Lue keskustelun säännöt.
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Siis anteeksi mutta toisen lapsen kotoa "käsketty että pitää teidän lapsen pitää huolta ettei tämä lapsi jää yksin"?
Olenko ainoa jonka mielestä saman tien tällainen perhe estolistalle? Ei mun lapset ole mitään toisten käskyläisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis anteeksi mutta toisen lapsen kotoa "käsketty että pitää teidän lapsen pitää huolta ettei tämä lapsi jää yksin"?
Olenko ainoa jonka mielestä saman tien tällainen perhe estolistalle? Ei mun lapset ole mitään toisten käskyläisiä.
Sama ajatus tuli itsellekin välittömästi. En todellakaan antaisi toisten vanhempien painostaa omaa lastani pitämään huolta saman ikäisestä kaverista ja huolehtia myös hänen tunteistaan. On aikamoinen taakka lapselle, itse olisin välittömästi antanut palautetta vanhemmille, että väärin toimittu, nyt on parempi ottaa etäisyyttä.
Minulla samanlaisia kokemuksia kuin 185. Lapsemme kaveri käyttäytyi itsekkäästi ja välillä väkivaltaisesti. Halusi olla lapseni kanssa joka päivä aamusta iltaan. Oma lapseni sanoi, ettei halua leikkiä hänen kanssaan. Kaverin äiti oli sitä mieltä, että hänen lapsensa ei tee mitään väärää ja tuputti lastaan kylään. Tätä jatkui päiväkodista kouluun asti. Omalle lapselle kouluun meno muuttui vastenmieliseksi ja joka päivä mietitiin vaikeita tilanteita koulussa tämän kaverin kanssa, joka omi oman lapseni täysin itselleen. Muita kavereita ei saanut olla. Kaverin äidin kanssa käytiin keskusteluita, mutta hän oli edelleen sitä mieltä, että kaikki vika oli minun lapsessani. Onneksi neljännen luokan opettaja oli osaava ja kokenut tällaisia tilanteita aikaisemminkin. Hän katkaisi vuosia kestäneen haitallisen "kaveruuden" kierteen. Vaikeaa se oli, mutta onnistui. En tiedä missä olisimme ilman tätä opettajaa.
Olen samaa mieltä kuin 185: jos on kokemusta vain normaaleista ihmissuhteista, vie aikaa ennen kuin tajuaa hyväksikäytön ja manipuloinnin. Tällaisia minunkaltaisiani hyväntahtoisia tossukoita ja heidän lapsiaan voi viedä kuin litran mittaa (vai miten sanonta nyt meni). Mutta elämä opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta AP lapsineen on jo nähnyt tarpeeksi vaivaa asian eteen. Ei kukaan aikuinenkaan istu joka perjantai klo 18-21 Karin luona kahvilla, jos Karin kanssa ei vaan synkkaa, ja vain siksi ettei kukaan muu halua viettää aikaa hänen kanssa. Olisi ihan kauheaa pakottaa oma lapsi moiseen!
No siis tämä. Ihan uskomatonta, miten moni tässä ketjussa on sitä mieltä, että kyllä lapsia voi vapaa-ajallaan velvoittaa viettämään aikaa kenen tahansa kanssa riippumatta siitä, onko kaveruudelle mitään edellytyksiä! Ja perusteluna se, että ovat samalla luokalla. Kuka aikuinen suostuisi siihen, että töihin tulee lisävaatimukseksi hengata vapaa-ajalla tasapuolisesti kaikkien työkavereiden kanssa?
Nyt olisi nimenomaan tärkeä paikka opetettaa lapselle omien rajojen vetämistä ja sitä etteivät muiden ihmisten tunteet ja koko maailman ongelmat ole hänen vastuullaan. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja ihmisiä pitää kohdella hyvin, mutta ei me olla vastuussa työkaverin tai koulukaverin yksinäisyydestä ja tunteista. Olen nelikymppinen ja alan vasta nyt päästä itse irti tuosta kovin kuluttavasta ajatusmaailmasta joka on tehnyt minusta välillä melkoisen kynnysmaton. Opettakaa lapsillenne että on ok pitää omat rajat.
Käyttäjä34721 kirjoitti:
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
No mites itse paremmin selittäisit asian lapselle?
"Toi nyt vaan on tollanen, se on niin erityinen että sitä pitää ymmärtää. Ei siinä oikeasti mitään vikaa ole, mutta se on vaan erityisempi kuin muut ja meidän pitää vaan aina ymmärtää".
Ei varmaan menisi oikealla tavalla perille lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tällaisia lapsia aina ollut. Ennen vain muita ei pakotettu heidän seuraansa tai maalailtu muita kiusaajiksi, vaan se "vaikea" lapsi jäi yksin kunnes oppi käyttäytymään. Jos yhdellä lapsella on ongelmia kaikkien kanssa niin silloin vanhempien kannattaisi katsoa peiliin.
Käyttäjä34721 kirjoitti:
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
Neuroepätyypillisyys ei ole sairaus vaan inhimillinen ominaisuus siinä missä värinäkö, kuuloaisti ja vartalon mittasuhteet. Se on yksilöllinen tapa havaita maailmaa, eikä mikään sairaus, joka voitaisiin hoitaa mekaanisesti. ADHD ja ADD lapset ovat huumattu "normaaleiksi", vaikka heidän "sairautensa" johtuu puhtaasti yhteiskunnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34721 kirjoitti:
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
No mites itse paremmin selittäisit asian lapselle?
"Toi nyt vaan on tollanen, se on niin erityinen että sitä pitää ymmärtää. Ei siinä oikeasti mitään vikaa ole, mutta se on vaan erityisempi kuin muut ja meidän pitää vaan aina ymmärtää".
Ei varmaan menisi oikealla tavalla perille lapselle.
Voihan sitä selittää asiat niin kuin ne ovat. Hänen aivot toimivat eri taajuudella, eikä kaikki säännöt iskostu ensimmäisellä kertomalla, eikä huomio pysy aina yhdessä kohteessa kun ympärillä tapahtuu niin paljon.
Täytyy muistaa, että suurin osa ihmiskunnasta on melko vähä-älyistä ja yli 140 ÄO ei ole mikään standardi. Suurin osa lapsista on keskinkertaisia tai tyhmiä, myös oma lapsi voi olla tyhmä, vaikka vanhempien genetiikka olisikin kohdillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Menee jo liian pitkälle. Ei tuo tilanne parane tuosta yhtään ennenkuin uskaltaudut sanomaan suoraan.
Ehkä nyt olisi se sopiva hetki siihen. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34721 kirjoitti:
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
No mites itse paremmin selittäisit asian lapselle?
"Toi nyt vaan on tollanen, se on niin erityinen että sitä pitää ymmärtää. Ei siinä oikeasti mitään vikaa ole, mutta se on vaan erityisempi kuin muut ja meidän pitää vaan aina ymmärtää".
Ei varmaan menisi oikealla tavalla perille lapselle.
Aikuisen olisi hyvä tietää, että kaikki lapset eivät ole yhtä vähä-älyisiä kuin sinä itse. Lapsi ymmärtää huomattavan paljon, kyse on useimmiten heikosta selityksestä joka johtuu selittäjän vaillinaisesta tietopohjasta tai matalasta älykkyydestä.
Minun kälylläni ei ole pokkaa sanoa vasten naamaa ettei halua lapseni viettävän aikaa hänen lastensa kanssa. Auto on pihassa mutta ketään ei ole muka kotona. Piilottelevat sitten lastensa kanssa sisällä pimeässä niin kuin kaikki aikuiset ihmiset toimivat. Veljeni ei ota mitään kantaa vaan sanoo aina että he ovat varmaan jossain.
Ja tämäkin tilanne alkoi vain siitä että lapseni töytäisi heidän lapsensa maahan. Nyt heidän lapsiaan kohdellaan kuin kristallia ja he eivät saa olla meidän kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on oikeassa. Tuo ei lopu ennen kuin laitat kovan kovaa vastaan. Kokemusta on. Niin kohteliasti kuin voit, mutta niin ettei tulkinnan varaa jää.
Vierailija kirjoitti:
Minun kälylläni ei ole pokkaa sanoa vasten naamaa ettei halua lapseni viettävän aikaa hänen lastensa kanssa. Auto on pihassa mutta ketään ei ole muka kotona. Piilottelevat sitten lastensa kanssa sisällä pimeässä niin kuin kaikki aikuiset ihmiset toimivat. Veljeni ei ota mitään kantaa vaan sanoo aina että he ovat varmaan jossain.
Ja tämäkin tilanne alkoi vain siitä että lapseni töytäisi heidän lapsensa maahan. Nyt heidän lapsiaan kohdellaan kuin kristallia ja he eivät saa olla meidän kanssa tekemisissä.
Aika kälynen eukko!
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34721 kirjoitti:
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
Neuroepätyypillisyys ei ole sairaus vaan inhimillinen ominaisuus siinä missä värinäkö, kuuloaisti ja vartalon mittasuhteet. Se on yksilöllinen tapa havaita maailmaa, eikä mikään sairaus, joka voitaisiin hoitaa mekaanisesti. ADHD ja ADD lapset ovat huumattu "normaaleiksi", vaikka heidän "sairautensa" johtuu puhtaasti yhteiskunnasta.
Neuroepätyypilliset ihmiset ovat neurotyypillisten näkökulmasta usein hyvinkin outoja... Lääkkeitä ei ole pakko syödä, mutta ei se maailma sopeuta itseään meidän muidenkaan mukaisesti, vaan sosiaalisia taitoja ja ympäristöön sopeutumista harjoiteltava koko iän ajan.
Luin vasta ekan sivun, mutta haluan sanoa, että harvinaisen järkevää pohdiskelua tällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34721 kirjoitti:
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
Neuroepätyypillisyys ei ole sairaus vaan inhimillinen ominaisuus siinä missä värinäkö, kuuloaisti ja vartalon mittasuhteet. Se on yksilöllinen tapa havaita maailmaa, eikä mikään sairaus, joka voitaisiin hoitaa mekaanisesti. ADHD ja ADD lapset ovat huumattu "normaaleiksi", vaikka heidän "sairautensa" johtuu puhtaasti yhteiskunnasta.
Neuroepätyypilliset ihmiset ovat neurotyypillisten näkökulmasta usein hyvinkin outoja... Lääkkeitä ei ole pakko syödä, mutta ei se maailma sopeuta itseään meidän muidenkaan mukaisesti, vaan sosiaalisia taitoja ja ympäristöön sopeutumista harjoiteltava koko iän ajan.
Useimmille löytyy oma ekologinen lokerikkonsa. Sopeutuminen voi olla haitallista yksilölle ja myös ympäröivälle yhteiskunnalle, jos se johtaa masennuskierteeseen sekä työkyvyttömyyseläkkeelle. Paras löytää oma tie ja oma polku, vaikka se keskivertoihmisen elämänpolusta poikkeaisikin.
Kiltit ihmiset kärsivät tyhmistä ja härskeistä ihmisistä.
No siis tämä. Ihan uskomatonta, miten moni tässä ketjussa on sitä mieltä, että kyllä lapsia voi vapaa-ajallaan velvoittaa viettämään aikaa kenen tahansa kanssa riippumatta siitä, onko kaveruudelle mitään edellytyksiä! Ja perusteluna se, että ovat samalla luokalla. Kuka aikuinen suostuisi siihen, että töihin tulee lisävaatimukseksi hengata vapaa-ajalla tasapuolisesti kaikkien työkavereiden kanssa?