Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla

Eduksi, haitaksi, järkeillen...kaikki samaa pskaa. Ellet uskalla tuntea, mitä tunnet sekä ilmaista, mitä tunnet, olet koko ajan hakoteillä, ihan sama, miten tällä kertaa lottosit menemään eteenpäin toisten kanssa.

On kyllä minustakin aika kummallista, jos terapeutti ei tähän puoleen ole puuttunut ollenkaan, vaan istuu kanssasi pohtimassa tilanteita, joissa et saa antaa toisten kävellä ylitsesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeutti ei neljässä vuodessa ole päässyt kiinni siitä, että APlla on keskimääräistä pakkomielteisempi suhtautuminen siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, jopa niin voimakkaasti, että se ohittaa hänen ajattelussaan APn omat tunne-elämykset ja ilmaisut, en taida suosittaa jatkoon, taikka uskaltaa toivoa viidettä parempaa vuotta.

Onko sulla koulutusta psykologian alalle?

AP

Jonkun verran, kyllä. Pakkomielteiset ajatukset voivat syntyä mistä hyvänsä, mutta aivan yleistä on, että omia tunteita korvataan yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Sulla tuntuu olevan tavallista voimakkaampi tarve siihen. Selittelet, että se on järkevää, mutta ei se kyllä enää esittämässäsi mittakaavassa ole.

Ei ole normaalia miettiä, onko käytöstapojen mukaista närkästyä, kun likkakaveri työntää tavaroita syliin. Normaalia on närkästyä tai olla närkästymättä.

Siis mä närkästyin siinä kyllä, mutta ennen kun reagoin mietin, että onko se kohtuullista ja onko tämä asia mitä voi pitää ihan täytenä paskana vai pikkujuttuna. Jos sanoo heti mitä sylki suuhun tuo, niin mennään myöskin metsään.

AP

Voihan sanoa ihan kauniisti, etten halua näitä tavaroita tähän, ei siitä tarvitse tehdä mitään valtataistelua tai loukkausta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä tuohon autossa tavaran syliin laittamisesta. Kirjoitat että jos puolituttu tekisi niin niin se olisi kaiketi törkeää. Olisi? Kaiketi? Ei se kaikkien mielestä oo mikään iso juttu vaikka puolituttukin laittaa autossa tavaraa syliin. Vielä vähemmän jos se on oma kumppani. Neuvon että opettelet tunnistamaan miltä asiat sinusta tuntuu. Ei miltä niiden pitäisi jonkun mielestä tuntua.

No musta se tuntui pahalta. Tosi pahalta. Mutta se syy miksi se tuntui pahalta on se, että koin että tuollainen ei ole yleisesti hyväksyttävää. Ainahan käytöstavat ovat kulttuurisidonnaisia ja se mikä on jossain ympäristössä tosi ok voi olla toisessa törkeää ja periaatteessa lyömisen, tappamisen ja raiskaamisen ohella ei ole paljoakaan täysin universaaleja sääntöjä ihmisten kanssakäymiselle.

AP

Ovatko tunnekokemuksesi yleensäkin voimakkaita, hyvin pakahduttavia? 

Kannattaisi miettiä syvällisemmin myös sitä, miksi kierrätät itsetuntosi "yleisesti hyväksytyn" kautta koko ajan. 

Voi olla että sen takia, että mussa ei usein herää mitään, vaikka kuinka rajoja rikottaisiin. Parempi sentään rationalisoida että milloin mulla on oikeus puolustaa itseäni kuin olla tekemättä koskaan mitään.

AP

Voitko kertoa jostain törkeästä rajojen rikkomisestasi? Ei välttämättä parisuhteessa, vaan yleensä.

Tuossa pari viestiä sitten kerroin tilanteesta, jossa ex-kaverini haukkui minua exäni ollessa siinä vieressä enkä tehnyt asialle mitään.

AP

Mutta mitä hän sanoi ja miten suuren mittaluokan asiasta oli kyse? Ja ennen kaikkea, tuntuiko sinusta pahalta?

Vierailija kirjoitti:

Miltä sinusta tuntuisi, että joku kohtelisi sinua huonosti ja sinä et puuttuisikaan siihen? Siis kerran tai harvoin, ei niin että sitä tapahtuu aina? Miten suhtaudut tilien tasaamiseen tai kostoon? Pystytkö suhtautumaan kevyesti niin, että tekijän ongelma ja tyhmyys, ei sinun? Pitääkö sinun päästä joko opettamaan tai muuten ilmaisemaan, että huomasit sinua kohdellun väärin?

Riippuu miten huonosti kohdellaan. En mä usko kostoon. Riippuu vähän tilanteesta miten kevyesti suhtaudun. Joskus on hyvä lähettää vaikka yksityisviesti jos toinen on tosi törkeä. Jos pikkujuttu, niin voi mennä ohi. Ei ole pakko päästä opettamaan.

AP

Vierailija kirjoitti:

Eduksi, haitaksi, järkeillen...kaikki samaa pskaa. Ellet uskalla tuntea, mitä tunnet sekä ilmaista, mitä tunnet, olet koko ajan hakoteillä, ihan sama, miten tällä kertaa lottosit menemään eteenpäin toisten kanssa.

On kyllä minustakin aika kummallista, jos terapeutti ei tähän puoleen ole puuttunut ollenkaan, vaan istuu kanssasi pohtimassa tilanteita, joissa et saa antaa toisten kävellä ylitsesi.

Psykodynaaminen on ainakin sellainen suuntaus, että asiakas saa puhua ihan mitä vaan eikä terapeutti ohjaa millään muotoa terveemmälle raiteelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä tuohon autossa tavaran syliin laittamisesta. Kirjoitat että jos puolituttu tekisi niin niin se olisi kaiketi törkeää. Olisi? Kaiketi? Ei se kaikkien mielestä oo mikään iso juttu vaikka puolituttukin laittaa autossa tavaraa syliin. Vielä vähemmän jos se on oma kumppani. Neuvon että opettelet tunnistamaan miltä asiat sinusta tuntuu. Ei miltä niiden pitäisi jonkun mielestä tuntua.

No musta se tuntui pahalta. Tosi pahalta. Mutta se syy miksi se tuntui pahalta on se, että koin että tuollainen ei ole yleisesti hyväksyttävää. Ainahan käytöstavat ovat kulttuurisidonnaisia ja se mikä on jossain ympäristössä tosi ok voi olla toisessa törkeää ja periaatteessa lyömisen, tappamisen ja raiskaamisen ohella ei ole paljoakaan täysin universaaleja sääntöjä ihmisten kanssakäymiselle.

AP

Ovatko tunnekokemuksesi yleensäkin voimakkaita, hyvin pakahduttavia? 

Kannattaisi miettiä syvällisemmin myös sitä, miksi kierrätät itsetuntosi "yleisesti hyväksytyn" kautta koko ajan. 

Voi olla että sen takia, että mussa ei usein herää mitään, vaikka kuinka rajoja rikottaisiin. Parempi sentään rationalisoida että milloin mulla on oikeus puolustaa itseäni kuin olla tekemättä koskaan mitään.

AP

Voitko kertoa jostain törkeästä rajojen rikkomisestasi? Ei välttämättä parisuhteessa, vaan yleensä.

Tuossa pari viestiä sitten kerroin tilanteesta, jossa ex-kaverini haukkui minua exäni ollessa siinä vieressä enkä tehnyt asialle mitään.

AP

Mutta mitä hän sanoi ja miten suuren mittaluokan asiasta oli kyse? Ja ennen kaikkea, tuntuiko sinusta pahalta?

No hän oli ihastunut exääni ja sanoi kaikenlaista millä yritti mustamaalata minua hänelle. Exänikin piti kommentteja tosi törkeinä. Ei tuntunut kuitenkaan pahalta. Ei tuntunut paljon miltään. Katkaisin häneen lopulta välit kylmän rationaalisen päätöksen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeutti ei neljässä vuodessa ole päässyt kiinni siitä, että APlla on keskimääräistä pakkomielteisempi suhtautuminen siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, jopa niin voimakkaasti, että se ohittaa hänen ajattelussaan APn omat tunne-elämykset ja ilmaisut, en taida suosittaa jatkoon, taikka uskaltaa toivoa viidettä parempaa vuotta.

Onko sulla koulutusta psykologian alalle?

AP

Jonkun verran, kyllä. Pakkomielteiset ajatukset voivat syntyä mistä hyvänsä, mutta aivan yleistä on, että omia tunteita korvataan yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Sulla tuntuu olevan tavallista voimakkaampi tarve siihen. Selittelet, että se on järkevää, mutta ei se kyllä enää esittämässäsi mittakaavassa ole.

Ei ole normaalia miettiä, onko käytöstapojen mukaista närkästyä, kun likkakaveri työntää tavaroita syliin. Normaalia on närkästyä tai olla närkästymättä.

Siis mä närkästyin siinä kyllä, mutta ennen kun reagoin mietin, että onko se kohtuullista ja onko tämä asia mitä voi pitää ihan täytenä paskana vai pikkujuttuna. Jos sanoo heti mitä sylki suuhun tuo, niin mennään myöskin metsään.

AP

Voihan sanoa ihan kauniisti, etten halua näitä tavaroita tähän, ei siitä tarvitse tehdä mitään valtataistelua tai loukkausta. 

Niin. Se ajatus mikä mulle tuossa nousee on vaan, että toinen ei ollenkaan kunnioita mua kun tekee noin ja että hän ihan tahallaan laittoi ne siihen epäkunnioituksen osoituksena.

AP

Vierailija kirjoitti:

Eduksi, haitaksi, järkeillen...kaikki samaa pskaa. Ellet uskalla tuntea, mitä tunnet sekä ilmaista, mitä tunnet, olet koko ajan hakoteillä, ihan sama, miten tällä kertaa lottosit menemään eteenpäin toisten kanssa.

On kyllä minustakin aika kummallista, jos terapeutti ei tähän puoleen ole puuttunut ollenkaan, vaan istuu kanssasi pohtimassa tilanteita, joissa et saa antaa toisten kävellä ylitsesi.

Kyllä hän tuosta puhuu harva se päivä. Se on sitten eri asia onko harjoitukset menneet perille tähän mun ahtaaseen pääkoppaan :D Mä en ehkä koe että mulla on oikeus suuttua ja pystyn vaan rationalisoinnin avulla pitämään puoleni, vetoamalla mielessäni siihen mikä on yleisesti hyväksyttyä.

AP

Aleksitymia. Onko tuttu sana??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näemmä saa ongelmia aikaan pienestäkin, kun oikeita ongelmia ei ole. 

Tapahtuuko tätä jatkuvasti ja oletko sanonut, ettet pidä siitä, että syliisi laitetaan tavaraa kysymättä? Ja hän laittaa siitä huolimatta?

Kerran tapahtui. Sanoin siitä ehkä tunnin päästä siitä parin tunnin päästä kun se oli tapahtunut. Pelkäsin, että tuo on epäkunnioittavaa käytöstä ja siihen pitää puuttua ettei se jatku. Ei ole toistunut sen jälkeen. Kumppani ihmetteli, että miten vakavana asiana pidin sitä.

AP

No niin ihmettelen minäkin ja sitä, ettet sanonut sitä heti sillä hetkellä. Koska sinulla on tuollaisia juttuja, joita keskimäärin ihmisellä ei ole, niistä pitäisi olla vielä herkemmin avoin ja kommunikoida, jotta toinen oppisi tuntemaan sinut. 

Ja pelkäsit, että se on epäkunnioittavaa? Et siis kokenut sitä epäkunnioittavana, mutta näit sen mahdollisena merkkinä luonnehäiriöistä naisessasi?

Koin sen epäkunnioittavana, koska oletin että jos vaikka olisin kaverini kanssa autossa ja laittaisin vaan tavaran hänen syliinsä, hän pitäisi sitä epäkunnioittavana. Jos mun kokemus olisi että kaikki tekee noin eikä kukaan pidä sitä minään, niin en olisi kokenut sitä epäkunnioittavaksi.

AP

Mutta miltä sinusta itsestäsi se tuntui? Ilman mitään syväluotaavia analyysejä tai vertailuja?

Se tuntui silloin pahalta. Mutta toisaalta nyt kun käsitykseni siitä onko tuollainen normaalia on muuttunut, se ei enää tuntuisi pahalta.

Edelleenkään et vastaa miltä se sinusta tuntuu. Vaan vertaat tuntemuksiasi yleiseen mielipiteeseen.

Mä vastasin jo että se tuntui silloin pahalta. Se mikä mut sai toimimaan oli todennäköisesti kuitenkin se, että rationalisoin ettei tämä ole hyväksyttävää käytöstä, koska kyseenalaistin että onko mulla oikeus tuntea itseni loukatuksi ja pitää puoleni tuossa tilanteessa. Sen takia reagoin vasta monta tuntia jälkikäteen.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeutti ei neljässä vuodessa ole päässyt kiinni siitä, että APlla on keskimääräistä pakkomielteisempi suhtautuminen siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, jopa niin voimakkaasti, että se ohittaa hänen ajattelussaan APn omat tunne-elämykset ja ilmaisut, en taida suosittaa jatkoon, taikka uskaltaa toivoa viidettä parempaa vuotta.

Onko sulla koulutusta psykologian alalle?

AP

Jonkun verran, kyllä. Pakkomielteiset ajatukset voivat syntyä mistä hyvänsä, mutta aivan yleistä on, että omia tunteita korvataan yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Sulla tuntuu olevan tavallista voimakkaampi tarve siihen. Selittelet, että se on järkevää, mutta ei se kyllä enää esittämässäsi mittakaavassa ole.

Ei ole normaalia miettiä, onko käytöstapojen mukaista närkästyä, kun likkakaveri työntää tavaroita syliin. Normaalia on närkästyä tai olla närkästymättä.

Siis mä närkästyin siinä kyllä, mutta ennen kun reagoin mietin, että onko se kohtuullista ja onko tämä asia mitä voi pitää ihan täytenä paskana vai pikkujuttuna. Jos sanoo heti mitä sylki suuhun tuo, niin mennään myöskin metsään.

AP

Voihan sanoa ihan kauniisti, etten halua näitä tavaroita tähän, ei siitä tarvitse tehdä mitään valtataistelua tai loukkausta. 

Niin. Se ajatus mikä mulle tuossa nousee on vaan, että toinen ei ollenkaan kunnioita mua kun tekee noin ja että hän ihan tahallaan laittoi ne siihen epäkunnioituksen osoituksena.

AP

Oletko miettinyt, onko tuo oikeudenmukainen ja oikeansuhtainen ajatus toista ihmistä kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeutti ei neljässä vuodessa ole päässyt kiinni siitä, että APlla on keskimääräistä pakkomielteisempi suhtautuminen siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, jopa niin voimakkaasti, että se ohittaa hänen ajattelussaan APn omat tunne-elämykset ja ilmaisut, en taida suosittaa jatkoon, taikka uskaltaa toivoa viidettä parempaa vuotta.

Onko sulla koulutusta psykologian alalle?

AP

Jonkun verran, kyllä. Pakkomielteiset ajatukset voivat syntyä mistä hyvänsä, mutta aivan yleistä on, että omia tunteita korvataan yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Sulla tuntuu olevan tavallista voimakkaampi tarve siihen. Selittelet, että se on järkevää, mutta ei se kyllä enää esittämässäsi mittakaavassa ole.

Ei ole normaalia miettiä, onko käytöstapojen mukaista närkästyä, kun likkakaveri työntää tavaroita syliin. Normaalia on närkästyä tai olla närkästymättä.

No ehkä tuossa on noin, mutta eivät kaikki asiat ole tuollaisia. Ne asiat missä vaikka terapeuttikin puuttuu että "et voi anna muiden kohdella itseäsi noin" on sellaisia, että se on yleisistä säännöistä kiinni että mikä on hyväksyttävää.

AP

On ihan normaalia, ettei kiltimpi ihminen saa suutaan auki tuolloisissa tilanteissa T. Kokemus

Ei mulla ole silti noin musertavaa ja kaikenläpäisevää epäluuloa puolisoani kohtaan.

Ei pitäisi olla sinullakaan, jos ahdistuksesi kohteet ovat tasoa

- jonossa ohittaja

- tavaroiden syliin laittaja

- äiti katsoi joskus ilkeästi

Siis selvästi käyt ihan ylikierroksilla koko ajan ja sulla on loputtoman huono itsetunto yhdistettynä lähes loputtomaan epäluuloon muita ihmisiä kohtaan.

Tsemiä ja vaihda se terapeutti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeutti ei neljässä vuodessa ole päässyt kiinni siitä, että APlla on keskimääräistä pakkomielteisempi suhtautuminen siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, jopa niin voimakkaasti, että se ohittaa hänen ajattelussaan APn omat tunne-elämykset ja ilmaisut, en taida suosittaa jatkoon, taikka uskaltaa toivoa viidettä parempaa vuotta.

Onko sulla koulutusta psykologian alalle?

AP

Jonkun verran, kyllä. Pakkomielteiset ajatukset voivat syntyä mistä hyvänsä, mutta aivan yleistä on, että omia tunteita korvataan yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Sulla tuntuu olevan tavallista voimakkaampi tarve siihen. Selittelet, että se on järkevää, mutta ei se kyllä enää esittämässäsi mittakaavassa ole.

Ei ole normaalia miettiä, onko käytöstapojen mukaista närkästyä, kun likkakaveri työntää tavaroita syliin. Normaalia on närkästyä tai olla närkästymättä.

Siis mä närkästyin siinä kyllä, mutta ennen kun reagoin mietin, että onko se kohtuullista ja onko tämä asia mitä voi pitää ihan täytenä paskana vai pikkujuttuna. Jos sanoo heti mitä sylki suuhun tuo, niin mennään myöskin metsään.

AP

Voihan sanoa ihan kauniisti, etten halua näitä tavaroita tähän, ei siitä tarvitse tehdä mitään valtataistelua tai loukkausta. 

Niin. Se ajatus mikä mulle tuossa nousee on vaan, että toinen ei ollenkaan kunnioita mua kun tekee noin ja että hän ihan tahallaan laittoi ne siihen epäkunnioituksen osoituksena.

AP

No niin, ytimessä ollaan. Kyse ei siis olekaan siitä, onko yleisesti hyväksyttyä vaikka kaverin laittaa tavaroita sun syliin (järkeilyselitys), vaan siitä, että sulla vaan nousee ajatus, että tuo toinen on tahallaan epäkunnioittava. 

Mitä päässäsi tapahtui sen jälkeen, kun vihdoin sait suusi auki ja hän pyysi anteeksi ja ei ole enää tehnyt näin? 

Nousiko seuraavan kerran jostain muusta pienestä asiasta tarve järkeillä, että hän on tahallaan epäkunnioittava eikä lainkaan kunnioita sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeutti ei neljässä vuodessa ole päässyt kiinni siitä, että APlla on keskimääräistä pakkomielteisempi suhtautuminen siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, jopa niin voimakkaasti, että se ohittaa hänen ajattelussaan APn omat tunne-elämykset ja ilmaisut, en taida suosittaa jatkoon, taikka uskaltaa toivoa viidettä parempaa vuotta.

Onko sulla koulutusta psykologian alalle?

AP

Jonkun verran, kyllä. Pakkomielteiset ajatukset voivat syntyä mistä hyvänsä, mutta aivan yleistä on, että omia tunteita korvataan yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Sulla tuntuu olevan tavallista voimakkaampi tarve siihen. Selittelet, että se on järkevää, mutta ei se kyllä enää esittämässäsi mittakaavassa ole.

Ei ole normaalia miettiä, onko käytöstapojen mukaista närkästyä, kun likkakaveri työntää tavaroita syliin. Normaalia on närkästyä tai olla närkästymättä.

Siis mä närkästyin siinä kyllä, mutta ennen kun reagoin mietin, että onko se kohtuullista ja onko tämä asia mitä voi pitää ihan täytenä paskana vai pikkujuttuna. Jos sanoo heti mitä sylki suuhun tuo, niin mennään myöskin metsään.

AP

Voihan sanoa ihan kauniisti, etten halua näitä tavaroita tähän, ei siitä tarvitse tehdä mitään valtataistelua tai loukkausta. 

Niin. Se ajatus mikä mulle tuossa nousee on vaan, että toinen ei ollenkaan kunnioita mua kun tekee noin ja että hän ihan tahallaan laittoi ne siihen epäkunnioituksen osoituksena.

AP

Oletko miettinyt, onko tuo oikeudenmukainen ja oikeansuhtainen ajatus toista ihmistä kohtaan?

Ei varmaan ole, mutta mä  uskon että maailma on julma paikka ja ihmiset syö toisiaan :D Pitää vaan yrittää päästä siitä eroon

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeutti ei neljässä vuodessa ole päässyt kiinni siitä, että APlla on keskimääräistä pakkomielteisempi suhtautuminen siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, jopa niin voimakkaasti, että se ohittaa hänen ajattelussaan APn omat tunne-elämykset ja ilmaisut, en taida suosittaa jatkoon, taikka uskaltaa toivoa viidettä parempaa vuotta.

Onko sulla koulutusta psykologian alalle?

AP

Jonkun verran, kyllä. Pakkomielteiset ajatukset voivat syntyä mistä hyvänsä, mutta aivan yleistä on, että omia tunteita korvataan yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Sulla tuntuu olevan tavallista voimakkaampi tarve siihen. Selittelet, että se on järkevää, mutta ei se kyllä enää esittämässäsi mittakaavassa ole.

Ei ole normaalia miettiä, onko käytöstapojen mukaista närkästyä, kun likkakaveri työntää tavaroita syliin. Normaalia on närkästyä tai olla närkästymättä.

No ehkä tuossa on noin, mutta eivät kaikki asiat ole tuollaisia. Ne asiat missä vaikka terapeuttikin puuttuu että "et voi anna muiden kohdella itseäsi noin" on sellaisia, että se on yleisistä säännöistä kiinni että mikä on hyväksyttävää.

AP

On ihan normaalia, ettei kiltimpi ihminen saa suutaan auki tuolloisissa tilanteissa T. Kokemus

Ei mulla ole silti noin musertavaa ja kaikenläpäisevää epäluuloa puolisoani kohtaan.

Ei pitäisi olla sinullakaan, jos ahdistuksesi kohteet ovat tasoa

- jonossa ohittaja

- tavaroiden syliin laittaja

- äiti katsoi joskus ilkeästi

Siis selvästi käyt ihan ylikierroksilla koko ajan ja sulla on loputtoman huono itsetunto yhdistettynä lähes loputtomaan epäluuloon muita ihmisiä kohtaan.

Tsemiä ja vaihda se terapeutti.

Ei ole kyse siitä että äiti katsoi joskus ilkeästi. Hän piti mulle viikkojen pituisia mykkäkouluja joiden aikana pyrki saamaan mulle olon etten ole hänen lapsensa enää.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisissa voi olla tiettyjä piirteitä, lähes kaikissa naisissa siis. Jos et esim. tee kotitöitä ja nainen motkottaa niin luultavasti asiasta voi motkottaa joku toinenkin nainen; tai sitten valitset kumppanin joka tykkää myös elää "pellossa". Mutta siis useissa naisissa on naismaisia piirteitä joten voi olla ettet koskaan niitä karkuun pääse. Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi, et toisen!

Niin. Ongelma vain on, että teen kyllä kotitöitä ihan tarpeeksi eikä nainen ole kuin kerran valittanut asiasta. Oikeastaan siitä yhdestä kerrastakin jäi vaan "traumat". Pelkään jatkuvasti etten ole tarpeeksi hänelle tai ärsytän häntä sillä miten asiat teen ja tunnen siksi painetta tehdä kaiken täydellisesti. Koskaan ei saisi jättää mitään asioita levälleen jne. Ja vaikka tiedostan ettei se ole välttämättä totta, ei kriittinen ääni sisälläni hiljene. Minun on hyvin vaikea vetää rajaa siihen, milloin pingotan liikaa asioista ja milloin olen tarpeettoman hunsvotti. Elämä on jatkuvaa painia.

Kyse ei ole äidistäsi tai kenestäkään muusta, vaan sinusta itsestäsi ja suhteestasi itseesi. Toki suhteesi äitiisi on vaikuttanut niihin valmiuksiin jotka olet elämäsi alussa saanut, mutta keskityt ihan turhaan siihen. Sinä itse jankutat päässäsi itsellesi mokailevasi ja olevasi jotenkin huono. Tuomitset itsesi ja kuulet ikään kuin toisten puheena sen, mitä ajattelet itsestäsi.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä että ei kannata yrittää elää eristyksissä siihen asti kunnes mukamas olisi valmis suhteeseen,. Voit hyvin oppia ja eheytyä suhteessa ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeutti ei neljässä vuodessa ole päässyt kiinni siitä, että APlla on keskimääräistä pakkomielteisempi suhtautuminen siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, jopa niin voimakkaasti, että se ohittaa hänen ajattelussaan APn omat tunne-elämykset ja ilmaisut, en taida suosittaa jatkoon, taikka uskaltaa toivoa viidettä parempaa vuotta.

Onko sulla koulutusta psykologian alalle?

AP

Jonkun verran, kyllä. Pakkomielteiset ajatukset voivat syntyä mistä hyvänsä, mutta aivan yleistä on, että omia tunteita korvataan yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Sulla tuntuu olevan tavallista voimakkaampi tarve siihen. Selittelet, että se on järkevää, mutta ei se kyllä enää esittämässäsi mittakaavassa ole.

Ei ole normaalia miettiä, onko käytöstapojen mukaista närkästyä, kun likkakaveri työntää tavaroita syliin. Normaalia on närkästyä tai olla närkästymättä.

Siis mä närkästyin siinä kyllä, mutta ennen kun reagoin mietin, että onko se kohtuullista ja onko tämä asia mitä voi pitää ihan täytenä paskana vai pikkujuttuna. Jos sanoo heti mitä sylki suuhun tuo, niin mennään myöskin metsään.

AP

Voihan sanoa ihan kauniisti, etten halua näitä tavaroita tähän, ei siitä tarvitse tehdä mitään valtataistelua tai loukkausta. 

Niin. Se ajatus mikä mulle tuossa nousee on vaan, että toinen ei ollenkaan kunnioita mua kun tekee noin ja että hän ihan tahallaan laittoi ne siihen epäkunnioituksen osoituksena.

AP

No niin, ytimessä ollaan. Kyse ei siis olekaan siitä, onko yleisesti hyväksyttyä vaikka kaverin laittaa tavaroita sun syliin (järkeilyselitys), vaan siitä, että sulla vaan nousee ajatus, että tuo toinen on tahallaan epäkunnioittava. 

Mitä päässäsi tapahtui sen jälkeen, kun vihdoin sait suusi auki ja hän pyysi anteeksi ja ei ole enää tehnyt näin? 

Nousiko seuraavan kerran jostain muusta pienestä asiasta tarve järkeillä, että hän on tahallaan epäkunnioittava eikä lainkaan kunnioita sinua?

Nouseehan näitä aina välillä, mutta se on vähentynyt ja en enää ajattele noista ihan niin mustavalkoisesti. Tässä ongelmana on juuri suhteellisuudentaju. On asioita jotka ovat harmittomia tai vahinkoja, sitten on asioita jotka aidosti kielivät siitä ettei toinen kunnioita. Esim. tosi tökeröt kommentit omasta kumppanista jossain illanvietossa tai esim. toisen omaisuuden tuhoaminen ilman anteeksipyyntöä. En vain osaa nähdä yhtään missä raja menee minkäkin asian kohdalla.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eduksi, haitaksi, järkeillen...kaikki samaa pskaa. Ellet uskalla tuntea, mitä tunnet sekä ilmaista, mitä tunnet, olet koko ajan hakoteillä, ihan sama, miten tällä kertaa lottosit menemään eteenpäin toisten kanssa.

On kyllä minustakin aika kummallista, jos terapeutti ei tähän puoleen ole puuttunut ollenkaan, vaan istuu kanssasi pohtimassa tilanteita, joissa et saa antaa toisten kävellä ylitsesi.

Kyllä hän tuosta puhuu harva se päivä. Se on sitten eri asia onko harjoitukset menneet perille tähän mun ahtaaseen pääkoppaan :D Mä en ehkä koe että mulla on oikeus suuttua ja pystyn vaan rationalisoinnin avulla pitämään puoleni, vetoamalla mielessäni siihen mikä on yleisesti hyväksyttyä.

AP

Ihmettelen

- alttiutta nähdä mitä hupsuimmat kömmähdykset "rajanylityksinä"

- itsetunnon puutetta

- toiminnan kohtuullisuuden puuttumista. Aina vaan pelkkää välinpitämätöntä jäätymistä tai toivetta että olisi voinut raivota. Jotenkin negatiivinen ihmiskuva puskee rivien välistä: pitää alistua ja sietää tai tehdä hupsuista pikkuasioistakin vähintään puhuttelu puolisolle, mieluusti jopa huutoa ym aggrea että "tajuaisi lopettaa sen rajojen polkemisen" :D

Ainakaan sosiaaliset taitosi eivät ole huipussaan. Ihmisiä voi ohjailla olemaan kivoja esim. pyytämällä, muistuttamalla jne. Syliin sysätyt kamat voi siirtää takapenkille ilman, että asiaa jää märehtimään kuukausikaupalla. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eduksi, haitaksi, järkeillen...kaikki samaa pskaa. Ellet uskalla tuntea, mitä tunnet sekä ilmaista, mitä tunnet, olet koko ajan hakoteillä, ihan sama, miten tällä kertaa lottosit menemään eteenpäin toisten kanssa.

On kyllä minustakin aika kummallista, jos terapeutti ei tähän puoleen ole puuttunut ollenkaan, vaan istuu kanssasi pohtimassa tilanteita, joissa et saa antaa toisten kävellä ylitsesi.

Kyllä hän tuosta puhuu harva se päivä. Se on sitten eri asia onko harjoitukset menneet perille tähän mun ahtaaseen pääkoppaan :D Mä en ehkä koe että mulla on oikeus suuttua ja pystyn vaan rationalisoinnin avulla pitämään puoleni, vetoamalla mielessäni siihen mikä on yleisesti hyväksyttyä.

AP

Ihmettelen

- alttiutta nähdä mitä hupsuimmat kömmähdykset "rajanylityksinä"

- itsetunnon puutetta

- toiminnan kohtuullisuuden puuttumista. Aina vaan pelkkää välinpitämätöntä jäätymistä tai toivetta että olisi voinut raivota. Jotenkin negatiivinen ihmiskuva puskee rivien välistä: pitää alistua ja sietää tai tehdä hupsuista pikkuasioistakin vähintään puhuttelu puolisolle, mieluusti jopa huutoa ym aggrea että "tajuaisi lopettaa sen rajojen polkemisen" :D

Ainakaan sosiaaliset taitosi eivät ole huipussaan. Ihmisiä voi ohjailla olemaan kivoja esim. pyytämällä, muistuttamalla jne. Syliin sysätyt kamat voi siirtää takapenkille ilman, että asiaa jää märehtimään kuukausikaupalla. Jne.

No toisilla nämä asiat on itsestäänselviä, en yhtään epäile. Mulle ei ole ja en voi sille yhtään mitään. Voihan se olla huvittavaa seurata. Mikäs siinä, viihdettä ihmisten iltaan :D

AP

On tässä varmaan sekin että en oo kotona kokenut että asioista huomauttaminen tai muut pehmeät keinot toimii, koska jos olin yhtään heikko niin äiti syyllisti, löi vyön alle ja sitten jyräsi yli kuin höyryjyrä. Hänelle pärjäsi vain hyvin kovilla keinoilla.

AP