Kyllä on seksistä tullut vaikea asia monessa parisuhteessa!
Vallankäyttöväline, koston väline, kiusaamisväline jne..... Mä taas kuulun niihin jonka mies vain ei halua! Itselle sopiva tahti olisi vaikkapa n. kaksi kertaa viikossa, kun taas miehelle kaksi kertaa vuodessa, jos sitäkään. Tarpeeksi monta kertaa kun tulee torjutuksi niin omakin seksuaalisuus kuolee, itsetunto murskaantuu pieniksi palasiksi kun ei kelpaa toiselle. Vähitellen sitä lakkaa yrittämästä kun se johtaa vain uusiin kipeisiin torjuntoihin. Olen yrittänyt unohtaa koko seksin, mutta välillä sitä kaipaa niin että tuntee halkeavansa. Mies ei enää kosketa mitenkään eroottisesti, pitää kyllä kainalossa ja pussaa, mutta varoo ettei vahingossakaan kosketa rintoja tai peppua. Itse välillä puristelen häntä sieltä sun täältä, ei reaktiota.
Hän ei itsekään osaa sanoa miksi seksi ei kiinnosta, mutta monta kertaa on sanonut ettei syy ole minussa. Ei se siltä kuitenkaan tunnu, miksi joku ei tahdo seksiä ellei kumppani ällötä?! ☹️ Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta ja takana on oikein hyvä seksielämä. Siksi en nyt ymmärrä tätä totaalikieltäytymistä. Parin vuoden ajan seksiä on ollut n. 3 x/vuosi, sitä ennen ihan mukavasti. Pistää miettimään että tähänkö mun seksielämä nyt loppui, nelikymppisenä. Ja samaan aikaan luen itku silmässä juttuja miten kuusikymppisenä seksi on parasta. Olen siinä vaiheessa varmaan jo kasvanut umpeen tai homehtunut. 😢 Muuten meillä menee hyvin ja asiat ovat suht tasapainossa, seksin takia en suhteesta viitsisi lähteä. Mutta kukas sitä tietää, ehkä jonain päivänä mitta tulee täyteen enkä jaksa enää odottaa että tämä vaihe menisi ohitse.
Kiitos kun sain avautua, vähäsen helpotti. Sinä joka olet samassa tilanteessa, tiedät täsmälleen miltä musta tuntuu. ❤️
Miksi ihmisten seksielämä ei voi olla normaalia, vaan siitä tuntuu tulleen mitä kummallisempi asia?!!! Kaukana luonnollisesta. Varsinkin kun olen lukenut teidän tarinoitanne täällä.
Tsemppiä kaikille samantyyppisten asioiden kanssa painiville! Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa. ❤️
N42
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 40v mies. Itselläni halut kumppania kohtaan on lähtenyt. Syitä on useita mutta itselle suurin on puolison täydellinen välinpitämättömyys itsensä kunnossa pitämiseen. Lapset on jo sen verran isoja, että ei käy syyksi ja teen myös vähintään puolet kotitöistä. Itse pidän kunnostani ja terveydestäni huolta. Masentaa ja vituttaa, että pitääkö tässä elämä uhrata tuommoisen mätisäkin kanssa. Missään ei tule enää käytyä, kun häpeän lihavaa vaimoani niin paljon. Koko elämänilo on tämän takia mennyt. Ei voi erotakkaan kun mätisäkki vie puolet rahoista.
Vaikka kuinka vituttaa,ja vaikka kuinka aihetta olisikin,niin jonkinmoinen kunnioitus on hyvä olla puolisoa kohtaan. Jokainen ihminen muuttuu vanhetessaan,niin sinä kuin puolisosikin. Kukaan ei ansaitse tulla kutsutuksi mätisäkiksi. Eronnut olen itsekin,mutta vaikka kuinka kyrsii,niin en halua tarpeettomasti mollata ex-puolisoani. Hän oli se jonka kanssa olin valmis joskus avioitumaan,ja lasteni äiti. Niin on hänkin,jota nyt täällä kutsut mätisäkiksi.
Kyllä vaan loukkaa...täällä yleisesti puhutellaan naisia siiderivalaina, messuhalleina, orgasmikyvyttöminä vaikka minä. En ole huomannut vastaavaa miehistä.
Yleisellä keskustelupalstalla anonyyminä avautuminen ei loukkaa ketään. Mutta tuo yksikin avautuminen voi helpottaa kirjoittajan oloa eli miksi pitää olla noin tosikko?
Et ole huomannut? No kannattaisiko joskus lukea palstaa silmät auki…
No sanoppa muutamia miehiä haukkuva sana?
On eri asia puhu peniksistä, ja katsoppas miten pillua täällä arvostellaan ja arvotetaan, millainen sen pitää olla, ja minkälainen jälkeen synnytyksen. yms yms
Älä ole noin tosikko
Joo en päin naamaa ketään tietysti mätisäkiksi hauku. Vaikka välillä mieli tekisi. Vaimoa ei tilanne tunnu paljon harmittavan tai ainakaan en koe, että hän kärsisi seksin puutteesta millään lailla.
Olenkin alkanut miettiä josko hän haluaisikin erota minusta ja laiminlyö tahallaan itseään, koska tietää, etten pidä hänen kiloistaan. Haluaa vaan minun olevan se joka "rikkoo perheen". Sitten voi marttyyrina selittää kaikille kuinka se oli niin pinnallinen. En tiedä. Minun on vaan hirveän vaikea olla ystävällinen ja rakastava häntä kohtaan, kun toinen vaan istuu sohvalla ja turpoaa.
Semmoiset puheet, että kaikkihan me vanhennutaan ja rypistytään voi tunkea...
Moni 70v normaalipainoinen nainen, jolla on terveet elintavat on huomattavasti kuumempi kuin oma vaimoni. Alkanut ylipäätään vituttaa nämä kehopositiivis hommat. Joo kuka vaan saa olla lihava ja ylpeä omasta kehostaan, ei siinä mitään, mutta ei pidä odottaa että muut ihmiset pitävät kehostasi.

Aina silloin, kun jää kiinni epätodesta sanomasta, vastaus on jotain just älä ole tosikko, tai toinen yleinen "länkyti,länkyti" kun ei ole mitä vastata. Älä ole sitä tai tätä...ole ihan just mitä vaan haluat, ei täällä määräillä toisen sanomisia.
Ja mitä tulee noihin ylipainoihin, kaippa niitä on miehilläkin. Toki vois laihduttaa, niin naiset kuin miehetkin.
Vierailija kirjoitti:
Jep.
Itse nyt 33v ja kaksi viimeisintä suhdetta mennyt niin että mä oon se joka kinuaa ja mies pihtaa. Siis en edes kinua ja valita vaan oikeasti olen yrittänyt. Tykkään pukeutua ja leikkiä, pitää toista hyvänä, tuottaa nautintoa ja kokeilla uusia juttuja. Silti ei. Miehet olleet vielä mua hieman nuorempia :(
Ja ennenkun veikataan, niin oon xs/s kokoinen, urheilen ja pidän itsestäni huolta. Ei tää naamakaan vielä niin kamala ole. Aikaa kulutetaan peleihin, kavereihin, kaljaan ja nettipokeen.
Aina sanotaan, että mies haluaa seksuaalisesti aktiivisen naisen, mutta ei siltä vaikuta. Itseasiassa kolme poikaystävää on sanonut mulle oonko joku nymfomaani kun oon ollut kimpussa niin usein, luulin omaavani vaan normaalin vietin.Huoh. Missä vaiheessa maailma kääntyi näin?
Mun vaimo oli tuollainen 20-30 vuotiaana ja nelikymppisenä väistelee seksiä. Koitapa elää ja asua tuollaisen kanssa. Nuorena sai orkkuja ja nautti seksistä. Nyt nelikymppisenä puhuu kyllä illanvietoissa seksistä avoimesti, jne. Sitten, kun sitä pitäisi harrastaa tulee "Muureja" eteen.
Olen ikäistäni paremmassa fyysisessä kunnossa kuntosaliharrastuksen vuoksi ja viriiliyttäkin löytyy. Oma lipido vaan kokee syviä kolauksia ja on kokenut niitä jo 10v ajan.
Nyt olen tosiaankin ajatellut löytää jonkin vastaavassa tilanteessa olevan naisen salasuhteeseen. Tämä tosin lienee mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Joo en päin naamaa ketään tietysti mätisäkiksi hauku. Vaikka välillä mieli tekisi. Vaimoa ei tilanne tunnu paljon harmittavan tai ainakaan en koe, että hän kärsisi seksin puutteesta millään lailla.
Olenkin alkanut miettiä josko hän haluaisikin erota minusta ja laiminlyö tahallaan itseään, koska tietää, etten pidä hänen kiloistaan. Haluaa vaan minun olevan se joka "rikkoo perheen". Sitten voi marttyyrina selittää kaikille kuinka se oli niin pinnallinen. En tiedä. Minun on vaan hirveän vaikea olla ystävällinen ja rakastava häntä kohtaan, kun toinen vaan istuu sohvalla ja turpoaa.
Semmoiset puheet, että kaikkihan me vanhennutaan ja rypistytään voi tunkea...
Moni 70v normaalipainoinen nainen, jolla on terveet elintavat on huomattavasti kuumempi kuin oma vaimoni. Alkanut ylipäätään vituttaa nämä kehopositiivis hommat. Joo kuka vaan saa olla lihava ja ylpeä omasta kehostaan, ei siinä mitään, mutta ei pidä odottaa että muut ihmiset pitävät kehostasi.
Kuulostaa kuin puhuisit vaimostani..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep.
Itse nyt 33v ja kaksi viimeisintä suhdetta mennyt niin että mä oon se joka kinuaa ja mies pihtaa. Siis en edes kinua ja valita vaan oikeasti olen yrittänyt. Tykkään pukeutua ja leikkiä, pitää toista hyvänä, tuottaa nautintoa ja kokeilla uusia juttuja. Silti ei. Miehet olleet vielä mua hieman nuorempia :(
Ja ennenkun veikataan, niin oon xs/s kokoinen, urheilen ja pidän itsestäni huolta. Ei tää naamakaan vielä niin kamala ole. Aikaa kulutetaan peleihin, kavereihin, kaljaan ja nettipokeen.
Aina sanotaan, että mies haluaa seksuaalisesti aktiivisen naisen, mutta ei siltä vaikuta. Itseasiassa kolme poikaystävää on sanonut mulle oonko joku nymfomaani kun oon ollut kimpussa niin usein, luulin omaavani vaan normaalin vietin.Huoh. Missä vaiheessa maailma kääntyi näin?
Mun vaimo oli tuollainen 20-30 vuotiaana ja nelikymppisenä väistelee seksiä. Koitapa elää ja asua tuollaisen kanssa. Nuorena sai orkkuja ja nautti seksistä. Nyt nelikymppisenä puhuu kyllä illanvietoissa seksistä avoimesti, jne. Sitten, kun sitä pitäisi harrastaa tulee "Muureja" eteen.
Olen ikäistäni paremmassa fyysisessä kunnossa kuntosaliharrastuksen vuoksi ja viriiliyttäkin löytyy. Oma lipido vaan kokee syviä kolauksia ja on kokenut niitä jo 10v ajan.
Nyt olen tosiaankin ajatellut löytää jonkin vastaavassa tilanteessa olevan naisen salasuhteeseen. Tämä tosin lienee mahdotonta.
Kerro jo miksi et eroa? Onko saman katon olemisessa niin paljon luontaisetuja, ettei eroaminen ole kannattavaa? Etkö pärjää ilman vaimoasi vai MIKSI et eroa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 40v mies. Itselläni halut kumppania kohtaan on lähtenyt. Syitä on useita mutta itselle suurin on puolison täydellinen välinpitämättömyys itsensä kunnossa pitämiseen. Lapset on jo sen verran isoja, että ei käy syyksi ja teen myös vähintään puolet kotitöistä. Itse pidän kunnostani ja terveydestäni huolta. Masentaa ja vituttaa, että pitääkö tässä elämä uhrata tuommoisen mätisäkin kanssa. Missään ei tule enää käytyä, kun häpeän lihavaa vaimoani niin paljon. Koko elämänilo on tämän takia mennyt. Ei voi erotakkaan kun mätisäkki vie puolet rahoista.
Huikea suoraselkäinen teksti. Täällä mies samassa tilanteessa..ylipainoinen vaimo ei sytytä millään tavalla enkä pysty edes ajattelemaan seksiä vaimoni kanssa. Hän on lihottanut itsensä lasten syntymien jälkeen eikä liiku..herkut maistuu. Tämä on tavallaan niin noloa, ettei tästä ilkeä edes kavereille puhua.
Samat setit.
Täällä komeaksikin yöelämässä kehuttu nelikymppinen mies ajattelee täysin samoin. Eipä olisi lapsia, eikä yhteistä omaisuutta / voittaisinpa lotosta. Tekisin totaalisen great-resetin omalle elämälle välittömästi.
Kuka jaksaa katsoa lihonnutta, itsestään huoltapitämätöntä ja vielä pihtaavaksikin alkanutta naista.

Yhteinen, suhteellisen velaton omaisuus, jonka olen itse pääosin luonut meidän talouteemme. Lapset. Siinäpä syitä kärvistellä paskassa avioliitossa.
En halua antaa tuollaiselle naiselle omakotitalon verran rahaa "Ilmaiseksi". Toisaalta yhteinen tekemisemme toimii 7/10 tasolla. Valtaosalla tutuista ei toimi noinkaan hyvin. Molemmilla omat menot ja tekemiset.

Kyllä tämä kärvistelyä on eikä elämisen arvoista elämää. Itse toivon ihmettä tapahtuvaksi, että voisin lähteä kun nuorin lapsi täyttää 18 v. Mutta sapettaa eron taloudellinen puoli jo valmiiksi.

Ymmärrän nyt. Tsemppiä sinulle ja anteeksi pistävät kommenttini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n kirjoitus oli, kuin omasta kynästä, paitsi olen 40v mies.
Käyn kuntosalilla, en ole ylipainoinen ja tupakoinninkin lopetin 20v sitten.
Viriiliyttä ja virkeyttä olisi vaikka muille jakaa.
Ennen seksiä oli joka päivä ja useasti monta kertaakin päivässä.
Nyt, kun seksiä on, niin tuntuu, kuin vaimolle se olisi kuin pakollinen paskalla käynti.
Pornoa ei saa katsoa ja kädellekin se on mustasukkainen.
Oma lipido laskussa ja jopa masentaakin ajoittain ainaisen torjunnan vuoksi.
Löytäisinpä jonkin vastaavassa tilanteessa kärvistelevän naisen ja saisin luotua seksisuhteen. Kaikki todennäköisesti voittaisivat tuossa.
Pettämisessä ei voita kukaan. Ole MIES ja ota ero, sitten uusi nainen tai seksisuhteita niin paljon kuin haluat.
Helppo se on sanoa, että ota ero. Velaton omaisuus pitäisi jakaa pihtarin kanssa ja päälle elatusmaksut.
Mietipä asioita tuolta kantilta. Ennemmin menee riskillä ja pettää. Splittaa sitten omaisuuden, jos jää kiinni.

Onneksi se naisen vaisto useimmiten paljastaa petturit aika pian!

Exälleni kävi noin yhden baaripanon seurauksena..jäi kiinni ja velaton omaisuus puoleksi ja lisäksi isot elarit. Ei päästy pettämisen yli ja vilpittömästi voin sanoa että säälin exääni..niin kalliiksi yksi pano hänelle tuli. Mutta elämä on..

Lisäys..kotona oli aktiivinen seksielämä eli senkin suhteen hyvin ikävä tapaus..
Nalkuttavaa vaimoa ei tee mieli. Siksi seksiä ei ole. Nalkutus tappanut haluni täydellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep.
Itse nyt 33v ja kaksi viimeisintä suhdetta mennyt niin että mä oon se joka kinuaa ja mies pihtaa. Siis en edes kinua ja valita vaan oikeasti olen yrittänyt. Tykkään pukeutua ja leikkiä, pitää toista hyvänä, tuottaa nautintoa ja kokeilla uusia juttuja. Silti ei. Miehet olleet vielä mua hieman nuorempia :(
Ja ennenkun veikataan, niin oon xs/s kokoinen, urheilen ja pidän itsestäni huolta. Ei tää naamakaan vielä niin kamala ole. Aikaa kulutetaan peleihin, kavereihin, kaljaan ja nettipokeen.
Aina sanotaan, että mies haluaa seksuaalisesti aktiivisen naisen, mutta ei siltä vaikuta. Itseasiassa kolme poikaystävää on sanonut mulle oonko joku nymfomaani kun oon ollut kimpussa niin usein, luulin omaavani vaan normaalin vietin.Huoh. Missä vaiheessa maailma kääntyi näin?
Mun vaimo oli tuollainen 20-30 vuotiaana ja nelikymppisenä väistelee seksiä. Koitapa elää ja asua tuollaisen kanssa. Nuorena sai orkkuja ja nautti seksistä. Nyt nelikymppisenä puhuu kyllä illanvietoissa seksistä avoimesti, jne. Sitten, kun sitä pitäisi harrastaa tulee "Muureja" eteen.
Olen ikäistäni paremmassa fyysisessä kunnossa kuntosaliharrastuksen vuoksi ja viriiliyttäkin löytyy. Oma lipido vaan kokee syviä kolauksia ja on kokenut niitä jo 10v ajan.
Nyt olen tosiaankin ajatellut löytää jonkin vastaavassa tilanteessa olevan naisen salasuhteeseen. Tämä tosin lienee mahdotonta.
Kerro jo miksi et eroa? Onko saman katon olemisessa niin paljon luontaisetuja, ettei eroaminen ole kannattavaa? Etkö pärjää ilman vaimoasi vai MIKSI et eroa?
Yhteinen, suhteellisen velaton omaisuus, jonka olen itse pääosin luonut meidän talouteemme. Lapset. Siinäpä syitä kärvistellä paskassa avioliitossa.
En halua antaa tuollaiselle naiselle omakotitalon verran rahaa "Ilmaiseksi". Toisaalta yhteinen tekemisemme toimii 7/10 tasolla. Valtaosalla tutuista ei toimi noinkaan hyvin. Molemmilla omat menot ja tekemiset.
Ymmärrän nyt. Tsemppiä sinulle ja anteeksi pistävät kommenttini.
Kiitokset. Sitä päivää odotellessa, että joku nainen tulisi ja "Veisi jalat alta". Tuossa tilanteessa voin puhtain sydämin sanoa, että omaisuudella ei ole mitään väliä.
Ennen tuota jalat alta-tunnetta on pakko kärvistellä ja elää paskaa avio-onnea.
En ole käynyt yökerhoissa / baareissa 15 vuoteen, kuin pari kertaa. Toisella kerralla pari naista tuli kehumaan ja tuumasivat heti, että "Sun on pakko olla naimisissa/ varattu". Uskon siis olevani kohtalaisessa kuosissa nelikymppiseksi. Vaimo ei paljoa kehu/ anna huomiota. Ei vaikka jotkut naiskaverit joskus leikillään puristelee minua hartioista, tai käsivarsista.
Tykkään tehdä kotitöitä ja monen tutun naisen, jopa ystävieni vaimojen olen kuullut sanovan, että olisipa kaltaiseni mies hänellä.
Siltikin oma itsetunto on täysin nollissa vaimon torjuntojen vuoksi. Mikäli eroaisin ja maksaisin tuon vaimon pihalle, niin uuden puolison löytäminen olisi mielestäni vaimeampaa, kuin uida Australiaan. En vain usko moiseen onnen löytämiseen.
Minulle riittäisi, että tulevan puolison kanssa olisi helppo olla, tekemisiä / sanomisia ei tarvitsisi arpoa ja kumpikin kunnioittaisi toisiaan tasapuolisesti.
Yhteinen tekeminen ruoanlaiton, harrastusten ja sen sellaisten kanssa olisi upeaa totetuttaa. Toimiva seksi kruunaisi tilanteen jo maanpäälliseksi paratiisiksi.
Haaveilenko/ odotanko suhteelta liikoja?
Tuntuu, kuin olisin elänyt elämääni hukkaan.
Toisaalta vaimoni on uskollinen ja nykypäivän maailmanmeno kukasta-kukkaan ei mielestäni kuulu terveeseen parisuhteeseen. Löydäpä uskollinen nainen jostain. Itse olisin uudelle kumppanilleni 100% varmasti uskollinen, mikäli "Homma toimisi" eli suhde toimisi kokonaisuutena.
Koen jo tuon seksistä kieltäytymisen eräänlaisena pettämisenä. On käännetty takki siitä, mitä se joskus oli.
Seksi oli alussa yksi suhteemme tukipilareista ja yhtä ilotulitusta ensimmäiset 10 vuotta.
Lapset on teini-iässä, joten eivät ole "Väsyttämässä" ja viemässä haluja. Tätä ei siis voi käyttää tekosyynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n kirjoitus oli, kuin omasta kynästä, paitsi olen 40v mies.
Käyn kuntosalilla, en ole ylipainoinen ja tupakoinninkin lopetin 20v sitten.
Viriiliyttä ja virkeyttä olisi vaikka muille jakaa.
Ennen seksiä oli joka päivä ja useasti monta kertaakin päivässä.
Nyt, kun seksiä on, niin tuntuu, kuin vaimolle se olisi kuin pakollinen paskalla käynti.
Pornoa ei saa katsoa ja kädellekin se on mustasukkainen.
Oma lipido laskussa ja jopa masentaakin ajoittain ainaisen torjunnan vuoksi.
Löytäisinpä jonkin vastaavassa tilanteessa kärvistelevän naisen ja saisin luotua seksisuhteen. Kaikki todennäköisesti voittaisivat tuossa.
Pettämisessä ei voita kukaan. Ole MIES ja ota ero, sitten uusi nainen tai seksisuhteita niin paljon kuin haluat.
Helppo se on sanoa, että ota ero. Velaton omaisuus pitäisi jakaa pihtarin kanssa ja päälle elatusmaksut.
Mietipä asioita tuolta kantilta. Ennemmin menee riskillä ja pettää. Splittaa sitten omaisuuden, jos jää kiinni.
Exälleni kävi noin yhden baaripanon seurauksena..jäi kiinni ja velaton omaisuus puoleksi ja lisäksi isot elarit. Ei päästy pettämisen yli ja vilpittömästi voin sanoa että säälin exääni..niin kalliiksi yksi pano hänelle tuli. Mutta elämä on..
Tässä voidaan ajatella, että montakohan baaripanoa oli jo takana ja mikä ajoi tähän. Exäsi voi olla tilanteeseen tyytyväinenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n kirjoitus oli, kuin omasta kynästä, paitsi olen 40v mies.
Käyn kuntosalilla, en ole ylipainoinen ja tupakoinninkin lopetin 20v sitten.
Viriiliyttä ja virkeyttä olisi vaikka muille jakaa.
Ennen seksiä oli joka päivä ja useasti monta kertaakin päivässä.
Nyt, kun seksiä on, niin tuntuu, kuin vaimolle se olisi kuin pakollinen paskalla käynti.
Pornoa ei saa katsoa ja kädellekin se on mustasukkainen.
Oma lipido laskussa ja jopa masentaakin ajoittain ainaisen torjunnan vuoksi.
Löytäisinpä jonkin vastaavassa tilanteessa kärvistelevän naisen ja saisin luotua seksisuhteen. Kaikki todennäköisesti voittaisivat tuossa.
Pettämisessä ei voita kukaan. Ole MIES ja ota ero, sitten uusi nainen tai seksisuhteita niin paljon kuin haluat.
Helppo se on sanoa, että ota ero. Velaton omaisuus pitäisi jakaa pihtarin kanssa ja päälle elatusmaksut.
Mietipä asioita tuolta kantilta. Ennemmin menee riskillä ja pettää. Splittaa sitten omaisuuden, jos jää kiinni.
Näyttääpä muuten olevan miehille päivänselvää, että lapset jätetään erossa (sen pettmisestä kiinni jäämisen jälkeen) aina naiselle, ja päälle harmitellaan "elareita" kuulostaa todella kamalalle ja selkärangattomalle.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme siinä on, että oikeasti ei voi puhua. Mä tykkään, että naisellani on hepeneitä, meikkiä, normaalielämstä poistumista, VÄLILLÄ. Ja teen ihan perusmiesjuttua naama öljyssä autojen ja traktorien kanssa. Joskus jopa kokkaan. Täällä on parisuhde. Ei tartte huutaa toisen paskuutta kenellekään muulle kuin omalla puolisolle. Siitä oppii. Mä pyydän vaimoltani pornomeikit naamalle ja latexii ylle. Ja hän tulee ennen kun mä. Muttta ongelmia tulee, jos ette puhu.
Eiköhän kysymys ole pikemminkin siitä, että puhuminen ei johda mihinkään...