Lue keskustelun säännöt.
Jos pääsisit nyt lääkikseen, menisitkö?
22.05.2021 |
Kuvitellaan, että yhtäkkiä tarjottaisiin muutamalle paikkaa lääkiksessä ilman pääsykoetta ja arpa osuisi sinuun.
Opinnot olisi aloitettava syksyllä 2021, eli myöhemmin ei voisi käyttää mahdollisuutta.
Suomessa on monta lääkistä ja saisit myös valita mihin niistä menisit.
Mitä tekisit? Miksi menisit tai et menisi lääkikseen?
Kommentit (72)
En missään nimessä. En kestä mitään ihmiskehon eritteitä, sairauksia ja muita ällötyksiä. Luojan kiitos on ihmisiä jotka haluavat olla lääkäreitä ja hoitajia, vammaistenhoitajia, lastenhoitajia ja vanhustenhoitajia, minusta siihen ei olisi. Omat lapset olen saanut hoidettua, mutta siinä menee raja. Se olis pahin painajainen jos pakotettaisiin lääkäriksi tai edes opiskelemaan lääkäriksi, henkilökohtainen helvetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No totta hitossa ja musta tulisi patologi!
En rehellisesti sanottuna pärjäisi siinä työssä. Lisäksi minulla on jo ammatti ja 5v koulun penkillä ei jättäisi minulle enää kovin montaa työvuotta. Arvostan kyllä lääkärin työtä.
Jos älyä riittäisi, niin menisin.
Ehdottomasti menisin. Ex on lääkäri ja pidin paljon heidän opeista mitä niinä vuosina kun oltiin yhdessä opiskeli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmasti, ikää 51 ja lukupää ollut aina surkea ja kemiasta en ymmärtänyt koulussa mitään, en selviäisi ensimmäisestäkään tentistä vaikka kuinka yrittäisin 😂
Palkka houkuttelisi, itse työ ja työolot ei. Eniten oksettaa ajatus siitä että pitäisi tutkia jonkun lihavan vanhuksen paikkoja — mitä tahansa paikkoja 🤮. Ja sitähän se työ olisi kun puolet väestöstä on vanhuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että tunnevammaisena pärjäisin alalla erinomaisesti.
Ei mulla riittäisi järki tai stressinsietokyky niihin opintoihin, vaikka kiinnostusta olisi. Voisihan sitä silti yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti en. Ala ei todellakaan olisi minua varten. Pidän enemmän nykyisestä, vaikka palkkavertailussa ei pärjääkään.
Menisin, alanvaihto voisi virkistää. Toisaalta omat lapset ylemmillä vuosikursseilla olisivat takuuulla innosta piukeina, kun äiti fuksina. Ei sitä elämystä voi jättää käyttämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En menisi. Ahdistaa ajatus työskennellä sairaiden ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En menisi. Ahdistaa ajatus työskennellä sairaiden ihmisten kanssa.
Voisin toki tehdä jotain tutkimusta esim. psykiatrian parissa, mutta siihen pääsemiseksi pitäisi järkyttävän pitkä aika työskennellä kliinikkona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En menisi.
Opiskelen oikiksessa. Tämä ala sopii minulle paremmin, minulla on "yleisälyä" ja olen kielellisesti ihan lahjakas. Matemaattisesti sen sijaan en ole kovin lahjakas, joten lääkiksen opinnot olisivat haastavia. En tiedä olisinko muutenkaan kiinnostunut lääkärin työtehtävistä, tutkijan ura voisi olla kiinnostava.
Mieluummin vaikka pää edellä norsunperseeseen, kun raatamaan vuorokaudet ympäri 10 ensimmäistä vuotta.
En menisi, koska en kestä verta, haavoja, tulehduksia tms. vaan pyörryn ja oksennan lähes aina jos jotain sellaista näen. Ja lääkärinä joutuu näkemään vielä kamalampia asioita sekä täytyisi pystyä niitä potilaita parantamaankin. Viimeksi pyörryin nähdessäni peg-letkun... että ei minusta lääkäriksi olisi. Onneksi toisista on.
Menisin ehdottomasti! Ikää 33 vuotta. Ensisijaisesti kotikaupunkiini Ouluun mutta jos paikka olisi tarjolla niin mikä tahansa kaupunki kelpaisi.
En menisi. En koe työtä mielenkiintoisena enkä ole ihmisläheinen. Toisaalta, en koe sillä tavalla lukupäänä muistamisen kannalta itseäni fiksuksikaan, vaikka äo on todettu 130 (15). Älykkyyttä on niin monenlaista. Kaikki kunnia sinne pääsykokeilla päässeille ja tsemppiä opintoihin.
En, jos tien päässä olisi vuorotyötä, mutta haasteena voisi olla mielenkiintoinen rupeama. Palkan puolesta muutosta nykyiseen ei olisi juurikaan suuntaan tai toiseen.
Aika paljon päivystyksiä jotka syö vapaa-aikaa, et tiedä koskaan hirveästi etukäteen mihin saat lomat ja usein eivät osu yksiin puolison lomien kanssa saati sitten päiväkotien loma-aikoihin. Jos leikkaukset venyy niin kauhea stressi kuka ehtii hakemaan lapset päiväkodista. Hoitajillakin tosin aika samanlaiset ongelmat tämän suhteen.
Kiire, paperityöt joille ei ole varattu aikaa, potilaiden ongelmat joihin ei ole vastausta.. Jatkuva polilistan ylibuukkaus jolloin tiedät että et ehdi syömään tai pysty mitenkään olemaan aikataulussa.
Eniten olen kipuillut varmasti sen kanssa että olenko riittävän hyvä ja osaanko tarpeeksi, tietyt toimenpiteet on paineessakin saatava onnistumaan. Nyt sen suhteen olen tasapainossa mutta monen monta ahdistunutta vuotta ja unetonta yötä meni sen riittävän kokemuksen karttuessa. En tiedä miten kestin sen kuormituksen näin jälkikäteen ajatellen. Mutta ihmisen luonteesta riippuen varmasti jokaisessa työssä on samanlaisia mahdollisesti kuormittavaksi koettavia elementtejä. Stressaisin varmaan bussikuskinakin liikenneruuhkia ja varomattomia jalankulkijoita.
En usko että pystyisin kilpailemaan menestyksestä jossakin kaupallisella/markkinointialalla, vetämään jotain hyvin abstraktia projektia, saati sitten mihinkään luovaan taiteelliseen työhön. Introverttina en pystyisi verkostoitumiseen ja jännittäisin kaikkea esiintymistä. Yrittäjyys olisi epävarmuudessaan liian stressaavaa. Onneksi meitä on monenlaisia ihmisiä.