Lue keskustelun säännöt.
Miten opettaa lapsi leikkimään hetken yksin?
Minulla on kohta kolme täyttävä lapsi joka ei suostu leikkimään hetkeäkään yksin. Jos yritän minuutinkin hoitaa joitain asioita kuten pestä hampaani tai ottaa astiat esille tai puhua lyhyt puhelu vakuutusyhtiöön tms asioita joita nyt vain pitää pikaisesti hoitaa niin lapsi alkaa sekunnissa itkemään tai kiukuttelemaan. Paiskomaan ja rikkomaan tavaroita, lyömään minua. Olen yrittänyt ohjata lasta itsenäiseen leikkiin ja kehua aina jos lapsi siihen yrittää mutta vaikka kuukausia on harjoiteltu niin asiasta ei tule mitään.
Alan itse olla todella uupunut kun en saa edes hampaita pestyä ilman että lapsi huutaa enkä saa yhteenkään puheluun vastattua ilman että lapsi heti huutaa. Enkä edes puhuisi puhelimessa kuin lyhyesti kerran kahdessa viikossa. Lapsi saa aikaani ja huomiotani paljon mutta minusta olisi jo aika että lapsi pystyy hetken olemaan itsenäisesti pienen hetken ilman että lyö ja rikkoo tavaroita.
Neuvoja?
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on muitakin syitä, varsinkin mitä isommasta lapsesta on kysymys. Mä katsoin tätä nyt tuollaisen pikkunaperon näkökulmasta, ja siitä mitä ap:n lapsi tekee.
Ja kyllä myös rangaistukset on aina joskus paikallaan, mutta äärimmäisen harvoin. En kirjoittanut, ettei koskaan saisi rankaista, vaan siitä, mitä rangaistuskeskeinen kasvatus lapsille tekee. Näitä tässä ympärillä aika paljon näkee, lapsia joille joka asiasta satelee arestia, kaverikieltoa, kännykkäkieltoa, pelikieltoa jne. Eipä ole kovin kummoista kasvatusjälkeä tuolla tyylillä saatu aikaiseksi. Päin vastoin, just niitä lapsia, jotka selän takana tekee heti kaikki mahdolliset tempaukset, ja loppuun asti valehtelee silmät kirkkaina, ettei mitään väärää ole tullut tehtyä.
Kyllä se pikkunaperokin ymmärtää, että monien kiellettyjen asioiden tekemisestä on hänelle mm. ihan konkreettista fyysistä iloa tai etua. Se etu pitää siksi vanhemman pystyä neutraloimaan jotenkin, ja paras väline siihen neutralointiin ovat yleensä rangaistukset.
Tietysti ylettömästi ei tule rangaista, mutta kyllä niillä rangaistuksilla aika keskeinen paikka on kurinpidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni liekki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään sitä kun joku kysyi että pelkääkö lapsi että hylkään. Voiko tällainen pelko tulla lapselle itsestään? Tai johtua lapsen temperamentista? Kun en ole koskaan edes uhannut että jättäisin lapsen yksin jonnekin (esim jäähylle) vaan aina selittänyt että hän tietää aina missä olen eli joko näkee minut tai kerron missä olen ja koska tulen. Jos menen vaikka käymään viereisessä huoneessa niin kerron sen lapselle ja sanon että koska tulen takaisin. Tai kun menee hoitoon niin kerron aina että olen hetken töissä ja milloin haen (esim heti lounaan jälkeen) ja olen aina pitänyt nämä lupaukset. Ap
Käsittääkseni tällainen pelko voi tulla myös ihan siitä, että lapsi on joskus kokenut, että vanhempi ei ole ollut läsnä, kun lapsi on tarvinnut tätä vaikka fyysisesti olikin ollut paikalla. Tai isän reissutyö on voinut aiheuttaa lapseen pelon, että sinäkin lähdet töihin ja olet sitten poissa päiviä.
Toiset lapset ovat herkempiä kuin toiset ja siinä missä toinen ei reagoisi asiaan mitenkään toinen voi kokea suuriakin ahdistuksen tunteita.
Sinä et siis välttämättä olisi voinut tehdä mitään eri tavalla missään vaiheessa.
Koska olen aina ollut yksin päävastuussa lapsesta niin on selvää että joinain hetkinä en lle ollut läsnä vaikka olen seissyt ihan vieressä, olen esim miettinyt kauppalistaa tai yrittänyt suunnitella missä järjestyksessä jotkut asiat hoidetaan tai keskittynyt hetkeksi kuuman ruoan paistamiseen tms, ihan tavallista mielestäni sellainen.
Miten voisin korjata lapsessa tunteen siitä että äiti ei ollut aina läsnä? En edelleenkään voi olla aina 100 % läsnä vaikka olisin vieressä, ei kukaan sellaiseen pysty.
Ap
Et tietenkään voi olla aina 100 % läsnä, koska muuten et voisi elää ollenkaan omaa elämää tai tehdä kotitöitä, eikä siinä muutenkaan olisi mitään järkeä. Todennäköisesti teidän tilanne on monen pienen tekijän summa, eikä ole mitään selkeää yksittäistä hetkeä, jolloin olisit voinut toimia toisin. Ei se hylkäämisen kokemus tule, jos normaalisti käyt vessassa tai mietit ruokalistaa.
Jos lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti ainoastaan sinun kanssasi, niin voisiko olla, että hän kokee sinut ainoana turvallisena aikuisena elämässään. Tällöin voisi olla hyvä vahvistaa lapsen muita aikuissuhteita, jolloin lapsi oppisi, ettette ole ainoat tässä maailmassa. Onnistuisiko esimerkiksi lapsen isäsuhteen vahvistaminen kesällä, kun on lomia? Miten isä pitää yhteyttä lapseen esimerkiksi reissutyön aikana?
Sinuna etsisin apua asiantuntijoilta. Voidaan toki heitellä täällä ideoita mutta alan ammattilaiset osaisivat auttaa sinua paljon paremmin. Oikeastaan ainoa neuvo, jonka antaisin on, että älä rankaise yksinololla ja jos lapsi lyö sinua, puhu lapselle ja kerro, että äitiin sattui. Pieni lapsi ei vielä osaa asettua toisen asemaan tai nähdä välttämättä tekojensa seurauksia, joten aikuisen on sanoitettava niitä.
Selvää on että olen ainoa hyvin läheinen aikuinen lapsen elämässä. Isänsä on aina ollut paljon pois ja suhde jäänyt etäiseksi. Ollessaan isänsä kanssa lapsi kuulemma ei oikein viihdy vaan haluaa vain takaisin äidin luo. Tuntuu että mies ei osaa toimia näissä tilanteissa vaan luovuttaa ja jättäytyy etäälle vaikka olen yrittänyt kannustaa toisin. Mies ei juuri pidä yhteyttä lapseen työmatkoilta, olen yrittänyt että puhuisivat puhelimessa edes mutta lapsi ei sano mitään eikä mies kuulemma jaksa yksin puhua. Lapsi on pienessä päiväkodissa jossa on muutama työntekijä eikä kukaan ole heistä niin läheiseksi muodostunut. Ap
Ihme natisija, ja itsensä tehostaja tämä lainattu...
Isän ja äidin suhde lapseen tuleekin olla eriluontoinen.
Se on se ja sama miten kannustat ja "ohjailet" toista, joka ei suuressa viisaudessaan lähde tuohon Sinun haluamaasi ja Sinua "tehostavaan" äitimyytti hömppään.
Anna sen miehen kerätä sitä varallisuuta, niin on Sinullakin sitten jotain, mitä voit "ulosmitata", kun tunnut olevan niin kotiäiti, niin kotiäiti. että oikeat ansiotulot on vain paha uni.
Mitä tarkoitat? Palkkatyössä olen. Ja mielestäni isän läheinen suhde lapseen olisi paljon tärkeämpää kuin joku varallisuus. Ap
Voi voi siinä on vielä vaikeuksia edessä.
Täydellinen vanhemmuuss....
Ap vaikutat oikein hyvältä äidiltä. Mutta lapsen isäsuhteessa olisi todella paljon toivomisen varaa. Kerro miehelle että lapsi tarvitsee toisen turvallisen aikuisen elämäänsä ja sen tulee mieluiten olla oma isä.
Ehdota miehelle että ottaa työmatkalle mukaan muutaman lastenkirjan josta lapsi pitää. Ottakaa sitten illalla vaikka wa puhelu kameran kanssa ja isä näyttää kuvia ja lukee ja lapsi kuuntelee. Jos saisit miehen sitoutettua että tämä olisi vakio rutiini oli isä sitten kotona tai työmatkalla (tietysti aina ei onnistu mutta yleensä)?
Tai mistä asiasta lapsen isä pitää? Meillä lasten isä rakasti legoja joten niillä yhdessä leikkiminen oli miehen ja lasten yhteinen juttu (nykyään rakentelevat yhdessä autoja).
Älä ota lasta syliin silloin kun peset hampaitasi, vaikka kiljuisi kuinka. Sanot, että otat syliin vasta kun olet pessyt hampaasi. Ja toteutat sanomasi, vaikka mukula hyppäisi sillä aikaa ikkunasta.
Kauheita hitlereitä kasvatatte.
Minulla on uniapnea. Kun tulen töistä, minun on saatava nukkua kymmenen minuuttia, muuten nukahdan seisaalleni. Kymmenen minuuttia, ei kauemmin. Tein lapsilleni selväksi, että minua ei tulla herättämään unieni aikana ellei talo ole tulessa. Jo kolmevuotias ymmärsi tämän, kehitimme yhdessä leikin, jota lapset alkavat pelata (sellanen soittopeli) kun nukun. Vaikka tulisi kakka pottaan ja takapuoli pitäisi pyyhkiä, niin autan vasta nukuttuani.
En ikinä antaisi kaksivuotiaan päättää, pesenkö hampaani vai en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Puhuin yleisluontoisesti introverteistä,enhän tunne aloittajan lasta.
Luetun perusteella, olet päästänyt lapsen pomon asemaan. Kaikki mitä teet tehdään lapsen ehdoilla ja jos et tee niin saat rangaistuksen. Eli huutoa, itkua, puremista tai/ja tavaroiden heittelyä. Sun ei nyt auta kuin alkaa ikäväksi vanhemmaksi ja laittaa rajoja. Ottaa oma tila taas haltuun ja tehdä kakrulle selväksi, ettei se ole pomo. Kolmivuotiaalla on tietenkin myös uhmat päällä pian, joten joudut taklaamaan kaksi pahaa kerralla. Yksinkeraisesti, olet ollut lepsu vanhempi ja antanut kaikessa periksi ettei lapsi ala huutaa ja kiukutella. Voit itse kuvitella pitäneesi kuria mutta todellisuudessa et ole. Päinvastoin, oelt onnistunut vahvistamaan ei-toivottua käytöstä.
Pyydä neuvolasta apua jos olet iahn käsi tilanteessa. Vielä ei ole liian myöhäistä parantaa asioita. Suosittelen myös sitä, että poistut kotoa kokonaan omiin menoihisi useamman kerran viikossa. Ei tarvitse olla pitkään poissa kunhan lapsi huomaa, ettet ole jatkuvasti siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei 3-vuotiaan pitäisi enää järjestää itkuorkesteria, jos äityliini ei ole jatkuvasti vieressä huseeraamassa. Sano taaperolle, että äiti on aikuinen ja aikuiset ei ole lasten leikkikavereita, koska aikuisilla on omat juttunsa. Taapero kyllä pettyy ensin, mutta voit vaikka katsoa tämän ensimmäiseksi niistä lukemattomista pettymyksistä, joita hän tulee elämänsä aikana kokemaan.
Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että nykylapsille vanhempi leikkikaverina on itsestäänselvyys, itselleni olisi ollut järkytys, jos äitini, tai kaverini äiti olisi yhtäkkiä tullut mukaan kihnuttamaan pikkuautoa matolla, tai pukemaan barbeille mekkoja
Laita päiväkotiin jotta oppii tavoille. Liiat lelut tai kaikki lelut naftaliiniin jos heittelee. Ulkoilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asperger autisti. Ei pärjää hetkeäkään yksin olemattoman mielikuvituksensa kanssa ja tarvitsee neuvoja ja ohjausta joka asiaan. Anna sille vaikka juna-aikatauluja luettavaksi, ne saattaisivat kiinnostaa. Se paha puoli siinä tosin on, että sen jälkeen se lapsi ei enää puhukaan mistään muusta.
Vierailija kirjoitti:
Pistä se valjaisiin ja vaikka rattaisiin istumaan jos se alkaa väkivaltaiseksi tai hajottaa paikkoja. Niillä terveisillä, että istukoon siinä kunnes rauhoittuu.
Tää neuvo vastaa kutakuinkin lepositeitä. Onkohan kolmevuotiaalle kovin terveelinen opetus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silti toisen lyömistä ym ei saa hyväksyä vaan voit kieltää jämäkästi ja antaa tarvittaessa rangaistuksen (mutta sellaisen jota ei voi kokea hylkäämisenä esim lempilelun takavarikko ok mutta jäähy ei käy).
Mistä tulee tämä käsitys, että lapsi jotenkin kokisi, että hänet on hylätty jos hänet jättää yksinään vaikka jäähylle? Jos se noin on, niin sittenkin esimerkiksi päivähoitoon jättämisen pitäisi olla äärimmäinen hylkäys josta seuraisi hyvin pahat henkiset ongelmat.
Jäähyllä ollaan yleensä yksin (omien vaikeiden tunteiden kanssa), päivähoidossa muiden seurassa (normaaliarjessa). Eihän niitä voi verrata keskenään.
Kun tein ruokaa annoin taaperon leikkiä kattiloilla ja kauhoilla.
Kun puhuin puhelimessa taapero leikki vieressäni tai osallistuin leikkiin.
Nyt taapero on 32v ja aivan ihana.
Voin vain muistella miten erilaisia lapsenikin ovat, yksi keksi leikin vaikka punaisesta villalangan palasesta.
Toista sai leikitettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano, että hän voi seurata sinua, kun hoidat omia juttujasi. Normaali lapsi kyllästyy hetkessä ja lähtee leikkimään itsekseen. Jos se ei millään ota onnistuakseen, voi olla kyse autismista. Tuttavani 2 autistisia lasta eivät ole koskaan leikkineet. Keräävät leluja, mutta eivät osaa leikkiä. Jos aikuinen on mukana, saattavat lapset leikkiä jonkun verran.
Kuulostaa siltä, että tiukemmat rajat on paikallaan. Minäkin olin aiemmin liian lepsu ja meillä oli samankaltaiset ongelmat. Paitsi tuo lyöminen. Meillä on aina ollut tiukat rajat ja nollatoleranssi tuommoisen suhteen.
Tiukentuminen tuntui aluksi kauhealta, mutta yritin muistuttaa itseäni, että lapsen pitää oppia sietämään epämukavuutta ja itsenäisyyttä. Se on hänelle parhaaksi. Ei se, että viihdytän ja ohjaan häntä jatkuvasti.
Leikit alkuun ja sitten omiin hommiin. Kun tuli roikkumaan ja nitisemään, selitin, että nyt äiti tekee x, y ja z ja sen jälkeen tulen katsomaan mitä olet puuhannut. Sen jälkeiset nitinät yms. vain sivuutin. Jos tuli jalkoihin tai muuten estämään niin kyllä myös saatoin ärähtää, että nyt omiin leikkeihin ettei törmätä ja tule haaveria.
Jäähyllä ehdottomasti jätin omiin oloihinsa, mutta ns. yleiseen tilaan. Muuten seuraamuksella ei olisi ollut mitään vaikutusta. Keskustelu käytiin sitten jäähyn päätteeksi
Tämän takia on kivaa kun on kaksi lasta pienellä ikäerolla, he leikkivät aina keskenään ja ovat parhaat kaverukset.
Opettamalla lapselle rajoja. Katso muutama jakso Supernannya alkuun.
Ihme natisija, ja itsensä tehostaja tämä lainattu...
Isän ja äidin suhde lapseen tuleekin olla eriluontoinen.
Se on se ja sama miten kannustat ja "ohjailet" toista, joka ei suuressa viisaudessaan lähde tuohon Sinun haluamaasi ja Sinua "tehostavaan" äitimyytti hömppään.
Anna sen miehen kerätä sitä varallisuuta, niin on Sinullakin sitten jotain, mitä voit "ulosmitata", kun tunnut olevan niin kotiäiti, niin kotiäiti. että oikeat ansiotulot on vain paha uni.