Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun joka päivä tuntuu surulliselta ja toivottomalta?
17.05.2021 |
Ei huvita mikään, ei jaksa. Haluaisin että huvittaisi mutta kun ei vaan huvita. Elämä tuntuu täysin tuhlatulta ja väärille raiteille liian pitkään menneeltä. En saa voimaa kääntämään sitä. Välillä luulen että asiat ovat menossa parempaan suuntaan, mutta kohta huomaan että olen taas samassa jamassa josta aloitin. Kaikki tuntuu niin turhalta pyristelyltä. Itkettää.
Kommentit (53)
Mulla ei ole yhtään ystävää, ei ketään kenen kanssa jutella oikeasti.
Tämä on suurin syy pahaan olooni.
Olen aina yksin, vaikka asun keskellä kaupunkia ja naapurista kuuluu ihmisten ääniä.
Siinä on vaikea revetä riemuun jostain vetisestä mustikasta.[/quote]
Hakeudu jonnekin missä voit tavata ihmisiä. Tietysti nyt korona-aikaan hankalaa, mutta kyllä nytkin on jotain harrastus-tai opiskeluryhmiä.
Eikä sitä nyt riemuun tarvitse revetä, mutta kun keskittyy asioihin, joista on kiitollinen edes vähän, mieli alkaa pikkuhiljaa nähdä asiat valoisampana. Negatiivisuus on tapa, johon olet itsesi opettanut. Siitä voi opetella eroonkin. Enkä tarkoita, että täytyisi olla kauhean positiivinen. Mutta on helpompi olla, jos opettelee ottamaan asiat vähän kevyemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja ajatuksia minulla. Tämä talvi ollut kaikista vaikein ikinä ja jotenkin olen päässyt nyt vähän eteenpäin. Minua lähinnä ahdistaa paljon. Toisaalta ollut jo pitkään myös ajatuksena etten jaksa enää. Monesti ajatus, että en kestä enää. Toisaalta jotenkin menen silti eteenpäin. muuta ei elämistäni voi kovin tavoitteelliseksi sanoa. Olen elossa, mutta en paljon elä tätä elämääni. Koirani kuoleman jälkeen ajatus lähinnä se, että olen täysin turha ihminen ja samalla aina mietin sitä kuinka viallinen olen kun en pärjää ja kestä tätä elämää. Joskus haluaisin pystyä paljon parempaan. Yksinäisyys myös tuttua minulle ja ei minullakaan ole yhtään ystävää. Ihan sellainen näkymätön olo usein, mutta toisaalta en tiedä olisiko minusta enää muiden seuraan. Olen tavallaan mennyt aika eri teitä kuin moni muu nuorempi ihminen. Minulla myös kiusaamiskokemuksia paljon. En tiedä aina mikä eniten saa surullisen olon aikaan. Välillä ehkä yksinäisyys, joskus tulevaisuuteni. Samalla aina kun vointi on huonompi niin mielessä se miten pärjään. Itsekään en paljon usko avun saantiin ( terapiassa vastaamo tapaus, sekä muut tietosuoja asiat) ja lääkkeillä en haluaisi lopullisesti aivojani pilata, vaikka unettomuuteen jouduinkin jo lääkettä vähän aikaa syömään. Joten yritän aina jaksaa jotenkin eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Usein ehdotetaan miettimään kymmentä kivaa asiaa, mutta ainakin itselläni se saattaa saada aikaan jopa toivotusta päinvastaisen vaikutuksen. Kun mietin vain jotain lillukanvarsia tyyliin "aamukahvi oli hyvää", tajuan entistä paremmin että mitään ihmeellisen elämisen arvoista minulla ei ole. Ei läheistä ystävää, kumppania, tulevaisuuden toivoa, oikeasti toteutettavissa olevia suunnitelmia. Joku kahvi ei riitä elämän sisällöksi.
Kun tuntee että perusta on hyvin, on helpompi nauttia pikkuasioistakin.
Bingo!
Lukekaa tämä ainakin 3 kertaa ajatuksella, niin tajuatte.
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia minulla. Tämä talvi ollut kaikista vaikein ikinä ja jotenkin olen päässyt nyt vähän eteenpäin. Minua lähinnä ahdistaa paljon. Toisaalta ollut jo pitkään myös ajatuksena etten jaksa enää. Monesti ajatus, että en kestä enää. Toisaalta jotenkin menen silti eteenpäin. muuta ei elämistäni voi kovin tavoitteelliseksi sanoa. Olen elossa, mutta en paljon elä tätä elämääni. Koirani kuoleman jälkeen ajatus lähinnä se, että olen täysin turha ihminen ja samalla aina mietin sitä kuinka viallinen olen kun en pärjää ja kestä tätä elämää. Joskus haluaisin pystyä paljon parempaan. Yksinäisyys myös tuttua minulle ja ei minullakaan ole yhtään ystävää. Ihan sellainen näkymätön olo usein, mutta toisaalta en tiedä olisiko minusta enää muiden seuraan. Olen tavallaan mennyt aika eri teitä kuin moni muu nuorempi ihminen. Minulla myös kiusaamiskokemuksia paljon. En tiedä aina mikä eniten saa surullisen olon aikaan. Välillä ehkä yksinäisyys, joskus tulevaisuuteni. Samalla aina kun vointi on huonompi niin mielessä se miten pärjään. Itsekään en paljon usko avun saantiin ( terapiassa vastaamo tapaus, sekä muut tietosuoja asiat) ja lääkkeillä en haluaisi lopullisesti aivojani pilata, vaikka unettomuuteen jouduinkin jo lääkettä vähän aikaa syömään. Joten yritän aina jaksaa jotenkin eteenpäin.
Yleensä se on aika mikä auttaa. Lääkkeistä on apua jos olo on aivan toivoton. Elämä on välillä kuin seisoisi taistelukentällä. Terapiakin auttaa jos sen saa oikealla hetkellä, ja on valmis puhumaan. Henkilökemiat pitää myös toimia terapeutin kanssa. Itse olen 10 vuotta kipuillut, ja nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä.
Itse kärsin vuosia yksinäisyyden tunteesta, ja pelosta jäädä yksin. Nyt kun elämä hieman helpompaa, niin huomaan että olenkin läpi elämän ollut erakkoluonne, minulla on vain ollut lapsesta asti häpeän, syyllisyyden sekä pelon tunteita.
Ihminen on yleensä itsensä pahin vihollinen. Armollinen pitää olla myös itselleen. Tuhansia tulitikun mittaisia askeleita, kuten eräs ihminen sanoi. Tsemppiä.
Ihmettelen vähän kun itse törmään kaikkialla esim. lenkkipolulla ihmisiin jotka näyttävät tarvitsevan apuani johonkin asiaan tai vähintään kaipaavan juttuseuraa. Ei tietysti kaikista tule ystäviä mutta ihan kunnon vastavuoroisuuttakin löytyy välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rip rap lukemaan eckhart tollen läsnäolon voima :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kokemus... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja olin vuosia mukana pojan elämässä. Poika rakasti lennättää kirjavaa leijaansa ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa pojalla sujui hienosti, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa lähteä vaellukselle ja isona reilaamaan. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku mukava tyttö vielä ihanan poikaystävän! Vuosia kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukion alku ei tuonut iloa elämään, pojasta tuli hiljainen ja varautunut. Hän opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta entinen, iloisempi poika oli kadonnut. Olimme huolissamme... Laitoimme toiveen armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika tarvitsisi vain maiseman vaihdosta. Poika pääsikin opiskelemaan poliittista historiaa, mutta palattuaan kesäksi kotiin ensimmäisen opiskelu vuoden jälkeen, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käänny Isä Jumalan puoleen, ala lukemaan ilosanomaa Jeesuksesta.
Mä uskon Jumalaan, oon ollut uskossa iät ja ajat.
Silti tulee masennuskausia.
Nytkin on monta viikkoa mennyt ahdistuksessa.
Elämä on turhaa ja tarkoituksetonta.
Ihan sama vaikka lähtö tulisi.Oletko lukenut evankeliumeja? Etkö muista, mitä Jeesus sanoi tästä maailmasta?
Totta kai olen lukenut Raamatun, monet kerrat. Tässä maailmassa teillä on oleva ahdistus. Niin?
Tuskin Jeesus tarkoitti invalidisoivaa pahaa oloa, joka jatkuu jatkuu jatkuu, niin ettei pysty mihinkään työhön. Muutenhan kaikki uskovat olisivat työkyvyttömiä!
Ottaa päähän halpahintainen uskovien(?) sanahelinä, josta ei ole kerrassaan mitään apua. Teot, ne konkreettiset TEOT autttaa lähimmäistä loistavat poissaolollaan!
Millaista ahdistusta ajattelit Jeesuksen tarkoittaneen?
Kyllä minusta tuon voi niinkin ajatella, että maailmassa eläminen ylipäätään on uskovalle ajoittain hyvinkin ahdistavaa.
Ainakin mulle on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas tosi ahdistunut olo :(
♥️❤️💞
Olet rakas.
T. Jumala
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käänny Isä Jumalan puoleen, ala lukemaan ilosanomaa Jeesuksesta.
Mä uskon Jumalaan, oon ollut uskossa iät ja ajat.
Silti tulee masennuskausia.
Nytkin on monta viikkoa mennyt ahdistuksessa.
Elämä on turhaa ja tarkoituksetonta.
Ihan sama vaikka lähtö tulisi.Oletko lukenut evankeliumeja? Etkö muista, mitä Jeesus sanoi tästä maailmasta?
Totta kai olen lukenut Raamatun, monet kerrat. Tässä maailmassa teillä on oleva ahdistus. Niin?
Tuskin Jeesus tarkoitti invalidisoivaa pahaa oloa, joka jatkuu jatkuu jatkuu, niin ettei pysty mihinkään työhön. Muutenhan kaikki uskovat olisivat työkyvyttömiä!
Ottaa päähän halpahintainen uskovien(?) sanahelinä, josta ei ole kerrassaan mitään apua. Teot, ne konkreettiset TEOT autttaa lähimmäistä loistavat poissaolollaan!Millaista ahdistusta ajattelit Jeesuksen tarkoittaneen?
Kyllä minusta tuon voi niinkin ajatella, että maailmassa eläminen ylipäätään on uskovalle ajoittain hyvinkin ahdistavaa.
Ainakin mulle on.
Jeesus tarkoitti sitä, että Jumalaan luottava ahdistuu jumalattomien teoista ja puheista ym. Normaali, terve ihminen osaa ja pystyy kuitenkin suhteuttamaan tämän ahdistuksensa ja sitä kompensoi esim. hyvät ihmissuhteet hyvien ihmisten kanssa.
Minulta, koko ikäni kaltoinkohdellulta, yksinäiseltä hylkiöltä tämä lohtu on otettu pois.
Jos Jeesus yksinriittää, miksi sitten jokseenkin kaikilla uskovilla miehillä ainakin on puoliso? Ja melkein kaikilla on ystäviä. Usein kun olen lukenut uskovienkertomuksia elämänsä kriiseistä, niihin liittyy olennaisesti myös muiden ihmisten antama tuki ja huomio. Puolisokin on usein löytynyt "rukousvastauksena", kun syntinen on tullut uskoon. En nyt enää jaksa vääntää tästä asiasta.
Ei kukaan oo luuseri. :( Eikä kaikki pääsekään ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla. Monet hakee useamman kerran... Seitsemän kertaa Teatterikorkeakouluun pyrkinyt Roope Salminen vannoo, ettei pyri sinne enää ikinä: ”Tämä on aivan varma homma”
https://www.is.fi/viihde/art-2000005124215.html