Miksi rokotteen haitoista ei puhuta?!
Älkää nyt heti poistako tätä keskustelua, pyydän. Haluaisin oikeasti ymmärtää tämän vaikenemisen... thl:n fb sivuilla paljon asiallisia kysymyksiä joihin ei vastata ja osa kysymyksistä poistuu. Tieteellistä keskustelua ei ole valtamediassa lainkaan. vain rokotepropagandaa. sikainfluenssan kohdalla peli vihellettiin poikki vaikka haittavaikutuksia oli paljon vähemmän kuin näissä piikeissä.
Tuhannet ihmiset haluavat vastauksia kysymyksiin joita ns.salaliittoteoriana pidetään. Aina vaan huudellaan että foliohattuilua ja kulkutautimyönteisyyttä mutta KUKAAN ei tule perustelemaan että miksi nuo väitteet ovat vääriä.
En ole koskaan elämässäni ollut näin ihmeissäni, turhautunut ja jopa ahdistunut siitä että näistä asioista ei puhuta. Joo, kuumetta ja pistoskohdan arkuutta... mutta entäs ne sadat ( maailmalla tuhannet ) jotka ovat saaneet haittavaikutuksia niin että ovat joutuneet sairaalahoitoon? Kuolemat. miksi ei kerrota niinkuin esim. Norjassa että tauti on vähemmän vaarallinen kuin rokote nuorille perusterveille.
Toivoisin että saisin kuulla asiallisia mielipiteitä siitä että onko teistä ok että kaikki kritiikki lakaistaan piiloon. enkä siis ole rokotevastainen... sitä korttia on tähän turha vetää, olen ottanut kaikki rokoteohjelman mukaiset rokotteet, kuten lapseni. tämä suoranainen painostus ja uhkailu kokeellisen rokotteen kohdalla vain..no, ei vakuuta. Jos meillä olisi tappava pandemia ja siihen turvallinen ja tehokas rokote, ei tarvitsisi painostaa ja uhkailla.
Kommentit (453)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Työnantaja voi vaatia käyttämään vaikka punaista firman logolla varustettua lippalakkia. Se on työnantajan ja työntekijän välinen asia.
Mitä tulee rokotepassiin niin siitähän on ollut jo EU:ssa selvyys, että rajanylityksiin voidaan vaatia JOKO voimassaoleva rokotus TAI negatiivinen testitulos. Mun nuoruudessani oli ihan normaalia, että ulkomaille matkustaessa oli rokotukset kunnossa ja passin lisäksi rajalla näytettiin keltainen pahvinen rokotustodistus. Oikeastiko pelkäät, että et saa mennä kirjastoon tai käydä ruokakaupassa, jos et ole ottanut rokotetta?
Jos täällä Suomessakin ihan avoimesti korkeassa virassa olevat puhuvat uudesta normaalista, omistamisen loppumisesta, autoilun muutoksista, asumisen muutoksista jne niin miten voi olla tuulesta temmattua epäillä vapaudenriistoa? Marin ja Saarikko ovat WEF yhteistyössä ihan virallisesti ja WEF taas kertoo avoimesti sivuillaan visioistaan älymaskista, taloudellisten resurssien uudelleenjaosta jne.
Voi jestas.
Miksi olemattomasta pitäisi puhua? Kaikki kaverit ovat jo saaneet ekan annoksen eikä kellään ole mitään sivuoireita.
Meitä boomereita ja meidän vanhempiamme on jo rokotettu yli 70 % ja mun kavereita 100 %.🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Työnantaja voi vaatia käyttämään vaikka punaista firman logolla varustettua lippalakkia. Se on työnantajan ja työntekijän välinen asia.
Mitä tulee rokotepassiin niin siitähän on ollut jo EU:ssa selvyys, että rajanylityksiin voidaan vaatia JOKO voimassaoleva rokotus TAI negatiivinen testitulos. Mun nuoruudessani oli ihan normaalia, että ulkomaille matkustaessa oli rokotukset kunnossa ja passin lisäksi rajalla näytettiin keltainen pahvinen rokotustodistus. Oikeastiko pelkäät, että et saa mennä kirjastoon tai käydä ruokakaupassa, jos et ole ottanut rokotetta?
No onhan tämä nyt ihan helvetin hullua menoa, mitä yhden influenssan kaltaisen taudin takia ollaan tälle maalle ja taloudelle tehty vuoden aikana tehty. Eipä minun nuoruudessani ole kukaan koskaan kysynyt rokotetiedoistani, se on ollut matkustaessakin täysin oma asiani. Ja toivottavasti on jatkossakin. Järki käteen.

Rokotukset on pitkällä? Rokotepassia kytätään? Missä ja kuka?
No onhan rokotukset jo pitkällä. Reilusti yli viidesosa on saanut jo piikin, kohta joka neljäs. Ja tuossa lukee "rokotepassia ajetaan" eli siihen pyritään. Duh.
Vasta ensimmäisen piikin. Nyt ihan oikeasti, jos sua noin paljon pelottaa ja ahdistaa, mene vaikka käymään baarissa kaljalla. Ovat vielä muutaman tunnin auki. Toivottavasti ovat jo kuukauden päästä pidempään auki. Ja hei...baarin ovella sulta EI kysytä rokotepassia.

Ei vielä kysytä, kenties puolen vuoden päästä kysytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Työnantaja voi vaatia käyttämään vaikka punaista firman logolla varustettua lippalakkia. Se on työnantajan ja työntekijän välinen asia.
Mitä tulee rokotepassiin niin siitähän on ollut jo EU:ssa selvyys, että rajanylityksiin voidaan vaatia JOKO voimassaoleva rokotus TAI negatiivinen testitulos. Mun nuoruudessani oli ihan normaalia, että ulkomaille matkustaessa oli rokotukset kunnossa ja passin lisäksi rajalla näytettiin keltainen pahvinen rokotustodistus. Oikeastiko pelkäät, että et saa mennä kirjastoon tai käydä ruokakaupassa, jos et ole ottanut rokotetta?
Jos täällä Suomessakin ihan avoimesti korkeassa virassa olevat puhuvat uudesta normaalista, omistamisen loppumisesta, autoilun muutoksista, asumisen muutoksista jne niin miten voi olla tuulesta temmattua epäillä vapaudenriistoa? Marin ja Saarikko ovat WEF yhteistyössä ihan virallisesti ja WEF taas kertoo avoimesti sivuillaan visioistaan älymaskista, taloudellisten resurssien uudelleenjaosta jne.
Voi jestas.
Siis voi jestas, että tällaista meille puhutaan suoraan ja sisältö ei miellytä vai mille voi jestas?

Hulluahan tämä meno on ollutkin. Ja hulluksi sen teki just se, että pelättiin koronapotilaiden täyttävän kaikki sairaalat. Nyt tosiaan pitää ottaa järki käteen. Rokotukset etenee ja sairaaloihin mahtuu. Missään vaiheessa ei ole ollut tarkoitus, että kukaan ei saisi tartuntaa, kukaan ei sairastuisi vakavasti tai kukaan ei kuolisi vaan ainoastaan se, että ne,jotka tarvitsevat sairaalahoitoa, mahtuisivat sairaaloihin ilman, että tarvitsee muuta ei-kiireellistä hoitoa jättää antamatta. Eli pitää päästä tilanteeseen, jossa koronavirukseen suhtaudutaan kuten influenssaviruksiinkin. Osa ottaa rokotteen, osa ei ota ja se olkoon jokaisen oma valinta.
En muista, milloin ne keltaiset rokotuskortit poistuivat. On tästä jo useampi vuosikymmen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Rokotukset on pitkällä? Rokotepassia kytätään? Missä ja kuka?
No onhan rokotukset jo pitkällä. Reilusti yli viidesosa on saanut jo piikin, kohta joka neljäs. Ja tuossa lukee "rokotepassia ajetaan" eli siihen pyritään. Duh.
Vasta ensimmäisen piikin. Nyt ihan oikeasti, jos sua noin paljon pelottaa ja ahdistaa, mene vaikka käymään baarissa kaljalla. Ovat vielä muutaman tunnin auki. Toivottavasti ovat jo kuukauden päästä pidempään auki. Ja hei...baarin ovella sulta EI kysytä rokotepassia.
Olen eri, jolle kirjoitit, mutta omassa tuttavapiirissäni ne, joita ahdistaa eniten, ovat ottaneet rokotuksen tai odottavat kovasti saavansa sen, koska ahdistus helpottuu heillä rokotteen myötä. Kun ei ahdista, ei koe tarvetta rokotukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Työnantaja voi vaatia käyttämään vaikka punaista firman logolla varustettua lippalakkia. Se on työnantajan ja työntekijän välinen asia.
Mitä tulee rokotepassiin niin siitähän on ollut jo EU:ssa selvyys, että rajanylityksiin voidaan vaatia JOKO voimassaoleva rokotus TAI negatiivinen testitulos. Mun nuoruudessani oli ihan normaalia, että ulkomaille matkustaessa oli rokotukset kunnossa ja passin lisäksi rajalla näytettiin keltainen pahvinen rokotustodistus. Oikeastiko pelkäät, että et saa mennä kirjastoon tai käydä ruokakaupassa, jos et ole ottanut rokotetta?
Jos täällä Suomessakin ihan avoimesti korkeassa virassa olevat puhuvat uudesta normaalista, omistamisen loppumisesta, autoilun muutoksista, asumisen muutoksista jne niin miten voi olla tuulesta temmattua epäillä vapaudenriistoa? Marin ja Saarikko ovat WEF yhteistyössä ihan virallisesti ja WEF taas kertoo avoimesti sivuillaan visioistaan älymaskista, taloudellisten resurssien uudelleenjaosta jne.
Voi jestas.
Siis voi jestas, että tällaista meille puhutaan suoraan ja sisältö ei miellytä vai mille voi jestas?
Jestas sille, että nuoko asiat vaikuttavat koronarokotteen ottamiseen tai ottamatta jättämiseen? Jos olisin itse nuori ja perusterve, en ottaisi rokotetta. Mutta en mä eläisi elämääni peläten, että mun omaisuuteni annetaan jollekin muulle, en saisi asua enää omistamassani asunnossa, en saisi liikkua missään omalla autolla jne, jos en ota koronarokotetta. Voihan Suomi joutua sotaankin vielä mun elinaikanani, mutta en mä aio jo nyt panikoida asiasta.

No en todellakaan sido tuota kaikkea rokotteen ottamiseen tai ottamattomuuteen, mutta silti pidän todella mahdollisena, että asiat ovat todella paljon toisin puolen vuoden, vuoden, viiden vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua. Kukapa olisi vuoden 2020 alussa uskonut tätäkään?
Jaahas, se on moderaattorin vapaaviikonloppu, kun tämä keskustelu on vielä täällä.

Voi tämä hulluus kehittyä vielä vaikka mihin suuntaan. Vapaudenrajoitus on päättäjien uusi villitys. Ei kommentoineet sanoneet, että rokotteen ottaminen tai ottamatta jättäminen liittyy täysin suoranaisesti noihin ilmiöihin, vedit nyt vähän mutkat suoriksi. Vaan kaikki tämä aiheeseen liittyvä muu hämmentävyys, pakottaminen ja uhkaaminen vapauden rajoituksilla lisää epäluuloa myös rokotetta kohtaan. Kuten myöskin se, ettei aiheesta juuri keskustella avoimesti, vaan todella mittavat sensuurit on päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Rokotukset on pitkällä? Rokotepassia kytätään? Missä ja kuka?
No onhan rokotukset jo pitkällä. Reilusti yli viidesosa on saanut jo piikin, kohta joka neljäs. Ja tuossa lukee "rokotepassia ajetaan" eli siihen pyritään. Duh.
Vasta ensimmäisen piikin. Nyt ihan oikeasti, jos sua noin paljon pelottaa ja ahdistaa, mene vaikka käymään baarissa kaljalla. Ovat vielä muutaman tunnin auki. Toivottavasti ovat jo kuukauden päästä pidempään auki. Ja hei...baarin ovella sulta EI kysytä rokotepassia.
Olen eri, jolle kirjoitit, mutta omassa tuttavapiirissäni ne, joita ahdistaa eniten, ovat ottaneet rokotuksen tai odottavat kovasti saavansa sen, koska ahdistus helpottuu heillä rokotteen myötä. Kun ei ahdista, ei koe tarvetta rokotukselle.
No aivan! Myös mun tuttavapiirissäni rokotteen ovat ottaneet ja ovat ottamassa ne, joilla on jokin riskitekijä. Omat kolmekymppiset lapseni eivät lainkaan hötkyile asian kanssa. Eivät ole edes päättäneet vielä, ottavatko rokotetta ollenkaan. Ovat olleet tyytyväisiä, että mä olen nyt saanut ekan annoksen, koska he ovat olleet huolissaan vain äidistään eli minusta eivätkä itsestään. Sen vuoksi en ymmärrä, miksi ihmistä, joka ei aio ottaa rokotetta, pelottaa ja ahdistaa jokin "agenda". En mä itsekään ottanut rokotetta jonkun "agendan" vuoksi vaan siksi, että covid-19 on tutkimusten mukaan monielinsairaus eikä mulla ole kuin yksi munuainen. En halua, että se vahingoittuu, koska jos niin käy, sitten ravaan kolme kertaa viikossa dialyysihoidossa eli bye bye lomareissut loppuelämäkseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Työnantaja voi vaatia käyttämään vaikka punaista firman logolla varustettua lippalakkia. Se on työnantajan ja työntekijän välinen asia.
Mitä tulee rokotepassiin niin siitähän on ollut jo EU:ssa selvyys, että rajanylityksiin voidaan vaatia JOKO voimassaoleva rokotus TAI negatiivinen testitulos. Mun nuoruudessani oli ihan normaalia, että ulkomaille matkustaessa oli rokotukset kunnossa ja passin lisäksi rajalla näytettiin keltainen pahvinen rokotustodistus. Oikeastiko pelkäät, että et saa mennä kirjastoon tai käydä ruokakaupassa, jos et ole ottanut rokotetta?
Jos täällä Suomessakin ihan avoimesti korkeassa virassa olevat puhuvat uudesta normaalista, omistamisen loppumisesta, autoilun muutoksista, asumisen muutoksista jne niin miten voi olla tuulesta temmattua epäillä vapaudenriistoa? Marin ja Saarikko ovat WEF yhteistyössä ihan virallisesti ja WEF taas kertoo avoimesti sivuillaan visioistaan älymaskista, taloudellisten resurssien uudelleenjaosta jne.
Voi jestas.
Siis voi jestas, että tällaista meille puhutaan suoraan ja sisältö ei miellytä vai mille voi jestas?
Jestas sille, että nuoko asiat vaikuttavat koronarokotteen ottamiseen tai ottamatta jättämiseen? Jos olisin itse nuori ja perusterve, en ottaisi rokotetta. Mutta en mä eläisi elämääni peläten, että mun omaisuuteni annetaan jollekin muulle, en saisi asua enää omistamassani asunnossa, en saisi liikkua missään omalla autolla jne, jos en ota koronarokotetta. Voihan Suomi joutua sotaankin vielä mun elinaikanani, mutta en mä aio jo nyt panikoida asiasta.
No en todellakaan sido tuota kaikkea rokotteen ottamiseen tai ottamattomuuteen, mutta silti pidän todella mahdollisena, että asiat ovat todella paljon toisin puolen vuoden, vuoden, viiden vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua. Kukapa olisi vuoden 2020 alussa uskonut tätäkään?
En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta jos jotain elämä on mulle opettanut niin se on, ettei tulevaisuuden murheita kannata surra vielä tänään. 5 vuoden päästä sulla saattaa olla vaikka pitkälle levinnyt syöpä, mutta tuskin sä nyt elät sellaista peläten, eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Rokotukset on pitkällä? Rokotepassia kytätään? Missä ja kuka?
No onhan rokotukset jo pitkällä. Reilusti yli viidesosa on saanut jo piikin, kohta joka neljäs. Ja tuossa lukee "rokotepassia ajetaan" eli siihen pyritään. Duh.
Vasta ensimmäisen piikin. Nyt ihan oikeasti, jos sua noin paljon pelottaa ja ahdistaa, mene vaikka käymään baarissa kaljalla. Ovat vielä muutaman tunnin auki. Toivottavasti ovat jo kuukauden päästä pidempään auki. Ja hei...baarin ovella sulta EI kysytä rokotepassia.
Olen eri, jolle kirjoitit, mutta omassa tuttavapiirissäni ne, joita ahdistaa eniten, ovat ottaneet rokotuksen tai odottavat kovasti saavansa sen, koska ahdistus helpottuu heillä rokotteen myötä. Kun ei ahdista, ei koe tarvetta rokotukselle.
No aivan! Myös mun tuttavapiirissäni rokotteen ovat ottaneet ja ovat ottamassa ne, joilla on jokin riskitekijä. Omat kolmekymppiset lapseni eivät lainkaan hötkyile asian kanssa. Eivät ole edes päättäneet vielä, ottavatko rokotetta ollenkaan. Ovat olleet tyytyväisiä, että mä olen nyt saanut ekan annoksen, koska he ovat olleet huolissaan vain äidistään eli minusta eivätkä itsestään. Sen vuoksi en ymmärrä, miksi ihmistä, joka ei aio ottaa rokotetta, pelottaa ja ahdistaa jokin "agenda". En mä itsekään ottanut rokotetta jonkun "agendan" vuoksi vaan siksi, että covid-19 on tutkimusten mukaan monielinsairaus eikä mulla ole kuin yksi munuainen. En halua, että se vahingoittuu, koska jos niin käy, sitten ravaan kolme kertaa viikossa dialyysihoidossa eli bye bye lomareissut loppuelämäkseni.
No ei kai se agendan olemassaolo ole riippuvainen siitä, kuinka moni käy rokotteella tai ei käy.

Sanoit sen liittyvän kyttäämiseen. Niin miten?

No, olet päätöksesi tehnyt ja piikin ottanut. Miksi koet tarpeelliseksi enää keskustella aiheesta ja agendoista? Mitä se sinua tässä vaiheessa enää pitäisi liikuttaa?
Olen koko ajan rokotteiden kanssa tekemisissä.
Lupa laittaa rokotteita on millä aikataululla tahansa, se on ihan THL ohjeistus, paitsi elävät rokotteet. Ei siis vaadi sitä 14vrk väliä.
Voidaan laittaa saman aikaisesti vaikka neljää eri rokotetta (yleistä) esim pikkulapselle voi tulla yhdellä kertaa neljään raajaan eri rokotteet.
Nyt tässä myös silmiinpistävä kun vaan punkki nostetaan esille 14vrk sääntönä. Kun näitä muitakin rokotteita on....
Mitä kaikkea ihmeellisyyttä onkaan tulossa...
En ehkä jatkossa pysty enään tekemään työtäni, koska se sotii jo paljon omia arvojani vastaan.. tämä tapahtuu pikkuhiljaa ja yritetään hivuttaa juttuja huomaamattomasti..
Itse olen jo vaan hoksannut tämän mihin kaikkeen pikkuhiljaa pyritään.
Surullista seurata, kun perus taatelintallaaja ei pysty asioihin vaikuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä tarvitsisi tehdä nyt jotain loppuelämän päätöksiä maskista tai muusta. Tänään en halua rokotetta. Tilanne voi olla eri puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Viittaat ilmeisesti mun kommenttiini, joka taas oli kommentti niille, jotka epäilivät maskien käytön jäävän pysyväksi ilmiöksi. Ei se jää, koska vain pieni osa suomalaisista HALUAA kulkea maski naamallaan. Eiköhän ihmiset ala luopua maskeistaan heti, kun se heille itselleen sopii. Läheskään kaikki ei ole tähänkään mennessä käyttäneet maskeja. Jos joku haluaa käyttää maskia edelleen, ihan vapaasti saa tehdä niin.
Työnantajat edelleen kyllä vaativat maskin käyttöä, vaikka rokotukset ovat jo pitkällä ja tauti hiipuu muutenkin. Ei ole merkkejä, että niistä luovuttaisiin esim. kaupan alalla. Yksilön valinta on aika kyseenalainen käsite siinä kohtaa. Puhutaan myös, että piikin ottaminen on oma valinta. No ei näytä siltä, jos tosissaan ajetaan jotain rokotepassia, eli aiotaan tarkkailla systemaattisesti jokaisen ihmisen rokotetietoja ja näiden perusteella evätään ihmisten oikeus liikkua ja elää. Se siitä yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta omaa kehoa kohtaan. Uskon, että rokotekriittisyyskin perustuu juuri näihin seikkoihin monella. Ihmisillä todellakin alkaa herätä ajatuksia, että tässä on nyt jotain muuta agendaa taustalla.
Rokotukset on pitkällä? Rokotepassia kytätään? Missä ja kuka?
No onhan rokotukset jo pitkällä. Reilusti yli viidesosa on saanut jo piikin, kohta joka neljäs. Ja tuossa lukee "rokotepassia ajetaan" eli siihen pyritään. Duh.
Rokotettuja on 4% Duh