Kuiinka monta prosenttia oppilaista kykeneee (ja elämän tyylillä) suorittamaan 4 vuoden korkeakoulututkinnon 2 vuodesssa?
Kommentit (11)
Ja olennaisempi kysymys: miksi edes pitäisi? Miksi moinen kiire? On tärkeää nyös elää. Harva tekee tauotta työtä eläkeikään asti kumminkaan.
No itse suoritin 5 vuoden maisteriopinnot 3 vuodessa. Olisi mennyt nopeamminkin, mutta jäi ensimmäinen mahdollinen graduseminaari väliin reppureissun vuoksi. Ehdin ihan hyvin myös elää, en kokenut opiskelua kovinkaan raskaana. Opiskelijabileissä en kylläkään ravannut ollenkaan, kun ei ollut kiinnostusta sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ja olennaisempi kysymys: miksi edes pitäisi? Miksi moinen kiire? On tärkeää nyös elää. Harva tekee tauotta työtä eläkeikään asti kumminkaan.
Jos 70 prosentttia ei saa opiskelupaikkaa lukiolaisista ensiyritttämällä. Varmaan justiin aika paljon autistisia opiskelijoiita tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Ja olennaisempi kysymys: miksi edes pitäisi? Miksi moinen kiire? On tärkeää nyös elää. Harva tekee tauotta työtä eläkeikään asti kumminkaan.
Miksi oletat, että opiskeluaikana ei olisi elossa? Kyllä niiden 2 vuoden aikana ehtii kaikenlaista muutakin, tuttu esimerkiksi pyöritti päätoimisesti omaa yritystä ja silti sai 2 vuodessa AMK:sta päättötodistuksen.
Kyllä meidän monimuotolinjalta monet valmistuu 2v, minä mukaanlukien.
Kyllä meidän monimuotolinjalta monet valmistuu 2v, minä mukaanlukien.
Minä olin 7 vuotta päätoiminen yliopisto-opiskelija suorittaen yli 200 opintoviikkoa mikä vastaa suunnilleen 300 opintopistettä. Minun opiskeluaikana ei ollut mitään alempaa korkeakoulututkintoa yo-tutkinnon ja maisterin arvon välillä, joten jos halusi valmistua piti tehdä gradu tai jäädä ikuiseksi ylioppilaaksi. Tein semmoisen 160 sivuisen gradun ja sain erinomaiset tiedot pääaineestani. Kun valmistuin minulla oli opintolainaa noin 100000 markkaa, joka vastaisi nykyrahassa noin 25000 euroa. Silloin suurin osa opiskelijoista otti lainaa, sillä opintoraha oli nykyistä pienempi joka suhteessa.
Parasta opiskeluajassa oli kuppilakulttuuri eli se että istuttiin kavereitten kanssa kahvin tai teen voimalla yliopiston kahvila-ravintolassa ja juteltiin ummet ja lammet vaihtelevin kokoonpanoin. Tein pääosan töistä omilla kämpillä ja yliopisto oli ennen kaikkea sosiaalinen tapaamispaikka valmistumisen jälkeenkin. Toki silloin alkuvuosina kävin luennoilla ja seminaareissa, mutta suoritin parhaimmillani kirjatenttejä kolmesta eri aineesta. Tavoitteena ei ollut niinkään mahdollisimman nopea valmistuminen, vaan mahdollisimman laaja tutkinto myös sivuaineiden osalta.
Omasta tiedekunnasta ennätys oli aikanaan 2 vuotta. Asiaan kyllä sitten löytyi selitys. Oli etukäteen suoritettuja hyväksiluettuja opintoja aimo määrä.
Itse tahkosin samaa tutkintoa HY:ssa 5 vuotta. Laiska ehkä olin opintojen suhteen, mutta olin myös töissä samalla pitkiä pätkiä.
Sellaisen kummallisen johtopäätöksen olen tehnyt sinänsä rajallisesta määrästä ihmisiä, että mielenterveyssyistä eläkkeellä on useita niitä hikareita, joiden pakkomielle oli saada joka tentistä 5. Jos tuli 4, piti mennä uusimaan.
Paljon huonomman lopputodistuksen saaneena olen työllistynyt paremmin.
Jos eläminen turvattu hyvin niin sitte hyvä keskittyä kun ei huolia.
Minusta tuli maisteri 2 vuodessa (siihen aikaan kun kandia ei ollut välitutkintona lainkaan), kotona oli 3 alle kouluikäistä lasta, joilla ei ollut päivähoitopaikkaa ja matkaa yliopistolle oli yli 50 km. Kyse on priorisoinnista, ei elämän jättämisestä elämättä.
Oppilaista ei kukaan, opiskelijoista lähes 8 %.