Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Selvästi tuo lapsi tai hänen äiti ei ymmärrä kiertoilmaisuja, joten teidän pitää systemaattisesti sanoa suoraan ei, pyyntöihin jotka eivät onnistu. Teette siinä palveluksen tuolle perheelle. Lisäksi saattaisin itse soittaa sille äidille, ja kysyä mitä hän toiminnassaan ajattelee. Kuuntele häntä ensin, ja varmista että ymmärrät, esim. toistamalla mitä hän sanoi "aivan, haluat että Kalle ei jää yksin ja siksi yrität löytää kyläpaikan". Sitten kun hän kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi, kerrot oman näkemyksesi rehellisesti ja ilman turhaa kiertelyä "meidän Ville on kokenut tämän tilanteen painostavana. Oletko ajatellut, että Kalle keskittyy siihen, mitä esimerkkiä sinä annat - jos keskitytte vääntämään yöpaikasta, tulee Kallelle mielipahaa. Jos taas opetat äitinä Kallelle käsittelemään pettymystä, hän saa hyviä eväitä elämään ja kun painostus kavereiden suuntaan vähenee, voi ihmiset kokea Kallen seuran mieluisammaksi. Ja jokaisella on oikeus päättää omasta ajastaan. Meillä vastustetaan kiusaamista ja haluamme että jatkossa olet ainoastaan silloin yhteydessä jos Kallea kohtaan käyttäydytään asiattomasti koulussa. Muuten emme enää halua yhteydenottoja. "
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan sen verran, että opetat myös lapsellesi tuon sanoittamisen. Hän voi sanoa "Kallelle" että hän ymmärtää kyllä, että Kallekin haluaa yökylään, mutta hän on nyt sopinut toisen kaverin kanssa tämän ja haluaa keskittyä siihen. Nyt ei käy ja hän ei halua Kallea yöksi. Ja sitten sanoa, ettei halua neuvotella asiasta,puhutaan jostain muusta (jos edes haluaa jutella Kallen kanssa - jos ei, voi sanoa moikka ja mennä).
Tuosta vänkäämisestä ei saa yhtään neuvotella, eli ei lupailla toista kertaa, vaan sanotaan että ei käy.
Koska ihminen tekee sitä mikä palkitsee. Jos palkitsette huonosta käytöksestä lupauksilla niin se jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Älä laita estolistalle mutta lopeta viesteihin vastaaminen parin viestin jälkeen. Älä mene mukaan loputtomaan jankkausleikkiin. Pari vastausta että nyt ei sovi ja sitten lakkaat vastaamasta kaverin äidin jankutukseen. Säästät omia hermojasi ja ehkä kaverin äiti huomaa että jankkaaminen ja vänkääminen ei tuota tulosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34721 kirjoitti:
Myp kirjoitti:
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Adhd ei ole sairaus.
Neuroepätyypillisyys ei ole sairaus vaan inhimillinen ominaisuus siinä missä värinäkö, kuuloaisti ja vartalon mittasuhteet. Se on yksilöllinen tapa havaita maailmaa, eikä mikään sairaus, joka voitaisiin hoitaa mekaanisesti. ADHD ja ADD lapset ovat huumattu "normaaleiksi", vaikka heidän "sairautensa" johtuu puhtaasti yhteiskunnasta.
Neuroepätyypilliset ihmiset ovat neurotyypillisten näkökulmasta usein hyvinkin outoja... Lääkkeitä ei ole pakko syödä, mutta ei se maailma sopeuta itseään meidän muidenkaan mukaisesti, vaan sosiaalisia taitoja ja ympäristöön sopeutumista harjoiteltava koko iän ajan.
Useimmille löytyy oma ekologinen lokerikkonsa. Sopeutuminen voi olla haitallista yksilölle ja myös ympäröivälle yhteiskunnalle, jos se johtaa masennuskierteeseen sekä työkyvyttömyyseläkkeelle. Paras löytää oma tie ja oma polku, vaikka se keskivertoihmisen elämänpolusta poikkeaisikin.
Anteeksi, ohi aiheen (onko enää väliä?), mutta mitä tarkoittaa ekologinen lokerikko?
Elintilaa tietyllä alueella. Erikoiset ihmiset voivat pärjätä hyvin eläessään vahvuuksiensa mukaan, vaikka eivät massaan sopisikaan.
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Nyt yleistetään kovasti. Ihan kuin kaikki yksinäiset lapset ja heidän vanhempansa olisivat samasta muotista. Lapset voivat olla yksinäisiä ja kokea joutuvansa porukan ulkopuolelle monesta syystä.
Ap:n kuvailemassa tapauksessa tuttavaperhe on hyvin rajaton ja olisi ehdottomasti peiliin katsomisen paikka. Toiset oppivat vain kantapään kautta. Siitä että joku uskaltaa sanoa suoraan mikä mättää. Valitettavasti moni lapsi kärsii vanhempiensa toiminnasta, vaikka niin muka hyvää tarkoittavat.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Ei tuossa ole mitään vaivihkaista, kyllä Apn tapauksessa on selkeästi kerrottu sille lapselle ja perheelle mistä on kyse.
Tiivistetään nyt tähän vinkkejä niin että sinäkin ymmärrät:
Yksinäiselle lapselle mieluisan aihepiirin harrastuksia jossa oppii sosiaalisia taitoja ja muiden huomioimista
Ketään ei voi pakottaa vapaalla, mutta jos koulussa yhteisissä jutuissa käyttäydytään asiattomasti niin siihen pitää puuttua
Jokainen ansaitsee aitoja ystävyyksiä, minä olin koulukiusattu 12 vuotta (ala-asteelta lukioon) mutta oman luokan ulkopuolella solmitut ystävyydet on edelleen vahvat ❤️ ystävyys vaatii muiden huomioon ottamista ja sen että löytää ne omat ihmiset, joiden kanssa kemiat ja kiinnostus menee yksiin
Perheet päättävät itse omasta vapaastaan. Jos he ei halua vieraita, pitää etsiä muuta tekemistä
Omaa lasta pitää opettaa sietämään pettymystä ja etsimään vaihtoehtoja
Vanha totuus : muita ei voi muuttaa, itseä voi yrittää.
Jos lapsella on kaikkialla ongelmia, siihen kannattaa hakea apua ja tukea ja kysyä avoimesti palautetta muilta ja ottaa se tosissaan.
Muutkin voi jakaa vinkkejä 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikää omalle kohdallenne, jos vanhempanne pakottaisi teidät ottamaan yökylään työkaverin, joka on sosiaalisesti niin kömpelö, että hänen seurassaan on kiusallista ja hankalaa. "Ei yksi kyläily voi niin paha olla". Voi se.
Lasten ei tarvitse sietää mitään kurjaa sen enempää kuin aikuistenkaan.
Jokainen on itse vastuussa siitä, että on hyvä kaveri ja kiva ihminen. Lasten vanhemmat ovat vastuussa siitä, että tukevat oman lapsensa kasvua tällaiseksi. Kurja tyyppi jää yksin, ja sitä on turha yrittää työntää toisten niskoille väittämällä sitä kiusaamiseksi. Sitä se ei ole.
Näitä vanhempia riittää, jotka uskovat oman lapsensa olevan tosi kiva, kun he itse pitävät lapsestaan. Eri porukassa lapsi voi olla ihan erilainen. Aikamoinen karhunpalvelus lapselle kun hänen käyttäytymiseen ei pyritä vaikuttamaan vaan yritetään pakottaa toiset lapset olemaan tämän kaveri kiusaajaksi leimaajan uhalla. Pienten kanssa se vielä onnistuu, myöhemmin jäävät sitten yksin, jos ei sosiaalisia taitoja ole.
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset lapset ovat vanhempiensa tuotoksia. Lapselle annetaan kaikki mutta ainoa mitä ei voida ostaa on ihmissuhteet. Siksi niitä yritetään kynsin hampain pakottaa. Vanhempiensa pilaamalla lapsella ei ole rajoja. Kaikki pitää saada juuri silloin kun sen haluaa.
Meidän pojalla oli tällainen koulukaveri. Jos poika sanoi tälle ettei voi "olla" koska tällä on harkat niin tästä seurasi parin päivän välien selvittelyt pojan vanhempien kanssa.
Lopulta sain itse tarpeekseni tuosta ja ilmoitin etteivät poikamme tule enää viettämään vapaa-aikaa keskenään koska eivät selvästikään tule toistensa kanssa toimeen.Typeränä ajattelin että asia on sillä taputeltu. Noup.
Sain kutsun kouluun juttelemaan poikani harjoittamasta koulukiusauksesta. Kävin sitten opettajan ja reksin kanssa keskustelamassa tilanteesta, näytin tuon äidin lähettämät tekstarit ja juteltiin asiasta. Rehtori ehdotti että meidän poika voitaisiin siirtää rinnakkaisluokalle, joka oli meille helpotus. Pojallakin oli myös rinnakkaisluokalla kavereita. Luulisi kaikkien olevan hyvillään tilanteesta? Noup.
Tuon pojan äiti oli raivoissaan tilanteesta koska oli ilmeisesti luullut että koulu pystyy pakottamaan lapsemme skippaamaan maksetut harkkansa jotta tämä voisi viettää aikaa hänen päivänsäteensä kanssa ja nyt tämän paras kaveri oli siirretty toiselle luokalle ja hänen poikansa jäi (jostain syystä) ihan yksin.
En tiedä mikä noiden tilanne on koska jouduin blokkaamaan koko perheen, mutta iso kiitos koululle ja opettajille jotka auttoivat meitä pääsemään eroon tuosta perheestä.
Hmm, jotenkin ei ihan mene läpi. Olisiko poikasi kuitenkin kiusannut, vaikka sinä näet harkat nyt tässä syynä? Poikasi näyttelee pulmusta sinulle ja opettajille, tottakai.
Uskoisitko jos sanoisin, että tuon lapsen vanhemmat taitavat olla perin helpottuneita, kun poikasi siirrettiin eri luokalle? No niinpä niin, etpä tietenkään, koska asia ei ollut niin.. Juu juu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Älä laita estolistalle mutta lopeta viesteihin vastaaminen parin viestin jälkeen. Älä mene mukaan loputtomaan jankkausleikkiin. Pari vastausta että nyt ei sovi ja sitten lakkaat vastaamasta kaverin äidin jankutukseen. Säästät omia hermojasi ja ehkä kaverin äiti huomaa että jankkaaminen ja vänkääminen ei tuota tulosta.
Ihmettelen suuresti tätä itsekkyyden määrää myös äideillä. Missä tynntyreissä te äiditkin oikein olette kasvaneet? Jossakin peräkylän perukoillako, missä ei ole ollut paljoa lapsia joiden kanssa opetella yhteiseloa porukalla? Lapsuudessani runsaslapsisella alueella isossa kaupungissa kuului ilman muuta sääntöihin, ettei ketään jätetä yksin ja aina mahtuu mukaan (paitsi jos on rajattu tila). Olisi ollut kyllä perin kummallista ja itsekkyyden huippu, jos olisi oikein ilmoitettu, että Pekka ja matti haluavat olla nyt kaksistaan, kun kaveri Villekin pyytää mukaan. Kaksistaan oloillekin tulee tilaisuuksia, mutta kyllä tuo olisi ollut kiusaamista, ulkopuolelle jättämistä.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Tän on pakko olla edellisten sivujen "Ihmettelijä" nimimerkki. Tällä pojallahan oli jo tulossa kaveri yökylään, miksi lapsen tai vanhempien velvollisuus olisi ottaa vielä toinen kaveri, ihan ex tempore! Meillä tulee vain 1 kaveri kerrallaan yökylään, ennalta sovitusti. Mitään pe-illan extroja, ei kiitos! Yleensä lapset sitäpaitsi haluavat olla läheisten kavereiden kanssa kahdestaan. Se ei ole kiusaamista ja on sairasta että tämän yhden lapsen äiti jää jankkaamaan.
Ap:n lapsen kaverin äiti on ihan sekaisin. Nyt ei sovi pitäisi riittää, ja se jos on jo yksi kyläilijä, ei ole mikään syy ottaa enempää, enemmänkin päin vastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppu alkaa näemmä ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä viesti tulossa, toivottavasti jaksatte lukea.
Oma lapseni oli jutellut koulussa yhden kaverinsa kanssa sovitusta yökyläilystä, siis siitä, että kaveri tulee meille yökylään tänään.
Tämä lapseni ja muutaman muun kanssa kaveruutta haluava lapsi oli kuullut keskustelun, ja kysynyt, pääseekö hänkin meille. Lapseni oli sanonut, että ei nyt ainakaan tällä kertaa. Tämä toinen lapsi oli kysynyt, että miksi. Lapseni oli sanonut, että kun meillä on nyt omia suunnitelmia eikä hän voi luvata mitään yökyliä, joista ei ole sovittu vanhempien kesken. Tämä toinen oli ollut harmistuneen oloinen, mutta keskustelu oli jäänyt siihen.
Tuossa neljän korvilla kun kotiuduin töistä, alkoi tämän lapsen äiti viestitellä että hänen lapsensa haluaisi yökylään meille, "kun Pekkakin tulee". Juttelin tietysti oman lapseni kanssa asiasta, ja silloin hän kertoi tuosta koulupäivän aikana käydystä keskustelusta sekä sanoi, että he haluaisivat nyt Pekan kanssa olla ihan kaksin vain.
Laitoin itse tuolle äidille viestiä, että tällä kertaa ei nyt sovi. Heti perään minulta tiedusteltiin, että miksei, kun lapsi haluaa ja tuleehan se Pekkakin sinne.
Jotenkin absurdilta tuntuu tämä, että aikuinen ihminen ei ymmärrä kieltolausetta, vaan alkaa tivaamaan syitä. Itse en ainakaan oleta, että kenenkään velvollisuus olisi erityisemmin selitellä, miksi joku asia ei käy - toki monestihan noita asioita tulee aukaistua luonnostaankin.
Vastasin sitten, että meillä on nyt tällä porukalla muita suunnitelmia ja että jos lapsista siltä tuntuu, voivat miettiä joku toinen kerta yökyliä/kyläilyjä muutenkin.
Jotenkin ajattelin, että keskustelu nyt hiljenisi, mutta ei... Sieltähän alkoi tulla harmittelua, kuinka tämä lapsi on nyt kovin surullinen kun ei ole nyt ketään kaveria, olisi niin kovin halunnut Oskun ja Pekan kanssa, suunnitteli jo että olisivat voineet käydä vaikka uimassa,... Lisäksi heti perään kyselyä, sopisiko kyläily jo huomenna tai sunnuntaina, tai vaikka maanantaina.
Koska en haluaisi tyystin vetää liinoja kiinni, kysyin omalta lapseltani, haluaisiko hän vaikka kavereineen tai yksin järkätä jotain tekemistä tämän toisen lapsen kanssa meillä tai jossain muualla. Ei kuulemma halua. Koulussa voi olla ja jossain mihin tämä toinen sattuu tulemaan, mutta nyt kuulemma tuntuu siltä että haluaa olla mieluummin muiden (= nämä läheisimmät kaverit) kanssa.
Ilmoitin, että nuo päivät ei nyt valitettavasti käy, ja toivotin hyvää viikonloppua. Tätäkään ei jotenkin taidettu sisäistää, koska nyt pukkaa jälleen kerran kysymystä siitä, miksi ei käy.
Mies on sitä mieltä, että voisin kirjoittaa nyt ihan suoraan, ettei lapsemme nyt halua tai että haluaa nyt olla enemmän muiden kanssa. Minusta taas tuntuu, ettei niin oikein voi tehdä, mutta sanokaapa nyt te ketjua seuranneet ja tilanteen sitä kautta tuntevat - sanoisitteko jo ihan suoraan (kuitenkin ihan kauniisti) vai perustelisitteko ollenkaan? 🤔
Täällä joku sanoi aiemmin, että tällainen henkilö olisi mennyt estolistalle. Minä en ole halunnut häntä estää, kun olen ajatellut että väylä yhteydelle on hyvä olla jos ihan oikeasti on asiaa, mutta nyt alkaa kyllä tuntua siltä että kaipa niille asioille sitten löytyy väylä - tämä viestittely tuntuu ainakin ihan turhanpäiväiseltä!
Ap
Älä laita estolistalle mutta lopeta viesteihin vastaaminen parin viestin jälkeen. Älä mene mukaan loputtomaan jankkausleikkiin. Pari vastausta että nyt ei sovi ja sitten lakkaat vastaamasta kaverin äidin jankutukseen. Säästät omia hermojasi ja ehkä kaverin äiti huomaa että jankkaaminen ja vänkääminen ei tuota tulosta.
Ihmettelen suuresti tätä itsekkyyden määrää myös äideillä. Missä tynntyreissä te äiditkin oikein olette kasvaneet? Jossakin peräkylän perukoillako, missä ei ole ollut paljoa lapsia joiden kanssa opetella yhteiseloa porukalla? Lapsuudessani runsaslapsisella alueella isossa kaupungissa kuului ilman muuta sääntöihin, ettei ketään jätetä yksin ja aina mahtuu mukaan (paitsi jos on rajattu tila). Olisi ollut kyllä perin kummallista ja itsekkyyden huippu, jos olisi oikein ilmoitettu, että Pekka ja matti haluavat olla nyt kaksistaan, kun kaveri Villekin pyytää mukaan. Kaksistaan oloillekin tulee tilaisuuksia, mutta kyllä tuo olisi ollut kiusaamista, ulkopuolelle jättämistä.
Anteeksi mitä? Nyt on kyse ihmisten omasta kodista ja perheen ajasta yöllä. Siis sellainen samanlainen koti, mikä on laissakin säädetty kotirauhan piiriin. Sinä olet näköjään myös yksi tällainen sairas, rajaton ihminen joka ei ymmärrä mihin omat oikeudet päättyy ja mistä toisen alkaa! Kenelläkään ei todellakaan ole mitään oikeutta toisen ihmisen kotiin tulemiselle. Ei minkäänlaista. Teet todella pahan karhunpalveluksen lapsellesi jos opetat häntä tuollaiseen ajatteluun! Oma koti nimenomaan on se rajattu tila jonne ei ole kutsumatta asiaa. Se, että kaivat toisten menneisyyttä ja hyökkäät tuolla tavalla on osa sitä rajatonta käytösmallia joka on varmasti iso syy ongelmiin.
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kolme lasta ja ollaan aina otettu vain yhden lapsen yksi ystävä kerrallaan yökylään. Leikit pysyy rauhallisempia ja lapset saa nukkumaan ajoissa. Jos vieraita on useampi niin lapset valvovat ja mekastavat sängyssä kauemmin. Kokemusta on! Me halutaan että oma koti pysyy rauhallisena oman perheen takia.
Joillekin ehkä sopii ottaa useampikin yövieras, meille ei. Talossa talon tavalla.
Siis kuinka vanhoja nämä lapset/nuoret oikein on? 11-13? Ja yhden mamma edelleen soittelee ja yrittää järjestää viikonloppukyläilyjä? Miksi tällä riippakivijonnella ei ole Pekan ja Oskun numeroita?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.
Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.
Jos kyse olisikin pelkästä yksinäisyydestä niin itsekin toimisin näin ja juttelisin asiasta lapseni kanssa. Nyt kuitenkin ap:n lapsi kokee tuon toisen lapsen seuran epämiellyttävänä hänen käytöksen takia. Kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista päsmäröintiä, ei edes lasten. Sanoisin sen lapselleni.
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani kuinka mulla ja ystävälläni oli ihan omia erikoisia juttuja ja leikkejä. Tunnelma oli usein taianomainen. Se oli ihanaa. Monet parhaat lapsuusmuistoja on juuri näistä ystävyyssuhteista ja leikeistä. Näitä extraerityisiä ystäviä oli kaksi. Samaa ihanuutta ei kokenut jos joukkoon tuli joku kolmaskin. Vaikka "kaikki pitää ottaa mukaan" niin lapsille täytyy antaa myös tilaa ja mahdollisuus näihin erityisiin kahdenvälisiin ystävyyksiin. Tietysti myös leikittiin isommallakin porukalla lähes päivittäin.
Kahdenkeskisiä tilanteita kyullä tulee. Mutta sen varjolla ei sovi jättää kolmatta ulkopuolelle, kun huvittaa. Kyllä se opettaa lasta kiusaajaksi ja ulkopuolelle jättäjäksi, ja luo myös sosiaalistya yksinäisen stigmaa sille, jonka huivttaessaan vain jättävät uulkopuolelle. Ei sillä tavoi opi muiden huomioimista ja sosiaalisuutta. Kyllä perusajatrus on, että kaikki mukaan, jos joku muutoin jää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Siis kuinka vanhoja nämä lapset/nuoret oikein on? 11-13? Ja yhden mamma edelleen soittelee ja yrittää järjestää viikonloppukyläilyjä? Miksi tällä riippakivijonnella ei ole Pekan ja Oskun numeroita?
Pekka ja Osku tahtovat jättää nulkopuolelle ja esittävät viatonta uhria vanhemmilleen ja opettajille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttäviä viestejä, muka niin asiallisia ja kiusaamista vastustavia, mutta täysin tyypillistä porukasta vaivihkaa ulosjättämistä, joka on se pahin kiusaamisen muoto ja johon on äärimmäisen vaikea puuttua. Etenkin kun sitä selitellään näin taitavasti ja omaa sädekehää kiillottaen. Ettekö ymmärrä, mikä tuska niillä vanhemmilla on, jotka pyytävät sen oman lapsen pääsyä mukaan? Lapsi on yksin syrjässä, eikä ymmärrä, miksi ei kelpaa samoin kun muut. Jopa koko perhettä aletaan kartella, ovat ehkä jollain tapaa erilaisia eivätkä sovi siihen normaalin muottiin. Olisiko niin kamalaa päästää tämäkin lapsi mukaan siihen sisäpiiriin, joka saa yökyläillä ja joka pyydetään mukaan? Ei yksi kyläily voi niin paha olla, lapsilla saattaisi olla yllättäen tosi kivaa. Mitä te siitä menetttäisitte paitsi sen syrjinnästä ja ulosjättämisestä saamanne voiman ja vallan tunteen?
Tän on pakko olla edellisten sivujen "Ihmettelijä" nimimerkki. Tällä pojallahan oli jo tulossa kaveri yökylään, miksi lapsen tai vanhempien velvollisuus olisi ottaa vielä toinen kaveri, ihan ex tempore! Meillä tulee vain 1 kaveri kerrallaan yökylään, ennalta sovitusti. Mitään pe-illan extroja, ei kiitos! Yleensä lapset sitäpaitsi haluavat olla läheisten kavereiden kanssa kahdestaan. Se ei ole kiusaamista ja on sairasta että tämän yhden lapsen äiti jää jankkaamaan.
Ap:n lapsen kaverin äiti on ihan sekaisin. Nyt ei sovi pitäisi riittää, ja se jos on jo yksi kyläilijä, ei ole mikään syy ottaa enempää, enemmänkin päin vastoin.
Uskon, että kyseessä on lasten välillä muutakiin, eli ihan sitä kiusaamista ja tyyli miten kolams on evötty ulos yökylästä. Ilmeisesti yökyläilyyä voi kolmenkin kesken olla muutoin. Lapsen äiti pn perillä asiasta, mutta toinen äiti ei millään ymmärrä. Varsinkin kun oma lapsi viattomana vakuuttelee ja kääntää kolmannen lapsen roolin ylösalaisin.
Alue: Aihe vapaa
Olen Ap:n puolella, että ei tarvi olla vapaa-ajalla säännöllisesti sellaisen kaverin kanssa, jonka kanssa ei viihdy ja leikit ei suju.
Mutta aloin sitten miettiä, että olenko minä tehnyt väärin, kun olen puuttunut lapseni kaveriasioihin. Lapseni kuuluu vapaa-ajallaan kaveriporukkaan, joka alkoi talvella syrjiä lastani, tyyliin "tulkaa kaikki muut meille, mutta "Maija" ei mahdu mukaan". Sanoin tästä ohimennen yhdelle äidille, kun hän luuli, että lapseni on muiden mukana, niin siitähän meno vain yltyi. Toiset alkoivat haukkua lastani eivätkä olleet vähään aikaan ollenkaan tekemisissä. Pahimpien kiusaajien vanhempia en tunne. Kerroin kaikki yhdelle toiselle äidille, koska tiesin, että hänen lapsensa on oman lapseni puolella ja on kaveriporukassa sellainen, että häntä kuunnellaan, ainakin jos hänelle asian selittää, ja niin siinä lopulta kävi, että lapseni pääsi vielä joukkoon mukaan.
Tämä nyt päättyi hyvin, mutta näistä kirjoituksista tulee tunne, että teinkö jotain väärin, kun ei lapsen kaveriasioihin saisi puuttua. On heillä jotain pientä kinaa ollut myöhemminkin, mutta en niihin yleensä puutu.