Lue keskustelun säännöt.
Olen 1-vuotiaan ihanan pojan äiti. Kukaan ei koskaan kutsu meitä leikkimään.
23.05.2021 |
Ollaan pyydetty muita, ja meille tullaan innolla. Kukaan ei koskaan kuitenkaan kutsu meitä kahville tai leikkimään, vaikka asutaan ihan lähellä ja ovat kotona. Myös sukulaisia asuu samalla paikkakunnalla, mutta eivät myöskään kutsu sinne leikkimään.
Vietetään taas viikonloppua kaksin. Mietitään, mihin puistoon menisi. Tuntuu, että molemmat ollaan yksinäisiä... 😢
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä. Lapsen kanssa kaksistaan on ihanaa! Mikä sen parempaa kun saa äidin jakamattoman huomion. Hassutelkaa, katsokaa kirjoja, laittakaa viltti lattialle ja siihen leluja ja leikkikää.. teillä on toisenne.
Mitä ihmettä, kuka voi ajatella että olisi lapselle tai äidille hyvä olla aina kaksistaan? Aina vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä. Lapsen kanssa kaksistaan on ihanaa! Mikä sen parempaa kun saa äidin jakamattoman huomion. Hassutelkaa, katsokaa kirjoja, laittakaa viltti lattialle ja siihen leluja ja leikkikää.. teillä on toisenne.
Mitä ihmettä, kuka voi ajatella että olisi lapselle tai äidille hyvä olla aina kaksistaan? Aina vaan.
Edelleen, missä lapsen isä? Vai miksi äiti on aina kahdestaan lapsen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkitusti lapsi ei voi leikkiä muiden kanssa ennen kuin täyttää 3. Sitä ennen leikit ovat erillisleikkejä, vaikka olisivat vierekkäin
Lapsi voi silti nauttia muiden lasten näkemisestä.
Nimenomaan, ja lapset oikeasti tarvitsevat sitä muiden lasten seuraa. Jo pienet vauvat katselevat toisiaan ja varsinkin isompia lapsia ja näiden touhuja kiinnostuneina. Viihtyvät. Voi kuvitella, että muinoin kun lapsia on ollut joukossa paljon, ei äidin/aikuisten ole tarvinnut joka sekunti viihdyttää vauvaa leluilla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä. Lapsen kanssa kaksistaan on ihanaa! Mikä sen parempaa kun saa äidin jakamattoman huomion. Hassutelkaa, katsokaa kirjoja, laittakaa viltti lattialle ja siihen leluja ja leikkikää.. teillä on toisenne.
Mitä ihmettä, kuka voi ajatella että olisi lapselle tai äidille hyvä olla aina kaksistaan? Aina vaan.
Edelleen, missä lapsen isä? Vai miksi äiti on aina kahdestaan lapsen kanssa?
Taitaa vaan usein olla. Älä minulta kysy miksi. Ehkä voisi kysyä isiltä. :)
Mitäs jo aloittaisitte jonkun harrastuksen tai menisitte perhekerhoon (koronatilanteen sallimissa rajoissa toki)? Ehkä sieltä löytyisi uusia äitejä (tai isiä), joihin voisit tutustua ja saisit vastavuoroisia ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä. Lapsen kanssa kaksistaan on ihanaa! Mikä sen parempaa kun saa äidin jakamattoman huomion. Hassutelkaa, katsokaa kirjoja, laittakaa viltti lattialle ja siihen leluja ja leikkikää.. teillä on toisenne.
Mitä ihmettä, kuka voi ajatella että olisi lapselle tai äidille hyvä olla aina kaksistaan? Aina vaan.
Edelleen, missä lapsen isä? Vai miksi äiti on aina kahdestaan lapsen kanssa?
Taitaa vaan usein olla. Älä minulta kysy miksi. Ehkä voisi kysyä isiltä. :)
Isä ei tiedä olevansa isä? Ehkä ap ei kuka lapsen isä on?
Olin opintovapaalla ja lapseni oli tarhassa. Kävin keskustassa ja törmäsin serkkuuni, joka oli 2 lapsensa kanssa liikkeellä, hän on opettaja ja oli kesä.
Juttelimme alle 5 min ja sinä aikana pyysi 2 krt minun tekemään jotain lapselleen, esim pyyhkimään nenän tai vst,
Pyysi meitä puistoon syömään, kieltäydyin kauniisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap, ja jaksa uskoa parempaan!
Tiedän tasan, mitä käyt läpi. Kuusi vuotta sitten, olin täysin samassa tilanteessa. Minun ja lapseni päivät täyttyivät kävelystä ja loputtomista puistoiluista. Vielä nyt monen vuoden jälkeenkin, osaisin piirtää tarkalleen jokaikisen neliömetrin kaikista lähialueen puistoista. Muistan jokaisen leikkikatokseen piirretyn töherryksen sanasta sanaan. Muistan, kuinka sen yhden tietyn salen käytävä oli siinä maitohyllyn kohdalla hankala vaunujen kanssa. Muistan, koska elämässäni ei ollut yhtään mitään muuta. Se sale oli viikon kohokohta.
Mutta, joitain vuosia eteenpäin. Tilanne on täysin toinen. Tuleva koululaiseni nykyään sopii leikkitreffit osaksi itse. Osaksi sovitaan wa-ryhmissä, joissa paljon äitejä. Näitä ryhmiä ollaan pidetty jo useampi vuosi. Tunnen jollain tasolla kaikki lasten kavereiden vanhemmat, voin koska tahansa laittaa viestiä ja he myös minulle. Menoja ja juttuja on koko ajan. Kutsuja tulee, spontaaneihin jääkiekkopeleihin ja kauan suunniteltuihin synttäreihin. Emme ole enää yksinäisiä. Elämä on aika ihanaa :)
Lupaan, että vielä sinäkin ajattelet näin. Kunhan lapsesi kasvaa, ja alkaa oikeasti leikkiä muiden kanssa, alkaa myös solmia kaverisuhteita.
1v on tosi pieni, eikä koe yksinäisyyttä kavereiden puutteesta. Hälle riittää yksi turvallinen ihminen, sinä. Vaikka tiedän tasan tarkkaan, kuinka ärsyttävä seuraava lause on, ja joka ei kyllä minua auttanut iltaisin yksinäisyyttäni itkiessäni, niin silti haluan sanoa sinulle: Nauti lapsestasi, nyt kun hän on vielä vain sinun. Ota tämä välivaiheena, tämä on sinun ja lapsesi oma aika, aika jolloin lapsen itsetunto ja persoona kehittyy. Siinä sinulla on valtava vaikutus, teet jotain aivan upeaa, vaikka et sitä aina jaksaisi arjessa muistaakaan. Lapsesi tarvitsee vain sinut.
Yritä myös löytää mielekästä tekemistä, jossa samassa tilanteessa olevia äitejä! Itse kävin muskarissa (kamalaa!) ja vauvauinnissa (aivan ihanaa). Vaikka näistä ei sydänystäviä tullutkaan, oli kuitenkin se, että uinnin jälkeen saunan lauteilla voi jutella niitänäitä muiden äitien kanssa, korvaamatonta oman jaksamisen kannalta.
Vielä se helpottaa, lupaan. Ihanaa sunnuntaita teille molemmille ❤️
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap, ja jaksa uskoa parempaan!
Tiedän tasan, mitä käyt läpi. Kuusi vuotta sitten, olin täysin samassa tilanteessa. Minun ja lapseni päivät täyttyivät kävelystä ja loputtomista puistoiluista. Vielä nyt monen vuoden jälkeenkin, osaisin piirtää tarkalleen jokaikisen neliömetrin kaikista lähialueen puistoista. Muistan jokaisen leikkikatokseen piirretyn töherryksen sanasta sanaan. Muistan, kuinka sen yhden tietyn salen käytävä oli siinä maitohyllyn kohdalla hankala vaunujen kanssa. Muistan, koska elämässäni ei ollut yhtään mitään muuta. Se sale oli viikon kohokohta.
Mutta, joitain vuosia eteenpäin. Tilanne on täysin toinen. Tuleva koululaiseni nykyään sopii leikkitreffit osaksi itse. Osaksi sovitaan wa-ryhmissä, joissa paljon äitejä. Näitä ryhmiä ollaan pidetty jo useampi vuosi. Tunnen jollain tasolla kaikki lasten kavereiden vanhemmat, voin koska tahansa laittaa viestiä ja he myös minulle. Menoja ja juttuja on koko ajan. Kutsuja tulee, spontaaneihin jääkiekkopeleihin ja kauan suunniteltuihin synttäreihin. Emme ole enää yksinäisiä. Elämä on aika ihanaa :)
Lupaan, että vielä sinäkin ajattelet näin. Kunhan lapsesi kasvaa, ja alkaa oikeasti leikkiä muiden kanssa, alkaa myös solmia kaverisuhteita.
1v on tosi pieni, eikä koe yksinäisyyttä kavereiden puutteesta. Hälle riittää yksi turvallinen ihminen, sinä. Vaikka tiedän tasan tarkkaan, kuinka ärsyttävä seuraava lause on, ja joka ei kyllä minua auttanut iltaisin yksinäisyyttäni itkiessäni, niin silti haluan sanoa sinulle: Nauti lapsestasi, nyt kun hän on vielä vain sinun. Ota tämä välivaiheena, tämä on sinun ja lapsesi oma aika, aika jolloin lapsen itsetunto ja persoona kehittyy. Siinä sinulla on valtava vaikutus, teet jotain aivan upeaa, vaikka et sitä aina jaksaisi arjessa muistaakaan. Lapsesi tarvitsee vain sinut.
Yritä myös löytää mielekästä tekemistä, jossa samassa tilanteessa olevia äitejä! Itse kävin muskarissa (kamalaa!) ja vauvauinnissa (aivan ihanaa). Vaikka näistä ei sydänystäviä tullutkaan, oli kuitenkin se, että uinnin jälkeen saunan lauteilla voi jutella niitänäitä muiden äitien kanssa, korvaamatonta oman jaksamisen kannalta.
Vielä se helpottaa, lupaan. Ihanaa sunnuntaita teille molemmille ❤️
Kuvailit aivan täydellisesti tuntemukseni❤️❤️
Tässä lähellä on pari tuttua perhettä/ äitiä, jotka tietävät, että ollaan lapsen kanssa kaksin, mutta eivät koskaan kutsu meidän lasta kylään tai puistoon. Ovat kuitenkin olleet meillä päin useamman kerran kylässä. Mistähän tässä on kyse..? Tuntuu tosi loukkaavalta..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni on antanut minulle elämänohjeen, kun olin jatkuvasti purnaava murkku. Se kuuluu:" Miksi surra sitä, mitä ei ole. Miksei iloita siitä, mitä on".
Keskity johonkin myönteiseen. Kyllä se kone siitä käynnistyy.
Siis nyt on korona-aika. Monet tuntemani lapsiperheet pitävät sääntöä, että eivät käy kylässä eivätkä päästä lapsia sisätiloihin leikkimään. Ulkona kylläkin. Eivät välttämättä sano muille, koska eivät halua joutua perustelemaan asiaa sen kummemmin. Harva haluaa puhua omista tai isovanhempien sairauksista ventovieraille.
Joten aloittaja on nyt hieman poikkeuksellisena aikana 1-vuotiaan lapsen äiti. Ei kannata ottaa itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
53
Jatkaa
Siis vaikka lapset olisivat koulusa tai päiväkodissa, niin ei haluat ottaa lisää tartuntamahdollisuuksia vieraista aikuisista, mitä siellä vieraan kotona on.
Varsin viisasta minusta.
Vierailija kirjoitti:
53
Jatkaa
Siis vaikka lapset olisivat koulusa tai päiväkodissa, niin ei haluat ottaa lisää tartuntamahdollisuuksia vieraista aikuisista, mitä siellä vieraan kotona on.
Varsin viisasta minusta.
Seli seli😩
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap, mä muistan myös kirjoittaneeni tänne kun lapsi oli päälle vuoden, omasta yksinäisyydestä. Oli raskasta olla yksin niin pienen kanssa mutta lupaan että tilanne helpottaa viim. kun lapsi aloittaa päivähoidon ja alkaa kaivata kavereita itsekin. Muiden vanhempien kanssa on luontevaa sopia leikkitreffejä kun lapsetkin viihtyy paremmin keskenään.
Jos joku suhtautuu teihin torjuvasti niin älä välitä heistä vaan yritä pysyä positiivisena, löydät kyllä parempaakin seuraa. Yksinäisyys on raskas seuralainen mutta tilanne voi muuttua hetkessä paljonkin kun ystävä löytyy!
Se johtunee yksinhuoltajuudesta tai kateudesta. Me oltiin lapsen kanssa monta vuotta yksin ja kukaan.tuttu lapsiperhe ei kutsunut kylään eikä halunnut meidän lasten tutustuvan vaikka ollaan aikaa ihania. Monta vuotta ja tuhat kertaa yksin puistoissa. Enpä ole viitsinyt enää kovin yrittää. Kutsuimme synttereillekin ja koitin ehdottaa josko soiteltaisi että käytös puistossa yhdessä mutta ei. Nyt lapsi alkaa olla sen ikäinen että ne saatujen kavereiden vanhemmat kutsuvat lasta sinne mutta ei meitä haluta nähdä. Onhan se erikoista että alkaen joku 5-vuotias pitäisi antaa vieraiden kyytiin kylään, mutta äiti ei kelpaa....Jotenkin vielä toivon että saan niitä oikeita ystäviä meille.
Voi olla ihan pelkkä suomalaisuus? Minä olen yleensä, 95% se kuka kutsuu jonkun jonnekin, ja aina sanovat että "ihana kun kutsuit, kun arki menee, niin ei vaan saa aikaiseksi".
Se pitää vaan ymmärtää, että jotkut ei vaan saa aikaiseksi, eikä he vaan odottavat kutsua, Voi olla, että he vain pelkäävät pyytää (?)
Me käytiin perhekerhoissa ja perhekahviloissa kun pojat oli pieniä.
Myös isommassa puistossa kaupungin keskustassa. Siellä tutustuin mukaviin äiteihin.
Myös kaikki murskarit käytiin lävitse.
Kunhan lapsesi kasvaa niin tilanne muuttuu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysele vaikka Facebookissa puska radiossa ne kaupungin parhaat leikkipaikat, myös hop lop on kiva pienen lapsen kanssa, siellä on erikseen pienille oma puoli.
Kyseessä on 1 v, joka hädintuskin osaa kävellä ja tunkee suuhunsa kaiken. Mitä tuon ikäiset tekee hoplopissa? Siis oikeasti.
Hoplophan on huippu ihan pienillekin. Paljon katseltavaa, helppo nousta niitä pehmeitä esineitä vasten seisomaan, muita lapsia ja uusia kokemuksia.
Niin ha osa niistä 1v:stä on kävellyt jo pitkään. 🙂
K o r o n a
Muskarit ja kaikki muut hörhöilykerhot jatkuu mahdollisesti syksyllä. Sinne tapaamaan muita mammoja, löytyy sullekin päiväkahvitteluseuraa. Huom! kukaan ei tule kotoota hakemaan, mene itse hiekkikselle lapses kanssa ja näe vähän vaivaa.
Jos tältä tuntuu, ei kannata niitä kertoja toisten ihmisten vastuksiksi tehdä.