Lue keskustelun säännöt.
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Tuon toisen lapsen vanhempien kannattaisi yrittää hommata tuolle lapselle muitakin kavereita kuin sinun lapsesi.
Oma lapseni oli, ja on siis nyt aikuisena edelleen vaikea ihmissuhteissaan. Hänellä on palanut sillat suurimpaan osaan kavereistaan, eikä hän saa uusia oikein millään. Tiedän siis miten vaikea tilanne on. Kuitenkaan en itsekään neuvoisi omaa lastani että ol vain väkisin tuon ihmisen kanssa kaveria, vaikak hän ei sitä halua, niin ihmettelen että miksi nämä toisen lapsen vanhemmat haluavat näin kovasti pakottaa kaveruutta. Eivät he tuskin tekisi niin mikäli asiat olisivat toisinpäin, ja heidän oma lapsensa väsyisi sinun lapsesi kanssa kaveeraamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Tässäpä hyvä kuvaus.
Todennäköisesti APn kuvaama lapsi ei ole koskaan kuullut sanaa ei, ei ole opetettu ottamaan toisia huomioon ja aina on tehnyt kuten hän haluaa niin sen täytyy päteä myös kavereihin. Ja kun kaverit kyllästyy, käy näin.
"Kärkäs kommentointi" esim vaatteista on täysin vanhemmilta opittua eli eiköhän siellä isä ja/tai äiti ole innokas arvostelemaan toisten asioita, vaatteita, tavaroita jne.
Ja vanhemmat ovat usei sokeita tälle, että he itse ovat lähde lapsen puheille ja käyttäytymiselle.
Mitä aloitukseen tul ja, alakoulun loppupuolella eli esiteini-iässä ei enää leikkitreffejä sovita vaan lapset sopivat nää itekseen.
Meillä oli samankaltainen tilanne oman tyttären kanssa.
Hänen luokallaan oli tyttö, joka takertui häneen jossain vaiheessa. Tyttö oli todella mustasukkainen jos kuuli että tyttäreni oli viettänyt aikaa jonkun muun kanssa, hyökkäili tyttären muiden kavereiden kimppuun, keksi kiusaamis-juttuja ja muuta vastaavaa. Tämän äiti oli myös tosi vahvasti mukana kuivioissa ja yritti jatkuvasti pakottaa tyttöjen välille jotain yhteistä tekemistä. Itse en oikein aluksi tajunnut koko juttua, kyseessä oli esikoinen, mutta kun juttu paljastui koin ihan hirveää syyllisyyttä.
Tyttäreni alkoi sairastelemaan jatkuvasti (päänsärkyä, vatsakipua jne.) ja veimme häntä useammalle lääkärille. No eihän hänestä löytynyt mitään vikaa ja noin viidennellä lääkärillä tämä lääkäri oli alkanut kysellä tältä miten muuten menee esim. koulussa ym. ja tyttäreni oli sitten kertonut hänelle ettei ole oikeasti ollut sairaana vaan hän on vain esittänyt ettei tarvitsisi nähdä tuota tyttöä.
Jälkeenpäin ajatellessa huomasin kyllä niitä punaisia lippuja mutta ikävä kyllä en reagoinut. Me haettiin ylä-asteelle siirtyessä useammille painotetuille luokille/kouluihin ihan sillä ajatuksella ettei tyttö joudu enää tuon toisen tytön luokalle. Tuo äiti vieläkin haluaisi järkkäillä jotain yhteistä tekemistä ja hänen tyylinsä on aina todella syyllistävä, ihan kun olisimme velkaa hänelle jonkun sosiaalisen suhteen.
Jos on omassa elämässä ollut vain normaaleita ihmissuhteita niin sitä on jotenkin vaikea tajuta millaisia ihmisiä maailmassa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Tässäpä hyvä kuvaus.
Todennäköisesti APn kuvaama lapsi ei ole koskaan kuullut sanaa ei, ei ole opetettu ottamaan toisia huomioon ja aina on tehnyt kuten hän haluaa niin sen täytyy päteä myös kavereihin. Ja kun kaverit kyllästyy, käy näin.
"Kärkäs kommentointi" esim vaatteista on täysin vanhemmilta opittua eli eiköhän siellä isä ja/tai äiti ole innokas arvostelemaan toisten asioita, vaatteita, tavaroita jne.
Ja vanhemmat ovat usei sokeita tälle, että he itse ovat lähde lapsen puheille ja käyttäytymiselle.
Mitä aloitukseen tul ja, alakoulun loppupuolella eli esiteini-iässä ei enää leikkitreffejä sovita vaan lapset sopivat nää itekseen.
No ei meillä ollut kyllä näin, vaan lapseni on neurologisesti poikkeava. Aika väsynyttä syyttää vanhempia. Tiesitkö että ennen muinoin autismin ajateltiin olevan äitien vika? Nykyään ymmärretään jo enemmän, mutta silti äidit jäivät vammaisen lapsen kanssa yksin, ja vielä syytetyksi lapsen tilasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Tässäpä hyvä kuvaus.
Todennäköisesti APn kuvaama lapsi ei ole koskaan kuullut sanaa ei, ei ole opetettu ottamaan toisia huomioon ja aina on tehnyt kuten hän haluaa niin sen täytyy päteä myös kavereihin. Ja kun kaverit kyllästyy, käy näin.
"Kärkäs kommentointi" esim vaatteista on täysin vanhemmilta opittua eli eiköhän siellä isä ja/tai äiti ole innokas arvostelemaan toisten asioita, vaatteita, tavaroita jne.
Ja vanhemmat ovat usei sokeita tälle, että he itse ovat lähde lapsen puheille ja käyttäytymiselle.
Mitä aloitukseen tul ja, alakoulun loppupuolella eli esiteini-iässä ei enää leikkitreffejä sovita vaan lapset sopivat nää itekseen.
No ei meillä ollut kyllä näin, vaan lapseni on neurologisesti poikkeava. Aika väsynyttä syyttää vanhempia. Tiesitkö että ennen muinoin autismin ajateltiin olevan äitien vika? Nykyään ymmärretään jo enemmän, mutta silti äidit jäivät vammaisen lapsen kanssa yksin, ja vielä syytetyksi lapsen tilasta.
Ei autistinen lapsi käyttäydy näin.
Täällä joku opettaja kertoi kohtaavansa aika ajoin narsistisen persoonallisuushäiriön omaavia lapsia ja kaikki merkit viittaavat tähän!
Hänen mukaansa vanhemman pitää suojella omaa lastaan eikä ohjata häntä tämän narsistilapsen uhriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin se lapsi, joka käskettiin viettämään aikaa muuten yksinäisen lapsen kanssa. Hän oli uskovaisen vähän oudon perheen lapsi, vanhempi isoveli löytyi.( veljestä tulikin tiukkis evankelinen pappi) Kerran parissa viikossa vietin tytön luona iltapäivää, kunnes se muuttui ihan liian ahdistavaksi. Äitini ei helpolla antanut periksi, joten sain taistella itseni kurimuksesta pois.
Tämä tyttö oli lähtökohtaisesti vähän outo ja sepitti niin kummallisia valheita, ettei kukaan voinut niitä uskoa, tästähän hän hermostui. Mainittakoon jalokivin koristellut kuusenkoristeet ja se vanha raamattu jota pidettiin leijumassa lasikaapissa, koska muuten olisi kosketuksesta hajonnut palasiksi.
Leikkikyläilyt hänen luonaan olivat ahdistavia ja toistuivat samalla kaavalla. Aletaaan pelaamaan jotain kivaa peliä. Säännöt vaihtuivat lennossa sen mukaa miten hänen pelinsä sujui. Vaihdetaan toiseen peliin, taas säännöt vaihtuvat tilanteen mukaan. Siitä kun kyllästyneenä huomautti muutamaan otteeseen seurasi taas kilarit. Viimeisellä kerralla kun väsyin tähän vatkaamiseen totesin kellon tulevan viisi ja pitää lähteä kotiin. Tyttö alkoi itkemään, raivoamaan ja anelemaan etten lähtisi. Fyysisesti esti poistumasta kotoa. Jouduin nostamaan ääntä ja raivaamaan porrasaukon, hän oli minua isompi joten ei ollut helppoa. Se oli hyvin pelottava ja ahdistava kokemus.
Tältä pohjalta en ole pakottanut omaa lastani viettämään aikaa kenenkään kanssa, jonka tuntee hankalaksi seuraksi.
Kangas, Uusiautti ja Määttä (2011) luokittelivat autististen lasten sosiaalisten kontaktien ja niihin hakeutumisen perusteella autistit neljään kategoriaan.
Näitä kategorioita olivat 1. oman reviirinsä puolustajat, 2. yksityisyyden rakastajat, 3. aikuisten seuraa etsivät lapset ja 4. vertaisryhmäorientoituneet lapset. Nämä kategoriat ja tyypit eivät kuitenkaan olleet pysyviä ominaisuuksia lapsilla, vaan sama lapsi saattoi käyttäytyä eri kategorian mukaisesti eri hetkinä. Jokainen lapsi tahtoi vetäytyä omaan rauhaansa, vaikka toisena hetkenä kaipaisikin aktiivisesti toisten seuraa. (Kangas ym., 2011, 168-169).
Ensimmäisen kategorian tai tyypin lapset eivät halunneet olla tekemisissä muitten ihmisten kanssa vaan kiinnittivät huomiota toisiin ainoastaan silloin, kun toinen häiritsi tai metelöi. Näiden lasten vuorovaikutus toisia kohtaan oli hyvin negatiivista.
Toisen tyypin lapset puolestaan olivat kiinnostuneita toisista lapsista ja katselivat heidän toimintaansa osallistumatta siihen itse. Nämä lapset leikkivät mieluiten itsenäisesti. Aikuisten seura ei kiinnostanut heitä ja he eivät ottaneet kontaktia aikuisiin vaan jopa torjuivat aikuisia.
Kolmannen kategorian lasten vuorovaikutus kohdistui enimmäkseen aikuisiin. Nämä lapset hakivat kontaktia kuvien, kosketuksen ja puheen avulla. Vuorovaikutuksen tavoitteena oli usein jonkin asian saaminen tai toistuva kyseleminen.
Neljännen tyypin lapset hakeutuivat aktiivisesti toisten lasten kanssa vuorovaikutukseen. Nämä lapset pystyivät jopa muokkaamaan omaa toimintaansa toisten kanssa yhteensopivaksi. (Kangas ym., 2011, 168-169).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi tutkimuksiin, jos on epäily autismista.
Kukaan keittiöpsykologi ei voi diagnosoida lasta!
Autistinen lapsi tarvitsee tukea ja neuvoja, ei kaveriperheiden vanhempien ihmettelyä ja syytöksiä.
Lasta ei voida diagnosoida narsistiksi, vaikka hän täyttäisi persoonallisuushäiriön tunnusmerkit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnekseni oon tavannut elämässäni muutaman narsistin, joten hälytyskellot soivat vähintään kahden kuukauden tuttavuuden jälkeen. Heillä on itsetuntoa tuhoava vaikutus, joten en anna lapseni olla vuorovaikutuksessa yhdenkään narsistiäidin&-lapsen kanssa. En ota mitään riskejä: kyseessä on kuitenkin oma lapsi. Jos haluat itse kokeilla, siitä vaan. Iso riski!
Ohi aiheen:
Olispa mielenkiintoista kuulla opettajilta tai rehtoreilta kokemuksia narsistisista lapsista ja/ tai vanhemmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvät ihmiset! Lapsi ei voi saada personaallisuushäiriödiagnoosia, koska lapsen persoona ei ole vielä kehittynyt. Lapsi ei siis voi olla narsisti, vaikka piirteitä tästä voi olla nähtävissä. Lapsen persoona voi kuitenkin kehittyä myös pois noista piirteistä. Ei diagnosoida lapsia häiriöihin joihin heitä ei voida luokitella, jooko.
Persoonallisuuden häiriöt eivät ole sisäsyntyisiä vaan kehittyvät erityisesti varhaisten vuorovaikutuskokemusten mukaan. Ala-asteikäinen on kuitenkin persoonana vielä niin raakile, että korjaavat kokemukset voivat ehkäistä persoonallisuuden häiriöiden kehitystä vaikka merkkejä niistä olisikin. Lapsi ei siis synny häiriöisenä. Jopa vaikeat antisosiaaliset häiriöt saattavat jäädä puhkeamatta ympäristön ja kasvatuksen tuloksena, vaikka toisissa olosuhteissa lapsesta kehittyisi vaarallisen antisosiaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Onko sulla ystäviä? Millaiset sosiaaliset taitosi ovat? Tuollaisessa tilanteessa tekee vain pahaa sillä, jos PAKOTTAA muita olemaan lapsesi kanssa. Sen sijaan teidän tulisi opettaa lapsellenne sosiaalisia taitoja, jotka auttaisivat häntä pärjäämään kaikissa elämänvaiheissa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi yksi lapsistani on luonteeltaan vähän sosiaalisesti kömpelö, joten aloitettiin harjoittelu ihan perusasioista, kuten että muista aina tervehtiä muita ja vastata tervehdykseen, kuinka kysyt kaveria leikkimään, millaisista asioita kavereiden kanssa voi jutella, millaiset asiat ovat epäkohteliaita tai töykeitä sanoa, millaisia viestejä kavereiden kanssa voi lähetellä jne. 3-4x/vko kyläilyä on todella paljon, ja on äärimmäisen epärealistista odottaa, että muut perheet suostuisivat joihinkin kiinteisiin kyläilyaikoihin. Kouluikäisillä (sekä heidän vanhemmillaan) on yleensä ottaen todella paljon erilaisia menoja, ja tuollainen järjestely vaatisi paljon koko perheeltä. Tulee myös muistaa se, että jos jotkin tietyt luokkakaverit vaikuttavat viettävän todella paljon aikaa keskenään, niin yleensä taustalla on jokin käytännön asia joka tekee sen helpoksi - he esim. ovat naapureita, tai serkuksia, tai vanhemmat ovat parhaita ystäviä keskenään tms.
Kyllä mun lapsi tervehtiä osaa, ja pyytää luokkakavereita käymään kylässäkin. Kiusaamista on se etteivät he tule! Tai käyvät sen muutaman kerran ja sitten se jää, kun muka väsytään, luetaan kokeisiin, mennäänkin johonkin harrastukseen tai kerhoon, ollaan kotona tai halutaan olla välillä jonkun muun kanssa. Jos mun lapsi ehdottaa että tulisivat yhdessä meille, niin eivät tule koska haluavat olla kahdestaan. Tuollainen ulkopuolelle jättäminen ei ole oikein, vaan kaikki pitäisi ottaa mukaan joukkoon!
Mun ja miehen mielestä lapsemme ei töksäyttele mutta sanoo kyllä asiat suoraan niin kuin on opetettu. Rehellinen pitää ja saa olla ja sanoa asiat sellaisina kuin ne on.
Musta myös kuulostaa siltä että lapsi jää jatkuvasti yksin mielipiteineen tai ne ei käy muille. Muut ovat aloittaneet jonkun projektin ja voi olla että mun lapsi pääsee mukaan. Heillä on kuitenkin projektissa jo sovittuja sääntöjä ja muita ja jos mun lapsi haluaakin että tehdään jotenkin muuten niin tämä ei käy. Kiusaamista sekin. Vanhemmat mun silmin sallivat tämän ku eivät asiaan puutu.
Nimim. Ihmeissään
Odotahan muutama vuosi, niin lapsella alkaa olla kavereiden lisäksi myös ihastuksia. Onko sun mielestä myös ihastuksen kohteella samanlainen velvollisuus deittailla lastasi, koska lapsesi on häneen ihastunut?
Tule sitten tänne valittamaan, kuinka pojatkin nyt kiusaa tyttöäsi, kun kieltäytyvät treffikutsuista, tai muutamien treffien jälkeen toteavat, että homma ei toimi. Ihastusten vanhemmatkin on moraalittomia paskoja, kun pitivät vain lastensa puolta, vaikka soittelet heille joka päivä ihmeissäsi
Se nyt vaan on ikävä tosiasia, että ihmissuhteita ei voi valita karkkihyllyltä, edes sinun lapsesi ei voi. Nuo kolme tyttöä eivät ole omallesi mikään ihmisoikeus, mutta heidän ihmisoikeutensa kyllä on olla joutumatta järjestettyihin suhteisiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on neuroepätyypillinen lapsi, jolla oli isoja vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa eli kaverisuhteissa pienenä, emmekä itsekään ymmärtäneet lasta AED aikana ennen diagnooseja. Nyt niitä on peräti kolme. Näin todella paljon vaivaa, että lapsella säilyisi jotain kaverisuhteita koska ilman kannattelua mikään leikki ei sujunut saati jatkunut seuraavaan kertaan. Dg saannin jälkeen tämä oli myös hoitotahon ohje, se sosiaalinen kannattelu kun lapsen sosiaaliset taidot eivät vaan olleet ikätasolle. Sitten tuli yksi kesä kun en enää jaksanut ja masennuin itse. Mies on sen verran pökkelö ettei tähän kaveritukiralliin pystynyt, joten seuraus oli se että lapsi ei nähnyt ketään joko kesänä. Yhdet kaveritreffit oli joita odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta ne peruuntuivat noin varttia ennen. Vieläkin tulee suru puseroon kun muistelen sitä musertavaa pettymystä. Ollaan käyty pitkä tie lapsen kanssa ja kehitystä on tapahtunut mutta edelleen on haastavaa. Ymmärrän tavallaan noita äitejä, jotka yrittävät luoda lapsilleen sosiaalista verkostoa. Ymmärrän myös, että he toimivat väärin, ei ketään voi pakottaa kaveriksi. Toivon kuitenkin hirveästi, että erilaisuutta siedettäisiin vähän paremmin. Meitä ei kukaan halunnut tavata ja nuo vuodet musersi lapsen itsetuntoa. Vieläkin iltaisin muistelee joskus katkerana. Itse tsemppaan kuinka paljon hän on oppinut kaveritaitoja joita on harjoiteltu toimintaterapiassa ja joita osaan itse nyt terveesti tukea. En tiedä onko joku ajatellut minusta/meistä samalla tavoin kuin näistä painostajaäideistä, ehkä. Traumaa pukkaa pintaan kuitenkin näistä muisteloista, nämä ei ole mustavalkoisia asioita. Toisen lapsen kanssa ei ole ollut vastaavaa, kokemus on ollut silmiäavaava kuopuksen kanssa. Tällaistako niillä muilla on???
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
Tämä on kuin entinen naapurimme (muutettiin osaksi heidän takiaan)ja tämän lapset. Heillä oli joku kuvitelma että kaikki muut ihmiset ovat täällä heitä varten. Kun hän kysyi lapsilleen leikkiseuraa ja sanoin ettei käy niin lapsi ilmestyi silti oven taakse. Joskus kun oltiin lähdössä mökille hän oli jo pakkaamassa lapsensa reppua että tämä lähtee mukaan ja jos sai kuulla että lapsemme oli jo pyytänyt jonkun muun kaverin niin tästähän riemu repesi. Lapsen synttäreillä naapurin lapsi sai raivarit kun lapseni oli tykännyt toisen lapsen lahjasta enemmän ja sitten tämän äiti sai raivarit kun en "ojentanut" lastani. Onneksi asuttiin tuolloin vuokralla niin oli helppo muuttaa.
Ymmärrän molempia osapuolia, toivottavasti ei syrjäydy toinen, jos on luonteeltaan komenteleva ja arvoseleva, vähän ylimielinen niin tarvisi todellakin ohjausta pärjätäkseen elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Siis ymmärsinkö nyt oikein, että muiden perheiden lasten pitäisi sitoutua seuraksi sinun lapsellesi tiettyinä päivinä viikossa, koska sattuivat osumaan samalle luokalle ja olemaan tyttöjä? Samaan aikaan lapsen omat sisarukset saavat valita kaverinsa ja vaan viilettää menemään heidän kanssaan, koska sattuvat olemaan poikia?
Joo, koulussa ei saa ketään jättää yksin ja porukan ulkopuolelle, mutta jo nyt on, jos vapaa-ajallakin on velvollisuus olla tiettyjen ihmisten kanssa vain siksi, että ovat samalla luokalla ja samaa sukupuolta. (Ja sille, joka huomautti, että kiusaamista voi olla porukasta ulossulkeminen: jos se on kiusaamista, että haluaa vapaa-ajalla olla ensisijaisesti omien kavereidensa kanssa, niin silloinhan esim. tässä tapauksessa nuo veljet kavereineen myös "kiusaavat" siskoaan.)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on neuroepätyypillinen lapsi, jolla oli isoja vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa eli kaverisuhteissa pienenä, emmekä itsekään ymmärtäneet lasta AED aikana ennen diagnooseja. Nyt niitä on peräti kolme. Näin todella paljon vaivaa, että lapsella säilyisi jotain kaverisuhteita koska ilman kannattelua mikään leikki ei sujunut saati jatkunut seuraavaan kertaan. Dg saannin jälkeen tämä oli myös hoitotahon ohje, se sosiaalinen kannattelu kun lapsen sosiaaliset taidot eivät vaan olleet ikätasolle. Sitten tuli yksi kesä kun en enää jaksanut ja masennuin itse. Mies on sen verran pökkelö ettei tähän kaveritukiralliin pystynyt, joten seuraus oli se että lapsi ei nähnyt ketään joko kesänä. Yhdet kaveritreffit oli joita odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta ne peruuntuivat noin varttia ennen. Vieläkin tulee suru puseroon kun muistelen sitä musertavaa pettymystä. Ollaan käyty pitkä tie lapsen kanssa ja kehitystä on tapahtunut mutta edelleen on haastavaa. Ymmärrän tavallaan noita äitejä, jotka yrittävät luoda lapsilleen sosiaalista verkostoa. Ymmärrän myös, että he toimivat väärin, ei ketään voi pakottaa kaveriksi. Toivon kuitenkin hirveästi, että erilaisuutta siedettäisiin vähän paremmin. Meitä ei kukaan halunnut tavata ja nuo vuodet musersi lapsen itsetuntoa. Vieläkin iltaisin muistelee joskus katkerana. Itse tsemppaan kuinka paljon hän on oppinut kaveritaitoja joita on harjoiteltu toimintaterapiassa ja joita osaan itse nyt terveesti tukea. En tiedä onko joku ajatellut minusta/meistä samalla tavoin kuin näistä painostajaäideistä, ehkä. Traumaa pukkaa pintaan kuitenkin näistä muisteloista, nämä ei ole mustavalkoisia asioita. Toisen lapsen kanssa ei ole ollut vastaavaa, kokemus on ollut silmiäavaava kuopuksen kanssa. Tällaistako niillä muilla on???
Tyttäreni paras kaveri on neuroepätyypillinen, hänen isoveljellään on ADHD. Tällä kaverilla on välillä vaikeuksia hahmottaa esim. aikaa ja tiettyjä sääntöjä. Olemme puhuneet tästä kotona ja olen sanonut ettei kaveri tee tiettyjä asioita tahallaan vaan jokainen meistä on erilainen ja on olemassa myös tiettyjä rajoitteita (esim. tuo em. ajan ymmärtäminen) Leikit heillä sujuu pääasiassa hyvin. Välillä muistuttelen, että voi leikkiä myös muidenkin kanssa ja että ei ole pakko aina suostua leikkimään, jos ei itse halua.
Tyttäreni luokalla on tyttö, jota on kiusattu. Kiusaamisasioita on selvitetty puolin ja toisin luokan sisällä. Tyttäreni on kertonut, että hänet on välillä ohjattu leikkimään tämän tytön kanssa. Olemme jutelleet kiusaamisasioista myös kotona. Ja siitä, miltä kiusaaminen tuntuu tästä ns. kiusatusta osapuolesta. Olen sanonut, että kaikkien kaveri ei tarvitse olla ja voi (ja kuuluu sanoa) jos ei halua leikkiä toisen kanssa, mutta kaikkien kanssa voi silti tulla toimeen. Ja olen myös kannustanut tytärtäni puuttumaan nimittelyyn yms. kiusaamiseen, mitä hän on tehnytkin.
Ystävyyssuhteet ja kaverisuhteet ovat niin lapsilla kuin aikuisillakin kaksisuuntainen tie. Mutta asioita voi oppia ymmärtämään eri näkökulmista. Itse tykkään ja tulen parhaiten toimeen sellaisten suorapuheisten ns. särmikkäämpien tyyppien kanssa, koska itselläni on samanlaisia piirteitä eikä haittaa, vaikka joku asioita välillä töksäytteleekin. Oma tytär on taas enemmän sopuisa ja diplomaattinen rauhanrakentaja, joka ei halua pahoittaa muiden mieltä. Vuorovaikutustaitoja voi kehittää ja oppia ymmärtämään myös muunlaisia tapoja toimia eli tulla ns. puolitiehen vastaan.
Mieti omalle kohdalle.
Sinua käskettäisiin viettämään vapaa-aikaa ihmisen kanssa joka on raskasta seuraa syystä tai toisesta.
Miten kauan jaksaisit?
On eri asia olla tekemisissä koulussa/työssä, kuin vapaalla.