Lue keskustelun säännöt.
Mua ihmetyttää nämä "kärsin kovista kivuista tai olen vakavasti masentunut" ja silti ovat löytäneet kumppanin, on menty naimisiin jne
25.05.2021 |
Jotenkin ihmetyttää, jos ihminen haastattelussa kuvailee elämäänsä maanpäälliseksi helvetiksi, millä voimavaroilla hän on löytänyt kumppsnin, millä voimavaroilla hän on harrastanut seksiä ja tullut raskaaksi, viettänyt häitä jne kun kaiken ensin kuvaillun perusteella luulisi ettei tuollaiseen pysty jos sairaus oli se nyt mikä hyvänsä, on niin kammottavan karmivaa.
mielessä käy et ihmisellä kuitenkin on rakastava kumppani ja lapsiakin niin onko varaa valittaa?
Kommentit (97)
Kyse ei ole mistään empatiakyvyttömyydestä vaan ihmettelystä.
Minäkin ihmettelen. Raadan alipalkatussa töissä jo kuinka monetta vuotta, kaikki säästöt loppu, elämä yhtä taistelua. En tajua miten voisin saada kumppanin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen eräs tuttavani. Ihana ihminen, perheellinen, työssäkäyvä, kaikki asiat mallillaan.
Joutui auto-onnettomuuteen ja kärsii nykyään kroonisista kivuista. Elää edelleen elämäänsä, mutta kuntoaan kuunnellen.
Mitäköhän ap on tästä mieltä? Olisiko tämän onnettomuudessa vammautuneen pitänyt jättää perheensä heti, kun krooninen kipu diagnosoitiin? Vai pitäisikö hänen olla niin kiitollinen perheestään, että ei hae hoitoa kipuihin, jotka alkoivat onnettomuuden jälkeen?
En oikein ymmärrä tätä ap:n logiikkaa, että kivuista kärsivä tai masentunut ei saisi yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää.
Kyse ei ole, siitä ettei saisi. Vaan ihmetellään miten onnistuu/jaksaa löytää kumppanin samaan aikaan KUN elämä on yhtä helvettiä. Köyhyys, Kivut, masennus ym. Koska meitä on samassa tilanteessa ihmisiä, joille kumppanin löytäminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa! Ymmärrätkö? Kaverisi ei liity tähän mitenkään.
Tunnen vakavasti mt- ongelmaisen miehen. Hän on kaiken keskellä onnistunut löytämään naisen ja perustamaan perheen. Sen sijaan hän on työkyvytön. Hänen kohdallaan olen miettinyt, että se on joko tai.
Silloin aikoinaan toipuessaan psykoosista oli vaimon saaminen kaikista tärkein hänelle, meni työnhaun edelle. Oli joku 30 v. Sai tukia, Eli vaatimattomasti ja vnhmt auttoi. Muistan että hänellä oli pari vuotta haku päällä tosissaan. Löytyi sitten sellainen joka hyväksyi mt-ongelmaisen. Voisin kuvitella että heillä molemmilla olleet uskoa, tulevaisuutEen silloin. Rankkaa ollut ja on.
Hän ei ollut vaikeasti masentunut niin jaksoi etsiä kumppania. Mutta työnhausta ei sitten koskaan tullu oikein mitään.
Vierailija kirjoitti:
Oma vointi on ainakin vaihdellut suuresti. Eri kausina on jaksanut eri verran asioita. Mies löytyi netistä. Jos olisi pitänyt baareista etsiä niin yksin varmasti olisin yhä. Parisuhde auttaa jaksamaan, kunhan muistaa olla käyttämättä toista terapeuttina.
Kivat sulle, mut ei me muut löydetä netistäkään.’
T. Keskivaikea masennus vuodesta 2007, ahdistus yritetty pioistaa lääkkeillä 2007-14, jonka jälkeen luomuhoidoin onnistunut, huonosti palkatuissa duuneissa/työtön vuodesta 2015, velkaantunut, 50 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa masentuneista on persoonaltaan suorituskeskeisiä masennuksesta huolimatta. Osa taas on kaksisuuntaisia, jolloin kumppanin löytäminen ja asioiden tekeminen on mahdollista maanisen vaiheen aikana. Osalla ihmisistä löytyy masennuksesta huolimatta vahvat sosiaaliset verkostot, jolloin todennäköisyys kumppanin löytämiselle on tietysti suurempi.
Vaikeaa kyllä on, jos masennus on lamauttavaa, tasaista sekä on eristänyt muista ihmisistä.
vakavasti masentunut on osastohoidossa. Ei sieltä päästetä häitä suunnittelemaan. On itsari tarkkailussa. Voivat olla vuosia-sivusta nähnyt.
Näinhän se on. Itselläni masennus on vaihdellut koko aikuisikäni ajan, mutta silloin vakavimpina aikoina (joita on ollut 3) en jaksanut edes mennä suihkuun. Haisin hirveältä. Hampaitakaan en pessyt ja sen seurauksena hampaitakin jouduttiin poistamaan. Lihosin kymmeniä kiloja. Joo varmaan joku äijä mua olis silti ollut halukas panemaan, mutta ei siinä vaiheessa itseä mitkään panemiset kiinnostanu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän naisen joka oli sekaisin kuin senäkello. Vajaa 40 v. Miltei pakotti samanikäisen miehen seurusteluun. Mies oli alkkis. Kyllä se nainen ystävättärilleen jaksoi ”hehkuttaa” onneaan, suunitella somessakin häitään. Ei tullut häitä.
Oli kulissien takia yhtä helvettiä kaiken maailman kipujen, mieliala ym lääkeiden ja alkoholin seassa. Sillä oli ollut mt-ongelmia jo ennen seurustelua, mutta voimaantui ja alkoi piirittää miestä. Oli mielestäni pakkomielteinen, ja sellainen käsitys on että mies ei halunnu aluks seurustella, kesti jotain pari vuotta ennen kuin myöntyi- No ei loppunu onnellisesti tämä tarina, jos se yhtään Ap:ta lohduttaa.
Se voi olla vain pieni ikkuna, josta näet moniongelmaisten suhteen. Totuus voi olla helvetti jossa et haluaisi olla. Sanoin VOI olla, tän yhden tapauksen vaan tiedän ja monta vuotta ihmettelin Itsekin sitä samaa. Miten on mahdollista? Kunnes sain kuulla totuuden.
Minusta se on vaan hyvä asia jos sellainen ihminen joka oikeasti kaipaa kumppania saa sellaisen. Varsinkin sellainen jolla vaikea tilanne. Joskus se toinen voi olla todella tärkeä tekijä parantumiseen ja jaksamiseen. En silti tarkoita sitä, että se huono olo puretaan toiseen, tuki silti tärkeää ja se, että joku välittää sinusta kaikesta huolimatta. Kiva siis, että vähän "viallisetkin" ihmiset saavat kokea jotain hyvää. Ja tämä siis mukavasti sanottuna ja sellainen viallinen olen vähän itsekin. Pitää myös muistaa, että joku voi sairastua myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No moikka Ap! Kiitos viestistäsi 😊
Mulla on mm ahdistuneisuushäiriö paniikkikohtauksineen. Kärsin myös dissosisiaatiosta johon ei ole hoitoa. Välillä en tunnista itseäni tai kehoani enkä aina selviydy esim kauppaan tai lenkille. Mua on mm pahoinpidelty ja rskattu, näen paljon painajaisia ja saan unihalvauksia.
Rinnalleni olen löytänyt miehen, jolla on kaksisuuntainen. Ne masennus- ja itsetuhokaudet on kamalaa katsella vierestä, on ollut osastolla psykoosiin jouduttuaan. Kulkee suvussa, ei ole sitä itselleen hommannut ja minäkin yritän taistella omia ongelmiani vastaan, en suinkaan heittäydy muiden hoidettavaksi ja luovuta.
Yhdessä tsempataan ja tuetaan toisiamme ja itse olen jopa onnellinen että olen juuri tämän löytänyt, häneltä löytyy omien ongelmiensa takia ymmärrystä ja empatiaa. Kummallakin on taustalla myös itsmrha yritys ja läheisten oman käden kautta kuolemia.
Tiedän, että kaikki ei ymmärrä eikä lähtisi edes yrittämään. Meillä kummallakin on myös päiviä, jolloin saatetaan vaikuttaa ihan normaaleilta ja jopa iloisilta.
Seksiäkin harrastetaan ja se on jopa kivaa.Itse kärsin lapsettomuudesta exältä saadun taudin takia eli tuskin lisäännymme, enkä itse pääse ikinä kokemaan äitiyttä josta olen pikkutytöstä asti unelmoinut.
Helpottiko nyt?
Ei helpottanut. Miten olet pystynyt löytämään puolison?
Oltiin molemmat edellisissä suhteissa kun tavattiin yhteisen kaveripiirin kautta (tai no, tuttuja ne mulle oli) ja jäätiin jo silloin toistemme mieleen. Kummallin silloin parempi kausi eli vaikutettiin toisen silmiin suht normaalilta. Itseasiassa alettiin juttelemaan kun mies oli osastolla sähköhoidossa ja siitä pikkuhiljaa tutustuttiin.
Ei ole ollut ihan helppoa suhteessa kummankin huonojen kausien takia, varsinkin miehellä masennus on syvä ja kestää pitkään, puhuu itsetuhoisesti, on myös aggressiivinen ja epäluuloinen. Itsellä alkoi jo teininä viiltely, jota vieläkin teen satunnaisesti kun ei ole muuta väylää. Varmaan kumpikin sanoisi toisesta, että jos olisi heti alkuun tiennyt ihan kaiken mitä suhde tuo mukanaan, niin olisi ollut lähtemättä oman mielenterveytensä takia.
Itsellä ei ole aiemminkaan ollut ongelmia miehen saamisessa, mutta uskon että se johtuu kiltistä ja nuoresta ulkonäöstä. Olen myös tosi hoikka syömishäiriöstä ja ruumiinkuvan häiriöstä johtuen, joka ilmeisesti on nykyään iso valtti. Nää tapaukset hakeutuu mun luo lienee myös sen takia kun olen liian empaattinen ja yritän auttaa muita loppuun asti itseni kustannuksella.
Kyllä mä uskon, että säkin miehen löydät, jos mielenterveysongelmat tai esim päihdeongelmat ei haittaa, ei ole vaikea hakeutua niihin porukoihin ja kaipaavat sitä pelastajaa, mutta haluatko sellaista elämää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen eräs tuttavani. Ihana ihminen, perheellinen, työssäkäyvä, kaikki asiat mallillaan.
Joutui auto-onnettomuuteen ja kärsii nykyään kroonisista kivuista. Elää edelleen elämäänsä, mutta kuntoaan kuunnellen.
Mitäköhän ap on tästä mieltä? Olisiko tämän onnettomuudessa vammautuneen pitänyt jättää perheensä heti, kun krooninen kipu diagnosoitiin? Vai pitäisikö hänen olla niin kiitollinen perheestään, että ei hae hoitoa kipuihin, jotka alkoivat onnettomuuden jälkeen?
En oikein ymmärrä tätä ap:n logiikkaa, että kivuista kärsivä tai masentunut ei saisi yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää.
Kyse ei ole, siitä ettei saisi. Vaan ihmetellään miten onnistuu/jaksaa löytää kumppanin samaan aikaan KUN elämä on yhtä helvettiä. Köyhyys, Kivut, masennus ym. Koska meitä on samassa tilanteessa ihmisiä, joille kumppanin löytäminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa! Ymmärrätkö? Kaverisi ei liity tähän mitenkään.
Niille kärsiville ja masentuneillekin saattaa tupsahtaa elämään joku kiinnostunut ihminen esim työn, opiskelujen tai kaveripiirin kautta.
Jos joku antaa huomiota ja alkaa juttelemaan, niin siinä varmaan itsekin piristyy hetkeksi ja on ihan erilainen, kukaan tuskin latoo tiskiin koko diagnoosihistoriaansa heti ensitapaamisella ja valittaa kuinka ankeaa elämä on vaan se voi tehdä ihan hyvän vaikutuksen toiseen.
Itse en ole ikinä hakemalla hakenut vaan ne miehet on on alkaneet hiljalleen lähentyä yhteisten ympyröiden kautta. En minäkään ole neljän seinän sisällä 24/7 paniikkikohtauksen ja epätodellisuuden kourissa, satunnaisesti uskallan liikkua ulkona ihmisten ilmoilla ja varmaan vaikutan aika normaalilta ja rennolta tyypiltä rauhoittavissa kun en pelkää kaikkea ja kaikkia ja uskallan jopa puhua ihmisille.
Millä tavoin olet yrittänyt löytää kumppania?
Mun mielestä meille mielenvikaisille voisi olla joku oma Tinder.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myönnän, että olen miettinyt samaa. Olen itse ollut masentunut ja mun mieheni jätti mut 7 vuoden hyvän suhteen jälkeen, kun voin huonosti, kun tilanteeni ns. räjähti käsiin (lapsuuden traumat syynä). Ei sitä ole mukava myöntää, mutta kyllä mä olen kateellinen niille, joilla puoliso pysyy rinnalla sairastamisesta huolimatta. Ei hylkää silloin kun toinen on heikoimmillaan.
Ja vaikka nykyään voin hyvin (tapahtuneesta on 2,5 vuotta) ja mulla on tosi hyvä olla itseni kanssa, pidän itsestäni ja ulkonäöstäni, käyn töissä ja harrastan ja deittailen niin ei, en ole onnistunut löytämään uutta kumppania. Se tuntuu mahdottomalta tässä nykyisessä deittailukulttuurissa.
t. N40
ihan mielenkiinnosta...miten lapsuuden traumat puhkeaa vasta 38 iässä? EI se mikään lapsuudentrauma silloin ole. ehkä aikuisuuden trauma. Tai 4-kympin kriisi. Trauma ei odota 30 vuotta. Oireilee kyllä jo ihan heti. Tai viimeistään jossain 20 v iässä....
Olipa ilkeä vastaus, mutta eipä se enää ihmetytä, täällä niitä aina tulee.
Olin hakenut apua 17-vuotiaana, mutta en saanut sitä silloin. Nuorten puoli ei ottanut hoitoon, koska olin juuri täyttämässä 18. Aikuisten puoli ei ottanut, koska en ollut vielä 18. Itse jouduin soittelemaan apua kouluterveydenhoitajan huoneessa ja apua en saanut niin uskoin siihen, näin 90-luvun lopun Helsingissä. En osannut taistella, eikä kukaan taistellut puolestani.
Olen luonteeltani sisukas, joten kai sitten ajattelin, ettei kukaan auta, on vain pärjättävä. Pärjäsinkin, mutta sitten siellä lähestyessä neljää kymppiä tilanne puski uudelleen esiin. Ja mieheni siis jätti minut seuraavana aamuna siitä, kun olin viimein saanut soitettua lääkärille, päässyt lääkärin vastaanotolle ja saanut hoitopolun alkuun. Nyt voin hyvin, kiitos mielialalääkityksen ja psykoterapian.
t. N40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa masentuneista on persoonaltaan suorituskeskeisiä masennuksesta huolimatta. Osa taas on kaksisuuntaisia, jolloin kumppanin löytäminen ja asioiden tekeminen on mahdollista maanisen vaiheen aikana. Osalla ihmisistä löytyy masennuksesta huolimatta vahvat sosiaaliset verkostot, jolloin todennäköisyys kumppanin löytämiselle on tietysti suurempi.
Vaikeaa kyllä on, jos masennus on lamauttavaa, tasaista sekä on eristänyt muista ihmisistä.
vakavasti masentunut on osastohoidossa. Ei sieltä päästetä häitä suunnittelemaan. On itsari tarkkailussa. Voivat olla vuosia-sivusta nähnyt.
On todella vaikeaa saada hoitoa, saati päästä osastolle. Resursseja ei vaan ole. Kaikki vakavasti masentuneet ei todellakaan ole osastolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minun vaimoni sai toisen lapsen synnytyksen yhteydessä massiivisen aivoverenvuodon ja vammautui vaikeasti. Olen hänen kanssaan yhdessä, koska rakastan häntä. Sitä eivät muuta vaimoni kovat kivut, pyörätuoli tai mikään muu hänen sairaudessaan. Uskomattoman typerä aloitus ap:lta.
Miten kovat kivut estävät naimisiin57 menon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumppaneita voi löytyä suljetulta osastoltakin, kuin tarjottimella.
T. Been there
Olen ollut suljetulla osastolla. Ei löytynyt kumppania. Ihan yhtä syrjitty olin siellä kuin muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen eräs tuttavani. Ihana ihminen, perheellinen, työssäkäyvä, kaikki asiat mallillaan.
Joutui auto-onnettomuuteen ja kärsii nykyään kroonisista kivuista. Elää edelleen elämäänsä, mutta kuntoaan kuunnellen.
Mitäköhän ap on tästä mieltä? Olisiko tämän onnettomuudessa vammautuneen pitänyt jättää perheensä heti, kun krooninen kipu diagnosoitiin? Vai pitäisikö hänen olla niin kiitollinen perheestään, että ei hae hoitoa kipuihin, jotka alkoivat onnettomuuden jälkeen?
En oikein ymmärrä tätä ap:n logiikkaa, että kivuista kärsivä tai masentunut ei saisi yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää.
Kyse ei ole, siitä ettei saisi. Vaan ihmetellään miten onnistuu/jaksaa löytää kumppanin samaan aikaan KUN elämä on yhtä helvettiä. Köyhyys, Kivut, masennus ym. Koska meitä on samassa tilanteessa ihmisiä, joille kumppanin löytäminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa! Ymmärrätkö? Kaverisi ei liity tähän mitenkään.
En edelleenkään ymmärrä. Eli on ok, että sairastuu, kun on perhe entuudestaan, ja tätä ei sovi ihmetellä.
Mutta on käsittämätöntä ja kamalaa, että joku, joka sairastuu ennen perheenperustamista, onnistuu löytämään kumppanin ja perustamaan perheen?
En ymmärrä tätä ihmettelyä. Kateuttako se on? Ne sairaat, jotka eivät ole vielä onnistuneet löytämään kumppania, kyräilevät ja ihmettelevät, että miksi sellainen onni osuu jonkun toisen sairastuneen kohdalle?
No kuulkaa, ei kaikki sinkut ole mt-ongelmaisia. Kyllä ihan terveetkin ihmiset jäävät ilman sopivaa kumppania.
On tuuripeliä, että kuka löytää sen sopivan kumppanin. Ei se ole mistään muusta kiinni, kuin siitä, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja sitä on mahdotonta ennustaa, että missä se itselle sopiva kumppani oikein lymyää ja koska hän tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen ei ole ylipainoinen tai ruma, niin ei kauhean suuria ponnisteluja tämä tarvi että koputtelee mies etuovella. Ihan sama mitä fyysisiä kipuja tai mt-ongelmia löytyy, kun ei tarvitse kuin netissä muutama viesti. Miehethän suorastaan mielellään juoksevat naisen luokse, jos on seksiä tiedossa.
Puhuttiin parisuhteesta, ei panoista.
Millainen ihminen perustaa suhteen toisen kanssa vain ulkonäön perusteella?
On aivan turha vertailla ja katkeroitua. Tilanteita on niin monenlaisia. On outoa kadehtia vaikka sairasta kumppanin löytänyttä, eikä kaikkia terveitä kumppanin löytäneitä, joilla on kokonaisuudessaan asiat vielä paremmin. Kai se on joku viitekehysjuttu.
Voi olla kaksi sairasta yhdessä. Tai toinen on sairas. Sairas sinkkuna. Terve sinkkuna. Kaksi tervettä yhdessä jne. Voi olla epäonnea yhdessä asiassa ja onnea toisessa. Tai ihan kaikki menee putkeen. Tai ei mikään. Vertailu on turhaa.
Miten ap:n oma elåmå paranee, jos sairaat ja kroonisesti kivuista kärsivät ei saa edes parisuhdetta? Tekeekö se hånestä onnellisemman? Vähemmän ilkeän ja kateellisen? Minusta on rehellisesti sanoen hienoa, ettei noin katkera ja kateellinen p**kapää saa parisuhdetta.
Ihmisissä nyt vaan on muitakin ominaisuuksia kuin mt-ongelmat ja krooniset kivut. Joillekin se parisuhde ja perhe on voimavara, joka helpottaa oloa. Jos on hyviä läheisiä, niin elämä on paljon helpompaa masentuneenakin ja kivuissa, kun saa apua. Harva mt-ongelmainen syrjäytynyt elää parisuhteessa laatikkoleukakirurgilentäjän tai of-prinsessan kanssa, vaan se kumppani on toinen samanlainen.