Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?

Tottakai pitää olla taipumusta (eli lahjakkuutta) ei sävelkorvaton opi soittamaan ja laulamaan kuin korkeintaan keskinkertaisesti. Jos ei vain ole tippaakaan liikunnallinen (kömpelö esim) niin kyllä kehonhallinnan harjoittaminen on haastavaa.

Mutta ilman harjoittelua ei tule hyväksi. Siksihän taitoluistelijat aloittavat hyvin nuorena, reippaasti alle kouluikäisinä, harjoittelun. Muutama huippulahjakas saattaa oppia niin hyvin, että pääsevät huipulle vaikka aloittaisivat myöhemminkin. Samoin käsittääkseni soittajat aloittavat todella nuorina eri instrumentit. Joku huippulahjakkuus oppii teininäkin soittamaan, mutta harvassa ovat.

Practice vai geniuses are born not created?

Jos joku on erittäin taitava jossain, niin se on yhdistelmä lahjakkuutta ja paljon harjoittelua. Esim. kitaransoittoa ei voi itsestään hallita mestarillisesti, mutta jos on musikaalista lahjakkuutta ja luonnostaan hyvä hienomotoriikka, niin voi tulla harjoittelemalla virtuoosiksi.

Minulla kesti kauan teknisen mestaritason saavuttaminen kitaransoitossa, koska harjoittelin tehottomasti ja väärällä tavalla alkuvuodet. Mutta saavutin sen lopulta myöhäisellä aikuisiällä, koska opin harjoittelemaan paremmin, kun kävin vuoden kitaratunneilla ja kävin läpi joidenkin huippukitaristien harjoitteita ja opetusvideoita.

Nähdäkseni se vaatii myös tiettyä lahjakkuutta, että pystyy vähällä ulkoisella ohjauksella saavuttamaan äärimmäisen virtuositeetin instrumentin soitossa. Olen ottanut yhteensä vain noin 15 kitaratuntia, mikä on nähdäkseni poikkeuksellisen vähän minun tasoiselleni soittajalle.

(humble brag)

Uskon ehdottomasti enemmän työhön ja harjoitteluun kuin lahjoihin! 

Tästä on muuten olemassa hyvä kirjakin, kehtyspsykologi Carol Dweckin "Mindset". Tämä on suomennettukin. Se esittelee juuri tutkimustuloksia ja käytännön kokemuksia tästä aiheesta. Se erottelee "fixed mindset" (olen lukenut itse englanniksi joten en tiedä mitä nämä on suomeksi) joka tarkoittaa että ihminen uskoo, että perityt ominaisuudet on tärkeimmät, eli lahjat, ja toisalta "growth mindset" eli asenne että tärkeintä on jatkuva oppiminen ja harjoittelu.

Minä olin pahasti juuttunut aikoinaan tuohon fixed mindsetiin. Meillä kotona lapsille korostettiin, että meillä suvussa ei kellään ole "lukupäätä" aina, jos esm. valitin vähän että vaikka englannissa tai matematiikassa on joku ongelma. Erilaisen asenteen perheessä ei olisi heti käyty toteamaan että sulla ei vaan ole lahjoja, vaan selvitetty, että mikä konkreettinen asia nyt tuottaa vaikeuksia, ja sitten opeteltu ja harjoiteltu sitä.

Pääsin ja menin kuitenkin lukioon kun en kokenut olevani lahjakas myöskään käytännön töissä ja lisäksi kiusaajani menivät amikseen joten en halunnut sinne. Lukioiässä luin tuon Mindset kirjan ja päätin kyseenalaistaa sen "ei lukupäätä eikä älyä" jutun. Se ei ollut helppoa, koska olin tosiaan laiminlyönyt koulunn aika pitkälle koska kerran uskoini etten kumminkaan pysty oppimaan. Mutta vähän kerrallaan opin, vaikka jouduinkin täyttämään myös peruskoulu-opintojen tietoaukkoja. Kirjoitin lopulta 5 L:ää ja 1 C (ruotsin kielestä) ja lähdin teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan. Minä, matemaattisesti "täysin lahjaton". Vain sillä, että olen keskivertoälyinen ja olin valmis tekemään työtä ja harjoittelemaan oppiakseni. Systemaattisesti, lannistumatta, alkamatta vertailla muihin joilla näyttäisi olevan helpompaa tms. 

On tällä toki rajansa. Jos on joku aivovammainen tai älyllisesti kehitysvammainen niin ei varmaan auta kovin pitkällle harjoittelut. Ja toki huippuäly auttaa selviämään kaikesta vähemmällä työllä ja haluttaessa menemään pidemmälle. Mutta uskon, että jokainen suunnilleen keskivertoälyinen voi mistä tahansa akateemisesta ammatista suorittaa akateemisen tutkinnon ja tehdä sillä alalla töitä ihan ok menestyksellä, jos on vaan valmis näkemään vaivaa ja tekemään työtä sen eteen.

Huipulle ei mitään asiaa ilman lahjakkuutta. Ei missään asiassa. Mutta toisaalta ei pelkällä lahjakkuudellakaan pärjää, vaan siihen pitää olla lisäksi ahkeruutta. Mutta usein lahjakkaat on niin innostuneita asiastaan, etteivät he välttämättä koe ahkeruutta "työksi" edes.

Taitoja voi aina opetellakin ihan ahkeruudella johonkin mittaan asti toki.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taiteellisuuteen (piirtäjä, muusikko) synnytään, eikä aleta. Se on kiinni siitä kumpi aivopuolisko on se hallitseva. Toki voi yrittää opetella, mutta jälki ei ole koskaan kaunista.

Tämä on ainakin musiikin ja taidemaalauksen osalla jo osoitettu monessa paikassa vääräksi. Ja tuo aivopuoliskoteoria on todella vanhentunut yksinkertaistus. 

Itse olen opetellut aikuisena maalaamaan taidetta nimenomaan haasteena itselleni, koska se oli alue johon koin ettei minulle ole yhtään luonnonlahjoja. Ei luovuutta, olin huono piirtäjä lapsena jo tms. Mutta aloittamalla yksinkertaisesta ja harjoittelemalla paljon, askel kerrallaan, taitoja on karttunut. Sekä teknisiä taitoja että vielä tärkeämpää: taito katsoa asioita riittävän tarkasti, että ne pystyy toistamaan paperille tai kankaalle. Ei minusta varmasti mitään uutta Picassoa tule, mutta sen verran hyvä olen että sukulaiset ja tutut on pyytäneet tekemään heille tilaustöitä ihan niin että maksavat niistä. Jos en olisi vaativassa stressaavassa työssä leipätyökseni, voisin kokeilla ammattimaisempanakin kuvitusta tai taidemaalausta.

Vierailija kirjoitti:

Huipulle ei mitään asiaa ilman lahjakkuutta. Ei missään asiassa. Mutta toisaalta ei pelkällä lahjakkuudellakaan pärjää, vaan siihen pitää olla lisäksi ahkeruutta. Mutta usein lahjakkaat on niin innostuneita asiastaan, etteivät he välttämättä koe ahkeruutta "työksi" edes.

Taitoja voi aina opetellakin ihan ahkeruudella johonkin mittaan asti toki.

Mikä sitten on se huippu? Jos vaikka fyysikkojen huippu on joku Einstein tai Feynman, niin voi hyvin olla niin että sellaiseksi ei tule pelkällä innolla ja kovalla työllä. Mutta onko sillä käytännössä juuri kellekään mitään merkitystä, koska ei juuri kukaan omassa elämässään muutenkaan tähtää siihen että olisi jonkun alan maailmanhuippu vaan riittää että saa tehdä alan kiinnnostavia töitä ja pärjää niissä riittävän hyvin.

Uskon, että parhailla on synnynnäinen alttius ja valmius, mutta harjoittelua jokainen tarvitsee.

5% on lahjakkuutta ja loput treenaamista, mutta jos sulla ei ole tuota 5%, niin se on tosi vaikeaa.

t. kitaristi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huipulle ei mitään asiaa ilman lahjakkuutta. Ei missään asiassa. Mutta toisaalta ei pelkällä lahjakkuudellakaan pärjää, vaan siihen pitää olla lisäksi ahkeruutta. Mutta usein lahjakkaat on niin innostuneita asiastaan, etteivät he välttämättä koe ahkeruutta "työksi" edes.

Taitoja voi aina opetellakin ihan ahkeruudella johonkin mittaan asti toki.

Mikä sitten on se huippu? Jos vaikka fyysikkojen huippu on joku Einstein tai Feynman, niin voi hyvin olla niin että sellaiseksi ei tule pelkällä innolla ja kovalla työllä. Mutta onko sillä käytännössä juuri kellekään mitään merkitystä, koska ei juuri kukaan omassa elämässään muutenkaan tähtää siihen että olisi jonkun alan maailmanhuippu vaan riittää että saa tehdä alan kiinnnostavia töitä ja pärjää niissä riittävän hyvin.

Tuo on toki ihan aiheellinen kysymys. Mutta itse ainakin käsitän huipun kansainvälisellä tasolla mitattuna siinä hetkessä. Da Vincit, Newtonit, Darwinit sun muut ovat sitten kuolemattomia neroja.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai pitää olla taipumusta (eli lahjakkuutta) ei sävelkorvaton opi soittamaan ja laulamaan kuin korkeintaan keskinkertaisesti. Jos ei vain ole tippaakaan liikunnallinen (kömpelö esim) niin kyllä kehonhallinnan harjoittaminen on haastavaa.

Mutta ilman harjoittelua ei tule hyväksi. Siksihän taitoluistelijat aloittavat hyvin nuorena, reippaasti alle kouluikäisinä, harjoittelun. Muutama huippulahjakas saattaa oppia niin hyvin, että pääsevät huipulle vaikka aloittaisivat myöhemminkin. Samoin käsittääkseni soittajat aloittavat todella nuorina eri instrumentit. Joku huippulahjakkuus oppii teininäkin soittamaan, mutta harvassa ovat.

Itse soitin pianoa pienenä, mutta olin siinä aina laiska harjoittelemaan enkä edennyt kovin pitkälle. Lopetin sen, koska se ei kai sitten napannut loppujen lopuksi niin paljon. Sitten oli vuosien tauko, etten soittanut mitään, mutta aloitin yhtäkkiä kitaransoiton 18-vuotiaana penkkareiden ja yo-kirjoitusten välissä, kun kotona lojui nurkassa yksi kitara. Loppu on historiaa… vaikka ei tässä nyt vielä olla tunnettuja tai erityisen menestyneitä musiikin alalla.

Mutta taidoista se ei ole enää kiinni, vaan paljolti ulkomusiikillisista asioista, kuten itsensä markkinoiminen ym. Tietysti sitä toivoo myös, että joku oma musiikkivideo lähtisi Youtubessa viraaliksi. Tähän mennessä eniten katsottu on kerännyt vajaat 7000 katselua, mutta tuolla ei ainakaan saa vielä mitään mainostuloja, korkeintaan muutaman euron. :D

Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin  eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.

Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.

Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.

Ilman lahjoja ei oikein tulla huipuksi, koska on muita, jotka harjoittelevat vähintään yhtä paljon ja ovat lisäksi lahjakkaita.

Huipuksi "pelkällä" harjoittelulla voi ehkä tulla sellaisissa taidoissa, jotka eivät ole kovin yleisiä, tai joihin ihmisellä on todella suuri intohimo, suoranainen pakkomielle. Mutta itselleen lienee vaikea ohjata tällaista suunnattoman voimakasta kiinnostusta, vaan sellaisen kehittyminen on paljolti itsestä riippumatonta.

Onneksi kaikkien ei tarvitse olla huippuja ollakseen tarpeeksi hyviä tai nauttiakseen tekemisestään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin  eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.

Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.

Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.

Ja tämä taito liittyy myös muilla alueilla niin että osuu vaan maaliin jopa intuitiolla muutenkin, eli näkee enemmän. Siksi on laaja-alaisempi ihminen kokonaisuutena, koska näkee oikein ja perille asioita ja helposti.

Oma kokemus on myös valitettavasti tällainen herättää kateutta ja myrkkyä herkästi, jopa raivoa, jopa pelkkä maalaus joissakin saa raivostumaan. Se hämmästyttää joka kerran.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että ainakin musiikissa lahjakkuus on ratkaisevaa. Meidän suvussa kulkee absoluuttinen sävelkorva. Minä en niitä geenejä saanut, mutta veljeni sai (kumpikin altistuttiin musiikille herkkyysiässä, veljelle tuli absoluuttinen, mulle ei). Kyllä hän vain on yksinkertaisesti parempi kaikessa musiikkiin liittyvässä kuin minä, vaikka molemmat ollaan sitä harrastettu ja siihen paneuduttu. Asiasta ei ole mitään epäilystä. Mä olen sitten kyllä liikunnallisempi ja eräässä lajissa hyvinkin lahjakas, mutta lopetin aikuistuttuani kun muut asiat tuli tärkeämmiksi. Lahjakkaasta ei tule ilman harjoittelua mitään, mutta ilman lahjoja kovalla harjoittelulla ei pääse ikinä siihen mihin lahjakas pääsee.

Absoluuttinen sävelkorva taas on oma lukunsa. On paljon neron tasoisia muusikoita, joilla sitä ei ole, ja esimerkiksi yhteissoitossa siitä on suorastaan harmia.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai pitää olla taipumusta (eli lahjakkuutta) ei sävelkorvaton opi soittamaan ja laulamaan kuin korkeintaan keskinkertaisesti. Jos ei vain ole tippaakaan liikunnallinen (kömpelö esim) niin kyllä kehonhallinnan harjoittaminen on haastavaa.

Mutta ilman harjoittelua ei tule hyväksi. Siksihän taitoluistelijat aloittavat hyvin nuorena, reippaasti alle kouluikäisinä, harjoittelun. Muutama huippulahjakas saattaa oppia niin hyvin, että pääsevät huipulle vaikka aloittaisivat myöhemminkin. Samoin käsittääkseni soittajat aloittavat todella nuorina eri instrumentit. Joku huippulahjakkuus oppii teininäkin soittamaan, mutta harvassa ovat.

Musiikkihan on nimenomaan harjoittelulaji. Sävelkorva kehittyy ainoastaan altistumalla musiikille pienestä saakka.

Soittamaan voi aloittaa teini-ikäisenä ja tulla monessakin soittimessa varsin hyväksi (etenkin jos on soittanut aiemmin jotain toista instrumenttia), mutta siinäkin on taustalla musiikille altistuminen lapsesta saakka.

Vierailija kirjoitti:

Siiis älykkyyss on periytyvää. alat laske kuinka monta liopiston käynyttä suvussasi o niin tiedät kuika vähä olet. Omassa suvussani 20 ainakin ja 3 miljonäääriä.

Anteeeksi minulla meni taas hermo jälleen kerran. Valehtelen. Kova stressi ja niiin edelleen. Inhimillistä ja niin edelleeen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin  eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.

Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.

Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.

Joo, nähdäkseni piirtämisessä ja maalaamisessa lahjakkuuden osuus on vielä paljon suurempi kuin instrumentin soittamisessa. Minulla ei ole koskaan ollut siihen lahjoja, joten en ole pahemmin viitsinyt edes yrittää. Minulla on sellainen mentaliteetti, että jos jossain ei voi tulla todella hyväksi, siihen on turha tuhlata aikaa. Mikä tekee jostain luonnostaan taitavan piirtäjän? Jotain niillä on aivotoiminnassa, jota muilla ei ole. Jännä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin  eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.

Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.

Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.

Joo, nähdäkseni piirtämisessä ja maalaamisessa lahjakkuuden osuus on vielä paljon suurempi kuin instrumentin soittamisessa. Minulla ei ole koskaan ollut siihen lahjoja, joten en ole pahemmin viitsinyt edes yrittää. Minulla on sellainen mentaliteetti, että jos jossain ei voi tulla todella hyväksi, siihen on turha tuhlata aikaa. Mikä tekee jostain luonnostaan taitavan piirtäjän? Jotain niillä on aivotoiminnassa, jota muilla ei ole. Jännä juttu.

Heillä on normaali stereonäkö, hyvä värienerottelukyky ja halu käyttää se 10 000 tuntia, jonka hyväksi tuleminen vaatii.

Minun mielestäni piirtäminen nimenomaan on harjoittelemalla tuleva taito.

Luontainen lahjakkuus aittaa, mutta taitavaksi tulee harjoittelemalla 10000 tuntia. Siis esimerkiksi 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa vajaan 5 vuoden ajan.