Lue keskustelun säännöt.
Miten olla äitinä äidittömille lapsille?
20.05.2021 |
Minulla on kaksi lasta, joiden biologinen äiti on kuollut, kun lapset olivat pieniä. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa melkein kolme vuotta ja asumme avoliitossa.
Olen yrittänyt kohdella lapsia kuin he olisivat omiani. Aluksi perhe-elämämme sujui hyvin ja lapset olivat kilttejä ja huomaavaisia. Nyt viime aikoina erityisesti vanhempi lapsi on alkanut uhmata minua kaikessa. Hän ei noudata minun kanssani sovittuja sääntöjä eikä kunnioita sanomisiani lainkaan. Lapset eivät useinkaan usko oikeastaan mitään, mitä heille sanon. Jos käsken lapsia siivoamaan, he vain kohauttelevat olkiian sanoen, etten ole heidän oikea äitinsä, enkä voi komentaa heitä. Mieheni sanoo, ettei se haittaa ja isäänsä lapset suhtautuvat täysin eri tavalla kuin minuun.
Mieheni kehottaa minua olemaan kärsivällinen, mutta tuntuu etten enää jaksa. Helpottaako tämä ajan kuluessa vai onko muillakin perheenäideillä näin vaikeaa?
Kommentit (72)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Ai sä et enää jaksa? Miettisit hetken miltä noista lapsista tuntuu, kun ei ole äitiä. Äiti ei enää koskaan palaa, kuolema on lopullinen.
Uhma on lapselle luonnollista. Ja siinähän terve vanhemmuus juuri punnitaan, että kestää negatiivisiakin tunteita.
Ehkä voisit jollain tapaa tuoda myös lasten omaa, biologista äitiä positiivisessa mielessä esiin. Olisi hyvä luoda luonteva suhtautuminen asiaan.
Äidilläni oli nuorena kuolleen puolisonsa (isämme) kuva yöpöydällä, vaikka hän nukkui siinä sängyssä uuden kumppaninsa kanssa, jonka kanssa ehti olla yhtä kauan kuin isämme. Ei kuollut ole mikään uhka eikä rakkaus kuollutta kohtaan vähennä rakkautta sinua kohtaan. Et koskaan korvaa lasten biologista äitiä, muttei se ole tehtäväsikään. Sinä olet riittävä roolissasi.
Ja korostan vielä, että biologiset lapsetkin sutkauttavat kaikenlaista. Usko vaan. Se on aivan luonnollista ja tervettä. Oma suosikkini oli aina: Itsehän olette meidät kasvattaneet! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uhma on lapselle luonnollista. Ja siinähän terve vanhemmuus juuri punnitaan, että kestää negatiivisiakin tunteita.
Ehkä voisit jollain tapaa tuoda myös lasten omaa, biologista äitiä positiivisessa mielessä esiin. Olisi hyvä luoda luonteva suhtautuminen asiaan.
Äidilläni oli nuorena kuolleen puolisonsa (isämme) kuva yöpöydällä, vaikka hän nukkui siinä sängyssä uuden kumppaninsa kanssa, jonka kanssa ehti olla yhtä kauan kuin isämme. Ei kuollut ole mikään uhka eikä rakkaus kuollutta kohtaan vähennä rakkautta sinua kohtaan. Et koskaan korvaa lasten biologista äitiä, muttei se ole tehtäväsikään. Sinä olet riittävä roolissasi.
Ja korostan vielä, että biologiset lapsetkin sutkauttavat kaikenlaista. Usko vaan. Se on aivan luonnollista ja tervettä. Oma suosikkini oli aina: Itsehän olette meidät kasvattaneet! :D
Lapsilla on kyllä äitinsä kuvia omissa huoneissaan. Aikaisemmin mieheni ja lasten äidin hääkuva oli myös esillä, mutta ei enää.
Olen yrittänyt suhtautua asiaan neutraalisti, mutta kieltämättä joskus tuntuu oudolta nähdä näitä kuvia.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sano että alkavat käyttäytyä tai poltat oikean äidin kuvat(älä kuitenkaan oikeasti polta, laita vain piiloon johonkin)
Juuei, ei näin.
Tai no, toimii varmaan, jos haluaa vielä entisestään hankaloittaa välejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Avioliittoa olemme suunnitelleet, mutta mitään ei ole vielä varmasti sovittu tai järjestetty. Oletan, että koska tämä on myös minun kotini, minulla on samanlainen oikeus vanhempana kuin heidän isällään. Aluksi tämä toimikin ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano että alkavat käyttäytyä tai poltat oikean äidin kuvat(älä kuitenkaan oikeasti polta, laita vain piiloon johonkin)
Juuei, ei näin.
Tai no, toimii varmaan, jos haluaa vielä entisestään hankaloittaa välejä.
Ja olla oikein satumaisen paha ja kammottava äitipuoli. Tekisin lasun.
Mies sanoo, ettei haittaa? Hän siis liittoutuu lasten kanssa sinua vastaan? Nyt pitäisi ihan ensimmäiseksi ottaa puhutteluun se äijänkutale ja tehdä hänelle selväksi, että hänen ei missään nimessä pidä hyväksyä lastensa toimintaa. Jos siis aikoo olla sinun kanssasi yhdessä vielä kauankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhma on lapselle luonnollista. Ja siinähän terve vanhemmuus juuri punnitaan, että kestää negatiivisiakin tunteita.
Ehkä voisit jollain tapaa tuoda myös lasten omaa, biologista äitiä positiivisessa mielessä esiin. Olisi hyvä luoda luonteva suhtautuminen asiaan.
Äidilläni oli nuorena kuolleen puolisonsa (isämme) kuva yöpöydällä, vaikka hän nukkui siinä sängyssä uuden kumppaninsa kanssa, jonka kanssa ehti olla yhtä kauan kuin isämme. Ei kuollut ole mikään uhka eikä rakkaus kuollutta kohtaan vähennä rakkautta sinua kohtaan. Et koskaan korvaa lasten biologista äitiä, muttei se ole tehtäväsikään. Sinä olet riittävä roolissasi.
Ja korostan vielä, että biologiset lapsetkin sutkauttavat kaikenlaista. Usko vaan. Se on aivan luonnollista ja tervettä. Oma suosikkini oli aina: Itsehän olette meidät kasvattaneet! :D
Lapsilla on kyllä äitinsä kuvia omissa huoneissaan. Aikaisemmin mieheni ja lasten äidin hääkuva oli myös esillä, mutta ei enää.
Olen yrittänyt suhtautua asiaan neutraalisti, mutta kieltämättä joskus tuntuu oudolta nähdä näitä kuvia.
Ymmärrän tunteesi, mutta eihän se kuollut vaimo sieltä seinältä tule teidän väliinne. On eri asia menettää puoliso kuin erota. Kuolemaan päättynyt rakkaus ei kuole luultavasti koskaan, vaikka sinua rakastetaan silti aivan samalla tavalla ja yhtä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Erotessa ei tapahdu mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Avioliittoa olemme suunnitelleet, mutta mitään ei ole vielä varmasti sovittu tai järjestetty. Oletan, että koska tämä on myös minun kotini, minulla on samanlainen oikeus vanhempana kuin heidän isällään. Aluksi tämä toimikin ihan hyvin.
Missään nimessä et ole lasten vanhempi vielä noilla puheilla. Muuten sinulla tietysti on oikeuksia kodissasi, ja lasten isän pitäisi auttaa sinua niiden toteutumisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Erotessa ei tapahdu mitään.
Olipa outo väite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Avioliittoa olemme suunnitelleet, mutta mitään ei ole vielä varmasti sovittu tai järjestetty. Oletan, että koska tämä on myös minun kotini, minulla on samanlainen oikeus vanhempana kuin heidän isällään. Aluksi tämä toimikin ihan hyvin.
Missään nimessä et ole lasten vanhempi vielä noilla puheilla. Muuten sinulla tietysti on oikeuksia kodissasi, ja lasten isän pitäisi auttaa sinua niiden toteutumisessa.
En tietenkään virallisesti, mutta meidän perheessä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Erotessa ei tapahdu mitään.
Olipa outo väite.
Miten niin?
Äitipuolen asemassa mikään ei muutu erotessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Avioliittoa olemme suunnitelleet, mutta mitään ei ole vielä varmasti sovittu tai järjestetty. Oletan, että koska tämä on myös minun kotini, minulla on samanlainen oikeus vanhempana kuin heidän isällään. Aluksi tämä toimikin ihan hyvin.
Missään nimessä et ole lasten vanhempi vielä noilla puheilla. Muuten sinulla tietysti on oikeuksia kodissasi, ja lasten isän pitäisi auttaa sinua niiden toteutumisessa.
En tietenkään virallisesti, mutta meidän perheessä kyllä.
Perhe on suhteellinen käsite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten he eivät vain pidä ajatuksesta, että kodissaan joku leikkii äitiä.
Niinpä. En minäkään saanut käsitystä, että aloittaja olisi ryhtymässä heille äidiksi ja sitoutumassa. Mitä tapahtuu, jos pariskunnalle tulee ero?
Aloittajan pitäisi itsensä ja miehensä kanssa ensin selvittää mihin aivan todella sitoudutte, ja paaluttaa se sitten jollakin tavalla varmaksi (adoptio?). Tai ei ole mikään pakko sitoutua, mutta silloinkin roolit, odotukset ja kodin säännöt täytyy selvittää ja ottaa käyttöön. Lasten kanssa siis tietysti myös käydään asiat huolella läpi.
Tuon jälkeenkin vääntöä ja luottamuksen kanssa kipuilua varmasti on, mutta paljon helpompaa korjata.
Avioliittoa olemme suunnitelleet, mutta mitään ei ole vielä varmasti sovittu tai järjestetty. Oletan, että koska tämä on myös minun kotini, minulla on samanlainen oikeus vanhempana kuin heidän isällään. Aluksi tämä toimikin ihan hyvin.
Missään nimessä et ole lasten vanhempi vielä noilla puheilla. Muuten sinulla tietysti on oikeuksia kodissasi, ja lasten isän pitäisi auttaa sinua niiden toteutumisessa.
En tietenkään virallisesti, mutta meidän perheessä kyllä.
Ok. Ihan hyvä jos on varmaa kanssa. Ettei lapsille tule hylkäämisen kokemusta missään vaiheessa.
Sitten voisit vähän työstää tuota suhtautumistasi lasten ensimmäiseen äitiin. Hän on lapsille valtavan tärkeä aina, ja sitä täytyy kunnioittaa. Mustasukkaisuus on inhimillistä, mutta voisiko sitä purkaa jossakin vertaisryhmässä tms? Lasten ei pitäisi joutua kärsimään siitä.
Saattaa olla, että kun olet muodostunut "vakioksi", niin alkavat testata, että oletko oikeasti pysyvästi mukana perheessä. Vai annatko periksi etkä välitä.
Tai sitten ovat vain ärsyttäviä.