Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostaa siltä, että lapsesi kiusaa porukalla yhtä ja sinä olet sokea oman lapsesi käytökselle. Ja palstammat tietysti puolustaa, kun kiusaavat itsekin samalla lailla. Näiden asenteiden vuoksi koulu- ja työpaikkakiusaaminen sen kun rehottaa...
Otetaanpa nyt huomioon tämäkin näkökulma. Lapseni siis viettää aikaa tämän ko. lapsen kanssa koulussa, ja kykenee kyllä toimimaan tämän kanssa yhteistyössä sekä suhtautumaan tähän asiallisesti.
Voidaanko kuitenkaan puhua kiusaamisesta vain siksi, jos yhdessä oleminen ei ole kokeiluista huolimatta onnistunut, eikä lapseni siksi ole oikein halukas viettämään aikaa tämän toisen kanssa? 🤔 Yhdessä olemista on kokeiltu sekä kaksittain, pienellä sekä vähän isommallakin porukalla.
Yhteisenä ongelmana näissä tuntuu olevan se, että toisilla ei saisi olla omia ajatuksia ja mielipiteitä, vaan ihan loputtomasti joustaa ja joustaa. Jos joku pieni, yksittäinenkin asia, ei mene tämän toisen pillin mukaan, saa lapseni/muut lapset "uhkailua" että tämä menee nyt sitten eteenpäin ja että te kiusaatte. Viimeistään illalla alkaa puhelimet kilahdella.
Olen ollut asian tiimoilta yhteydessä myös opettajaan, useamman kerran, koska tämän toisen lapsen äiti oli sitä mieltä, että hänen lastaan kiusataan. Nämä tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa esille on tullut erilaisia mielipiteitä esim. leikkien tai pelien säännöistä, tai esimerkiksi tehtävien toteutuksesta. Tai sellaisia, että omani on sanonut tälle toiselle siellä koulussa ettei voi nyt olla tämän kanssa, koska menee kalaan vaarinsa kanssa. Opettaja on voinut vahventaa suurimman osan tilanteista, ja myös toisen lapsen äiti on myöntänyt että näin se on mennyt, mutta sekä hän että hänen lapsensa kokee silti että nuo tilanteet ovat olleet kiusaamista. Kuten sekin, että vapaa-ajalla ei hänen lapsensa kanssa olla. Tai tuon eilisen, kun hänen lapsensa ei meille päässyt yöksi.
Vastaavia tilanteita tällä lapsella on ollut myös muiden kanssa, ja samanlaisia kokemuksia ja näkemyksiä on nyt kuulunut sekä näiltä lapsilta että heidän vanhemmiltaan. Osa siis on myös niitä havaintoja, joita itse olen tehnyt ja joita muut vanhemmat ovat tehneet.
Nämä on hankalia asioita, ja aloitusviestissähän tätä jo aika kattavasti pohdiskelinkin.
Jos mietin itseäni, niin totta kai elämässäni kohtaan ihmisiä joista en nyt välttämättä niin kauheasti pidä syystä tai toisesta. Tietenkin voin silti hoitaa työni ja kommunikoida työhön ja muuhun yleisluontoiseen liittyen heidän kanssaan. Mutta että vietänkö muuten aikaa heidän kanssaan - en. Vietän aikani vapaa-ajalla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa oleminen ei tarkoita jatkuvaa varpaillaan oloa ja pahaa mieltä.
Tutustun kyllä mielelläni uusiin ihmisiin, mutta joissakin tilanteissa vähempikin tutustuminen ja yrittäminen riittää.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita minun puoleltani epäasiallisuutta tai työpaikkakiusaamista näitä ihmisiä kohtaan.
Herääkin kysymys, miksi asia olisi niin kovin erilainen lasten kohdalla 🤔
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Jos sinulla on tunne että lastasi vihataan niin nyt kiireen vilkkaan keskustelemaan lapsen kanssa ja miettimään miksi häntä "vihataan". Jos näin todella on niin siihen on kyllä joku syy. Lapsellasi ei ole vuorovaikutustaitoja tai hän on määräilevä ja haluaa aina oman tahtonsa läpi tai hän kiusaa muita tai puhuu pahaa muista tms. Joku syyhän siihen on oltava jos häntä ei haluta ottaa mukaan leikkeihin. Oletko itse edes päässyt näkemään kuinka hän toimii ryhmässä? Koitatte yhdessä ja ehkä ammattilaisen kanssa parantaa lapsesi sosiaalisia taitoja niin että muut lapset alkavat tykätä hänen seurastaan.
Kyse voi olla täysin huonosta tuurista sen suhteen, keitä on kavereina lähiympäristössä. Jos yksikin kaveri keksii kateus- tai mustasukkaisuussyistä jättää ulkopuolelle ja osaa manipuloida ja ehkä pelolla tai muulla tavoin hallita (ja varsinkin, kun saa ap kaltaisia vanhempia siihen mukaan!), kohta on muistakin jättämässä ulkopuolelle ja puhumassa pahaa. Sisimmässään voivat tietää, että syrjityksi joutunut on mukava tyyppi.
Ja kysymys: kuinka moni aikuinenkaan pysyy pelkästään ystävällisenä, jos kaikki joukolla hyljeksivät ja kenties ymmärtävät tahallaan väärin? Jossakin toisessa ympäristössä moinen tilanne on täyttä historiaa, koska ihmiset ovat erit.
Mulla on kolme lasta eikä kenenkään ystäväpiirissä (tai oman lapsuuteni) ole ollut e.m. tapausta että jotain lasta systemaattisesti syrjittäisiin pitkäaikaisesti ilman lapsen omaa syytä. Riitoja on välillä, Pekka ei leiki Villen kanssa, pian taas leikkivät yhdessä. En usko että ed. kirjoittajan kuvaama hyljeksintä on yleistä. Lapsillahan on naapurit ja koulukaverit, usein ystäviä ja tuttuja monessa eri ryhmässä. Ei jotain systemaattista hyljeksintää voi järjestää niin että kaikki eri ryhmät tulisivat siihen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos lapsi ei halua niitä harrastuksia, vaan kaipaa niitä kavereitaan? AP esiintyy kylmästi ja itsekkäästi, eikä yhtään huomioi, josko lapsensa yökyläkaveri on oikeasti myös kolmen en pyörän hyvä ystävä tai naapuri, ensimmäinen lapsuusajan ystävä jne, ja voisivat hyvinkin tykätä olla heillä yökylässä. Mutta AP lapsi ei halua, eikä AP... Kun se kolmas on niin ikävä ja hankala, äitinsäkin, ja kaikkee.. Eikä heille edes saa tulla kuin yksi, eikä poika edes halua kolmatta. No ei niin, tosiaan. Olisiko siinä kasvattamisen paikka?
Jos tuo yökyläkaveri on hyvä kaveri, niin sitten hänet voi itse pyytää yökylään vaikka kuutena muuna päivänä. Jos än on oikeasti hyvä kaveri, niin hän haluaa mennä yökylään sen hyvän kaverinsa luokse.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Et näe mitään eroa työpaikan ja vapaa-ajan välillä? Oletko sinä vapaa-ajallasikin jokaisen työkaverin kanssa? Kaveeraat niitä jotka väkisin tuppautuu seuraan vaikka et tahtoisi? Vai saako vasta aikuisena päättää itse omat kaverinsa ja lapsen on pakko vaan sietää kohtaloaan?
Lapsi on aloituksen mukaan koulussa kaikkien kanssa kuten on sovittu, mutta vapaa-aika on lapsellakin ja silloin ollaan sellaisten kaverien kanssa kun halutaan.
Tämä on juuri se, mitä mietin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.
Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").
Ohis..nyt kuitenkin puhutaan vapaa-ajasta eikä työajasta tai koulupäivän aikaisesta ajasta. Jos minä ja Maikku ollaan ystäviä ja lisäksi samassa työpaikassa, ei me käännetä kahvihuoneessa selkää Mirkulle. Mutta ei me myöskään pyydetä Mirkkua mukaan, kun lähdetään Maikun kanssa viikonlopuksi meidän mökille. Pitää osata erottaa työ/koulupäivä vapaa-ajasta.
Entä, jos Mirkku on molempien vanha kaveri lapsuudesta tai nuoruudesta? Asuu naapurissa, olette hengailleet. Mutta nyt vain päätät, ettei hän mahdu mukaan. Eikö perimmäimäinen syysi saattaisi olla halu syrjiä Mirkkua tai jopa vahtia, ettei hän ja Maikku lähenny liikaa. Koska et halua. Eikä Maikkukaan. Maikku haluaisi kyllä mennä Mirkunkin kanssa, mutta on oppinuut jo lapsuudessa, että äitien johdolla on tarkoin ja mustasukkaisesti avhdittava oikeuttaan olla kaksin (koska äidin perimmäinen syy on myös vahtia, ettei ketkään Mirkut pääse liian hyviin väleihin aikun kanssa, oma lapsi Pirkko lapsi on kaverin Maikun kanssa. Ja kun ei sen Mirkun vanhemmat ole edes lääkäreitä, eikä lakimiehiä, ei edes opettajia, siksikin).
Mitä ihmettä sä horiset? Tai mitä sieniä olet syönyt? Aikuinen ihminen päättää ihan itse, kenen kanssa haluaa milloinkin olla. Jos Maikku haluaa lähteä Mirkun kanssa Maikun tai Mirkun mökille, miksi ihmeessä se olisi MULLE jokin ongelma? Mä päätän, keitä kutsun mun mökille, Maikku päättää, keitä kutsuu Maikun mökille ja Mirkku päättää, keitä kutsuu Mirkun mökille. Ei mulla ole mitään tarvetta päästä joka hiton kerta Maikun mökille, kun Maikku menee sinne. Ihan voi pyytää vaikka appiukkonsa, naapurinsa, rakastajansa, paikallisen moottoripyöräkerhon, mut tai kenet tahansa sinne eikä asia kuulu mulle tippaakaan. Itse päätän vain siitä, menenkö, jos saan kutsun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostaa siltä, että lapsesi kiusaa porukalla yhtä ja sinä olet sokea oman lapsesi käytökselle. Ja palstammat tietysti puolustaa, kun kiusaavat itsekin samalla lailla. Näiden asenteiden vuoksi koulu- ja työpaikkakiusaaminen sen kun rehottaa...
Otetaanpa nyt huomioon tämäkin näkökulma. Lapseni siis viettää aikaa tämän ko. lapsen kanssa koulussa, ja kykenee kyllä toimimaan tämän kanssa yhteistyössä sekä suhtautumaan tähän asiallisesti.
Voidaanko kuitenkaan puhua kiusaamisesta vain siksi, jos yhdessä oleminen ei ole kokeiluista huolimatta onnistunut, eikä lapseni siksi ole oikein halukas viettämään aikaa tämän toisen kanssa? 🤔 Yhdessä olemista on kokeiltu sekä kaksittain, pienellä sekä vähän isommallakin porukalla.
Yhteisenä ongelmana näissä tuntuu olevan se, että toisilla ei saisi olla omia ajatuksia ja mielipiteitä, vaan ihan loputtomasti joustaa ja joustaa. Jos joku pieni, yksittäinenkin asia, ei mene tämän toisen pillin mukaan, saa lapseni/muut lapset "uhkailua" että tämä menee nyt sitten eteenpäin ja että te kiusaatte. Viimeistään illalla alkaa puhelimet kilahdella.
Olen ollut asian tiimoilta yhteydessä myös opettajaan, useamman kerran, koska tämän toisen lapsen äiti oli sitä mieltä, että hänen lastaan kiusataan. Nämä tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa esille on tullut erilaisia mielipiteitä esim. leikkien tai pelien säännöistä, tai esimerkiksi tehtävien toteutuksesta. Tai sellaisia, että omani on sanonut tälle toiselle siellä koulussa ettei voi nyt olla tämän kanssa, koska menee kalaan vaarinsa kanssa. Opettaja on voinut vahventaa suurimman osan tilanteista, ja myös toisen lapsen äiti on myöntänyt että näin se on mennyt, mutta sekä hän että hänen lapsensa kokee silti että nuo tilanteet ovat olleet kiusaamista. Kuten sekin, että vapaa-ajalla ei hänen lapsensa kanssa olla. Tai tuon eilisen, kun hänen lapsensa ei meille päässyt yöksi.
Vastaavia tilanteita tällä lapsella on ollut myös muiden kanssa, ja samanlaisia kokemuksia ja näkemyksiä on nyt kuulunut sekä näiltä lapsilta että heidän vanhemmiltaan. Osa siis on myös niitä havaintoja, joita itse olen tehnyt ja joita muut vanhemmat ovat tehneet.
Nämä on hankalia asioita, ja aloitusviestissähän tätä jo aika kattavasti pohdiskelinkin.
Jos mietin itseäni, niin totta kai elämässäni kohtaan ihmisiä joista en nyt välttämättä niin kauheasti pidä syystä tai toisesta. Tietenkin voin silti hoitaa työni ja kommunikoida työhön ja muuhun yleisluontoiseen liittyen heidän kanssaan. Mutta että vietänkö muuten aikaa heidän kanssaan - en. Vietän aikani vapaa-ajalla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa oleminen ei tarkoita jatkuvaa varpaillaan oloa ja pahaa mieltä.
Tutustun kyllä mielelläni uusiin ihmisiin, mutta joissakin tilanteissa vähempikin tutustuminen ja yrittäminen riittää.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita minun puoleltani epäasiallisuutta tai työpaikkakiusaamista näitä ihmisiä kohtaan.
Herääkin kysymys, miksi asia olisi niin kovin erilainen lasten kohdalla 🤔
Ap
Oi, kamala. Lasten kanssa pitää juuri harjoitella ja sanoittaa tuota, että ei ole kiusaamista, jos toisella on eri maku, eri mielipiteet tai jos vaikka kompastuu toisen päälle, niin se ei ole tönäisyä tahallaan.
Tuo lapsesi koulutoverin äiti tekee niin hallaa lapselleen, kun ei selitä tuota asiaa. Voittehan te tietysti vastata lapsellisesti niihin kiusaamisviesteihin, että sinun lapsesi ja muut kokevat, että tuo toinen kiusaa, koska ei tykkää samanvärisestä paidasta kuin sinun poikasi. Ja sitten viestejä rapisemaan, että kyllä pitäisi toisen joustaa ja kyllä sinun poikasi kokee itseään kiusattavan vaikka asia olisi vain pmielipideasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän lapsen, joka jättää kotona vessassa kakkapökäleen pytyn reunaan, kun tietää kaverin (josta haluaa kannella vanhemmilleen) käyvän vessassa. Kaveri saa syytteet ja lopulta ihmetellään kaverin hygieniaksitystä ja kasvatusta. Mitä mielenylennystä saavat siitä ja miksi oman lapsen tekosia ei huomata eikä uskota? Sellaiseen paikkaan tuskin tulisi yökylälupaa, mutta ei tulisi kyllä lupaa mennäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.
Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").
Ohis..nyt kuitenkin puhutaan vapaa-ajasta eikä työajasta tai koulupäivän aikaisesta ajasta. Jos minä ja Maikku ollaan ystäviä ja lisäksi samassa työpaikassa, ei me käännetä kahvihuoneessa selkää Mirkulle. Mutta ei me myöskään pyydetä Mirkkua mukaan, kun lähdetään Maikun kanssa viikonlopuksi meidän mökille. Pitää osata erottaa työ/koulupäivä vapaa-ajasta.
Entä, jos Mirkku on molempien vanha kaveri lapsuudesta tai nuoruudesta? Asuu naapurissa, olette hengailleet. Mutta nyt vain päätät, ettei hän mahdu mukaan. Eikö perimmäimäinen syysi saattaisi olla halu syrjiä Mirkkua tai jopa vahtia, ettei hän ja Maikku lähenny liikaa. Koska et halua. Eikä Maikkukaan. Maikku haluaisi kyllä mennä Mirkunkin kanssa, mutta on oppinuut jo lapsuudessa, että äitien johdolla on tarkoin ja mustasukkaisesti avhdittava oikeuttaan olla kaksin (koska äidin perimmäinen syy on myös vahtia, ettei ketkään Mirkut pääse liian hyviin väleihin aikun kanssa, oma lapsi Pirkko lapsi on kaverin Maikun kanssa. Ja kun ei sen Mirkun vanhemmat ole edes lääkäreitä, eikä lakimiehiä, ei edes opettajia, siksikin).
Mitä ihmettä sä horiset? Tai mitä sieniä olet syönyt? Aikuinen ihminen päättää ihan itse, kenen kanssa haluaa milloinkin olla. Jos Maikku haluaa lähteä Mirkun kanssa Maikun tai Mirkun mökille, miksi ihmeessä se olisi MULLE jokin ongelma? Mä päätän, keitä kutsun mun mökille, Maikku päättää, keitä kutsuu Maikun mökille ja Mirkku päättää, keitä kutsuu Mirkun mökille. Ei mulla ole mitään tarvetta päästä joka hiton kerta Maikun mökille, kun Maikku menee sinne. Ihan voi pyytää vaikka appiukkonsa, naapurinsa, rakastajansa, paikallisen moottoripyöräkerhon, mut tai kenet tahansa sinne eikä asia kuulu mulle tippaakaan. Itse päätän vain siitä, menenkö, jos saan kutsun.
Et halua ymmärtää, mitä mahdollisesti joitakin sieniä syönyt kirjoittaja yritti viestiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.
Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").
Ohis..nyt kuitenkin puhutaan vapaa-ajasta eikä työajasta tai koulupäivän aikaisesta ajasta. Jos minä ja Maikku ollaan ystäviä ja lisäksi samassa työpaikassa, ei me käännetä kahvihuoneessa selkää Mirkulle. Mutta ei me myöskään pyydetä Mirkkua mukaan, kun lähdetään Maikun kanssa viikonlopuksi meidän mökille. Pitää osata erottaa työ/koulupäivä vapaa-ajasta.
Entä, jos Mirkku on molempien vanha kaveri lapsuudesta tai nuoruudesta? Asuu naapurissa, olette hengailleet. Mutta nyt vain päätät, ettei hän mahdu mukaan. Eikö perimmäimäinen syysi saattaisi olla halu syrjiä Mirkkua tai jopa vahtia, ettei hän ja Maikku lähenny liikaa. Koska et halua. Eikä Maikkukaan. Maikku haluaisi kyllä mennä Mirkunkin kanssa, mutta on oppinuut jo lapsuudessa, että äitien johdolla on tarkoin ja mustasukkaisesti avhdittava oikeuttaan olla kaksin (koska äidin perimmäinen syy on myös vahtia, ettei ketkään Mirkut pääse liian hyviin väleihin aikun kanssa, oma lapsi Pirkko lapsi on kaverin Maikun kanssa. Ja kun ei sen Mirkun vanhemmat ole edes lääkäreitä, eikä lakimiehiä, ei edes opettajia, siksikin).
Mitä ihmettä sä horiset? Tai mitä sieniä olet syönyt? Aikuinen ihminen päättää ihan itse, kenen kanssa haluaa milloinkin olla. Jos Maikku haluaa lähteä Mirkun kanssa Maikun tai Mirkun mökille, miksi ihmeessä se olisi MULLE jokin ongelma? Mä päätän, keitä kutsun mun mökille, Maikku päättää, keitä kutsuu Maikun mökille ja Mirkku päättää, keitä kutsuu Mirkun mökille. Ei mulla ole mitään tarvetta päästä joka hiton kerta Maikun mökille, kun Maikku menee sinne. Ihan voi pyytää vaikka appiukkonsa, naapurinsa, rakastajansa, paikallisen moottoripyöräkerhon, mut tai kenet tahansa sinne eikä asia kuulu mulle tippaakaan. Itse päätän vain siitä, menenkö, jos saan kutsun.
Et halua ymmärtää, mitä mahdollisesti joitakin sieniä syönyt kirjoittaja yritti viestiä?
Itse asiassa mä todellakin haluaisin ymmärtää, mitä ihmeen merkitystä sillä on kenellekään, ketä Maikku kutsuu omalle mökilleen? Eihän sillä pitäisi olla merkitystä kuin Maikulle ja sille, jonka Maikku kutsuu. Mä en edes tiedä, keitä mun ystäväni milloinkin kutsuvat mökeilleen. Tiedän vain sen, milloin mut on kutsuttu sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostaa siltä, että lapsesi kiusaa porukalla yhtä ja sinä olet sokea oman lapsesi käytökselle. Ja palstammat tietysti puolustaa, kun kiusaavat itsekin samalla lailla. Näiden asenteiden vuoksi koulu- ja työpaikkakiusaaminen sen kun rehottaa...
Otetaanpa nyt huomioon tämäkin näkökulma. Lapseni siis viettää aikaa tämän ko. lapsen kanssa koulussa, ja kykenee kyllä toimimaan tämän kanssa yhteistyössä sekä suhtautumaan tähän asiallisesti.
Voidaanko kuitenkaan puhua kiusaamisesta vain siksi, jos yhdessä oleminen ei ole kokeiluista huolimatta onnistunut, eikä lapseni siksi ole oikein halukas viettämään aikaa tämän toisen kanssa? 🤔 Yhdessä olemista on kokeiltu sekä kaksittain, pienellä sekä vähän isommallakin porukalla.
Yhteisenä ongelmana näissä tuntuu olevan se, että toisilla ei saisi olla omia ajatuksia ja mielipiteitä, vaan ihan loputtomasti joustaa ja joustaa. Jos joku pieni, yksittäinenkin asia, ei mene tämän toisen pillin mukaan, saa lapseni/muut lapset "uhkailua" että tämä menee nyt sitten eteenpäin ja että te kiusaatte. Viimeistään illalla alkaa puhelimet kilahdella.
Olen ollut asian tiimoilta yhteydessä myös opettajaan, useamman kerran, koska tämän toisen lapsen äiti oli sitä mieltä, että hänen lastaan kiusataan. Nämä tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa esille on tullut erilaisia mielipiteitä esim. leikkien tai pelien säännöistä, tai esimerkiksi tehtävien toteutuksesta. Tai sellaisia, että omani on sanonut tälle toiselle siellä koulussa ettei voi nyt olla tämän kanssa, koska menee kalaan vaarinsa kanssa. Opettaja on voinut vahventaa suurimman osan tilanteista, ja myös toisen lapsen äiti on myöntänyt että näin se on mennyt, mutta sekä hän että hänen lapsensa kokee silti että nuo tilanteet ovat olleet kiusaamista. Kuten sekin, että vapaa-ajalla ei hänen lapsensa kanssa olla. Tai tuon eilisen, kun hänen lapsensa ei meille päässyt yöksi.
Vastaavia tilanteita tällä lapsella on ollut myös muiden kanssa, ja samanlaisia kokemuksia ja näkemyksiä on nyt kuulunut sekä näiltä lapsilta että heidän vanhemmiltaan. Osa siis on myös niitä havaintoja, joita itse olen tehnyt ja joita muut vanhemmat ovat tehneet.
Nämä on hankalia asioita, ja aloitusviestissähän tätä jo aika kattavasti pohdiskelinkin.
Jos mietin itseäni, niin totta kai elämässäni kohtaan ihmisiä joista en nyt välttämättä niin kauheasti pidä syystä tai toisesta. Tietenkin voin silti hoitaa työni ja kommunikoida työhön ja muuhun yleisluontoiseen liittyen heidän kanssaan. Mutta että vietänkö muuten aikaa heidän kanssaan - en. Vietän aikani vapaa-ajalla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa oleminen ei tarkoita jatkuvaa varpaillaan oloa ja pahaa mieltä.
Tutustun kyllä mielelläni uusiin ihmisiin, mutta joissakin tilanteissa vähempikin tutustuminen ja yrittäminen riittää.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita minun puoleltani epäasiallisuutta tai työpaikkakiusaamista näitä ihmisiä kohtaan.
Herääkin kysymys, miksi asia olisi niin kovin erilainen lasten kohdalla 🤔
Ap"
Opettaja ei usein näe näitä tilanteita tarpeeksi hyvin, koska lapset osaavat toimia hyvin päin. Sinäkään et tiedä asioita tarpeeksi hyvin, vaan uskot sokeasti lastasi.
Ja kun joku saa kiusatun stigman, ehkä jopa sinun lapsesi aloiteesta anteeksi nyt vain, se leviää. Ja vanhemmat uskovat lapsiaan. Eli näitä "muutkin ovat samaa mieltä"-juttuja on turha viljellä. kannattaisi nyt oikeasti miettiä, onko lapsesi osallisena, ehkä jopa alkuunpanijana, syrjimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta sanon silti muutaman sanan. En lukenut koko ketjua, mutta lapsen yksinäisyyden ehkäisemisessä vanhempien olisi tärkeää olla aktiivisia. Ei niin, että omaa lasta pukataan Matin ja Maijan luokse leikkimään tai yökylään, vaan niin, että Matti ja Maija kutsutaan lapsen kotiin leikkimään tai yökylään. Samoin vanhemmat, jos lähtevät lapsensa kanssa vaikka Korkeasaareen, kysyvät Mattia ja Maijaa mukaan. Tällä tavoin toimimalla vanhemmat ihan omin silmin näkevät, miten heidän lapsensa toimii muiden lasten kanssa. Ja suhtautuvat lapsensa kaveriin "kutsuvieraana", jonka viihtyvyydestä sekä lapsi että vanhemmat huolehtivat. Kun kaveri viihtyy ja hänellä on mukavaa, hän tulee mielellään toisenkin kerran ja myös vastavuoroisesti pyytää mielellään omaan kotiinsa. Jos taas kokemus on kaverille epämiellyttävä, hän ei tule toista kertaa eikä myöskään pyydä omaan kotiinsa leikkimään tai yökylään. Mitään ihmeellisiä sirkustemppuja ei kaverille tarvitse järjestää vaan ihan normaalia lasten leikkimistä ja tekemistä. Kaikista tärkeintä on ilmapiiri ja se, että kaveria kohtaan ollaan vieraanvaraisia, vaikka tämä onkin vasta lapsi.
Juuri näin! Miksi kavereiden taholta hankaliksi koettujen lapsien vanhemmat eivät useinkaan ole halukkaita kutsumaan lapsen kavereita omaan kotiinsa vaan näitä lapsia tarjotaan muiden kotiin? Meille ainakin alakoululaisen kaverit ovat aina olleet tervetulleita ja tulevat ilmeisen mielellään, kun me vanhemmat huolehdimme, että on tarjolla välipalaa ja mieluista tekemistä ja me vanhemmat suhtaudumme lapsiin ystävällisesti ja aikaa on jutellakin niitä näitä. Näinhän sitä tutustuu lasten kavereihin ja saa useammasta suusta kuulla, miten vaikkapa koulussa ja kaveriporukassa menee.
Koskaan kukaan vanhempi a ei halua laskea sinne, koska kiusatun ja kiusatun perheen maine on luonnollisesti huono?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Jos sinulla on tunne että lastasi vihataan niin nyt kiireen vilkkaan keskustelemaan lapsen kanssa ja miettimään miksi häntä "vihataan". Jos näin todella on niin siihen on kyllä joku syy. Lapsellasi ei ole vuorovaikutustaitoja tai hän on määräilevä ja haluaa aina oman tahtonsa läpi tai hän kiusaa muita tai puhuu pahaa muista tms. Joku syyhän siihen on oltava jos häntä ei haluta ottaa mukaan leikkeihin. Oletko itse edes päässyt näkemään kuinka hän toimii ryhmässä? Koitatte yhdessä ja ehkä ammattilaisen kanssa parantaa lapsesi sosiaalisia taitoja niin että muut lapset alkavat tykätä hänen seurastaan.
Kyse voi olla täysin huonosta tuurista sen suhteen, keitä on kavereina lähiympäristössä. Jos yksikin kaveri keksii kateus- tai mustasukkaisuussyistä jättää ulkopuolelle ja osaa manipuloida ja ehkä pelolla tai muulla tavoin hallita (ja varsinkin, kun saa ap kaltaisia vanhempia siihen mukaan!), kohta on muistakin jättämässä ulkopuolelle ja puhumassa pahaa. Sisimmässään voivat tietää, että syrjityksi joutunut on mukava tyyppi.
Ja kysymys: kuinka moni aikuinenkaan pysyy pelkästään ystävällisenä, jos kaikki joukolla hyljeksivät ja kenties ymmärtävät tahallaan väärin? Jossakin toisessa ympäristössä moinen tilanne on täyttä historiaa, koska ihmiset ovat erit.
Mulla on kolme lasta eikä kenenkään ystäväpiirissä (tai oman lapsuuteni) ole ollut e.m. tapausta että jotain lasta systemaattisesti syrjittäisiin pitkäaikaisesti ilman lapsen omaa syytä. Riitoja on välillä, Pekka ei leiki Villen kanssa, pian taas leikkivät yhdessä. En usko että ed. kirjoittajan kuvaama hyljeksintä on yleistä. Lapsillahan on naapurit ja koulukaverit, usein ystäviä ja tuttuja monessa eri ryhmässä. Ei jotain systemaattista hyljeksintää voi järjestää niin että kaikki eri ryhmät tulisivat siihen mukaan.
Kyllä voi. Et vain ole onneksesi tietoinen asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ap:n lapsen kaverin äiti tekee väärin siinä, että lähtee aina viestittelemään/soittamaan kavereiden äideille pienimmästäkin mielipahasta, josta lapsi kertoo. Kyseisen lapsen äidin pitäisi opettaa lapselle pettymysten sietokykyä eli jos joku kaveri ei voi leikkiä/leikkii toisen kanssa/sanoo pahasti/on eri mieltä tms. niin lapselle tulisi opettaa, miten pahasta mielestä tai pettymyksestä voi päästä yli. Ei aikuisenakaan voi jokaista pettymystä/pahaa mieltä käsitellä asianosaisten kanssa.
Äidin pitäisi sanoa lapselleen, että ymmärtää tämän olen pettynyt/pahoilla mielin kun A menee B:n luokse yökylään eikä lasta ole kutsuttu mukaan ja äiti voisi auttaa lapsen kyseisen tunteen käsittelyssä. Voisi vaikka sanoa, että kysytään C meille yökylään/kysytään voisiko B tulla meille ensi viikonloppuna yökylään tai vaikka että mitä muuta kivaa voisi tehdä vaikka oman perheen tai jonkun muun kaveri kanssa että tulee parempi mieli. Lapsi voisi käsitellä mielipahaansa vaikka piirtämällä/kirjoittamalla tms. tai lapsen ajatukset voisi ohjata muihin asioihin. Aivan älytöntä, että kaverin äiti lähtee aina tekstailemaan/soittamaan muille jokaisesta lapsensa mielipahasta. Tavallaan kyseinen äiti vaan vahvistaa lapselleen sellaista identiteettiä, että häntä kohdeltaisiin koko ajan kaltoin, jos jokaisesta mielipahasta tehdään niin iso numero ja muille vanhemmille soittelun/tekstailun arvoinen asia. Eri asia jos systemaattisesti kiusattaisiin, mutta se, että A menee B:n luokse yöksi, ei ole kiusaamista eikä liity mitenkään lapseen C, D tai Z. Se olisi kiusaamista, jos A menisi B:n luokse yökylään ja he soittaisivat sieltä tälle kolmannelle lapselle ja hehkuttaisivat yökyläilyä ja sitä kuinka hauskaa on kahdestaan ja tekisivät tämän saman hehkutuksen tyyliin joka viikonloppu ja kohdistaksivat sen suoraan kolmannelle lapselle.
On totta, että joskus lapsiporukassa voi joku johtohahmo yhtäkkiä päättää, että enää ei saa kukaan leikkiä jonkun tietyn lapsen kanssa. Siihen täytyy aikuisten puuttua, mutta ap:n viestien mukaan ei ole tullut kuvaa sellaisesta.
Jokaisen lapsen tulee kuitenkin oppia myös, että aina ei voi mennä mukaan. Omallekin lapselleni olen opettanut, että jos joskus kaksi kaveria haluaa olla ihan kahdestaan niin sitä ei tule ottaa henkilökohtaisena loukkauksena vaan syy kahdestaanololle voi olla täysin liittymätön kolmanteen lapseen, esim. jäänyt edellisellä kerralla kahdestaan joku hyvä leikki kesken, jota halutaan jatkaa kahdestaan. Silloin on ihan sama kuka kolmas lapsi pyrkisi mukaan. Lisäksi lasta voi kehoitetaan miettimään onko hän itse joskus kenties halunnut leikkiä jonkun kanssa ihan vaan kahdestaan. Toisillekin täytyy siis antaa tähän mahdollisuus.
Jos olisin ap:n lapsen kaverin äiti pyrkisin etsimään lapselle omia kavereita, jotka eivät tähän tiettyyn porukkaan kuulu. Aina on hyvä olla kavereita eri piireistä ja porukoista. Sen vuoksi juurikin että jos jossakin porukassa on joku liian dominoiva johtohahmo, joka yhtäkkiä saa koko porukan hylkäämään ja kääntämään selkänsä, niin lapsella olisi olemassa muitakin kavereita kuin tiettyyn porukkaan kuuluvia. ”Pakotettu kaveruus” ei enää tietyssä iässä onnistu eikä siinä ole järkeä kun yleensä lapset kyllä aistivat, jos heitä ei oikeasti haluta mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos lapsi ei halua niitä harrastuksia, vaan kaipaa niitä kavereitaan? AP esiintyy kylmästi ja itsekkäästi, eikä yhtään huomioi, josko lapsensa yökyläkaveri on oikeasti myös kolmen en pyörän hyvä ystävä tai naapuri, ensimmäinen lapsuusajan ystävä jne, ja voisivat hyvinkin tykätä olla heillä yökylässä. Mutta AP lapsi ei halua, eikä AP... Kun se kolmas on niin ikävä ja hankala, äitinsäkin, ja kaikkee.. Eikä heille edes saa tulla kuin yksi, eikä poika edes halua kolmatta. No ei niin, tosiaan. Olisiko siinä kasvattamisen paikka?
Jos tuo yökyläkaveri on hyvä kaveri, niin sitten hänet voi itse pyytää yökylään vaikka kuutena muuna päivänä. Jos än on oikeasti hyvä kaveri, niin hän haluaa mennä yökylään sen hyvän kaverinsa luokse.
Kyseessä oli kolme kaverusta, ei vain ap:n lapsi. Eikä yökyläily välttämättä ole se pointti, vaan ulkopuolelle jättäminen ylipäätän juurikin ap lapsen toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n lapsen kaverin äiti tekee väärin siinä, että lähtee aina viestittelemään/soittamaan kavereiden äideille pienimmästäkin mielipahasta, josta lapsi kertoo. Kyseisen lapsen äidin pitäisi opettaa lapselle pettymysten sietokykyä eli jos joku kaveri ei voi leikkiä/leikkii toisen kanssa/sanoo pahasti/on eri mieltä tms. niin lapselle tulisi opettaa, miten pahasta mielestä tai pettymyksestä voi päästä yli. Ei aikuisenakaan voi jokaista pettymystä/pahaa mieltä käsitellä asianosaisten kanssa.
Äidin pitäisi sanoa lapselleen, että ymmärtää tämän olen pettynyt/pahoilla mielin kun A menee B:n luokse yökylään eikä lasta ole kutsuttu mukaan ja äiti voisi auttaa lapsen kyseisen tunteen käsittelyssä. Voisi vaikka sanoa, että kysytään C meille yökylään/kysytään voisiko B tulla meille ensi viikonloppuna yökylään tai vaikka että mitä muuta kivaa voisi tehdä vaikka oman perheen tai jonkun muun kaveri kanssa että tulee parempi mieli. Lapsi voisi käsitellä mielipahaansa vaikka piirtämällä/kirjoittamalla tms. tai lapsen ajatukset voisi ohjata muihin asioihin. Aivan älytöntä, että kaverin äiti lähtee aina tekstailemaan/soittamaan muille jokaisesta lapsensa mielipahasta. Tavallaan kyseinen äiti vaan vahvistaa lapselleen sellaista identiteettiä, että häntä kohdeltaisiin koko ajan kaltoin, jos jokaisesta mielipahasta tehdään niin iso numero ja muille vanhemmille soittelun/tekstailun arvoinen asia. Eri asia jos systemaattisesti kiusattaisiin, mutta se, että A menee B:n luokse yöksi, ei ole kiusaamista eikä liity mitenkään lapseen C, D tai Z. Se olisi kiusaamista, jos A menisi B:n luokse yökylään ja he soittaisivat sieltä tälle kolmannelle lapselle ja hehkuttaisivat yökyläilyä ja sitä kuinka hauskaa on kahdestaan ja tekisivät tämän saman hehkutuksen tyyliin joka viikonloppu ja kohdistaksivat sen suoraan kolmannelle lapselle.
On totta, että joskus lapsiporukassa voi joku johtohahmo yhtäkkiä päättää, että enää ei saa kukaan leikkiä jonkun tietyn lapsen kanssa. Siihen täytyy aikuisten puuttua, mutta ap:n viestien mukaan ei ole tullut kuvaa sellaisesta.
Jokaisen lapsen tulee kuitenkin oppia myös, että aina ei voi mennä mukaan. Omallekin lapselleni olen opettanut, että jos joskus kaksi kaveria haluaa olla ihan kahdestaan niin sitä ei tule ottaa henkilökohtaisena loukkauksena vaan syy kahdestaanololle voi olla täysin liittymätön kolmanteen lapseen, esim. jäänyt edellisellä kerralla kahdestaan joku hyvä leikki kesken, jota halutaan jatkaa kahdestaan. Silloin on ihan sama kuka kolmas lapsi pyrkisi mukaan. Lisäksi lasta voi kehoitetaan miettimään onko hän itse joskus kenties halunnut leikkiä jonkun kanssa ihan vaan kahdestaan. Toisillekin täytyy siis antaa tähän mahdollisuus.
Jos olisin ap:n lapsen kaverin äiti pyrkisin etsimään lapselle omia kavereita, jotka eivät tähän tiettyyn porukkaan kuulu. Aina on hyvä olla kavereita eri piireistä ja porukoista. Sen vuoksi juurikin että jos jossakin porukassa on joku liian dominoiva johtohahmo, joka yhtäkkiä saa koko porukan hylkäämään ja kääntämään selkänsä, niin lapsella olisi olemassa muitakin kavereita kuin tiettyyn porukkaan kuuluvia. ”Pakotettu kaveruus” ei enää tietyssä iässä onnistu eikä siinä ole järkeä kun yleensä lapset kyllä aistivat, jos heitä ei oikeasti haluta mukaan.
Aika monen kilometrin päähän pitäisi mennä, että löytyisi kavereita, jotka eivät tuntisi ja tietäisi kiusaajaporukkaa. Se ei ole siksi ratkaisu. Ehkä jos asuu Espoossa ja alkaa käymään Vantaalla harrastuksessa, voisi se ollakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)
Ap
Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)
Ap
Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?
Mitä sinä itse tarkoitat? Meinaatko, että ei voi olla ystävä nepsylapsen kanssa? Mitä tekopyhää siinä on? Ymmärrätkö edes mitä tekopyhyys tarkoittaa?
En ole ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Onpa tosi surullista. Omalla lapsellani on myös yksi nepsylapsi ystävänä, eikä tämä ole vaikuttanut mitenkään heidän kaveruuteensa. Toki on hyvä, että tiedetään asiasta. Se on antanut itsellekin keinoja ja ymmärrystä miettiä erilaisia toimintatapoja eri tilanteissa :)
Ap
Mielestäni kuulostat tekopyhältä. Onko tämän Nepsy-lapsen äiti parempikin ystäväsi, tai paremmista piireistä?
Mitä sinä itse tarkoitat? Meinaatko, että ei voi olla ystävä nepsylapsen kanssa? Mitä tekopyhää siinä on? Ymmärrätkö edes mitä tekopyhyys tarkoittaa?
En ole ap
Tarkoitti varmaan sitä, miten eroaa suhtautuminen aloitusessa mainittuun kaveriin vs. että ollaankin ihan nepsyn kaveria silti.
Alue: Aihe vapaa
Mitä jos lapsi ei halua niitä harrastuksia, vaan kaipaa niitä kavereitaan? AP esiintyy kylmästi ja itsekkäästi, eikä yhtään huomioi, josko lapsensa yökyläkaveri on oikeasti myös kolmen en pyörän hyvä ystävä tai naapuri, ensimmäinen lapsuusajan ystävä jne, ja voisivat hyvinkin tykätä olla heillä yökylässä. Mutta AP lapsi ei halua, eikä AP... Kun se kolmas on niin ikävä ja hankala, äitinsäkin, ja kaikkee.. Eikä heille edes saa tulla kuin yksi, eikä poika edes halua kolmatta. No ei niin, tosiaan. Olisiko siinä kasvattamisen paikka?