Lue keskustelun säännöt.
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.
Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").
Ohis..nyt kuitenkin puhutaan vapaa-ajasta eikä työajasta tai koulupäivän aikaisesta ajasta. Jos minä ja Maikku ollaan ystäviä ja lisäksi samassa työpaikassa, ei me käännetä kahvihuoneessa selkää Mirkulle. Mutta ei me myöskään pyydetä Mirkkua mukaan, kun lähdetään Maikun kanssa viikonlopuksi meidän mökille. Pitää osata erottaa työ/koulupäivä vapaa-ajasta.
Entä, jos Mirkku on molempien vanha kaveri lapsuudesta tai nuoruudesta? Asuu naapurissa, olette hengailleet. Mutta nyt vain päätät, ettei hän mahdu mukaan. Eikö perimmäimäinen syysi saattaisi olla halu syrjiä Mirkkua tai jopa vahtia, ettei hän ja Maikku lähenny liikaa. Koska et halua. Eikä Maikkukaan. Maikku haluaisi kyllä mennä Mirkunkin kanssa, mutta on oppinuut jo lapsuudessa, että äitien johdolla on tarkoin ja mustasukkaisesti avhdittava oikeuttaan olla kaksin (koska äidin perimmäinen syy on myös vahtia, ettei ketkään Mirkut pääse liian hyviin väleihin aikun kanssa, oma lapsi Pirkko lapsi on kaverin Maikun kanssa. Ja kun ei sen Mirkun vanhemmat ole edes lääkäreitä, eikä lakimiehiä, ei edes opettajia, siksikin).
Mitä ihmettä sä horiset? Tai mitä sieniä olet syönyt? Aikuinen ihminen päättää ihan itse, kenen kanssa haluaa milloinkin olla. Jos Maikku haluaa lähteä Mirkun kanssa Maikun tai Mirkun mökille, miksi ihmeessä se olisi MULLE jokin ongelma? Mä päätän, keitä kutsun mun mökille, Maikku päättää, keitä kutsuu Maikun mökille ja Mirkku päättää, keitä kutsuu Mirkun mökille. Ei mulla ole mitään tarvetta päästä joka hiton kerta Maikun mökille, kun Maikku menee sinne. Ihan voi pyytää vaikka appiukkonsa, naapurinsa, rakastajansa, paikallisen moottoripyöräkerhon, mut tai kenet tahansa sinne eikä asia kuulu mulle tippaakaan. Itse päätän vain siitä, menenkö, jos saan kutsun.
Et halua ymmärtää, mitä mahdollisesti joitakin sieniä syönyt kirjoittaja yritti viestiä?
Hän ilmeisesti viestii, että tykkää stalkata kavereitaan, jotta kukaan ei koskaan pääse vahingossakaan mihinkään ilman, että myös hänet on kutsuttu mukaan. Koska se olisi kiusaamista.
jos näin puhuvat aikuiset toisilleen, voiko odottaa parempaa lapsilta?
Parempaa käytöstä on sitten tuo stalkkaaminen ja vainoaminen?
Mistä ihmeestä te puhutte nyt? Stalkkaaminen ja vainoaminen?? Sienien syöminen? Huh huh. Ehkä tosiaan on parempi pitää kaikki te, joiden lapset eivät saa ymmärrystä joiltakin (aikuisilta, huom), erossa sellaisten lapsista. Turhaan lapsiaan rikkoo kiusaajilla ja väärinymmärtäjillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten yksinäisyys tuntuu lisääntyvän, vaikka suurin osa lapsista ja nuorista on ollut varhaiskasvatuksen piirissä. Missä tehtiin virhe? Tehtiinkö se siinä, että aikuiset järjestivät jokaiselle seuraa? Aikuiset huolehtivat, että kukaan ei jää yksin? Ja kun tulee päivä, ettei kukaan aikuinen enää olekaan järjestämässä seuraa, jäädään yksin? Onko niin, että varhaiskasvatuksessa lapsi ei opikaan itse solmimaan ja ylläpitämään kaverisuhteita vaan joku aikuinen tekee ne hänen puolestaan? Sama jatkuu koulussa alaluokilla.
Hyvin monelle lapselle ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen tapahtuu ihan luonnostaan. Tai vain siitä esimerkistä, miten omat vanhemmat toimivat. Osa lapsista tarvitsee kuitenkin tukea tässä asiassa. Mutta nimenomaan tukea, ei suinkaan sitä, että joku aikuinen tekee asian aina hänen puolestaan. Puolesta tekeminen on aina karhunpavelus, jos tarkoitus on, että lapsi oppisi tekemään itse.
En usko, että lasten lisääntynyt yksinäisyys johtuu siitä, että aikuiset solmivat varhaiskasvatuksessa kaverisuhteita lapsen puolesta. Kyllähän seuraa kaipaava lapsi osaa itse lähestyä muita ja niin itseasiassa tämä ap:n pojan kaverikin yrittää koko ajan tehdä. Mutta nykyään lasten kaveriporukat eivät ole vaan joku sekalainen lauma räkänokkia kerrostalon pihalla, vaan on paljon sellaisia näkymättömiä rajanvetoja, joita lapsen tulee osata ylittää tullakseen hyväksytyksi toisten kaveriksi. Ja näin juuri suurin osa lapsista osaakin toimia (joko "luonnostaan", tai sitten vanhempiensa tukemana ja esimerkillä). Tässä ketjussa seuraamme sitä, kuinka ap:n lapsen kaveri epäonnistuu näiden hyväksytyksi tulemisen rajalinjojen ylittämisessä.
Olen nähnyt päiväkodin pihalla monta tilannetta, jossa lapsi on toiveikkaasti halunnut sopia yhdessä toisen lapsen, joka on myös halunnut, kanssa. Mutta äiti on nirppanokkaisesti ohittanut itselleen tuntemattoman lapsen ja sanonut kylmästi, että me on sovittu Petterin ja Miisan äidin kanssa silloin ja silloin. Ja tietenkin nekin eri päivinä, kahdestaan. Niinpä kaksi lasta murtunein ja hämmentynein sydämin sanovat toisilleen hyvästit ja leikkivät muiden kanssa, elleivät joskus isoina tapaa uudelleen samassa koulussa ja harrastuksessa. Ehkä äidit ovat jo opettaneet, keiden kanssa heodän kuuluu olla, eivätkä enää suhtaudu toisiinsa myötämielisesti ja avarakatseisesti.
Voi kyynel. Jospa sillä vanhemmalla on eri kokemus tästä "kultaisesta kaverista, jonka sydän nyt murtui loppuiäksi". Rikkoo, hakkaa, varastelee, ei tule toimeen perheen lemmikkien kanssa? Olet varmasti tietoinen näistä kaikista, kun noin varmoja totuuksia heität.
Vierailija kirjoitti:
No, asioista voi olla montaa mieltä ja hyväkin on, että myös erilaisia mielipiteitä tulee esille.
Lähtökohtaisesti ajattelen silti niin, ettei kenenkään velvollisuus ole ottaa ylipäätään ketään yökyläilemään luokseen. Kaikki eivät yökyläläisiä edes halua, olipa sitten kyseessä lapsen kuinka hyvä ystävä tahansa.
Me olemme lastemme kavereita ottaneet yökylään silloin, kun sitä on toivottu ja kun tilanne myös meidän puolesta on sen sallinut. Toimivinta on ollut, että yhdellä lapsella on yksi yökyläläinen kerrallaan, joten tällä kaavalla on toistaiseksi menty. Oletan, että muut toimivat samalla kaavalla vaikka totta kai jokainen on tässä vapaa tekemään niin kuin parhaaksi näkee; meille kokonaisuus on kuitenkin tärkeä asia.
Täällä on nyt hieman kritisoitu sitä, ettei tätä kolmatta osapuolta otettu meille yökyläilemään.
Mielestäni ei ole mitenkään kummallista, että yökyläasioissa kuunnellaan myös sitä omaa lasta. Täällä on ollut tapana varmistaa vanhempien kesken, että yökyläily on ok, mutta kun nyt puhutaan alakoulunsa kohta päättävistä, kuudesluokkalaisista lapsista, niin kyllähän he luonnollisesti hyvin pitkälti itse käyvät keskustelut tällaisista asioista.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö oma lapseni voisi yksin tai yhdessä ottaa tätä yhtä osapuolta mukaan eri asioihin koulussa - niinhän hän/he tekeekin. Tämä ei myöskään tarkoita sitä, etteikö oma lapseni voisi koskaan tämän lapsen kanssa viettää aikaa vapaalla. On kuitenkin itse sanonut erittäin selvästi, ettei jaksa kovinkaan usein tämän kanssa olla koska kokee kanssakäymisen raskaaksi.
Valitettavasti monen asian kautta kykenen tämän ymmärtämään. Onhan niitä olemassa aikuisia ihmisiäkin, jotka eivät kykene joustamaan tuumaakaan, tai eivät kestä yhtään eriävää mielipidettä mistään. Jos olo on koko ajan sellainen, kuin heikoilla jäillä kävelisi, niin eihän tuo ole enää tarkoituksenmukaista yhdessäoloa. Itsekään en sellaiseen jaksaisi aikaani käyttää.
Totta kai on tilanteita, joissa on mentävä epämukavuusalueelle ja tultava toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tämä taas tarkoittaa minun mielestäni normaalia toisen kohtaamista ja huomioimista, asiallisuutta, ystävällisyyttä, neutraalia suhtautumista kaikenlaisten persoonien kanssa työskennellessä.
Nämä asiat eivät kuitenkaan tarkoita, että heidän kanssaan on vietettävä aikaa myös opinahjon/työasioiden ulkopuolella. Ja vaikka aikaa ei näiden ulkopuolella vietä, ei se mielestäni myöskään ole synonyymi kiusaamiselle tai tarkoita, että vapaalla voisi toista kohtaan käyttäytyä miten tahansa. Ei - samanlainen suhtautuminen pätee myös silloin, erona kuitenkin se, että vapaa-ajalla seuransa voi valita itse.
Ap
Olet täysin oikeassa. Onneksi noin fiksuja vanhempia on sentään edelleen olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten yksinäisyys tuntuu lisääntyvän, vaikka suurin osa lapsista ja nuorista on ollut varhaiskasvatuksen piirissä. Missä tehtiin virhe? Tehtiinkö se siinä, että aikuiset järjestivät jokaiselle seuraa? Aikuiset huolehtivat, että kukaan ei jää yksin? Ja kun tulee päivä, ettei kukaan aikuinen enää olekaan järjestämässä seuraa, jäädään yksin? Onko niin, että varhaiskasvatuksessa lapsi ei opikaan itse solmimaan ja ylläpitämään kaverisuhteita vaan joku aikuinen tekee ne hänen puolestaan? Sama jatkuu koulussa alaluokilla.
Hyvin monelle lapselle ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen tapahtuu ihan luonnostaan. Tai vain siitä esimerkistä, miten omat vanhemmat toimivat. Osa lapsista tarvitsee kuitenkin tukea tässä asiassa. Mutta nimenomaan tukea, ei suinkaan sitä, että joku aikuinen tekee asian aina hänen puolestaan. Puolesta tekeminen on aina karhunpavelus, jos tarkoitus on, että lapsi oppisi tekemään itse.
En usko, että lasten lisääntynyt yksinäisyys johtuu siitä, että aikuiset solmivat varhaiskasvatuksessa kaverisuhteita lapsen puolesta. Kyllähän seuraa kaipaava lapsi osaa itse lähestyä muita ja niin itseasiassa tämä ap:n pojan kaverikin yrittää koko ajan tehdä. Mutta nykyään lasten kaveriporukat eivät ole vaan joku sekalainen lauma räkänokkia kerrostalon pihalla, vaan on paljon sellaisia näkymättömiä rajanvetoja, joita lapsen tulee osata ylittää tullakseen hyväksytyksi toisten kaveriksi. Ja näin juuri suurin osa lapsista osaakin toimia (joko "luonnostaan", tai sitten vanhempiensa tukemana ja esimerkillä). Tässä ketjussa seuraamme sitä, kuinka ap:n lapsen kaveri epäonnistuu näiden hyväksytyksi tulemisen rajalinjojen ylittämisessä.
Olen nähnyt päiväkodin pihalla monta tilannetta, jossa lapsi on toiveikkaasti halunnut sopia yhdessä toisen lapsen, joka on myös halunnut, kanssa. Mutta äiti on nirppanokkaisesti ohittanut itselleen tuntemattoman lapsen ja sanonut kylmästi, että me on sovittu Petterin ja Miisan äidin kanssa silloin ja silloin. Ja tietenkin nekin eri päivinä, kahdestaan. Niinpä kaksi lasta murtunein ja hämmentynein sydämin sanovat toisilleen hyvästit ja leikkivät muiden kanssa, elleivät joskus isoina tapaa uudelleen samassa koulussa ja harrastuksessa. Ehkä äidit ovat jo opettaneet, keiden kanssa heodän kuuluu olla, eivätkä enää suhtaudu toisiinsa myötämielisesti ja avarakatseisesti.
Voi kyynel. Jospa sillä vanhemmalla on eri kokemus tästä "kultaisesta kaverista, jonka sydän nyt murtui loppuiäksi". Rikkoo, hakkaa, varastelee, ei tule toimeen perheen lemmikkien kanssa? Olet varmasti tietoinen näistä kaikista, kun noin varmoja totuuksia heität.
Kuka sellaista on sanonut? Sinun lapsesi, naapurin lapsi? Onko kyse jonkin erityisryhmän, joista on paljon ennakkoluuloja, lapsesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)
Ap
Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?
Mitä sinä itse tarkoitat? Meinaatko, että ei voi olla ystävä nepsylapsen kanssa? Mitä tekopyhää siinä on? Ymmärrätkö edes mitä tekopyhyys tarkoittaa?
En ole ap
Täällä on nyt tämä yksi kirjoittaja, joka etsimällä etsii ap:n vastaisia asioita jokaisesta rivinvälistä.
Hänellä itsellään on varmasti takana paha kiusaamiskokemus, joten siksi löytää kiusaamista sieltäkin, missä sitä todellakaan ei ole. Toivottavasti uskaltaisia pian hakeutua ammattiavun pariin.
Täällä on useampi samaa asiaa ajava kyllä mielestäni, koska olen yksi heistä. Ilman omaa kiusatrauma-kokemusta. Vain halu oikeudenmukaisuuteen ja kokemusta asioiden ratkojana paljonkin.
Ratkaiset tässä tapauksessa asian siten, että ap:n lapsen ja hänen kavereidensa on pakko ottaa tämä yksi mukaan, vaikka kukaan ei häntä halua? Eli muiden tulee alistua, jotta huonosti käyttäytyvä saa sen, mitä haluaa, muiden tunteilla ei väliä?
Kukaan ei häntä halua? Takerrun tuohon. Eihän noin voi olla, kyseessä on lapsi ei ketjumurhaaja. Lapsi. Ei kavereiden vanhemmat voi liittyä lastensa kanssa syrjimään yhtä lasta, jonka kanssa "kukaan ei halua olla"!
Voi nyt helvetin idiootti. Korjataan: kyseessä on lapsi, jonka kanssa juuri nämä kaverit eivät halua olla, ja silti tuon lapsen äiti kokee oikeutettuna yrittää pakottaa näitä kyseisiä lapsia tähän. Koska kyseessä tosiaan vain juuri nämä kaverit, niin miksihän tuo äitsykkä ei sitten häiriköi sitten niitä lapsia, jotka kovasti haluavat olla hänen lapsensa kanssa. No tietysti siksi, että hänen lapsensa haluaa nimenomaan juuri nämä kaverit, jotka eivät halua hänen kanssaan olla (tai sitten kukaan ei halua olla hänen lapsensa kanssa, mutta niin ei voi sanoa).
Sääliksi käy sitä epätoivottua lasta, joka joutuu tuon voimasi kanssa tekemisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmin sanoinkin jossain viestissä, että tietysti kannustan omaa lastani edelleen olemaan tämän toisen kanssa ja kyllä edelleenkin aion niin toimia. Pakottamaan en kuitenkaan ryhdy, koska tähänkään saakka ohjaileminen ei tässä asiassa ole tuottanut tulosta. Ennemmin olen havainnut toisesta perheestä tulleiden vaateiden tuntuvan lapsestamme ikävältä ja jopa ahdistavalta. Esim. että on katsottava, että toinen ei jää yksin koulussa.
Hankalaa on sekin, että jos jotain sanomista toisesta perheestä on tullut, asioita ei voida oikeasti selvittää. Itse olen kyllä ollut avoin sillekin, että oma lapsemme ei aina toimi oikein. Mutta asiat eivät ole niin yksioikoisia, ja mekin lapsemme tunnemme.
Täytyy nyt myös vielä todeta, että todella ei ole hirveästi mielenkiintoa ruveta puhuttelemaan lastamme siitä, että tämä ei ole halunnut tehdä asiaa x silloin kuin toinen olisi halunnut - etenkään, jos lapsi on joustanut ja joustanut sen koko kaksituntisen, minkä yhdessä on vietetty. Tätä ei ole tapahtunut yksin meidän lapsemme kanssa, vaan vastaavia asioita ovat kuvailleet myös nämä muutamat muut äidit.
Kuten myös jossain viestissä olen varmaan todennut, en ajattele ko. lapsen olevan ilkeä tai tarkoituksellisesti hankala. Minun mielestäni kyse on pitkälti siitä, ettei hänellä ole samanlaisia sosiaalisia taitoja kuin joillakin muilla, eikä hän ehkä siksikään osaa aina lukea kaikkia tilanteita. Se ainakin selittäisi hyvin näitä töksäyttelyjä, joita on tullut esille.
Itse olen sitä mieltä, että ihmisinä olemme kaikki erilaisia persoonia ja se on asia, jolle emme mahda mitään. Sosiaalisia taitoja kuitenkin opitaan ja opetetaan kotona. Tässäkin tullaan nyt siihen, että tämän jokainen tekee omilla eväillään, tiedoillaan ja taidoillaan. Harvemmimpa sitä voi opettaa asioita, joihin itselläkään ei ole taitoa. Toki minä en tiedä tämän lapsen vanhempien sosiaalisista taidoista sen tarkemmin, mutta ainakin tähän astinen kanssakäyminen ja kommunikaatio on ollut hyvinkin viitteitä antavaa.
Meillä on pyritty siihen, että omat lapsemme ovat voineet tulla juttelemaan asiasta kuin asiasta. Joka päivä näin tehdäänkin. Jos jollain on joskus ollut paha mieli jostakin, on juteltu tilanteesta ja mietitty sitä tarkemmin. Emme ole lähteneet heti mukaan voivottelemaan asiaa tai vaikkapa paheksumaan jonkun käytöstä, vaan selvittäneet, mitä oikeastaan on tapahtunut. Olemme koettaneet opettaa myös sitä, miten missäkin tilanteessa voi reagoida ja toimia.
En tiedä, kuinka tuossa ko. kodissa toimitaan, mutta kyllä minulle on se kuva tullut että kaikkeen lähdetään mukaan ja kaikki lapsen kertoma otetaan absoluuttisena totuutena.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten yksinäisyys tuntuu lisääntyvän, vaikka suurin osa lapsista ja nuorista on ollut varhaiskasvatuksen piirissä. Missä tehtiin virhe? Tehtiinkö se siinä, että aikuiset järjestivät jokaiselle seuraa? Aikuiset huolehtivat, että kukaan ei jää yksin? Ja kun tulee päivä, ettei kukaan aikuinen enää olekaan järjestämässä seuraa, jäädään yksin? Onko niin, että varhaiskasvatuksessa lapsi ei opikaan itse solmimaan ja ylläpitämään kaverisuhteita vaan joku aikuinen tekee ne hänen puolestaan? Sama jatkuu koulussa alaluokilla.
Hyvin monelle lapselle ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen tapahtuu ihan luonnostaan. Tai vain siitä esimerkistä, miten omat vanhemmat toimivat. Osa lapsista tarvitsee kuitenkin tukea tässä asiassa. Mutta nimenomaan tukea, ei suinkaan sitä, että joku aikuinen tekee asian aina hänen puolestaan. Puolesta tekeminen on aina karhunpavelus, jos tarkoitus on, että lapsi oppisi tekemään itse.
En usko, että lasten lisääntynyt yksinäisyys johtuu siitä, että aikuiset solmivat varhaiskasvatuksessa kaverisuhteita lapsen puolesta. Kyllähän seuraa kaipaava lapsi osaa itse lähestyä muita ja niin itseasiassa tämä ap:n pojan kaverikin yrittää koko ajan tehdä. Mutta nykyään lasten kaveriporukat eivät ole vaan joku sekalainen lauma räkänokkia kerrostalon pihalla, vaan on paljon sellaisia näkymättömiä rajanvetoja, joita lapsen tulee osata ylittää tullakseen hyväksytyksi toisten kaveriksi. Ja näin juuri suurin osa lapsista osaakin toimia (joko "luonnostaan", tai sitten vanhempiensa tukemana ja esimerkillä). Tässä ketjussa seuraamme sitä, kuinka ap:n lapsen kaveri epäonnistuu näiden hyväksytyksi tulemisen rajalinjojen ylittämisessä.
Olen nähnyt päiväkodin pihalla monta tilannetta, jossa lapsi on toiveikkaasti halunnut sopia yhdessä toisen lapsen, joka on myös halunnut, kanssa. Mutta äiti on nirppanokkaisesti ohittanut itselleen tuntemattoman lapsen ja sanonut kylmästi, että me on sovittu Petterin ja Miisan äidin kanssa silloin ja silloin. Ja tietenkin nekin eri päivinä, kahdestaan. Niinpä kaksi lasta murtunein ja hämmentynein sydämin sanovat toisilleen hyvästit ja leikkivät muiden kanssa, elleivät joskus isoina tapaa uudelleen samassa koulussa ja harrastuksessa. Ehkä äidit ovat jo opettaneet, keiden kanssa heodän kuuluu olla, eivätkä enää suhtaudu toisiinsa myötämielisesti ja avarakatseisesti.
Voi kyynel. Jospa sillä vanhemmalla on eri kokemus tästä "kultaisesta kaverista, jonka sydän nyt murtui loppuiäksi". Rikkoo, hakkaa, varastelee, ei tule toimeen perheen lemmikkien kanssa? Olet varmasti tietoinen näistä kaikista, kun noin varmoja totuuksia heität.
Kuka sellaista on sanonut? Sinun lapsesi, naapurin lapsi? Onko kyse jonkin erityisryhmän, joista on paljon ennakkoluuloja, lapsesta?
Sinä itse kerroit, että näet jatkuvasti lapsia joiden sydän murtuu kun ei pääse kaverille kylään.
Mistä me muut voidaan tietää, mihin ryhmiin nämä lapset kuuluvat.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)
Ap
Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?
Mitä sinä itse tarkoitat? Meinaatko, että ei voi olla ystävä nepsylapsen kanssa? Mitä tekopyhää siinä on? Ymmärrätkö edes mitä tekopyhyys tarkoittaa?
En ole ap
Täällä on nyt tämä yksi kirjoittaja, joka etsimällä etsii ap:n vastaisia asioita jokaisesta rivinvälistä.
Hänellä itsellään on varmasti takana paha kiusaamiskokemus, joten siksi löytää kiusaamista sieltäkin, missä sitä todellakaan ei ole. Toivottavasti uskaltaisia pian hakeutua ammattiavun pariin.
Täällä on useampi samaa asiaa ajava kyllä mielestäni, koska olen yksi heistä. Ilman omaa kiusatrauma-kokemusta. Vain halu oikeudenmukaisuuteen ja kokemusta asioiden ratkojana paljonkin.
Ratkaiset tässä tapauksessa asian siten, että ap:n lapsen ja hänen kavereidensa on pakko ottaa tämä yksi mukaan, vaikka kukaan ei häntä halua? Eli muiden tulee alistua, jotta huonosti käyttäytyvä saa sen, mitä haluaa, muiden tunteilla ei väliä?
Kukaan ei häntä halua? Takerrun tuohon. Eihän noin voi olla, kyseessä on lapsi ei ketjumurhaaja. Lapsi. Ei kavereiden vanhemmat voi liittyä lastensa kanssa syrjimään yhtä lasta, jonka kanssa "kukaan ei halua olla"!
Voi nyt helvetin idiootti. Korjataan: kyseessä on lapsi, jonka kanssa juuri nämä kaverit eivät halua olla, ja silti tuon lapsen äiti kokee oikeutettuna yrittää pakottaa näitä kyseisiä lapsia tähän. Koska kyseessä tosiaan vain juuri nämä kaverit, niin miksihän tuo äitsykkä ei sitten häiriköi sitten niitä lapsia, jotka kovasti haluavat olla hänen lapsensa kanssa. No tietysti siksi, että hänen lapsensa haluaa nimenomaan juuri nämä kaverit, jotka eivät halua hänen kanssaan olla (tai sitten kukaan ei halua olla hänen lapsensa kanssa, mutta niin ei voi sanoa).
Sääliksi käy sitä epätoivottua lasta, joka joutuu tuon voimasi kanssa tekemisiin.
Tuossa on selvä ratkaisu: koska kaikki muut haluavat olla tuon lapsen kanssa paitsi nämä kaverit, niin äitsykkä voi helposti ratkaista ongelman olemalla yhteydessä näihin kaikkiin muihin. Mitä vielä haluat?
Ai niin, ja kommenttini oma lapseni ja erään nepsylapsen kaveruudesta kirjoittelin lähinnä vastauksena jonkun toisen vanhemman kokemukseen. Halusin myös kertoa, että meillä nuo asiat (toisten nepsyjutut) ei ole olleet este kaveruudelle, jos lapsemme on muuten kaverin kanssa viihtynyt. Tarkoitus oli myös sanoa, että lasten on ihan mahdollista ymmärtää myös toisten mahdollisia erityispiirteitä tai erilaisia toimintatapoja, toki tämä mielestäni vaatii avoimuutta.
Mutta ot.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vähän vinksahtanut ajatus että kaikilla olisi oikeus ystävään käytöksestä riippumatta. Että muiden ihmisten pitäisi uhrata oma hyvinvointinsa jotta joku ei tuntisi oloaan yksinäiseksi. Eikö pikemminkin pitäisi yrittää opettaa miten toisia ihmisiä että saisi niitä ystäviä?
Tosin minulla saattaa olla vähän puolueellinen näkökulma koska olen yhdelle pojan harrastekaverille bannit jakanut kun sain tämän kiinni nipistelemästä kymmenkuista sitterissä istuvaa vauvaamme.
Toimit mielestäni aivan oikein.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten yksinäisyys tuntuu lisääntyvän, vaikka suurin osa lapsista ja nuorista on ollut varhaiskasvatuksen piirissä. Missä tehtiin virhe? Tehtiinkö se siinä, että aikuiset järjestivät jokaiselle seuraa? Aikuiset huolehtivat, että kukaan ei jää yksin? Ja kun tulee päivä, ettei kukaan aikuinen enää olekaan järjestämässä seuraa, jäädään yksin? Onko niin, että varhaiskasvatuksessa lapsi ei opikaan itse solmimaan ja ylläpitämään kaverisuhteita vaan joku aikuinen tekee ne hänen puolestaan? Sama jatkuu koulussa alaluokilla.
Hyvin monelle lapselle ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen tapahtuu ihan luonnostaan. Tai vain siitä esimerkistä, miten omat vanhemmat toimivat. Osa lapsista tarvitsee kuitenkin tukea tässä asiassa. Mutta nimenomaan tukea, ei suinkaan sitä, että joku aikuinen tekee asian aina hänen puolestaan. Puolesta tekeminen on aina karhunpavelus, jos tarkoitus on, että lapsi oppisi tekemään itse.
En usko, että lasten lisääntynyt yksinäisyys johtuu siitä, että aikuiset solmivat varhaiskasvatuksessa kaverisuhteita lapsen puolesta. Kyllähän seuraa kaipaava lapsi osaa itse lähestyä muita ja niin itseasiassa tämä ap:n pojan kaverikin yrittää koko ajan tehdä. Mutta nykyään lasten kaveriporukat eivät ole vaan joku sekalainen lauma räkänokkia kerrostalon pihalla, vaan on paljon sellaisia näkymättömiä rajanvetoja, joita lapsen tulee osata ylittää tullakseen hyväksytyksi toisten kaveriksi. Ja näin juuri suurin osa lapsista osaakin toimia (joko "luonnostaan", tai sitten vanhempiensa tukemana ja esimerkillä). Tässä ketjussa seuraamme sitä, kuinka ap:n lapsen kaveri epäonnistuu näiden hyväksytyksi tulemisen rajalinjojen ylittämisessä.
Olen nähnyt päiväkodin pihalla monta tilannetta, jossa lapsi on toiveikkaasti halunnut sopia yhdessä toisen lapsen, joka on myös halunnut, kanssa. Mutta äiti on nirppanokkaisesti ohittanut itselleen tuntemattoman lapsen ja sanonut kylmästi, että me on sovittu Petterin ja Miisan äidin kanssa silloin ja silloin. Ja tietenkin nekin eri päivinä, kahdestaan. Niinpä kaksi lasta murtunein ja hämmentynein sydämin sanovat toisilleen hyvästit ja leikkivät muiden kanssa, elleivät joskus isoina tapaa uudelleen samassa koulussa ja harrastuksessa. Ehkä äidit ovat jo opettaneet, keiden kanssa heodän kuuluu olla, eivätkä enää suhtaudu toisiinsa myötämielisesti ja avarakatseisesti.
Voi kyynel. Jospa sillä vanhemmalla on eri kokemus tästä "kultaisesta kaverista, jonka sydän nyt murtui loppuiäksi". Rikkoo, hakkaa, varastelee, ei tule toimeen perheen lemmikkien kanssa? Olet varmasti tietoinen näistä kaikista, kun noin varmoja totuuksia heität.
Kuka sellaista on sanonut? Sinun lapsesi, naapurin lapsi? Onko kyse jonkin erityisryhmän, joista on paljon ennakkoluuloja, lapsesta?
Sinä itse kerroit, että näet jatkuvasti lapsia joiden sydän murtuu kun ei pääse kaverille kylään.
Mistä me muut voidaan tietää, mihin ryhmiin nämä lapset kuuluvat.
-eri
En tiedä miksi oletat viestien olevan saman kirjoittamia. Mutta juuri kerroit, että jos tietää lapsen varastelevan, jankkaavan jne. Silloin myös tietää, kuuluuko lapsi johonkin havaittavaa vähemmistöryhmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)
Ap
Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?
Mitä sinä itse tarkoitat? Meinaatko, että ei voi olla ystävä nepsylapsen kanssa? Mitä tekopyhää siinä on? Ymmärrätkö edes mitä tekopyhyys tarkoittaa?
En ole ap
Täällä on nyt tämä yksi kirjoittaja, joka etsimällä etsii ap:n vastaisia asioita jokaisesta rivinvälistä.
Hänellä itsellään on varmasti takana paha kiusaamiskokemus, joten siksi löytää kiusaamista sieltäkin, missä sitä todellakaan ei ole. Toivottavasti uskaltaisia pian hakeutua ammattiavun pariin.
Täällä on useampi samaa asiaa ajava kyllä mielestäni, koska olen yksi heistä. Ilman omaa kiusatrauma-kokemusta. Vain halu oikeudenmukaisuuteen ja kokemusta asioiden ratkojana paljonkin.
Ratkaiset tässä tapauksessa asian siten, että ap:n lapsen ja hänen kavereidensa on pakko ottaa tämä yksi mukaan, vaikka kukaan ei häntä halua? Eli muiden tulee alistua, jotta huonosti käyttäytyvä saa sen, mitä haluaa, muiden tunteilla ei väliä?
Kukaan ei häntä halua? Takerrun tuohon. Eihän noin voi olla, kyseessä on lapsi ei ketjumurhaaja. Lapsi. Ei kavereiden vanhemmat voi liittyä lastensa kanssa syrjimään yhtä lasta, jonka kanssa "kukaan ei halua olla"!
Voi nyt helvetin idiootti. Korjataan: kyseessä on lapsi, jonka kanssa juuri nämä kaverit eivät halua olla, ja silti tuon lapsen äiti kokee oikeutettuna yrittää pakottaa näitä kyseisiä lapsia tähän. Koska kyseessä tosiaan vain juuri nämä kaverit, niin miksihän tuo äitsykkä ei sitten häiriköi sitten niitä lapsia, jotka kovasti haluavat olla hänen lapsensa kanssa. No tietysti siksi, että hänen lapsensa haluaa nimenomaan juuri nämä kaverit, jotka eivät halua hänen kanssaan olla (tai sitten kukaan ei halua olla hänen lapsensa kanssa, mutta niin ei voi sanoa).
Sääliksi käy sitä epätoivottua lasta, joka joutuu tuon voimasi kanssa tekemisiin.
Tuossa on selvä ratkaisu: koska kaikki muut haluavat olla tuon lapsen kanssa paitsi nämä kaverit, niin äitsykkä voi helposti ratkaista ongelman olemalla yhteydessä näihin kaikkiin muihin. Mitä vielä haluat?
Miksi reagoit noin voimakkaasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten, ap, tämä lapsi käyttäytyy koulussa? Jos siellä puhuu ajattelemattomasti, ja jää ulkopuolelle, voisivat muut kertoa opettajalle. Sitten asiaa ratkottaisiin opettajan johdossa ryhmässä. Ehkä sen vaikean lapsen käytös muuttuisi, kun kasvatuksen ammattilainen opastaisi, mitä ja miten saa puhua ja muuta vastaavaa.
Näitä tilanteita on koulussa lapsen kertoman ja Wilma-viestien perusteella ollut jonkin verran. Tämä toinen lapsi saattaa sanoa ajattelemattomasti vaikkapa jonkun ulkonäöstä, mutta kun asiaa aletaan käsitellä, pyytää sitten anteeksi. Kuulemma osaa olla jatkossa sanomatta käsiteltyä asiaa, mutta sanoo sitten jostain muusta asiasta.
Asiat ovat tyyliä: "Onpa ruma paita", "Et saa tuon parempaa puhelinta siksi että olette varmaan niin köyhiä", "Näytät lihavalta tuossa paidassa".
Näitä samoja ei ehkä niinkään ole tullut, jos oma lapseni on viettänyt hänen kanssaan kaksin aikaa, vaan nuo ovat tulleet esille kaveriporukassa. Eivät kohdistu kehenkään tiettyyn, vaan sanoo noita aivan kaikille.
Kommunikointi on siis todella suoraa, ja ainakin omalle lapselle vierasta, kun on täällä kotona tottunut hienotunteisempaan keskusteluun. Tämä toinen lapsikin on varmaan saanut oman mallinsa kotoa, ainakin vanhempansa vaikuttavat olevan hyvin suorasanaisia ihmisiä, jopa siinä määrin että toisenlaiseen tottuneena sitä vähän hätkähtää.
Kahden kesken ollessa ongelmana tuntuu olevan tämän toisen lapsen halu saada päättää aivan kaikesta ja jonkinlainen kyvyttömyys hyväksyä tai sietää toisenlaisia mielipiteitä/ajatuksia. Esimerkiksi toinen haluaisi käydä nyt heti ostamassa jätskin, toinen vasta vähän ajan päästä. Jos joka asiassa ei jousteta, tulee yhteydenottoa vanhemmilta, jotka mieltävät kaikki nämä kiusaamiseksi, koska lapsikin niin tekee. Tai en minä tiedä, kumpi tuossa ruokkii toistaan.
Oman lapseni parhaiden ystävien vanhemmat ovat kertoneet samanlaisista kokemuksista, mutta yhtä neuvottomia olemme kaikki.
Ap
Kuulostaa siltä, että tällä lapsella on asperger. Ongelmia kaverisuhteissa ja sosiaalisissa taidoissa, suorapuheisuus, joustamattomuus, kiukunpuuskat. Lapsi ei käyttäydy noin ilkeyttään, vaan hänen aivonsa vaan toimivat noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten yksinäisyys tuntuu lisääntyvän, vaikka suurin osa lapsista ja nuorista on ollut varhaiskasvatuksen piirissä. Missä tehtiin virhe? Tehtiinkö se siinä, että aikuiset järjestivät jokaiselle seuraa? Aikuiset huolehtivat, että kukaan ei jää yksin? Ja kun tulee päivä, ettei kukaan aikuinen enää olekaan järjestämässä seuraa, jäädään yksin? Onko niin, että varhaiskasvatuksessa lapsi ei opikaan itse solmimaan ja ylläpitämään kaverisuhteita vaan joku aikuinen tekee ne hänen puolestaan? Sama jatkuu koulussa alaluokilla.
Hyvin monelle lapselle ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen tapahtuu ihan luonnostaan. Tai vain siitä esimerkistä, miten omat vanhemmat toimivat. Osa lapsista tarvitsee kuitenkin tukea tässä asiassa. Mutta nimenomaan tukea, ei suinkaan sitä, että joku aikuinen tekee asian aina hänen puolestaan. Puolesta tekeminen on aina karhunpavelus, jos tarkoitus on, että lapsi oppisi tekemään itse.
En usko, että lasten lisääntynyt yksinäisyys johtuu siitä, että aikuiset solmivat varhaiskasvatuksessa kaverisuhteita lapsen puolesta. Kyllähän seuraa kaipaava lapsi osaa itse lähestyä muita ja niin itseasiassa tämä ap:n pojan kaverikin yrittää koko ajan tehdä. Mutta nykyään lasten kaveriporukat eivät ole vaan joku sekalainen lauma räkänokkia kerrostalon pihalla, vaan on paljon sellaisia näkymättömiä rajanvetoja, joita lapsen tulee osata ylittää tullakseen hyväksytyksi toisten kaveriksi. Ja näin juuri suurin osa lapsista osaakin toimia (joko "luonnostaan", tai sitten vanhempiensa tukemana ja esimerkillä). Tässä ketjussa seuraamme sitä, kuinka ap:n lapsen kaveri epäonnistuu näiden hyväksytyksi tulemisen rajalinjojen ylittämisessä.
Olen nähnyt päiväkodin pihalla monta tilannetta, jossa lapsi on toiveikkaasti halunnut sopia yhdessä toisen lapsen, joka on myös halunnut, kanssa. Mutta äiti on nirppanokkaisesti ohittanut itselleen tuntemattoman lapsen ja sanonut kylmästi, että me on sovittu Petterin ja Miisan äidin kanssa silloin ja silloin. Ja tietenkin nekin eri päivinä, kahdestaan. Niinpä kaksi lasta murtunein ja hämmentynein sydämin sanovat toisilleen hyvästit ja leikkivät muiden kanssa, elleivät joskus isoina tapaa uudelleen samassa koulussa ja harrastuksessa. Ehkä äidit ovat jo opettaneet, keiden kanssa heodän kuuluu olla, eivätkä enää suhtaudu toisiinsa myötämielisesti ja avarakatseisesti.
Meillä ei ole tästä kysymys, eikä ole kuulunut perheemme toimintatapoihin. Olemme ottaneet avoimin mielin vastaan kaikki lasten uudet tuttavuudet, ja otamme tietysti edelleen. Mutta kun nyt ollaan jo näinkin ison lapsen kaveriasioissa, hän solmii uudet tuttavuutensa pitkälti itse eikä vanhempien avustuksella, kuten joskus päiväkoti-iässä.
Yökyläilyt ja tarvittaessa kyläilyt voidaan vanhempien kesken varmistella ja varmistellaankin, osa esim. ei välttämättä halua että vanhempien ollessa töissä kotona on kavereita kylässä. Mutta muuten kyllä itsenäisesti kommunikoivat ja suunnittelevat yhteistä tekemistä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten, ap, tämä lapsi käyttäytyy koulussa? Jos siellä puhuu ajattelemattomasti, ja jää ulkopuolelle, voisivat muut kertoa opettajalle. Sitten asiaa ratkottaisiin opettajan johdossa ryhmässä. Ehkä sen vaikean lapsen käytös muuttuisi, kun kasvatuksen ammattilainen opastaisi, mitä ja miten saa puhua ja muuta vastaavaa.
Näitä tilanteita on koulussa lapsen kertoman ja Wilma-viestien perusteella ollut jonkin verran. Tämä toinen lapsi saattaa sanoa ajattelemattomasti vaikkapa jonkun ulkonäöstä, mutta kun asiaa aletaan käsitellä, pyytää sitten anteeksi. Kuulemma osaa olla jatkossa sanomatta käsiteltyä asiaa, mutta sanoo sitten jostain muusta asiasta.
Asiat ovat tyyliä: "Onpa ruma paita", "Et saa tuon parempaa puhelinta siksi että olette varmaan niin köyhiä", "Näytät lihavalta tuossa paidassa".
Näitä samoja ei ehkä niinkään ole tullut, jos oma lapseni on viettänyt hänen kanssaan kaksin aikaa, vaan nuo ovat tulleet esille kaveriporukassa. Eivät kohdistu kehenkään tiettyyn, vaan sanoo noita aivan kaikille.
Kommunikointi on siis todella suoraa, ja ainakin omalle lapselle vierasta, kun on täällä kotona tottunut hienotunteisempaan keskusteluun. Tämä toinen lapsikin on varmaan saanut oman mallinsa kotoa, ainakin vanhempansa vaikuttavat olevan hyvin suorasanaisia ihmisiä, jopa siinä määrin että toisenlaiseen tottuneena sitä vähän hätkähtää.
Kahden kesken ollessa ongelmana tuntuu olevan tämän toisen lapsen halu saada päättää aivan kaikesta ja jonkinlainen kyvyttömyys hyväksyä tai sietää toisenlaisia mielipiteitä/ajatuksia. Esimerkiksi toinen haluaisi käydä nyt heti ostamassa jätskin, toinen vasta vähän ajan päästä. Jos joka asiassa ei jousteta, tulee yhteydenottoa vanhemmilta, jotka mieltävät kaikki nämä kiusaamiseksi, koska lapsikin niin tekee. Tai en minä tiedä, kumpi tuossa ruokkii toistaan.
Oman lapseni parhaiden ystävien vanhemmat ovat kertoneet samanlaisista kokemuksista, mutta yhtä neuvottomia olemme kaikki.
Ap
Kuulostaa siltä, että tällä lapsella on asperger. Ongelmia kaverisuhteissa ja sosiaalisissa taidoissa, suorapuheisuus, joustamattomuus, kiukunpuuskat. Lapsi ei käyttäydy noin ilkeyttään, vaan hänen aivonsa vaan toimivat noin.
Ja tämän johdosta hänet sitten täytyy ottaa aina mukaan kaikkialle, koska eihän nyt assia voi jättää ulkopuolelle. Ei se mitään, vaikka hän koko ajan loukkaa muita eivätkä leikit suju. Ei se mitään, vaikka assi välillä vähän nipistelee ihosta. Ei, kun täytyy aina huomioida assi ylitse muiden.
Mistäkö tiedän? Olin itse se lapsi, joka pakotettiin olemaan tekemisissä naapurin assin/autistin kanssa. Muut lapset kaikkosivat, mutta minä jouduin aina jäämään. Jos yritin lähteä, tämä tuli perässä kotiini. Hyi olkoon, tuntuu vieläkin kamalalta kirjoittaa tätä.
Minutkin on pienenä pakotettu leikkikaveriksi sille luokan ikävimmälle tyypille koska olin sosiaalinen.
Lopulta minäkin menetin hermoni ja löin tuota lasta nyrkillä naamaan. Sen jälkeen vahinko kierrätettiin seuraavalle. Jos olisin tiennyt tuon aiemmin niin olisin ladannut tätä jo ensimmäisellä viikolla turpaan. Ainoa kerta kun olen käyttänyt väkivaltaa ketään kohtaan.
Miks suostutte tuollaiseen? Ap:n perhe rajaton eri tavalla.
Miksi ihmiset eivät vedä rajoja tällaisille epäterveille ihmisille? Hehän käyttävät hyväksi ihan niin pitkään kun joku alistuu siihen. Pohdiskellaan vaan asioita viestitolkulla ja yritetään nähdä ne ruusunpunaisten lasien läpi, vaikka tilanne on nyt vaan niin että tämä nainen käyttää härskisti hyväksi ap:ta ja hänen tytärtään. Ap voisi miettiä itse sitä että miksi hän on sokea tälle käytökselle, eikä osaa sanoa suoraan naiselle asioita, kun se voisi olla jopa palvelus tälle naiselle ja hänen tyttärelleen. Miksi asioista vaan valitetaan sen Liisan äidin kanssa, mutta ei puututa mihinkään? Reilumpaa olisi kyllä sanoa suoraan.
No, asioista voi olla montaa mieltä ja hyväkin on, että myös erilaisia mielipiteitä tulee esille.
Lähtökohtaisesti ajattelen silti niin, ettei kenenkään velvollisuus ole ottaa ylipäätään ketään yökyläilemään luokseen. Kaikki eivät yökyläläisiä edes halua, olipa sitten kyseessä lapsen kuinka hyvä ystävä tahansa.
Me olemme lastemme kavereita ottaneet yökylään silloin, kun sitä on toivottu ja kun tilanne myös meidän puolesta on sen sallinut. Toimivinta on ollut, että yhdellä lapsella on yksi yökyläläinen kerrallaan, joten tällä kaavalla on toistaiseksi menty. Oletan, että muut toimivat samalla kaavalla vaikka totta kai jokainen on tässä vapaa tekemään niin kuin parhaaksi näkee; meille kokonaisuus on kuitenkin tärkeä asia.
Täällä on nyt hieman kritisoitu sitä, ettei tätä kolmatta osapuolta otettu meille yökyläilemään.
Mielestäni ei ole mitenkään kummallista, että yökyläasioissa kuunnellaan myös sitä omaa lasta. Täällä on ollut tapana varmistaa vanhempien kesken, että yökyläily on ok, mutta kun nyt puhutaan alakoulunsa kohta päättävistä, kuudesluokkalaisista lapsista, niin kyllähän he luonnollisesti hyvin pitkälti itse käyvät keskustelut tällaisista asioista.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö oma lapseni voisi yksin tai yhdessä ottaa tätä yhtä osapuolta mukaan eri asioihin koulussa - niinhän hän/he tekeekin. Tämä ei myöskään tarkoita sitä, etteikö oma lapseni voisi koskaan tämän lapsen kanssa viettää aikaa vapaalla. On kuitenkin itse sanonut erittäin selvästi, ettei jaksa kovinkaan usein tämän kanssa olla koska kokee kanssakäymisen raskaaksi.
Valitettavasti monen asian kautta kykenen tämän ymmärtämään. Onhan niitä olemassa aikuisia ihmisiäkin, jotka eivät kykene joustamaan tuumaakaan, tai eivät kestä yhtään eriävää mielipidettä mistään. Jos olo on koko ajan sellainen, kuin heikoilla jäillä kävelisi, niin eihän tuo ole enää tarkoituksenmukaista yhdessäoloa. Itsekään en sellaiseen jaksaisi aikaani käyttää.
Totta kai on tilanteita, joissa on mentävä epämukavuusalueelle ja tultava toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tämä taas tarkoittaa minun mielestäni normaalia toisen kohtaamista ja huomioimista, asiallisuutta, ystävällisyyttä, neutraalia suhtautumista kaikenlaisten persoonien kanssa työskennellessä.
Nämä asiat eivät kuitenkaan tarkoita, että heidän kanssaan on vietettävä aikaa myös opinahjon/työasioiden ulkopuolella. Ja vaikka aikaa ei näiden ulkopuolella vietä, ei se mielestäni myöskään ole synonyymi kiusaamiselle tai tarkoita, että vapaalla voisi toista kohtaan käyttäytyä miten tahansa. Ei - samanlainen suhtautuminen pätee myös silloin, erona kuitenkin se, että vapaa-ajalla seuransa voi valita itse.
Ap