Onko muita, jotka ovat lopettaneet kaiken turhan ostamisen?
Ei turhia vaatteita, sisustusjuttuja, lehtiä, astioita ym.
Kommentit (427)
Kuka nauttii ostamisesta ja on varaa niin ostakoot, ei oo multa pois. Itse laitan uffin laatikkoon ylimääräiset. Korona aikana ei tule ostettua kun ruokaa pääasiassa. Odotan että pääsisin matkustelemaan ulkomaille.
Lennot lopetettava kirjoitti:
Ihan ensimmäiseksi kannattaa lopettaa lentoliikenne. Se on oijeasti ylivoimaisesti tuhoisinta tällä pallolla. Ennusteiden mukaan lentoliikenne vain moninkertsistuu lähitulevaiduusessa. Eikä meillä ole lentoliikenteelle edes autoiluun verrattavia veroja.
Lentokoneiden fossiilisen käyttövoiman muuttaminen puhtaaksi, voisi sen sijaan painaa lentämisen päästöt jopa nollaan. Vain näitä uusia hankkeita, voisi rahoittaa meidän yhteisillä verorahoillamme.
Ei oo purjevettä ei autoa mutta tulevaisuudessakin aion käyttää lentokonetta.
Keskitän hankinnat ulkomaan matkojen yhteyteen,lääkkeet,vaatteet,kengät, kosmetiikka,laukut, samoin käyn siellä kampaajalla,kosmetologilla. Erittäin harkiten teen sieltäkin hankinnat, mutta Suomen hinnat on niin järjettömiä että täällä en osta kun pakolliset ruoat.
En ole ostanut lehtiä kahteen vuoteen. Ennen olin suurkuluttaja.
Ostan lähinnä vain lapselle (pikkukoululainen) vaatteita, tavaroita ym., itselleni vain pakon edessä. Ensin kyse oli puhtaasti rahasta, sitten huomasin, että vaikka varaa olisi, niin en tarvitse kaikkea mitä nykyihmisen ajatellaan tarvitsevan. Muistan kun lapsena päivittelin vanhempieni nuukuutta, mutta nyt ymmärrän heitä. :)
Ruoan suhteen olen niin kyllästynyt kaikkeen (mm. huonolaatuiset tuotteet, aina samat makuyhdistelmät, kalliit hinnat), että suorastaan välttelen kaupassa käymistä. Jos jääkaapissa on vielä eilisiä perunoita, paistan ne pannulla voin kanssa simppeliksi ateriaksi (kaveriksi esim. kananmunaa, pätkä makkaraa tai mitä nyt löytyy), tai teen lapsen herkkua nuudeleita (keitettyjen pikanuudeleiden kera erilaisia kasviksia ja muutama viipale kalkkuna- tai kinkkuleikettä). Ja taas pärjää! Ei ennenkään syöty koko ajan optimaalisesti, valtaosa maailman väestöstä ei syö vieläkään, silti kummasti ihminen pysyy hengissä vanhaksi saakka suht terveenäkin.
Pesukoneeni on huikeat 9 vuotta vanha, ja pelkään kovasti aikaa, jolloin se tulee hajoamaan.
Aika paljon jäänyt kaikenlaista tässä viime vuosina. En osta enää meikkejä, enkä turhia ihon- ja hiustenhoitotuotteita. Sisustusjututkin jääneet ja vaatteet itselleni. Kirjat olleet suurin heikkous, mutta tässä elämäntilanteessa ei ole aikaa edes lukea. Ja on tuolla hyllyssä vielä kirjoja mitä en ole vielä lukenut, että niitä sitten, kun ehtii taas lukea.
Mitään ei tosin säästöön jää, kun kasvavat lapset tarvitsevat enemmän ruokaa ja vaatteita niille pitää suht usein ostaa, kun vanhat jää jo pieniksi. En myöskään mene kauppoihin ja kirppareille vaan haahuilemaan, kun herkästi tulee osteltua sitten jotain turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostan kaikkea kun paikkaan sisälläni olevaa aukkoa. ainakin olen tiedostanut tämän
Samaa teen. Mutta sitä on vaikeaa lopettaa kun se ostamiseen liittyvä mielihyvä on niin addiktoivaa. Miten sitä aukkoa saisi täytettyä jollain aidolla?
Olin samanlainen vielä vuosi sitten, kunnes hoksasin että ostelun voi korvata katsomalla shoppailu videoita netissä. Suosittelen kokeilemaan, ei maksa mitään, eikä menetä mitään muuta kuin aikaa hetkisen verran. Samalla teet hyvän työn kun kannatat toisen kanavaa YouTubessa.
Vierailija kirjoitti:
Aion jäädä koukkuun pihistelyyn. Säätelen talouttani nyt kuten ahne hoitaa yrityksen taloutta.
1) Lopetin juuri suoratoistopalvelun asiakkuuden - säästän 11 euroa joka kuukausi, mikä tekee 132e vuodessa.
2) Sydney- kahvipaketit saa luvan vaihtua 3e Rainbow-kahviin, olen maistanut ja on riittävän hyvää. Siinäkin tulee jo 4 euron säästö kuukaudessa, viisikymppiä vuodessa. Nyt säästän jo 182 euroa, eli lähes 200 euroa vuodessa.
3) ostan n 2 x viikko kivennäisvesipullon, tekee n. 6e viikko. Lopetan tämän, täysin turha tapa ja jonka puuttumista en edes huomaa, kokeiltu on. Teen juonti riittää. Säästän 1250e vuodessa.
Pelkästään näillä jutuilla säästän tuollaiset 1,5 tonnia vuodessa. Jumaleissön!
Olet löytänyt säästämisen ja hyvän taloudenhoidon ytimen eli pienistä puroista syntyy iso virta. Tämän kun päättäjätkin jonain päivänä ymmärtäisivät.
Vierailija kirjoitti:
Tätä lukiessa sitä voisi melkein kuvitella, että ihmiset olisivat vähentäneet kulutusta. Tilastokeskus kuitenkin muisti muistuttaa, että vähittäiskaupan myynti kasvoi 8 prosenttia. Tämä puhe kulutuksen vähentämisestä on kuin menneiden vuosien leipäkone: kaikki puhuu, mutta kukaan ei käytä. Posti on tukossa paketeista, mutta kukaan ei osta yhtään mitään.
Tosiasia kuitenkin on, että edelleenkin Suomessa ostetaan paljon ja pääsääntöisesti halvalla tuotteita, joita ei voi korjata. Samalla palveluita ei synny. Mihin kummaan suutaria ja räätäliä tarvitaan kun saan Lidlistä halvemmalla uuden, kysyy suomalainen. Sama näkyy kautta linjan. Suomessa jopa miesten paitojen pesu pesulassa on kallista kun palvelulle ei ole käyttöä. Turha sitä on parin euron paitaa pestä kun voi ostaa uuden. Ja sama kautta linjan, on kyse sitten taloista, pyöristä tai huonekaluista.
On ihan sama onko kotona kolme tavaraa vai kolmekymmentä, jos tuotteiden kiertonopeus on suuri. Niin kauan kun keskeinen tuotteen arviointikriteeri on sen huokea hankintahinta, on turha kertoa, miten kulutusta on tullut vähennettyä. Samalla hyvesignaloidaan maailman typerimmistä asioista (miksi ostaa kirjoja kun on kirjasto -tyyppisesti). No, mutta onneksi voi sitten netin keskustelupalstoilla kertoa miten oivallisesti on tullut omaksuttua kapitalismin kauniisti paketoima viimeisin villitys.
Suomessa on yli 5 miljoonaa ihmistä, ne shoppailijat on eri ihmisiä kuin me tässä kommentoivat. Muutos tapahtuu hitaasti näin isossa ihmismäärässä ja aina on niitäkin jotka ei tavoistaan luovu.
Vierailija kirjoitti:
Ostan lähinnä vain lapselle (pikkukoululainen) vaatteita, tavaroita ym., itselleni vain pakon edessä. Ensin kyse oli puhtaasti rahasta, sitten huomasin, että vaikka varaa olisi, niin en tarvitse kaikkea mitä nykyihmisen ajatellaan tarvitsevan. Muistan kun lapsena päivittelin vanhempieni nuukuutta, mutta nyt ymmärrän heitä. :)
Ruoan suhteen olen niin kyllästynyt kaikkeen (mm. huonolaatuiset tuotteet, aina samat makuyhdistelmät, kalliit hinnat), että suorastaan välttelen kaupassa käymistä. Jos jääkaapissa on vielä eilisiä perunoita, paistan ne pannulla voin kanssa simppeliksi ateriaksi (kaveriksi esim. kananmunaa, pätkä makkaraa tai mitä nyt löytyy), tai teen lapsen herkkua nuudeleita (keitettyjen pikanuudeleiden kera erilaisia kasviksia ja muutama viipale kalkkuna- tai kinkkuleikettä). Ja taas pärjää! Ei ennenkään syöty koko ajan optimaalisesti, valtaosa maailman väestöstä ei syö vieläkään, silti kummasti ihminen pysyy hengissä vanhaksi saakka suht terveenäkin.
Pesukoneeni on huikeat 9 vuotta vanha, ja pelkään kovasti aikaa, jolloin se tulee hajoamaan.
Samaa mieltä tuosta syömisestä. Aina olen inhonnut kokkaamista, syön joskus jopa mielelläni mutta harvasta ruoasta tykkään, kunhan jotain polttoainetta kone saa. Lapsena ruokavalio oli yksipuolinen ja sain siitä kyllä jäätävät suolistovaivat, joten kasvaville lapsille kannattaa syöttää puhdasta terveellistä ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Aion jäädä koukkuun pihistelyyn. Säätelen talouttani nyt kuten ahne hoitaa yrityksen taloutta.
1) Lopetin juuri suoratoistopalvelun asiakkuuden - säästän 11 euroa joka kuukausi, mikä tekee 132e vuodessa.
2) Sydney- kahvipaketit saa luvan vaihtua 3e Rainbow-kahviin, olen maistanut ja on riittävän hyvää. Siinäkin tulee jo 4 euron säästö kuukaudessa, viisikymppiä vuodessa. Nyt säästän jo 182 euroa, eli lähes 200 euroa vuodessa.
3) ostan n 2 x viikko kivennäisvesipullon, tekee n. 6e viikko. Lopetan tämän, täysin turha tapa ja jonka puuttumista en edes huomaa, kokeiltu on. Teen juonti riittää. Säästän 1250e vuodessa.
Pelkästään näillä jutuilla säästän tuollaiset 1,5 tonnia vuodessa. Jumaleissön!
Ethän säästä. Ei nuo vedet maksa 1250 vuodessa. 52x6 ei ole 1250. Ja todennäköisesti teen juontisi lisääntyy, kun jätät kivennäisvedet pois.
Kyllä ! Noin 5 vuotta sitten kyllästyin ja väsyin tavara paljouteen.
Tyhjensi komerot ja kaapit kaikesta turhasta. Jätin vain vaatteita 'sopivan määrän" , siis niin että on tarpeeksi. Kaikki muut jätesäkkeihin ja kierrätykseen.
Samoin vitriinin päältä kaikki pois. Vitriinissä olohuoneessa on muutamia valokuvia kehystettynä , valokuva albumeja, muutamia kirjoja ja kolme maljakkoa ja kynttilänjalkoja. Kaikki vitriinin sisällä. Mitkä eivät mahtuneet vitriiniin, nekin kierrätykseen.
Samoin lähti yks ns.apupöytä, yks tuoli ja hylly.
Se kaaos ahdisti todellakin. Ja vei energiaa.
Jos olen ostanut vaatteita, niin sillä periaatteella että saman verran lähtee myös pois kierrätykseen.
En osta enää Kirppiksiltäkään kuin vain tarpeeseen.
Tästä tuli elämäntapa. Olo on avoimempi ja samoin kotikin on avaramman näköinen. Viihdyn erinomaisesti simppelissä kodissani.
Ostan nykyåän enemmän harkiten ja mielellään käytettynä, tai vuokraan. Tässä on monenlaista ehkänosittain vihreääkin ajattelua taustalla sekä roinan paljous.
Vuokrasimme kotimme 8 viikoksi.
Poikamme pääsi kesätöihin appivanhempien naapuriin.
Keräsin kaiken arvokkaan, mahtuivat 12 banaanilaatikkoon, vein työpaikalleni säilöön.
Muun ei niin arvokkaan, otimme mukaan.
Kodin irtaimisto mahtuu 20 banaanilaatikkoon. Vaatteet 5 jätesäkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatteita löytyy kyllä myös erittäin hyvälaatuisia ja kestäviä. Ne ovat kalliita. Jos ostaa lidilistä sukkia, halvalla saa, mutta tietenkin hajoavat myös nopeasti.
Mä oon normituloisena nelikymppisenä onnistunut haalimaan itselleni jotensakin sillä tavalla laadukkaan vaatekaapin nyt, että vaateostoksia tarvitsee tehdä enää hyvin harvoin. Kyllä se hitto vieköön kirpaisee aina sen kerran kun ostaa, mutta kun tuntee ja tietää tietyt merkit ja laadun, tietää myös sen, etteipä tarvitse pitkään aikaan vaateostoksia sitten ajatella. Olen aika varma, että myös säästän tällä tavalla rahaa pidemmän päälle. Ostan nykyään jonkun vaatteen ehkä kaksi kertaa vuodessa, välillä menee vuosikin, etten tarvitse mitään.
Lidlissä itse asiassa myydään pääsääntöisesti hyvin kestävää tavaraa. Siellähän saa kolmen vuoden takuunkin kaikille tuotteille, joille takuu myönnetään. Eri asia sitten, miten tuotteet miellyttää esteettistä silmää. Mutta esimerkiksi Lidlin urheilusukkia on säännöllisesti myynnissä alle 4 € pari ja vertautuvat hyvin Intersportissa 20 € normaalihinnalla myytäviin vastaaviin. Kuluvat kyllä käytössä puhki molemmat ja niitä joutuu ostamaan säännöllisesti.
Parhaitenhan vaatteista kestävät muoviset vaatteet. 100 % polyesteria oleva vaate voi helposti kestää yli ihmisiän. Nimenomaan ne arvokkaat ja laadukkaina pidetyt luonnonkuidut ovat niitä hellävaraisia ja helposti kuluvia. Akryylineule ei mene miksikään, kashmirvillainen kuluu kyynärpäistä ja kyynärvarsista jossain kohdin puhki.
Jos rahaa haluat säästää, niin kannattaa varmaan tehdä ihan laskelmat eikä olettaa. Jos ostat kaksi kertaa vuodessa 5 € t-paidan, maksat vuodessa 10 € t-paitakuluja. Jos taas ostat joka viides vuosi 60 € t-paidan, maksat 12 € vuodessa ja sun vanhimmat t-paidat on, noh, aika klassikoita.
Ja jos kaikki alkavat käyttää 100% muovivaatteita, ihmiselämä lyhenee kyllä vuosilla. Et ole tainnut yhtään perehtyä kuinka paljon mikromuovia lähtee vesistöön noista muovivaatteista? Mielummin maksan sen 12e/vuosi vaatteesta kuin juon kohta vettä, joka on täynnä mikromuovia. Sitähän ei saada millään kaikkea edes puhdistuslaitoksella pois.
Sori ohiksesta.
Olen lopettanut shoppailun n. 5 vuotta sitten. Ostan vaatteita vain hajonneiden, välttämättömien, tilalle. Tänä vuonna ostin talvisaappaat, kun edellisistä meni pohjat puhki. Paitoja ja neuleita ei tarvitse ostaa uusia varmaan kymmeneen vuoteen, niin paljon niitä on kerääntynyt vaatekaappiin. Kosmetiikkaakin on fvaikka kuinka paljon. Tosin huulipunat ja vastaavat varmaan ehtivät härskiintyä ennen kuin saan käytettyä loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin kampaamokäynnit koronan vuoksi. Siinäkin säästää noin 300 e vuosi. Mies leikkaa nykyään.
Minä olen vuosia käynyt vain 2-3 kertaa vuodessa kampaajalla, mutta tänä vuonna en vielä kertaakaan ja edellinen käynti oli syyskuussa. Aion opetella leikkaamaan itse pitkät suorat hiukset.
Tuo nyt on jo naurettavaa, joku hiusten tasoitus kampaajalla ei paljoa maksa. Ammattitaidon väheksyntää, että itse opettelemalla muka saisi hyvää jälkeä ja vielä omaan päähänsä.
Minä leikkaan vyötärömittaiset hiukseni itse. Tilasin kampaamotasoiset sakset ja hyvää jälkeä tulee. Opettelin vuosia. Youtubessa on hyviäkin videoita. Harva kampaaja on niin ammattitaitoinen että saa kaunista yksilöllistä jälkeä. Jos esim näytät kuvasta hiusmallin jonka haluat, tavan kampaaja ei osaa tehdä samanlaista tai ymmärrä, miten asiakkaan hiuslaatuun ja kasvonpiirteisiin saadaan sama look kuin kuvassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen lopettanut kaiken kiinalaisen krääsän ostamisen. Syynään kaiken mitä aion ostaa ja jos siinä lukee "made in china" niin en osta.
Se on hyvä. Mä ajattelen samoin. Tosin ostin elämäni ensimmäisen Marimekon mekon ja kotona kauhistelin kun siinä luki "made in China"
Lennot lopetettava kirjoitti:
Ihan ensimmäiseksi kannattaa lopettaa lentoliikenne. Se on oijeasti ylivoimaisesti tuhoisinta tällä pallolla. Ennusteiden mukaan lentoliikenne vain moninkertsistuu lähitulevaiduusessa. Eikä meillä ole lentoliikenteelle edes autoiluun verrattavia veroja.
Lentokoneiden fossiilisen käyttövoiman muuttaminen puhtaaksi, voisi sen sijaan painaa lentämisen päästöt jopa nollaan. Vain näitä uusia hankkeita, voisi rahoittaa meidän yhteisillä verorahoillamme.
Entäs kun rikkaat on nyt keksineet uuden huvin, avaruusmatkailun. Veikkaan että yksi avaruudessa käynti saastuttaa ainakin sadan lentokoneen verran...
Tämä on loistava strategia, taatusti saa karsittua!
Vastaavasti isoon asuntoon muuttamisella voi olla päivastainen vaikutus!