Lue keskustelun säännöt.
Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?
Kun ajattelet itsellesi tuntemattoman tekijän taidokasta luomusta (kaunokirjallinen kertomus, käsityö, taidemaalaus jne.) onko ajatuksesi sen tekijästä enemmän painottunut luontaiseen lahjakkuuteen vai periksiantamattomaan harjoittelemiseen?
Uskotko itse harjoittelemisen hyödyllisyyteen? Oletko itse harjoittelemalla tullut taitavaksi jossain asiassa, jossa et alun perin ollut taitava?
Kommentit (304)
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on asia jossa itse olen aina ollut vastarannankiiski. Suuri osa ympäristössäni on korostanut lahjoja, mutta itse olen kyseenalaistanut sitä teoriaa aikuisena.
Opiskelin aluksi sairaanhoitajaksi, koska en mielestäni ollut lahjakas oikein missään ns. akateemisissa aineissa mutta sen verran että varmaan hoitajaopinnoista selviäisin. Ja selvisinkin, ja tein sitä työtä 10 vuotta. Halusin kuitenkin tehdä jotain vähemmän ihmisten kanssa oloa vaativaa, vähemmän käytännön ja enemmän ajattelutyötä.
Minua kiinnosti koodaaminen, koska tiesin että alalla on paljon töitä ja hyvät palkat. Kaikki sanoi että älä nyt sinne pyri, ne kaikki on lapsesta asti harrastaneita luonnonlahjakkuuksia, että muunlaiset ei pärjää. Ja kun ei sun leipälaji koskaa ollut edes matemaattiset aineet vaan enemmän kielet joten et kyllä pärjää. Menin kuitenkin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä. Oli siellä nörttipojilla naurun aihetta, kun hoitsutäti joka tuskin tiesi mikä on Linux tuli sinne opiskelemaan. Jälleen kaikki oli sitä mieltä että en tule pärjäämään, että yrityskin on naurettava.
Alku oli vaikeaa. Yritin lyhyen matematiikan taustallani 4 kertaa ennen kuin pääsin ekasta matikan peruskurssista läpi. Pari kertaa yritin myös ohjelmoinnin ekaa kurssia. Mutta en luovuttanut. Jos en jotain ymmärtänyt, etsin tiedon kirjoista tai toisilta ihmisiltä, kunnes ymmärsin kunnolla. Tajusin ettei ongelmani ollut älyn puute vaan pohjatietojen ja tietynlaisen systemaattisen ajattelutavan puute, ja sehän oli korjattavissa. Valmistuin maisteriksi ihan normaalissa ajassa ja menin alan töihin. Töissä myös oli muutama eka vuosi vaikeita, piti käyttää paljon vapaa-aikaa ilmaiseksi asioiden opiskeluun. Asioiden, jotka ne lapsesta harrastaneet yleensä osasi ennestään. Mutta alkoi lopulta sujua, ja koska olen erittäin tunnollinen puurtaja sain projekteja aikataulussa maaliin. Vähitellen "poikien" naureskelu loppui ja kun vaihdoin firmaa siellä minua alettiin pitää huippuna ja parissa vuodessa etenin koodarista koodaavaksi arkkitehdiksi. Kukaan ei edes tiedä vaikeasta alustani, eikä niiden tarvikaan tietää. Mutta niin, ilman lahjoja voi ainakin tällä alalla ihan hyvin pärjätä, ja ilman lapsesta asti harrastelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.
Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.
Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.
Joo, nähdäkseni piirtämisessä ja maalaamisessa lahjakkuuden osuus on vielä paljon suurempi kuin instrumentin soittamisessa. Minulla ei ole koskaan ollut siihen lahjoja, joten en ole pahemmin viitsinyt edes yrittää. Minulla on sellainen mentaliteetti, että jos jossain ei voi tulla todella hyväksi, siihen on turha tuhlata aikaa. Mikä tekee jostain luonnostaan taitavan piirtäjän? Jotain niillä on aivotoiminnassa, jota muilla ei ole. Jännä juttu.
Tarkennuksena tuohon, että suosittelen kyllä yleensä kaikille harrastuksia, joissa vaaditaan taidon kehittämistä, mutta itse en vaivaudu käyttämään liiemmin aikaa sellaisiin, joissa en voi tulla hyväksi. Jonkin tuollaisen asian tekeminen muuten vaan pelkästään ns. omaksi iloksi ei riitä minulle, eikä varmaan yleensäkään niille, joilla on intohimoa taiteenlajeihin ja kunnianhimoa kehittyä niissä.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.
Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.
Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.
Joo, nähdäkseni piirtämisessä ja maalaamisessa lahjakkuuden osuus on vielä paljon suurempi kuin instrumentin soittamisessa. Minulla ei ole koskaan ollut siihen lahjoja, joten en ole pahemmin viitsinyt edes yrittää. Minulla on sellainen mentaliteetti, että jos jossain ei voi tulla todella hyväksi, siihen on turha tuhlata aikaa. Mikä tekee jostain luonnostaan taitavan piirtäjän? Jotain niillä on aivotoiminnassa, jota muilla ei ole. Jännä juttu.
Tarkennuksena tuohon, että suosittelen kyllä yleensä kaikille harrastuksia, joissa vaaditaan taidon kehittämistä, mutta itse en vaivaudu käyttämään liiemmin aikaa sellaisiin, joissa en voi tulla hyväksi. Jonkin tuollaisen asian tekeminen muuten vaan pelkästään ns. omaksi iloksi ei riitä minulle, eikä varmaan yleensäkään niille, joilla on intohimoa taiteenlajeihin ja kunnianhimoa kehittyä niissä.
Jos et itse vaivaudu edes yrittämään, mistä voit tietää että asia ei ole opittavissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidon hankkimisen voi saavuttaa kuka tahansa harjoittelulla, esim valokuvantarkka piirtäminen, soittotaito, laskeminen... eli ts. taidon matkiminen.
Tarkka piirtäminen tai vaikean kappaleen soittamisen taitaminen ei ole siis vielä lahjakkuutta. Vasta sitten on kun osaa soveltaa taitoa täysin uuden keksimiseen eli käyttää omaa mielikuvitusta ja älykkyyttä soveltamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.
Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.
Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.
Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.
Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.
Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.
Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luontainen lahjakkuus aittaa, mutta taitavaksi tulee harjoittelemalla 10000 tuntia. Siis esimerkiksi 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa vajaan 5 vuoden ajan.
Kyllä, noin saa 10 000 tuntia kasaan viidessä vuodessa. Aika harvoilla meistä vain taitaa riittää aivojen tai kropan suorituskyky kahdeksan tunnin päivittäiseen tavoitteelliseen harjoitteluun. Monessa musiikki-instrumentissa varttikin kerralla on alussa fyysisesti rankkaa.
No jos pystyy treenaamaan vain vartin päivässä, niin sitten menee 192 vuotta, jos pitää viikonloput vapaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.
Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.
Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.
Joo, nähdäkseni piirtämisessä ja maalaamisessa lahjakkuuden osuus on vielä paljon suurempi kuin instrumentin soittamisessa. Minulla ei ole koskaan ollut siihen lahjoja, joten en ole pahemmin viitsinyt edes yrittää. Minulla on sellainen mentaliteetti, että jos jossain ei voi tulla todella hyväksi, siihen on turha tuhlata aikaa. Mikä tekee jostain luonnostaan taitavan piirtäjän? Jotain niillä on aivotoiminnassa, jota muilla ei ole. Jännä juttu.
Tarkennuksena tuohon, että suosittelen kyllä yleensä kaikille harrastuksia, joissa vaaditaan taidon kehittämistä, mutta itse en vaivaudu käyttämään liiemmin aikaa sellaisiin, joissa en voi tulla hyväksi. Jonkin tuollaisen asian tekeminen muuten vaan pelkästään ns. omaksi iloksi ei riitä minulle, eikä varmaan yleensäkään niille, joilla on intohimoa taiteenlajeihin ja kunnianhimoa kehittyä niissä.
Jos et itse vaivaudu edes yrittämään, mistä voit tietää että asia ei ole opittavissa?
Siis, kyllä tietysti koulussa kuvistunneilla piirsin ja maalasin ja joskus kotonakin vähän. Tein sitä tarpeeksi huomatakseni, ettei minulla ole siihen mitään lahjoja, toisin kuin esim. musiikkiin.
Aikuisiällä innostuin yhtäkkiä valokuvauksesta, kun selasin paljon valokuvataidetta DeviantArt-sivustolla. Siihen minulla näyttää olevan lahjoja, eli osaan mm. rajata ja sommitella hyvin maisemakuvia. Palaute kuvistani on ollut hyvää, myös joidenkin ammattilaisten suusta. Se harrastus veikin sitten mukanaan, koska näen, että voin kehittyä siinä.
Mutta usko pois, minun piirtämiseni on aikamoista rävellystä ja tuherrusta. Ehkä minua ei siksi ole koskaan kiinnostanut se pahemmin. Ihmiset tuppaavat kiinnostumaan eniten niistä harrastuksista, joihin heillä on luontaista taipumusta tai lahjakkuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tullakseen loistavaksi jollain alalla niin varmasti lahjakkuuttakin tarvitsee, se on sitten vaikea sanoa kuinka paljon. Esim. ei kaikista tule hyviä kirjailijoita vaikka kuinka harjoittelisivat. Jonkinlaista luontaista taipumusta tarvitaan. Useinhan musiikin, taiteen pariin hakeutuvilla sitä jonkin verran onkin. Syntymälahjakkuuksia on tietenkin. Ei heistäkään tule loistavia ilman jonkinmoista harjoittelua. Eri asia on ns. savant- ihmiset, jotka aivan tuosta vain piirtävät upeita maalauksia, soittavat korvakuulolta vaikka mitä ilman mitään harjoittelua.
Tuo "huipuksi ei voi tulla ilman lahjakkuutta" saattaa olla tottakin (en ole siitäkään tosin varma), mutta ongelma syntyy, jos ätä perustetta käytetään usein siihen, että "joten minun (tai sinun) ei kannata yrittää asiaa X lahjojen puutteen takia". Ellei kyse ole kilpaurheilusta, yleensä huipulle pääseminen ei ole ihmisille edes kovin tärkeää, joten voisi ihan hyvin mennä vaan opiskelemaan sitä asiaa X, vaikka ei ehkä mihinkään huipulle koskaan pääsisikään, ja tehdä siitä itselleen uran. Voisi esimerkiksi olla ihan hyvä yleislääkäri vaikkei lääketieteen huippututkijaksi pystyisikään. Tai olemaan tuottava hyvä koodari tiimien osana ja nostamaan siitä hyvää palkkaa koko uransa, vaikkei mikään superguru olekaan joka tekisi uusia suuria innovaatioita.
Se miksi itse olen skeptinen myös tuota koko väittämää kohtaan on se, että olen itse nähnyt omalla alallani miten alaan kohdistuva lahjakkuus ja menestys ei aina ollenkaan korreloi. Joskus olin tästä jopa vähän kiukkuinen, koska minusta tuntui että minua osaamattomammat pärjäsivät paremmin esim. koska olivat enemmän supliikkimiehiä tms. Paskanpuhujat täällä pärjää ja me oikeasti osaavat puurretaan kenenkään huomaamatta! Mutta olin väärässä: niillä pärjääjillä oli oikeanlaista kokonaislahjakkuutta. Ei älyllinen tai tekninen lahjakkuus ollutkaan kaikki, vaan kokonaispersoona ja sen ominaisuudet. Esimerkiksi itse olin liian sulkeutunut luonne menestymään kovin ihmeellisesti koska työelämä vaati myös sosiaalisia taitoja. Enkä ollut niitä halukas edes kovasti opettelemaan. Ja toki, usein on vaikea erottaa mikä on lahjojen ja mikä kovan työnteon tulosta, koska usein lahjakkaana pidetty on myös hyvin kiinnostunut itse alasta ja käyttää siihen jopa ilmaiseksi paljon vapaa-aikaansa työajan ulkopuolella, ihan vaan koska häntä kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.
Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.
Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.
Tarkoitin, että jos ihailen jokin tuntemattoman henkilön teosta nyt, hän voi hyvinkin olla kymmenen vuoden kuluttua todella tunnettu ja menestynyt. Suurin osa tekee ihan ok jälkeä jos näkee vaivaa. Mutta aloituksessa puhuttiin taidokkaasta. Tässä keskustelussa taidokkaan määritelmässä on selkeitä eroja. Joidenkin (minä mukaan luettuna) mielestä taidokas on jotain poikkeuksellista ja vaatii lahjakkuutta, jotkut taas ovat enemmän sillä kannalla, että harjoittelemalla voi kehittyä lähes missä tahansa niin hyväksi, että ansaitsee siitä elantonsa. Molemmat ovat tietenkin totta, katsantokanta vain on eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.
Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.
Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.
Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.
Mutta sen vuoksihan aloittajan käyttämä sanamuoto onkin hyvin mielenkiintoinen. Jokainen voi ajatella omasta mielestään vaikuttavia teoksia ja sitä, mistä ne hänen mielestään kertovat.
Itse vaikutun hyvin monenlaisesta musiikista, ja uskon että voin vaikuttua myös ns. lahjattoman muusikon soitosta, jos se on huolellisesti harjoiteltua ja hyvällä maulla tulkittua. Vaikutun välillä omastakin soitostani, vaikken ole erityisen lahjakas. Lapseni sen sijaan on lahjakas muttei harjoittele, ja hänen soittonsa on harvoin niin kovin vaikuttavaa.
Sanataiteessa taas uskon, ettei luontaisia lahjoja olekaan. Hyvin kirjoittaminen on sivistystä, rikasta tunneilmaisua ja hyvää makua. Tätä kaikkea on vain murto-osalla ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luontainen lahjakkuus aittaa, mutta taitavaksi tulee harjoittelemalla 10000 tuntia. Siis esimerkiksi 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa vajaan 5 vuoden ajan.
Kyllä, noin saa 10 000 tuntia kasaan viidessä vuodessa. Aika harvoilla meistä vain taitaa riittää aivojen tai kropan suorituskyky kahdeksan tunnin päivittäiseen tavoitteelliseen harjoitteluun. Monessa musiikki-instrumentissa varttikin kerralla on alussa fyysisesti rankkaa.
No jos pystyy treenaamaan vain vartin päivässä, niin sitten menee 192 vuotta, jos pitää viikonloput vapaata.
Jos treenaa vartin kerralla vaikkapa kahdeksan kertaa päivässä, siinä on jo pari tuntia, ja elinikä riittää.
Usein myös kokemuksen myötä pystyy treenaamaan pitempään.
Lahjakkuus voi kääntyä myös itseään vastaan. Jos joku asia sujuu luontaisen helposti, ei sen harjoitteluun ehkä viitsi uhrata aikaa ja voikin käydä niin, että ne puurtavat kaverit menevätkin ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitetaanko tässä keskustelussa enemmän sitä, että voi tulla ihan hyväksi harjoittelemalla? Kyllä (yleensä) voi. Mutta edelleen, jos puhutaan poikkeuksellisesta menestyksestä ei siinä riitä mikään työmäärä jos lahjakkuutta ei ole.
Se, että jotakuta on lannistettu lapsena uskomaan, ettei hänellä ole lainkaan lahjakkuutta johonkin, ei kerro mitään siitä onko lahjakkuutta vai ei. Laudaturin yo-kokeesta saa 5% kokelaista. Se on laudaturin määritelmä. Siitä voi itse päätellä onko kyseessä keskivertosuoritus vai ei.
Ja suurin osa porukasta ei saisi esim. Otaniemen teknillisestä fysiikasta DI-tutkintoa ulos vaikka mitä tekisivät. Muistakaa, että moni ei pärjää edes peruskoulussa. Olen se, jonka puoliso "leikki" lukiomatematiikan ylittävien juttujen parissa ennen kuin meni edes kouluun. Hän on menestynyt tavalla, johon en itse – vaikka minulla tutkinto Otaniemestä onkin – ikinä, koskaan pystyisi. Haluaisin kyllä, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole, meidän eromme on nimenomaan lahjakkuuden määrässä.
Taiteissa ja musiikissa voi toki kehittyä hyväksi harjoittelemalla eri tekniikoita jne. Mutta aito luovuus, mestariteosten säveltäminen ja virtuoosimainen omalla tekniikalla maalaus eivät ole saavutettavissa pelkällä harjoittelulla. Minunkin taiteestani on maksettu, vieläpä tuntemattomien toimesta vaikka teokset eivät ole edes olleet myynnissä. En silti ole Monet eikä minusta sellaisia todennäköisesti tule vaikka viitsisin nähdä loputtomasti vaivaa.
Monilla taiteilijoilla oli aikoinaan läjä oppilaita, jotka varmasti tekivät parhaansa kehittyäkseen mestarinsa tasolle (ja mieluiten sen yli). He tekivät työkseen taidetta. Päivittäin. Vuodesta toiseen. Moni toki sai siitä elantonsa. Mutta vain harva todella menestyi, harva jäi historiaan.
Jos luet aloituksen, niin siitähän tuo käy ilmi. ”Itsellesi tuntematon tekijä” tuskin on Picasso tai Beethoven, vaan pikemminkin satunnainen vaikutuksen tekevä kohtaaminen livenä tai verkossa. Ajattelisin, että kyseessä on ammattilaistasoinen tekijä kuitenkin, itse ainakin harvemmin vaikutun amatööritaiteesta.
Kaikki tunnetut taiteissa ja tieteissä menestyneet merkkihenkilöt ovat olleet joskus tuntemattomia.
Mutta tässä keskustelussa ei puhuta maailmankuuluksi merkkihenkilöksi tulemisesta, vaan siitä että tulee kyllin hyväksi voidakseen tehdä vaikutuksen teoksillaan.
Osa täällä puhuu kavereiden ja sukulaisten ihastelemasta taituruudesta kun taas osa käsittää taituruuden kovan tason ammattilaiseksi. Noissa on aika iso ero ja ihan hyväksi pääsee harjoittelulla, mutta ammattimaisuus vaatii lisäksi lahjoja.
Tuokin on harhakäsitys, että ammattilaisuus vaatii lahjoja. Toki lahjoista on apua, mutta erityisesti apua on pitkäjänteisyydestä, kyvystä tuotteistaa omaa tekemistään, kontakteista (tai luonteesta, jolla syntyy kontakteja) ja kyvystä tarvittaessa tehdä sitä, mikä myy hyvin eikä sitä mikä kiinnostaa itseä.
Jos noita edellä olevia ei ole, lahjakkaankin on paras pysyä amatöörinä.
Ammattilaisuus, tai lahjakkuus, on mielestäni sitä, että osaa tuottaasisällöllisesti uutta, joka antaa ihmisille uutta ajateltavaa, niin kriitikoille, ammattikunnalle ja yhteiskunnallekin.
Se että osaa piirrellä tarkkoja koirakuvia, maalata sisustustauluja ja saada niitä myytyä tai osaa laulaa jokseenkin oikein helikurkelaa kaverin häissä ei tee suoranaisesti lahjakkaasti, taidokkaaksi ehkä.
Kyllä, noin saa 10 000 tuntia kasaan viidessä vuodessa. Aika harvoilla meistä vain taitaa riittää aivojen tai kropan suorituskyky kahdeksan tunnin päivittäiseen tavoitteelliseen harjoitteluun. Monessa musiikki-instrumentissa varttikin kerralla on alussa fyysisesti rankkaa.