Miksi vapaaehtoinen lapsettomuus aiheuttaa niin paljon raivoa joillakin?
Olen huomannut deittipalstoilla ja Tinderissä että se että minulla ei ole lapsia ja haen miestä jolla ei myöskään ole lapsia, aiheuttaa välillä ihan järjetöntä raivoa.
Miksi?
Ei, en vihaa lapsia. Minulla on kummilapsia. Olen hoitanut sisarustenja ystävien lapsia. En vain ole koskaan halunnut omia lapsia. Enkä halua.
Ja kumppanin haluan olevan lapseton myös. Haluan kahden aikuisen suhteen.
Ja kyllä, vaikka lapset olisivat aikuisia jo, on mies silti isä ja siten hänen ykkösasiansa ovat toki lapset ja niiden mahdolliset tarpeet, vaikka olisivat aikusiia.
Olen treffaillut muutamia miehiä joilla lähes aikusiia tai aikuisia lapsia ja aina välillä tuli tilanteita, joissa lapsen tarve apuun tai tukeen menee ykköseksi. Niin pitääkin mennä, tietenkin, en voisi kunnioittaa välinpitämätöntä tai renttua isää enkä sellaista kumppaniksi halua. Mutta huomasin että se ei vaan ole mun juttu, jälkikasvua omaava kumppani siis.
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun "lapsellinen" mies on alkanut raivota minulle kun olen kertonut että etsin vain lapsetonta kumppania. Kerron tämä toki jo profiilissa mutta ei kai niitä monikaan lue..
Mutta ällistyttää se suuttumuksen määrä :O
Miksi se, että en halua jälkikasvua itse enkä jälkikasvua omaavaa miestä, koetaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi miehen taholta?
Olen satavarma että heille löytyy ottajia muistakin kuin minusta, joten tuo kiukuttelu ("tekeekö lapset miehen jotenkin kelpaamattomaksi??") on käsittämätöntä.
Tälläkin palstallahan on yllättävän paljon välillä raivoisia kommentteja "veloja" kohtaan ja kiinnostaisi tietää MIKSI vapaaehtoinen lapsettomuus aiheuttaa aggressiota joissakin näin paljon? (Okei, onhan täälllä v**tuilua myös yyhoita kohtaan eli ehkä naisvihaa sitten?)
Kommentit (541)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua naurattaa aina kauheasti nämä ketjut, kun näen sieluni silmin miten vastaajat kirjoittelevat haukkumiskommenttejaan aivan raivona, kun joku uskaltaa mainita olevansa tyytyväinen elämäänsä ilman lapsia. Takuuvarma keino nostaa mammojen verenpainetta😄
Kyllä se verenpaine on noussut nyt niillä veloilla, jotka kääntävät kaiken pohdiskelun ja mietinnän itseensä ja väittävät sitä velavihaksi, kateudeksi ja haukkuvat mammajumaliksi, jotka ovat onnettomia. Verenpainelääkkeet kannattaa ottaa käyttöön ja pitää vaikka taukoa vauvapalstalla.
No en usko, että lapsettomat hiiltyvät. Lisäksi katsopa miten rauhaisia ja pohtivia aloituksia mammoilta jatkuvasti ilmestyy, äsken joku kirjoitti silmäsuonet poksuen jotain pyörän uudelleen keksineistä ”vela-akoista”😄 Hassua, miten valintani voivatkin joitakin näin paljon häiritä😂
Miesten ajatuksissa naisen rooliin kuuluu olennaisesti hoivaaminen. Hoivaamista voi toki toteuttaa myös hoitamalla eläimiä, muiden lapsia yms. Mutta jos aktiivisesti kieltäytyy olemasta hoivaaja/äiti, se on perinteisesti epänaisellista.
Eihän se kivalta tunnu, mutta jälkeläisten hoitaminen on hyvin primitiivinen asia, jota myös arvostetaan. Halusit kuulla syyn, tässä se on.

Anteeksi, mutta kuinka monta lapsellisen haukkuvihakommenttia täällä näet? Entä velan vastaavia?
Kyllä selkeästi raivoa tihkuvimmat kommentit on suunnattu pääosin vapaaehtoista lapsettomuutta ja sellaisen valinnan tehneitä ihmisiä vastaan.
90% on sun kaltaisia viestejä ja lapsellisten mollaamista ja 20% reaktioita niihin. Mutta eipä siinä, eihän sitä huomaa, jos ei objektiivisesti osaa katsoa.

Ok, sinä objektiivisuuden pesä ja matikkanero.

Mies joka ei halua omia lapsia ei todellakaan halua naisen hoivaavan jonkun toisen miehen lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Miesten ajatuksissa naisen rooliin kuuluu olennaisesti hoivaaminen. Hoivaamista voi toki toteuttaa myös hoitamalla eläimiä, muiden lapsia yms. Mutta jos aktiivisesti kieltäytyy olemasta hoivaaja/äiti, se on perinteisesti epänaisellista.
Eihän se kivalta tunnu, mutta jälkeläisten hoitaminen on hyvin primitiivinen asia, jota myös arvostetaan. Halusit kuulla syyn, tässä se on.
Sanoudun tässä ja nyt vapaaksi kaikesta hoivaajaan rooleista, jota minulle yritetään väkisin tunkea. Ole päässyt primitiivisen vaiheen yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua naurattaa aina kauheasti nämä ketjut, kun näen sieluni silmin miten vastaajat kirjoittelevat haukkumiskommenttejaan aivan raivona, kun joku uskaltaa mainita olevansa tyytyväinen elämäänsä ilman lapsia. Takuuvarma keino nostaa mammojen verenpainetta😄
Kyllä se verenpaine on noussut nyt niillä veloilla, jotka kääntävät kaiken pohdiskelun ja mietinnän itseensä ja väittävät sitä velavihaksi, kateudeksi ja haukkuvat mammajumaliksi, jotka ovat onnettomia. Verenpainelääkkeet kannattaa ottaa käyttöön ja pitää vaikka taukoa vauvapalstalla.
No en usko, että lapsettomat hiiltyvät. Lisäksi katsopa miten rauhaisia ja pohtivia aloituksia mammoilta jatkuvasti ilmestyy, äsken joku kirjoitti silmäsuonet poksuen jotain pyörän uudelleen keksineistä ”vela-akoista”😄 Hassua, miten valintani voivatkin joitakin näin paljon häiritä😂
Niin joo, on täysin ok sanoa mammoja kateellisiksi epäonnistujiksi, onnettomiksi ihmisparoiksi, kehitysvammaisiksi, jotka sikiää jokaisesta sisäänruikkauksesta. Ja silmäluomet poksuu vain lapsellisilla. Olet harvinaisen naiivi, jos luulet lapsellisia höiritsevän sun valintasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua naurattaa aina kauheasti nämä ketjut, kun näen sieluni silmin miten vastaajat kirjoittelevat haukkumiskommenttejaan aivan raivona, kun joku uskaltaa mainita olevansa tyytyväinen elämäänsä ilman lapsia. Takuuvarma keino nostaa mammojen verenpainetta😄
Anteeksi, mutta kuinka monta lapsellisen haukkuvihakommenttia täällä näet? Entä velan vastaavia?
Kyllä selkeästi raivoa tihkuvimmat kommentit on suunnattu pääosin vapaaehtoista lapsettomuutta ja sellaisen valinnan tehneitä ihmisiä vastaan.
90% on sun kaltaisia viestejä ja lapsellisten mollaamista ja 20% reaktioita niihin. Mutta eipä siinä, eihän sitä huomaa, jos ei objektiivisesti osaa katsoa.
Ok, sinä objektiivisuuden pesä ja matikkanero.
Aivan, yhtään et hiiltynyt 😂

Oliko tuo sinusta hiiltymistä? Tulkitsit väärin.

Selvästi häiritsee.

Hiiltynyt? Tuohan oli lakoninen kuittaus🙄 -ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se kertoo ihmisestä paljonkin jos tulevalla kumppanilla ei saa olla aikuisiakaan lapsia!
Se kertoo mustasukkaisuudesta kumppania kohtaan, ei haluta, että kumppanin aika menee minnekään muualle kuin lapsettomaan puolisoon, miksi se muuten haittaisi jos tulevalla kumppanilla on aikuisia lapsia?
Shhh 🤫 Huomaatko, että tätä ei saa sanoa, kun eihän se niin ole. Kaikki muu on sallittua muuta elämää paitsi lapset (vaikkakin aikuiset), kun nehän saattaa vielä lisääntyäkin, hyi! Ei vaan, tervetuloa vaan vaikka ei nää tule asiaa ymmärtämään.
Voi herranjumala. Voitko sinä nyt lisääntyneenä jumalana kertoa mitä ovat ne kriteerit joita muilla ihmisillä saa parinvalinnassaan olla? Lapseton ei siis saa haluta lapsetonta kumppania. Saako olla muita toiveita? Saako lapsellinen haluta kumppanin jolla on myös lapsia, vai täytyykö hänen ottaa vela koska on itsekästä jos on kriteerejä?
Ei se tarkoita ettei toisella saa olla muuta elämää jos ei halua että toisella ei ole lapsia. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä? Mulla ei velana ole mitään vaikeuksia ymmärtää etten ole lisääntyneen miehen ykkösvalinta, tai kelpaa lainkaan miehelle joka haluaa lapsia. Miksi näin?
Kivasti sä sivuutat aina sen perustelun ja alat räkyttää. Koko ketjun ajan on kerrottu mikä saa epäilemään motiiveja, miksi ne sulle uudelleen kerrottaisiin? Sä tulet vaan vela-lasit päässä ja et näe mitään muuta kuin sanat vela ja itsekkyys ja heti alat sättiä. Todella naurettavaa.
Mitä motiiveja? Motiivi valita itselleen mieluisa kumppani jonka kanssa vapaa-ajan vietto ja arvot osuvat yhteen?
Voitko kuitenkin kerran vielä perustella mikä saa sinut epäilemään muiden parinvalintamotiiveja?
Kun kriteeriä perustellaan sillä, että ei halua kenenkään häiritsevän parisuhdetta tarpeillaan tai toiveillaan. Ei halua, että itse ei ole se ykkönen aina, kun joku saattaisi kumppanin aikaa tai huomiota tarvita, herättää se kysymyksen siitä, että saisiko kumppanilla olla muitakaan läheisiä tai tärkeitä ihmisiä elämässään.
Niin, paitsi että aapee ei ole sanonut ettei halua kenenkään muun kuin itsensä haluavan kumppaninsa huomiota tai aikaa, vaan niiden lapsien. Sinä väänsit asian niin että aapee ei suvaitse lainkaan muita ihmisiä kumppaninsa elämään.
Mieti mistä tämä tulkintasi kumpuaa. Minäkin haluaisin tietää.
Mitään vääntänyt, spekuloin, koska siltä se minusta kuulostaa ja saattaapa selittää osan siitä ”vihasta”, jota ap kokee saavansa. Ja myöhemmissä kommenteissa nimenomaan puhutaan siitä ettei treffailu mene pilalle, kun lapset kaipaavat isänsä aikaa. Ja mistä mietintäni kumpuaa? No yksinkertaisesti siitä, että jos aikuisten lasten tarpeet häiritsevät mahdollisesti suhdetta, miksi esim. naispuolisen ystävän tarpeet eivät sitä tekisi. 🤷♀️
En ole kohdannut raivoa lapsettomuuttani kohtaan, mutta itseäni ärsyttää joidenkin perheellisten alentava suhtautuminen lapsettomiin. Itselläkin eräs kaveripariskunta tulee lapsineen käymään ja sanovat "noniiiin täältä tulee nyt sunkin elämän vähän äksöniä!". Tajuavatko lie itsekään kuinka k*sipäistä on sanoa noin. Joo, mullahan ei oo omassa elämässä yhtään mitään ilman heidän kertakaikkisen toiminnantäyteistä äksön-vierailua, jossa lapset leikkii keskenään ja aikuiset istuu sohvalla. Woo, super-äksön! Todellisuudessa mun päivä tylsin hetki.

Ok, sinä lakoninen objektiivisuuden jumala.

Huonosti matkittu… 😚

Mitä kusipäisyyttä siinä nyt on? Aikamoinen ylitulkinta

Paremmin onnistui kuin sun selittely
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se kertoo ihmisestä paljonkin jos tulevalla kumppanilla ei saa olla aikuisiakaan lapsia!
Se kertoo mustasukkaisuudesta kumppania kohtaan, ei haluta, että kumppanin aika menee minnekään muualle kuin lapsettomaan puolisoon, miksi se muuten haittaisi jos tulevalla kumppanilla on aikuisia lapsia?
Shhh 🤫 Huomaatko, että tätä ei saa sanoa, kun eihän se niin ole. Kaikki muu on sallittua muuta elämää paitsi lapset (vaikkakin aikuiset), kun nehän saattaa vielä lisääntyäkin, hyi! Ei vaan, tervetuloa vaan vaikka ei nää tule asiaa ymmärtämään.
Voi herranjumala. Voitko sinä nyt lisääntyneenä jumalana kertoa mitä ovat ne kriteerit joita muilla ihmisillä saa parinvalinnassaan olla? Lapseton ei siis saa haluta lapsetonta kumppania. Saako olla muita toiveita? Saako lapsellinen haluta kumppanin jolla on myös lapsia, vai täytyykö hänen ottaa vela koska on itsekästä jos on kriteerejä?
Ei se tarkoita ettei toisella saa olla muuta elämää jos ei halua että toisella ei ole lapsia. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä? Mulla ei velana ole mitään vaikeuksia ymmärtää etten ole lisääntyneen miehen ykkösvalinta, tai kelpaa lainkaan miehelle joka haluaa lapsia. Miksi näin?
Kivasti sä sivuutat aina sen perustelun ja alat räkyttää. Koko ketjun ajan on kerrottu mikä saa epäilemään motiiveja, miksi ne sulle uudelleen kerrottaisiin? Sä tulet vaan vela-lasit päässä ja et näe mitään muuta kuin sanat vela ja itsekkyys ja heti alat sättiä. Todella naurettavaa.
Mitä motiiveja? Motiivi valita itselleen mieluisa kumppani jonka kanssa vapaa-ajan vietto ja arvot osuvat yhteen?
Voitko kuitenkin kerran vielä perustella mikä saa sinut epäilemään muiden parinvalintamotiiveja?
Kun kriteeriä perustellaan sillä, että ei halua kenenkään häiritsevän parisuhdetta tarpeillaan tai toiveillaan. Ei halua, että itse ei ole se ykkönen aina, kun joku saattaisi kumppanin aikaa tai huomiota tarvita, herättää se kysymyksen siitä, että saisiko kumppanilla olla muitakaan läheisiä tai tärkeitä ihmisiä elämässään.
Niin, paitsi että aapee ei ole sanonut ettei halua kenenkään muun kuin itsensä haluavan kumppaninsa huomiota tai aikaa, vaan niiden lapsien. Sinä väänsit asian niin että aapee ei suvaitse lainkaan muita ihmisiä kumppaninsa elämään.
Mieti mistä tämä tulkintasi kumpuaa. Minäkin haluaisin tietää.
Mitään vääntänyt, spekuloin, koska siltä se minusta kuulostaa ja saattaapa selittää osan siitä ”vihasta”, jota ap kokee saavansa. Ja myöhemmissä kommenteissa nimenomaan puhutaan siitä ettei treffailu mene pilalle, kun lapset kaipaavat isänsä aikaa. Ja mistä mietintäni kumpuaa? No yksinkertaisesti siitä, että jos aikuisten lasten tarpeet häiritsevät mahdollisesti suhdetta, miksi esim. naispuolisen ystävän tarpeet eivät sitä tekisi. 🤷♀️
Nimenomaan, miksi se kuulostaa sinusta siltä? Onko tässä taustalla se, että sinun mielestäsi lapset ovat jollain tavalla samalla tasolla tärkeysjärjestyksessä kuin naispuoliset ystävät (miten sukupuoli sitten ikinä tähän liittyykään)?

Nimenomaan. Eikö vaan voi sanoa, että ei pidä lapsista ja piste? Kauhee haloo heti, jos kaikki ei nosta jalustalle päätöksensä vuoksi. Ihmiset päättää omasta elämästään, miksi toisen päätös olisi automaattisesti huono ja onneton ja toisen sitten perustellumpi?