Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Synnytyksestä
06.05.2021 |
Täällä pian ensisynnyttäjä, hei.
Minua on ihmetyttänyt tapa, jolla neuvolassa keskustellaan synnytyksestä. Haluaisinkin kuulla synnyttäneiden kokemuksia. Nostin neuvolassa esiin pelon kovasta kivusta. Tähän terkka sanoi, että kiputuntemukseen voi itse asenteella vaikuttaa tosi paljon, ja että kipuhan on "pään sisällä". Kehotti miettimään jo etukäteen millä eri tavoilla voisi itse kipua lievittää.
Jäin miettimään, että onko synnytyskipu jotenkin niin erilaista, kuin jos vaikka murtaa raajansa tai on ollut leikkauksessa tai muuten vammautuu? Sanottaisiinko tällaiselle potilaalle että kipua pitää ja voi hoitaa asenteella, ja että sehän on vaan pään sisällä? Ymmärrän pointin ja tietyn totuudenkin sen takana, mutta kaksikin terkkaa on kovasti korostanut tuota omaa asennetta ja saaneet synnytyskivun kuulostamaan suorastaan helpolta jutulta. Kun taas muiden naisten tarinoista ilmenee usein ihan muuta vaikka toki on kauhean yksilöllistä... Miten se konkreettisesti tehdään, että omaa päätä säätämällä sitten lievitetään sitä kipua, jos se tuntuu ylipääsemättömältä?
Lisäksi kysyi toiveitani henkilökunnalle synnytyksen suhteen. Sanoin, että luotan kyllä henkilökunnan ammattitaitoon. Oli vaikea keksiä mitä erityisiä toiveita nyt olisi. Tähän terkka totesi, että ymmärrän varmaan, ettei henkilökunta ammattitaidostaan huolimatta kerkeä olemaan kauheasti paikalla tukenani, vaan aika paljon pitää pärjätä yksin. Korosti, että täytyy valmistautua itse huolellisesti synnytykseen koska henkilökunta ei voi olla apuna koko ajan.
Minulle jäi ensikertalaisena vähän outo ja epävarma olo. En nyt ajatellutkaan, että joku pitäisi koko ajan kädestä. Mutta mitähän tuo valmistautuminen nyt käytännössä meinaa? Täytyykö minun nyt ennen synnytystä hankkia jotain ihan tiettyä tietopohjaa että selviän? Mitä jos vaivun siihen paljon puhuttuun "synnytystilaan" enkä edes ole oikein järjissäni? Eihän siinä mikään preppaaminen sitten auta...
Juu tiedän, olisi heti pitänyt kysyä terkalta tarkennuksia mutta en jotenkin heti osannut. Kysyn kun seuraavan kerran nähdään kyllä, mutta nyt kaipailisin vähän kokemuksia ja ajatuksia muilta... Eli miten "valmistaudutaan" synnytykseen niin, että pärjäisi mahdollisimman itsenäisesti?
Kommentit (95)
Tietenkään kipu ei ole vain pään sisässä. Mutta mulle oli tärkeä ohje, että kivun vietäväksi ei pidä heittäytyä vaan täytyy yrittää jollain tapaa säilyttää itsensä hallinta ja muistaa hengittää. Tätä on vaikea selittää, mutta ehkä ymmärrät.
Tietoa on varmaan hyvä hankkia, mutta varaudu, että suunnitelmiin tulee muutos. Joskus epiduraalia ei ehdikään antaa tms. Siksi kannattaa pitää mieli avoimena. Joillekin tämä on pettymys jos toiveet eivät toteudu.
Itse olen synnyttänyt vain ilokaasun voimalla. Ihan hyvin meni, sattuu toki, mutta tekisin vielä uudestaankin jos ikä antaisi myöten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen, että synnytykseen valmistautuminen ei ole sama asia kuin synnytyksen suunnittelu. Ja taas suunnitelma ei ole sama asia kuin käsikirjoitus. Hyvään valmistautumiseen luonnollisesti lukeutuu myös riskeihin tutustuminen.
Voisi ajatella, että synnytys on yleensä enemmän maraton kuin spa-kylpylä loma. Mutta matkan jälkeen tulee maali.
Eli kyllä se lapsi syntyy vaikka et tee vesirakkuloita selkääsi tai istu lutraamassa ammeessa. Kai niistä joku myös tykkää. Sama koskee epiduraalia, voi pyytää mutta ei ole pakko.
Ekan lapsen synnytystoiveisiin en osannut kirjata mitään. Ajattelin vain päässäni, että haluan kyllä epiduraalin.
Toisen lapsen kohdalla osasin jo toivoa:
- epiduraali heti kun mahdollista
- kipua voisin lievittää kylvyssä, jos tilanne sen sallii
- ei harjoittelijoita
- mahdollisimman nopea kotiutuminen sairaalasta
- annetaan napanuoran sykkiä loppuun ennen katkaisua
- ei lisämaitoa kuin perustellusta syystä
- vauva heti tissille
Joku kommentoi, että kivut ovat aaltomaisia ja siksi siedettäviä. Sitä minäkin odotin ensimmäisessä synnytyksessäni, mutta koska synnytys käynnistettiin oksitosiinilla, olinkin alituisessa kiputilassa, joka ei hellittänyt. Oli vain kipua, kipua ja kipua, kunnes sain epiduraalin. Myös toisen lapsen synnytys käynnistettiin, mutta silloin oksitosiinia annettiin vähemmän ja silloin tunsin aaltomaiset supistukset. Eli aina ei voi luottaa kivun aaltomaisuuteenkaan: riippuu tapauksesta. Sen sijaan minulla loppui kivut tasan siihen synnytykseen. Minulla ei ollut mitään kipuja sen jälkeen enää ja ihmettelin, kun osastolla tarjoiltiin koko ajan särkylääkettä. Nämäkin ovat siis yksilöllisiä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytyskivut eivät todellakaan unohdu heti, kun vauva nostetaan rinnoillesi. Kannattaa varautua jälkisupistuksiin, huolimattomasti kursittuihin repeämiin, kivuliaisiin vessakäynteihin ja ettet ehkä pysty istumaan viikkokausiin.
Kai näihin saa kipulääkettä niin halutessaan? En helvetissä ala kärsimään enempää!!
Kyllä saa. Osastolla annetaan kyllä särkylääkkeitä, jos pyytää. Nou hätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oi apua, tänne on tullut ihan valtavasti hienoja kommentteja!!! Moni on kirjoittanut tosi paneutuen ja ajatuksella ja tästä ketjusta on ollut minulle ihan _valtavasti_ apua! Kiitos jokaikiselle kirjoittajalle! <3
Huomaan että alan päästä yli jostain... asennevammasta? tai jumituksesta? johon olin jäänyt tämän valmistautumisen suhteen... yhä enemmän alan tajuta, mitä se synnyttäjän oma osuus tässä tarkoittaa ja miksi on tärkeä valmistautua. Ehkä, siltä ainakin tuntuu...
Kylläpä kannatti avata tämä ketju tänne. Toivottavasti joku muukin synnyttäjä hyötyisi tästä ja kaikista hyvistä neuvoista joita olette antaneet!
AP, joka alkaa jo jopa vähän odottaa synnytystä :D
Minulla laskettuun aikaan enää pari viikkoa ja on ollut tosi samat ajatukset kuik sinulla. Valmistautumista haittasi myös se että vauva oli perätilassa noin viikolta 25 ja valmistauduin ajatuksissani rehellisesti sanoen enemmän sektioon kuin synnytykseen. Nyt kun vauva saatiinkin kääntymään loppumetreillä ja synnytystapa onkin luultavammin nornaali alatiesynnytys, olen ollut vähän paniikissa. Tässä ketjussa oli onneksk hyviä linkkejä, vinkkejä ja ajatuksia. Kiitos siis omastakin puolestani
Eikö sun mies tule mukaan synnytykseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minullakaan ole ollut mitään toiveita synnytyksiin ja hyvin on mennyt. Kyllä henkilökuntaan voi luottaa eikä yksin tarvitse pärjätä, paitsi silloin kun synnytys on vasta käynnistymässä ja odotellaan avautumista.
Vähän tökerösti kertoi tuon kipuasian, mutta pointiksi voisin ymmärtää, että jos voivottelee kipua ja jää makaamaan, niin kyllähän se silloin voi olla pahempaa kipua. Kannattaa yrittää rentoutua, kävellä, käydä suihkussa yms. niin synnytys etenee nopeammin eikä kipukaan ole niin paha. Ja kyllä se suhtautuminen kipuunkin jo yksinään auttaa; kun ajattelee, että minä kestän tämän ja tällä on tarkoitus, kipu onkin kestettävämpää. Jos ajattelee, että miksi tämä tapahtuu minulle ja en kestä, ei sitä kestäkään. Onhan se kipu joka tapauksessa ehkä pahinta kokemaasi kipua ja kannattaa ottaa vastaan kaikki haluamasi kivun lievitykset.
Minullakin ensimmäinen synnytys käynnistettiin yliaikaisena ja muutenkin kaikki meni toisin kuin olin suunnitellut. Päätin hyväksyä tilanteen ja keskityin siihen, että vauva oli terve. Tärkein oppi tätä synnytystä varten olivat rentoutusharjoitukset.
Olisin toivonut tutustuneeni paremmin imetykseen ja rintapumppuihin ja vauvan kantovälineisiin ennen synnytystä. Onneksi olin tietoinen sairaalan imetysvalmentajasta, josta tuli korvaamaton apu, kun vauvalleni ei sopinut perus imetysrytmi, vaan häntä piti herätellä kesken imetyksen. Kävisin jo etukäteen Imetyksen tuki ry:n sivuilla.
Nyt olen toista kertaa raskaana ja aion ehdottomasti tutustua sähköiseen rintapumppuun ja hankkia tarpeeksi pitkän kantoliinan ja yrittää opettaa vauvan ruokailemaan liinassa, niin en ole sidottu istumiseen niin paljon. Ja ottaa paljon rennommin kuin ensimmäisen kanssa ;)
Hyvin se menee, kaikki vaiva on sen arvoista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kipu sikäli erilaista, että se ei ole koko ajan, vaan tulee supistusten mukana.
Itsellä taas oli aivan kamala kipu jatkuvasti, enkä enää erottanut supistuksiakaan siltä kivulta. Puudutteet ja kaikki sain. En tiedä mistä johtui, mutta oli niin kamala kipu, etten suostu ikinä enää yhtään lasta synnyttämään.
Tässä viiden äiti, ja kaikkea on sattunut, pahaa repeämää ja vähän hoitovirhettäkin. Kaikesta selvittiin kuitenkin.
Sen verran piti tulla lohduttamaan että _useimmilla_ on niin että suurin kipu tulee avautumisesta. Se itse ponnistus ei omalla kohdalla sattunut oikeastaan yhtään, paitsi sillä kerralla kun tuli paha repeämä.
Mä silloin ensisynnyttäjänä jännitin hirveästi ponnistusta, luulin että se sattuu ja siinä pitää ”huutaa”.
Olen ponnistanut aina hipihiljaa sanaakaan sanomatta, sillä kun pidättää hengitystä ponnistustyöntämisen ajan, saa nopeutettu ponnistusvaihetta todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistat pyytää puudutuksen hyvissä ajoin.
Mitä on hyvissä ajoin? Valitettavasti pelkään neuloja enkä kestä ajatusta, että jotain pistetään selkärankaan. Tuntuu että kärsin kivusta mieluummin. Ehkä mieli muuttuu...
AP
Itse sain jonkin tyylistä kohdunkaulan puudutusta, ei tuntunut ollenkaan pisto. Ja ei vaikuta niin kovasti kuin vaikka epiduraali. Tosin sitä puudutusta voi antaa vain siinä aukeamis vaiheessa, helpotti kovasti ainakin minua.
Onko sinulla tukihenkilö mukana synnytyksessä? Mies tai joku muu? Jos ei, niin suosittelen kyllä ottamaan jonkun mukaan. Ilmeisesti moni ottaa ihan vaikkapa jonkun kaverinsa mukaan. Pelkkä läsnäolo auttaa tilanteessa.
Synnytykseen voi käytännössä mennä täysin "puskista". Siellä neuvotaan, eikä jätetä yksin, vaikka joku niin voi pelotellakin. On hälytysnapit käytössä ja seuranta päällä. Saat apua kyllä (melkein) heti, jos sellaista tarvitset. Toki, jos on paljon synnyttäjiä samaan aikaan, niin eivät ehdi koko ajan olemaan sinun huoneessasi.
Jos olet perehtynyt erilaisiin kivunlievityksiin esim. niin kannattaa niistä mainita. Muistaakseni kysytään ennakkoonkin jotain toiveita jollain lomakkeella.
En ole itse synnyttänyt, vaan ollut mukana miehenä. Ensimmäisellä kerralla puolisolla tuli valtavat verenvuodot ja tajukin lähti. Oli aika pelottava tilanne kyllä, mutta koko ajan oli kätilöt ja lääkärit siinä pyörimässä ja jälkikäteen ajateltuna oli ammattimaista toimintaa.
Neuvolassa toki neuvonta oli juurikin sellaista "hyvin se menee" jne.. No enpä tiedä, mitä muutakaan ne voisi sanoa. Ehkä tarjota jotakin terapiaa jos oikein kauhistuttaa.
Synnytyksen jälkeen kätilöt ja hoitajat ym. auttoi kyllä kaikessa mahdollisessa. Imetyksessä jne. Jos esim. heikottaa, niin auttavat vaippojen vaihdossa ja ihan kaikessa.
"Eli vaikka joutuukin olemaan paljon itsekseen, niin kai joku ammattilainen vähän katsoo, ettei ole mitään normaalista poikkeavaa meneillään?"
Kyllä ne kokoajan seuraa tarkasti vointiasi ja paljon siis "etänä". Joku anturi irtosi vauvan päästä ja aika nopeasti tulivat paikalle katsomaan ja laittamaan uuden. Ja aina voi painella sitä hälynappia jos huolettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä viiden äiti, ja kaikkea on sattunut, pahaa repeämää ja vähän hoitovirhettäkin. Kaikesta selvittiin kuitenkin.
Sen verran piti tulla lohduttamaan että _useimmilla_ on niin että suurin kipu tulee avautumisesta. Se itse ponnistus ei omalla kohdalla sattunut oikeastaan yhtään, paitsi sillä kerralla kun tuli paha repeämä.
Mä silloin ensisynnyttäjänä jännitin hirveästi ponnistusta, luulin että se sattuu ja siinä pitää ”huutaa”.
Olen ponnistanut aina hipihiljaa sanaakaan sanomatta, sillä kun pidättää hengitystä ponnistustyöntämisen ajan, saa nopeutettu ponnistusvaihetta todella paljon.
Itsellä kyllä päinvastoin; en missään nimessä pidättäisi hengitystä vaan jatkoin sitä samaa tasaista matalaa hengitys(ääntä) ponnistuksen läpi. Vauva tuli kohdun puskemana ulos, itse koitin vaan rentoutua läpi ponnistuksen.
Muu vinkki täällä jo tulikin, eli on mahdollista että epiduraalia ei ehditä antaa, joten sen vuoksi jokaisen kannattaa valmistautua myös lääkkeettömin menetelmin kivun helpottamiseen.
Alue: Aihe vapaa
Synnytykseen kannattaa valmistautua mutta samalla tiedostaa, että se ei välttämättä mene niin kuin oppikirjassa. Eli valmistaudu myös luopumaan ennakkoajatuksistasi ja hyväksymään, että et voi valmistautua täydellisesti. Ei tarvitsekaan, koska sitä varten synnytetään sairaalassa, että siellä ammattilaiset osaavat toimia kaikissa tilanteissa ja ohjata sinua.
Minun synnytykseni oli hyvin erilainen kuin etukäteen kuvittelin. Synnytys jouduttiin käynnistämään, ja lääkesupistukset alkoivat heti niin rajuina ja tiheinä, että menetin kokonaan hallinnan tunteen ja olin vain kivun riepoteltavana. Onneksi sain kaikki mahdolliset kivunlievitykset, vaikka olin ajatellut, että en tarvitse mitään.
Kaikki meni loppujen lopuksi muuten oikein hyvin, ja sekä vauva että minä olimme turvassa koko ajan ja meistä pidettiin hyvää huolta.
Jos nyt saisin ottaa saman uusiksi, valmistautuisin imetyksen aloittamiseen paremmin, se nimittäin ei onnistunut meillä ollenkaan. Jos vauva ei jaksakaan imeä, rintoja on pumpattava alusta asti ja paljon. Minä en tajunnut tätä ja olin synnytyksen jälkeen niin poikki, etten jaksanut tarpeeksi. Myöhemmin yritin, mutta ei enää onnistunut. En olisi arvannut, että siitäkin tulee niin iso suru.
Ai niin, ota mukaan paljon pillimehuja. Ja nuku kun voit. Synnytys voi kestää, ja siihen kannattaa mennä levänneenä. Tsemppiä <3