Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä sinulle tapahtui kotona?

Hassua, oon yrittäny vastata tähän mutta viestit ei tuu läpi. Mutta kokeillaan vähän lyhyempää vastausta: äiti piti viikon mykkäkouluja, katsoi kohdatessa kuin rottaa ja saattoi jättää ilman ruokaa muiden sisarusten saadessa syödä.

AP

Eli pelkäätkö, että naisystävä alkaisi mykkäkouluilla, kohdella sinua epäreilusti muihin verrattuna ja olla kylmä sinulle? 

Oletko kuunnellut youtubesta Dr Ramania? Hänellä on paljon siitä videoita miten narsistivanhemmat toimivat. Että on kultalapsia (syövät) ja syntipukki ja näkymätön lapsi (eivät syö ja mykkäkoulu). 

Ei se pelko oo varmaan sinänsä mitään konkreettista. Toki tuo mykkäkoulu olisi varmaan pahimpia, mutta ylipäätään sellainen alistaminen mitä nuo narsistit harrastavat. 

Dr Raman ei vissiin oo tuttu. Pitääpä kattoa.

AP

Äitisi on narsisti tai muu luonnehäiriöinen, ihan tilastollisella todennäköisyydellä et törmää samankaltaiseen ihmiseen vaan normaaliin yksilöön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Mut se se onkin, että mistä tiedän että olen valinnut oikeanlaisen kumppanin, enkä jotakuta joka oikeasti kohtelee mua paskasti mutten ymmärrä sitä, koska selittelen kaikki hänen tekonsa itselleni parhainpäin? Sitä kai mä pelkään. Etten vaan osaa pitää puoliani ja olen konflikteissa niin heikko, että mut voidaan puhua näkemään musta valkoisena.

No sitten otat ja lähdet, jos alkaa tuntua siltä, että näin tapahtuu ja vastapuoli on ikävä ihminen?

Mitä luulet voittavasi tuolla nykyisellä systeemillä? Ja näetkö itse mitä häviät?

Mä tiedän tän, mutten tiedä miksei mieleni usko sitä. Mun on vaikea nähdä toista positiivisessa valossa jos en saa tarpeeksi todisteita siitä, että hän on oikeasti hyvä tyyppi. Ja silloin en oikein pysty olemaan oma itseni hänen seurassaan. En tiedä mitä sille tekisi. No puhua voi tietty.

Ehkä sun pitäisi tutustua riittävästi muihin ihmisiin, jolloin alat pitää ihmisiä lähtökohtaisesti hyvinä kunnes toisin todistetaan. Nyt sinulla on suppea otanta ja vääristynyt ennakko-odotus? Naisystäväsi joutuu kantamaan muiden syntejä ja se on raskas osa. 

Ei sekään vissiin auta... mulla on paljon kavereita ja sinänsä koen että ihan luotan ihmisiin, mutta jotenkin suhde triggeröi mussa tuollaista. Ei siinä sinänsä mitään järkeä olekaan.

AP

Se mitä kai pelkään eniten on, että toinen kouluttaa mua salaa kuin koiraa ja kaikki onkin valhetta.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Mut se se onkin, että mistä tiedän että olen valinnut oikeanlaisen kumppanin, enkä jotakuta joka oikeasti kohtelee mua paskasti mutten ymmärrä sitä, koska selittelen kaikki hänen tekonsa itselleni parhainpäin? Sitä kai mä pelkään. Etten vaan osaa pitää puoliani ja olen konflikteissa niin heikko, että mut voidaan puhua näkemään musta valkoisena.

No sitten otat ja lähdet, jos alkaa tuntua siltä, että näin tapahtuu ja vastapuoli on ikävä ihminen?

Mitä luulet voittavasi tuolla nykyisellä systeemillä? Ja näetkö itse mitä häviät?

Mä tiedän tän, mutten tiedä miksei mieleni usko sitä. Mun on vaikea nähdä toista positiivisessa valossa jos en saa tarpeeksi todisteita siitä, että hän on oikeasti hyvä tyyppi. Ja silloin en oikein pysty olemaan oma itseni hänen seurassaan. En tiedä mitä sille tekisi. No puhua voi tietty.

Luepa vielä uudelleen oikein ajatuksella tuo kommenttisi. Oli se syy sitten mikä hyvänsä, niin pitäisi riittää, että et voi suhteessa hyvin edes korjaustoimenpiteistä huolimatta. Älä jää huonoon tilanteeseen roikkumaan. Tuossa tapauksessa olisi varmasti parempi olla vaikka yksinään.

Vierailija kirjoitti:

Se mitä kai pelkään eniten on, että toinen kouluttaa mua salaa kuin koiraa ja kaikki onkin valhetta.

AP

Tämä kommentti kuullostaa kyllä vainoharhaiselta.

Onko sulla jotenkin sellainen olo, että sun pitää olla ovela selvitäksesi suhteessa? Tehdä salaa tutkimuksia ja johtopäätöksiä? Koska muutenhan voisit kertoa naisellesi, että sinulla on ollut kurja lapsuus ja siksi päähäsi nousee sellaisia ajatuksia, että hän saattaisi olla salaa jotenkin paha ihminen, joka tekee sinulle ansaa saadakseen sinut alistettua koirakseen. Todennäköisesti naisesi kauhistuisi ja asia surettaisi häntä. Sitten voisitte yhdessä hälventää sitä peikkoa. Mutta kun et luota häneen edes tuon vertaa. 

Oletko miettinyt, että myös naisesi tarvitsee turvaa ja läheisyyttä ja voitko tarjota niitä hänelle, kun pyrit pitämään hänet kaukana itsestäsi. 

Sehän näissä on vaikeaa, että mun äitikin on ulospäin olevinaan parempi ihminen kuin itse Jeesus. Moni ei uskoisi millainen hän voi olla perheenjäsenilleen, kun hän vetää kaikille sellaista empaattisen hyväntekijän roolia ja vaikuttaa mukavalta tyypiltä. Aina häntä vaikuttaa kiinnostavan kaikkien hyvin kaukaistenkin ihmisten ongelmat ja täysin tuntemattomien ihmisten tragediat vaikuttavat koskettavan häntä erittäin syvästi. Hän irrottaa katseensa lehdestä, tuijottaa sinua kohtalokkaalla katseella ja kertoo järkyttyneen oloisena, miten jollekin tuikituntemattomalle ihmiselle tapahtui jotain ikävää. Ja kohta hän saattaa nauraa sille miten naapurin pikkupoikaa kiusataan julkisesti, mutta mitäs niistä.

Voit jopa kasvaa tällaisen lapsena ja kuvitella että hän on hyvääkin hyvempi ihminen ja että suurin osa ihmisistä on suorastaan kusipäitä häneen verrattuna. Sitten vasta pitkälle aikuisuudessa alat havahtua että: "Hetkinen, mitäs vittua?!?"

Tämä on mun omaa selittelyä tietysti, mutta se on jotenkin tosi vaikeaa muodostaa realistista käsitystä maailmasta, kun sun oma äiti on mitä on. Jotenkin sitä mieli on niin taipuvainen ajattelemaan, ettei se oma äiti nyt voi olla jotenkin ns. viallinen yksilö. Ihmiset ylipäätään reagoivat usein tosi negatiivisesti, jos joku kehtaa sanoa jotain pahaa omasta äidistään. Äiti on kuitenkin pyhä olento...

AP

Äitisi taisi olla voimakas, hankala, narsistinen ja raskas ihminen, et uskaltanut sanoa vastaan? Nyt tavallaan kostat sen naisellesi tietämättäsi, vaikka naisesi on aivan erilainen?

No, äideistäkin osa on narsisteja. Oli muuten tuoki vanhempi narsistityyppi (perheen ulkopuolella hyvätekijä) listattu Dr Ramanilla. 

Oma mielipiteeni on se, ettei ole valmis suhteeseen, jos pelkää toisen olevan narsisti tai väkivaltainen, koska vanhempi tai aiempi kumppanikin on ollut. Niitä triggerijuttuja tulee välillä, mutta niihin sitten puututaan. Ja mitä traumatisoituneempi on, sitä kapeammaksi ikävä kyllä käy sopivien - riittävän turvallisten - potentiaalisten kumppanien joukko. Liian turvattoman ihmisen kanssa oleminen on niin kuluttavaa, että on mukavampaa yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Äitisi taisi olla voimakas, hankala, narsistinen ja raskas ihminen, et uskaltanut sanoa vastaan? Nyt tavallaan kostat sen naisellesi tietämättäsi, vaikka naisesi on aivan erilainen?

En usko että kostan. Tai en näe että se oikein toimisi kostamisena että olen varpaillani hänen kanssaan. Hänhän tässä saa pikemminkin mahdollisuudet kohdella mua huonosti jos on siihen taipumusta, koska mä olen hyvin varovainen tulkinnoissani ja käytöksessäni.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota suklaa tai joku muu palkkio aina kun alat kuulla vihellystä niin muutat sen merkityksen positiiviseksi. 

Ihan hyvä vinkki. Kiinnostais kuulla onko tää jostain kognitiivisen terapian kirjasta tms. tai mistä oot lukenu että noin kannattais tehdä?

 

ap

Behavioraalusta terapiaa/ehdollistumista. Ei nyt ihan oppikirjan mukaista...yksikään psykologi ei tuota suosittelisi vakavalla naamalla varsinaisena hoidon osana, mutta jos se kikkana toimii, niin hyvä t. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Mut se se onkin, että mistä tiedän että olen valinnut oikeanlaisen kumppanin, enkä jotakuta joka oikeasti kohtelee mua paskasti mutten ymmärrä sitä, koska selittelen kaikki hänen tekonsa itselleni parhainpäin? Sitä kai mä pelkään. Etten vaan osaa pitää puoliani ja olen konflikteissa niin heikko, että mut voidaan puhua näkemään musta valkoisena.

No sitten otat ja lähdet, jos alkaa tuntua siltä, että näin tapahtuu ja vastapuoli on ikävä ihminen?

Mitä luulet voittavasi tuolla nykyisellä systeemillä? Ja näetkö itse mitä häviät?

Mä tiedän tän, mutten tiedä miksei mieleni usko sitä. Mun on vaikea nähdä toista positiivisessa valossa jos en saa tarpeeksi todisteita siitä, että hän on oikeasti hyvä tyyppi. Ja silloin en oikein pysty olemaan oma itseni hänen seurassaan. En tiedä mitä sille tekisi. No puhua voi tietty.

Luepa vielä uudelleen oikein ajatuksella tuo kommenttisi. Oli se syy sitten mikä hyvänsä, niin pitäisi riittää, että et voi suhteessa hyvin edes korjaustoimenpiteistä huolimatta. Älä jää huonoon tilanteeseen roikkumaan. Tuossa tapauksessa olisi varmasti parempi olla vaikka yksinään.

Toisaalta mä voin koko ajan paremmin. Nyt vain kaikki yrittäminen on alkanut viedä puhtia. Luottamus on kuitenkin parantunut jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

auttava auttaja kirjoitti:

Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.

Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla. 

Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.

Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.

Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.

Et voikaan eikä pidäkään. Sä olet parisuhteessa ja niissä toisinaan sanotaan rumasti ja puretaan kiukkua toiseen. Ihan varmasti voit tehdä automaattisen oletuksen, että koska naisesi ei ole enkeli, hänkin sortuu tähän, kuten muutkin inhimilliset ihmiset.

Niissä tilanteissa ei tarvitse itseään puolustaa, vaan sanoa, että hittoako siinä mulle räyhäät ja älä kiukkuasi minuun pura. Ihan normia settiä suhteissa.

Eikä tarvitse miettiä olisko toi vai eikö ois, vaan voi sanoa, että hei nyt tuntuu tältä.

Vierailija kirjoitti:

No, äideistäkin osa on narsisteja. Oli muuten tuoki vanhempi narsistityyppi (perheen ulkopuolella hyvätekijä) listattu Dr Ramanilla. 

Oma mielipiteeni on se, ettei ole valmis suhteeseen, jos pelkää toisen olevan narsisti tai väkivaltainen, koska vanhempi tai aiempi kumppanikin on ollut. Niitä triggerijuttuja tulee välillä, mutta niihin sitten puututaan. Ja mitä traumatisoituneempi on, sitä kapeammaksi ikävä kyllä käy sopivien - riittävän turvallisten - potentiaalisten kumppanien joukko. Liian turvattoman ihmisen kanssa oleminen on niin kuluttavaa, että on mukavampaa yksin. 

Itse ajattelen tavallaan toisinpäin. Miltei kaikki ovat enemmän tai vähemmän traumatisoituneita, kuka mitenkin. Voisin seurustella ihmisen kanssa joka on vähän rikki. Mutta kenen kanssa en haluaisi olla niin jonkun joka ei ymmärrä traumoja, haurautta, heikkoutta, epävarmuuksia. Tietysti turvallisesti kiintynyt VOI olla niitä asioita kohtaan empaattinen, mutta voi myös olla ettei ymmärrä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi taisi olla voimakas, hankala, narsistinen ja raskas ihminen, et uskaltanut sanoa vastaan? Nyt tavallaan kostat sen naisellesi tietämättäsi, vaikka naisesi on aivan erilainen?

En usko että kostan. Tai en näe että se oikein toimisi kostamisena että olen varpaillani hänen kanssaan. Hänhän tässä saa pikemminkin mahdollisuudet kohdella mua huonosti jos on siihen taipumusta, koska mä olen hyvin varovainen tulkinnoissani ja käytöksessäni.

AP

Sinä et kykene ottamaan vastaan sitä mitä sinulle yritetään sanoa sinusta itsestäsi ja siitä miten itsekästä tuo toimintasi on toista osapuolta kohtaan. Ymmärrämme sen, että sinä koet tuon siilipuolustuksen itsellesi tarpeelliseksi, mutta sinä et suostu ymmärtämään sitä, että se on epäreilua ja haitallista toiselle sekä  suhteelle ja sen onnistumismahdollisuuksille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, äideistäkin osa on narsisteja. Oli muuten tuoki vanhempi narsistityyppi (perheen ulkopuolella hyvätekijä) listattu Dr Ramanilla. 

Oma mielipiteeni on se, ettei ole valmis suhteeseen, jos pelkää toisen olevan narsisti tai väkivaltainen, koska vanhempi tai aiempi kumppanikin on ollut. Niitä triggerijuttuja tulee välillä, mutta niihin sitten puututaan. Ja mitä traumatisoituneempi on, sitä kapeammaksi ikävä kyllä käy sopivien - riittävän turvallisten - potentiaalisten kumppanien joukko. Liian turvattoman ihmisen kanssa oleminen on niin kuluttavaa, että on mukavampaa yksin. 

Itse ajattelen tavallaan toisinpäin. Miltei kaikki ovat enemmän tai vähemmän traumatisoituneita, kuka mitenkin. Voisin seurustella ihmisen kanssa joka on vähän rikki. Mutta kenen kanssa en haluaisi olla niin jonkun joka ei ymmärrä traumoja, haurautta, heikkoutta, epävarmuuksia. Tietysti turvallisesti kiintynyt VOI olla niitä asioita kohtaan empaattinen, mutta voi myös olla ettei ymmärrä ollenkaan.

Minusta turvallinen ihminen on empaattinen sekä sellainen, joka ottaa toisen ihmisen taustoineen huomioon. En itse asiassa viitannut lainaamassasi viestissä kiintymyssuhteeseen vaan tunteeseen, jonka henkilö luo toiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

auttava auttaja kirjoitti:

Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.

Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla. 

Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.

Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.

Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.

Et voikaan eikä pidäkään. Sä olet parisuhteessa ja niissä toisinaan sanotaan rumasti ja puretaan kiukkua toiseen. Ihan varmasti voit tehdä automaattisen oletuksen, että koska naisesi ei ole enkeli, hänkin sortuu tähän, kuten muutkin inhimilliset ihmiset.

Niissä tilanteissa ei tarvitse itseään puolustaa, vaan sanoa, että hittoako siinä mulle räyhäät ja älä kiukkuasi minuun pura. Ihan normia settiä suhteissa.

Eikä tarvitse miettiä olisko toi vai eikö ois, vaan voi sanoa, että hei nyt tuntuu tältä.

Kiitos. Multa puuttuu pahasti nää tällaset taidot. Ehkä olen myös haalinut ympärilleni ihmisiä jotka ovat tosi kilttejä, niin hyvin harvoin olet joutunut kohtaamaan ihmisten monivärisyyttä. Sitten toisaalta olen haalinut ympärilleni myös aitoja hyväksikäyttäjiä, joiden kanssa ei oikein kuulukaan olla rennosti ja välittömästi. Heistä olen onneksi jo hankkiutunut eroon.

AP

Todella todella surullinen ketju tämä. Ap kohtelee naisystäväänsä todella huonosti, kriittisesti tutkailee onko käytös normaalia. Samoin pomppaa esille että etkö itse luota yhtään omiin vaistoihin? Jos luulet että ihminen kenet päästät lähellesi voi kohdella ja kouluttaa sua kun koiraa (vai miten se lainaus meni) ja jos tämä ihmeskenaario toteutuisi niin olisitko täysin tahdoton nukke etkä voisi lähteä tilanteesta pois? Ylipäätään uskomattomasti tulevaisuuteen kasattuja mitä jos-pelkoja. Miten se menikään.. max 3% ihmisen kaikista peloista toteutuu joten 97% ne on ns turhia. Ja tässä tapauksessa sivusta kuultuna myös absurdeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi taisi olla voimakas, hankala, narsistinen ja raskas ihminen, et uskaltanut sanoa vastaan? Nyt tavallaan kostat sen naisellesi tietämättäsi, vaikka naisesi on aivan erilainen?

En usko että kostan. Tai en näe että se oikein toimisi kostamisena että olen varpaillani hänen kanssaan. Hänhän tässä saa pikemminkin mahdollisuudet kohdella mua huonosti jos on siihen taipumusta, koska mä olen hyvin varovainen tulkinnoissani ja käytöksessäni.

AP

Sinä et kykene ottamaan vastaan sitä mitä sinulle yritetään sanoa sinusta itsestäsi ja siitä miten itsekästä tuo toimintasi on toista osapuolta kohtaan. Ymmärrämme sen, että sinä koet tuon siilipuolustuksen itsellesi tarpeelliseksi, mutta sinä et suostu ymmärtämään sitä, että se on epäreilua ja haitallista toiselle sekä  suhteelle ja sen onnistumismahdollisuuksille. 

Mä oon kyllä ajatellut tässä kumppaniani enemmän kuin paljon. En kyllä pysty itsekkyyttä allekirjoittamaan. Tai varmaan jostain näkökulmasta joo, mutta olen mä uhrannut tosi paljon tehdäkseni tästä suhteesta parempaa. Jos mä olisin itsekäs niin voin sanoa että olisin toiminut hyvin hyvin eri tavalla. Ja joo meni tunteisiin. Mut sanon että meni tunteisiin, koska tuo on vähän kuin sanoisi jollekin hiihdon mm-kisoissa pronssia hiihtäneelle, että se on treenannu laiskasti.

AP