Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Lopeta nyt ainakin tekosyyt ja valehtelut aikatauluista äläkä anna mitään puolittaisia lupauksia, että kyläily tai tapaaminen onnistuisi myöhemmin. Voit sanoa, ettei nyt käy. Ei sinun tarvitse perustella miksi, voit jättää tivaamiseen vastaamatta. Jos haluat, voit kertoa syyn. Muttä älä nyt ainakaan enää pehmentele ja lupaile.
Sinä ja lapsesi ette ole vastuussa toisen lapsen ja hänen äitinsä mielipahasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäisinä lapset alkavat muodostamaan itse ystävyyssuhteita. Uusia syntyy ja osa lapsuudenaikaisista katkeaa.
Muista että luot nyt isompaa mallia ihmissuhteista ja suostuuko lapsesi vain miellyttämisen halusta myöhemmin pitäytymään suhteissa joita ei halua.
Kunnioitus kaikki lapsen toiveille. Ei olla enää taaperoita. Yhteisleikit oletkon jo huomioinut ja se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
Ihan sama tuli itselle mieleen. Jos kolme lasta sanoo, että sun tyttäresi kanssa on raskasta olla, niin eiköhän siinä sitten joku totuuden siemenkin piile. Et kerro minkäikäisistä on kyse, mutta kyllä itse olen ajatellut sen niin, että kouluikäiset jo itse saavat ryhtyä valitsemaan kaverinsa. Kaikkien kanssa ei tarvitse olalkaveria, mutta toimeen on tultava. Ja joskus tämä sujuu paremmin kun ei olla ylimääräisiä tekemisissä.
Tai sitten kyse on kiusaamisesta, porukalla ulos jättämisestä, yhteisestä sopimuksesta huonoksi kaveriksi leimaamisesta. Sellaiset lapset latelevat ikäviä asioita lapsesta vanhemmilleen, ollakseen vanhempien silmissä viattomia ja parempia kuin syrjitty.
No jos asia olisi noin, että porukka syrjii yhtä, niin MIKSI sen yhden pitäisi sitten olla tuommoisen ilkeän porukan kanssa? Itse jos olisin syrjitty, en katsoisikaan tuollaisia päin, vaan etsisin kaverini aivan muualta. Näin tein lukiossa, kun luokkani tyttöjen kuppikunta ei hyväksynyt minua mukaan. Etsin kaverini rinnakkaisluokilta ja hyvä porukka olikin, edelleen pidetään yhtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Miksi kaikki tanssii sen mukaan? Miksei sanota vaan suoraan, että nyt en selvittele enää yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ja siis lisään vielä, että jos esim. oma lapsi on jonkun kaverinsa tai kavereidensa kanssa vaikkapa luistelemassa, koulun pihalla, urheilukentällä tms. ja tämä mainittu lapsi tuonne tulee, niin ovat tietenkin porukalla.
Eli kyse lähinnä siitä, että oma lapsi ei halua hiertää vapaa-ajalla kahdestaan aikaa tuon lapsen kanssa, lapsen näkemyksiä syihin kuvailinkin jo aloituksessa.
Ja mitään kiusaamista emme tietenkään hyväksy, ja monesti muistuteltukin että kaikille pitäisi olla ystävällinen, vaikka ei muuten niin pitäisi jostakusta tai olisi varsinainen ystävä.
Ap
ap taas asialla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Nyt estolistalle tuo nainen. Ette ole missään nimessä velvollisia selittämään ja perustelemaan yhtään mitään. Et voita siinä mitään, että sanot hänelle suoraan että nyt riittää. Saat sata viestiä lisää jossa pyydetään siihenkin perusteluja miksi muka hänen käytöksensä on törkeää. Kylmästi vaan laitat nyt estolle ko. henkilön ja piste. Lapsesikin on jo päätöksensä tehnyt, joten kunnioita ja tue sitä. Sinun kuuluu laittaa lapsesi ja teidän perhe etusijalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Miksi kaikki tanssii sen mukaan? Miksei sanota vaan suoraan, että nyt en selvittele enää yhtään mitään.
Itse olen kokenut vastaavaa. Mutta pojat kyseessä. Syytetään kiusaajiksi aivan typeristä syistä. Eikä pelkästään omaa vaan muitakin poikia. Itse tämä ”kiusattu” laukoo suustaan mitä huvittaa, mutta auta armias, jos sanot takaisin. Uhittelee koulussa Wilma-viesteillä muita lapsia ja äitinsä lähettelee muille viestejä, että ovat kiusaajia. Tämä jos joku on kiusantekoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaisin tuolle äidille ettei hänen lapsensa harmitus ole meidän asia ja että teidän pitää käsitellä asia keskenänne. Laittaisin myös tälle äidille viestin, että ei tarkoittaa ei, enkä ole velvollinen perustelemaan yhtään mitään hänelle. Jos vielä laittaisi viestiä, eikä ymmärtäisi hiljentyä, laittaisin numeron estoon.
Narsismista on tullut muoti-ilmiö. Täällä väitetään narsistiksi kaikenlaisia ihmisiä joiden kanssa ei tulla toimeen tai joilla on ei-haluttuja luonteenominaisuuksia. Pari vuotta sitten muotina oli Aspergerin syndrooma. Sitä jankutettiin samalla lailla kuin nyt narsismia. Näillä jutuilla on pilattu monta hyvää ketjua. Ja kuten joku jo aikaisemmin mainitsikin, lapsi vielä kehittyy eikä lapsella voi olla narsismidiagnoosia. Mitä jos jätettäisiin pois ne muodikkaat hömppädiagnoosit ja keskityttäisiin ketjun olennaiseen aiheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Miksi kaikki tanssii sen mukaan? Miksei sanota vaan suoraan, että nyt en selvittele enää yhtään mitään.
Itse olen kokenut vastaavaa. Mutta pojat kyseessä. Syytetään kiusaajiksi aivan typeristä syistä. Eikä pelkästään omaa vaan muitakin poikia. Itse tämä ”kiusattu” laukoo suustaan mitä huvittaa, mutta auta armias, jos sanot takaisin. Uhittelee koulussa Wilma-viesteillä muita lapsia ja äitinsä lähettelee muille viestejä, että ovat kiusaajia. Tämä jos joku on kiusantekoa.
Ihan sairasta tämä nykyaika. Jos et tykkää jostain tai olet eri mieltä niin olet kiusaaja. Ei todellakaan ole kiusaamista jos ei halua leikkiä jonkun kanssa tai ei tehdä sitä mitä uhriutuja haluaa. Eristäminen, haukkuminen tms. ovat kiusaamista, ei se, että haluaa leikkiä jonkun toisen kanssa tai jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34721 kirjoitti:
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
No mites itse paremmin selittäisit asian lapselle?
"Toi nyt vaan on tollanen, se on niin erityinen että sitä pitää ymmärtää. Ei siinä oikeasti mitään vikaa ole, mutta se on vaan erityisempi kuin muut ja meidän pitää vaan aina ymmärtää".
Ei varmaan menisi oikealla tavalla perille lapselle.
Ihan voi vaikka puhua vaan haasteista, jotka ihmisillä on varsin erilaisia. Joillekin voi olla matematiikka vaikeaa, toiselle taas voi olla vaikeaa olla paikallaan, tai hillitä itsensä. Omalla lapsellasikin on varmasti jokin asia joskus ollut haasteellista? Silloin voi verrata asiaa siihen. Ja kertoa, että lapset kyllä oppivat aikanaan, eikä lapsen käytös ole tahallista.
Mulla ja lapsellani on ADHD, ja olisi ihan hemmetin loukkaavaa, jos joku alkaisi selittää lapselleen sairaudesta. Kun ei kyse ole siitä. Kyse on synnynnäisestä poikkeavasta neurologiasta. Ominaisuuksista, jotka on joissain asioissa hankalia, ja joissain taas merkittävää hyötyä tuovia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli samankaltainen tilanne oman tyttären kanssa.
Hänen luokallaan oli tyttö, joka takertui häneen jossain vaiheessa. Tyttö oli todella mustasukkainen jos kuuli että tyttäreni oli viettänyt aikaa jonkun muun kanssa, hyökkäili tyttären muiden kavereiden kimppuun, keksi kiusaamis-juttuja ja muuta vastaavaa. Tämän äiti oli myös tosi vahvasti mukana kuivioissa ja yritti jatkuvasti pakottaa tyttöjen välille jotain yhteistä tekemistä. Itse en oikein aluksi tajunnut koko juttua, kyseessä oli esikoinen, mutta kun juttu paljastui koin ihan hirveää syyllisyyttä.
Tyttäreni alkoi sairastelemaan jatkuvasti (päänsärkyä, vatsakipua jne.) ja veimme häntä useammalle lääkärille. No eihän hänestä löytynyt mitään vikaa ja noin viidennellä lääkärillä tämä lääkäri oli alkanut kysellä tältä miten muuten menee esim. koulussa ym. ja tyttäreni oli sitten kertonut hänelle ettei ole oikeasti ollut sairaana vaan hän on vain esittänyt ettei tarvitsisi nähdä tuota tyttöä.
Jälkeenpäin ajatellessa huomasin kyllä niitä punaisia lippuja mutta ikävä kyllä en reagoinut. Me haettiin ylä-asteelle siirtyessä useammille painotetuille luokille/kouluihin ihan sillä ajatuksella ettei tyttö joudu enää tuon toisen tytön luokalle. Tuo äiti vieläkin haluaisi järkkäillä jotain yhteistä tekemistä ja hänen tyylinsä on aina todella syyllistävä, ihan kun olisimme velkaa hänelle jonkun sosiaalisen suhteen.
Jos on omassa elämässä ollut vain normaaleita ihmissuhteita niin sitä on jotenkin vaikea tajuta millaisia ihmisiä maailmassa on.
Tuo viimeinen lause.
Narsistinen äiti saa aina sanoa viimeisen sanan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Miksi kaikki tanssii sen mukaan? Miksei sanota vaan suoraan, että nyt en selvittele enää yhtään mitään.
Itse olen kokenut vastaavaa. Mutta pojat kyseessä. Syytetään kiusaajiksi aivan typeristä syistä. Eikä pelkästään omaa vaan muitakin poikia. Itse tämä ”kiusattu” laukoo suustaan mitä huvittaa, mutta auta armias, jos sanot takaisin. Uhittelee koulussa Wilma-viesteillä muita lapsia ja äitinsä lähettelee muille viestejä, että ovat kiusaajia. Tämä jos joku on kiusantekoa.
Meillä tytön kaverin äitinä oli myös tällainen tapaus. Milloin mikäkin oli kiusaamista. Ihan tavallisia asioita, mitä nyt pienet tytöt saattavat sanoa toisilleen. ”Sinun tyttösi kiusasi jälleen, oli haukkunut minun tyttöäni tyhmäksi.” Tai jotain muuta vastaavaa kauheiden syytösten kera. Neuvottiin miten meidän pitäisi nyt toimia ja kasvattaa meidän lasta. Sitten selvisi että toinen tyttö olikin ensin rikkonut meidän lapsen lelun. Mutta tämän poika oli tietenkin unohtanut kertoa sen... Silti muiden kavereiden vanhemmille mustamaalattiin meidän lasta. Ei koskaan korjattu mitään juttuja, vaikka selvisi että olivatkin menneet hieman eri tavalla.
Aikansa kun näitä syytöksiä kuuntelee, tehdään aina kärpäsestä härkänen, eikä edes tosiaan pyydetä anteeksi turhia syytöksiä/väärinkäsityksiä, niin ei sitä enää edes noteeraa mitään juttuja, alkaa vaan todella paljon ottaa päähän. Se on tietty ikävää, jos oikeaa kiusaamista olisi. Mutta tilanne taisi olla toisinpäin. Tämän tytön kaverin äiti kiusasi meidän tyttöämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Lopeta nyt ainakin tekosyyt ja valehtelut aikatauluista äläkä anna mitään puolittaisia lupauksia, että kyläily tai tapaaminen onnistuisi myöhemmin. Voit sanoa, ettei nyt käy. Ei sinun tarvitse perustella miksi, voit jättää tivaamiseen vastaamatta. Jos haluat, voit kertoa syyn. Muttä älä nyt ainakaan enää pehmentele ja lupaile.
Sinä ja lapsesi ette ole vastuussa toisen lapsen ja hänen äitinsä mielipahasta.
Et itse osaa sanoa suoraan tuollaiselle pompottelijalle, ja nyt opetat lapsesi aivan samaan.. En ikinä suostuisi tuollaiseen. Uhriutuminen ja syyllistäminen on manipulointikeino, jota jo pienet lapset osaavat käyttää ja käyttävät tasan niin kauan kun se toimii.
Ja oikeastaan vielä törkeämpää tuo että lupailee, et joku toinen kerta sopii, vaikka tiedät ettei se pidä paikkaansa.
Kasvata selkäranka ap ja lopeta samoista asioista jatkuva jahkailu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Ihmiset on kyllä niin lampaita.. Kukaan ei uskalla sanoa mitään, mielummin siedetään jopa vuodesta toiseen tuollaista rajatonta käytöstä. Sitähän se on. Häiriköintiä. Kaverin äiti ei tiedä mikä on soveliasta ja ok. Mitä voi vaatia toiselta ihmiseltä. Törkeää tuo että syyllistävät teitä hänen lapsensa harmituksesta!! Ja lapsi tietenkin samanlainen. Pitäähän hänen saada olla just sen tietyn kaverin kanssa juuri silloin kun hänelle sopii.
Miten erottaa narsistin ja esim Asperger-lapsen?
Vierailija kirjoitti:
Kiltit ihmiset kärsivät tyhmistä ja härskeistä ihmisistä.
Tämä! Täytyy oppia pitämään puolia. Ei kaikkea tarvi sietää ja olla mukamas niin hyvä ihminen hyväksikäytettynä...
Vierailija kirjoitti:
Miten erottaa narsistin ja esim Asperger-lapsen?
Ovathan ne herranen aika kaksi ihan eri asiaa. Narsismi on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, aspergerin syndrooma on autismin kirjolla ja neurologinen epätyypillisyys. Kyllä asperger-piirteiset välittävät muista ja hahmottavat maailmaa toistenkin näkökulmasta. Heillä voi sosiaalisten taitojen kehittymisessä olla viivettä, ja puuttuu taito lukea tunnetiloja ja rivinvälejä.
Alue: Aihe vapaa
Tjaa, eikö se velvoite ole aikuisillekin, virkistyspäivien ja pikkujoulujen, risteilyjen muodossa. Ei niiltä voi olla kovin usein pois, jos haluaa kuulua yhteisöön ja pitää työpaikkansa.