Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Hengaatko muka itse vapaa-ajallasi väkisin yksinäisten aikuisten kanssa säälistä, etkä torju yhtäkään surkeaa olentoa, vaikka he olisi
-hyökkääviä ja vaativia persoonia
-itsestään puhuvia energiasyöppöjä
-henkisesti (tai miksei fyysisestikin) väkivaltaisia
-ihan eri aaltopituudella kanssasi
-erilaisia elämänarvoja kannattavia
-kehitysvammaisia
-suomea puhumattomia
-käytökseltään epävakaita
-päihdeongelmaisiaEt varmasti, joten miksi lastenkaan täytyisi? Jos poistetaan tuo viimeinen vaihtoehto, niin lasten ja nuorten kohdalla yksin jääminen johtuu useimmiten juuri näistä yllämainituista syistä. Aina ei kannata pitää loppuun asti kynsin, hampain kiinni kiusaamisvaihtoehdosta ja sitä sinä et taida tehdäkään, sillä et sinä lastasi kiusaajiensa seuraan yrittäisi tuputtaa. Joten katsokaa yhdessä tyttären kanssa peiliin ja miettikää, mikä on pielessä ja onko se korjattavissa
Tiedätkö kuule, hengaan. On muutama sellainen ystävä tai paremminkin tuttu. Ovat vähän hankalia tai sanotaanko raskaita,, puhuvat itsestään, omista ongelmistaan, erergiasyöppöjä, eri arvomaailmat. Miksi hengaan? Tiedän että ovat yksinäisiä, yksi ehkä vähän masentunut. Käyn esim. kävelyllä tai heidän kanssaan, kuuntelen valitukset, olen myötätuntoinen ja positiivinen, kannustan.
Olen heidän kanssaan silloin tällöin, en aina jaksa tai halua. Säännöllisesti kuitenkin. Säälistä, ehkä, mutta ei kai se huono vaikutin ole sekään. On niin paljon syitä miksi joku voi olla huonomassa jamassa, näin aikuisena voin sitä ymmärtää ja antaa aikaani heillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta sanon silti muutaman sanan. En lukenut koko ketjua, mutta lapsen yksinäisyyden ehkäisemisessä vanhempien olisi tärkeää olla aktiivisia. Ei niin, että omaa lasta pukataan Matin ja Maijan luokse leikkimään tai yökylään, vaan niin, että Matti ja Maija kutsutaan lapsen kotiin leikkimään tai yökylään. Samoin vanhemmat, jos lähtevät lapsensa kanssa vaikka Korkeasaareen, kysyvät Mattia ja Maijaa mukaan. Tällä tavoin toimimalla vanhemmat ihan omin silmin näkevät, miten heidän lapsensa toimii muiden lasten kanssa. Ja suhtautuvat lapsensa kaveriin "kutsuvieraana", jonka viihtyvyydestä sekä lapsi että vanhemmat huolehtivat. Kun kaveri viihtyy ja hänellä on mukavaa, hän tulee mielellään toisenkin kerran ja myös vastavuoroisesti pyytää mielellään omaan kotiinsa. Jos taas kokemus on kaverille epämiellyttävä, hän ei tule toista kertaa eikä myöskään pyydä omaan kotiinsa leikkimään tai yökylään. Mitään ihmeellisiä sirkustemppuja ei kaverille tarvitse järjestää vaan ihan normaalia lasten leikkimistä ja tekemistä. Kaikista tärkeintä on ilmapiiri ja se, että kaveria kohtaan ollaan vieraanvaraisia, vaikka tämä onkin vasta lapsi.
Juuri näin! Miksi kavereiden taholta hankaliksi koettujen lapsien vanhemmat eivät useinkaan ole halukkaita kutsumaan lapsen kavereita omaan kotiinsa vaan näitä lapsia tarjotaan muiden kotiin? Meille ainakin alakoululaisen kaverit ovat aina olleet tervetulleita ja tulevat ilmeisen mielellään, kun me vanhemmat huolehdimme, että on tarjolla välipalaa ja mieluista tekemistä ja me vanhemmat suhtaudumme lapsiin ystävällisesti ja aikaa on jutellakin niitä näitä. Näinhän sitä tutustuu lasten kavereihin ja saa useammasta suusta kuulla, miten vaikkapa koulussa ja kaveriporukassa menee.
Jospa se lapsi ei ole mieluista seuraa edes omille vanhemmilleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Jos sinulla on tunne että lastasi vihataan niin nyt kiireen vilkkaan keskustelemaan lapsen kanssa ja miettimään miksi häntä "vihataan". Jos näin todella on niin siihen on kyllä joku syy. Lapsellasi ei ole vuorovaikutustaitoja tai hän on määräilevä ja haluaa aina oman tahtonsa läpi tai hän kiusaa muita tai puhuu pahaa muista tms. Joku syyhän siihen on oltava jos häntä ei haluta ottaa mukaan leikkeihin. Oletko itse edes päässyt näkemään kuinka hän toimii ryhmässä? Koitatte yhdessä ja ehkä ammattilaisen kanssa parantaa lapsesi sosiaalisia taitoja niin että muut lapset alkavat tykätä hänen seurastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta sanon silti muutaman sanan. En lukenut koko ketjua, mutta lapsen yksinäisyyden ehkäisemisessä vanhempien olisi tärkeää olla aktiivisia. Ei niin, että omaa lasta pukataan Matin ja Maijan luokse leikkimään tai yökylään, vaan niin, että Matti ja Maija kutsutaan lapsen kotiin leikkimään tai yökylään. Samoin vanhemmat, jos lähtevät lapsensa kanssa vaikka Korkeasaareen, kysyvät Mattia ja Maijaa mukaan. Tällä tavoin toimimalla vanhemmat ihan omin silmin näkevät, miten heidän lapsensa toimii muiden lasten kanssa. Ja suhtautuvat lapsensa kaveriin "kutsuvieraana", jonka viihtyvyydestä sekä lapsi että vanhemmat huolehtivat. Kun kaveri viihtyy ja hänellä on mukavaa, hän tulee mielellään toisenkin kerran ja myös vastavuoroisesti pyytää mielellään omaan kotiinsa. Jos taas kokemus on kaverille epämiellyttävä, hän ei tule toista kertaa eikä myöskään pyydä omaan kotiinsa leikkimään tai yökylään. Mitään ihmeellisiä sirkustemppuja ei kaverille tarvitse järjestää vaan ihan normaalia lasten leikkimistä ja tekemistä. Kaikista tärkeintä on ilmapiiri ja se, että kaveria kohtaan ollaan vieraanvaraisia, vaikka tämä onkin vasta lapsi.
Juuri näin! Miksi kavereiden taholta hankaliksi koettujen lapsien vanhemmat eivät useinkaan ole halukkaita kutsumaan lapsen kavereita omaan kotiinsa vaan näitä lapsia tarjotaan muiden kotiin? Meille ainakin alakoululaisen kaverit ovat aina olleet tervetulleita ja tulevat ilmeisen mielellään, kun me vanhemmat huolehdimme, että on tarjolla välipalaa ja mieluista tekemistä ja me vanhemmat suhtaudumme lapsiin ystävällisesti ja aikaa on jutellakin niitä näitä. Näinhän sitä tutustuu lasten kavereihin ja saa useammasta suusta kuulla, miten vaikkapa koulussa ja kaveriporukassa menee.
Jospa se lapsi ei ole mieluista seuraa edes omille vanhemmilleen?
Kamala ajatus, mutta kirjoitit sen mitä minä en uskaltanut. Kirjoitin tuolla yllä siitä, että miten vanhemmat jotka tässä ketjussa inttävät että muiden kuuluisi ottaa heidän lapset yöksi, jättävät lapsensa muiden vastuulle. Ja mietin silloin tuota myös mutten uskaltanut kirjoittaa. Minusta noissa ei ole lapsessa vikaa, vaan siinä että vanhempi ei ole valmis ottamaan vastuuta oman lapsen kehityksen tukemisesta. Ja sitten yritetään väkisin saada se lapsi muiden viihdytettäväksi. Mahdollisia neurologisia häiriöitä tai muuta poikkeamaa ei suostuta tutkimaan. Sitten jankataan täällä kun ikätoverit ja toisten lasten vanhemmat ei suostu pompoteltavaksi. Olen itse koulukiusattu koko peruskoulun ja kiusaaminen on äärimmäisen vakava asia. Minua loukkaa kun täällä tavallinen sosiaalinen elämä leimataan kiusaamiseksi.
Oma lapseni on ekaluokkalainen ja on aina hoitanut kaveriasiansa itse. Lapsella on mielestäni oikeus valita kenen kanssa vapaa-aikansa viettää. Päiväkodissa ja koulussa olen kannustanut siihen, että kaikki otetaan mukaan ja kaikkia kohdellaan ystävällisesti. Minulle on ihan kummallinen ajatus se, että sopisin lapseni ajanvietosta toisten vanhempien kanssa. Lapseni vapaa-aika on hänen omaansa eikä minulla ole sanomista siihen kenen kanssa hän viihtyy tai ei viihdy. Silloin toki puutun asiaan, jos koen että jonkun seura vaikuttaa negatiivisesti lapseeni toistuvasti tai oma lapseni kohtelisi toisia huonosti. Lapset ovat erilaisia persoonia eikä kaverisuhteiden määräämisestä seuraa mitään hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapseni on ekaluokkalainen ja on aina hoitanut kaveriasiansa itse. Lapsella on mielestäni oikeus valita kenen kanssa vapaa-aikansa viettää. Päiväkodissa ja koulussa olen kannustanut siihen, että kaikki otetaan mukaan ja kaikkia kohdellaan ystävällisesti. Minulle on ihan kummallinen ajatus se, että sopisin lapseni ajanvietosta toisten vanhempien kanssa. Lapseni vapaa-aika on hänen omaansa eikä minulla ole sanomista siihen kenen kanssa hän viihtyy tai ei viihdy. Silloin toki puutun asiaan, jos koen että jonkun seura vaikuttaa negatiivisesti lapseeni toistuvasti tai oma lapseni kohtelisi toisia huonosti. Lapset ovat erilaisia persoonia eikä kaverisuhteiden määräämisestä seuraa mitään hyvää.
Valitettavan usein kaveriton lapsi on kasvatettu uskomaan, että kaikki muut ihmiset ovat vain ja ainoastaan häntä varten. Jopa hänen omat vanhempansa. Muiden lasten tehtävä olisi viihdyttää juuri tätä lasta, mutta hänen ei tarvitse viihdyttää ketään muuta. Oma lapsi on tietenkin vanhemmilleen aina erityinen, uniikki maailmankaikkeudessa, mutta muille lapsille ja näiden vanhemmille lapsi taas on vain yksi sadoista lapsista, joihin oma lapsi päiväkodissa, koulussa, harrastuksissa ja naapurustossa törmää.
Lapsi pitää kasvattaa siten, että hän osaa antaa muille sen sijaan, että olisi aina ottamassa. Jos haluaa kavereita, pitää miettiä, mitä annettavaa minulla on kavereille eikä mitä annettavaa kavereilla olisi minulle. Pienen lapsen kohdalla hänen vanhempansa miettivät nämä asiat. Ja annettavalla tarkoitan siis aineetonta annettavaa kuten oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä, luotettavuutta, ystävällisyyttä jne.
Lapsen kaveri ei ole mikään hyödyke, joka pyydetään kylään viihdyttämään omaa lasta silloin, kun vanhemmat eivät jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta sanon silti muutaman sanan. En lukenut koko ketjua, mutta lapsen yksinäisyyden ehkäisemisessä vanhempien olisi tärkeää olla aktiivisia. Ei niin, että omaa lasta pukataan Matin ja Maijan luokse leikkimään tai yökylään, vaan niin, että Matti ja Maija kutsutaan lapsen kotiin leikkimään tai yökylään. Samoin vanhemmat, jos lähtevät lapsensa kanssa vaikka Korkeasaareen, kysyvät Mattia ja Maijaa mukaan. Tällä tavoin toimimalla vanhemmat ihan omin silmin näkevät, miten heidän lapsensa toimii muiden lasten kanssa. Ja suhtautuvat lapsensa kaveriin "kutsuvieraana", jonka viihtyvyydestä sekä lapsi että vanhemmat huolehtivat. Kun kaveri viihtyy ja hänellä on mukavaa, hän tulee mielellään toisenkin kerran ja myös vastavuoroisesti pyytää mielellään omaan kotiinsa. Jos taas kokemus on kaverille epämiellyttävä, hän ei tule toista kertaa eikä myöskään pyydä omaan kotiinsa leikkimään tai yökylään. Mitään ihmeellisiä sirkustemppuja ei kaverille tarvitse järjestää vaan ihan normaalia lasten leikkimistä ja tekemistä. Kaikista tärkeintä on ilmapiiri ja se, että kaveria kohtaan ollaan vieraanvaraisia, vaikka tämä onkin vasta lapsi.
Juuri näin! Miksi kavereiden taholta hankaliksi koettujen lapsien vanhemmat eivät useinkaan ole halukkaita kutsumaan lapsen kavereita omaan kotiinsa vaan näitä lapsia tarjotaan muiden kotiin? Meille ainakin alakoululaisen kaverit ovat aina olleet tervetulleita ja tulevat ilmeisen mielellään, kun me vanhemmat huolehdimme, että on tarjolla välipalaa ja mieluista tekemistä ja me vanhemmat suhtaudumme lapsiin ystävällisesti ja aikaa on jutellakin niitä näitä. Näinhän sitä tutustuu lasten kavereihin ja saa useammasta suusta kuulla, miten vaikkapa koulussa ja kaveriporukassa menee.
Jospa se lapsi ei ole mieluista seuraa edes omille vanhemmilleen?
Mulla oli ennen tällainen naapuri. Sai lapsen kypsällä iällä ja lapsi ei ollut suunniteltu. Lapsi oli vielä aika vaativa luonne, tottelematon ja määräilevä. Äiti ei oikein jaksanut häntä ja oli aina tunkemassa lasta ystäville, naapureille ja maksuttomiin kerhoihin ja ryhmiin missä vanhempien ei tarvinnut olla mukana. Arvatkaa vaan halusiko kukaan tätä hankalaa lasta vaivoikseen. Oma samanikäinen lapseni ei pitänyt hänestä enkä minä halunnut alkaa hyysätä lasta jota sai koko ajan olla vahtimassa. En yhtään ihmettele että hän ei ollut mieluista seuraa omalle äidilleenkään. Sori nyt jos jonkun mielestä tämä on rumasti sanottu mutta seurasin tilannetta vierestä lähes kymmenen vuotta ja tämmöinen tilanne todellakin oli.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Täällä sama juttu. Ei sillä edelliselläkään luokalla ollut kuin pari kaveria mutta nyt ei edes sitä vähää. Toisaalta hyvä että pääsi eriryisluokalle kun ei kerta kaikkiaan enää pärjännyt isossa yleisen opetuksen ryhmässä. Mutta vapaa-ajalla ei ole muita kavereita kuin pikkuveli. Surullistahan tämä vanhempana on eikä tiedä mitä voisi asialle tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.
Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").
Lasten ja nuorten yksinäisyys tuntuu lisääntyvän, vaikka suurin osa lapsista ja nuorista on ollut varhaiskasvatuksen piirissä. Missä tehtiin virhe? Tehtiinkö se siinä, että aikuiset järjestivät jokaiselle seuraa? Aikuiset huolehtivat, että kukaan ei jää yksin? Ja kun tulee päivä, ettei kukaan aikuinen enää olekaan järjestämässä seuraa, jäädään yksin? Onko niin, että varhaiskasvatuksessa lapsi ei opikaan itse solmimaan ja ylläpitämään kaverisuhteita vaan joku aikuinen tekee ne hänen puolestaan? Sama jatkuu koulussa alaluokilla.
Hyvin monelle lapselle ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen tapahtuu ihan luonnostaan. Tai vain siitä esimerkistä, miten omat vanhemmat toimivat. Osa lapsista tarvitsee kuitenkin tukea tässä asiassa. Mutta nimenomaan tukea, ei suinkaan sitä, että joku aikuinen tekee asian aina hänen puolestaan. Puolesta tekeminen on aina karhunpavelus, jos tarkoitus on, että lapsi oppisi tekemään itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Täällä sama juttu. Ei sillä edelliselläkään luokalla ollut kuin pari kaveria mutta nyt ei edes sitä vähää. Toisaalta hyvä että pääsi eriryisluokalle kun ei kerta kaikkiaan enää pärjännyt isossa yleisen opetuksen ryhmässä. Mutta vapaa-ajalla ei ole muita kavereita kuin pikkuveli. Surullistahan tämä vanhempana on eikä tiedä mitä voisi asialle tehdä.
Mihin ne aiemmat kaverit jäivät? Miksei heidän kanssaan voi olla vapaa-ajalla tekemisissä ihan samalla tavalla kuin aiemminkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.
Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").
Ohis..nyt kuitenkin puhutaan vapaa-ajasta eikä työajasta tai koulupäivän aikaisesta ajasta. Jos minä ja Maikku ollaan ystäviä ja lisäksi samassa työpaikassa, ei me käännetä kahvihuoneessa selkää Mirkulle. Mutta ei me myöskään pyydetä Mirkkua mukaan, kun lähdetään Maikun kanssa viikonlopuksi meidän mökille. Pitää osata erottaa työ/koulupäivä vapaa-ajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Hengaatko muka itse vapaa-ajallasi väkisin yksinäisten aikuisten kanssa säälistä, etkä torju yhtäkään surkeaa olentoa, vaikka he olisi
-hyökkääviä ja vaativia persoonia
-itsestään puhuvia energiasyöppöjä
-henkisesti (tai miksei fyysisestikin) väkivaltaisia
-ihan eri aaltopituudella kanssasi
-erilaisia elämänarvoja kannattavia
-kehitysvammaisia
-suomea puhumattomia
-käytökseltään epävakaita
-päihdeongelmaisiaEt varmasti, joten miksi lastenkaan täytyisi? Jos poistetaan tuo viimeinen vaihtoehto, niin lasten ja nuorten kohdalla yksin jääminen johtuu useimmiten juuri näistä yllämainituista syistä. Aina ei kannata pitää loppuun asti kynsin, hampain kiinni kiusaamisvaihtoehdosta ja sitä sinä et taida tehdäkään, sillä et sinä lastasi kiusaajiensa seuraan yrittäisi tuputtaa. Joten katsokaa yhdessä tyttären kanssa peiliin ja miettikää, mikä on pielessä ja onko se korjattavissa
Tiedätkö kuule, hengaan. On muutama sellainen ystävä tai paremminkin tuttu. Ovat vähän hankalia tai sanotaanko raskaita,, puhuvat itsestään, omista ongelmistaan, erergiasyöppöjä, eri arvomaailmat. Miksi hengaan? Tiedän että ovat yksinäisiä, yksi ehkä vähän masentunut. Käyn esim. kävelyllä tai heidän kanssaan, kuuntelen valitukset, olen myötätuntoinen ja positiivinen, kannustan.
Olen heidän kanssaan silloin tällöin, en aina jaksa tai halua. Säännöllisesti kuitenkin. Säälistä, ehkä, mutta ei kai se huono vaikutin ole sekään. On niin paljon syitä miksi joku voi olla huonomassa jamassa, näin aikuisena voin sitä ymmärtää ja antaa aikaani heillekin.
Kyllä se on. Säälimällä alennat toista etkä suhtaudu häneen tasavertaisena ystävänä. Kommentistasi huutaa kilometrin päähän se, että olet näiden nk. yksinäisten energiasyöppöjen kaveri vain siksi, että voit tuntea olevasi hyvä ihminen. Hankkiudu johonkin vapaaehtoistoimintaan, jos sinulla on palava tarve auttaa jotakuta mutta älä viilaa linssiin näitä "ystäviäsi". On mahdollista, että joku heistä on alkanut jo aavistaa, että ystävyytesi ei ole aitoa ja perustuu vain sinun tarpeellesi olla jotenkin tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Jos sinulla on tunne että lastasi vihataan niin nyt kiireen vilkkaan keskustelemaan lapsen kanssa ja miettimään miksi häntä "vihataan". Jos näin todella on niin siihen on kyllä joku syy. Lapsellasi ei ole vuorovaikutustaitoja tai hän on määräilevä ja haluaa aina oman tahtonsa läpi tai hän kiusaa muita tai puhuu pahaa muista tms. Joku syyhän siihen on oltava jos häntä ei haluta ottaa mukaan leikkeihin. Oletko itse edes päässyt näkemään kuinka hän toimii ryhmässä? Koitatte yhdessä ja ehkä ammattilaisen kanssa parantaa lapsesi sosiaalisia taitoja niin että muut lapset alkavat tykätä hänen seurastaan.
Kyse voi olla täysin huonosta tuurista sen suhteen, keitä on kavereina lähiympäristössä. Jos yksikin kaveri keksii kateus- tai mustasukkaisuussyistä jättää ulkopuolelle ja osaa manipuloida ja ehkä pelolla tai muulla tavoin hallita (ja varsinkin, kun saa ap kaltaisia vanhempia siihen mukaan!), kohta on muistakin jättämässä ulkopuolelle ja puhumassa pahaa. Sisimmässään voivat tietää, että syrjityksi joutunut on mukava tyyppi.
Ja kysymys: kuinka moni aikuinenkaan pysyy pelkästään ystävällisenä, jos kaikki joukolla hyljeksivät ja kenties ymmärtävät tahallaan väärin? Jossakin toisessa ympäristössä moinen tilanne on täyttä historiaa, koska ihmiset ovat erit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.
Ne samat lapset ovat jonakin päivänä työhuoneen kahvihuoneessa. Toisekseen äidit tässäkin enemmän asiaa puivat ja ovat sitä mieltä, että kolmas lapsi suksikoon suolle, koska oma lapseni ei halua ottaa kolmanneksi mukaan ("enkä minäkään").
Ohis..nyt kuitenkin puhutaan vapaa-ajasta eikä työajasta tai koulupäivän aikaisesta ajasta. Jos minä ja Maikku ollaan ystäviä ja lisäksi samassa työpaikassa, ei me käännetä kahvihuoneessa selkää Mirkulle. Mutta ei me myöskään pyydetä Mirkkua mukaan, kun lähdetään Maikun kanssa viikonlopuksi meidän mökille. Pitää osata erottaa työ/koulupäivä vapaa-ajasta.
Entä, jos Mirkku on molempien vanha kaveri lapsuudesta tai nuoruudesta? Asuu naapurissa, olette hengailleet. Mutta nyt vain päätät, ettei hän mahdu mukaan. Eikö perimmäimäinen syysi saattaisi olla halu syrjiä Mirkkua tai jopa vahtia, ettei hän ja Maikku lähenny liikaa. Koska et halua. Eikä Maikkukaan. Maikku haluaisi kyllä mennä Mirkunkin kanssa, mutta on oppinuut jo lapsuudessa, että äitien johdolla on tarkoin ja mustasukkaisesti avhdittava oikeuttaan olla kaksin (koska äidin perimmäinen syy on myös vahtia, ettei ketkään Mirkut pääse liian hyviin väleihin aikun kanssa, oma lapsi Pirkko lapsi on kaverin Maikun kanssa. Ja kun ei sen Mirkun vanhemmat ole edes lääkäreitä, eikä lakimiehiä, ei edes opettajia, siksikin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Hengaatko muka itse vapaa-ajallasi väkisin yksinäisten aikuisten kanssa säälistä, etkä torju yhtäkään surkeaa olentoa, vaikka he olisi
-hyökkääviä ja vaativia persoonia
-itsestään puhuvia energiasyöppöjä
-henkisesti (tai miksei fyysisestikin) väkivaltaisia
-ihan eri aaltopituudella kanssasi
-erilaisia elämänarvoja kannattavia
-kehitysvammaisia
-suomea puhumattomia
-käytökseltään epävakaita
-päihdeongelmaisiaEt varmasti, joten miksi lastenkaan täytyisi? Jos poistetaan tuo viimeinen vaihtoehto, niin lasten ja nuorten kohdalla yksin jääminen johtuu useimmiten juuri näistä yllämainituista syistä. Aina ei kannata pitää loppuun asti kynsin, hampain kiinni kiusaamisvaihtoehdosta ja sitä sinä et taida tehdäkään, sillä et sinä lastasi kiusaajiensa seuraan yrittäisi tuputtaa. Joten katsokaa yhdessä tyttären kanssa peiliin ja miettikää, mikä on pielessä ja onko se korjattavissa
Tiedätkö kuule, hengaan. On muutama sellainen ystävä tai paremminkin tuttu. Ovat vähän hankalia tai sanotaanko raskaita,, puhuvat itsestään, omista ongelmistaan, erergiasyöppöjä, eri arvomaailmat. Miksi hengaan? Tiedän että ovat yksinäisiä, yksi ehkä vähän masentunut. Käyn esim. kävelyllä tai heidän kanssaan, kuuntelen valitukset, olen myötätuntoinen ja positiivinen, kannustan.
Olen heidän kanssaan silloin tällöin, en aina jaksa tai halua. Säännöllisesti kuitenkin. Säälistä, ehkä, mutta ei kai se huono vaikutin ole sekään. On niin paljon syitä miksi joku voi olla huonomassa jamassa, näin aikuisena voin sitä ymmärtää ja antaa aikaani heillekin.
Kyllä se on. Säälimällä alennat toista etkä suhtaudu häneen tasavertaisena ystävänä. Kommentistasi huutaa kilometrin päähän se, että olet näiden nk. yksinäisten energiasyöppöjen kaveri vain siksi, että voit tuntea olevasi hyvä ihminen. Hankkiudu johonkin vapaaehtoistoimintaan, jos sinulla on palava tarve auttaa jotakuta mutta älä viilaa linssiin näitä "ystäviäsi". On mahdollista, että joku heistä on alkanut jo aavistaa, että ystävyytesi ei ole aitoa ja perustuu vain sinun tarpeellesi olla jotenkin tärkeä.
Tämä vastaus nyt kertoi sinusta enemmän kuin mistään muusta.
Tässä ketjussa on annettu hyviä vinkkejä sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja harrastuksiin. Esimerkiksi itse entisenä koulukiusattuna koin yökyläily partiotoiminnan kautta! Miksi siis jankkaatte, että muiden aikuisten pitää ottaa lapsenne yöksi, sen sijaan että hankitte lapselle ne harrastukset jossa he saavat kivoja kokemuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Jos sinulla on tunne että lastasi vihataan niin nyt kiireen vilkkaan keskustelemaan lapsen kanssa ja miettimään miksi häntä "vihataan". Jos näin todella on niin siihen on kyllä joku syy. Lapsellasi ei ole vuorovaikutustaitoja tai hän on määräilevä ja haluaa aina oman tahtonsa läpi tai hän kiusaa muita tai puhuu pahaa muista tms. Joku syyhän siihen on oltava jos häntä ei haluta ottaa mukaan leikkeihin. Oletko itse edes päässyt näkemään kuinka hän toimii ryhmässä? Koitatte yhdessä ja ehkä ammattilaisen kanssa parantaa lapsesi sosiaalisia taitoja niin että muut lapset alkavat tykätä hänen seurastaan.
Kyse voi olla täysin huonosta tuurista sen suhteen, keitä on kavereina lähiympäristössä. Jos yksikin kaveri keksii kateus- tai mustasukkaisuussyistä jättää ulkopuolelle ja osaa manipuloida ja ehkä pelolla tai muulla tavoin hallita (ja varsinkin, kun saa ap kaltaisia vanhempia siihen mukaan!), kohta on muistakin jättämässä ulkopuolelle ja puhumassa pahaa. Sisimmässään voivat tietää, että syrjityksi joutunut on mukava tyyppi.
Ja kysymys: kuinka moni aikuinenkaan pysyy pelkästään ystävällisenä, jos kaikki joukolla hyljeksivät ja kenties ymmärtävät tahallaan väärin? Jossakin toisessa ympäristössä moinen tilanne on täyttä historiaa, koska ihmiset ovat erit.
Silloin kannattaa laajentaa ympäristöä. Lapselle vaikka jokin uusi harrastus hieman kauempaa eli siten, että harrastuskaverit eivät ole samassa koulussa tai asu lähialueella. Kauan sitten, kun olin vielä Kaksplussan vakkari, siellä oli kysymys palstalaisille. Kumpi olisi parempi: oma lapsi on kiusattu vai oma lapsi on kiusaaja. Yllättävän moni valitsi kiusaajan. Ei siksi, että haluaisi lapsensa olevan kiusaaja vaan siksi, että eivät halunneet lapsensa olevan kiusattukaan.
Oma poikani oli aikoinaan koulukiusattu. Pienikokoinen poika, jota oli helppo kiusata. Varsinkin ylemmillä luokilla olevien. Yritin monta vuotta saada koulu kanssa jotain tolkkua hommaan, mutta tuloksetta. Olin aina ajatellut, että kääntää vaan toisen poskensa. Ja kannustin poikaa olemaan vain välittämättä. Kunnes sitten tilanne kuudennella luokalla muuttui pahaksi ja sekä opettaja että rehtori vähätteli koko asiaa (kyseessä oli niin kutsuttu Kiva-koulu), että mullakin meni lopulta kuppi nurin. Sanoin pojalle, että seuraavan kerran, kun joku käy suhun käsiksi, iske nyrkillä nenään. Kukaan ei varmaan osannut arvatakaan, miten suuret voimat ikäisekseen lyhyellä pojalla oli. Oli ihan siksi, että oli paininut koko elämänsä parhaimman ystävänsä eli itseään kaksi kertaa painavamman koiran kanssa. Olivat kuin identtiset kaksoset....siis poika ja koira.
Tuli sitten päivä, jolloin taas poika työnnettiin rähmälleen kuralammikkoon. Ja kun poika siitä nousi ylös, iski itseään päätä pidempää tönijäänsä nyrkillä nenään. Nenä murtui ja koulu soitti ambulanssin. Odotin, että kohta tulee kutsu poliisilaitokselle, mutta yllättäen kiusaajan vanhemmat eivät tehneetkään rikosilmoitusta. Kaikki kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Kun poika meni yläasteelle, sana oli kiirinyt jo valmiiksi sinne. Ei minkäänlaista kiusaamista kertaakaan. Tiesivät valmiiksi, että nenä voi tulla kipeäksi. Ei siis kannata edes kokeilla.
Poika oli ollut seiskalla noin 4 kk kun eräänä iltana puhelimeni soi. Soittaja oli yhden poikani luokkakaverin äiti. Hänen tytärtään oli kiusattu jo vuosia koulumatkalla, mutta kun poikani oli lukauden alussa havainnut asian, oli alkanut kulkea koulumatkat tämän tytön kanssa. Tytön kiusaajat olivat huudelleet kaikenlaista perään, mutta kun poikani oli kääntynyt katsomaan heitä, olivat vähin äänin luikkineet muualle. Tytön äiti halusi vain kiittää poikaani siitä, että turvasi hänen tyttärensä koulumatkat.
Pointtini kirjoituksessani on, että lässyttämiseen, ymmärtämiseen ja päiden paijailuun voi käyttää vaikka vuosia. Ei kuitenkaan kannata odottaa vuosia, että asiat muuttuisivat. Niin rauhantahtoinen kuin olenkin, joskus on järkevintä vaan vetää kerralla ja kunnolla turpaan.
Alue: Aihe vapaa
Ap, kuulostaa siltä, että lapsesi kiusaa porukalla yhtä ja sinä olet sokea oman lapsesi käytökselle. Ja palstammat tietysti puolustaa, kun kiusaavat itsekin samalla lailla. Näiden asenteiden vuoksi koulu- ja työpaikkakiusaaminen sen kun rehottaa...