Lue keskustelun säännöt.
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Käykää lapsen vanhempien kanssa keskustelu asiasta ja kerrot nuo samat asiat kuin täällä. Vain tällä tavalla on mahdollisuus auttaa lasta, jos vanhemmat osaavat ottaa asian oikein vastaan ja alkaa opettamaan lapselle esim sosiaalisia taitoja ja olemaan itse puuttumatta esim mielipide eroihin. Voit kertoa kuinka muut lapset myös välillä kinaa ja sopivat keskenään ilman, että aikuiset siihen puuttuvat.
Kirjoitat tosi asiallisesti ja hyvin täällä niin pystyt varmasti hoitamaan asian hyvin myös kaverin vanhempien kanssa. Eri asia sitten on, että miten he itse asian ottavat, mutta ainakin olet yrittänyt auttaa heitä.
Ehkä tärkein on, että jossain määrin kehut heidän lastaan, mutta tuot myös selkeästi esille, että missä asioissa ongelmia esiintyy.
Itse olisin ikikiitollinen jos minulle kerrottaisiin, jos lapsellani on ongelmia ikäistensä kanssa ja kerrottaisiin myös syyt eikä esimerkiksi aloittaisi vain välttelemään lasta...
Lapsellesi (ja kaverin vanhemmille) voit todeta, että riittää kun leikkii porukassa, ei hänen tarvitsee väkisin hengailla kahdestaan jos ei halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kenenkään lapsen ei tarvi olla loputtomiin kukkakeppi toiselle.
Meillä on naapurustossa eräs lapsi, joka on ilmiselvästi yksinäinen, mutta silti kiellän omaani olemasta hänen kanssaan. Samoin tekee monet muut vanhemmat, loput puhisee vaan selän takana. Lapsihan sinällään on lapsi, nyt vitosluokkalainen. Omanikäisiä kavereita ei tunnu olevan, joten tulee näihin 9-11 -vuotiaiden porukoihin. Yritin kyllä tosissani hänen kanssaan. Opastin ja neuvoin, puutuin ja nuhtelin, juttelin ja kehuin. Kotona ei tunnu kiinnostavan, koska heille ei voi koskaan mennä ja lapsi saisi luuhata toisen luona aamusta iltaan pois jaloista.
Se vaan menee aina yli, joka kerta. En jaksa ihan 100% olla perässä ja sitten kolisee, jotain kuristetaan, löydään kivellä yms. On kovin pahoillaan tapahtuneen jälkeen, mutta kun se toistuu ja toistuu. Kysymys on erityislapsesta, käy jossain muualla koulua. Ainakin ADHD on ilmeinen, varmaan muutakin. On sinällään empaattinen ja ymmärtävä, osaa pyytää anteeksi, mutta kun tilanteet menee joka kerta toisten vahingoittamiseen ja täysin yllättäin. Ei tarvi edes tulla riitaa, niin voi ottaa vauhtia ja potkaista hyppypotkulla toista selkään nauraen. Kaataa ja kuristaa. Tai ottaa vauhtia ja tönäisee toista niin, että toinen lentää päistikkaan. Hipan leikkiminen on sitä, että hän vaihtaa pehmopallon kiveen ja viskoo sillä. Pysäyttämisen jälkeen ymmärtää touhunsa typeryyden, mutta kun ei vaan jaksa.
Siinä mielessä surullista, että kotitaustassa on kaikkea. Se vaan menee siinä raja, että minä en voi alkaa tehdä toista työpäivää vieraan lapsen kanssa iltaisin ja lapseni ei tarvitse olla kavereineen nyrkkeilysäkkinä impulssikontrollihäiriöiselle.
Miksi ei voisi sanoa suoraan sen eri tavalla käyttäytyvän lapsen vanhemmille ja sille lapselle, että hei me päätetään asioista yhdessä ja kaikkien pitää joustaa. Antaisi lapselle mahdollisuuden korjata käytöstä ja kasvattaa osaksi ryhmää? Jos siis haluaa auttaa. Ja ainakin yrittää olla objektiivinen omaa lasta kohtaan.
Eikä se käytös tietenkään muutu taikaiskusta, mutta vähitellen kyllä. Lisäksi ympäristö ja kulttuuri vaikuttaa siihen mikä on suotavaa käytöstä. Toisessa ryhmässä ja ympäristössä ap sinun lapsesi voisi olla se "outo", joka jää ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos lapsi ei halua niitä harrastuksia, vaan kaipaa niitä kavereitaan? AP esiintyy kylmästi ja itsekkäästi, eikä yhtään huomioi, josko lapsensa yökyläkaveri on oikeasti myös kolmen en pyörän hyvä ystävä tai naapuri, ensimmäinen lapsuusajan ystävä jne, ja voisivat hyvinkin tykätä olla heillä yökylässä. Mutta AP lapsi ei halua, eikä AP... Kun se kolmas on niin ikävä ja hankala, äitinsäkin, ja kaikkee.. Eikä heille edes saa tulla kuin yksi, eikä poika edes halua kolmatta. No ei niin, tosiaan. Olisiko siinä kasvattamisen paikka?
Kuten aiemmin kirjoitin, ei ole kiusaamista se, että aina ei saa mitä haluaa, juuri silloin kun sitä haluaa. Ja tämä on tärkeää opettaa myös omalle lapselle. Eli nyt reippaasti niihin harrastuksiin, etsii sellaisen joka on lapselle mieluinen. Sun ajattelu on ihan älyttömän itsekeskeistä - toisten lasten ja aikuisten pitää uhrata vapaa-aikansa siihen että viihdyttää sun lasta, mutta teillä ei yhtään viitsitä panostaa omaan lapseen edes sen vertaa että kannustetaan ja kasvatetaan. Tulen tosi surulliseksi tuollaisesta että omalla jääräpäisyydellä pilataan oman lapsen ainutlaatuinen lapsuusaika...
Tottakai lasta pitää kannustaa ja siinä mennään vähän epämukavuusalueelle jos ei aiemmin ole panostettu kasvattamaan lasta toimimaan porukassa ja sietämään pettymyksiä, mutta sinä teet sen oman lapsen onnen vuoksi. Taas tuo ajatusmalli, että pitää muuttaa muut, ei toimi. Sinä vaadit muita muuttumaan jotta teillä päästään helpolla - tässä keskustelussa teitä rohkaistaan muutokseen jotta se oma rakas lapsenne pääsisi tulevaisuudessa helpommalla.
Samaa mieltä. Oman lapsenikin luokalla on lapsi, jonka mielestä kiusaamista on se, kun joku ei tee hänen mielihalujensa mukaan. Hänellä on paha mieli, koska häntä ei toteltu = muut kiusasivat. Ja kotoahan tuo asenne lähtee. Äitinsäkin ihan tosissaan selitti, miten ”Liisa” on ruvennut inhottavaksi heidän ”Pirjoaan” kohtaan. Liisa oli sanonut, ettei halua joka päivä Pirjolle, vaan haluaa välillä olla muidenkin kanssa. Ja tämä ei sitten ollut ok. Pirjoa on kyllä otettu mukaan, mutta koska kaiken pitäisi mennä hänen määräämällään tavalla, muilla ei ole kivaa. Kolmen porukoissa Pirjo yleensä valitsee suosikin ja tuolle ”ylimääräiselle” Pirjo ei sitten puhu ja yrittää savustaa muutenkin pois. Ja tämä toistuu jatkuvasti. Mutta Pirjon äidin mielestä vain muissa lapsissa on vikaa ja muiden pitää kyseenalaistaa lastensa kertomukset. Siitäkin huolimatta, että myös aikuiset ovat näitä tilanteita nähneet ja kuulleet.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on naapurustossa lapsi joka menee kyllä suurimman osan ajasta ulkoleikeissä ja kun on useampia leikkijiä mutta sisätiloihin emme tuota lasta halua. Poikani lähinnäsiksi että on väsyttävää seuraa ja rikkoo pojan tavaroita, minä sen takia että poika on täysin rajaton, ei omaa edes alkeellisiä käytöstapoja, ei tottele aikuisia ja suuttuu jos ei saa mitä haluaa silloin kun sen haluaa.
Meillä on neljä lasta he eivät edes yhdessä pysty aiheuttamaan sellaista kaaosta vaikka riehaantuisivat kuin tuo yksi poika normaalina päivänään. Menee kaikille kaapeille kuin omilleen myös muiden lasten ja meidän makkarin kaapeille, ei omaa normaalia puheääntä vaan puhuu ikäänkuin huutamalla, jos tätä komentaa on vastaus yleensä jotain luokkaa kyllä mun äiti antaa mun tehdä näin ja tätä on todella vaikea saada ovesta ulos jos hänet on sisälle päästänyt vaan jää eteiseen vänkäämään vastaan.
Pojan äiti yrittää jatkuvasti lähettää poikaa meille ja vänkää vastaan jos ilmoitan ettei sovi. Tai jos meillä on menoja niin ehdottaa että poika saa tulla kyllä mukaan esim. meidän sukulaisille!? Poika on kyllä äitinsä peilikuva. Me olemme nyt valkkautuneet uhreiksi koska siltoja on tuolla käytöksellä polteltu muihin alueen lapsiperheisiin.
Tuollainen vaikuttaa myös meidän perheen käytökseen. Olisipa kyse jostain koulukaverista, mutta kun kyse on naapurista niin tuota on vaikea vältellä. Lapsemme eivät enää pahemmin leiki pihallamme vaan menevät mieluummin johonkin kauemmaksi koska poika saattaa vaan pamahtaa pihallemme ja tarrautua kiinni koko päiväksi kuin takiainen. Itse olen huomannut että viikonloppuisin kokkailen välillä aamupalaa hämärässä koska tiedän että jos laitan valot päälle niin poika paukkaa pimputtelemaan ovikelloa. Lapsi menee huoneeseensa piiloon ja käskee sanoa ettei ole kotona jos kello soi eikä tiedä kuka oven takana on jne. Olemme tavallaan kuin panttivankeja omassa kodissamme. Miestäni tottelee vähän paremmin, mutta hän on paljon töissä.
Tiedän että osittain tuo on minun syytäni, mutta itse olen luonteeltani sellainen että yritän välttää konflikteja. Minun pitäisi pystyä aikuisena sanomaan ettemme halua lasta meille ennen kuin käytös korjaantuu, mutta tuo asia on niin arkaluontoinen ja kun äidin asenne on mitä on niin en usko että se auttaisi mitään.
Voi ei! Kuulostaa kurjalta tilanteelta. Pystyisikö tuossa sanomaan, että toivotte lapsen vaikka soittavan ennen kuin ilmestyy ovenne taakse?
Tietenkään tämä ei välttämättä asiaa ratkaise, koska ko. asia ei välttämättä mene perille edes kaikille aikuisille. Omiin tuttaviini esimerkiksi kuuluu henkilö, jolle on useita kertoja sanottu että toivoisimme soittoa sen sijaan, että ovelle vain tullaan, koska emme ole mitään ex tempore- tyyppejä ja haluamme jotenkin valmistautua siihen, että vieraita saamme.
Jostain syystä tämä ei mene perille, ja jos emme ole kotona, olemme saunassa emmekä kuule ovikelloa tai meille ei sovi, koska olemme tekemässä asiaa x tai lähdössä johonkin, meille suututaan. On kuulemma ennenkuulumatonta, että ovi on keskellä päivää lukossa.
Olemme tuohonkin todenneet, että auttaisi se kun etukäteen vähän soittelisi ja kyselisi meidänkin suunnitelmia... Mutta ei, ennemmin näin vaikeimman kautta.
Parhaimmillaan tämä ihminen onkin ajellut 100km turhaan, koska soittamisen vaiva on ilmeisesti liian suuri. Tästä voi tietysti myös ärhennellä meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Jos sinulla on tunne että lastasi vihataan niin nyt kiireen vilkkaan keskustelemaan lapsen kanssa ja miettimään miksi häntä "vihataan". Jos näin todella on niin siihen on kyllä joku syy. Lapsellasi ei ole vuorovaikutustaitoja tai hän on määräilevä ja haluaa aina oman tahtonsa läpi tai hän kiusaa muita tai puhuu pahaa muista tms. Joku syyhän siihen on oltava jos häntä ei haluta ottaa mukaan leikkeihin. Oletko itse edes päässyt näkemään kuinka hän toimii ryhmässä? Koitatte yhdessä ja ehkä ammattilaisen kanssa parantaa lapsesi sosiaalisia taitoja niin että muut lapset alkavat tykätä hänen seurastaan.
Kyse voi olla täysin huonosta tuurista sen suhteen, keitä on kavereina lähiympäristössä. Jos yksikin kaveri keksii kateus- tai mustasukkaisuussyistä jättää ulkopuolelle ja osaa manipuloida ja ehkä pelolla tai muulla tavoin hallita (ja varsinkin, kun saa ap kaltaisia vanhempia siihen mukaan!), kohta on muistakin jättämässä ulkopuolelle ja puhumassa pahaa. Sisimmässään voivat tietää, että syrjityksi joutunut on mukava tyyppi.
Ja kysymys: kuinka moni aikuinenkaan pysyy pelkästään ystävällisenä, jos kaikki joukolla hyljeksivät ja kenties ymmärtävät tahallaan väärin? Jossakin toisessa ympäristössä moinen tilanne on täyttä historiaa, koska ihmiset ovat erit.
Mulla on kolme lasta eikä kenenkään ystäväpiirissä (tai oman lapsuuteni) ole ollut e.m. tapausta että jotain lasta systemaattisesti syrjittäisiin pitkäaikaisesti ilman lapsen omaa syytä. Riitoja on välillä, Pekka ei leiki Villen kanssa, pian taas leikkivät yhdessä. En usko että ed. kirjoittajan kuvaama hyljeksintä on yleistä. Lapsillahan on naapurit ja koulukaverit, usein ystäviä ja tuttuja monessa eri ryhmässä. Ei jotain systemaattista hyljeksintää voi järjestää niin että kaikki eri ryhmät tulisivat siihen mukaan.
Kyllä voi. Et vain ole onneksesi tietoinen asiasta.
Näin sivusta: tämä jankkaaja on joko provo tai sitten ymmärrän hyvinkin, miksi häntä (tai hänenkaltaistaan lasta) hyljeksitään. Ei kukaan jaksa tuollaista joustamatonta, viimeisen sanan haluavaa, itsepäistä vääntäjää. Riitahan siitä tulee väkisinkin.
Oikeasti alan olla loppu ihmisiin... Missä vaiheessa monista on tullut niin hävyttömiä? Ei kunnioiteta toisia ihmisiä ollenkaan, kaikkihetimullenyt...Vaaditaan toisilta vaikka mitä, mutta itse ei olla valmiita antamaan mitään. Ei osata olla vastavuoroisia ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei voisi sanoa suoraan sen eri tavalla käyttäytyvän lapsen vanhemmille ja sille lapselle, että hei me päätetään asioista yhdessä ja kaikkien pitää joustaa. Antaisi lapselle mahdollisuuden korjata käytöstä ja kasvattaa osaksi ryhmää? Jos siis haluaa auttaa. Ja ainakin yrittää olla objektiivinen omaa lasta kohtaan.
Eikä se käytös tietenkään muutu taikaiskusta, mutta vähitellen kyllä. Lisäksi ympäristö ja kulttuuri vaikuttaa siihen mikä on suotavaa käytöstä. Toisessa ryhmässä ja ympäristössä ap sinun lapsesi voisi olla se "outo", joka jää ulos.
Valitettavasti tätä on yritetty useita kertoja, mutta jotenkin toinen osapuoli (=toisen lapsen kotiväki) ei tätä ota vastaan. Käytännössä mikään oman lapsen puolustaminen tai vaikkapa nähdyn ja kuullun tilanteen avaaminen ei auta. Voi olla, että asian saa sanottua, mutta siihen ei millään tavoin oteta kantaa. Sen sijaan aletaan jankuttaa tyylillä "Kyllä on kiusaamista, kun Kalle olisi halunnut käydä pyöräilemässä klo 13, ja Oskari ei suostunut vaan halusi mennä tuntia myöhemmin. Oskarin pitää kyllä välittömästi tulla meille selvittämään tätä asiaa ja pyytää Kallelta anteeksi."
Kun sitten kommentoin asiaa jotenkin, tulee joku vastaava kommentti jostain toisesta asiasta.
Eli tosi hedelmätöntä keskustelua.
Ap
Vaikea sanoa ulkopuolisena mistä on kyse. Tuon haastavaksi sanotun lapsen vanhempi käyttäytyy kummallisesti. Miksi tunkea lastaan porukkaan, johon ei ole tervetullut ja oppii ettei itsellä ole ihmisarvoa?
Oma poikani jää porukan ulkopuolelle myös koulun jälkeen, mutta olenkin opettanut hänelle, että, vaikka tuntuisi kurjalta, hänen kannattaa tehdä, kuten koulukaverit sanovat tai jää yksin. Missään nimessä en lähtisi noiden hyljeksijöiden vanhempien kanssa edes keskustelemaan. Vanhempien on hyvin vaikea nähdä omien lastensa käytöksessä mitään vikaa ja uskovat sokeasti joka sanan. Tiedostan, että saatan itsekin toimia näin.
Olen myös pistänyt harrastukseen eri kaupunkiin, koska siellä ei ole leimaa otsassa ja on saanut kavereita harrastusporukasta, joita nähdään myös vapaa-ajalla.
Poika silti itkeskelee iltaisin miksi häntä hyljeksitään. Mitään selvää syytä en tiedä. Poika on aika hiljainen ja sopuisa ainakin kotona. Vaikea kuvitella määräilemään muiden leikkejä muualle. Vaan mistäs sen tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa ulkopuolisena mistä on kyse. Tuon haastavaksi sanotun lapsen vanhempi käyttäytyy kummallisesti. Miksi tunkea lastaan porukkaan, johon ei ole tervetullut ja oppii ettei itsellä ole ihmisarvoa?
Oma poikani jää porukan ulkopuolelle myös koulun jälkeen, mutta olenkin opettanut hänelle, että, vaikka tuntuisi kurjalta, hänen kannattaa tehdä, kuten koulukaverit sanovat tai jää yksin. Missään nimessä en lähtisi noiden hyljeksijöiden vanhempien kanssa edes keskustelemaan. Vanhempien on hyvin vaikea nähdä omien lastensa käytöksessä mitään vikaa ja uskovat sokeasti joka sanan. Tiedostan, että saatan itsekin toimia näin.
Olen myös pistänyt harrastukseen eri kaupunkiin, koska siellä ei ole leimaa otsassa ja on saanut kavereita harrastusporukasta, joita nähdään myös vapaa-ajalla.
Poika silti itkeskelee iltaisin miksi häntä hyljeksitään. Mitään selvää syytä en tiedä. Poika on aika hiljainen ja sopuisa ainakin kotona. Vaikea kuvitella määräilemään muiden leikkejä muualle. Vaan mistäs sen tietää.
Minä kysyisin opettajalta, onko hän huomannut jotain tiettyä toimintatapaa lapsessasi, joka voisi olla syynä vapaa-ajalla yksin jäämiseen. Voisihan syy olla sellainen, että tavasta voi opetella pois.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti alan olla loppu ihmisiin... Missä vaiheessa monista on tullut niin hävyttömiä? Ei kunnioiteta toisia ihmisiä ollenkaan, kaikkihetimullenyt...Vaaditaan toisilta vaikka mitä, mutta itse ei olla valmiita antamaan mitään. Ei osata olla vastavuoroisia ollenkaan.
Onkohan korona vaikuttanut siihen, et ihmiset on enemmän täynnä vihaa kuin ennen ja kun ei ole keinoja, puretaan sitä lähimmäisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa ulkopuolisena mistä on kyse. Tuon haastavaksi sanotun lapsen vanhempi käyttäytyy kummallisesti. Miksi tunkea lastaan porukkaan, johon ei ole tervetullut ja oppii ettei itsellä ole ihmisarvoa?
Oma poikani jää porukan ulkopuolelle myös koulun jälkeen, mutta olenkin opettanut hänelle, että, vaikka tuntuisi kurjalta, hänen kannattaa tehdä, kuten koulukaverit sanovat tai jää yksin. Missään nimessä en lähtisi noiden hyljeksijöiden vanhempien kanssa edes keskustelemaan. Vanhempien on hyvin vaikea nähdä omien lastensa käytöksessä mitään vikaa ja uskovat sokeasti joka sanan. Tiedostan, että saatan itsekin toimia näin.
Olen myös pistänyt harrastukseen eri kaupunkiin, koska siellä ei ole leimaa otsassa ja on saanut kavereita harrastusporukasta, joita nähdään myös vapaa-ajalla.
Poika silti itkeskelee iltaisin miksi häntä hyljeksitään. Mitään selvää syytä en tiedä. Poika on aika hiljainen ja sopuisa ainakin kotona. Vaikea kuvitella määräilemään muiden leikkejä muualle. Vaan mistäs sen tietää.
Minä kysyisin opettajalta, onko hän huomannut jotain tiettyä toimintatapaa lapsessasi, joka voisi olla syynä vapaa-ajalla yksin jäämiseen. Voisihan syy olla sellainen, että tavasta voi opetella pois.
palstalla aika yksimielisesti ollaan sitä mieltä, että kiusatussa on aina syy ja kiusaamista ei oikeastaan ole olemassa. On vain ärsyttäviä ja erilaisia lapsia, joita saa kohdella huonommin.
T. Eri
Vierailija kirjoitti:
Sanot vaan suoraan, että lapset alkaa olla sen ikäisiä, että saa itse valita kenen kanssa viettää aikaansa. Ei ole sinun tai lapsesi velvollisuus huolehtia jonkun toisen lapsen sosialisoinnista.
Tarkoittanet sosiaalistamisesta? Se on vanhempien tehtävä, mutta monet eivät osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa ulkopuolisena mistä on kyse. Tuon haastavaksi sanotun lapsen vanhempi käyttäytyy kummallisesti. Miksi tunkea lastaan porukkaan, johon ei ole tervetullut ja oppii ettei itsellä ole ihmisarvoa?
Oma poikani jää porukan ulkopuolelle myös koulun jälkeen, mutta olenkin opettanut hänelle, että, vaikka tuntuisi kurjalta, hänen kannattaa tehdä, kuten koulukaverit sanovat tai jää yksin. Missään nimessä en lähtisi noiden hyljeksijöiden vanhempien kanssa edes keskustelemaan. Vanhempien on hyvin vaikea nähdä omien lastensa käytöksessä mitään vikaa ja uskovat sokeasti joka sanan. Tiedostan, että saatan itsekin toimia näin.
Olen myös pistänyt harrastukseen eri kaupunkiin, koska siellä ei ole leimaa otsassa ja on saanut kavereita harrastusporukasta, joita nähdään myös vapaa-ajalla.
Poika silti itkeskelee iltaisin miksi häntä hyljeksitään. Mitään selvää syytä en tiedä. Poika on aika hiljainen ja sopuisa ainakin kotona. Vaikea kuvitella määräilemään muiden leikkejä muualle. Vaan mistäs sen tietää.
Minä kysyisin opettajalta, onko hän huomannut jotain tiettyä toimintatapaa lapsessasi, joka voisi olla syynä vapaa-ajalla yksin jäämiseen. Voisihan syy olla sellainen, että tavasta voi opetella pois.
palstalla aika yksimielisesti ollaan sitä mieltä, että kiusatussa on aina syy ja kiusaamista ei oikeastaan ole olemassa. On vain ärsyttäviä ja erilaisia lapsia, joita saa kohdella huonommin.
T. Eri
No ei minun mielestäni. Ei ketään ole oikeus kiusata. Joskus kuitenkin näissä tapauksissa, joissa joku jää yksin kouluajan ulkopuolella, voi olla kyse jostain muusta kuin kiusaamisesta sinänsä. Ne syyt pitäisikin jotenkin päästä selvittämään.
Se ei tarkoita, että yksin jäävästä etsittäisiin vikoja, tai että tämä olisi jotenkin huonompi tai viallinen. Se ei myöskään "oikeuta" ketään jättämään häntä ulkopuolelle. Mutta jos taustalla on vaikka voimakasta ujoutta, herkkyyttä tai vaikka jotain juttua sosiaalisten taitojen puolella, nämä tuen tarpeet olisi hyvä tunnistaa jotta vanhemmilla olisi mahdollisuus tukea paremmin lapsiaan ja asiaan voisi kiinnittää huomiota vaikka koulussakin.
Keskustellaanko hetki kiusaamisesta? Mitä se mielestänne on tai miten se ilmenee? Mitkä asiat mielestänne eivät kuulu kiusaamisen piiriin?
Itsekin olen tätä pohdiskellut, koska nelosella olevan lapseni luokalla on myös yksi, jonka mielestä kaikki erimielisyydet ovat kiusaamista. Iso numero tulee kodin taholta aivan kaikesta ja aivan kaikkien kanssa.
Myös itse olemme joutuneet selvittelemään jotain yksittäisiä ajattelemattomia sanomisia, tyyliin Kaisa oli halunnut tulla mukaan ryhmään ja Essi ja Sanna olivat sanoneet että haluaisivat nyt olla kahdestaan.
Tietenkään tuo ei ole oikein sanottu, ja koulussa asia oli jo käsitelty mittakaavaansa sopivalla tavalla. Käsittely päättyi anteeksipyyntöön. Kotona me koulun tapaan jututimme Essiä ja Sannan vanhemmat Sannaa, ja molemmille muistutettiin että vaikka kuinka haluaa olla kaksin niin koulussa on aina löydyttävä tilaa myös muille. Me olimme tyytyväisiä, että asiaan puututtiin, koska ainahan kaikkea ei osaa ajatella ja nyt tuossa asiassa oli mahdollisuus kasvaa.
Mutta eihän se ole selvä, sillä kellon lyödessä 22:30 tulee Kaisan kotoa tulikivenkatkuista viestiä sekä meille että Sannan vanhemmille. Kaisan vanhemmat haluavat lähteä koululle keskustelemaan asiasta ja tyttöjen on heti huomenna tultava heille kotiin pyytämään anteeksi.
Eli kyllä näissä kurjissakin tilanteissa vaadittaisiin jonkinlaista suhteellisuudentajua myös sen pahaa mieltä kokeneen vanhempien taholta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa ulkopuolisena mistä on kyse. Tuon haastavaksi sanotun lapsen vanhempi käyttäytyy kummallisesti. Miksi tunkea lastaan porukkaan, johon ei ole tervetullut ja oppii ettei itsellä ole ihmisarvoa?
Oma poikani jää porukan ulkopuolelle myös koulun jälkeen, mutta olenkin opettanut hänelle, että, vaikka tuntuisi kurjalta, hänen kannattaa tehdä, kuten koulukaverit sanovat tai jää yksin. Missään nimessä en lähtisi noiden hyljeksijöiden vanhempien kanssa edes keskustelemaan. Vanhempien on hyvin vaikea nähdä omien lastensa käytöksessä mitään vikaa ja uskovat sokeasti joka sanan. Tiedostan, että saatan itsekin toimia näin.
Olen myös pistänyt harrastukseen eri kaupunkiin, koska siellä ei ole leimaa otsassa ja on saanut kavereita harrastusporukasta, joita nähdään myös vapaa-ajalla.
Poika silti itkeskelee iltaisin miksi häntä hyljeksitään. Mitään selvää syytä en tiedä. Poika on aika hiljainen ja sopuisa ainakin kotona. Vaikea kuvitella määräilemään muiden leikkejä muualle. Vaan mistäs sen tietää.
Minä kysyisin opettajalta, onko hän huomannut jotain tiettyä toimintatapaa lapsessasi, joka voisi olla syynä vapaa-ajalla yksin jäämiseen. Voisihan syy olla sellainen, että tavasta voi opetella pois.
palstalla aika yksimielisesti ollaan sitä mieltä, että kiusatussa on aina syy ja kiusaamista ei oikeastaan ole olemassa. On vain ärsyttäviä ja erilaisia lapsia, joita saa kohdella huonommin.
T. Eri
En minä ainakaan omilla ajatuksillani ja viesteilläni ole tätä tarkoittanut, emmekä todellakaan opeta lapsiamme ajattelemaan noin.
Jokainenhan on omalla tavallaan erilainen, ja lapsillamme on kyllä kaikenlaisia kavereita. En ole havainnut että oikeastaan mikään muu kuin jokin yhdistävä tekijä ja se, että tulee toisen kanssa hyvin juttuun, olisi vaikuttanut heillä tähän kaverisuhteiden muodostamiseen.
Muiden kanssa ei vastaavia tilanteita ei ole ollut tällä kuudesluokkalaisellamme, tosin ei olla vastaavaa koettu myöskään muiden lastemme kohdalla. Jos joskus on täytynyt selvittää jonkun lapsen vanhempien kanssa asioita, tätä on tehty yhteistyössä ja toinen toista kuunnellen, yhdessä ratkaisua etsien. Ei jankuttaen syyllisistä tai puhuen aiheen vierestä, tosiasiat sivuuttaen.
Täytyy nyt ihan kysyä, että miksi sillä yhdellä vanhempineen on oikeus toimia tavallaan - muiden huonoa kohteluahan se sekin on? Tuntuu niin absurdilta, että tässä on muiden hipsuteltava varpaisillaan henkeään pidätellen, kun kuitenkaan vastaava ei sieltä toisesta päästä toteudu...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa ulkopuolisena mistä on kyse. Tuon haastavaksi sanotun lapsen vanhempi käyttäytyy kummallisesti. Miksi tunkea lastaan porukkaan, johon ei ole tervetullut ja oppii ettei itsellä ole ihmisarvoa?
Oma poikani jää porukan ulkopuolelle myös koulun jälkeen, mutta olenkin opettanut hänelle, että, vaikka tuntuisi kurjalta, hänen kannattaa tehdä, kuten koulukaverit sanovat tai jää yksin. Missään nimessä en lähtisi noiden hyljeksijöiden vanhempien kanssa edes keskustelemaan. Vanhempien on hyvin vaikea nähdä omien lastensa käytöksessä mitään vikaa ja uskovat sokeasti joka sanan. Tiedostan, että saatan itsekin toimia näin.
Olen myös pistänyt harrastukseen eri kaupunkiin, koska siellä ei ole leimaa otsassa ja on saanut kavereita harrastusporukasta, joita nähdään myös vapaa-ajalla.
Poika silti itkeskelee iltaisin miksi häntä hyljeksitään. Mitään selvää syytä en tiedä. Poika on aika hiljainen ja sopuisa ainakin kotona. Vaikea kuvitella määräilemään muiden leikkejä muualle. Vaan mistäs sen tietää.
Minä kysyisin opettajalta, onko hän huomannut jotain tiettyä toimintatapaa lapsessasi, joka voisi olla syynä vapaa-ajalla yksin jäämiseen. Voisihan syy olla sellainen, että tavasta voi opetella pois.
palstalla aika yksimielisesti ollaan sitä mieltä, että kiusatussa on aina syy ja kiusaamista ei oikeastaan ole olemassa. On vain ärsyttäviä ja erilaisia lapsia, joita saa kohdella huonommin.
T. Eri
Asiat kun eivät ole ollenkaan mustavalkoisia. Kiusaajia ja kiusattuja on monesta eri syystä. Kiusaaminenkin on monille epäselvä käsite. Mikä oikeastaan on kiusaamista? Se että Matti sanoo Maijaa tyhmäksi kerran suuttuessaan? Tuskinpa vain. Etenkin kun Maija on aiemmin huitonut Mattia kepillä naamaan.
Kiusaaminen ei ole hyväksyttävää, mutta joissain tilanteissa kiusatun olisi hyvä tarkastella myös omaa käytöstään, ei pelkästään kiusaajan. Tai kiusatun lasten vanhempien. Mitä vanhempi menettää siinä jos kysyy opettajan mielipidettä asiaan? Vanhemman on vaikea olla objektiivinen omaa lastaan kohtaan ja toisaalta hän ei välttämättä näe sitä kovin usein muiden ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa ulkopuolisena mistä on kyse. Tuon haastavaksi sanotun lapsen vanhempi käyttäytyy kummallisesti. Miksi tunkea lastaan porukkaan, johon ei ole tervetullut ja oppii ettei itsellä ole ihmisarvoa?
Oma poikani jää porukan ulkopuolelle myös koulun jälkeen, mutta olenkin opettanut hänelle, että, vaikka tuntuisi kurjalta, hänen kannattaa tehdä, kuten koulukaverit sanovat tai jää yksin. Missään nimessä en lähtisi noiden hyljeksijöiden vanhempien kanssa edes keskustelemaan. Vanhempien on hyvin vaikea nähdä omien lastensa käytöksessä mitään vikaa ja uskovat sokeasti joka sanan. Tiedostan, että saatan itsekin toimia näin.
Olen myös pistänyt harrastukseen eri kaupunkiin, koska siellä ei ole leimaa otsassa ja on saanut kavereita harrastusporukasta, joita nähdään myös vapaa-ajalla.
Poika silti itkeskelee iltaisin miksi häntä hyljeksitään. Mitään selvää syytä en tiedä. Poika on aika hiljainen ja sopuisa ainakin kotona. Vaikea kuvitella määräilemään muiden leikkejä muualle. Vaan mistäs sen tietää.
Minä kysyisin opettajalta, onko hän huomannut jotain tiettyä toimintatapaa lapsessasi, joka voisi olla syynä vapaa-ajalla yksin jäämiseen. Voisihan syy olla sellainen, että tavasta voi opetella pois.
palstalla aika yksimielisesti ollaan sitä mieltä, että kiusatussa on aina syy ja kiusaamista ei oikeastaan ole olemassa. On vain ärsyttäviä ja erilaisia lapsia, joita saa kohdella huonommin.
T. EriEn minä ainakaan omilla ajatuksillani ja viesteilläni ole tätä tarkoittanut, emmekä todellakaan opeta lapsiamme ajattelemaan noin.
Jokainenhan on omalla tavallaan erilainen, ja lapsillamme on kyllä kaikenlaisia kavereita. En ole havainnut että oikeastaan mikään muu kuin jokin yhdistävä tekijä ja se, että tulee toisen kanssa hyvin juttuun, olisi vaikuttanut heillä tähän kaverisuhteiden muodostamiseen.
Muiden kanssa ei vastaavia tilanteita ei ole ollut tällä kuudesluokkalaisellamme, tosin ei olla vastaavaa koettu myöskään muiden lastemme kohdalla. Jos joskus on täytynyt selvittää jonkun lapsen vanhempien kanssa asioita, tätä on tehty yhteistyössä ja toinen toista kuunnellen, yhdessä ratkaisua etsien. Ei jankuttaen syyllisistä tai puhuen aiheen vierestä, tosiasiat sivuuttaen.
Täytyy nyt ihan kysyä, että miksi sillä yhdellä vanhempineen on oikeus toimia tavallaan - muiden huonoa kohteluahan se sekin on? Tuntuu niin absurdilta, että tässä on muiden hipsuteltava varpaisillaan henkeään pidätellen, kun kuitenkaan vastaava ei sieltä toisesta päästä toteudu...
Ap
Et ole edelleenkään vastannut siihen, että miksi suostut tuohon? Miksi et puolusta/suojele omaa lastasi tai ylipäänsä kuuntele häntä? Mielummin kuuntelet lapsen koulukaverin todennäköisesti enemmän tai vähemmän persoonallisuuhäiriöistä äitiä?
Joopajoo, aikamoista lässytystä taas. Ihan järjestään ihmiset ajavat omaa ja omien lastensa etua. Selitellään asiat parhain päin. Jos oma lapsi on kiusattu halutaan muilta empatiaa ihan sama mitä oma lapsi tekee ja jos oma lapsi on kiusaaja niin toivotaan, että jos se kiusattu tarkastelisi omaa käytöstään, kun meidän Seppo se vaan hassutteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa ulkopuolisena mistä on kyse. Tuon haastavaksi sanotun lapsen vanhempi käyttäytyy kummallisesti. Miksi tunkea lastaan porukkaan, johon ei ole tervetullut ja oppii ettei itsellä ole ihmisarvoa?
Oma poikani jää porukan ulkopuolelle myös koulun jälkeen, mutta olenkin opettanut hänelle, että, vaikka tuntuisi kurjalta, hänen kannattaa tehdä, kuten koulukaverit sanovat tai jää yksin. Missään nimessä en lähtisi noiden hyljeksijöiden vanhempien kanssa edes keskustelemaan. Vanhempien on hyvin vaikea nähdä omien lastensa käytöksessä mitään vikaa ja uskovat sokeasti joka sanan. Tiedostan, että saatan itsekin toimia näin.
Olen myös pistänyt harrastukseen eri kaupunkiin, koska siellä ei ole leimaa otsassa ja on saanut kavereita harrastusporukasta, joita nähdään myös vapaa-ajalla.
Poika silti itkeskelee iltaisin miksi häntä hyljeksitään. Mitään selvää syytä en tiedä. Poika on aika hiljainen ja sopuisa ainakin kotona. Vaikea kuvitella määräilemään muiden leikkejä muualle. Vaan mistäs sen tietää.
Minä kysyisin opettajalta, onko hän huomannut jotain tiettyä toimintatapaa lapsessasi, joka voisi olla syynä vapaa-ajalla yksin jäämiseen. Voisihan syy olla sellainen, että tavasta voi opetella pois.
palstalla aika yksimielisesti ollaan sitä mieltä, että kiusatussa on aina syy ja kiusaamista ei oikeastaan ole olemassa. On vain ärsyttäviä ja erilaisia lapsia, joita saa kohdella huonommin.
T. EriEn minä ainakaan omilla ajatuksillani ja viesteilläni ole tätä tarkoittanut, emmekä todellakaan opeta lapsiamme ajattelemaan noin.
Jokainenhan on omalla tavallaan erilainen, ja lapsillamme on kyllä kaikenlaisia kavereita. En ole havainnut että oikeastaan mikään muu kuin jokin yhdistävä tekijä ja se, että tulee toisen kanssa hyvin juttuun, olisi vaikuttanut heillä tähän kaverisuhteiden muodostamiseen.
Muiden kanssa ei vastaavia tilanteita ei ole ollut tällä kuudesluokkalaisellamme, tosin ei olla vastaavaa koettu myöskään muiden lastemme kohdalla. Jos joskus on täytynyt selvittää jonkun lapsen vanhempien kanssa asioita, tätä on tehty yhteistyössä ja toinen toista kuunnellen, yhdessä ratkaisua etsien. Ei jankuttaen syyllisistä tai puhuen aiheen vierestä, tosiasiat sivuuttaen.
Täytyy nyt ihan kysyä, että miksi sillä yhdellä vanhempineen on oikeus toimia tavallaan - muiden huonoa kohteluahan se sekin on? Tuntuu niin absurdilta, että tässä on muiden hipsuteltava varpaisillaan henkeään pidätellen, kun kuitenkaan vastaava ei sieltä toisesta päästä toteudu...
Ap
Et ole edelleenkään vastannut siihen, että miksi suostut tuohon? Miksi et puolusta/suojele omaa lastasi tai ylipäänsä kuuntele häntä? Mielummin kuuntelet lapsen koulukaverin todennäköisesti enemmän tai vähemmän persoonallisuuhäiriöistä äitiä?
Ap taitaa olla sellainen joka ei uskalla kohdata tosiasioita. Kierrellään ja kaarrellaan, mutta ei uskalleta tehdä mitään, koska pahinta mitä voi tapahtua on avoin riita. Ihan aiheellinen kysymys on tosiaan se, miksi ap kuuntelee ennemmin tätä kaverin äitiä kuin omaa tytärtään.
Kun kaikki ihmiset eivät vaan ole normaaleja ja terveitä, niin miksi heitä pitäisi kohdella niin? Päinvastoin on paljon vahingollisia, kaiken energian vieviä ihmisiä. Ei se auta että heitä kuuntelee ja tanssii heidän pillin mukaan aina vaan. Päinvastoin, yleensä tilanteet vaan pahenee ja syntyy kaikenlaisia sairaita riippuvuussuhteita.
Meillä on naapurustossa lapsi joka menee kyllä suurimman osan ajasta ulkoleikeissä ja kun on useampia leikkijiä mutta sisätiloihin emme tuota lasta halua. Poikani lähinnäsiksi että on väsyttävää seuraa ja rikkoo pojan tavaroita, minä sen takia että poika on täysin rajaton, ei omaa edes alkeellisiä käytöstapoja, ei tottele aikuisia ja suuttuu jos ei saa mitä haluaa silloin kun sen haluaa.
Meillä on neljä lasta he eivät edes yhdessä pysty aiheuttamaan sellaista kaaosta vaikka riehaantuisivat kuin tuo yksi poika normaalina päivänään. Menee kaikille kaapeille kuin omilleen myös muiden lasten ja meidän makkarin kaapeille, ei omaa normaalia puheääntä vaan puhuu ikäänkuin huutamalla, jos tätä komentaa on vastaus yleensä jotain luokkaa kyllä mun äiti antaa mun tehdä näin ja tätä on todella vaikea saada ovesta ulos jos hänet on sisälle päästänyt vaan jää eteiseen vänkäämään vastaan.
Pojan äiti yrittää jatkuvasti lähettää poikaa meille ja vänkää vastaan jos ilmoitan ettei sovi. Tai jos meillä on menoja niin ehdottaa että poika saa tulla kyllä mukaan esim. meidän sukulaisille!? Poika on kyllä äitinsä peilikuva. Me olemme nyt valkkautuneet uhreiksi koska siltoja on tuolla käytöksellä polteltu muihin alueen lapsiperheisiin.
Tuollainen vaikuttaa myös meidän perheen käytökseen. Olisipa kyse jostain koulukaverista, mutta kun kyse on naapurista niin tuota on vaikea vältellä. Lapsemme eivät enää pahemmin leiki pihallamme vaan menevät mieluummin johonkin kauemmaksi koska poika saattaa vaan pamahtaa pihallemme ja tarrautua kiinni koko päiväksi kuin takiainen. Itse olen huomannut että viikonloppuisin kokkailen välillä aamupalaa hämärässä koska tiedän että jos laitan valot päälle niin poika paukkaa pimputtelemaan ovikelloa. Lapsi menee huoneeseensa piiloon ja käskee sanoa ettei ole kotona jos kello soi eikä tiedä kuka oven takana on jne. Olemme tavallaan kuin panttivankeja omassa kodissamme. Miestäni tottelee vähän paremmin, mutta hän on paljon töissä.
Tiedän että osittain tuo on minun syytäni, mutta itse olen luonteeltani sellainen että yritän välttää konflikteja. Minun pitäisi pystyä aikuisena sanomaan ettemme halua lasta meille ennen kuin käytös korjaantuu, mutta tuo asia on niin arkaluontoinen ja kun äidin asenne on mitä on niin en usko että se auttaisi mitään.