Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset lapset ovat vanhempiensa tuotoksia. Lapselle annetaan kaikki mutta ainoa mitä ei voida ostaa on ihmissuhteet. Siksi niitä yritetään kynsin hampain pakottaa. Vanhempiensa pilaamalla lapsella ei ole rajoja. Kaikki pitää saada juuri silloin kun sen haluaa.
Meidän pojalla oli tällainen koulukaveri. Jos poika sanoi tälle ettei voi "olla" koska tällä on harkat niin tästä seurasi parin päivän välien selvittelyt pojan vanhempien kanssa.
Lopulta sain itse tarpeekseni tuosta ja ilmoitin etteivät poikamme tule enää viettämään vapaa-aikaa keskenään koska eivät selvästikään tule toistensa kanssa toimeen.Typeränä ajattelin että asia on sillä taputeltu. Noup.
Sain kutsun kouluun juttelemaan poikani harjoittamasta koulukiusauksesta. Kävin sitten opettajan ja reksin kanssa keskustelamassa tilanteesta, näytin tuon äidin lähettämät tekstarit ja juteltiin asiasta. Rehtori ehdotti että meidän poika voitaisiin siirtää rinnakkaisluokalle, joka oli meille helpotus. Pojallakin oli myös rinnakkaisluokalla kavereita. Luulisi kaikkien olevan hyvillään tilanteesta? Noup.
Tuon pojan äiti oli raivoissaan tilanteesta koska oli ilmeisesti luullut että koulu pystyy pakottamaan lapsemme skippaamaan maksetut harkkansa jotta tämä voisi viettää aikaa hänen päivänsäteensä kanssa ja nyt tämän paras kaveri oli siirretty toiselle luokalle ja hänen poikansa jäi (jostain syystä) ihan yksin.
En tiedä mikä noiden tilanne on koska jouduin blokkaamaan koko perheen, mutta iso kiitos koululle ja opettajille jotka auttoivat meitä pääsemään eroon tuosta perheestä.
Hmm, jotenkin ei ihan mene läpi. Olisiko poikasi kuitenkin kiusannut, vaikka sinä näet harkat nyt tässä syynä? Poikasi näyttelee pulmusta sinulle ja opettajille, tottakai.
Uskoisitko jos sanoisin, että tuon lapsen vanhemmat taitavat olla perin helpottuneita, kun poikasi siirrettiin eri luokalle? No niinpä niin, etpä tietenkään, koska asia ei ollut niin.. Juu juu.
En kuullut tästä pojaltani vaan tuon toisen pojan äidiltä ja sitten myöhemmin koululta. Ja nimenomaan harkkapäivinä tai silloin jos oli viettänyt jonkun muun kaverin kanssa aikaa. Turhaan peilaat omia kiusaus-kokemuksia kaikkien muiden tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta sanon silti muutaman sanan. En lukenut koko ketjua, mutta lapsen yksinäisyyden ehkäisemisessä vanhempien olisi tärkeää olla aktiivisia. Ei niin, että omaa lasta pukataan Matin ja Maijan luokse leikkimään tai yökylään, vaan niin, että Matti ja Maija kutsutaan lapsen kotiin leikkimään tai yökylään. Samoin vanhemmat, jos lähtevät lapsensa kanssa vaikka Korkeasaareen, kysyvät Mattia ja Maijaa mukaan. Tällä tavoin toimimalla vanhemmat ihan omin silmin näkevät, miten heidän lapsensa toimii muiden lasten kanssa. Ja suhtautuvat lapsensa kaveriin "kutsuvieraana", jonka viihtyvyydestä sekä lapsi että vanhemmat huolehtivat. Kun kaveri viihtyy ja hänellä on mukavaa, hän tulee mielellään toisenkin kerran ja myös vastavuoroisesti pyytää mielellään omaan kotiinsa. Jos taas kokemus on kaverille epämiellyttävä, hän ei tule toista kertaa eikä myöskään pyydä omaan kotiinsa leikkimään tai yökylään. Mitään ihmeellisiä sirkustemppuja ei kaverille tarvitse järjestää vaan ihan normaalia lasten leikkimistä ja tekemistä. Kaikista tärkeintä on ilmapiiri ja se, että kaveria kohtaan ollaan vieraanvaraisia, vaikka tämä onkin vasta lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
No mitä tämä opettaa sille kolmannelle? Että hänellä on aina oikeus tehdä mitä haluaa ja muiden on hyväksyttävä se? Omassa lapsuudessani oli sen verran naapureita ja koulukavereita että aina löytyi joku jonka kanssa voi leikkiä. Jos ensimmäiselle ei sopinut niin sitten mentiin hakemaan jotain toista. Ei kaikki äiditkään päästäneet useampaa naapurinlasta kerralla kotiinsa. En minä ainakaan traumatisoitunut siitä että en aina saanut sitä mitä halusin.
Ettekö te yksinäisten lasten vanhemmat voi jutella ja kysyä lapseltanne että miksi hän jää yksin, että onko hänellä itsellään joku näkemys asiasta. Kiusaako hän muita , haukkuuko, käyttäytyykö hölmösti jne. Mutta joka tapauksessa ap:lla on täysi oikeus sulkea luuri ja lopettaa viestittely jankkaaja äidin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen Ap:n puolella, että ei tarvi olla vapaa-ajalla säännöllisesti sellaisen kaverin kanssa, jonka kanssa ei viihdy ja leikit ei suju.
Mutta aloin sitten miettiä, että olenko minä tehnyt väärin, kun olen puuttunut lapseni kaveriasioihin. Lapseni kuuluu vapaa-ajallaan kaveriporukkaan, joka alkoi talvella syrjiä lastani, tyyliin "tulkaa kaikki muut meille, mutta "Maija" ei mahdu mukaan". Sanoin tästä ohimennen yhdelle äidille, kun hän luuli, että lapseni on muiden mukana, niin siitähän meno vain yltyi. Toiset alkoivat haukkua lastani eivätkä olleet vähään aikaan ollenkaan tekemisissä. Pahimpien kiusaajien vanhempia en tunne. Kerroin kaikki yhdelle toiselle äidille, koska tiesin, että hänen lapsensa on oman lapseni puolella ja on kaveriporukassa sellainen, että häntä kuunnellaan, ainakin jos hänelle asian selittää, ja niin siinä lopulta kävi, että lapseni pääsi vielä joukkoon mukaan.
Tämä nyt päättyi hyvin, mutta näistä kirjoituksista tulee tunne, että teinkö jotain väärin, kun ei lapsen kaveriasioihin saisi puuttua. On heillä jotain pientä kinaa ollut myöhemminkin, mutta en niihin yleensä puutu.
Mistä nämä kaikki alapeukut tulee? Teinkö väärin, kun puutuin asiaan, vai olenko tyhmä kun mietin, että olisiko pitänyt jättää puuttumatta kiusaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun koti, mun säännöt. Meille saa tulla leikkimään sen verran lapsia mikä mulle sopii. Riippuu aina perheen aikatauluista ja menoista. Joskus yksi, joskus useampi. Yksi lapsi ei pääse meille leikkimään koska hän aina rikkoi jotain. Omalle lapselle tuli aina paha mieli.
Te jankkaajaäidit, jankkauksestanne ei ole mitään hyötyä. Meidän perhe-elämää eletään meidän ehdoilla, ei muiden.
Mun luokallani oli tällaisen perheen tyttö ala-asteen lopulla ja yläasteella. Muuttivat kaupunkiin kun tyttö oli neljännellä luokalla, kaikki vanhat kaverisuhteet jäivät monen sadan kilometrin päähän. Tytön sosiaaliset taidot olivat selvästi ikäluokkaa jäljessä, eikä oikein onnistunut omatoimisesti luomaan kaverisuhteita. Vanhemmat olivat todella samantyyppisiä kuin AP:n tapauksessa, pakottivat muita heille kylään ja pakolla järjestivät tyttöä yökyläilemään ja mukaan kaikkeen; jos olin esimerkiksi menossa Emmin kanssa uimahalliin niin "kyllä meidän Miisa sinne ihan hyvin mukaan mahtuu!!!" Tämä Miisa ei koskaan itse tehnyt aloitetta kyläilyille tai yhteiselle tekemiselle, vaan vanhemmat hoitivat kaikki tällaiset suunnitelmat meidän muiden tyttöjen vanhempien kautta -- vielä yläasteellakin.
Kun siellä Miisalla sitten oltiin kylässä, olivat vanhemmat koko ajan niskassa hönkimässä ja valvomassa mitä tehdään. Koskaan ei saatu olla heidän luonaan yksin, edes yläasteella, vaan vanhemmat olivat aina paikalla ja määräsivät mihin aikaan esim. saa syödä välipalaa ja mitä silloin syödään. Kuuntelivat lisäksi todella korvat höröllä kaikkea mitä juteltiin. He myös päättivät koska kyläily loppuu, emme saaneet lähteä kotiin kun siltä tuntui vaan piti odottaa kuuteen asti, sillä tasan kello kuudelta vanhemmat kuskaisivat meidät kotiimme.
Kuten ymmärtää saattaa, kukaan meistä ei viihtynyt Miisan seurassa ja yritimme aina luikerrella näistä sovituista tapaamisista. Olen jälkikäteen miettinyt, miten kaikkien vanhemmat aina kuitenkin suostuivat näihin järjestelyihin, vaikka kotona kyllä puhuttiin miten ei tykätä näistä järjestelyistä ja kuinka Miisan vanhempien käytös jopa vähän ahdistaa. Ei tuollaisesta loppupeleissä ole kenellekään iloa; muut lapset joutuvat epämiellyttäviin tilanteisiin ja saattavat pikku hiljaa alkaa välttelemään lasta ja hänen seuraansa kun taas tämä lapsi sitten jää vielä enemmän yksin vanhempiensa käytöksen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun koti, mun säännöt. Meille saa tulla leikkimään sen verran lapsia mikä mulle sopii. Riippuu aina perheen aikatauluista ja menoista. Joskus yksi, joskus useampi. Yksi lapsi ei pääse meille leikkimään koska hän aina rikkoi jotain. Omalle lapselle tuli aina paha mieli.
Te jankkaajaäidit, jankkauksestanne ei ole mitään hyötyä. Meidän perhe-elämää eletään meidän ehdoilla, ei muiden.
Jokaisen pitää opettaa omalle lapselleen, että kyläpaikassa ei rikota mitään. Noin yleensä kyläpaikassa ei kosketa yhtään mihinkään, mihin ei selkeästi ole lupaa. Pienen lapsen kohdalla tämä tarkoittaa kaikkia muita tavaroita kuin lasten leluja. Ja niitä lelujakin kohdellaan siten, etteivät ne mene rikki. Joskus toki voi sattua vahinkojakin, mutta se on harvinaista. Meille tuli aikoinaan parille lapselle porttikielto ihan siksi, että kiellostani huolimatta eivät jättäneet kissoja ja koiraa rauhaan. Ihan turha olisi ollut niiden lasten vanhempien kitistä, että muka kiusataan heidän lapsiaan. Ehei, jos lapset eivät osaa olla kiusaamatta kissoja ja koiraa, silloin ei ole mitään asiaa meille. Talossa talon tavalla ja jos mun säännöt ei kelpaa, ei ole mikään pakko tulla meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Anteeksi mitä mielivaltaa? Lapsillakin on oikeus valita kaverinsa ihan kuten aikuisillakin. Me aikuisetkin voidaan kutsua vain yksi naapuriperhe kylään, ei tarvitse kutsua kaikkia taloyhtiössä asuvia. Ei edes sitä perhettä, jota kukaan ei koskaan kutsu yhtään minnekään.
En ymmärrä ihmisiä, jotka haluaisivat, että muut ihmiset ovat heidän kanssaan vain säälistä tai jostain velvollisuudentunnosta. Mä ainakin kokisin sellaisen erittäin nöyryyttäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta sanon silti muutaman sanan. En lukenut koko ketjua, mutta lapsen yksinäisyyden ehkäisemisessä vanhempien olisi tärkeää olla aktiivisia. Ei niin, että omaa lasta pukataan Matin ja Maijan luokse leikkimään tai yökylään, vaan niin, että Matti ja Maija kutsutaan lapsen kotiin leikkimään tai yökylään. Samoin vanhemmat, jos lähtevät lapsensa kanssa vaikka Korkeasaareen, kysyvät Mattia ja Maijaa mukaan. Tällä tavoin toimimalla vanhemmat ihan omin silmin näkevät, miten heidän lapsensa toimii muiden lasten kanssa. Ja suhtautuvat lapsensa kaveriin "kutsuvieraana", jonka viihtyvyydestä sekä lapsi että vanhemmat huolehtivat. Kun kaveri viihtyy ja hänellä on mukavaa, hän tulee mielellään toisenkin kerran ja myös vastavuoroisesti pyytää mielellään omaan kotiinsa. Jos taas kokemus on kaverille epämiellyttävä, hän ei tule toista kertaa eikä myöskään pyydä omaan kotiinsa leikkimään tai yökylään. Mitään ihmeellisiä sirkustemppuja ei kaverille tarvitse järjestää vaan ihan normaalia lasten leikkimistä ja tekemistä. Kaikista tärkeintä on ilmapiiri ja se, että kaveria kohtaan ollaan vieraanvaraisia, vaikka tämä onkin vasta lapsi.
Juuri näin! Miksi kavereiden taholta hankaliksi koettujen lapsien vanhemmat eivät useinkaan ole halukkaita kutsumaan lapsen kavereita omaan kotiinsa vaan näitä lapsia tarjotaan muiden kotiin? Meille ainakin alakoululaisen kaverit ovat aina olleet tervetulleita ja tulevat ilmeisen mielellään, kun me vanhemmat huolehdimme, että on tarjolla välipalaa ja mieluista tekemistä ja me vanhemmat suhtaudumme lapsiin ystävällisesti ja aikaa on jutellakin niitä näitä. Näinhän sitä tutustuu lasten kavereihin ja saa useammasta suusta kuulla, miten vaikkapa koulussa ja kaveriporukassa menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Älä laita estolistalle mutta lopeta viesteihin vastaaminen parin viestin jälkeen. Älä mene mukaan loputtomaan jankkausleikkiin. Pari vastausta että nyt ei sovi ja sitten lakkaat vastaamasta kaverin äidin jankutukseen. Säästät omia hermojasi ja ehkä kaverin äiti huomaa että jankkaaminen ja vänkääminen ei tuota tulosta.
Ihmettelen suuresti tätä itsekkyyden määrää myös äideillä. Missä tynntyreissä te äiditkin oikein olette kasvaneet? Jossakin peräkylän perukoillako, missä ei ole ollut paljoa lapsia joiden kanssa opetella yhteiseloa porukalla? Lapsuudessani runsaslapsisella alueella isossa kaupungissa kuului ilman muuta sääntöihin, ettei ketään jätetä yksin ja aina mahtuu mukaan (paitsi jos on rajattu tila). Olisi ollut kyllä perin kummallista ja itsekkyyden huippu, jos olisi oikein ilmoitettu, että Pekka ja matti haluavat olla nyt kaksistaan, kun kaveri Villekin pyytää mukaan. Kaksistaan oloillekin tulee tilaisuuksia, mutta kyllä tuo olisi ollut kiusaamista, ulkopuolelle jättämistä.
Anteeksi mitä? Nyt on kyse ihmisten omasta kodista ja perheen ajasta yöllä. Siis sellainen samanlainen koti, mikä on laissakin säädetty kotirauhan piiriin. Sinä olet näköjään myös yksi tällainen sairas, rajaton ihminen joka ei ymmärrä mihin omat oikeudet päättyy ja mistä toisen alkaa! Kenelläkään ei todellakaan ole mitään oikeutta toisen ihmisen kotiin tulemiselle. Ei minkäänlaista. Teet todella pahan karhunpalveluksen lapsellesi jos opetat häntä tuollaiseen ajatteluun! Oma koti nimenomaan on se rajattu tila jonne ei ole kutsumatta asiaa. Se, että kaivat toisten menneisyyttä ja hyökkäät tuolla tavalla on osa sitä rajatonta käytösmallia joka on varmasti iso syy ongelmiin.
Nyt on kyse kaverisuhteista ja ihmisten huomioon ottamisen kyvystä. Paavo ja pekka olisivat voineet viettää aikaa Ollin kanssa siihen asti, kunnes tulee nukkumaanmenoaika ja olli lähtee kotiin. Tai olisivat sopineet tapaamisesta iltapäivällä tai seuraavana päivänä, tai joskus. Mutta ei toki, koska Olli jätetään joka tapauksessa ulkopuolelle. Mikä muuten estää yökyläilyn kolmeen pekkaan, jos sitä on jo ennenkin harrastetttu? Toki jos Olli on adhd tms, olisi se hieman hankalaa. Tuskin tämä on ainoa syy, vaikka ap esittääkin asian noin. Ehkäöpä kyse on siitä, että hänen lapsensa urittää estää Ollia ja Paavoa kaverustumasta, koska on mustasukkainen ja kiusanhenkinen, eli kaipaisi sosiaalista oppia kaikkein kipeimmin.
Onpa surullista että lapsen oma vanhempi laiminlyö lastaan jättämällä hänet muiden vastuulle niin henkisine tarpeineen kuin fyysisesti. Kuten tässä ketjussa on vinkattu, vaihtoehtoina on järjestää omalle lapselle kivoja harrastuksia ja kunnioittaa muiden rajoja, opettaa näin toimimaan ihmisten kanssa. Minusta tämän ketjun jankkaajat kuulostaa siltä, että he odottavat ympärillä olevien lasten (!) ja heidän vanhempiensa hoitavan asian puolestaan.
Sinulla ja lapsellasi on oikeus päättää omasta ajastanne ja oikeus hakea apua jos koulussa tai vapaalla oikeasti kiusataan. Kiusaamista ei ole se, ettette saa mitä haluatte kun sitä haluatte. Muut ihmiset eivät ole välineitä jotka mahdollistaa teille asioita, vaan vuorovaikutus on kahdensuuntainen ja tässä ketjussa kyllä huomaa kummalta puolelta se tyssää. Lapsen harmituksiin ei lähdetä mukaan eikä opeteta lasta jankkaamaan, vaan tuetaan lasta sosiaalisissa taidoissa. Ymmärrätkö miksi puhutaan nimenomaan sosiaalisista taidoista? Ymmärrätkö, että omaan kotiisi sinä ja lapsesi saatte kutsua vieraita - se on teidän oikeus. Teidän oikeus ei ole kutsua itseänne toisten kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nepsy-lapsi joka erityisluokalle joduttuaan menetti kaikki ystävänsä. Yksi entinen ystävä jäi ja käy meillä aina välillä. Surettaa. Lapsi keskustelee vapaa-ajan Twitterin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Et näe mitään eroa työpaikan ja vapaa-ajan välillä? Oletko sinä vapaa-ajallasikin jokaisen työkaverin kanssa? Kaveeraat niitä jotka väkisin tuppautuu seuraan vaikka et tahtoisi? Vai saako vasta aikuisena päättää itse omat kaverinsa ja lapsen on pakko vaan sietää kohtaloaan?
Lapsi on aloituksen mukaan koulussa kaikkien kanssa kuten on sovittu, mutta vapaa-aika on lapsellakin ja silloin ollaan sellaisten kaverien kanssa kun halutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
?
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Siis olet sitä mieltä että lapsen on pakko aina leikkiä sen kanssa joka tunkee väkisin mukaan? Eli ne ihanat kahdenkeskiset leikit saa kuka vaan tulla keskeyttämään?!
Eli käännät selkäsi työpaikan kahvihuoneessa, kun Mirkku tulee huoneeseen ja juttelet Maikun kanssa? Et edes halua, että Maikulla Ja Mirkulla tulee juttua, koska sinä juuri nyt haluat yksin Maikun? Murkun kanssa voit sitten kahden kesken kyllä jutella, kun ei ole vaarana että saa jutella Maikunkin kanssa
Tässä ketjussa keskustellaan lapsista ja heidän hankalista vanhemmistaan. Ei työpaikan kahvihuoneesta.
Alue: Aihe vapaa
Nyt on kyse kaverisuhteista ja ihmisten huomioon ottamisen kyvystä. Paavo ja pekka olisivat voineet viettää aikaa Ollin kanssa siihen asti, kunnes tulee nukkumaanmenoaika ja olli lähtee kotiin. Tai olisivat sopineet tapaamisesta iltapäivällä tai seuraavana päivänä, tai joskus. Mutta ei toki, koska Olli jätetään joka tapauksessa ulkopuolelle. Mikä muuten estää yökyläilyn kolmeen pekkaan, jos sitä on jo ennenkin harrastetttu? Toki jos Olli on adhd tms, olisi se hieman hankalaa. Tuskin tämä on ainoa syy, vaikka ap esittääkin asian noin. Ehkäöpä kyse on siitä, että hänen lapsensa urittää estää Ollia ja Paavoa kaverustumasta, koska on mustasukkainen ja kiusanhenkinen, eli kaipaisi sosiaalista oppia kaikkein kipeimmin.