Lue keskustelun säännöt.
Mua ihmetyttää nämä "kärsin kovista kivuista tai olen vakavasti masentunut" ja silti ovat löytäneet kumppanin, on menty naimisiin jne
25.05.2021 |
Jotenkin ihmetyttää, jos ihminen haastattelussa kuvailee elämäänsä maanpäälliseksi helvetiksi, millä voimavaroilla hän on löytänyt kumppsnin, millä voimavaroilla hän on harrastanut seksiä ja tullut raskaaksi, viettänyt häitä jne kun kaiken ensin kuvaillun perusteella luulisi ettei tuollaiseen pysty jos sairaus oli se nyt mikä hyvänsä, on niin kammottavan karmivaa.
mielessä käy et ihmisellä kuitenkin on rakastava kumppani ja lapsiakin niin onko varaa valittaa?
Kommentit (97)
Mulla ei ole voimia parisuhteeseen eikä muihinkaan sosiaalisiin suhteisiin tai harrastuksiin. Kivut ja lääkitykset rajoittaa elämääni aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumppaneita voi löytyä suljetulta osastoltakin, kuin tarjottimella.
T. Been there
Täytyy pistää mieleen!
Mulla kipuja ja mielenterveysongelmia. Välillä niin hirveää, kun kaikki oireet päällä yhtäaikaa eikä yhtään helpota. Menee aikaa eteen päin jonkun aikaa, toimin kuin autopilotilla saaden vain pakolliset tehtyä, tai vain osan. Sitten tulee tasaantumisvaihe, toimintakyky kuin normaalilla ihmisellä, olen aikaansaava, hyväntuulinen, normaali ihminen. Sitten taas huonompaan suuntaan.
Ilmeisesti näin ei saisi olla, vaan pitäisi maata neljän seinän sisällä, koska joku on sitä mieltä, että kovista kivuista kärsivä mielenterveysongelmainen ei voi koskaan tehdä muuta kuin olla kovissa kivuissa ja pää sekaisin.
No mun ainakin olisi ollut helppo saada nuo kaikki silloin, kun olin "hulluimmillani". Kriisissä ihminen on rehellinen ja avoin ja siksi monien silmissä viehättävä. Rakkauteen, uuteen ympäristöön jne. on myös "kätevä" paeta ongelmiaan.
Mä hämmästelen välillä samaa.
En pääse ihmisten ilmoille tai pysty olemaan ihmisten seurassa, en edes joukossa, kun saan paniikkikohtauksen.
Masennus taas saa mut tuntemaan etten ole rakkauden arvoinen.
Ahdistus tekee musta kosketus herkän, en kestä jos minuun kosketaan. Joten seksilläkään en voi kerään houkutella.
Helpotusta ei näy.
Eli yksin saan elää ja kuolla.
Ymmärrän että näitä tietenkin on eri asteisia, mutta kyllä sitä joskus miettii onko suhteellisuuden taju mennyt joiltakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asiaa auttaa huomattavasti jos on nainen ja kaunis.
Paljon katsotaan sormien läpi.
Ei ole edes nuo auttaneet.
Varmaan sitten tuurista kiinni, mutta itse olen masennuksen kanssa teinistä saakka kamppaillut ihan kaunis ja sosiaalinen nainen, eikä minulla ole kyllä mitkään pariutumiset ja uran luomiset onnistuneet. En ole ikinä edes kunnolla tapaillut ketään.
Ihmettelen aina näitä jotka saa opinnot suoritettua suht. normaalisti, on parisuhdetta ym. vaikka henkisiä ongelmia.
Varmaan tuurista kiinni, ja sitten kyllähän toiset vaan saa enemmän aikaan kuin toiset, vaikka olisikin mt-ongelmia.
Itse en todellakaan saa.
Miten tähän istuu myöskään ne parisuhdeneuvot joiden mukaan ensin täytyy rakastaa itseään rakastaakseen toista ja täytyy laihduttaa, muovata itsensä täysin erilaiseksi kuin on, olla jonkin tietyn lainen upotakseen muiden makuun jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No moikka Ap! Kiitos viestistäsi 😊
Mulla on mm ahdistuneisuushäiriö paniikkikohtauksineen. Kärsin myös dissosisiaatiosta johon ei ole hoitoa. Välillä en tunnista itseäni tai kehoani enkä aina selviydy esim kauppaan tai lenkille. Mua on mm pahoinpidelty ja rskattu, näen paljon painajaisia ja saan unihalvauksia.
Rinnalleni olen löytänyt miehen, jolla on kaksisuuntainen. Ne masennus- ja itsetuhokaudet on kamalaa katsella vierestä, on ollut osastolla psykoosiin jouduttuaan. Kulkee suvussa, ei ole sitä itselleen hommannut ja minäkin yritän taistella omia ongelmiani vastaan, en suinkaan heittäydy muiden hoidettavaksi ja luovuta.
Yhdessä tsempataan ja tuetaan toisiamme ja itse olen jopa onnellinen että olen juuri tämän löytänyt, häneltä löytyy omien ongelmiensa takia ymmärrystä ja empatiaa. Kummallakin on taustalla myös itsmrha yritys ja läheisten oman käden kautta kuolemia.
Tiedän, että kaikki ei ymmärrä eikä lähtisi edes yrittämään. Meillä kummallakin on myös päiviä, jolloin saatetaan vaikuttaa ihan normaaleilta ja jopa iloisilta.
Seksiäkin harrastetaan ja se on jopa kivaa.Itse kärsin lapsettomuudesta exältä saadun taudin takia eli tuskin lisäännymme, enkä itse pääse ikinä kokemaan äitiyttä josta olen pikkutytöstä asti unelmoinut.
Helpottiko nyt?
Jättäkää pliis lapset hankkimatta, jos ette ole kunnossa. Ei ole helppoa lapsen katsella vierestä vanhempien vakavia mt-ongelmia, ja hoitokin voi olla puutteellista.
Mä myönnän, että olen miettinyt samaa. Olen itse ollut masentunut ja mun mieheni jätti mut 7 vuoden hyvän suhteen jälkeen, kun voin huonosti, kun tilanteeni ns. räjähti käsiin (lapsuuden traumat syynä). Ei sitä ole mukava myöntää, mutta kyllä mä olen kateellinen niille, joilla puoliso pysyy rinnalla sairastamisesta huolimatta. Ei hylkää silloin kun toinen on heikoimmillaan.
Ja vaikka nykyään voin hyvin (tapahtuneesta on 2,5 vuotta) ja mulla on tosi hyvä olla itseni kanssa, pidän itsestäni ja ulkonäöstäni, käyn töissä ja harrastan ja deittailen niin ei, en ole onnistunut löytämään uutta kumppania. Se tuntuu mahdottomalta tässä nykyisessä deittailukulttuurissa.
t. N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, ettet ymmärrä. Masennus ei ole pelkästään mitään sängyssä makaamista. Se työpaikan ilopilleri, joka leipoo kakut, auttaa kaikkia ja hymyilee aina ollen rasittavankin iloinen voi kotona lyyhistyä lattialle apaattisena. Sinä et voi päätellä ihmisestä päältä päin paljoakaan, jos hän ei anna sinun nähdä kaikkea.
mahtaa olla raskasta teeskennellä noin paljon
Kyllä se onkin. Onneksi vähitellen ihmiset alkavat ymmärtää masennustakin niin, ettei sairaan tarvitse jatkaa teeskentelyä pitääkseen vaikkapa työpaikkansa. Apua saa nykyään melko helposti, eikä työnantajakaan voi irtisanoa sairastunutta.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi tulla yllätyksenä että sairastakin ihmistä voi joku rakastaa? Ihmisiä he ovat ihan siinä missä muutkin.
No kun itse ei ole saanut sitä ihmettä kokea. Ei kukaan halua olla tällaisen kanssa, joka ei pysty täysillä osallistumaan kaikkeen kipujen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus on käynyt päässäni tänäänkin. Joka toinen päivä näkee noita tarinoita siitä, kuinka hirveä masennus on vaivannut monta vuotta, vaikka on pidetty häitä ja kirjoitettu kirjoja ja kierretty maailmaa.
Yksi kummallinen esimerkki tästä on televisiossa monta kertaa esitetty englantilainen XXXL-morsiamien pukuohjelma, jossa etsittiin mekkoa morsiamille, joilla oli kauheita traumoja ulkonäöstään, itsetunto nollassa ja itku herkässä. Minä - viisikymppinen ikisinkku, joka en hehkeinäkään päivinäni kelvannut kenellekään - jäin jokaisen kohdalla ihmettelemään sitä, että häävalmistelujen keskelläkään jotkut eivät tajua olevansa onnensa kukkuloilla: joku haluaa viettää koko ikänsä juuri heidän kanssaan.
No, niilläkin se on monesti harhaa ja ero tulee.
T. Been there, joka ei kuitenkaan koskaan ole kelvannut naimisiin asti
Kuka otti niin pahasti nokkiinsa, että poistatti minun kirjoitukseni, jota sinä tässä kommentoit? Voisiko poistattaja tulla kertomaan?
No sehän on todella yksilökohtaista kuinka ongelmiensa kanssa pärjää. Joku pystyy käymään töissä, mutta ei esimerkiksi pysty seurustelemaan. Joku taas pystyy seurustelemaan, muttei pärjää työelämässä.
Eikä ihmisistä todellakaan aina näy päälle kuinka huonosti asiat on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumppaneita voi löytyä suljetulta osastoltakin, kuin tarjottimella.
T. Been there
onko sulla ampiainen "siellä"?
Sitä kutsutaan sisuksi.
No ei mulla ollut kipuja vielä kun menin 1. kerran naimisiin ja sain 3 lasta. Vasta toisessa pitkässä (yhä jatkuvassa) parisuhteessani kivut ja niiden aiheuttama väsymys ja uupumus alkoi vaikuttamaan. Saimme silti vielä yhden lapsen joka hänkin on jo aikuinen.
Kun ei ole vaihtoehtoja! Tämä on ainoa elämä ja tästä pitää nauttia vaikka olisi helvetissä kipujen kanssa 24/7, lisäksi kärsin unettomuudesta kuten jo 37v. Töissä pitää käydä että saa kodin ja ruokaa, parisuhteesta haluaa pitää huolta ja itse hoitaa ja kasvattaa omat lapsetkin. Näin päivisin vielä pystyy unohtamaan hetkellisesti kivut mutta yöllä ne kaatuu päälle. Vakavan masennuksen takia (aiheutunut kivuista) olen nyt lopultakin päässyt tk-eläkkeelle tämän kuun alussa.
Yritän olla valittamatta koska kukaan ei ymmärrä kuitenkaan, edes mieheni ei tiedä miten sairas olen. Rakastaa, huolehtii ja tekee puolestani vaikka mitä joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, ettet ymmärrä. Masennus ei ole pelkästään mitään sängyssä makaamista. Se työpaikan ilopilleri, joka leipoo kakut, auttaa kaikkia ja hymyilee aina ollen rasittavankin iloinen voi kotona lyyhistyä lattialle apaattisena. Sinä et voi päätellä ihmisestä päältä päin paljoakaan, jos hän ei anna sinun nähdä kaikkea.
mahtaa olla raskasta teeskennellä noin paljon
Kyse ei välttämättä ole teeskentelystä, vaan siitä, että sairaus väistyy taka-alalle hetkeksi, kunnes sairastunut on rauhallisessa ympäristössä, jossa on ns lupa romahtaa.
Lievempi esimerkki on vaikkapa se, että jos koet flunssan ensioireita, mutta sinulla on huomenna tärkeä kokous/koe/tentti/tapaaminen/tms niin kehosi pumppaa kortisolia ja adrenaliinia niin, että selviät tuon tärkeän tapahtuman yli.
Mutta sitten, kun tuo tärkeä tapahtuma on ohi, makaat viikon kuumeessa sängyn pohjalla.
Masennus on vähän samanlaista, mutta voi olla, että se väistyy esim. työpäivän ajaksi, ja ottaa valtaansa taas kun pääset kotiin.
Eli tosiaan, kyse ei ole teeskentelystä, vaan kehon normaalista stressireaktiosta. Kortisoli ja adrenaliini ovat totta, ei mitään teeskentelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus on käynyt päässäni tänäänkin. Joka toinen päivä näkee noita tarinoita siitä, kuinka hirveä masennus on vaivannut monta vuotta, vaikka on pidetty häitä ja kirjoitettu kirjoja ja kierretty maailmaa.
Yksi kummallinen esimerkki tästä on televisiossa monta kertaa esitetty englantilainen XXXL-morsiamien pukuohjelma, jossa etsittiin mekkoa morsiamille, joilla oli kauheita traumoja ulkonäöstään, itsetunto nollassa ja itku herkässä. Minä - viisikymppinen ikisinkku, joka en hehkeinäkään päivinäni kelvannut kenellekään - jäin jokaisen kohdalla ihmettelemään sitä, että häävalmistelujen keskelläkään jotkut eivät tajua olevansa onnensa kukkuloilla: joku haluaa viettää koko ikänsä juuri heidän kanssaan.
No, niilläkin se on monesti harhaa ja ero tulee.
T. Been there, joka ei kuitenkaan koskaan ole kelvannut naimisiin astiKuka otti niin pahasti nokkiinsa, että poistatti minun kirjoitukseni, jota sinä tässä kommentoit? Voisiko poistattaja tulla kertomaan?
Tältä poistettu monta , asiallista, kirjoitusta jo.
Jos nainen ei ole ylipainoinen tai ruma, niin ei kauhean suuria ponnisteluja tämä tarvi että koputtelee mies etuovella. Ihan sama mitä fyysisiä kipuja tai mt-ongelmia löytyy, kun ei tarvitse kuin netissä muutama viesti. Miehethän suorastaan mielellään juoksevat naisen luokse, jos on seksiä tiedossa.
Päästään kun on sekaisin niin tekee ihme juttuja. Minäkin seurustelin, menin naimisiin, erosin, seurustelin, tapailin ihmisiä jne. Vasta kun pää selkisi ja mieli normalisoitui olen taantunut kärttyisäksi erakoksi jota ei kiinnosta mikään. En tiedä millä energialla sitä on menty kun nykyisin miettii tarkkaan kaiken mihin ryhtyy, jos ryhtyy, yleensä ei.
Jos nämä ei olekkaan käynyt ihan pohjamudissa, niin ei tiedä miten kauheaa oikea kauheus voi olla.
Sitten sellainen pikku-masis ja hermoilu voi tuntua järkyttävältä vääryydeltä.