Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä jo aikuisten lasten äitejä?
20.05.2021 |
Kun hankitte lapsia aikanaan, oliko teillä mitään ajatusta siitä, että lapsen kanssa voi olla huonot tai viileät välit aikuisena vaikka miten yrittäisi olla kiva ja reilu vanhempi eikä perheessä olisi alkoholi tai mt-ongelmaa, ei avioeroa tai muutakaan isoa mullistusta, vaan tavallista hyvää arkea?
Itse olin omasta mielestäni varautunut rajuunkin teini-ikään ja siihen että silloin vanhemmat on tyhmiä lapsen mielestä ja että sitä voi kestää vuosiakin, mutta nyt olen kamalan surullinen, kun tuo aika rauhallisen (ja vapaan) teini-iän elänyt ja pääosin fiksusti käyttäytynyt nuori ihminen on ollut tosi inhottava meitä kohtaan nimenomaan aikuisena. Teininä usein kertoili miten kurjaa joillakin kavereillaan on kotona ja sanoi, että onneksi meillä ei sellaista ole mutta aikuisena ei tunnu näkevän varsinkaan minussa mitään hyvää.
Ihan perusasialiset välit on kun asuu omillaan ja ei tosiaan olla hänen asioihinsa puututtu eikä hirveästi olla tekemisissä, rahaa on annettu kun on tarvinnut johonkin, mutta ei sitäkään mitenkään jatkuvasti. On tietysti hienoa että pärjää itse ja on oma hyvä elämä, mutta suhtautuu kylmästi meihin ja se tuntuu välillä tosi pahalta.
En odota että soittelisi jatkuvasti tai kävisi usein tai viettäisi juhlapyhät meillä, mutta se, että välillä voisi kuulumisia vaihtaa silleen spontaanisti ja samalla lailla luontevasti vaikka tehdä jotain yhdessä kun nuorempanakin. Mutta ei.
Joskus häpeäkseni mietin, miksi tuli lapsia tehtyä, jos tää on tällaista.
Kommentit (31)
Mitä käytännössä tarkoittaa kylmä suhtautuminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jutelkaa. Kyllä tohon on joku syy. Keskustelu voi auttaa käsittelemään asian. Ehkä pääsette yhdessä sen yli.
Suomessahan tällainen kylmyys on oikein ylpeyden aihe.
"Minä en ole puhunut vanhemmilleni vuoteen! Vähänkö mä olen itsenäinen aikuinen!"
En kyllä osannut ajatella silloin noin pitkälle, enkä tuollaisia asioita. Molemmat lapset on jo täysi-ikäisiä, mutta asuvat edelleen kotona ja ainakin vielä meillä on todella läheiset välit.
Olen aikuisen miehen äiti. En missään vaiheessa ole odottanut, että meillä olisi jotain enemmän kuin "perusasialliset" välit. Pojallani on oma perheensä ja omat sosiaaliset verkostonsa. Ihan kuten itselläni aikoinaan, kun olin hänen ikäisensä.
Mitä tarkalleen ottaen ajat takaa avauksellasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aikuiset lapset ja tuollainen etäisyyden ottaminen on normaalia. Se kuuluu itsenäistymiseen ja aikuistumiseen. Meillä oli ihan samantapaista ynseyttä ja välinpitämättömyyttä.
Vasta nyt kun molemmat lapset on yli 30-vuotiaita (32 ja 34 )he osaavat suhtautua meihin vanhempiinsa kuin toiseen tasa-arvoiseen aikuiseen.
On aika tutustua toisiimme uudelleen, aikuisina.
Minulla on kaksi aikuista poikaa. Toinen ei soittele ellei tahdo jotain, vastaa puhelimeen ”mitä sä tahdot” ja lyö luurin Korvaan, vaikka en ole viikkoihin ottanut yhteyttä.
Omituisinta tässä on juuri se, että kotona asuessaan oli ihan riittävän kohtelias. Edes teininä ei koskaan haistatellut. En koskaan kuullut olevani tyhmä. Keskustelimme paljon.
Olen tulkinnut, että hän katkaisee nyt napanuoran. Minun veljeni teki saman äidilleni ja lähentyi viisikymppisenä. Nykyään juttelevat viikottain monta tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme aikuista lasta. En tainnut ajatella lasten aikuisuuden suhteen sitä, että välimme olisivat etäiset. Vanhin lapsistani on nyt 28-vuotias ja kaikkiin lapsiin on ainakin vielä sillä lailla läheiset välit, että käyvät kotona vähintään parin kuukauden välein ja viestejä lähettelemme siinä välissä. Todennäköisesti he haluavat enemmän omaa tilaa, jos perustavat perheet jossain välissä.
Kuulostaa itsenäistymiseltä ja oman tilan ottamiselta. Uskon, että helpottaa jonkun ajan kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tullut mieleen. Jos nyt heittäytyisi tuollaiseksi etäiseksi ja kylmäksi, ottaisin asian puheeksi. Aina on hyvät ja luottamukselliset puhevälit ollut, eikä niitä ole päästetty viilenemään. Kaikesta en ole samaa mieltä heidän kanssaan, mutta ei se haittaa.
Toisaalta heidän oma elämänsä, jos eivät minua siihen haluaisi niin olisi sekin ihan ok. En minäkään juuri omien vanhempieni kanssa ollut tekemisissä, kun aikuistuin, omat lapseni on paljon enemmän ja riippuvaisempia nimenomaan henkisesti.
Kerro hänelle suunnitelmistasi tehdä testamentti johonkin hyvään tarkoitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tommosia ne on kotoa muutettuaan. Vanhempia tylytetään ja jätetään pois omasta elämästä.
Sitte muutaman vuoden kuluttua hankitaan lapsia, talo ja koira. Ja ihmetellään miksi ne vanhemmat ei tuu hoitaa mun lapsia, koiraa ja taloa...
Minulla on "vasta" teini-ikäiset lapset. Toinen lapsista oli ns helppo lapsi vauvana ja lapsena. Nyt hänellä on ollut aivan hirveä teini-ikä. Toivottavasti aikuisena palaisi jälleen rauha hänen kanssa. Ehkä tosiaan lapsen pitää joskus "kiukutella" ja repäistä itsensä irti. Joko lapsena, teininä tai sitten vasta nuorena ailuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tommosia ne on kotoa muutettuaan. Vanhempia tylytetään ja jätetään pois omasta elämästä.
Sitte muutaman vuoden kuluttua hankitaan lapsia, talo ja koira. Ja ihmetellään miksi ne vanhemmat ei tuu hoitaa mun lapsia, koiraa ja taloa...
En ole katkera mutta kuitenkin....
Jäin miettimään tuota vapaata tieni-ikää. Oliko kuitenkin liikaa vapautta? Omalla kokemuksella sanoisin, että tiukat rajat ovat hyväksi. Omat lapseni - nyt 38 ja 31 - kertovat nuoruutensa kuria nyt aikuisena ymmärtävänsä ja pitävät hyvänä asiana. Ehkä siitä välittyi kuitenkin se huolenpito. En väitä olleeni mikään malliäiti. Lapset kuitenkin ovat yhteyksissä, viettävät aikaa mökillä perheineen kanssamme ja hoitavat omat asiansa hyvin.
Aikuisen lapsensa kanssa kannattaa keskustella kuten muidenkin aikuisten, eikä pitää heitä lapsina. Keskusteluyhteys voi löytyä uudelleen.
Teitkö lapsia sen takia että ne viihdyttäisivät sinua loppuelämäsi? Taidat olla jotenkin läheisriippuvainen lapsistasi. En minäkään jaksa äitiä, joka heittäytyy aina uhriksi ja valittaa kun en tule käymään kun en yksinkertaisesti pääse tulemaan.
Eipä kyllä lapsuusvuosina tullut mieleen, että välit voisivat myöhemmin viilentyä. Kyllä sitä silloin eli aikalailla hetkessä.
Meillä on vain yksi lapsi ja häneen on ihan läheiset välit. Vävykin meillä on ja vävynkin kanssa ollaan ihan väleissä. Välillä tuntuu että viestittelen vävyn kanssa enemmän kuin tyttären kanssa. Talvella saattaa mennä pitkiäkin aikoja, ettei nähdä, mutta silloinkin viestitellään. Viime kesänä ostettiin mökki ja tytär & vävy käyvät täällä melko usein. Välillä tuntuu, että heitä näkee liikaakin, kun on jo tottunut olemaan miehen kanssa kahdestaan. Nyt soivat meille viisi päivää lapsivapaata, mutta huomenna tulevat taas koiransa kanssa mökille.
Itse olin murrosiässä aivan kaamea äitiä kohtaan. Mutta sen jälkeen kun muutin kotoa pois, aloin tulla paremmin toimeen äidin kanssa ja meillä oli aikuisuudessa hyvät välit.
Oman tyttäreni kanssa oli teini-iässä vaihe, jolloin alkoi vähän tuntua että olen tipahtamassa kärryiltä siitä, mitä hänen elämäänsä kuuluu. Sitten hän lähti lukioon toiselle paikkakunnalle ja kävi kotona vain joka toinen viikonloppu. Aloimme viestitellä Telegramilla ja tuntui että sitä kautta sain häneen taas yhteyden. Otin myös tavaksi viedä hänet autolla koululle vapaan viikonlopun jälkeen ja sain siinä 1,5h jutteluaikaa hänen kanssaan. Välillä tuli joku koulukaverikin samalla kyydillä, niin pääsin heihinkin tutustumaan edes jotenkin. Mutta oman kokemuksen perusteella ehdottelisin viestittelyä. Siihen tottuu, kun totuttelee. Nuoret eivät niinkään käytä puhelinta puhumiseen ja he voivat kokea sen tungettelevaksi, jos joku soittaa. Viestin lähettäminen ei ole samalla tavalla tunkeilevaa.
Kutsu lapsi kylään ja kerro ajatuksistasi. Kerro, että olisi mukava, jos vaikka kerran kuussa ottaisi yhteyttä tai kävisi moikkaamassa.
En ajatellut missään vaiheessa lasten ollessa pieniä, että huonot välit olisivat mahdolliset. Onneksi näin ei olekaan käynyt. Ne lapset, jotka ovat löytäneet puolison/tyttöystävän itselleen, ovat onnistuneet löytämään sekä itseään miellyttävät että meidän kanssa toimeen tulevat tyypit. Hyvät välit aikuisten lasten kanssa on kyllä suuri kiitollisuuden aihe. Kukaan poismuuttaneista lapsesta ei asu samalla paikkakunnalla kanssamme, mutta ollaan tekemisissä jollain tasolla vähintään viikoittain. Soitamme myös ryhmäpuheluita WhatsAppin kautta ja laitamme perhe-ryhmään viestejä jne. , joten osa viestittelystä on koko perheen yhteistä. Ä
Kannattaisi varmaan jutella asiasta, jos ei mitään käsitystä syystä.