Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla

Kuulostaa epävarmalta lapselta.

Tekeekö vanhemmat "kaiken" puolestaan tai suunnittelevat puolestaan ja puuttuvat liikaa? Eivät anna tilaa ja aikaa lapsensa omille ideoille, omalle harkinnalle? Eivät anna vapautta?

Lapsesta tulee epävarma. Ja lapsen väittelyillä pyritään varmuuteen, kun vanhemmat eivät olekaan vieressä päättämässä.

Pyytääkö lapsi itse muita kaverikseen spontaanisti? Pyytääkö aina vain vanhemmat?

Kello yhdeksään saakka alakoululaisten arkipäivinä kyläilykutsusta tuli myös mieleen, että puuhaavatko lapsen vanhemmat itse lapsensa kanssa mitään tai viettävätkö arkea yhdessä? Haluavatko kaverista lapsenvahdin, että itse voivat puuhata muuta arjessaan ja oma lapsi ei häiritse heitä?

Jääkö lapsi kotonakin yksin?

Sitten ratkaisuehdotus:

Pyytäkää itse joskus lasta teille ja tehkää jotain yhdessä, siis oman lapsen kanssa ja oman lapsen vanhempi mukana ja yksinäinen lapsi mukana. Silloin vanhempana voi puuttua väittelyihin ja liialliseen loukkaantumiseen tai ehkäistä ne läsnäolollaan kokonaan ja ohjailla yksinäisen lapsen käytöstä toivottavaan suuntaan. Lapsi oppii tilanteista. Oma lapsi kokee olonsa mukavaksi myös, kun oma vanhempi ohjaa tapahtumia niin, ettei oleminen tunnu niin raskaalta.

Menkää siis vaikka yhdessä metsäretkelle, rannalle, uimahalliin, kaupungille tai omkaa vain kotona ja pelatkaa lautapelejä, leipokaa tai vaikka syökää yhdessä erityistä herkku-välipalaa ja jutelkaa yhdessä kaikesta.

Lapsista ei tarvitse tulla parhaat kaverit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.

Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)

Ap

Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?

Mitä sinä itse tarkoitat? Meinaatko, että ei voi olla ystävä nepsylapsen kanssa? Mitä tekopyhää siinä on? Ymmärrätkö edes mitä tekopyhyys tarkoittaa?

En ole ap

Mielestäni myös tosi outo kommentti, tuo sinulle osoitettu. Ja nuo yläpeukutukset. Täällä on välillä outoa väkeä.

Eipä välitetä. On joskus myös ajattelevaisia. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.

Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)

Ap

Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?

Mitä sinä itse tarkoitat? Meinaatko, että ei voi olla ystävä nepsylapsen kanssa? Mitä tekopyhää siinä on? Ymmärrätkö edes mitä tekopyhyys tarkoittaa?

En ole ap

Tarkoitti varmaan sitä, miten eroaa suhtautuminen aloitusessa mainittuun kaveriin vs. että ollaankin ihan nepsyn kaveria silti.

Eihän nuo liity mitenkään toisiinsa! O _ O

Lapsi voi viihtyä jonkun kanssa hyvin ja jonkun kanssa paremmin ja se voi vaihdella ja joku niistä voi olla nepsy, eikä nepsyistä kaikista edes huomaa yhtään mitään, on todella laaja käsite!

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos lapsi ei halua niitä harrastuksia, vaan kaipaa niitä kavereitaan? AP esiintyy kylmästi ja itsekkäästi, eikä yhtään huomioi, josko lapsensa yökyläkaveri on oikeasti myös kolmen en pyörän hyvä ystävä tai naapuri, ensimmäinen lapsuusajan ystävä jne, ja voisivat hyvinkin tykätä olla heillä yökylässä. Mutta AP lapsi ei halua, eikä AP... Kun se kolmas on niin ikävä ja hankala, äitinsäkin, ja kaikkee.. Eikä heille edes saa tulla kuin yksi, eikä poika edes halua kolmatta. No ei niin, tosiaan. Olisiko siinä kasvattamisen paikka?

Kuten aiemmin kirjoitin, ei ole kiusaamista se, että aina ei saa mitä haluaa, juuri silloin kun sitä haluaa. Ja tämä on tärkeää opettaa myös omalle lapselle. Eli nyt reippaasti niihin harrastuksiin, etsii sellaisen joka on lapselle mieluinen. Sun ajattelu on ihan älyttömän itsekeskeistä - toisten lasten ja aikuisten pitää uhrata vapaa-aikansa siihen että viihdyttää sun lasta, mutta teillä ei yhtään viitsitä panostaa omaan lapseen edes sen vertaa että kannustetaan ja kasvatetaan. Tulen tosi surulliseksi tuollaisesta että omalla jääräpäisyydellä pilataan oman lapsen ainutlaatuinen lapsuusaika...

Tottakai lasta pitää kannustaa ja siinä mennään vähän epämukavuusalueelle jos ei aiemmin ole panostettu kasvattamaan lasta toimimaan porukassa ja sietämään pettymyksiä, mutta sinä teet sen oman lapsen onnen vuoksi. Taas tuo ajatusmalli, että pitää muuttaa muut, ei toimi. Sinä vaadit muita muuttumaan jotta teillä päästään helpolla - tässä keskustelussa teitä rohkaistaan muutokseen jotta se oma rakas lapsenne pääsisi tulevaisuudessa helpommalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n lapsen kaverin äiti tekee väärin siinä, että lähtee aina viestittelemään/soittamaan kavereiden äideille pienimmästäkin mielipahasta, josta lapsi kertoo. Kyseisen lapsen äidin pitäisi opettaa lapselle pettymysten sietokykyä eli jos joku kaveri ei voi leikkiä/leikkii toisen kanssa/sanoo pahasti/on eri mieltä tms. niin lapselle tulisi opettaa, miten pahasta mielestä tai pettymyksestä voi päästä yli. Ei aikuisenakaan voi jokaista pettymystä/pahaa mieltä käsitellä asianosaisten kanssa.

Äidin pitäisi sanoa lapselleen, että ymmärtää tämän olen pettynyt/pahoilla mielin kun A menee B:n luokse yökylään eikä lasta ole kutsuttu mukaan ja äiti voisi auttaa lapsen kyseisen tunteen käsittelyssä. Voisi vaikka sanoa, että kysytään C meille yökylään/kysytään voisiko B tulla meille ensi viikonloppuna yökylään tai vaikka että mitä muuta kivaa voisi tehdä vaikka oman perheen tai jonkun muun kaveri kanssa että tulee parempi mieli. Lapsi voisi käsitellä mielipahaansa vaikka piirtämällä/kirjoittamalla tms. tai lapsen ajatukset voisi ohjata muihin asioihin. Aivan älytöntä, että kaverin äiti lähtee aina tekstailemaan/soittamaan muille jokaisesta lapsensa mielipahasta. Tavallaan kyseinen äiti vaan vahvistaa lapselleen sellaista identiteettiä, että häntä kohdeltaisiin koko ajan kaltoin, jos jokaisesta mielipahasta tehdään niin iso numero ja muille vanhemmille soittelun/tekstailun arvoinen asia. Eri asia jos systemaattisesti kiusattaisiin, mutta se, että A menee B:n luokse yöksi, ei ole kiusaamista eikä liity mitenkään lapseen C, D tai Z. Se olisi kiusaamista, jos A menisi B:n luokse yökylään ja he soittaisivat sieltä tälle kolmannelle lapselle ja hehkuttaisivat yökyläilyä ja sitä kuinka hauskaa on kahdestaan ja tekisivät tämän saman hehkutuksen tyyliin joka viikonloppu ja kohdistaksivat sen suoraan kolmannelle lapselle.

On totta, että joskus lapsiporukassa voi joku johtohahmo yhtäkkiä päättää, että enää ei saa kukaan leikkiä jonkun tietyn lapsen kanssa. Siihen täytyy aikuisten puuttua, mutta ap:n viestien mukaan ei ole tullut kuvaa sellaisesta.

Jokaisen lapsen tulee kuitenkin oppia myös, että aina ei voi mennä mukaan. Omallekin lapselleni olen opettanut, että jos joskus kaksi kaveria haluaa olla ihan kahdestaan niin sitä ei tule ottaa henkilökohtaisena loukkauksena vaan syy kahdestaanololle voi olla täysin liittymätön kolmanteen lapseen, esim. jäänyt edellisellä kerralla kahdestaan joku hyvä leikki kesken, jota halutaan jatkaa kahdestaan. Silloin on ihan sama kuka kolmas lapsi pyrkisi mukaan. Lisäksi lasta voi kehoitetaan miettimään onko hän itse joskus kenties halunnut leikkiä jonkun kanssa ihan vaan kahdestaan. Toisillekin täytyy siis antaa tähän mahdollisuus.

Jos olisin ap:n lapsen kaverin äiti pyrkisin etsimään lapselle omia kavereita, jotka eivät tähän tiettyyn porukkaan kuulu. Aina on hyvä olla kavereita eri piireistä ja porukoista. Sen vuoksi juurikin että jos jossakin porukassa on joku liian dominoiva johtohahmo, joka yhtäkkiä saa koko porukan hylkäämään ja kääntämään selkänsä, niin lapsella olisi olemassa muitakin kavereita kuin tiettyyn porukkaan kuuluvia. ”Pakotettu kaveruus” ei enää tietyssä iässä onnistu eikä siinä ole järkeä kun yleensä lapset kyllä aistivat, jos heitä ei oikeasti haluta mukaan.

Aika monen kilometrin päähän pitäisi mennä, että löytyisi kavereita, jotka eivät tuntisi ja tietäisi kiusaajaporukkaa. Se ei ole siksi ratkaisu. Ehkä jos asuu Espoossa ja alkaa käymään Vantaalla harrastuksessa, voisi se ollakin.

Harrastuksista juuri löytyy uusia kavereita. Löytyy sellaisia joiden kanssa voi aloittaa ihan alusta. Ja mitä erikoisempi harrastus sitä kauempaa sinne yleensä tulee lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on annettu hyviä vinkkejä sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja harrastuksiin. Esimerkiksi itse entisenä koulukiusattuna koin yökyläily partiotoiminnan kautta! Miksi siis jankkaatte, että muiden aikuisten pitää ottaa lapsenne yöksi, sen sijaan että hankitte lapselle ne harrastukset jossa he saavat kivoja kokemuksia?

Juuri näin! Monissa kaupungeissa esim. Seurakunnalla toimii monia tosi kivoja kerhoja ja on yön yli leirejäkin. Ollut nyt korona-aikanakin, kun rajoitukset väljentyneet. Vaatii vanhemmilta vähän viitseliäisyyttä selvittää erilaista harrastustarjontaa. Oma lapsi on ainakin harrastuksista saanut uusia kavereita, joiden kanssa on myös vapaa-ajalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on annettu hyviä vinkkejä sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja harrastuksiin. Esimerkiksi itse entisenä koulukiusattuna koin yökyläily partiotoiminnan kautta! Miksi siis jankkaatte, että muiden aikuisten pitää ottaa lapsenne yöksi, sen sijaan että hankitte lapselle ne harrastukset jossa he saavat kivoja kokemuksia?

Juuri näin! Monissa kaupungeissa esim. Seurakunnalla toimii monia tosi kivoja kerhoja ja on yön yli leirejäkin. Ollut nyt korona-aikanakin, kun rajoitukset väljentyneet. Vaatii vanhemmilta vähän viitseliäisyyttä selvittää erilaista harrastustarjontaa. Oma lapsi on ainakin harrastuksista saanut uusia kavereita, joiden kanssa on myös vapaa-ajalla.

Leirejä järjestettiin ainakin minun nuoruudessa myös jalkapallon ja kamppailulajien tiimoilta, jossa yövyttiin jossain 😊 noissa ohjatuissa harrastuksissa on se hyvä puoli, että siellä opetetaan kaikkia toimimaan yhdessä, eikä sallita klikkejä. Toisaalta myös herkkä lapsi saa ohjausta yhteisistä asioista, eli jos lapsi komentelee muita tms, niin siihen puututaan ja lapsi oppii toimimaan ryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.

Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.

Tottakai vapaa-ajalla voi jättää sen kolmannen ulkopuolelle, jos huvittaa. Ei ole lapsen vastuulla huolehtia ikävän kaverin mahdollisista stigmoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on annettu hyviä vinkkejä sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja harrastuksiin. Esimerkiksi itse entisenä koulukiusattuna koin yökyläily partiotoiminnan kautta! Miksi siis jankkaatte, että muiden aikuisten pitää ottaa lapsenne yöksi, sen sijaan että hankitte lapselle ne harrastukset jossa he saavat kivoja kokemuksia?

Juuri näin! Monissa kaupungeissa esim. Seurakunnalla toimii monia tosi kivoja kerhoja ja on yön yli leirejäkin. Ollut nyt korona-aikanakin, kun rajoitukset väljentyneet. Vaatii vanhemmilta vähän viitseliäisyyttä selvittää erilaista harrastustarjontaa. Oma lapsi on ainakin harrastuksista saanut uusia kavereita, joiden kanssa on myös vapaa-ajalla.

Mun kaikki lapseni ovat käyneet partiossa. Siellä järjestettiin paljon erilaista toimintaa ja leirejä. Kaikkeen ei tietenkään ollut pakko osallistua jos ei halunnut. Oli sekä päiväleirejä että viikonloppu ja koko viikon leirejä. Ja tietty partioilta joka viikko. Mielestäni kiva juttu oli myös se että partiossa oli mukana myös lapsia joilla oli erilaisia terveysongelmia ja diagnooseja. Kivaa niille lapsille kun pääsivät osallistumaan ja hyödyllistä kaikille lapsille kun oli kavereina erilaisiakin lapsia. En nyt halua hehkuttaa pelkästään partiota, tuon sen esille kun mulla on siitä kokemusta. Ja kokemukseni ei ole Suomesta mutta eiköhän toiminta ole suunnilleen samanlaista joka maassa.

Ehdottomasti jos lapsella on pulaa ystävistä niin kannattaa aloittaa joku ryhmäharrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.

Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.

Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.

Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.

Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?

Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".

Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.

Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.

Mikäs tässä on oikein?

Nimim. Ihmeissään

Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?

Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?

No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.

Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.

Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.

Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.

Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?

Nimim. Ihmeissään

Hengaatko muka itse vapaa-ajallasi väkisin yksinäisten aikuisten kanssa säälistä, etkä torju yhtäkään surkeaa olentoa, vaikka he olisi

-hyökkääviä ja vaativia persoonia

-itsestään puhuvia energiasyöppöjä

-henkisesti (tai miksei fyysisestikin) väkivaltaisia

-ihan eri aaltopituudella kanssasi

-erilaisia elämänarvoja kannattavia

-kehitysvammaisia

-suomea puhumattomia

-käytökseltään epävakaita

-päihdeongelmaisia

Et varmasti, joten miksi lastenkaan täytyisi? Jos poistetaan tuo viimeinen vaihtoehto, niin lasten ja nuorten kohdalla yksin jääminen johtuu useimmiten juuri näistä yllämainituista syistä. Aina ei kannata pitää loppuun asti kynsin, hampain kiinni kiusaamisvaihtoehdosta ja sitä sinä et taida tehdäkään, sillä et sinä lastasi kiusaajiensa seuraan yrittäisi tuputtaa. Joten katsokaa yhdessä tyttären kanssa peiliin ja miettikää, mikä on pielessä ja onko se korjattavissa

Tiedätkö kuule, hengaan. On muutama sellainen ystävä tai paremminkin tuttu. Ovat vähän hankalia tai sanotaanko raskaita,, puhuvat itsestään, omista ongelmistaan, erergiasyöppöjä, eri arvomaailmat. Miksi hengaan? Tiedän että ovat yksinäisiä, yksi ehkä vähän masentunut. Käyn esim. kävelyllä tai heidän kanssaan, kuuntelen valitukset, olen myötätuntoinen ja positiivinen, kannustan.

Olen heidän kanssaan silloin tällöin, en aina jaksa tai halua. Säännöllisesti kuitenkin. Säälistä, ehkä, mutta ei kai se huono vaikutin ole sekään. On niin paljon syitä miksi joku voi olla huonomassa jamassa, näin aikuisena voin sitä ymmärtää ja antaa aikaani heillekin.

Ei. Sinun on oltava heidän käytettävissään aina, välittömästi kun he haluavat, ihan siellä missä he haluavat. Muuten kiusaat heitä ja jätät ulkopuolelle. Tätähän olet vaatimassa ala-asteikäisiltä lapsilta, etkä edes itse pysty toteuttamaan omia sanojasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.

Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)

Ap

Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?

Mitä sinä itse tarkoitat? Meinaatko, että ei voi olla ystävä nepsylapsen kanssa? Mitä tekopyhää siinä on? Ymmärrätkö edes mitä tekopyhyys tarkoittaa?

En ole ap

Tarkoitti varmaan sitä, miten eroaa suhtautuminen aloitusessa mainittuun kaveriin vs. että ollaankin ihan nepsyn kaveria silti.

Eihän nuo liity mitenkään toisiinsa! O _ O

Lapsi voi viihtyä jonkun kanssa hyvin ja jonkun kanssa paremmin ja se voi vaihdella ja joku niistä voi olla nepsy, eikä nepsyistä kaikista edes huomaa yhtään mitään, on todella laaja käsite!

Miksi täällä sitten otettiin käsite edes esille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos lapsi ei halua niitä harrastuksia, vaan kaipaa niitä kavereitaan? AP esiintyy kylmästi ja itsekkäästi, eikä yhtään huomioi, josko lapsensa yökyläkaveri on oikeasti myös kolmen en pyörän hyvä ystävä tai naapuri, ensimmäinen lapsuusajan ystävä jne, ja voisivat hyvinkin tykätä olla heillä yökylässä. Mutta AP lapsi ei halua, eikä AP... Kun se kolmas on niin ikävä ja hankala, äitinsäkin, ja kaikkee.. Eikä heille edes saa tulla kuin yksi, eikä poika edes halua kolmatta. No ei niin, tosiaan. Olisiko siinä kasvattamisen paikka?

Kuten aiemmin kirjoitin, ei ole kiusaamista se, että aina ei saa mitä haluaa, juuri silloin kun sitä haluaa. Ja tämä on tärkeää opettaa myös omalle lapselle. Eli nyt reippaasti niihin harrastuksiin, etsii sellaisen joka on lapselle mieluinen. Sun ajattelu on ihan älyttömän itsekeskeistä - toisten lasten ja aikuisten pitää uhrata vapaa-aikansa siihen että viihdyttää sun lasta, mutta teillä ei yhtään viitsitä panostaa omaan lapseen edes sen vertaa että kannustetaan ja kasvatetaan. Tulen tosi surulliseksi tuollaisesta että omalla jääräpäisyydellä pilataan oman lapsen ainutlaatuinen lapsuusaika...

Tottakai lasta pitää kannustaa ja siinä mennään vähän epämukavuusalueelle jos ei aiemmin ole panostettu kasvattamaan lasta toimimaan porukassa ja sietämään pettymyksiä, mutta sinä teet sen oman lapsen onnen vuoksi. Taas tuo ajatusmalli, että pitää muuttaa muut, ei toimi. Sinä vaadit muita muuttumaan jotta teillä päästään helpolla - tässä keskustelussa teitä rohkaistaan muutokseen jotta se oma rakas lapsenne pääsisi tulevaisuudessa helpommalla.

Hmm, en omasta lapsesta kommentoinut, vaan yritän eläytyä niiden osaan, jotka jätetään yksin - ehkä ilman validia syytä, pelkästään lasten mielivallan vuoksi. Ehkä lapsen vanhemmilla ei ole keinoja tai auktoriteettivaltaa vaikuttaa asioihin niin, etteivät ne menisi tuohon pisteeseen. Ehkä lapsensa käyttäytyy vaativasti siksi, jos on tullut hyljeksityksi. Eikö ole itsekästä puolustaa henkeen ja vereen täällä lasten ja omaa oikeutta jättää jokui lapsi ulkopuolelle, vaikka kotoaan ilmaistaan hätää asian puolesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos lapsi ei halua niitä harrastuksia, vaan kaipaa niitä kavereitaan? AP esiintyy kylmästi ja itsekkäästi, eikä yhtään huomioi, josko lapsensa yökyläkaveri on oikeasti myös kolmen en pyörän hyvä ystävä tai naapuri, ensimmäinen lapsuusajan ystävä jne, ja voisivat hyvinkin tykätä olla heillä yökylässä. Mutta AP lapsi ei halua, eikä AP... Kun se kolmas on niin ikävä ja hankala, äitinsäkin, ja kaikkee.. Eikä heille edes saa tulla kuin yksi, eikä poika edes halua kolmatta. No ei niin, tosiaan. Olisiko siinä kasvattamisen paikka?

Kuten aiemmin kirjoitin, ei ole kiusaamista se, että aina ei saa mitä haluaa, juuri silloin kun sitä haluaa. Ja tämä on tärkeää opettaa myös omalle lapselle. Eli nyt reippaasti niihin harrastuksiin, etsii sellaisen joka on lapselle mieluinen. Sun ajattelu on ihan älyttömän itsekeskeistä - toisten lasten ja aikuisten pitää uhrata vapaa-aikansa siihen että viihdyttää sun lasta, mutta teillä ei yhtään viitsitä panostaa omaan lapseen edes sen vertaa että kannustetaan ja kasvatetaan. Tulen tosi surulliseksi tuollaisesta että omalla jääräpäisyydellä pilataan oman lapsen ainutlaatuinen lapsuusaika...

Tottakai lasta pitää kannustaa ja siinä mennään vähän epämukavuusalueelle jos ei aiemmin ole panostettu kasvattamaan lasta toimimaan porukassa ja sietämään pettymyksiä, mutta sinä teet sen oman lapsen onnen vuoksi. Taas tuo ajatusmalli, että pitää muuttaa muut, ei toimi. Sinä vaadit muita muuttumaan jotta teillä päästään helpolla - tässä keskustelussa teitä rohkaistaan muutokseen jotta se oma rakas lapsenne pääsisi tulevaisuudessa helpommalla.

Hmm, en omasta lapsesta kommentoinut, vaan yritän eläytyä niiden osaan, jotka jätetään yksin - ehkä ilman validia syytä, pelkästään lasten mielivallan vuoksi. Ehkä lapsen vanhemmilla ei ole keinoja tai auktoriteettivaltaa vaikuttaa asioihin niin, etteivät ne menisi tuohon pisteeseen. Ehkä lapsensa käyttäytyy vaativasti siksi, jos on tullut hyljeksityksi. Eikö ole itsekästä puolustaa henkeen ja vereen täällä lasten ja omaa oikeutta jättää jokui lapsi ulkopuolelle, vaikka kotoaan ilmaistaan hätää asian puolesta?

Etkö näe oikeasti miten huonoa käytöstä on kadehtiminen ja sen vaatiminen mitä muilla on? Eli jos Kalle kuulee että Pekka on Villellä yötä, alkaa Kalle vinkumaan mukaan ja kun ei saa tahtoa läpi, alkaa Kallen äiti pommittaa Villen äitiä viesteillä!

Kallen pitäisi uskoa että ei on ei, ja Kallen äidin tukea lastaan pettymyksessä. Sanoa vaikka että harmi kun se kyläily ei nyt onnistunut, mutta mitäpä jos käytäisiin tutustumassa tuohon partiotoimintaan jossa pääsisit oikein teltassa yöpymään uusien kivojen kavereiden kanssa. Näet Villen sitten taas maanantaina koulussa 😊

Jos taas Ville ja Pekka alkaa puhua ikävästi Kallelle että mepä oltiin viikonloppuna yökylässä ja sää et, niin se on kiusaamista johon pitää puuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos lapsi ei halua niitä harrastuksia, vaan kaipaa niitä kavereitaan? AP esiintyy kylmästi ja itsekkäästi, eikä yhtään huomioi, josko lapsensa yökyläkaveri on oikeasti myös kolmen en pyörän hyvä ystävä tai naapuri, ensimmäinen lapsuusajan ystävä jne, ja voisivat hyvinkin tykätä olla heillä yökylässä. Mutta AP lapsi ei halua, eikä AP... Kun se kolmas on niin ikävä ja hankala, äitinsäkin, ja kaikkee.. Eikä heille edes saa tulla kuin yksi, eikä poika edes halua kolmatta. No ei niin, tosiaan. Olisiko siinä kasvattamisen paikka?

Kuten aiemmin kirjoitin, ei ole kiusaamista se, että aina ei saa mitä haluaa, juuri silloin kun sitä haluaa. Ja tämä on tärkeää opettaa myös omalle lapselle. Eli nyt reippaasti niihin harrastuksiin, etsii sellaisen joka on lapselle mieluinen. Sun ajattelu on ihan älyttömän itsekeskeistä - toisten lasten ja aikuisten pitää uhrata vapaa-aikansa siihen että viihdyttää sun lasta, mutta teillä ei yhtään viitsitä panostaa omaan lapseen edes sen vertaa että kannustetaan ja kasvatetaan. Tulen tosi surulliseksi tuollaisesta että omalla jääräpäisyydellä pilataan oman lapsen ainutlaatuinen lapsuusaika...

Tottakai lasta pitää kannustaa ja siinä mennään vähän epämukavuusalueelle jos ei aiemmin ole panostettu kasvattamaan lasta toimimaan porukassa ja sietämään pettymyksiä, mutta sinä teet sen oman lapsen onnen vuoksi. Taas tuo ajatusmalli, että pitää muuttaa muut, ei toimi. Sinä vaadit muita muuttumaan jotta teillä päästään helpolla - tässä keskustelussa teitä rohkaistaan muutokseen jotta se oma rakas lapsenne pääsisi tulevaisuudessa helpommalla.

Hmm, en omasta lapsesta kommentoinut, vaan yritän eläytyä niiden osaan, jotka jätetään yksin - ehkä ilman validia syytä, pelkästään lasten mielivallan vuoksi. Ehkä lapsen vanhemmilla ei ole keinoja tai auktoriteettivaltaa vaikuttaa asioihin niin, etteivät ne menisi tuohon pisteeseen. Ehkä lapsensa käyttäytyy vaativasti siksi, jos on tullut hyljeksityksi. Eikö ole itsekästä puolustaa henkeen ja vereen täällä lasten ja omaa oikeutta jättää jokui lapsi ulkopuolelle, vaikka kotoaan ilmaistaan hätää asian puolesta?

Etkö näe oikeasti miten huonoa käytöstä on kadehtiminen ja sen vaatiminen mitä muilla on? Eli jos Kalle kuulee että Pekka on Villellä yötä, alkaa Kalle vinkumaan mukaan ja kun ei saa tahtoa läpi, alkaa Kallen äiti pommittaa Villen äitiä viesteillä!

Kallen pitäisi uskoa että ei on ei, ja Kallen äidin tukea lastaan pettymyksessä. Sanoa vaikka että harmi kun se kyläily ei nyt onnistunut, mutta mitäpä jos käytäisiin tutustumassa tuohon partiotoimintaan jossa pääsisit oikein teltassa yöpymään uusien kivojen kavereiden kanssa. Näet Villen sitten taas maanantaina koulussa 😊

Jos taas Ville ja Pekka alkaa puhua ikävästi Kallelle että mepä oltiin viikonloppuna yökylässä ja sää et, niin se on kiusaamista johon pitää puuttua.

Mielestäni asia on esitetty vain yhden tahon, ap ja ap lapsen näkökulmasta ja tulkinnoista. Siksi en näe asiaa noin.

Minusta on vähän vinksahtanut ajatus että kaikilla olisi oikeus ystävään käytöksestä riippumatta. Että muiden ihmisten pitäisi uhrata oma hyvinvointinsa jotta joku ei tuntisi oloaan yksinäiseksi. Eikö pikemminkin pitäisi yrittää opettaa miten toisia ihmisiä  että saisi niitä ystäviä?

Tosin minulla saattaa olla vähän puolueellinen näkökulma koska olen yhdelle pojan harrastekaverille bannit jakanut kun sain tämän kiinni nipistelemästä kymmenkuista sitterissä istuvaa vauvaamme.

Toisia ihmisiä kohdellaan piti sanomani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.

?

Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.

Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!

Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa

Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.

Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").

Uskomaton idiootti. Edelleen siellä työpaikalla (kuten myös koulussa) pitää tosiaan huomioida ne työkaverit tai koulukaverit, kaikki yhtälailla. Mutta sama EI päde enää vapaa-ajalle. Sinä vaan jaksat jankuttaa siitä kahvihuoneesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.

Täällä sama juttu. Ei sillä edelliselläkään luokalla ollut kuin pari kaveria mutta nyt ei edes sitä vähää. Toisaalta hyvä että pääsi eriryisluokalle kun ei kerta kaikkiaan enää pärjännyt isossa yleisen opetuksen ryhmässä. Mutta vapaa-ajalla ei ole muita kavereita kuin pikkuveli. Surullistahan tämä vanhempana on eikä tiedä mitä voisi asialle tehdä.

Mihin ne aiemmat kaverit jäivät? Miksei heidän kanssaan voi olla vapaa-ajalla tekemisissä ihan samalla tavalla kuin aiemminkin?

Jospa ne aiemmat kaverit toimivat kuten pitää. Eli olivat kavereita niin kauan kuin oli pakko, koulussa kun oltiin. Nyt heidän ei enää tarvitse huomioida tätä erityistä vapaa-ajalla, ja koska eivät oikeasti viihdy tämän kanssa niin mikään ei enää pakota heitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.

?

Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.

Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!

Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa

Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.

Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").

Ohis..nyt kuitenkin puhutaan vapaa-ajasta eikä työajasta tai koulupäivän aikaisesta ajasta. Jos minä ja Maikku ollaan ystäviä ja lisäksi samassa työpaikassa, ei me käännetä kahvihuoneessa selkää Mirkulle. Mutta ei me myöskään pyydetä Mirkkua mukaan, kun lähdetään Maikun kanssa viikonlopuksi meidän mökille. Pitää osata erottaa työ/koulupäivä vapaa-ajasta. 

Entä, jos Mirkku on molempien vanha kaveri lapsuudesta tai nuoruudesta? Asuu naapurissa, olette hengailleet. Mutta nyt vain päätät, ettei hän mahdu mukaan. Eikö perimmäimäinen syysi saattaisi olla halu syrjiä Mirkkua tai jopa vahtia, ettei hän ja Maikku lähenny liikaa. Koska et halua. Eikä Maikkukaan. Maikku haluaisi kyllä mennä Mirkunkin kanssa, mutta on oppinuut jo lapsuudessa, että äitien johdolla on tarkoin ja mustasukkaisesti avhdittava oikeuttaan olla kaksin (koska äidin perimmäinen syy on myös vahtia, ettei ketkään Mirkut pääse liian hyviin väleihin aikun kanssa, oma lapsi Pirkko lapsi on kaverin Maikun kanssa. Ja kun ei sen Mirkun vanhemmat ole edes lääkäreitä, eikä lakimiehiä, ei edes opettajia, siksikin).

Mitä ihmettä sä horiset? Tai mitä sieniä olet syönyt? Aikuinen ihminen päättää ihan itse, kenen kanssa haluaa milloinkin olla. Jos Maikku haluaa lähteä Mirkun kanssa Maikun tai Mirkun mökille, miksi ihmeessä se olisi MULLE jokin ongelma? Mä päätän, keitä kutsun mun mökille, Maikku päättää, keitä kutsuu Maikun mökille ja Mirkku päättää, keitä kutsuu Mirkun mökille. Ei mulla ole mitään tarvetta päästä joka hiton kerta Maikun mökille, kun Maikku menee sinne. Ihan voi pyytää vaikka appiukkonsa, naapurinsa, rakastajansa, paikallisen moottoripyöräkerhon, mut  tai kenet tahansa sinne eikä asia kuulu mulle tippaakaan. Itse päätän vain siitä, menenkö, jos saan kutsun. 

Et halua ymmärtää, mitä mahdollisesti joitakin sieniä syönyt kirjoittaja yritti viestiä?

Hän ilmeisesti viestii, että tykkää stalkata kavereitaan, jotta kukaan ei koskaan pääse vahingossakaan mihinkään ilman, että myös hänet on kutsuttu mukaan. Koska se olisi kiusaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kuulostaa siltä, että lapsesi kiusaa porukalla yhtä ja sinä olet sokea oman lapsesi käytökselle. Ja palstammat tietysti puolustaa, kun kiusaavat itsekin samalla lailla. Näiden asenteiden vuoksi koulu- ja työpaikkakiusaaminen sen kun rehottaa...

Otetaanpa nyt huomioon tämäkin näkökulma. Lapseni siis viettää aikaa tämän ko. lapsen kanssa koulussa, ja kykenee kyllä toimimaan tämän kanssa yhteistyössä sekä suhtautumaan tähän asiallisesti.

Voidaanko kuitenkaan puhua kiusaamisesta vain siksi, jos yhdessä oleminen ei ole kokeiluista huolimatta onnistunut, eikä lapseni siksi ole oikein halukas viettämään aikaa tämän toisen kanssa? 🤔 Yhdessä olemista on kokeiltu sekä kaksittain, pienellä sekä vähän isommallakin porukalla.

Yhteisenä ongelmana näissä tuntuu olevan se, että toisilla ei saisi olla omia ajatuksia ja mielipiteitä, vaan ihan loputtomasti joustaa ja joustaa. Jos joku pieni, yksittäinenkin asia, ei mene tämän toisen pillin mukaan, saa lapseni/muut lapset "uhkailua" että tämä menee nyt sitten eteenpäin ja että te kiusaatte. Viimeistään illalla alkaa puhelimet kilahdella.

Olen ollut asian tiimoilta yhteydessä myös opettajaan, useamman kerran, koska tämän toisen lapsen äiti oli sitä mieltä, että hänen lastaan kiusataan. Nämä tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa esille on tullut erilaisia mielipiteitä esim. leikkien tai pelien säännöistä, tai esimerkiksi tehtävien toteutuksesta. Tai sellaisia, että omani on sanonut tälle toiselle siellä koulussa ettei voi nyt olla tämän kanssa, koska menee kalaan vaarinsa kanssa. Opettaja on voinut vahventaa suurimman osan tilanteista, ja myös toisen lapsen äiti on myöntänyt että näin se on mennyt, mutta sekä hän että hänen lapsensa kokee silti että nuo tilanteet ovat olleet kiusaamista. Kuten sekin, että vapaa-ajalla ei hänen lapsensa kanssa olla. Tai tuon eilisen, kun hänen lapsensa ei meille päässyt yöksi.

Vastaavia tilanteita tällä lapsella on ollut myös muiden kanssa, ja samanlaisia kokemuksia ja näkemyksiä on nyt kuulunut sekä näiltä lapsilta että heidän vanhemmiltaan. Osa siis on myös niitä havaintoja, joita itse olen tehnyt ja joita muut vanhemmat ovat tehneet.

Nämä on hankalia asioita, ja aloitusviestissähän tätä jo aika kattavasti pohdiskelinkin.

Jos mietin itseäni, niin totta kai elämässäni kohtaan ihmisiä joista en nyt välttämättä niin kauheasti pidä syystä tai toisesta. Tietenkin voin silti hoitaa työni ja kommunikoida työhön ja muuhun yleisluontoiseen liittyen heidän kanssaan. Mutta että vietänkö muuten aikaa heidän kanssaan - en. Vietän aikani vapaa-ajalla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa oleminen ei tarkoita jatkuvaa varpaillaan oloa ja pahaa mieltä.

Tutustun kyllä mielelläni uusiin ihmisiin, mutta joissakin tilanteissa vähempikin tutustuminen ja yrittäminen riittää.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita minun puoleltani epäasiallisuutta tai työpaikkakiusaamista näitä ihmisiä kohtaan.

Herääkin kysymys, miksi asia olisi niin kovin erilainen lasten kohdalla 🤔

Ap"

Opettaja ei usein näe näitä tilanteita tarpeeksi hyvin, koska lapset osaavat toimia hyvin päin. Sinäkään et tiedä asioita tarpeeksi hyvin, vaan uskot sokeasti lastasi.

Ja kun joku saa kiusatun stigman, ehkä jopa sinun lapsesi aloiteesta anteeksi nyt vain, se leviää. Ja vanhemmat uskovat lapsiaan. Eli näitä "muutkin ovat samaa mieltä"-juttuja on turha viljellä. kannattaisi nyt oikeasti miettiä, onko lapsesi osallisena, ehkä jopa alkuunpanijana, syrjimiseen.

Sinä taas olet sokeasti päättänyt uskoa, että ap on kaikessa väärässä, ja että se toinen lapsi ja hänen äitinsä ovat kaikessa oikeassa. Vaikka et edes tiedä, kenestä tässä on kysymys. Se on mahtavaa, että näin hyvin silti tiedät kaiken ja junttaat mielipidettäsi kymmenien viestien verran.