Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?

Vierailija kirjoitti:

Tuo "huipuksi ei voi tulla ilman lahjakkuutta" saattaa olla tottakin (en ole siitäkään tosin varma), mutta ongelma syntyy, jos ätä perustetta käytetään usein siihen, että "joten minun (tai sinun) ei kannata yrittää asiaa X lahjojen puutteen takia". Ellei kyse ole kilpaurheilusta, yleensä huipulle pääseminen ei ole ihmisille edes kovin tärkeää, joten voisi ihan hyvin mennä vaan opiskelemaan sitä asiaa X, vaikka ei ehkä mihinkään huipulle koskaan pääsisikään, ja tehdä siitä itselleen uran. Voisi esimerkiksi olla ihan hyvä yleislääkäri  vaikkei lääketieteen huippututkijaksi pystyisikään. Tai olemaan tuottava hyvä koodari tiimien osana ja nostamaan siitä hyvää palkkaa koko uransa, vaikkei mikään superguru olekaan joka tekisi uusia suuria innovaatioita. 

Se miksi itse olen skeptinen myös tuota koko väittämää kohtaan on se, että olen itse nähnyt omalla alallani miten alaan kohdistuva lahjakkuus ja menestys ei aina ollenkaan korreloi. Joskus olin tästä jopa vähän kiukkuinen, koska minusta tuntui että minua osaamattomammat pärjäsivät paremmin esim. koska olivat enemmän supliikkimiehiä tms. Paskanpuhujat täällä pärjää ja me oikeasti osaavat puurretaan kenenkään huomaamatta! Mutta olin väärässä: niillä pärjääjillä oli oikeanlaista kokonaislahjakkuutta. Ei älyllinen tai tekninen lahjakkuus ollutkaan kaikki, vaan kokonaispersoona ja sen ominaisuudet. Esimerkiksi itse olin liian sulkeutunut luonne menestymään kovin ihmeellisesti koska työelämä vaati myös sosiaalisia taitoja. Enkä ollut niitä halukas edes kovasti opettelemaan. Ja toki, usein on vaikea erottaa mikä on lahjojen ja mikä kovan työnteon tulosta, koska usein lahjakkaana pidetty on myös hyvin kiinnostunut itse alasta ja käyttää siihen jopa ilmaiseksi paljon vapaa-aikaansa työajan ulkopuolella, ihan vaan koska häntä kiinnostaa. 

Niinpä. Olen se jonka puoliso on synnynnäinen lahjakkuus matemaattisilla aloilla. Takaan, ettei elämä, jota hän tai me elämme, olisi suurimman osan mieleen (meille sopii ja siksi niin teemmekin). Puolisoni ei ole varsinaisesti pyrkinyt huipulle, mutta koska hän on lahjakas, on koko ikänsä myös huvitellut aiheen parissa, tuuria on ollut matkassa ja kiinnostavimmat jutut sattuvat olemaan huipulla, sinne on päädytty.

Suurin osa asioista, työtehtävistä jne. ei todellakaan vaadi huipulla oloa eikä myöskään huikeaa synnynlahjana saatua lahjakkuutta. Ilmankin siis pärjää oikein hyvin, harjoittelemalla oppii jne. Omat rajansa kannattaa toki tuntea, mutta itseään ei kannata rajoittaa kuviteltujen esteiden taakse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.

Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.

Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.

Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.

Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.

Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.

Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.

Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.

Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.

Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.

Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.

Nuo mainitsemasi ovat osa lahjakkuutta viedä omat touhut ammattimaiseksi. Erityisesti itsensä tuotteistaminen on mitä suurimmissa määrin lahjakkuutta nykyajan kaikessa yltäkylläisyydessä. Samoin tuo pitkäjänteisyys on omalaisensa lahja, mikä suurimmalta osalta puuttuu. Lisäksi että osaa tehdä oikeita valintoja ja pitää suuntaa suht oikeana on lahjakkuutta. Ja sosiaalinen puhuttelevuus on ehkä ihmislahjoista suurin, jota voi hyödyntää aivan kaikessa. Monesti lahjakkuutta käsiteltäessä puhutaan yleislahjakkuudesta, mikä nähdäkseni on pääsääntöisesti totta.

Joku autistinen näppäily ei sinänsä kiinnosta ketään, vaikka se teknisesti tarkasteltuna olisikin varsin vaivalloista sekä arvostettavaa. Pitää osata asetella itsensä ja teoksensa aikaan ja maailmaan paikoilleen puhuttelevasti. Kaupallisesta shonnasta on "oikeiden taiteilijoiden" tapana nurista, mikä sinänsä on tavallaan tottakin tietyssä yksinkertaistuksessaan. Mutta tuokin on vähän tekosyy omalle lahjattomuuden pettymykselle, kun taiteilijan pierut ei paljon muita kiinnostakaan. Toisinaan helmiä jää marginaaliin, mutta jonkun verran kaikkea kokeneena yleensä taso ei vain ole mitenkään kummoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.

Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.

Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.

Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.

Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.

Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.

Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.

Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.

Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.

Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.

Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.

Nuo mainitsemasi ovat osa lahjakkuutta viedä omat touhut ammattimaiseksi. Erityisesti itsensä tuotteistaminen on mitä suurimmissa määrin lahjakkuutta nykyajan kaikessa yltäkylläisyydessä. Samoin tuo pitkäjänteisyys on omalaisensa lahja, mikä suurimmalta osalta puuttuu. Lisäksi että osaa tehdä oikeita valintoja ja pitää suuntaa suht oikeana on lahjakkuutta. Ja sosiaalinen puhuttelevuus on ehkä ihmislahjoista suurin, jota voi hyödyntää aivan kaikessa. Monesti lahjakkuutta käsiteltäessä puhutaan yleislahjakkuudesta, mikä nähdäkseni on pääsääntöisesti totta.

Joku autistinen näppäily ei sinänsä kiinnosta ketään, vaikka se teknisesti tarkasteltuna olisikin varsin vaivalloista sekä arvostettavaa. Pitää osata asetella itsensä ja teoksensa aikaan ja maailmaan paikoilleen puhuttelevasti. Kaupallisesta shonnasta on "oikeiden taiteilijoiden" tapana nurista, mikä sinänsä on tavallaan tottakin tietyssä yksinkertaistuksessaan. Mutta tuokin on vähän tekosyy omalle lahjattomuuden pettymykselle, kun taiteilijan pierut ei paljon muita kiinnostakaan. Toisinaan helmiä jää marginaaliin, mutta jonkun verran kaikkea kokeneena yleensä taso ei vain ole mitenkään kummoinen.

Eli jos pitkäjänteisyyskin katsotaan lahjakkuudeksi, niin aloituksen kysymys kuuluukin niin, että ovatko lahjakkaat lahjakkaita vai vain lahjakkaita.

En usko kenenkään tietävän tarkkaan, miten nämä asiat menevät. Varmasti molemmilla on merkitystä, mutta onhan toisaalta esimerkkejä siitä, kuinka dementoituminen tekee ihmisestä menestyvän taidemaalarin tai salamanisku säveltäjän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.

Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.

Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.

Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.

Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.

Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.

Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.

Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.

Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.

Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.

Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.

Nuo mainitsemasi ovat osa lahjakkuutta viedä omat touhut ammattimaiseksi. Erityisesti itsensä tuotteistaminen on mitä suurimmissa määrin lahjakkuutta nykyajan kaikessa yltäkylläisyydessä. Samoin tuo pitkäjänteisyys on omalaisensa lahja, mikä suurimmalta osalta puuttuu. Lisäksi että osaa tehdä oikeita valintoja ja pitää suuntaa suht oikeana on lahjakkuutta. Ja sosiaalinen puhuttelevuus on ehkä ihmislahjoista suurin, jota voi hyödyntää aivan kaikessa. Monesti lahjakkuutta käsiteltäessä puhutaan yleislahjakkuudesta, mikä nähdäkseni on pääsääntöisesti totta.

Joku autistinen näppäily ei sinänsä kiinnosta ketään, vaikka se teknisesti tarkasteltuna olisikin varsin vaivalloista sekä arvostettavaa. Pitää osata asetella itsensä ja teoksensa aikaan ja maailmaan paikoilleen puhuttelevasti. Kaupallisesta shonnasta on "oikeiden taiteilijoiden" tapana nurista, mikä sinänsä on tavallaan tottakin tietyssä yksinkertaistuksessaan. Mutta tuokin on vähän tekosyy omalle lahjattomuuden pettymykselle, kun taiteilijan pierut ei paljon muita kiinnostakaan. Toisinaan helmiä jää marginaaliin, mutta jonkun verran kaikkea kokeneena yleensä taso ei vain ole mitenkään kummoinen.

Eli rahan tienaaminen ja tuotteistaminen on se lahjakkuuden mitta? Voisitko antaa esimerkkejä näistä lahjakkuuksista.

Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂

Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.

Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.

Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?

Mikä tahansa suurempi vaatii vaivaa.

Urheilussa ei riitä lahjakkuuskaan,pitää olla myös oikeanlainen ruuminrakenne ,siis pituus yms.

Harjoittelemalla kyllä oppii voltin mutta ei siitä välttämättä saa tyylipisteitä kaikki koskaan.

Maailman kuulu aivokirurgi Juha Hernesniemi, kertoi itse, että hän koki olevansa opiskelu aikanaan huono. Hän päätti harjoitella ja harjoitella, kunnes hän oli maailman ylivoimaisesti paras aivokirurgi. Hän leikkaa myös todella nopeasti, eli hyvin lyhyessä ajassa. Kaikki hänen leikkauksensa kuvataan suorana lähetyksenä koko maapallolle, jotta muut kirurgit voivat oppia häneltä. Ihailen häntä todella suuresti. Harmi, ettei hän saa enää leikata Suomessa.

Yksi kaveri opetti opiskeluaikanaan matikkaa yksityistunneilla mm. lukiolaisille. Tuon tarinoita kuunnellessa selvisi kyllä että loistavat matikantaidot ei ole pelkkä tahdon asia kaikille kun osalla oli suuria vaikeuksia jo lyhyenkin matikan helpoissa laskuissa.

Harjoittelulla voi parantaa oman luontaisen lahjakkuuden lähtötasoa mutta lähtötasot on erilaiset ihmisillä. Toiset osaa jo ilman mitään vaivaa koko lyhyen matikan oppimäärän ja pärjää hyvin pitkässäkin matikassa, ja toiset saa tehdä töitä joka yksityiskohdan kanssa että pääsee edes kirjoituksista läpimenoon vaadittavaan tasoon (tää oli aikoja sitten kun matikka piti kirjoittaa).

Eli aloittajan kysymykseen vastauksena totean että ei se ole joko tai vaan sekä että, ainakin jos aivan huipulle pyrkii. Kaikista ei tule millään harjoittelulla huipputaiteilijoita tai muusikoita yhtään sen enempää kuin matemaatikoita tai konsulttiyrityksen parasta puhujaa.

Silti jokainen saa jollain tasolla ilmaistua itseään taiteella tai toisaalta opittua peruslaskutoimitukset tai opittua pitämään peruspuheen vaikkei huipulle asti ikinä pääsisikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.

Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.

Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.

Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.

Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.

Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.

Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.

Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.

Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.

Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.

Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.

Nuo mainitsemasi ovat osa lahjakkuutta viedä omat touhut ammattimaiseksi. Erityisesti itsensä tuotteistaminen on mitä suurimmissa määrin lahjakkuutta nykyajan kaikessa yltäkylläisyydessä. Samoin tuo pitkäjänteisyys on omalaisensa lahja, mikä suurimmalta osalta puuttuu. Lisäksi että osaa tehdä oikeita valintoja ja pitää suuntaa suht oikeana on lahjakkuutta. Ja sosiaalinen puhuttelevuus on ehkä ihmislahjoista suurin, jota voi hyödyntää aivan kaikessa. Monesti lahjakkuutta käsiteltäessä puhutaan yleislahjakkuudesta, mikä nähdäkseni on pääsääntöisesti totta.

Joku autistinen näppäily ei sinänsä kiinnosta ketään, vaikka se teknisesti tarkasteltuna olisikin varsin vaivalloista sekä arvostettavaa. Pitää osata asetella itsensä ja teoksensa aikaan ja maailmaan paikoilleen puhuttelevasti. Kaupallisesta shonnasta on "oikeiden taiteilijoiden" tapana nurista, mikä sinänsä on tavallaan tottakin tietyssä yksinkertaistuksessaan. Mutta tuokin on vähän tekosyy omalle lahjattomuuden pettymykselle, kun taiteilijan pierut ei paljon muita kiinnostakaan. Toisinaan helmiä jää marginaaliin, mutta jonkun verran kaikkea kokeneena yleensä taso ei vain ole mitenkään kummoinen.

Eli rahan tienaaminen ja tuotteistaminen on se lahjakkuuden mitta? Voisitko antaa esimerkkejä näistä lahjakkuuksista.

Miksi luulet ettei rahan tienaamisessakin voisi olla lahjakas? Esimerkkejä löytynee sieltä tulotilastojen ylimmästä kymmenyksestä. - eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.

Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.

Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.

Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.

Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.

Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.

Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.

Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.

Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.

Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.

Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.

Nuo mainitsemasi ovat osa lahjakkuutta viedä omat touhut ammattimaiseksi. Erityisesti itsensä tuotteistaminen on mitä suurimmissa määrin lahjakkuutta nykyajan kaikessa yltäkylläisyydessä. Samoin tuo pitkäjänteisyys on omalaisensa lahja, mikä suurimmalta osalta puuttuu. Lisäksi että osaa tehdä oikeita valintoja ja pitää suuntaa suht oikeana on lahjakkuutta. Ja sosiaalinen puhuttelevuus on ehkä ihmislahjoista suurin, jota voi hyödyntää aivan kaikessa. Monesti lahjakkuutta käsiteltäessä puhutaan yleislahjakkuudesta, mikä nähdäkseni on pääsääntöisesti totta.

Joku autistinen näppäily ei sinänsä kiinnosta ketään, vaikka se teknisesti tarkasteltuna olisikin varsin vaivalloista sekä arvostettavaa. Pitää osata asetella itsensä ja teoksensa aikaan ja maailmaan paikoilleen puhuttelevasti. Kaupallisesta shonnasta on "oikeiden taiteilijoiden" tapana nurista, mikä sinänsä on tavallaan tottakin tietyssä yksinkertaistuksessaan. Mutta tuokin on vähän tekosyy omalle lahjattomuuden pettymykselle, kun taiteilijan pierut ei paljon muita kiinnostakaan. Toisinaan helmiä jää marginaaliin, mutta jonkun verran kaikkea kokeneena yleensä taso ei vain ole mitenkään kummoinen.

Eli rahan tienaaminen ja tuotteistaminen on se lahjakkuuden mitta? Voisitko antaa esimerkkejä näistä lahjakkuuksista.

Miksi luulet ettei rahan tienaamisessakin voisi olla lahjakas? Esimerkkejä löytynee sieltä tulotilastojen ylimmästä kymmenyksestä. - eri

Tässä nyt tietääkseni puhuttiin taiteista. Taiteista sisällön tuottaminen on tärkeämpää kuin myynti. Toki merkityksellistä sisältöä luomalla voi saada jotain myytyäkin, mutta ei taidemuseon kokoelmissa olevat taiteilijat ole useinkaan rikkaita.

Itse taidan ajatella. että "lahjakkuuden" ei tarvitse olla kuin hieman keskivertoa voimakkaampi taipumus alalle, ja loppu on sitten harjoittelusta kiinni. Jos nyt kuvittelee lahjakkaan ihmisen joka ei ole koskaan vähääkään harjoitellut sitä juttua, mihin olisi taipumusta, niin paskahan hän on eikä eroa juurikaan lahjattomasta. Toki harjoittelu voidaan tässä käsittää laajasti, esim. että kuvataiteita voi "harjoitella" myös olemalla kiinnostunut siitä, miltä esineet, perspektiivit ja varjot todellisuudessa näyttävät. Jos ei ole tällaisista asioista kiinnostunut eikä tykkää piirtää, mutta periaatteessa olisi fyysiset edellytykset hyvään silmä-käsi-yhteistyöhön, niin eipä sillä pitkälle pääse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.

Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.

Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.

Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.

Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.

Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.

Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.

Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.

Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.

Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.

Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.

Nuo mainitsemasi ovat osa lahjakkuutta viedä omat touhut ammattimaiseksi. Erityisesti itsensä tuotteistaminen on mitä suurimmissa määrin lahjakkuutta nykyajan kaikessa yltäkylläisyydessä. Samoin tuo pitkäjänteisyys on omalaisensa lahja, mikä suurimmalta osalta puuttuu. Lisäksi että osaa tehdä oikeita valintoja ja pitää suuntaa suht oikeana on lahjakkuutta. Ja sosiaalinen puhuttelevuus on ehkä ihmislahjoista suurin, jota voi hyödyntää aivan kaikessa. Monesti lahjakkuutta käsiteltäessä puhutaan yleislahjakkuudesta, mikä nähdäkseni on pääsääntöisesti totta.

Joku autistinen näppäily ei sinänsä kiinnosta ketään, vaikka se teknisesti tarkasteltuna olisikin varsin vaivalloista sekä arvostettavaa. Pitää osata asetella itsensä ja teoksensa aikaan ja maailmaan paikoilleen puhuttelevasti. Kaupallisesta shonnasta on "oikeiden taiteilijoiden" tapana nurista, mikä sinänsä on tavallaan tottakin tietyssä yksinkertaistuksessaan. Mutta tuokin on vähän tekosyy omalle lahjattomuuden pettymykselle, kun taiteilijan pierut ei paljon muita kiinnostakaan. Toisinaan helmiä jää marginaaliin, mutta jonkun verran kaikkea kokeneena yleensä taso ei vain ole mitenkään kummoinen.

Eli rahan tienaaminen ja tuotteistaminen on se lahjakkuuden mitta? Voisitko antaa esimerkkejä näistä lahjakkuuksista.

Rahan tienaaminen ei ehkä ole lahjakkuuden mitta, mutta ehdottomasti se on ammattilaisuuden mitta.

-eri, aiempi.

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂

Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.

Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.

Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?

Mulla oli kouluaikaan kaveri joka innostui piirtämisestä, piirsi animetyyppisiä kuvia, tosi paljon, joka päivä, vuosikausia. Tietenkin kun näytti kuvia kaikki sanoivat että joo hieno, vaikka oikeasti ne olivat tosi huonoja (sori, mutta olivat). Hän päätti hake a opiskelemaan taidetta ja näytti mulle portfoliotaan ja en edelleen kehdannut sanoa että ei mitään rahkeita. En kyllä tiedä pääsikö sisään,.tiemme erkanivat, eli onhan se mahdollista että pääsi ja oppi lopulta piirtämään. Mutta se n tasoinen Dunning-Kruger efekti hänellä oli etten ole samanlaista kohdannut. Yleensä kun piirtämisessä huonokin osaa sen verran katsoa että näkee ettei kuva ole hyvä mutta hän ei vaan nähnyt yhtään kuinka huonoja ne tuherrukset olivat.

Silti kannustin, en halua lytätä ketään jolla on innostusta johonkin. Koska jos uskoo itseensä niin on ainakin marginaalisesti paremmat mahdollisuudet kuin jos uskoo ettei osaa mitään. Ja kyllä ne taidotkin kehittyy jos yhtään lahjoja on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.

Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.

Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.

Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.

Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.

Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.

Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.

Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.

Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.

Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.

Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.

Nuo mainitsemasi ovat osa lahjakkuutta viedä omat touhut ammattimaiseksi. Erityisesti itsensä tuotteistaminen on mitä suurimmissa määrin lahjakkuutta nykyajan kaikessa yltäkylläisyydessä. Samoin tuo pitkäjänteisyys on omalaisensa lahja, mikä suurimmalta osalta puuttuu. Lisäksi että osaa tehdä oikeita valintoja ja pitää suuntaa suht oikeana on lahjakkuutta. Ja sosiaalinen puhuttelevuus on ehkä ihmislahjoista suurin, jota voi hyödyntää aivan kaikessa. Monesti lahjakkuutta käsiteltäessä puhutaan yleislahjakkuudesta, mikä nähdäkseni on pääsääntöisesti totta.

Joku autistinen näppäily ei sinänsä kiinnosta ketään, vaikka se teknisesti tarkasteltuna olisikin varsin vaivalloista sekä arvostettavaa. Pitää osata asetella itsensä ja teoksensa aikaan ja maailmaan paikoilleen puhuttelevasti. Kaupallisesta shonnasta on "oikeiden taiteilijoiden" tapana nurista, mikä sinänsä on tavallaan tottakin tietyssä yksinkertaistuksessaan. Mutta tuokin on vähän tekosyy omalle lahjattomuuden pettymykselle, kun taiteilijan pierut ei paljon muita kiinnostakaan. Toisinaan helmiä jää marginaaliin, mutta jonkun verran kaikkea kokeneena yleensä taso ei vain ole mitenkään kummoinen.

Eli rahan tienaaminen ja tuotteistaminen on se lahjakkuuden mitta? Voisitko antaa esimerkkejä näistä lahjakkuuksista.

Miksi luulet ettei rahan tienaamisessakin voisi olla lahjakas? Esimerkkejä löytynee sieltä tulotilastojen ylimmästä kymmenyksestä. - eri

Tässä nyt tietääkseni puhuttiin taiteista. Taiteista sisällön tuottaminen on tärkeämpää kuin myynti. Toki merkityksellistä sisältöä luomalla voi saada jotain myytyäkin, mutta ei taidemuseon kokoelmissa olevat taiteilijat ole useinkaan rikkaita.

Taidemuseoiden kokoelmissa ovat taiteilijat ovat yleensä ammattilaisia ja yksityisyrittäjiä. He saavat apurahoja (joita saadakseen täytyy olla meriittejä) ja myyvät teoksiaan. Eli kyllä jollakin tavalla täytyy omaa työtään tuotteistaa voidakseen elää taiteella.

Toki moni myös opettaa siinä rinnalla, mutta harva taidemuseoihin töitänsä saa, jos tekee täyttä päivää jossakin muussa työssä.

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂

Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.

Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.

Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?

Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.

Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin  eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.

Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.

Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.

Ja tämä taito liittyy myös muilla alueilla niin että osuu vaan maaliin jopa intuitiolla muutenkin, eli näkee enemmän. Siksi on laaja-alaisempi ihminen kokonaisuutena, koska näkee oikein ja perille asioita ja helposti.

Oma kokemus on myös valitettavasti tällainen herättää kateutta ja myrkkyä herkästi, jopa raivoa, jopa pelkkä maalaus joissakin saa raivostumaan. Se hämmästyttää joka kerran.

Tämä laaja-alaisuus itselläni ilmeni myös akateemisena lahjakkuutena myös käsittää isoja kokonaisuuksia nopeasti. Ja nämä ei ole itse arvioituja asioita vaan molempien alojen huippuammattilaisten. En kuitenkaan kiinnostunut kummastakaan urasta vaan ihan muusta, joissa en ole mitenkään ollut hyvä. Haastan vaan mielelläni itseäni monella tavoin. Jos olen huono jossakin niin menen sitä päin aina. En ole kunnian perässä yhtään, en rahankaan. En peilaa arvoani asemasta tai varallisuudesta siis ollenkaan. Vain henkiset palkinnot ne ovat minua varten. Ja ihan tykönäni.

Vierailija kirjoitti:

Urheilussa ei riitä lahjakkuuskaan,pitää olla myös oikeanlainen ruuminrakenne ,siis pituus yms.

Harjoittelemalla kyllä oppii voltin mutta ei siitä välttämättä saa tyylipisteitä kaikki koskaan.

Sama kun soitat jotain soitinta. Musikaalisuuden lisäksi tarvitset hyvän motoriikan, mahdollisesti tietynlaisen käden tai suun (puhaltajat) jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin  eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.

Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.

Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.

Ja tämä taito liittyy myös muilla alueilla niin että osuu vaan maaliin jopa intuitiolla muutenkin, eli näkee enemmän. Siksi on laaja-alaisempi ihminen kokonaisuutena, koska näkee oikein ja perille asioita ja helposti.

Oma kokemus on myös valitettavasti tällainen herättää kateutta ja myrkkyä herkästi, jopa raivoa, jopa pelkkä maalaus joissakin saa raivostumaan. Se hämmästyttää joka kerran.

Tämä laaja-alaisuus itselläni ilmeni myös akateemisena lahjakkuutena myös käsittää isoja kokonaisuuksia nopeasti. Ja nämä ei ole itse arvioituja asioita vaan molempien alojen huippuammattilaisten. En kuitenkaan kiinnostunut kummastakaan urasta vaan ihan muusta, joissa en ole mitenkään ollut hyvä. Haastan vaan mielelläni itseäni monella tavoin. Jos olen huono jossakin niin menen sitä päin aina. En ole kunnian perässä yhtään, en rahankaan. En peilaa arvoani asemasta tai varallisuudesta siis ollenkaan. Vain henkiset palkinnot ne ovat minua varten. Ja ihan tykönäni.

Huolehdin sieluni tilasta sillä olemme täällä vain vähän aikaa. Autan missä voin ja katson palvelijan tehtävän olevan se miksi tänne ollan tultu. Siksi näen kaiken kunnian ja maineen perässä juoksemista turhamaisuutena vain. Ihminen tarvitsee vain ruokaa, aikaa ja paikan jossa nukkua ja sen verran resursseja että voi elää kunniallisesti. Nämä kiinnostavat.

Lahjojaan ei kukaan ansaitse ne ovat kaikki lahjaa meille täysin, siksi niillä ei tarvitse ylpeillä.