Lue keskustelun säännöt.
Miten opettaa lapsi leikkimään hetken yksin?
Minulla on kohta kolme täyttävä lapsi joka ei suostu leikkimään hetkeäkään yksin. Jos yritän minuutinkin hoitaa joitain asioita kuten pestä hampaani tai ottaa astiat esille tai puhua lyhyt puhelu vakuutusyhtiöön tms asioita joita nyt vain pitää pikaisesti hoitaa niin lapsi alkaa sekunnissa itkemään tai kiukuttelemaan. Paiskomaan ja rikkomaan tavaroita, lyömään minua. Olen yrittänyt ohjata lasta itsenäiseen leikkiin ja kehua aina jos lapsi siihen yrittää mutta vaikka kuukausia on harjoiteltu niin asiasta ei tule mitään.
Alan itse olla todella uupunut kun en saa edes hampaita pestyä ilman että lapsi huutaa enkä saa yhteenkään puheluun vastattua ilman että lapsi heti huutaa. Enkä edes puhuisi puhelimessa kuin lyhyesti kerran kahdessa viikossa. Lapsi saa aikaani ja huomiotani paljon mutta minusta olisi jo aika että lapsi pystyy hetken olemaan itsenäisesti pienen hetken ilman että lyö ja rikkoo tavaroita.
Neuvoja?
Kommentit (139)
Jos sinulla olisi useampi lapsi, täytyisi hänen ihan väkisinkin opetella odottamaan vuoroaan. Esim. jos imetät tai vaihdat pikkusisaruksen vaippoja, niin siinä ei vanhemman lapsen auta muu kuin odottaa ja tehdä jotain muuta. Ei se ole mitään hylkäämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapseni ei alle vuoden ikäisenä suostunut olemaan yksin esim.lattialla,koko ajan piti kantaa.Olkapäät tulivat niin kipeiksi,että piti mennä hierojalle.Kyselin neuvolastakin apua.Tuttava lainasi hyppykiikkua ja siinä lapsi viihtyikin loistavasti,sain hyvin tehtyä kotitöitä.Alkoi myös pikkuhiljaa viihtyä lattialla leikkimässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun jätän huomiotta huudon niin hän tahallaan satuttaa itseään (lyö sormeensa vaikka) jotta saa huomioni. Ap
Miksi huomioit lapsen jos hän tahallaan satuttaa itseään saadakseen huomiosi?
Minusta on tärkeää että pieni lapsi voi luottaa siihen että jos sattuu niin äiti auttaa. Ap
Ei se näin mene. Lapsihan manipuloi sinua, eli toimii vilpillisesti ja tanssittaa sinua pillinsä mukaan, koska kokee sinut heikoksi. Pane hanttiin, sillä sinun on turvattava lapsesi kehitys jämäköitymällä. Sano hänelle, että teit tuon tahallasi, joten puhalla itse pipiin. Voit sanoa myös, että sinua ei saa lyödä eikä sinulle saa huutaa. Sinä määräät teillä rajat, vaikka sitten kovemman kautta, ja lapsi saa olla pieni lapsi, jonka äiti on kyllin vahva.
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Juuri näin. Ongelma ei ole lapsen kyvyttömyys leikkiä yksin, vaan aloittajan kyky sietää lapsen kiukkua ja asettaa rajat käytökselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Toisella ikävuodella ei tarkoita 2- vaan 1-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Toisella ikävuodella ei tarkoita 2- vaan 1-vuotiaana.
"Alkaa oivaltaa." Kaikki lapset eivät suinkaan kehity samanaikaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, tässä varhaiskasvatuksen opettaja. Lapsesi kuulostaa fiksulta ja on tuohon ikään mennessä jo tottunut tekemään sitä, mikä toimii.
Uskalla olla johdonmukainen ja asettaa rajat. Opeta lapsellesi ensin-sitten -malli. Lataa puhelimeen joku timer -sovellus ja anna lapsen muokata se visuaalisesti mieleisekseen. Sitten asetat leikkiajan, joka voi alkuun olla esim. 5min ja jota pidennät vähitellen. Annat lapsen valita, leikkiikö hän esim. kotia vai rakentaako palikoilla kyseisen ajan ja kun näin on tapahtunut, seuraa jotakin mukavaa (voitte esim. lukea yhdessä kirjan).
Jos yksin leikkiminen ei onnistu, et ole käytettävissä vaan teet esim. kotitöitä ja toteat lapselle, että ajan x kuluttua on mahdollisuus yrittää uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Toisella ikävuodella ei tarkoita 2- vaan 1-vuotiaana.
"Alkaa oivaltaa." Kaikki lapset eivät suinkaan kehity samanaikaisesti.
Joku yrittää nyt esiintyä asiantuntevampana kuin onkaan. Totta, lapset kehittyvät yksilöllisesti, mutta tuo teksti ei silti liity ap:n lapsen tilanteeseen 🤦♀️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun jätän huomiotta huudon niin hän tahallaan satuttaa itseään (lyö sormeensa vaikka) jotta saa huomioni. Ap
Miksi huomioit lapsen jos hän tahallaan satuttaa itseään saadakseen huomiosi?
Minusta on tärkeää että pieni lapsi voi luottaa siihen että jos sattuu niin äiti auttaa. Ap
Sinä palkitset lasta huonosta käytöksestä.
Noin kasvatetaan kilttimies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Toisella ikävuodella ei tarkoita 2- vaan 1-vuotiaana.
"Alkaa oivaltaa." Kaikki lapset eivät suinkaan kehity samanaikaisesti.
Niin, joillain on kehitysviivästymiä ja -häiriöitä. Ne olisi syytä ajoissa selvittää.
Käsittämätöntä käytöstä, en ole itse törmännyt vaikka itselläkin on lapsia. He ilmeisesti tajusivat erillisyytensä ajallaan ja saivat riittävästi turvaa ilman häiriköintiä.
Palkitaan hyvästä, eikä huomioida huonoa käytöstä. Ap hössöttelee palkitsemaan siitä huonostakin. Vahvistaa sitä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Toisella ikävuodella ei tarkoita 2- vaan 1-vuotiaana.
"Alkaa oivaltaa." Kaikki lapset eivät suinkaan kehity samanaikaisesti.
Niin, joillain on kehitysviivästymiä ja -häiriöitä. Ne olisi syytä ajoissa selvittää.
Käsittämätöntä käytöstä, en ole itse törmännyt vaikka itselläkin on lapsia. He ilmeisesti tajusivat erillisyytensä ajallaan ja saivat riittävästi turvaa ilman häiriköintiä.
Palkitaan hyvästä, eikä huomioida huonoa käytöstä. Ap hössöttelee palkitsemaan siitä huonostakin. Vahvistaa sitä itse.
Totta kai lapsi jatkaa aloittamaansa käytöstä, koska aloittaja palkitsee sen. Eikä silloin kysymyksessä ole kehitysviivästymä, kuten väität.
Kuten jo aiemmin sanoin, ei ap:n ongelma ole lapsen takertuminen, vaan se ettei hän osaa käsitellä lapsensa kiukkua. Aivan sama mihin sinä olet törmännyt tai ollut törmäämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvetttilapselle sopisi parhaiten mahdollisimman pieniryhmäinen hoitopaikka esim.perhepäivähoito.
Aloittajan lapsi on vasta 2-vuotias.
"Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö. Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä. Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi. Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia."
Eli ihan turha tehdä aloittajan lapsesta erityisen herkkää tai introverttiä. Sangen tavallinen taaapero, joka käyttäytyy ikävaiheen mukaisesti.
Sen sijaan ap tarvitsee ohjeistusta siihen, miten sietää ja hoitaa tuohon ikäkauteen kuuluvat kiukkukohtaukset.
Toisella ikävuodella ei tarkoita 2- vaan 1-vuotiaana.
"Alkaa oivaltaa." Kaikki lapset eivät suinkaan kehity samanaikaisesti.
Niin, joillain on kehitysviivästymiä ja -häiriöitä. Ne olisi syytä ajoissa selvittää.
Käsittämätöntä käytöstä, en ole itse törmännyt vaikka itselläkin on lapsia. He ilmeisesti tajusivat erillisyytensä ajallaan ja saivat riittävästi turvaa ilman häiriköintiä.
Palkitaan hyvästä, eikä huomioida huonoa käytöstä. Ap hössöttelee palkitsemaan siitä huonostakin. Vahvistaa sitä itse.
Totta kai lapsi jatkaa aloittamaansa käytöstä, koska aloittaja palkitsee sen. Eikä silloin kysymyksessä ole kehitysviivästymä, kuten väität.
Kuten jo aiemmin sanoin, ei ap:n ongelma ole lapsen takertuminen, vaan se ettei hän osaa käsitellä lapsensa kiukkua. Aivan sama mihin sinä olet törmännyt tai ollut törmäämättä.
Kerro tarkemmin miten en osaa käsitellä kiukkua. Haluan vinkkejä miten toimia itse erilailla. En hätäänny kiukusta enkä anna kiukulle periksi (huutamalla ei saa mitä haluaa), syliin saa aina tulla jos kiukuttaa mutta ei ole pakko. Mitä siis tehdä toisin?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa valitettavasti vastata, sillä oma esikoispoikani osasi leikkiä jo yksivuotiaana itsekseen, ei ole ikinä lyönyt minua eikä juuri kiukutellutkaan. Kaikki kolme lastani ovat olleet samankaltaisia. Ei minun ole tarvinnut keksiä heille puuhaa, eikä kukaan heistä ole ollut lahkeessa kiinni vaatimassa jatkuvaa huomiotani. Jäin vain pohtimaan, mistä mahtaa johtua, että lapset ovat kovin erilaisia tuossakin asiassa. Kolmevuotiasta on tietenkin uhmaikäisiä, joten ap:n lapsella voi olla siihen liittyvää huomionhakuisuutta. Vaihe menee todennäköisesti ohi, mutta on varmasti rasittava tällä hetkellä.
Mitenköhän me jo aikuiset onkaan lapsena pärjätty kun on ollut itsestäänselvää, että vanhemmat tekevät välillä omia juttujaan eikä niitä saa häiritä?
Oma äitini meni toiseen huoneeseen ompelemaan, veti oven perässään kiinni, eikä mulle tullut mieleenkään mennä häiritsemään. Olin silloin 3-vuotias. Itsekseen leikkiminen oli ihan itsestäänselvyys silloin. Tämä koski varmasti muitakin lapsia kuin minua, eikä ollut mikään luonnekysymys.
Ei silloin vanhemmat koko ajan miettinyt sitä, että jos lapsi huutaa ja kiukuttelee häntä ei voi jättää hetkeksikään yksin. Nykyään on joku ihmeellinen periaate siitä, lapselle ei koskaan tai missään tilanteessa saa tulla paha mieli. Ei ehkä kovin viisas kasvatusperiaate pitkällä tähtäimellä. Todelliset hylkäämiset ja laiminlyömiset on ihan eri asioita kuin se, että äiti tekee muutaman minuutin omia asioitaan. Lapsen on hyvä oppia tämä.
Mun mielestä liika lapsen toiveiden mukaan toimiminen kasvattaa itsekeskeisiä ihmisiä, jotka eivät välttämättä myöhemminkään opi ottamaan muita huomioon. Tämän on huomannut pitkän opettajan kokemuksen omaava ystäväni. Joka vuosi ekaluokkaiset ovat entistä kyvyttömämpiä odottamaan vuoroaan tai tekemään mitään sovittujen sääntöjen mukaan. Aika raskasta opettajalle, kun hänellä on parikymmentä lasta, jotka ovat siihen mennessä tottuneet saamaan rajatonta huomiota, eivätkä kestä sitä, että opettaja ei voi yhtäaikaa revetä huomioimaan jokaista.
Mun mielestä aloittaja voi ihan hyvin mennä hoitamaan tarvittavat asiat, vaikka lapsi protestoisikin. Varmaan tuo ajastinkikka on hyvä antamaan lapselle sopivan signaalin ajasta. Kun äiti palaa tekemästä omaa asiaansa, lapsi pian huomaa, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Rauhallisesta odottamisesta voidaan antaa joku pieni palkinto. Lapsen on opittava kohtaamaan se, että muut ihmiset eivät aina sataprosenttisesti ole vain häntä varten, ei edes äiti.
Mä en yhtään ihmettele nykyvanhempien uupumista kun tämä lapsentahtisuus on mennyt niin pitkälle, että äiti ei edes hampaita saisi pestä yksin tai hoitaa parin minuutin puhelua. Johan äidin omakin mielenterveys alkaa kärsiä ja suhde lapseen samoin. Kolmevuotias ei ole enää symbioosissa oleva vauva, vaan lapsi opettelemassa sosiaalisia taitoja ja erillisyyttä.
Joillakin lapsilla on vain tuollainen temperamentti, koettelee aikuisten hermoja se kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään sitä kun joku kysyi että pelkääkö lapsi että hylkään. Voiko tällainen pelko tulla lapselle itsestään? Tai johtua lapsen temperamentista? Kun en ole koskaan edes uhannut että jättäisin lapsen yksin jonnekin (esim jäähylle) vaan aina selittänyt että hän tietää aina missä olen eli joko näkee minut tai kerron missä olen ja koska tulen. Jos menen vaikka käymään viereisessä huoneessa niin kerron sen lapselle ja sanon että koska tulen takaisin. Tai kun menee hoitoon niin kerron aina että olen hetken töissä ja milloin haen (esim heti lounaan jälkeen) ja olen aina pitänyt nämä lupaukset. Ap
Käsittääkseni tällainen pelko voi tulla myös ihan siitä, että lapsi on joskus kokenut, että vanhempi ei ole ollut läsnä, kun lapsi on tarvinnut tätä vaikka fyysisesti olikin ollut paikalla. Tai isän reissutyö on voinut aiheuttaa lapseen pelon, että sinäkin lähdet töihin ja olet sitten poissa päiviä.
Toiset lapset ovat herkempiä kuin toiset ja siinä missä toinen ei reagoisi asiaan mitenkään toinen voi kokea suuriakin ahdistuksen tunteita.
Sinä et siis välttämättä olisi voinut tehdä mitään eri tavalla missään vaiheessa.
Koska olen aina ollut yksin päävastuussa lapsesta niin on selvää että joinain hetkinä en lle ollut läsnä vaikka olen seissyt ihan vieressä, olen esim miettinyt kauppalistaa tai yrittänyt suunnitella missä järjestyksessä jotkut asiat hoidetaan tai keskittynyt hetkeksi kuuman ruoan paistamiseen tms, ihan tavallista mielestäni sellainen.
Miten voisin korjata lapsessa tunteen siitä että äiti ei ollut aina läsnä? En edelleenkään voi olla aina 100 % läsnä vaikka olisin vieressä, ei kukaan sellaiseen pysty.
Ap
Et tietenkään voi olla aina 100 % läsnä, koska muuten et voisi elää ollenkaan omaa elämää tai tehdä kotitöitä, eikä siinä muutenkaan olisi mitään järkeä. Todennäköisesti teidän tilanne on monen pienen tekijän summa, eikä ole mitään selkeää yksittäistä hetkeä, jolloin olisit voinut toimia toisin. Ei se hylkäämisen kokemus tule, jos normaalisti käyt vessassa tai mietit ruokalistaa.
Jos lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti ainoastaan sinun kanssasi, niin voisiko olla, että hän kokee sinut ainoana turvallisena aikuisena elämässään. Tällöin voisi olla hyvä vahvistaa lapsen muita aikuissuhteita, jolloin lapsi oppisi, ettette ole ainoat tässä maailmassa. Onnistuisiko esimerkiksi lapsen isäsuhteen vahvistaminen kesällä, kun on lomia? Miten isä pitää yhteyttä lapseen esimerkiksi reissutyön aikana?
Sinuna etsisin apua asiantuntijoilta. Voidaan toki heitellä täällä ideoita mutta alan ammattilaiset osaisivat auttaa sinua paljon paremmin. Oikeastaan ainoa neuvo, jonka antaisin on, että älä rankaise yksinololla ja jos lapsi lyö sinua, puhu lapselle ja kerro, että äitiin sattui. Pieni lapsi ei vielä osaa asettua toisen asemaan tai nähdä välttämättä tekojensa seurauksia, joten aikuisen on sanoitettava niitä.
Silloin kun isä on kotona, niin isä vie puistoon, uimahalliin tai potkimaan palloa jne. Lapsi huomaa, että isänkin kanssa on mukavaa ja että hän pärjää vallan mainiosti, vaikka äiti ei olisikaan koko ajan vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään sitä kun joku kysyi että pelkääkö lapsi että hylkään. Voiko tällainen pelko tulla lapselle itsestään? Tai johtua lapsen temperamentista? Kun en ole koskaan edes uhannut että jättäisin lapsen yksin jonnekin (esim jäähylle) vaan aina selittänyt että hän tietää aina missä olen eli joko näkee minut tai kerron missä olen ja koska tulen. Jos menen vaikka käymään viereisessä huoneessa niin kerron sen lapselle ja sanon että koska tulen takaisin. Tai kun menee hoitoon niin kerron aina että olen hetken töissä ja milloin haen (esim heti lounaan jälkeen) ja olen aina pitänyt nämä lupaukset. Ap
Käsittääkseni tällainen pelko voi tulla myös ihan siitä, että lapsi on joskus kokenut, että vanhempi ei ole ollut läsnä, kun lapsi on tarvinnut tätä vaikka fyysisesti olikin ollut paikalla. Tai isän reissutyö on voinut aiheuttaa lapseen pelon, että sinäkin lähdet töihin ja olet sitten poissa päiviä.
Toiset lapset ovat herkempiä kuin toiset ja siinä missä toinen ei reagoisi asiaan mitenkään toinen voi kokea suuriakin ahdistuksen tunteita.
Sinä et siis välttämättä olisi voinut tehdä mitään eri tavalla missään vaiheessa.
Koska olen aina ollut yksin päävastuussa lapsesta niin on selvää että joinain hetkinä en lle ollut läsnä vaikka olen seissyt ihan vieressä, olen esim miettinyt kauppalistaa tai yrittänyt suunnitella missä järjestyksessä jotkut asiat hoidetaan tai keskittynyt hetkeksi kuuman ruoan paistamiseen tms, ihan tavallista mielestäni sellainen.
Miten voisin korjata lapsessa tunteen siitä että äiti ei ollut aina läsnä? En edelleenkään voi olla aina 100 % läsnä vaikka olisin vieressä, ei kukaan sellaiseen pysty.
Ap
Et tietenkään voi olla aina 100 % läsnä, koska muuten et voisi elää ollenkaan omaa elämää tai tehdä kotitöitä, eikä siinä muutenkaan olisi mitään järkeä. Todennäköisesti teidän tilanne on monen pienen tekijän summa, eikä ole mitään selkeää yksittäistä hetkeä, jolloin olisit voinut toimia toisin. Ei se hylkäämisen kokemus tule, jos normaalisti käyt vessassa tai mietit ruokalistaa.
Jos lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti ainoastaan sinun kanssasi, niin voisiko olla, että hän kokee sinut ainoana turvallisena aikuisena elämässään. Tällöin voisi olla hyvä vahvistaa lapsen muita aikuissuhteita, jolloin lapsi oppisi, ettette ole ainoat tässä maailmassa. Onnistuisiko esimerkiksi lapsen isäsuhteen vahvistaminen kesällä, kun on lomia? Miten isä pitää yhteyttä lapseen esimerkiksi reissutyön aikana?
Sinuna etsisin apua asiantuntijoilta. Voidaan toki heitellä täällä ideoita mutta alan ammattilaiset osaisivat auttaa sinua paljon paremmin. Oikeastaan ainoa neuvo, jonka antaisin on, että älä rankaise yksinololla ja jos lapsi lyö sinua, puhu lapselle ja kerro, että äitiin sattui. Pieni lapsi ei vielä osaa asettua toisen asemaan tai nähdä välttämättä tekojensa seurauksia, joten aikuisen on sanoitettava niitä.
Selvää on että olen ainoa hyvin läheinen aikuinen lapsen elämässä. Isänsä on aina ollut paljon pois ja suhde jäänyt etäiseksi. Ollessaan isänsä kanssa lapsi kuulemma ei oikein viihdy vaan haluaa vain takaisin äidin luo. Tuntuu että mies ei osaa toimia näissä tilanteissa vaan luovuttaa ja jättäytyy etäälle vaikka olen yrittänyt kannustaa toisin. Mies ei juuri pidä yhteyttä lapseen työmatkoilta, olen yrittänyt että puhuisivat puhelimessa edes mutta lapsi ei sano mitään eikä mies kuulemma jaksa yksin puhua. Lapsi on pienessä päiväkodissa jossa on muutama työntekijä eikä kukaan ole heistä niin läheiseksi muodostunut. Ap
Ihan höpöä tuollaiset jutut, että lapsi jotenkin hurjasti traumatisoituu, jos vanhempi menee vessaan eikä ole muutamaan minuuttiin lapsen kanssa. Edes vastasyntynyt ei tuosta traumatisoidu, saatikka kolmevuotias. Mulle sanottiin jo synnytyslaitoksella, että totta hitossa sinä menet vessaan silloin kun tulee hätä, ei se lapsi siihen odottamiseen kuole, kun sanoin, että imettäminen vie kaiken ajan.
Minusta tuntuu, että sinä olet opettamalla opettanut lapselle, että hän on maailman napa ja saa päättää, mitä sinä milloinkin teet.
Eihän se niin mene.
Päiväkodissa näki joskus vanhempia, jotka myöhästyivät töistä, koska lapsi ei "päästänyt" heitä lähtemään. Tuo on ihan opetettu juttu. Totta kai pieni lapsi ikävöi äitiään päiväkodissa, mutta tietää samalla myös, että äiti hakee iltapäivällä kotiin. On ihan eri asia terrorisoida jotain muutaman minuutin puhelinsoittoa. Suutu joskus sille mukulalle oikein kunnolla niin tajuaa, että olet tosissasi.