Lue keskustelun säännöt.
Kouluikäisten kotiäitejä paikalla?
06.05.2021 |
Joudutteko jatkuvasti puolustelemaan ja selittelemään kotona oloanne tuttaville, sukulaisille ym.? Itse olen huomannut että puolituttujen ja sukulaisten jatkuva kysely ja kotonaoloni ihmettely on alkanut vaikuttaa jo itsetuntooni ja mielialaani ja olen ruvennut välttelemään ihmisten tapaamista. Tunnen itseni jotenkin b-luokan ihmiseksi tämän myötä.
Kuitenkin ratkaisumme kotona olostani toistaiseksi on miehen kanssa yhdessä sovittu ja meidän perheelle tämä sopii, ei pitäisi olla kenenkään muun ongelma. Ja en nosta työttömyyskorvausta, toimeentulotukea tms. että siitäkään ei pitäisi olla kenellekään ongelmaa.
Onko muilla isojen lasten kotiäideillä samanlaista?
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti monissa muissa maissa esim. keski-euroopassa naiset voivat jäädä kotiin vaikka loppuiäkseen ilman että se herättää mitään kummastelua tai puolituntemattomien "huolta" hänen tulevaisuudestaan.
Kai se on jotenkin perisuomalainen ajattelu että vain palkkatyön kautta ihmisellä on jotain arvoa, tuosta ajattelusta olisi kyllä jo aika päästä irti. Tämähän näkyy yhtä lailla suhtautumisessa työttömiin, vammaisiin, vanhuksiin, kun eivät tuota mitään niin ovat monien silmissä pohjasakkaa ja vähempiarvoisia.
Minusta tämä taas kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta ja naisen asemasta täällä suomessa naisen asema on paljon tasavertaisempi miehiin nähden verrattuna moniin muihin maihin. Nainen on paljon itsenäisempi täällä, mikä on myös hyvä asia. Naisen tulee turvata oma tulevaisuus ja olla riippumaton miehestä, tai tähän on suomalainen yhteiskunta kovaa vauhtia menossa.
Kotiäitivuosinani minusta tuli puolikkaan omakotitalon omistaja. Ei mikään huono korvaus lastenhoitotyöstä ja kotityössä olin tasa-arvoinen puolisoni kanssa - rahat olivat yhteisiä.
Aikanaan kun siirryin työelämään, vastassani oli kiukkuinen, hierarkkinen naisvaltainen ala. Sain todella tutustua siihen, mitä tarkoittaa epätasa-arvo. - No, tilanne korjaantui, kun pikku hiljaa kouluttauduin ja pätevöidyin alalleni. Kun menee koulutuksessa ohi kotiäitimenneisyyttä halveksivien työkavereiden, mahdollinen haukku siirtyy selän taakse, eikä enää tee haavaa :D
(Ja miehen kanssa rahat ovat edelleen yhteisiä...)
Oliko mahdollisedti kyseessä hoitoala tai varhaiskasvatus? Niissä molemmissa tuntuu olevan työilmapiirissä paljon mätää.
Vähän ohi aiheen, mutta aika käsittämätöntä, että hoitoala ja varhaiskasvatus työpaikkona hirveitä. Luulisi ihmisiä työkseen hoitavia olevan empaattisia toisilleen.
Tosin kirkon työntekijät kuuleman mukaan ovat pahimpia työpaikkakiusaajia. On tainnut kymmenen käskyä unohtua!
Sen verran joskus kouluoloihinkin sivusta kurkistanut, ettei edes kutsumus ja lapsirakkaus tee ihmisestä pyhimystä. -"Ihminen on ihmiselle susi."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselleni ei riittäisi, tarvitsen aikuista seuraa ja älyllisiä haasteita. Olisihan se hävytöntä heittää korkeakouluopinnot hukkaan ja jäädä kotiin.
Kukin tyylillään. Kolme lasta on hyviksi aikuiseksi kasvanut vaikka töissä olenkin.
Kotiäitivuosinani opiskelin kaikenlaista mielessä tulevaisuus, kun lapset kasvavat. Tein myös pikkulämpimiksi hiukan töitä, jotta on pieniä verkostoja sekä työkokemusta. Ehdinpä hankkia ne korkeakoulututkinnotkin aikanaan ja nyt on työuraa takana pian riittävästi.
Parasta ja kehittävintä aikaa elämässäni olivat vuodet lasten kanssa, henkisen kasvun tehokkainta aikaa. Älyllisiä haasteita oli ihan riittävästi (emme oppineen mieheni kanssa keskustelleet pelkästään vaippojen hinnoista).
- Valitettavasti työelämä sinänsä ei tarjoa automaattisesti yhdistelmää aikuinen seura + älyllinen haaste. Älylliset haasteet ihminen hankkii ja tarjoaa itse itselleen. Esim. kotiäitiyden ohella luin valtavasti eräästä itseäni kiinnostavasta aihepiiristä, joka olisi ollut potentiaalinen suuntautumisvaihtoehto työuraa ajatellen. Mutta ei lopulta päätynyt edes sivuaineeksi, koska toinen tieteenala vei mukanaan. -Silti tuo passiivinen harrastuneisuus-osaaminen näyttääkin olevan kaiken aikaa läsnä työssäni ja sen tyyppistä "taipumusosaamista" vaativat tehtävät ovat ujuttautuneet toimenkuvaani jotenkin itsestään :).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti oli kotiäiti, kunnes kaikki lapset oli kouluiässä. Meitä oli useampi, joten se oli hänelle aika monen vuoden rasti. Nyt on jäämässä eläkkeelle, ja eläke on tietysti aika pieni. Ei silti kadu mitään, sanoo aina, että ne oli hänen elämänsä parhaat vuodet. Itsekin koen, että se oli meille hyvä ratkaisu. En silti ehkä tekisi samaa, vaikka olen kyllä päättänyt, että jos joskus saan lapsia, niin päiväkotiin niitä ei laiteta, ei ainakaan kovin pieninä. Mieheni, joka on tehnyt vuosia töitä varhaiskasvatuksessa, on ehdottomasti samaa mieltä.
Tuttava LTO laittoi lapset pph:lle hoitoon, mennessään itse töihin.
Lastentarhanopet, jotka tunnen, ovat sanoneet, etteivät sellaiseen paikkaan omiaan veisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa naisista sanoo, ettei haluaisi olla kotona. Suurin osa kuitenkin sanoo lopettavansa työnteon, jos olisi varaa/voittaisi lotossa. Pikkuinen ristiriita. Eikö lottovoittajana sitten kaipaakaan niitä älyllisiä haasteita ja työyhteisöä?
Terkuin 52v nainen, joka jäi kotiin 25 vuotta sitten keskituloisen miehen vaimona mutta joka nyt on miljönääri (kiitos miehen uran ja avioehdon puutteen) ja edelleen kotona. Tylsää ei kuitenkaan ole ja sosiaalisia kontaktejakin riittää.
Haluaisiko suurin osa miehistä olla kotona, jos olisi varaa? Sanoisiko suurin osa miehistä lopettavansa työnteon? Onko miehesi lopettanut työnteon ollessaan miljonääri? Vai onko omaisuus kiinni yrityksessä?
Jos on opiskellut itselleen mielekkään ammatin, niin sitä tekee ihan mielellään.
Väittäisin, että suhteellisen iso osa ihmisistä lopettaisi säännöllisen työnteon, jos olisi miljonääri. Sisältöä saa elämään muutenkin kuin painamalla töitä hiki hatussa. Vähemmistönä on ne onnekkaat, jotka ovat löytäneet itselleen ammatin, joka on samalla intohimo ja elämän suola. Ja, jos joku on löytänyt elämän sisällön lapsistaan, onko se huonompi asia kuin näpyttää päätettä jonkun ison riistofirman hyväksi?
Minusta olisi ihanaa olla kotiäiti, samoin mieheni olisi mielellään koti-isä. Työnikin on ihan antoisaa, mutta muutama tunti viikossa sitä riittäisi. Koen äitiyden tärkeimmäksi tehtäväkseni ja omastakin ajasta nautin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäisin empimättä kotiäidiksi, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Naurettavaa ajatella että vain työstä voisi saada onnistumisen kokemuksia. Itse teen työtä vain ja ainoastaan siksi, että siitä saa rahaa elämiseen, ilon aiheet tulee perheestä, ystävistä ja harrastuksista.
Hyvä ystäväni on kotiäitinä ja kyllä hän on vuosien varrella moneen kertaan selitellä sitä ja puolustellakin. Kotiäitiys ei ole Suomessa kovin arvostettua.Mitä arvostettavaa siinä ylipäätään on?
Mitä arvostettavaa on lastensa hoitamisessa?
Herätys!
Eikö ne lapset ole koulussa?
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa naisista sanoo, ettei haluaisi olla kotona. Suurin osa kuitenkin sanoo lopettavansa työnteon, jos olisi varaa/voittaisi lotossa. Pikkuinen ristiriita. Eikö lottovoittajana sitten kaipaakaan niitä älyllisiä haasteita ja työyhteisöä?
Terkuin 52v nainen, joka jäi kotiin 25 vuotta sitten keskituloisen miehen vaimona mutta joka nyt on miljönääri (kiitos miehen uran ja avioehdon puutteen) ja edelleen kotona. Tylsää ei kuitenkaan ole ja sosiaalisia kontaktejakin riittää.
No, lottovoittajana voisi kuvitella että puolisokin vaihtaisi vapaalle. Kotiäitinä taas olet taloudenhoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta eikö kuitenkin ole niin, että kotiäidin mies ei ikinä suostuisi itse hoitamaan lapsia kotona vaimon tulojen varassa, koska hän pitäisi itseään liian hyvänä siihen? Hänen suuri miehuutensa typistyisi naisen tasolle, eikä se kävisi. Kaikki ajatukset kotihoidon hyvyydestä lapsille lentäisivät roskiin siinä vaiheessa jos äiti ei jäisikään kotiin, ja mikä tahansa sijoituspaikka tulisi ennemmin kyseeseen kuin että isä jäisi lastensa kanssa. Oli se lapsille hyvä tai ei.
Ei kyllä itsellä antaisi kunnia periksi ryhtyä hommaan, jonka mies kokisi itselleen nöyryyttäväksi, mutta minulle sopivaksi.
En ymmärrä tätä kotiäitivihaa. Kotiäitiys on työtä; samaan aikaan kasvatetaan tulevia veronmaksajia sekä työntekijöitä, siivotaan kotia, tehdään ruokaa perheelle yms. Tai sitten se viha on ehkä kateutta siitä, että monella 2000-luvun kotiäidillä on hyvä parisuhde, eikä pelkoa siitä, että mies jättäisi tai vastaavaa?
No joo, on tässä ketjussa hyviäkin puolia. On kivaa lukea, että monella muulla naisella on sama idea mielessä, enkä itse ole suinkaan ainoa; mielestäni yhtiä suurimmista mahdollisista saavutuksista on se, että lapset kasvavat järkeviksi ja terveiksi aikuisiksi, joista vanhemmat voivat olla ylpeitä, ja jonakin päivänä lapset perustavat omat perheensä, sekä vuorostaan kasvattavat omista lapsistaan älykkäitä ja itsevarmoja.
Itse en ole vielä kotiäiti, kun ei ole vakituista parisuhdetta yms ja olen aika nuori (alle 20v), mutta toivottavasti se aika koittaa mullekin joskus. Kuulostaa kivalta pitää kunnolla huolta omista lapsista, eikä sännätä heti töihin uuvuttamaan itseään. Tietysti toki jokainen tavallaan, ja olen täysin tietoinen siitä, että kotiäitiydessäkin on vaikeuksia, sillä asiasta on tullut luettua moneen kertaan, ja keskusteltua kotiäiteinä olleiden naisten kanssa. Oma äitini oli kotiäiti jonkin aikaa, ja palasi vähitellen töihin, kun olin alakoulussa; ajasta jäi hyviä muistoja, ja haluan tehdä itsekin samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vain suomalaisessa yhteiskunnassa aletaan jo tuttipulloikäisestä saakka puhua siitä mikä sinusta tulee isona? Ihmiset arvotetaan sen mukaan mitä sinä teet työksesi tai mitä olet saavuttanut. Naiset siinä missä mienetkin, samalle viivalle. Perhearvot hukkunut jo aikaa sitten.
Menet tuonne maailman toiselle puolen niin perhearvot ovat kunnia-asia ja lasten kasvatukseen panostetaan. Suomessa on työ ja ammatti, ja jopa jo alle 3.v.n kotihoitoa katsotaan alaspäin. Yritä siinä sitten itse arvostaa itseäsi. Ihmekään jos alkaa tuntua siltä ettei ihmisten ilmoille halua mennä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vain suomalaisessa yhteiskunnassa aletaan jo tuttipulloikäisestä saakka puhua siitä mikä sinusta tulee isona? Ihmiset arvotetaan sen mukaan mitä sinä teet työksesi tai mitä olet saavuttanut. Naiset siinä missä mienetkin, samalle viivalle. Perhearvot hukkunut jo aikaa sitten.
Menet tuonne maailman toiselle puolen niin perhearvot ovat kunnia-asia ja lasten kasvatukseen panostetaan. Suomessa on työ ja ammatti, ja jopa jo alle 3.v.n kotihoitoa katsotaan alaspäin. Yritä siinä sitten itse arvostaa itseäsi. Ihmekään jos alkaa tuntua siltä ettei ihmisten ilmoille halua mennä.
Osuit naulan kantaan! Suomessa on itsenäisyyden arvostus mennyt jo liiallisuuksiin. Pitää pärjätä itse, avun pyytäminen koetaan heikkouden merkiksi, jokainen vastatkoon itse itsestään jne. Kylmää menoa nykyään, mikä heijastuu myös siihen, että kotiäitinä et ole minkään arvoinen. Mutta huom, pätee vaan tosiaan kotiÄITEIHIN. Koti-isä on taas meriitti, joka nostaa miehen arvoa, sillä hän ymmärtää arvostaa pehmeitä arvoja kovien arvojen sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen vaikkakin vanha ketju! Täällä kouluikäisten kotiäiti. Olen kuullut tuon "Mitä teet päivisin?" . En tajunnut miksi sitä edes kysytään. Mitä äidit kotona nyt tekee, eikö se ole selvää? Siivoaa, pesee pyykkiä, korjaa vaatteita, lämmittää taloa (talvella), kesällä hoitaa kasvimaata, hoitaa lemmikit, palaverit lasten asioissa, lääkäri- tai hammaslääkärikäynnit, käyn kaupassa, leivon...! Teen kaikki kotityöt, kaikki. Mies on reissutyössä, tekee kyllä jotain raskaampia juttuja kun on kotona, esim kääntää perunamaan. Mutta minä hoidan lapset ja kodin. Ei mulla hirveästi "vapaata" aikaa päivällä jää, lapsilla on koulupäivät 4-6 tuntisia.
Kyllä joudun, mutta sanon heille, että mulla on pääomatuloja, niin ei tarvitse töissä käydä
Kun sovittiin mieheni kanssa, että jään kotiin, sovittiin samalla, että kolmasosa paljasta jää miehelle, kolmasosa mulle ja kolmasosa yhteiselle tilille. Oon koko ajan sijoittanut ja vaikka eletään edelleen sillä miehen palkan kolmanneksella, mulla on jo aika hyvät pääomatulot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kysely ja ihmettely on tuttua, koululaisten kotiäiti kun olen. Täällä kovasti pohditaan pärjäämistä, jos mies vaikka kuolisi tai lähtisi toisen matkaan. Meillä varallisuus ainakin mahdollistaa tämän ratkaisun ja olen ratkaisuun tyytyväinen. Mies tekee pitkää päivää ja matkustaa paljon, olen mielelläni kotona laittamassa lapset kouluun ja viemässä harrastuksiin. Sosiaalisista kontakteista ei ole pulaa, päivisin voi nääs harrastaakin ja tehdä esim vapaaehtoistyötä.
Jos pahin tapahtuisi, omaisuus jäisi minulle ja pärjäisin lasten kanssa.
Mullekin asiasta on ihmetelty ja suoraan päätäkin aiottu. Olen sanonut, että jos kerran on mahdollisuus ja olemme ratkaisuun tyytyväisiä niin miksei. Mieheni maksaa veroja niin paljon, että perheemme osalta verojenmaksu on kyllä hoidettu kalliimmin kuin monissa talouksissa. Tylsimmille olen sanonut suoraan, että pitävät vaan huolta omista asioistaan.
Jos olet itse ratkaisuun tyytyväinen, älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa. Myös perheellä on arvoa ja lapsesi varmasti muistavat hyvällä kotiäitiytesi. Tsemppiä.
Oletko ajatellut että jos menisit töihin kantamaan osuutesi perheen taloudesta, miehesi ei tarvitsisi tehdä niin pitkää päivää ja hän voisi olla myös läsnä lapsille? Lapsethan elävät nyt isätöntä elämää.
Nuo pitkät päivät ja matkustaminen kuuluvat mieheni ammattiin. Hän rakastaa työtään ja jatkaisi siinä normaalisti, vaikka menisinkin taas töihin. Kyse ei siis ole mistään lisätunteja raapivasta duunarista, joka koittaa ylläpitää elintasonsa pitkää päivää tekemällä. Hassua, että joku ajattelee näinkin. Ja eivät lapset elä isätöntä elämää, isä on vahvasti läsnä.
Minua kyllä säälittää lapset, joiden isälle ammatti ja ura on tärkeämmät kuin omien lasten kanssa oleminen. Ja jos sinä olisit töissä, mies ei ottaisi yhtään enempää vastuuta lapsistaan. Jotenkin halveksittava mies, miksi saada lapsia, jos työ menee edelle.
Minä olin kotiäiti 6 vuotta ja sitten ns harrastuksenomaisesti töissä pari vuotta. Ditten tapahtui se, mitä täällä pelätään eli mies lähti. En jäänyt tyhjän päälle, töitä on ollut koko ajan ja kun kuopus oli pieni niin valitsin työn, jossa sai olla kesät vapaana. Nyt kun lapset aikuidia teen väitöskirjaa. Edelleen olen iloinen siitä, että olen ollut lasteni kanssa mahdollisimman paljon. Tää ei vastaa ap: n kysymykseen, lähinnä reagoin noihin " mitä, jos tulee ero" juttuihin. Ihmiset saa ihmetellä mitä haluaa, ei kiinnosta.
Ei se työelämä ole aina mikään onnen täyttymys . Saattaa olla paljon paljon kurjempaa kuin kotiäitiys. Kiusaamista ja huonot palkat. Huonot esimiehet. Jatkuvan väsymyksen kanssa elämistä. Lapset ja perhe jää sivuun, kun ei jaksa pyörittää arkea enää. Eikä työkavereista saa aina kavereita elämäänsä.
Ennen ensimmäisen lapsemme syntymää olin ns. uraohjus, jolle työ oli todella tärkeää. Olin edennyt nopeasti uralla korkealle portaalle ja surin raskaana ollessani, miten äitiysloma katkaisee työuraani, vaikka lapsi olikin harkittu ja toivottu. Suunnittelin olevani max. puoli vuotta pois töistä vauvan vuoksi. Kävikin niin, että esikoisemme ei selvinnyt, vaan menehtyi pian syntymänsä jälkeen. Elämäni meni kertaheitolla ihan säpäleiksi. Palasin tosiaan töihin puolen vuoden päästä, kun henkinen vointi sen salli. Reilu vuoden kuluttua saimme toisen lapsen ja täysin uusiksi menneiden elämänarvojen vuoksi jäin kotiin pidemmäksi aikaa. Nyt meillä on kaksi lasta ja olen ollut kotona lähes yhtäjaksoisesti. En usko, että tätä ikinä katuisin kuolinvuoteellani. Alkuperäistä suunnitelmaani voisin katua.
Vierailija kirjoitti:
Ennen ensimmäisen lapsemme syntymää olin ns. uraohjus, jolle työ oli todella tärkeää. Olin edennyt nopeasti uralla korkealle portaalle ja surin raskaana ollessani, miten äitiysloma katkaisee työuraani, vaikka lapsi olikin harkittu ja toivottu. Suunnittelin olevani max. puoli vuotta pois töistä vauvan vuoksi. Kävikin niin, että esikoisemme ei selvinnyt, vaan menehtyi pian syntymänsä jälkeen. Elämäni meni kertaheitolla ihan säpäleiksi. Palasin tosiaan töihin puolen vuoden päästä, kun henkinen vointi sen salli. Reilu vuoden kuluttua saimme toisen lapsen ja täysin uusiksi menneiden elämänarvojen vuoksi jäin kotiin pidemmäksi aikaa. Nyt meillä on kaksi lasta ja olen ollut kotona lähes yhtäjaksoisesti. En usko, että tätä ikinä katuisin kuolinvuoteellani. Alkuperäistä suunnitelmaani voisin katua.
Mä taas ajattelin, etten koskaan halua lapsia. Mies halusi ja mä suostuin yhteen, kun mies lupasi kantaa päävastuun. Ja nyt lapsia on kaksi, molempien kanssa olen ollut 3kk kotona ja mies pidempään.
On mahtavaa olla äiti ja olen iloinen siitä, että mies sai suostumaan mut siihen yhteen.
Kysyjät ovat kiinnostuneita siitä, joko ap:llä on muutosta elämäntilanteessa, luultavasti siksi että ovat huomanneet hänen tyytymättömyytensä (olkoonkin, ettei kotirouvana olemisesta aiheudu puolison kanssa riitaa).
Ap on joutunut puolustelemaan kotirouvana olemista, hän ei onnistu olemaan siinä vakuuttava ja se harmittaa siksi, ettei hän koe kyselyitä välittämisen osoittamisina vaan epäkunnioittavana kohteluna, jota ei jostan syystä kykene torjumaan. Todennäköisesti tämä asetelma pätee vähän kaikessa, eli kyse ei varsinaisesti ole kotirouvana olemisesta, vaan luonteen uskottavuudesta yleisesti otaten.
Luultavasti ap on siis kokenut itsensä hyödyttömäksi kotiäitinäkin, ja on esittänyt kyselijöille epämääräisiä, keksittyjä juttuja tulevaisuuteensa, miellyttääkseen; sitten kun häntä yritetään "auttaa" (johonkin vielä parempaan) ap turhautuu, olihan hänen esityksensä jossain määrin feikkiä, ja nyt siihen pitäisi osata loogisesti vastata... *MOTHER HATERS!!!*
Haluaisiko suurin osa miehistä olla kotona, jos olisi varaa? Sanoisiko suurin osa miehistä lopettavansa työnteon? Onko miehesi lopettanut työnteon ollessaan miljonääri? Vai onko omaisuus kiinni yrityksessä?
Jos on opiskellut itselleen mielekkään ammatin, niin sitä tekee ihan mielellään.