Epäreilu perinnönjako vanhemmiltani? Tuli vähän paha mieli, mutta jokainen tekee miten tekee.

Koko omaisuuden voi testamentata vain yhdelle lapsistaan, muut saavat sitten lakiosuuden kunhan vain vaativat sitä.



Yksi asia on tullut mieleeni, saavatko vanhemmat päättää omaisuudestaan itse eli testamentata sen kenelle haluavat (tyylin amerikan malli) vai pitääkö koko omaisuus jaka tasan kaikkien lasten kesken? Tästähän on ollut pientä keskustelua viime aikoina, että pitäisikö lakia muuttaa. Mielipiteitä.



Tässä ap:n tapauksessa kyllä vanhemmilla on erittäin vanhanaikainen käsitys sukupuolista. Luulin että moiset mielipiteet olisivat jo historiaa, mutta ilmeisesti ei.

Edelliset kirjoittajat sanoivat paljon sitä mitä itsekin ajattelin. Että veli saakoon tilan yrityksineen vaikka ilman mitään hyvitystä minulle. Minustakin " kuuluu" saada näin, kun kerran tilaa jatkaa. Ei yrittäminen etenkän maaseutuyrittäminen niin herkkkua ole. En kadehdi.



Mutta sitten se muu, yrityksen ulkopuolinen omaisuus. Pitääkö veljen saada siitäkin enemmän? Näinkö paljon pitää kompensoida sitä että jatkaa tilaa ja sitä että yrittäjyydessä on riskejä. Ja sitä että veljellä on 5 hengen perhe ja sitä että (heidän) lapsille on paljon parempi että heidän äitinsä on kotona (vanhemmille on jonkinasteinen kunnia-asia kai että tilalla on kokopäiväinen emäntäkin, vaikkei sille mitään työtä ole, siis harvassa sellaiset tilat, että tarvitaan oikein emäntäkin esim tekemään ruokaa monipäiselle työväelle). Ja myös kun veljellä on enemmän lapsia kuin minulla, pitää hänellä olla enemmän jaettavaakin koska muuten lapsenlapset joutuvat eriarvoiseen asemaan.



Vanhemmat eivät asu tilalla. Heillä on oma asunto eikä se ole pihapiirissä. Itse en ole koskaan vedonnut välimatkaan kun kyse on ollut vanhempieni auttamisesta. Vaikka minulla on 5 tunnin ajomatka, ei muuta kun omat ipanat takapenkille ja viikonlopuksi sinne, jos on tarvittu apua. En varmaan yhtä paljon kun veli, mutta olen ajatellut ettei eri asuinpaikka muuta vastuutani vanhemmistani kuin ehkä hyvin poikkeuksellisesti.



Ja en tiedä jaksanko vaatia mitään oikeusteitse. Aika iso särö välillemme on tullut, sama koskee veljeäni, olisi todella voinut sanoa ettei tämä tasan mene. Ei sanonut, eikä vaimonsa. Kyllä tämä juttu oli sovittu selkäni takana ja mietin kanssa, että onkohan sitten vaan käynyt just niin, että meistä työelämässä suht vakaasti olevina on luotu niin vakavarainen kuva. Kyllä veli perheineen tulee saamaan siitä yrityksen ulkopuolisestakin omaisuudesta sellaiset pääomatulot ettei minun ja mieheni kk-palkka riitä siihen ikinä. Plus että me käydään sen eteen töissä (tai minä olen nyt ollut epäsäännöllisesti) mutta veli saa enemmän rahaa vaan siksi että sille tipahtaa tuollainen omaisuusmassa ilman mitään omaa ponnistusta.

Lakiosaan on römpsästä huolimatta jokaisella lapsella oikeus.



Välit poikki koko porukkaan, aina kuudenteen ja seitsemänteen polveen.



Ei puhettakaan omaishoidosta tai katsomassa käynnistä.



Läksiäisiksi käskisin koko porukan haistamaan hiivasienisen vitun.



Ja perinnönjako riitaan välittömästi ja ammattitaitoinen lakimies avuksi, joku häijystä luonteestaan tunnettu.



Ja harkituksi perusteluksi suvulle riittä lause: Sitä saa mitä tilaa.

äkkipäätä. Kannattaisin kaikin puolin että esim kiinteistöt arvioitutettaisiin jollain välittäjällä, ja jako perustuisi siihen sitten. Nyt jako perustuu siihen että veli on poika ja sitten siihen että minulle nimetty omaisuus onkin ylihintaista ja veljelle jäävä ihan arvotonta. En ihan usko. Että näin siis ollaan tasapuolisia, kun että minä saan sen ja sen ja se on niin ja niin arvokas, niin sen takia veljen pitää saada määrällisesti enemmän.

En siis tarkoita nyt ap:ta, joka on mielestäni kirjoittanut asiasta tosi asiallisesti, vaan seuraavaa toisen kirjoittajan ehdotusta:

Vierailija:

Välit poikki koko porukkaan, aina kuudenteen ja seitsemänteen polveen.

Ei puhettakaan omaishoidosta tai katsomassa käynnistä.

Läksiäisiksi käskisin koko porukan haistamaan hiivasienisen vitun.

Ja perinnönjako riitaan välittömästi ja ammattitaitoinen lakimies avuksi, joku häijystä luonteestaan tunnettu.

Ja harkituksi perusteluksi suvulle riittä lause: Sitä saa mitä tilaa.

Ketähän tuollainen hyödyttäisi? Katkeruuden kantaminen yleensä haittaa kaikista eniten sitä, joka on katkera ja estää tätä nauttimasta elämän hyvistä puolista. Kannattaa todella harkita sitä, onko järkevää myrkyttää loppuelämänsä katkeruudella, vaikka onkin tullut väärin kohdelluksi.

Yksi ainoa paperi riittää jossa toteat että vaadit itsellesi lakiosuuden. Se riittää, heidän on se maksettava.

Ajattelenko perheestäni hyvin ja kauniisti ja hyväksyn heidän tekonsa koska riita ei kannata enkä sitä halua enkä ole edes perinnön perään, vai suutunko kerrankin ja toimin just kuten tuossa ehdotettiin. Että ei jää ainakaan epäselväksi että tekevät mitä tekevät niin turha minulle esittää että reilusti tässä on toimittu ja tasapuolisesti. Sanoisivat sitten että veljes saa enemmän, voi voi.

Ilmoitat heille että aiot vaatia itsellesi lakiosuuden kaikesta yrityksen ulkopuolisesta omaisuudesta. Ja kerrot heille miten tuosta jaosta loukkaannuit. Ei siinä mistään ketkeruudesta ole kyse.



Siis naiset ei vieläkään 2000-luvulla osaa pitää puoliaan!!??!

Tuossa nyt ei ole tietoakaan mistään " hyvästä tarkoituksesta" tai " oikeudenmukaisesta tasapuolisuudesta" !! Ilmota heille että jos näin on, niin sitten veljesi saa hotaa heidän asiansa kun tulevat vanhoiksi ja joutuvat ehkä vanhainkotiin, sillä hänellähän siihen silloin on rahaakin! Viilentäisin välini tuollaisiin eripuraisuutta kylväviin vanhempiin! Törkeitä kehtaavat olla. Sinuna olisin varmaan poistunut juhalllisuuksista kuultuani tuosta " tasapuolisuudesta" . Eikös se sinullakin ehkä ole perhe elätettävänä?



Törkeää kerassaan, ja sinut on taidettu kasvattaa kiltiksi ja sopeutumaan, kun et tuon enempää tunnu hermostuneen. Eihän tuossa ole kyse ahneudesta! Jos antavat niin antavat molemmille yhtä paljon tai muussa tapauksessa hassaisivat rahansa muualle, sekin olisi parempi. Mitä sitten. Mutta jos toiselle annetaan enemmän kuin toiselle, niin se on todella epäreilua!!!!

Että tosiaan kuuluuko ehkä erossa veljesi vaimon, vieraan ihmisen, saada enemmän kuin sinun. Vaimo saa uusia lapsia toisen miehen kanssa, ja sinne vilahtaa ne rahat. Vaikka jonkun retkun elättämiseen. Ajattele mikä kauhuskenaario vanhemmillesi.



Itse loukkaantusin tuosta ette sinulle annettaessa avioeron vuoksi kaikki menee miehellesi, vai mit ne nyt meinasikaan? Että ajatteleeko ne siinäkin, että jos sinä ja miehesi eroatte, miehesi kuuluu ilmanmuuta saada kaikki omaisuuteenne?

Ei ole todellakaan hyvä jäädä teeskentelemään sitä, että kaikki olisi hyvin (se synnyttää vain katkeruutta sisälläsi). Mutta on sitten toinen juttu, kannattaako jäädä kantamaan vihaa asiasta. Sano kuitenkin kerran oma mielipiteesi selvästi.

että en osaa ajatella että minun kuuluu saada jotain perintöä, että vanhempieni omaisuudesta osa kuuluu minulle. Minusta se kaikki on vaan ylimäärästä hyvää, jota ehkä voin saada. Voivathan he elinaikanaan hassata kaikki pois, niin turha laskea jo etukäteen mitä tulevilla perintorahoilla tekee.



Mutta kiukku alkaa nousta, kun huomaan että veljen mielestä hänen ehkä kuuluu saada jotain, siis periä eläviä vanhempiaan, että millä oikeudella. Ja kun ihmismieli on ahne, niin kylläpä se voi veljen ja vaimonsa mieli muuttua vielä uskomaan ihan oikeasti että heillä on niin raskasta tilan kanssa että näin se menikin ihan oikein.



Ei satu olemaan ketään oikeita emäntiä tai maatalon kasvatteja, onko tiedossa muita kokemuksia? Luulisi että on, tämä on melko yleistä että tilaa jatkava saa enemmän kun muut, mutta missä määrin?



ap

Et ota asiaa esille luulltavasti siksi, kun olet jo lapsuudestasi lähtien tottunut jäämään isoissa asioissa veljesi varjoon. Varmasti vanhempasi rakastavat teitä kumpaakin yhtä paljon, mutta ovat kuitenkin kasvattaneet teidät arvomaailmansa mukaan. Ja se arvomaailma tuli tietoisuuteesi vasta nyt. Alitajunnassa olet sen jo tiennyt... Ja jos sut on jo pienestä opetettu hyväksymään, että tämä maailma on miesten, on se nyt aikuisena vaikea ryhtyä sitä vastaan taistelemaan.



Älä siis tyydy täällä nimettömänä asiaa puimaan. Keskustele kotona miehesi kanssa toimintasuunnitelmasta. Odotatteko vanhempiesi kuolemaa, puhutko asiasta veljellesi vai jopa suoraan vanhemmillesi. Sulle henkinen voitto voi tulla jo siitä, kun saat suusi auki ja ääneen sanot jollekin, että väärin meni ja pahalta tuntuu.



tsemppiä!

on tullut sellainen mielikuva että veljen vaimo sitten hoitaa myös heidät ja on siksi suotavaa että hän jää " kotiin" .

Vanhempani ajattelevat varmasti että omalla miehelläni on suurempi vastuu meidän perheen elämisestä. Että jos tahdon jäädä kotiin, niin on oman mieheni asia sitten hoitaa rahallisesti niin että voin.



Lapsena ja nuoruudessa olemme veljen kanssa saaneet kummatkin mitä on tarvittu (järkevästi siis). Tosin minun tarvitsemat avustukset ovat olleet rahallisesti pienemmät, mutta emme ole vertailleet niin. Jos toinen haluaa mopon, niin ei kai toiselle pidä ostaa mopoa vaan siksi että se menee tasan. Olen vissiin silloin halunnut ratsastustunneille, niillä olen saanut käydä tms.



Kyllä heti alusta asti ajattelin että tähän asiaan palaan, mutta olen sillälailla harkitsevainen että kun kuulen jotain suurta, en osaa heti sanoa mitä mieltä olen jne, vaan sanon vaan jotain että jaa ja joo ja onpa vaikea tilanne, ja mietin rauhassa että minkä kannan asiaan otan. Sanon sitten jonkun ajan päästä, että olen miettinyt sitä juttua ja aloitan keskustelun.



Ehkäpä vanhemmat tämän tietää, ja ehkäpä he osaavat odottaa jotain. Ilmankos äiti oli eteisessä niin onnellinen että " kun tämä asia tuli nyt selväksi" . Että oikein reipas tyttö olit.





:P



Ap

parasta olisi ottaa asia rauhallisesti vanhempiesi kanssa puheeksi - ja ilman että veljesi on paikalla.



Jos vanhemmille on tärkeää se, ettei omaisuudesta riidellä niin silloin heille paras tapa toimia olisi se, että sinä saat vähintäänkin lakiosasi. Ja jos vanhempasi pelkäävät, että tulevien avioerojen myötä omaisuus karkaa suvusta pois niin se on yksinkertaisesti hoidettu: testamenttiin / lahjakirjaan maininta, että perijöiden / lahjansaajien puolisoilla ei ole avio-oikeutta kyseiseen omaisuuteen. Se maininta kannattaa tehdä joka tapauksessa.



Todella epäreilua, ainakin lakiosa kuuluu sinulle ja se sinun kannattaa myös vaatia.

Miltä heistä tuntuu kun he tulevat siihen ikään että ymmärtävät mitä isovanhemmat ovat tehneet? Hehän ovat tietenkin myös vähempiarvoisia isovanhempiensa silmissä, kuin serkkunsa:-/



Ymmärrän jos et halua riidellä, mutta itseään ja omaa perhettään " täytyy" puolustaa! Jaksamisia!

Nimittäin tähän astisen esimerkin mukaan miniä on puuhaillut enemmän talon omassa päässään eikä ole käynyt vanhassa päässä. Siis sellainen asumisjärjestely että iso talo jossa asuu kaksi perhettä siten että vanhempani asuvat käytännössä siinä toisessa asunnossaan aivan eri paikkakunnalla mutta heillä on talossa vielä muutamia huoneita käytössään.



Ei miniä koskaan siivoa, laita ruokaa jne koko talolle. Hän on pitänyt hyvin selvästi erillään heidän puolen ja vanhempien puolen. Kirjoittamaton sääntö on että heidän perhe pyörähtää koko talon puolella, isossa keittiössä jne, mutta heidän huoneisiin ei ole tapana mennä kuin korkeintaan ulkorapusta ja koputtaen (kuten kylään mennään).



Se on ollut ihan järkevää, ei kahden polven samassa talossa asuminen ole helppoa ja riitaa tulisi jos ei olisi omaa yksityisyyttä. Mutta luulisin ettei minä aio tyyliään muuttaa. Esim naistenhommatalkoot on tehty aina silloin että jopa vartavasten lähden sinne (enkä ole tuosta matkasta valittanut).



Pitää nyt poistua linjoilta, mutta kiitos kaikille asiallisesta ja fiksusta keskustelusta!!!



ap

Elämä on ihan siedettävää ilman yhteydenpitoa ääliösukulaisiin. Olen itse katkaissut välit mahdottomiin tyyppeihin, eikä siitä ainakaan harmia ole tullut. Päin vastoin, elämä tasapainottui ja kusipäitten tekosten miettimiseen ei tarvitse käyttää energiaa, vaan voi elää omaa elämäänsä.



On helppo hengittää, kun ei tarvitse olla kenenkään kyväksikäytettävänä eikä kynnysmattona.



Naisten, jos keiden pitää elää pystypäin ja vaatia oikeus ja kohtuus tapahtumaan.



Ei nynnyys täällä auta, rakkaus ja empatia useinkin, mutta niillä ei ole nynnyyden tai katkeruuden kanssa mitään tekemistä.



Se että tekee tekoja ja ratkaisuja sen mukaan miten ihmiset sinua kohtelevat ei kerro katkeruudesta vaan luonteen voimasta ja tarmokkuudesta.



Perinnöt pitää jakaa tasan, jolloin jokainen saa yhtä ison kasan.

omat vanhempani myös puhuvat välillä, että heillä on testamentti ja kaikki lapset saavat saman verran ja joitakin ohjeita miten omaisuuden kanssa sitten toimia. Yleensä en halua kuunnella, koska toivon heidän elävän vielä pitkään ja nauttivan itse omista rahoistaan.