Kyllä on seksistä tullut vaikea asia monessa parisuhteessa!
Vallankäyttöväline, koston väline, kiusaamisväline jne..... Mä taas kuulun niihin jonka mies vain ei halua! Itselle sopiva tahti olisi vaikkapa n. kaksi kertaa viikossa, kun taas miehelle kaksi kertaa vuodessa, jos sitäkään. Tarpeeksi monta kertaa kun tulee torjutuksi niin omakin seksuaalisuus kuolee, itsetunto murskaantuu pieniksi palasiksi kun ei kelpaa toiselle. Vähitellen sitä lakkaa yrittämästä kun se johtaa vain uusiin kipeisiin torjuntoihin. Olen yrittänyt unohtaa koko seksin, mutta välillä sitä kaipaa niin että tuntee halkeavansa. Mies ei enää kosketa mitenkään eroottisesti, pitää kyllä kainalossa ja pussaa, mutta varoo ettei vahingossakaan kosketa rintoja tai peppua. Itse välillä puristelen häntä sieltä sun täältä, ei reaktiota.
Hän ei itsekään osaa sanoa miksi seksi ei kiinnosta, mutta monta kertaa on sanonut ettei syy ole minussa. Ei se siltä kuitenkaan tunnu, miksi joku ei tahdo seksiä ellei kumppani ällötä?! ☹️ Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta ja takana on oikein hyvä seksielämä. Siksi en nyt ymmärrä tätä totaalikieltäytymistä. Parin vuoden ajan seksiä on ollut n. 3 x/vuosi, sitä ennen ihan mukavasti. Pistää miettimään että tähänkö mun seksielämä nyt loppui, nelikymppisenä. Ja samaan aikaan luen itku silmässä juttuja miten kuusikymppisenä seksi on parasta. Olen siinä vaiheessa varmaan jo kasvanut umpeen tai homehtunut. 😢 Muuten meillä menee hyvin ja asiat ovat suht tasapainossa, seksin takia en suhteesta viitsisi lähteä. Mutta kukas sitä tietää, ehkä jonain päivänä mitta tulee täyteen enkä jaksa enää odottaa että tämä vaihe menisi ohitse.
Kiitos kun sain avautua, vähäsen helpotti. Sinä joka olet samassa tilanteessa, tiedät täsmälleen miltä musta tuntuu. ❤️
Miksi ihmisten seksielämä ei voi olla normaalia, vaan siitä tuntuu tulleen mitä kummallisempi asia?!!! Kaukana luonnollisesta. Varsinkin kun olen lukenut teidän tarinoitanne täällä.
Tsemppiä kaikille samantyyppisten asioiden kanssa painiville! Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa. ❤️
N42
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Voi eikä...miten olis se vanha kunnon puhuminen?
Mikä on ettei enää voi puhua? Et kyllä 40 veenä ala kuivattamaan itseäsi. Miksi et kay vaan mieheesi kiinni? Onko hänellä pornoriippuvuus.. sehän se ekan tulee mieleen. Zemiä!
Ei täällä miehet lähettele zemppiviestejä naisille, päinvastoin. Varaudu siihen. Täällä useimmat miehet käyvät vieraissa, ja siitä ovat ylpeitä.
Pitöisiköhän meidän naiset alkaa samanlaisiksi? en tiedä. Mutta sen tiedän että vanha ajt ona menneet, jon niitä ikinä olikaan.
Jep.
Itse nyt 33v ja kaksi viimeisintä suhdetta mennyt niin että mä oon se joka kinuaa ja mies pihtaa. Siis en edes kinua ja valita vaan oikeasti olen yrittänyt. Tykkään pukeutua ja leikkiä, pitää toista hyvänä, tuottaa nautintoa ja kokeilla uusia juttuja. Silti ei. Miehet olleet vielä mua hieman nuorempia :(
Ja ennenkun veikataan, niin oon xs/s kokoinen, urheilen ja pidän itsestäni huolta. Ei tää naamakaan vielä niin kamala ole. Aikaa kulutetaan peleihin, kavereihin, kaljaan ja nettipokeen.
Aina sanotaan, että mies haluaa seksuaalisesti aktiivisen naisen, mutta ei siltä vaikuta. Itseasiassa kolme poikaystävää on sanonut mulle oonko joku nymfomaani kun oon ollut kimpussa niin usein, luulin omaavani vaan normaalin vietin.
Huoh. Missä vaiheessa maailma kääntyi näin?
Ap taitaa olla naimisissa kaappihomon kanssa. Miksi helv miehet on niin mamoja, ettei tunnusta ja mielummin pilaavat naisen elämä. Vaimon lapsuuden kaverille kävi samoin.
Äitini meni neitseenä naimisiin homon kanssa. joskus 40 luvulla. Sai sitten eron muutaman vuoden kuluttua LÄÄKÄRINTODISTUKSELLA. Noh sai huonon maineen, kun eronnut oli. Hyi helvata tätä paskaa maailmaa.
Ukot senkun nai, ja naiset eivät edes saa sanoa mistä nauttivat, ja miehet ilkkuvat kuin paskat.
Yöks.
Voin kertoa, että ei helpota ennen kuin seksuaalisuus katoaa. Onneksi olut laskee libidoa, se vähän helpottaa. Siinä syy naisille, jotka valittaa miehen kaljoittelua.
Vierailija kirjoitti:
Äitini meni neitseenä naimisiin homon kanssa. joskus 40 luvulla. Sai sitten eron muutaman vuoden kuluttua LÄÄKÄRINTODISTUKSELLA. Noh sai huonon maineen, kun eronnut oli. Hyi helvata tätä paskaa maailmaa.
Ukot senkun nai, ja naiset eivät edes saa sanoa mistä nauttivat, ja miehet ilkkuvat kuin paskat.
Yöks.
Kannattaa koittaa jättää ainakin noi suvussa kulkeneet traumat pois, muutenkin on vaikeeta.
Ukko lääkäriin. Testojen mittaus. Salitreeniä moninivelliikkeillä ja raskailla painoilla. Ruoaksi kolesterolipitoista kamaa, mitä teston eritys vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Voi eikä...miten olis se vanha kunnon puhuminen?
Mikä on ettei enää voi puhua? Et kyllä 40 veenä ala kuivattamaan itseäsi. Miksi et kay vaan mieheesi kiinni? Onko hänellä pornoriippuvuus.. sehän se ekan tulee mieleen. Zemiä!
Hei! Puhuttukin on, häntä ei vain kiinnosta. Ehkä syynä testot tai sitten hän on omassa päässään kehittänyt jonkun ongelman. Ehkä on suorituspaineita koska olen ottanut asian puheeksi. Tiedä häntä. Pitkässä suhteessa on toki näitä alamäkiäkin, joten vähän aikaa vielä kiristelen hampaita. Jos ei mitään tapahdu, pakotan hänet testojen mittaukseen ellei itse älyä sen vertaa tehdä.
Ei ole pornoriippuvuutta, minkäänlainen seksi ei kiinnosta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jep.
Itse nyt 33v ja kaksi viimeisintä suhdetta mennyt niin että mä oon se joka kinuaa ja mies pihtaa. Siis en edes kinua ja valita vaan oikeasti olen yrittänyt. Tykkään pukeutua ja leikkiä, pitää toista hyvänä, tuottaa nautintoa ja kokeilla uusia juttuja. Silti ei. Miehet olleet vielä mua hieman nuorempia :(
Ja ennenkun veikataan, niin oon xs/s kokoinen, urheilen ja pidän itsestäni huolta. Ei tää naamakaan vielä niin kamala ole. Aikaa kulutetaan peleihin, kavereihin, kaljaan ja nettipokeen.
Aina sanotaan, että mies haluaa seksuaalisesti aktiivisen naisen, mutta ei siltä vaikuta. Itseasiassa kolme poikaystävää on sanonut mulle oonko joku nymfomaani kun oon ollut kimpussa niin usein, luulin omaavani vaan normaalin vietin.Huoh. Missä vaiheessa maailma kääntyi näin?
Niinpä, missä vaiheessa seksistä tuli tällainen asia?
Ymmärrän sua. ❤️
Ap
Kiitos Ap.
Lohdullista lukea että jollain naisella on samankaltainen ongelma kuin mulla oman naiseni kanssa.
Itse pidän läheisyydestä, itsestäni huolta, perheestä ja kaikki se tavallinen. Mutta parisuhde kun on sitä erityistä läheisyyttä ja seksiä varten. Toista pitäisi voida koskea arjessakin silleen kun naista tai miestä kosketaan. Eihän sen tarvitse siinä tilanteessa johtaa mihinkään, mutta viipyilevyys toisi iloa arkeen. Vain tunne siitä että meillä on toisemme ja kaikki on hyvin elämässa ei ihan valitettavasti riitä. Kämppäkaveruus sucks, pitää olla erotiikkaa. Mistä mä muuten tiedän että tuo toinen haluaa just minua?
Ei tosiaan viittis lopettaa seksielämää päälle nelikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa olla naimisissa kaappihomon kanssa. Miksi helv miehet on niin mamoja, ettei tunnusta ja mielummin pilaavat naisen elämä. Vaimon lapsuuden kaverille kävi samoin.
Kiitti tästä näkökulmasta, mutta en usko mieheni homouteen. Kuten sanoin, seksielämä oli hyvää kunnes loppui yhtäkkiä. 😉🤔
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ukko lääkäriin. Testojen mittaus. Salitreeniä moninivelliikkeillä ja raskailla painoilla. Ruoaksi kolesterolipitoista kamaa, mitä teston eritys vaatii.
Hän harrastaa liikuntaa monipuolisesti, myös salilla käy. Ulkoisesti kaikki kunnossa, ei ole mikään "kaljamaha". Joo, kyllä testojen mittaus taitaa olla seuraava vaihe, olen sitä hänelle jo ehdottanut.

No jos seksi yhtäkkiä keski-iässä loppui, niin testot pitäisi mitata ihan ensimmäisenä, ennen kuin hötkyilee minkään muun kanssa. Onko miehellä aamuerektio tallella?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Ap.
Lohdullista lukea että jollain naisella on samankaltainen ongelma kuin mulla oman naiseni kanssa.
Itse pidän läheisyydestä, itsestäni huolta, perheestä ja kaikki se tavallinen. Mutta parisuhde kun on sitä erityistä läheisyyttä ja seksiä varten. Toista pitäisi voida koskea arjessakin silleen kun naista tai miestä kosketaan. Eihän sen tarvitse siinä tilanteessa johtaa mihinkään, mutta viipyilevyys toisi iloa arkeen. Vain tunne siitä että meillä on toisemme ja kaikki on hyvin elämässa ei ihan valitettavasti riitä. Kämppäkaveruus sucks, pitää olla erotiikkaa. Mistä mä muuten tiedän että tuo toinen haluaa just minua?
Ei tosiaan viittis lopettaa seksielämää päälle nelikymppisenä.
Meitä taitaa olla aika paljonkin joilla ei halut kohtaa puolison kanssa. Niin, sellainen ihana kutina mahanpohjassa ja odotuksen tunne lähestyvästä seksistä on kadonnut elämästä, ai että miten kaipaankaan juuri sitä tunnetta. ❤️ Yritän työntää seksin taka-alalle, kuten varmaan sinäkin, mutta ainakin mua alkaa haluttaa jos kömmin miehen kainaloon ja ajatus siirtyy siihen mitä ennen olisi tässä vaiheessa tapahtunut. No eipä tapahdu enää ja jotenkin sitä vain pikaisesti tukahduttaa sen heräävän halun, taas kerran. Aloitteita en tee enää, liian monta torjuntaa.
Voi kun jotenkin pääsisi haluttoman pään sisään, mikä niitä oikein vaivaa?! Seksi on niin ihanaa, rentouttavaa ja se läheisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne.....❤️ Olkaa onnellisia te joilla seksiä on.

Sitä on, mutta se on sellaista erityisherkkua. Kauhean harvoin nykyään, ihanaa kun se päivä tai ilta on, mutta mulla hajoo pää tähän tilanteeseen. Kaikkki, siis ihan kaikki muu menee läheisyyden ja seksin edelle.
Tuntuu aika pahalta kun toinen ei näe sitä kuten esim sä tuossa ylläolevassa. Että se on asia jolle halutaan varata ja järjestää aikaa ja tilaisuuksia.
Koita jaksaa yrittää, sun ajattelutapasi on kauhean arvokas. t nro 13

Ei ole tallella, olen "vahingossa" kokeillut. 😄🥀
Onko jollakulla tietoa miten alhaisia testoja hoidetaan? Tai kokemusta? Ehkä passitan hänet mittaukseen, hulluksihan tässä tulee, kumpikin. Mutta mitä sen jälkeen jos ne todetaan alhaisiksi? Saako Suomessa helposti apua siihen? Ongelmana ovat siis kadonneet halut, eipä Viagrat siihen auta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Ap.
Lohdullista lukea että jollain naisella on samankaltainen ongelma kuin mulla oman naiseni kanssa.
Itse pidän läheisyydestä, itsestäni huolta, perheestä ja kaikki se tavallinen. Mutta parisuhde kun on sitä erityistä läheisyyttä ja seksiä varten. Toista pitäisi voida koskea arjessakin silleen kun naista tai miestä kosketaan. Eihän sen tarvitse siinä tilanteessa johtaa mihinkään, mutta viipyilevyys toisi iloa arkeen. Vain tunne siitä että meillä on toisemme ja kaikki on hyvin elämässa ei ihan valitettavasti riitä. Kämppäkaveruus sucks, pitää olla erotiikkaa. Mistä mä muuten tiedän että tuo toinen haluaa just minua?
Ei tosiaan viittis lopettaa seksielämää päälle nelikymppisenä.
Meitä taitaa olla aika paljonkin joilla ei halut kohtaa puolison kanssa. Niin, sellainen ihana kutina mahanpohjassa ja odotuksen tunne lähestyvästä seksistä on kadonnut elämästä, ai että miten kaipaankaan juuri sitä tunnetta. ❤️ Yritän työntää seksin taka-alalle, kuten varmaan sinäkin, mutta ainakin mua alkaa haluttaa jos kömmin miehen kainaloon ja ajatus siirtyy siihen mitä ennen olisi tässä vaiheessa tapahtunut. No eipä tapahdu enää ja jotenkin sitä vain pikaisesti tukahduttaa sen heräävän halun, taas kerran. Aloitteita en tee enää, liian monta torjuntaa.
Voi kun jotenkin pääsisi haluttoman pään sisään, mikä niitä oikein vaivaa?! Seksi on niin ihanaa, rentouttavaa ja se läheisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne.....❤️ Olkaa onnellisia te joilla seksiä on.
Ap
Sitä on, mutta se on sellaista erityisherkkua. Kauhean harvoin nykyään, ihanaa kun se päivä tai ilta on, mutta mulla hajoo pää tähän tilanteeseen. Kaikkki, siis ihan kaikki muu menee läheisyyden ja seksin edelle.
Tuntuu aika pahalta kun toinen ei näe sitä kuten esim sä tuossa ylläolevassa. Että se on asia jolle halutaan varata ja järjestää aikaa ja tilaisuuksia.
Koita jaksaa yrittää, sun ajattelutapasi on kauhean arvokas. t nro 13
Kiitos samoin, niin sunkin ajattelutapasi. ❤️ Mä olen luvannut myötä- ja vastamäet, joten kahlataan nyt tätä vastamäkeä sitten. Kunpa hänkin arvostaisi ajattelutapaani, uskon että arvostaa kyllä.
Tätähän se elämä, ja parisuhde on, myötä- ja vastamäkiä, välillä onneksi tasaistakin taaperrusta.