Paras ystävä suuttui tyttäreni nimestä, olenko tehnyt väärin?
Kerroin tänään parhaalle ystävälleni/tyttäreni tulevalle sylikummille tytölle annettavan nimen, ja ystävä suuttui todella paljon. Kyseessä on nimi, josta pidämme molemmat todella paljon, ja jota olemme molemmat pitäneet ns. "jos sitten joskus saan lapsen"-nimilistalla, joskin ystäväni on ollut äänekkäämpi omalla listallaan olevista nimistä.
Mä satuin saamaan tyttären ensin, ystävä ei ole raskaana eikä hänellä lasten hankinta ei ole vielä mitenkään ajankohtaisena, hän on viime vuosina pohdiskellut paljon ääneen myös sitä, ettei välttämättä tule lapsia koskaan saamaan (ei ole parisuhteessa ja omien sanojensa mukaan "biologinen kello tikittää"). Hänen mielestään olen kuitenkin varastanut hänen valitsemansa nimen.
Tilanne tuntuu tosi ikävältä, en haluaisi väliemme menevän tällaisen takia. Samalla kuitenkin ärsyttää, koska olen itsekin miettinyt nimeä pitkään, valitsimme tämän tytölle kuukausia sitten ja siihen on jo totuttu ja se tuntuu ns. "omalta" ja oikealta. Selvennyksenä siis, että kyseessä on meidän molempien rakastamasta kirjasarjasta erään sivuhahmon nimi, ei kai mikään yleisin Suomessa, mutta ei erityisen harvinainenkaan (2020 alusta syntynyt 135 tämännimistä tyttöä).
Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Mitä teitte? Pitäisikö mun mielestänne valita tytölle joku toinen nimi?
Kommentit (387)
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lapsenne haluavat teini-ikäisinä vaihtaa sukupuolta ja nimeä, joten ei ole väliä minkä nimen syntyessään saa.
Tämä :D Itse olen ainakin asennoitunut siihen, että mitä vaan voi sattua. Voi olla että nimen vaihtaminen on tulevaisuudessa paljon yleisempää. Ja sukupuolen myös. Pidä vaan nimi. Ihan hauska idea että ystävysten lapsilla olisi sama nimi :)
En ymmärrä miksi teidän lapsilla ei voi olla samaa nimeä. Ihan kuin kaikkien täytyisi olla niin uniikkeja että ei voi olla ketään saman nimistä lähipiirissä. Ärsyttää sellaiset nipot jotka omii juttuja - esim. Häävuosi tai paikka, nimet ja lomakohteet ja muut ei saisi niitä käyttää. No, jos ystäväsi loukkaantuu verisesti niin ehkä on parempi niin.
Mistä tietää saako ystäväsi ikinä lasta vaikka yrittääkin. Annan siis haluamasi nimi.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen se tietty jakso Sinkkuelämää-sarjasta, jossa Charlotten "varaama" nimi "varastettiin".
Mun mielestäni tuo on hassua. Ei etunimiin ole mitään yksinoikeuksia. Ehkä se ystävä suuttui siitä lopulta siksi, että sun elämä on edennyt siihen pisteeseen, mihin hänen ei. Pohjimmiltaan voi olla kyse siitä.
Seinfeldissä oli myös se jakso, jossa George ehdotti pariskunnan vauvalle nimeä Soda (Limsa), mutta he kiinnostuivatkin Georgen suosikkinimestä Seven. Ja hän oli hyvin katkera, ihan kuin Seven- nimisiä lapsia ei olisi ollut olemassa jo ennenkin.
Charlotten keksimä nimi taisi olla Shayla, joka oli varmasti myös jo käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen sisko suuttui aikanaan, kun varastettiin hänen varaamansa tytön nimi. En ollut ikinä kuullutkaan, että hänellä oli joku nimi varattuna. Hänellä tosin oli jo lapsiluku täynnä ja lopulta hän sitten leppyi ja antoi luvan meidän käyttää nimeä.
Meillä suvussa kulkee nimi, joka on kulkenut äidiltä tyttärelle useita sukupolvia. Minulla on tämä nimi. Olin vähän ihmeissäni, kun veljeni tyttö kastettiin tällä nimellä. Hänen vaimonsa oli halunnut tytölle tämän nimen, kun se oli hänestä niin nätti. Mutta erikoista minusta tämä toki oli, että halusi väkisin tytölleen juuri sen nimen, joka perinteisesti annettu äidiltä tyttärelle.
Mutta en toki suuttunut. Kun sain tytön, nimi jatkui hänellä, kuten suvussa on ollut tapana. On siis harvinaisempi nimi, joka kulkee toisena nimenä.
Kiva perinne mutta onhan sekin kiva että serkuilla on sama nimi mikä perinteenä suvussa.
Onhan se veljenkin tyttö yhtä oikeutettu suvussa kulkevaan nimeen?Mutta jos se on mennyt naislinjassa, niin onhan se vähän tahditonta.
Siis ei minua sinänsä haitannut. Ihmettelin vain, koska ihan yleisesti oli tiedossa, että nimi kulkee naislinjassa. Nyt on serkkutytöillä sama nimi ja veljen tyttö on itse harmitellut, että hänelle on annettu ns. suvussa kulkeva nimi, joka olisi pitänyt säästää äidiltä tytölle. Olen hänellekkin sanonut, että kaunista nimeä saa jakaa, ettei se haittaa.
Itse en antaisi lapselleni nimeä, joka kulkee isältä pojalle ja äidiltä tytölle, jos se ei olisi omalle lapselle ns. perintönimi. Minusta se olisi lähinnä noloa.
No eipä olisi käynyt tällainen mielessä.. meillä on suvussa miehillä kulkeva toinen nimi jonka olen ajatellut että voisin antaa myös pojalleni jos joskus saisin. En kyllä edes ajatellut, että se olisi varattu siirtyväksi vain isiltä pojille? Siis vastaavasti kuin tässä oli nyt että äidiltä tyttärelle. Luulin et suvussa kulkevat nimet voi antaa ihan isältä tai äidiltä tytölle tai pojalle?
Ei olisi tullut mieleen, vaikka yleisesti olisi puhuttu, että joku nimi on tapana antaa isältä pojalle? Vähänpä olet sitten viitsinyt miehesi sukuun tutustua, jos et tällaista asiaa ole tiennyt, että joku harvinaisempi nimi on ollut tapana antaa isältä pojalle tai äidiltä tytölle. Jos suvussa on tällainen tapa, niin tuskin se jälkikäteen tulee yllätyksenä. Eiköhän siitä ole ihan ääneen puhuttu varmaan, jos kuten kyseisessä tapauksessa oli kuusi sukupolvea nimi kulkenut äidiltä tytölle.
Jätä se sika. Uusia lapsia voi aina tehdä helposti, mutta hyvien ystävien saaminen on vaikeampaa.
Mikäli kyseessä on nimi Luna, kannattaa ehkä harkita sillä se on yleisin koiran nimi tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa riidellä kakaran nimestä. Nimiä riittää maailmassa kyllä.
Olen samaa mieltä, enkä ole tässä riitelemään lähtenytkään. Kerroin valitsemamme nimet (etunimi + toinen nimi) ystävälle, hän meni aika hiljaiseksi ja selitti sitten lopulta olevansa vihainen, että olen varastanut nimen, jonka hän on ollut aikeissa antaa tyttärelleen sitten joskus.
Siksi mä täällä kyselenkin. Tilanne on mielestän aika ikävä, periaatteessa tekisi mieli vaihtaa tytön nimi ihan siksi, ettei ystävän kanssa tulisi riitaa, mutta toisaalta olemme miehen kesken kutsuneet lasta tällä nimellä jo pitkään ja nimi tuntuu tyttäremme nimeltä, jonka vuoksi en sitä haluaisi vaihtaa.
ap
Mun isosisko väitti että varaston hänen tulevan poikansa mahdollisen nimen ja tyttären kohdalla kerroin nimi ajatelmaani ja kas sekin oli jo kuulema varattu hänen tulevalle tulevaisuuden tyttärelle. En kyllä muistanut mitään tällaista koskaan, että oltais keskusteltu minkänimisiä lapsia meille tulee isona ja kuka saa mitäkin nimet.. noh toivotaan että löytää miehen jonka kanssa saa sen tyttären Liljan. Jos vielä ite saan tyttären en enää kyllä odottele :') mutta hyvän nimen silti keksin lopulta. Onhan nää nimiasiat huvittavia. Miten voi varata nimen? Miten joku voi oikeasti edes muistaa lapsuuden leikkien leikki lastensa nimiä? Itse muistan että kaikki oli vain unelmia ja anelmia tai Prinsessa Aurora :)
Mutta joo. Terviisii vaan saattaapa tunnistaa.
Oliko pakko ottaa se nimi sun kaverin listalta? Maailma on nimiä täynnä, olisit keksinyt omasi.
Ihan kuten siskoni. Äitimme toinen nimi oli Helena. Minä annoin sen kuopuksen kolmanneksi nimeksi. Siskoni oli myös havitellut tuota nimeä lapselleen. Hän sai esikoisensa 2v meidän kuopuksen jälkeen. Toiseksi nimeksi tuli Helen, koska ei voinut antaa Helenaa, kun se oli jo meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo teidän naislinjanne nimi on nytkin suvun naisella. Siskon ja veljen lapset ovat tasan yhtä paljon sukua isoäidilleen. Minusta todella tahditonta ja töykeää mennä vaatimaan veljen vaimolta perusteluja nimelle. Oma tyttäremme sai puolivahingossa tällaisen miehen siskon varaaman nimen. Minä en asiasta tiennyt, mies ei sanomansa mukaan muistanut koko asiaa ja kyseinen nimi on kaunis. Ristiäisissä sitten nakeltiin niskoja lähinnä mulle, ihan kuin minä olisin ollut syyllinen suureenkin rikokseen. Naurettavaa.
Ei ole äiti-tytär -linja. Ei ole äiti-tytär -mitokondriota.
Juuri sellainen on. Sukulinja eli tietty mitokondrio, joka periytyy aina äidiltä tyttärelle.
Mitokondriolinjoilla on jo nimet eli ei tarvitse erikseen keksiä. Jos mitokondrioita on tarpeen korostaa, voi sitten kutsua lasta linjan mukaan vaikka "Hanna H5a".
Ja eihän ole mitään takeita etteikö veljen vaimo voisi edustaa samaa mitokondriolinjaa muuta kautta periytyneenä, elleivät sitten ole molemmat käyneet geenitesteissä varmistamassa asiaa.
Todella naurettavaa. Ei kukaan omista mitään nimiä. Antaisin lapselleni juuri sen nimen minkä haluan ja haistattaisin pitkät ns ystävälle.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuten siskoni. Äitimme toinen nimi oli Helena. Minä annoin sen kuopuksen kolmanneksi nimeksi. Siskoni oli myös havitellut tuota nimeä lapselleen. Hän sai esikoisensa 2v meidän kuopuksen jälkeen. Toiseksi nimeksi tuli Helen, koska ei voinut antaa Helenaa, kun se oli jo meillä.
Mulla ja serkulla on sama toinen nimi, Susanna. Ei kumpaakaan ole häirinnyt.
En oikein ymmärrä, mikä siinä oli ongelmana. Hän olisi voinut antaa jopa Helenan etunimeksi, koska se on sun lapsellasi vasta kolmantena nimenä.
Vähän tällaista riitaa meinasi tulla minun ja ystäväni välille, kun tulin ekana raskaaksi ja mietin, mikä lapselle tulisi nimeksi, jos olisi tyttö. Olemme molemmat jo lukioiässä tykänneet samasta tytön nimestä ja olisin halunnut antaa lapselle tämän nimen. Kaverini närkästyi, mutta lopulta totesi, että pidä pois, jos ehdit ensin.
No tulikin poika joten nimi on yhä vapaata riistaa välillämme. Menköön sille, joka ensin saa tyttären. Toivottavasti ap:n ystävä osaisi suhtautua nimiasiaan näin.
Meillä yksi sukulainen on aina matkinut meitä. Ostanut samoja huonekaluja, astioita jne mitä me ensin.
Sitten kun sai lapsen, niin soitti ja kysyi, että suututaanko jos antaa lapselleen sen nimen, mistä me on puhuttu jos ikinä saadaan tyttö.
Sanottiin, että vois keksiä itse jonkun muun koska meidän lapsiluku ei ole läheskään täysi vielä. Mutta hänhän sen itse päättää, minkä nimen antaa. Sitä ei voi kieltääkään.
Suuttui tästä kovasti. Emme ole enää kovin läheisiä olleet tämän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli kyseessä on nimi Luna, kannattaa ehkä harkita sillä se on yleisin koiran nimi tällä hetkellä.
Joo, tämän on monet jo tuoneet esille. Henkkoht minusta on ihan OK antaa nimi jota on koirilla. Onhan niillä muitakin nättejä nimiä, joita on myös käytetty ihmisillä. Omassa lapsuudessa yleisin koiran nimi taisi olla Bella, mutta se on silti nätti nimi.
Luna tulee yleistymään nopeasti, koska se sopii nykyiseen N- ja L-nimimuotiin. Olen todella yllättynyt, jos siitä ei tulisi muotinimeä.
-ei ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi sukulainen on aina matkinut meitä. Ostanut samoja huonekaluja, astioita jne mitä me ensin.
Sitten kun sai lapsen, niin soitti ja kysyi, että suututaanko jos antaa lapselleen sen nimen, mistä me on puhuttu jos ikinä saadaan tyttö.
Sanottiin, että vois keksiä itse jonkun muun koska meidän lapsiluku ei ole läheskään täysi vielä. Mutta hänhän sen itse päättää, minkä nimen antaa. Sitä ei voi kieltääkään.
Suuttui tästä kovasti. Emme ole enää kovin läheisiä olleet tämän jälkeen.
Miksi sinua haittaa, jos naapuri ostaa samoja huonekaluja ja astioita?
Ehkäpä tiedän ostamat onkin jotain muotitavaroita, joita on nykyään kaikilla. Ellei ne olleet jotain helvetin kalliita design-juttua.
Ja mistä voitte tietää, että teille tulee tyttöä?
Ettehän tiedä edes, pysyttekö naapureina pitkään, vai muuttaako jompikumpi pois. Silloin siitä samasta nimestä ei olisi mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi sukulainen on aina matkinut meitä. Ostanut samoja huonekaluja, astioita jne mitä me ensin.
Sitten kun sai lapsen, niin soitti ja kysyi, että suututaanko jos antaa lapselleen sen nimen, mistä me on puhuttu jos ikinä saadaan tyttö.
Sanottiin, että vois keksiä itse jonkun muun koska meidän lapsiluku ei ole läheskään täysi vielä. Mutta hänhän sen itse päättää, minkä nimen antaa. Sitä ei voi kieltääkään.
Suuttui tästä kovasti. Emme ole enää kovin läheisiä olleet tämän jälkeen.Miksi sinua haittaa, jos naapuri ostaa samoja huonekaluja ja astioita?
Ehkäpä tiedän ostamat onkin jotain muotitavaroita, joita on nykyään kaikilla. Ellei ne olleet jotain helvetin kalliita design-juttua.
Ja mistä voitte tietää, että teille tulee tyttöä?
Ettehän tiedä edes, pysyttekö naapureina pitkään, vai muuttaako jompikumpi pois. Silloin siitä samasta nimestä ei olisi mitään väliä.
Sori, luin jostain syystä "naapuri" enkä "sukulainen".
Minusta on silti vähän hölmöä varata nimi itselle, jos ei ole edes tietoa, tuleeko teille tyttöä. Jos saattekin vain poikia, niin sukulainen menettää sen haluamansa nimen.
Paljon riippuu siitäkin, millaisesta nimestä on kysymys. Jos teille syntyy tyttö vaikka 5 vuoden päästä ja huomaatte, että haluamanne nimi onkin sen vuoden top 5:ssä, ette ehkä haluakaan enää sitä nimeä. Eri asia, jos se on joku todella harvinainen fantasianimi.
Eikö tässä olisi ollut vain 3 reilua vaihtoehtoa?
1. Annatte molemmat lapsillenne nimeksi Luna
2. Kumpikaan ei anna tätä nimeä
3. Se joka ehtii ensin saa käyttää nimen
Kaverisi olisi halunnut näköjään vaihtoehdon 4. eli vain Hän olisi saanut antaa sen nimen tai muuten nimi jää kokonaan käyttämättä. Onko Hän perustellut miksi Hän olisi saanut tällaisen etuoikeuden?
Jos on ollut teidän molempien suosikkihahmo ja nimi, kyllä molemmilla on siihen yhtälainen oikeus ja mielenpahoittaminen tästä on lapsellista.
Kannattaa valita ystävänsä sen mukaan, mitkä ovat heidän lastensa nimet.
Eihän nyt samannimisiä lapsia voi olla. Ystävyys kärsii, ei toisesta ihmisestä voi sen takia pitää.