Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut vanhemmat tukevat lapsen joustamattomutta
11.05.2021 |
Usein näen esim juhlissa tai jossain muussa ruokailutilanteessa vanhemman, usein äidin, tekevän ison numeron siitä mitä hänen lapsensa ei syö tai syö. Tyyliin meidän Pirkko-Petteri ei kyllä nyt tätä syö kun sen kanssa ei ookaan muusia. Tai meillä on mukana Eino- Ellalle omat nakit kun hän haluaa syödä aina lauantaisin niitä. Siis what? Mä ainakin tokaisen omalle lapselleni että nyt ei oo muusia, tällä kertaa syödään näin ja laitan sitä ruokaa lapsen lautaselle. Tai sanon että tänä lauantaina syödään kylässä ja syödään mitä siellä tarjotaan ja ens lauantaina kotona taas nakkeja. Mikä siinä on niin vaikeaa? Jotenkin tulee mieleen, että halutaan tehdä siitä lapsesta jotenkin erityinen. Mun mielestä tuollainen käytös kuitenkin vain opettaa lapselle että hänen ei tarvitse joustaa mistään eikä sopeutua mihinkään. Onnea heidän tuleville puolisoilleen.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä kun kaikissa rajoitteissa mennään diagnoosien taakse. Ei diagnoosikaan tarkoita vankilaa. Vanhemmat omilla puheillaan ja asenteillaan siirtävät rajoitteet lapselleen. Lapsihan peilaa vanhemmasta itseään ihan sama onko diagnoosia vai ei. Diagnoosi mahdollistaa myös vanhemman oman vastuun kieltämisen. Minun ei tarvitse muuttaa toimintatapojani, koska lapsella sitä tätä ja tuota. Näitä vanhempia on valitettavasti tullut tavattua monia.
Missä mennään diagnoosin taakse? Minkä diagnoosin?
Sitä vaan mietin lisäksi, että jos lapsi on vaikkapa aistiyliherkkä tai autismin kirjoilla - ja näihin siis kuuluu ennakkoluuloisuus ruokaa kohtaan - niin mitenpä sinusta asian suhteen pitää toimia?
Ihan aluksi vaikka niin, että lakkaa ajattelemasta mustavalkoisesti ja ottaa joustavuuden työvälineeksi. Ja hakee vanhempana apua oman mielen työstämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä kun kaikissa rajoitteissa mennään diagnoosien taakse. Ei diagnoosikaan tarkoita vankilaa. Vanhemmat omilla puheillaan ja asenteillaan siirtävät rajoitteet lapselleen. Lapsihan peilaa vanhemmasta itseään ihan sama onko diagnoosia vai ei. Diagnoosi mahdollistaa myös vanhemman oman vastuun kieltämisen. Minun ei tarvitse muuttaa toimintatapojani, koska lapsella sitä tätä ja tuota. Näitä vanhempia on valitettavasti tullut tavattua monia.
Missä mennään diagnoosin taakse? Minkä diagnoosin?
Sitä vaan mietin lisäksi, että jos lapsi on vaikkapa aistiyliherkkä tai autismin kirjoilla - ja näihin siis kuuluu ennakkoluuloisuus ruokaa kohtaan - niin mitenpä sinusta asian suhteen pitää toimia?
Ihan aluksi vaikka niin, että lakkaa ajattelemasta mustavalkoisesti ja ottaa joustavuuden työvälineeksi. Ja hakee vanhempana apua oman mielen työstämiseen.
Mitä tuo ohjeesi tarkoittaa käytännössä?
Tunnen löyhästi pari vanhempaa, joiden lapsi on autismin kirjolla, ja voin sanoa, että juuri joustavuus on aika vahva työväline monessa tilanteessa, kun lapselta sitä joustoa ei välttämättä oikein löydy.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei lasta pakoteta syömään ruokaa, jota hän ei halua. Maistamaan kannustetaan. Lapsi ei kuole, jos yksi ateria jää syömättä.
Koulussa tulee ongelmia tuollaisen asenteen takia. Esimerkiksi, jos eka- tai tokaluokkalainen jättää syömättä liikuntatuntien jälkeen, koska ruoka on pahaa tai huvita syödä, niin lapsi on iltapäivällä jo aika heikossa hapessa. Väsyttää ja ei jaksa keskittyä ja sitten menee kotiin suoraan syömään suklaamuroja tai muuta "terveellistä" ja lopputuloksena on se, että lapsi alkaa lihoa. Minun luokallani on yksi tällainen tapaus. Asiasta on keskusteltu lapsen ja vanhemman kanssa kokouksessa, ja onneksi asiaan on tullut muutos ja lapsi syö kunnolla koulussa ja syö myös kotona syö terveellisempää ruokaa. Keskittyminen ja jaksaminen on parantunut.
Kuinka paljon näitä joustamattonia nirsoja lapsia onkaan? Pari prosenttia kaikista lapsista?
Autismia esiintyy nykytiedon mukaan ainakin 1 prosentilla väestöstä. Matemaattisluonnontieteellisillä aloilla nämä ongelmat ovat keskivertoa yleisempiä. Siksi joillekin alueille on kasaantunut enemmän näitä "nirsoilijoita".
Lisäksi on paljon lapsia joilla on autistisia piirteitä tai aistisäätelyn vaikeuksia ilman autismia.
Aistisäätelyn vaikeus saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä että hernekeitto sattuu kurkkuun, tai ihan tavallinen vaate tuntuu kuin se olisi tehty lasivillasta.
Miksi tällaisista ongelmista kärsiviä lapsia ja perheitä pitää oikein porukalla arvostella ja haukkua aikuisten kesken?
Eikö heillä muka ole muutenkin tarpeeksi vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon näitä joustamattonia nirsoja lapsia onkaan? Pari prosenttia kaikista lapsista?
Autismia esiintyy nykytiedon mukaan ainakin 1 prosentilla väestöstä. Matemaattisluonnontieteellisillä aloilla nämä ongelmat ovat keskivertoa yleisempiä. Siksi joillekin alueille on kasaantunut enemmän näitä "nirsoilijoita".
Lisäksi on paljon lapsia joilla on autistisia piirteitä tai aistisäätelyn vaikeuksia ilman autismia.
Aistisäätelyn vaikeus saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä että hernekeitto sattuu kurkkuun, tai ihan tavallinen vaate tuntuu kuin se olisi tehty lasivillasta.
Miksi tällaisista ongelmista kärsiviä lapsia ja perheitä pitää oikein porukalla arvostella ja haukkua aikuisten kesken?
Eikö heillä muka ole muutenkin tarpeeksi vaikeaa?
Ap on tuolla aikaisemmin jo selventänyt, että kyseessä ei ole nepsy- lapset tai allergikot vaan ihan tavalliset lapset, joilla ei ole mitään fysikaalista, psyykkistä tai neurologista syytä nirsoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä kun kaikissa rajoitteissa mennään diagnoosien taakse. Ei diagnoosikaan tarkoita vankilaa. Vanhemmat omilla puheillaan ja asenteillaan siirtävät rajoitteet lapselleen. Lapsihan peilaa vanhemmasta itseään ihan sama onko diagnoosia vai ei. Diagnoosi mahdollistaa myös vanhemman oman vastuun kieltämisen. Minun ei tarvitse muuttaa toimintatapojani, koska lapsella sitä tätä ja tuota. Näitä vanhempia on valitettavasti tullut tavattua monia.
Missä mennään diagnoosin taakse? Minkä diagnoosin?
Sitä vaan mietin lisäksi, että jos lapsi on vaikkapa aistiyliherkkä tai autismin kirjoilla - ja näihin siis kuuluu ennakkoluuloisuus ruokaa kohtaan - niin mitenpä sinusta asian suhteen pitää toimia?
Ihan aluksi vaikka niin, että lakkaa ajattelemasta mustavalkoisesti ja ottaa joustavuuden työvälineeksi. Ja hakee vanhempana apua oman mielen työstämiseen.
Mitä tuo ohjeesi tarkoittaa käytännössä?
Tunnen löyhästi pari vanhempaa, joiden lapsi on autismin kirjolla, ja voin sanoa, että juuri joustavuus on aika vahva työväline monessa tilanteessa, kun lapselta sitä joustoa ei välttämättä oikein löydy.
Minä miellän joustavuuden niin, että otetaan se lapsi pois sieltä diagnoosilokerosta omaa toimintaa ohjaavassa ajattelussa. Positiivista pedagogiikkaa, vuorovaikutuksen tukemista, tunteiden hyväksymistä, rajoja ja rakkautta. Tämän edellytyksenä se, että vanhemman oma mieli on jollain tasolla kunnossa. Joustamattomuuttahan aloittajakin kuvasi.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon näitä joustamattonia nirsoja lapsia onkaan? Pari prosenttia kaikista lapsista?
Autismia esiintyy nykytiedon mukaan ainakin 1 prosentilla väestöstä. Matemaattisluonnontieteellisillä aloilla nämä ongelmat ovat keskivertoa yleisempiä. Siksi joillekin alueille on kasaantunut enemmän näitä "nirsoilijoita".
Lisäksi on paljon lapsia joilla on autistisia piirteitä tai aistisäätelyn vaikeuksia ilman autismia.
Aistisäätelyn vaikeus saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä että hernekeitto sattuu kurkkuun, tai ihan tavallinen vaate tuntuu kuin se olisi tehty lasivillasta.
Miksi tällaisista ongelmista kärsiviä lapsia ja perheitä pitää oikein porukalla arvostella ja haukkua aikuisten kesken?
Eikö heillä muka ole muutenkin tarpeeksi vaikeaa?
Kuka haukkuu. Pitääkö sitten kieltää eri näkökulmat ja vain toinen ääripää on keskustelussa sallittu, ettei kellekään tule paha mieli. Hyvä nostaa esille myös vanhempien tuen tarve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap selventää vielä että tässä ei ole ollut ihan pienistä lapsista kyse, ei nepsy-eikä allergialapsista. Erityislasten ruokailu ja ruoat ovat asia erikseen.
Mistä sinä tiedät että ei ole nepsy eikä allerginen?
Meillä lapsen allergiat huomattiin 12-vuotiaana. Hänellä on suolisto-oireisia allergioita, jotka näkyivät päällepäin vain nirsoiluna ja ärtyisyytenä. Lapsi itse ymmärsi vältellä kipua aiheuttavia ruokia, mutta ei osannut sanoa kenellekään miksi ei halua syödä kananmunaa tai jotain tietyn merkkistä nakkia tai miksi oli niin epäluuloinen uusia ruokia kohtaan. Jatkuvat kivut taas aiheuttivat ärtyisyyttä.
Ulospäin tämä tietysti näytti vain nirsoilulta ja huonolta käytökseltä.
Tällä samalla lapsella diagnosoitiin vielä 15-vuotiaana autismi. Se oli tietysti ollut hänellä syntymästä asti, mutta se ei vaan ollut näkynyt missään ennen teini-ikää. Useimmilla autisteilla oireilu pahenee teini-iässä. Siksi se on tyypillinen ikä diagnoosin tekemiseen lievemmin oireileville.
Ei ole mitenkään erikoista, että autistilla on allergioita kaikenlaisten herkkyyksien lisäksi. Ruoka-allergiat ovat heillä yleisempiä kuin muulla väestöllä.
Ei kukaan naapurin täti tai sukulainen voi oikeasti tietää, että tämä ja tuo lapsi ei ole nepsy eikä allerginen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon näitä joustamattonia nirsoja lapsia onkaan? Pari prosenttia kaikista lapsista?
Autismia esiintyy nykytiedon mukaan ainakin 1 prosentilla väestöstä. Matemaattisluonnontieteellisillä aloilla nämä ongelmat ovat keskivertoa yleisempiä. Siksi joillekin alueille on kasaantunut enemmän näitä "nirsoilijoita".
Lisäksi on paljon lapsia joilla on autistisia piirteitä tai aistisäätelyn vaikeuksia ilman autismia.
Aistisäätelyn vaikeus saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä että hernekeitto sattuu kurkkuun, tai ihan tavallinen vaate tuntuu kuin se olisi tehty lasivillasta.
Miksi tällaisista ongelmista kärsiviä lapsia ja perheitä pitää oikein porukalla arvostella ja haukkua aikuisten kesken?
Eikö heillä muka ole muutenkin tarpeeksi vaikeaa?Kuka haukkuu. Pitääkö sitten kieltää eri näkökulmat ja vain toinen ääripää on keskustelussa sallittu, ettei kellekään tule paha mieli. Hyvä nostaa esille myös vanhempien tuen tarve.
Ehkä sitä tuen tarpeen ilmaisemista kannattaa vielä harjoitella jos se on tätä tasoa: "Siis what? Mä ainakin tokaisen omalle lapselleni että nyt ei oo muusia, tällä kertaa syödään näin ja laitan sitä ruokaa lapsen lautaselle." (Lainaus AP:n kommentista)
Jos hernekeitto sattuu lapsen kurkkuun, niin asia ei korjaannu sillä että tokaisee että nyt syödään hernekeittoa.
Söisitkö itse sellaista ruokaa joka aiheuttaa sinulle kipua jokaisella nielaisulla?
Söisikö lapsesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon opettanut omat lapseni syömään jotain inhokkiruokaa ihan vaan tarjoamalla sitä ruokaa. Toinen lapseni inhoaa lihapullia, joita toinen taas rakastaa. Eli lihapullia syödään joskus enkä todellakaan tee toiselle lapselle eri ruokaa. Hän syö niitä ja viimeksi jopa kehui että olin tehnyt hyviä lihapullia. Toinen lapseni taas inhoaa porkkanaa, jota taas tämä lihapullien inhoaja rakastaa. Oon aina laittanut toisenkin lapsen lautaselle porkkanaa ja nyt hän tykkää niistä kaikessa muodossa. Muistaakseni, että johonkin makuun tottuu, vaatii se yli 10 maistokertaa. Jotenkin tuntuu, että vanhemmat luovuttaa kerrasta, jos lapsi ei jostain tykkää niin sitä ei sitten uudestaan tarjota. Niin ja tämä minun porkkanan vihaaja on allergikko ja epäillään jotain nepsyä, tutkimukset vasta tulossa.
Tottakai jokaisella on jotain ruokia mitä ei aikuisenakaan pysty syömään, vaikka olisi maistanut kuinka monesti. Itse kokkaan silloin tällöin joitain ruokia, vaikka tiedän ettei lapseni niistä pidä. Mutta minä tai isänsä pidetään ja meilläkin on oikeus joskus syödä mieltymystemme mukaan. Ehkä sillä tavalla lapseni oppivat sitä joustavuutta. Mua ainakin ärsyttää aikuiset, joilla on vaatimuksia esimerkiksi joulupöytään tai muuten joihinkin suvun yhteisruokailuille. Enkä tarkoita erityisruokavalioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap selventää vielä että tässä ei ole ollut ihan pienistä lapsista kyse, ei nepsy-eikä allergialapsista. Erityislasten ruokailu ja ruoat ovat asia erikseen.
Mistä sinä tiedät että ei ole nepsy eikä allerginen?
Meillä lapsen allergiat huomattiin 12-vuotiaana. Hänellä on suolisto-oireisia allergioita, jotka näkyivät päällepäin vain nirsoiluna ja ärtyisyytenä. Lapsi itse ymmärsi vältellä kipua aiheuttavia ruokia, mutta ei osannut sanoa kenellekään miksi ei halua syödä kananmunaa tai jotain tietyn merkkistä nakkia tai miksi oli niin epäluuloinen uusia ruokia kohtaan. Jatkuvat kivut taas aiheuttivat ärtyisyyttä.
Ulospäin tämä tietysti näytti vain nirsoilulta ja huonolta käytökseltä.Tällä samalla lapsella diagnosoitiin vielä 15-vuotiaana autismi. Se oli tietysti ollut hänellä syntymästä asti, mutta se ei vaan ollut näkynyt missään ennen teini-ikää. Useimmilla autisteilla oireilu pahenee teini-iässä. Siksi se on tyypillinen ikä diagnoosin tekemiseen lievemmin oireileville.
Ei ole mitenkään erikoista, että autistilla on allergioita kaikenlaisten herkkyyksien lisäksi. Ruoka-allergiat ovat heillä yleisempiä kuin muulla väestöllä.
Ei kukaan naapurin täti tai sukulainen voi oikeasti tietää, että tämä ja tuo lapsi ei ole nepsy eikä allerginen.
Eihän tässä niitä lapsia ihmeteltykään vaan niitä vanhempia, ei aloituksessa ihmetelty lasten nirsoilua vaan niitä aikuisia jotka tekevät siitä ison numeron, isomman kuin ne lapset. Tottakai lapset ja aikuisetkin inhoaa joitain ruokia ja jos se hernekeitto sattuu kurkkuun niinkuin jossain edellisessä viestissä kirjoitettiin niin ei kai sellaista kukaan pakota syömäänkään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään aika monet aikuisetkin ovat varsin joustamattomia, asiassa kuin asiassa. Monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että mitään itsestä vähänkään epämieluisaa ei ikinä tarvitse tehdä, ei miellyttääkseen vaikka puolisoa tai lasta, ei kohteliaisuudesta, ei auttaakseen toista, ei mistään syystä. Sama opetetaan tietysti lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon näitä joustamattonia nirsoja lapsia onkaan? Pari prosenttia kaikista lapsista?
Autismia esiintyy nykytiedon mukaan ainakin 1 prosentilla väestöstä. Matemaattisluonnontieteellisillä aloilla nämä ongelmat ovat keskivertoa yleisempiä. Siksi joillekin alueille on kasaantunut enemmän näitä "nirsoilijoita".
Lisäksi on paljon lapsia joilla on autistisia piirteitä tai aistisäätelyn vaikeuksia ilman autismia.
Aistisäätelyn vaikeus saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä että hernekeitto sattuu kurkkuun, tai ihan tavallinen vaate tuntuu kuin se olisi tehty lasivillasta.
Miksi tällaisista ongelmista kärsiviä lapsia ja perheitä pitää oikein porukalla arvostella ja haukkua aikuisten kesken?
Eikö heillä muka ole muutenkin tarpeeksi vaikeaa?
En todellakaan hauku enkä arvostele ketään lapsia tai vanhempia joilla kyseiset ongelmat johtuu lapsen erityisyydestä. Läheltä olen nähnyt kuinka väsyttävää elämä on allergia tai erityislapsiperheessä. Niinkuin aiemmin sanoin en todellakaan tarkoita heitä, toivottavasti kukaan sellainen äiti ei tästä nyt itseensä ottanut ja jos otti niin pyydän anteeksi ja lähetän älyttömästi voimia ja tsemppejä. Ja joku sanoi toisessa viestissä lapsesta jolla todettu vasta 15vuotiaana erityisyyttä ja sitä ennen varmaan muut ihmiset piti hankalana lapsena. Kiitos tästä viestistä, näin sitä maailma avartuu tällä palstalla kun ihmiset kertoo omista kokemuksistaan. En kuitenkaan tarkoittanut ihan tätäkään. Tuntuu vain että moni vanhempi on ruokailu-asioissakin lähtenyt sille curling-vanhemmuuden tielle. Että kun lapsi on jo aikuinen niin vielä silloinkin sille aikuiselle lapselle muistetaan tehdä se muusi kun se ei tykkää kokoperunoista. Ja tietenkin miniälle muistetaan sanoa joka kerta että meidän Mikko ei oo ikinä tykännyt kokoperunoista. No ei varmaan kun ei oo koskaan annettu mahdollisuutta makuaistin kehittyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut vanhemmat tukevat kiusaamista?
No mun mielestä se nimenomaan on ilkeyttä jos sä teet juhlissa numeron siitä, että lapsesi ei tätä syö. Kyllä se emännästä aika pahalta tuntuu. Ja samalla opetat lapsesikin vaatimaan omien mieltymysten mukaista tarjottavaa. Kyllä kaikissa tilanteissa lapsi oppii esimerkin kautta kuinka muiden ihmisten kanssa käyttäydytään ja kuinka toimitaan jos ei itseä joku asia miellytä. Ap: n anonyymi avautuminen palstalla ei ehkä kuitenkaan kiusaamista ole.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon opettanut omat lapseni syömään jotain inhokkiruokaa ihan vaan tarjoamalla sitä ruokaa. Toinen lapseni inhoaa lihapullia, joita toinen taas rakastaa. Eli lihapullia syödään joskus enkä todellakaan tee toiselle lapselle eri ruokaa. Hän syö niitä ja viimeksi jopa kehui että olin tehnyt hyviä lihapullia. Toinen lapseni taas inhoaa porkkanaa, jota taas tämä lihapullien inhoaja rakastaa. Oon aina laittanut toisenkin lapsen lautaselle porkkanaa ja nyt hän tykkää niistä kaikessa muodossa. Muistaakseni, että johonkin makuun tottuu, vaatii se yli 10 maistokertaa. Jotenkin tuntuu, että vanhemmat luovuttaa kerrasta, jos lapsi ei jostain tykkää niin sitä ei sitten uudestaan tarjota. Niin ja tämä minun porkkanan vihaaja on allergikko ja epäillään jotain nepsyä, tutkimukset vasta tulossa.
Tottakai jokaisella on jotain ruokia mitä ei aikuisenakaan pysty syömään, vaikka olisi maistanut kuinka monesti. Itse kokkaan silloin tällöin joitain ruokia, vaikka tiedän ettei lapseni niistä pidä. Mutta minä tai isänsä pidetään ja meilläkin on oikeus joskus syödä mieltymystemme mukaan. Ehkä sillä tavalla lapseni oppivat sitä joustavuutta. Mua ainakin ärsyttää aikuiset, joilla on vaatimuksia esimerkiksi joulupöytään tai muuten joihinkin suvun yhteisruokailuille. Enkä tarkoita erityisruokavalioita.
Amen. Bonuslapseni on nirso alakoululainen. Hänen on tosi vaikea käsittää, että muillakin on oikeus saada välillä lempiruokiaan. Koko useamman lapsen perheen ruokailut pitäisi mennä hänen mielensä mukaan. Kuulen monta kertaa viikossa, etten tykkää. Hänelle on käsittämätöntä, että aikuisillakin voi olla lempiruokia, joita he haluavat. Hän kun on oppinut, että aikuisten ainoa tehtävä on hänen miellyttämisensä. Meinaa mennä hermot.
Vierailija kirjoitti:
Ap selventää vielä että tässä ei ole ollut ihan pienistä lapsista kyse, ei nepsy-eikä allergialapsista. Erityislasten ruokailu ja ruoat ovat asia erikseen.
Miten voit tietää, että kyse ei ole nepsy-lapsesta tai muusta kun ei se nepsyys näy ulkonäössä!
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä kun kaikissa rajoitteissa mennään diagnoosien taakse. Ei diagnoosikaan tarkoita vankilaa. Vanhemmat omilla puheillaan ja asenteillaan siirtävät rajoitteet lapselleen. Lapsihan peilaa vanhemmasta itseään ihan sama onko diagnoosia vai ei. Diagnoosi mahdollistaa myös vanhemman oman vastuun kieltämisen. Minun ei tarvitse muuttaa toimintatapojani, koska lapsella sitä tätä ja tuota. Näitä vanhempia on valitettavasti tullut tavattua monia.
Rajoitteet, mitkä kuuluvat vaikka autisminkirjon piirteisiin tai aistisäätelyn häiriön eivät tule vanhempien asenteista tai puheista vaan ovat osa kirjon kuvaa tai oirekuvaa. Toimintapojen muutosta näiden lasten kasvattaminen vaatii, mutta ei siihen suuntaan kuin luulet.
Aistiyliherkkyydet ovat yllättävän yleisiä. Ap ei voi oikeasti tietää kuka on nepsy ja kuka ei. Esimerkiksi tyttöjen osalta on paljon alidiagnosointia eli on nepsy-lapsia, joiden vanhemmatkaan eivät tiedä että lapsella on neuropsykiatrista piirrettä. Voi tuon joustavuuden ajatella myös toisella tavalla eli aikuinen joustaa, koska tuntee lapsensa ja tietää että lapsella ei vielä siihen joustamiseen kykyä löydy. Joustavuutta voi opetella monessa muussakin asiassa. Ehkäpä nämä ruuan kohdalla nirsot lapset osaavat sitten joustaa jossain muussa tilanteessa, esim. antavat kaverin päättää mitä leikitään tai luovuttavat lempilelunsa kaverille.
Vanhemmilla on saattanut myös itsellään ollaan lapsuudessa vastaavia ”ruokapulmia” ja he ehkä kykenevät ymmärtämään paremmin lapsiaan sekä suhteuttamaan asian, koska heillä on ehkä itsellään kokemus että ikä auttaa ja tietyistä ”ruokanirsoiluista” voi kasvaa pois. Itse en esim. lapsena sietänyt juustoja, en hajua enkä rakennetta. Kasvoin tästä ulos ja nyt aikuisena erilaiset juustot ovat suurinta herkkua. Lapsena ei leivän päälle saanut laittaa tavallista edamia, mutta nyt menee homejuustot ja kaikki.
Onko teillä joku nokkapokka meneillään?
Kuka joustaa ja kuka ei... jankutatte kumpikin, että mitä sillä haette?
Ai, niin miten lapsenne voivat? Miten itse voitte?