Siskoni katosi äitiyteen

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hänelle on jäänyt joku "trauma" lapsen itkiessä julkisella paikalla, jos joku on vaikka kommentoinut ilkeästi. Ehkä siksi ei halua lähteä. Tai on hankala lapsi nukuttaa ja pelkää päivärutiinien menevän pieleen?

Voi olla, siksi olenkin yrittänyt tässä tukea. Päivärutiineista heillä ei ole tietoakaan, vaan täysin vauvan ehdoilla mennään.

Onhan se varmaan aika rasittavaa noin pienen kanssa reissata, kun pitää raahata vaippa arsenaali mukaan ja hoitokamat ja vaihdella niitä jossain koronavessassa. Ja sitten kun kitisee, väsyy ja pitää ruokkia. Mutta olisihan se hyvä silti vähän liikkua jossain.

Ihan sekin että miten ruuhkabussiin tunkee vaunujen kanssa yms, ja sitten tosiaan ulkopuoliset voi kommentoida tökerösti. Varmaan häntä väsyttääkin. Eikö voi ajatella että parin vuoden päästä se siskosi taas jaksaa ehkä paremmin, tai ehkä hän haluaa elää rauhallisempaa elämää nyt eikä olla enää koko ajan menossa kuten nuorempana. Mutta olen itsekin sitä mieltä että silti kannattaisi käydä jossain, tekee se hyvää kuitenkin

Ap sanoo haluavansa ”auttaa” mutta samalla uhkaa hylkäämisellä jos sisko on hänen mielestään vääränlainen.

Aikuista.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että kun kaksivuotias edelleen valvottaa, se äiti voi olla elävä zombi.

Vaikka se kaksivuotias kuinka tuntuisi jo isolta.

Minulla on kaksi lapsetonta, herkästi arvostelevaa, siskoa ja kyllä he jäivät sitten tuossa vaiheessa. Kukaan jaksa jatkuvaa mulkoilua ja selän takana haukkumista.

Vierailija kirjoitti:

No kyllä se nyt vaan niin on, että osalle tuo tapahtuu ja kestää pitempäänkin. Osa lähtee sitten vaikka suoraan synnäriltö viihteelle ja lapsi mummun/isin hoitoon :D meitä vaan on niin moneen junaan, eikä kukaan viöoi tietää millainen äiti itse on ennenkuin äidiksi tulee :)

Itsestänikin tuli paljon omistautuneempi äitinä kuin kuvittelin ja valitettavasti muu elämä jäi vähän taka-alalle.... Näin se vaan menee,uusi ihminen hosta itse on täysin vastuussa on vaan niin suuri asia ihmisen elämässä, ja 2vuotias on by the way vieläkin tosi pieni.

Miksei lasta voi jättää isän hoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävä katosi äitiyteen ja olen siitä surullinen. Kunpa hän vain tajuaisi. Ymmärrän sua ap. Jotkut eivät ilmeisesti haluakaan ymmärtää miltä tämä tuntuu.

Tämä on minusta aika itsekästä sinulta. Mitä oikein odotat? Mitä sinä haluaisit ystävältäsi mutta hän ei anna? 

Elämä menee eteenpäin, mielenkiinnon kohteet muuttuu, mielipiteet muuttuu, tärkeysjärjestykset muuttuu, ja se on ok. 

Itse löysin esikoisen raskausaikana uuden harrastuksen, joka vei mennessään: aloin soittaa pianoa. Ostin kotiin pianon, ja opettelin soittamaan. Muutaman kerran jäin mieluummin kotiin, kuin lähdin hankalan matkan päähän ystävän luo istumaan iltaa. Toisen lapsen odotusaikana päätin hakea opiskelemaan sitä alaa, mitä jo nuorena halusin mutta en uskonut itseeni tarpeeksi. Raskaus ja vauva-ajan luin pääsykokeisiin, ja pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä. 

Sellaista se vain on, elämä muuttuu. 

Se, että joku "katoaa äitiyteen" ei ole yhtään sen huonompi asia kuin että joku ei katoa. Toiset pitävät siitä elämästä ja rytmistä ja lapsestaan. On itsekästä olla ymmärtämättä sitä (suru siitä on eri asia, kuin se, ettei edes halua ymmärtää äidiksi tullutta).

Vierailija kirjoitti:

Onhan se varmaan aika rasittavaa noin pienen kanssa reissata, kun pitää raahata vaippa arsenaali mukaan ja hoitokamat ja vaihdella niitä jossain koronavessassa. Ja sitten kun kitisee, väsyy ja pitää ruokkia. Mutta olisihan se hyvä silti vähän liikkua jossain.

Siis 2v? Sehän syö jo samaa kuin aikuiset ja osa on jo ainakin päiväkuivia. Pitäisiköhän ap:n siskon herätä, että hänellä on jo taapero ei vauvaa? Ja oikeasti, mulla on lapset 1v, 3v ja 4v, niin eihän sellainen olisi mistään kotoisin, että pitäisi himmailla 1v:n takia neljän seinän sisällä ja mitään ei voisi tehdä, eikä mihinkään mennä. Kyllä me käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, uimarannalla yms. Se pienin tulee siinä mukana ja siinä matkassa huolehditaan hänen tarpeensa eli tarvittaessa syliä, vaipanvaihtoa, unta ja ruokaa. Ei pienen lapsen hoitoon tarvitse ylläpitää stabiilia olotilaa, jossa ei tapahdu mitään. Miten lapsi kehittyy ja oppii uutta, kun mitään virikettä ja tapahtumia ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Ap sanoo haluavansa ”auttaa” mutta samalla uhkaa hylkäämisellä jos sisko on hänen mielestään vääränlainen.

Aikuista.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että kun kaksivuotias edelleen valvottaa, se äiti voi olla elävä zombi.

Vaikka se kaksivuotias kuinka tuntuisi jo isolta.

Minulla on kaksi lapsetonta, herkästi arvostelevaa, siskoa ja kyllä he jäivät sitten tuossa vaiheessa. Kukaan jaksa jatkuvaa mulkoilua ja selän takana haukkumista.

Vääränlainen? Olen yrittänyt olla mukana ja oikeasti auttaa tunkeilematta ja tehdä mitä vain.

Mutta en voi sille tunteelle mitään että tästä tulee ihan piika-olo, jos minusta ei muutoin välitetä kuin lastenhoitajana. Tiedän että se on tärkeää, mutta voisiko ajatella muutakin kuin itseä välillä? Ei se paljon vaadi, ihan vaikka sitä että kysyy miten sinulla menee? Mitä elämään kuuluu? Normaalia kanssakäymistä, en koe vaativani tässä mitään ihmeitä. Kyllä minullakin tunteet on.

Näillä puuhasteluehdotuksilla yritän tuoda hieman iloa elämään hänelle - että olisi muutakin kuin vain se koti aina.

Nämä on surullisia tapauksia. Ei äiti tuommoisessa tapauksessa ajattele lastaan vaan itseään, äiti elää sen lapsen kautta omaa elämäänsä. Eikä tajua tekevänsä sillä karhunpalveluksen omalle lapselleen kun muksu oppii että on maailman napa.

Et sä mitään voi, joko siskosi joskus herää tai sitten ei. Ei tuossa siskosi parisuhdekaan kovin hyvin voi.

Vierailija kirjoitti:

Ap sanoo haluavansa ”auttaa” mutta samalla uhkaa hylkäämisellä jos sisko on hänen mielestään vääränlainen.

Aikuista.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että kun kaksivuotias edelleen valvottaa, se äiti voi olla elävä zombi.

Vaikka se kaksivuotias kuinka tuntuisi jo isolta.

Minulla on kaksi lapsetonta, herkästi arvostelevaa, siskoa ja kyllä he jäivät sitten tuossa vaiheessa. Kukaan jaksa jatkuvaa mulkoilua ja selän takana haukkumista.

Se että sinulla on haukkuvia ja ”mulkoilevia” sisaruksia ei tarkoita sitä että kaikki ovat sellaisia. Vaikka olenkin sisko ei se tarkoita sitä että olen tunteeton lapsenhoitovahti josta ei muutoin tarvitse piitata. Jos ajattelet että on jokin sisarusten kiveen hakattu velvollisuus olla hoitajina ja ikuisina ymmärtäjinä niin ymmärrän kyllä etteivät sisaruksesi halua olla mukana elämässäsi enää.

Kyllä ymmärrys ja empatia on kaksisuuntainen tie, jos aina pitää vain ymmärtää ja jaksaa ja toimia hoitajana ilman kiitosta niin kyllä se alkaa hieman tuntua ikävältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se varmaan aika rasittavaa noin pienen kanssa reissata, kun pitää raahata vaippa arsenaali mukaan ja hoitokamat ja vaihdella niitä jossain koronavessassa. Ja sitten kun kitisee, väsyy ja pitää ruokkia. Mutta olisihan se hyvä silti vähän liikkua jossain.

Siis 2v? Sehän syö jo samaa kuin aikuiset ja osa on jo ainakin päiväkuivia. Pitäisiköhän ap:n siskon herätä, että hänellä on jo taapero ei vauvaa? Ja oikeasti, mulla on lapset 1v, 3v ja 4v, niin eihän sellainen olisi mistään kotoisin, että pitäisi himmailla 1v:n takia neljän seinän sisällä ja mitään ei voisi tehdä, eikä mihinkään mennä. Kyllä me käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, uimarannalla yms. Se pienin tulee siinä mukana ja siinä matkassa huolehditaan hänen tarpeensa eli tarvittaessa syliä, vaipanvaihtoa, unta ja ruokaa. Ei pienen lapsen hoitoon tarvitse ylläpitää stabiilia olotilaa, jossa ei tapahdu mitään. Miten lapsi kehittyy ja oppii uutta, kun mitään virikettä ja tapahtumia ei ole?

AP:n lapseen en ota kantaa, kun en tiedä minkä temperamenttinen tapaus on kyseessä, mutta omani kanssa oli just 2-vuotiaana ihan saakelin hankalaa lähteä mihinkään. Oli uhma-ikä pahimmillaan, ja tää tapaus heittäytyi uhmakohtauksessa maahan makaamaan ja karjui suoraa huutoa vartinkin ilman, että häneen sai mitään kontaktia / pystyi lohduttamaan. Vasta kun oli vartin karjunut, suostui esim. tulemaan syliin. Tuossa tilanteessa on vaan niin paljon helpompi jäädä kotiin kuin sietää sitä toisten ihmisten mulkoilua/paheksuntaa/sääliä, kun tää kohtaus iski esim. bussissa tai ravintolassa. Mutta sen sijaan pääsin ilman lasta helposti tapaamaan ystäviäni, koska lapsellani on onneks toinenkin vanhempi.

Minusta kuulostaa, että ap:tä ärsyttää piikapuheista päätellen eniten lapsenvahtina toimiminen ilman kiitosta. Voisiko asian ottaa puheeksi?

Vierailija kirjoitti:

Ihan sekin että miten ruuhkabussiin tunkee vaunujen kanssa yms, ja sitten tosiaan ulkopuoliset voi kommentoida tökerösti. Varmaan häntä väsyttääkin. Eikö voi ajatella että parin vuoden päästä se siskosi taas jaksaa ehkä paremmin, tai ehkä hän haluaa elää rauhallisempaa elämää nyt eikä olla enää koko ajan menossa kuten nuorempana. Mutta olen itsekin sitä mieltä että silti kannattaisi käydä jossain, tekee se hyvää kuitenkin

En ole ajatellut että samaan malliin pitäisi olla menossa koko ajan, kunhan jotain _joskus_ tehtäisiin -se olisi varmaan hyväksi ihan mielenterveydellekin.

Kyllä se sisko tulee vielä takaisin.  Ota väliaikaisesti etäisyyttä, jos ärsyttää.

Lapsi ei ilmeisesti ole vielä päiväkodissa? Lapsen sinne meneminen ja aikuisen töihin palaaminen usein viimeistään palauttavat ihmisen lähelle normaalia. Eli luultavasti menee enintään vuosi enää.

2v on pieni toki, mutta ei tuon ikäinen mikään vauva enää ole. Eikä kaikkea tehdä lapsen ehdoilla. Kyllä on todella suurella todennäköisyydellä vaikeuksia tiedossa kun lasta noin paapotaan ja kaikki saa kun heti vähän äännähtää. Onnea lapsen teini-ikään. Se on sitten turha siskosi itkeä kun teini hyppii silmille eikä tottele kun maailman pitää pyöriä hänen ympärillään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa, että ap:tä ärsyttää piikapuheista päätellen eniten lapsenvahtina toimiminen ilman kiitosta. Voisiko asian ottaa puheeksi?

Kyse on hieman muustakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sanoo haluavansa ”auttaa” mutta samalla uhkaa hylkäämisellä jos sisko on hänen mielestään vääränlainen.

Aikuista.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että kun kaksivuotias edelleen valvottaa, se äiti voi olla elävä zombi.

Vaikka se kaksivuotias kuinka tuntuisi jo isolta.

Minulla on kaksi lapsetonta, herkästi arvostelevaa, siskoa ja kyllä he jäivät sitten tuossa vaiheessa. Kukaan jaksa jatkuvaa mulkoilua ja selän takana haukkumista.

Se että sinulla on haukkuvia ja ”mulkoilevia” sisaruksia ei tarkoita sitä että kaikki ovat sellaisia. Vaikka olenkin sisko ei se tarkoita sitä että olen tunteeton lapsenhoitovahti josta ei muutoin tarvitse piitata. Jos ajattelet että on jokin sisarusten kiveen hakattu velvollisuus olla hoitajina ja ikuisina ymmärtäjinä niin ymmärrän kyllä etteivät sisaruksesi halua olla mukana elämässäsi enää.

Kyllä ymmärrys ja empatia on kaksisuuntainen tie, jos aina pitää vain ymmärtää ja jaksaa ja toimia hoitajana ilman kiitosta niin kyllä se alkaa hieman tuntua ikävältä.

Kylläpä sitä nyt riehutaan ja uhriudutaan.

Ikuinen ymmärtäjä? Lapsi on kaksivuotias.

Kuulostaa siltä kuin kilpailisit sen kaksivuotiaan kanssa huomiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sekin että miten ruuhkabussiin tunkee vaunujen kanssa yms, ja sitten tosiaan ulkopuoliset voi kommentoida tökerösti. Varmaan häntä väsyttääkin. Eikö voi ajatella että parin vuoden päästä se siskosi taas jaksaa ehkä paremmin, tai ehkä hän haluaa elää rauhallisempaa elämää nyt eikä olla enää koko ajan menossa kuten nuorempana. Mutta olen itsekin sitä mieltä että silti kannattaisi käydä jossain, tekee se hyvää kuitenkin

En ole ajatellut että samaan malliin pitäisi olla menossa koko ajan, kunhan jotain _joskus_ tehtäisiin -se olisi varmaan hyväksi ihan mielenterveydellekin.

Miksei sinulla ole ketään muuta missään?

Lapset on erilaisia ja jotkut tarvitsevat enemmän äitiä. Jos siskosi on tyytyväinen tuohon, niin mielestäni on vähän asiatonta jankata siitä, että lapsi pitäisi jättää kotiin tai johonkin hoitoon. Kyllä senkin aika vielä tulee.

Millaisia reissuja olette yrittäneet? Tietysti ne vähän muuttuvat, kun lapsi on mukana, mutta puistossa, eläintarhassa, kirppiksillä ja ihan vuorotellen kodeissa kyläilemiset on kivoja lapsenkin kanssa. Oletteko harkinneet jotain yöreissua ihan sillä tavalla, että lapsi on mukana? Siinä sitä ehtisi jutella, kun olisitte samassa hotellihuoneessa.

Kuulostaa tosi oudolta!