Lue keskustelun säännöt.
Kouluikäisten kotiäitejä paikalla?
06.05.2021 |
Joudutteko jatkuvasti puolustelemaan ja selittelemään kotona oloanne tuttaville, sukulaisille ym.? Itse olen huomannut että puolituttujen ja sukulaisten jatkuva kysely ja kotonaoloni ihmettely on alkanut vaikuttaa jo itsetuntooni ja mielialaani ja olen ruvennut välttelemään ihmisten tapaamista. Tunnen itseni jotenkin b-luokan ihmiseksi tämän myötä.
Kuitenkin ratkaisumme kotona olostani toistaiseksi on miehen kanssa yhdessä sovittu ja meidän perheelle tämä sopii, ei pitäisi olla kenenkään muun ongelma. Ja en nosta työttömyyskorvausta, toimeentulotukea tms. että siitäkään ei pitäisi olla kenellekään ongelmaa.
Onko muilla isojen lasten kotiäideillä samanlaista?
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kysely ja ihmettely on tuttua, koululaisten kotiäiti kun olen. Täällä kovasti pohditaan pärjäämistä, jos mies vaikka kuolisi tai lähtisi toisen matkaan. Meillä varallisuus ainakin mahdollistaa tämän ratkaisun ja olen ratkaisuun tyytyväinen. Mies tekee pitkää päivää ja matkustaa paljon, olen mielelläni kotona laittamassa lapset kouluun ja viemässä harrastuksiin. Sosiaalisista kontakteista ei ole pulaa, päivisin voi nääs harrastaakin ja tehdä esim vapaaehtoistyötä.
Jos pahin tapahtuisi, omaisuus jäisi minulle ja pärjäisin lasten kanssa.
Mullekin asiasta on ihmetelty ja suoraan päätäkin aiottu. Olen sanonut, että jos kerran on mahdollisuus ja olemme ratkaisuun tyytyväisiä niin miksei. Mieheni maksaa veroja niin paljon, että perheemme osalta verojenmaksu on kyllä hoidettu kalliimmin kuin monissa talouksissa. Tylsimmille olen sanonut suoraan, että pitävät vaan huolta omista asioistaan.
Jos olet itse ratkaisuun tyytyväinen, älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa. Myös perheellä on arvoa ja lapsesi varmasti muistavat hyvällä kotiäitiytesi. Tsemppiä.
Oletko ajatellut että jos menisit töihin kantamaan osuutesi perheen taloudesta, miehesi ei tarvitsisi tehdä niin pitkää päivää ja hän voisi olla myös läsnä lapsille? Lapsethan elävät nyt isätöntä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateutta voi herättää se, että jollain on niin vahva avioliitto ja luottamus puolisoonsa, että uskaltaa laskea elämänsä sen varaan, ettei ukko koskaan karkaa nuoremman matkaan tms. Monilla naisilla on hyvin kyyninen kuva elämästä ja miehistä, erityisesti monilla eroperheissä kasvaneilla. Tilastojen valossa toki ymmärrettävää. Moni kyyninen varmaan povaa kotiäideille kurjaa loppuelämää, mutta on samalla kateellinen siitä tämänhetkisestä autuudesta, mielenrauhasta ja luottamuksesta elämään ja rakkauteen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kysely ja ihmettely on tuttua, koululaisten kotiäiti kun olen. Täällä kovasti pohditaan pärjäämistä, jos mies vaikka kuolisi tai lähtisi toisen matkaan. Meillä varallisuus ainakin mahdollistaa tämän ratkaisun ja olen ratkaisuun tyytyväinen. Mies tekee pitkää päivää ja matkustaa paljon, olen mielelläni kotona laittamassa lapset kouluun ja viemässä harrastuksiin. Sosiaalisista kontakteista ei ole pulaa, päivisin voi nääs harrastaakin ja tehdä esim vapaaehtoistyötä.
Jos pahin tapahtuisi, omaisuus jäisi minulle ja pärjäisin lasten kanssa.
Mullekin asiasta on ihmetelty ja suoraan päätäkin aiottu. Olen sanonut, että jos kerran on mahdollisuus ja olemme ratkaisuun tyytyväisiä niin miksei. Mieheni maksaa veroja niin paljon, että perheemme osalta verojenmaksu on kyllä hoidettu kalliimmin kuin monissa talouksissa. Tylsimmille olen sanonut suoraan, että pitävät vaan huolta omista asioistaan.
Jos olet itse ratkaisuun tyytyväinen, älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa. Myös perheellä on arvoa ja lapsesi varmasti muistavat hyvällä kotiäitiytesi. Tsemppiä.
Lisäänpä vielä, että usein kuvitellaan näissä tilanteissa, että kotiäiti on itse varaton ja kouluttamaton. Minulla ainakin kunnollinen työhistoria ajalta ennen lapsia, lisäksi omia säästöjä ja muuta varallisuutta oikein mukavasti. Kotiäiti ei siis välttämättä elä miehensä siivellä vähävaraisena reppanana.
Teen etätöitä ja olen aina kotona aamuisin sekä iltapäivisin kun lapset tulevat kotiin. Tämä on parempi ratkaisu kuin kotiäitiys, mutta vaatii toki koulutuksen ja hyvän työn. Puolisoni on myös vaihtanut työn matalapalkkaisempaan mutta työajoiltaan lyhyempään työhön - olemme siis iltaisin molemmat läsnä ja elämme yhdessä koko perhe. En ymmärrä sitä kulttuuria että mies painaa pitkää päivää jotta nainen voi jäädä kotiin. Lasten etu se ei ainakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kysely ja ihmettely on tuttua, koululaisten kotiäiti kun olen. Täällä kovasti pohditaan pärjäämistä, jos mies vaikka kuolisi tai lähtisi toisen matkaan. Meillä varallisuus ainakin mahdollistaa tämän ratkaisun ja olen ratkaisuun tyytyväinen. Mies tekee pitkää päivää ja matkustaa paljon, olen mielelläni kotona laittamassa lapset kouluun ja viemässä harrastuksiin. Sosiaalisista kontakteista ei ole pulaa, päivisin voi nääs harrastaakin ja tehdä esim vapaaehtoistyötä.
Jos pahin tapahtuisi, omaisuus jäisi minulle ja pärjäisin lasten kanssa.
Mullekin asiasta on ihmetelty ja suoraan päätäkin aiottu. Olen sanonut, että jos kerran on mahdollisuus ja olemme ratkaisuun tyytyväisiä niin miksei. Mieheni maksaa veroja niin paljon, että perheemme osalta verojenmaksu on kyllä hoidettu kalliimmin kuin monissa talouksissa. Tylsimmille olen sanonut suoraan, että pitävät vaan huolta omista asioistaan.
Jos olet itse ratkaisuun tyytyväinen, älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa. Myös perheellä on arvoa ja lapsesi varmasti muistavat hyvällä kotiäitiytesi. Tsemppiä.
Oletko ajatellut että jos menisit töihin kantamaan osuutesi perheen taloudesta, miehesi ei tarvitsisi tehdä niin pitkää päivää ja hän voisi olla myös läsnä lapsille? Lapsethan elävät nyt isätöntä elämää.
Nuo pitkät päivät ja matkustaminen kuuluvat mieheni ammattiin. Hän rakastaa työtään ja jatkaisi siinä normaalisti, vaikka menisinkin taas töihin. Kyse ei siis ole mistään lisätunteja raapivasta duunarista, joka koittaa ylläpitää elintasonsa pitkää päivää tekemällä. Hassua, että joku ajattelee näinkin. Ja eivät lapset elä isätöntä elämää, isä on vahvasti läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kysely ja ihmettely on tuttua, koululaisten kotiäiti kun olen. Täällä kovasti pohditaan pärjäämistä, jos mies vaikka kuolisi tai lähtisi toisen matkaan. Meillä varallisuus ainakin mahdollistaa tämän ratkaisun ja olen ratkaisuun tyytyväinen. Mies tekee pitkää päivää ja matkustaa paljon, olen mielelläni kotona laittamassa lapset kouluun ja viemässä harrastuksiin. Sosiaalisista kontakteista ei ole pulaa, päivisin voi nääs harrastaakin ja tehdä esim vapaaehtoistyötä.
Jos pahin tapahtuisi, omaisuus jäisi minulle ja pärjäisin lasten kanssa.
Mullekin asiasta on ihmetelty ja suoraan päätäkin aiottu. Olen sanonut, että jos kerran on mahdollisuus ja olemme ratkaisuun tyytyväisiä niin miksei. Mieheni maksaa veroja niin paljon, että perheemme osalta verojenmaksu on kyllä hoidettu kalliimmin kuin monissa talouksissa. Tylsimmille olen sanonut suoraan, että pitävät vaan huolta omista asioistaan.
Jos olet itse ratkaisuun tyytyväinen, älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa. Myös perheellä on arvoa ja lapsesi varmasti muistavat hyvällä kotiäitiytesi. Tsemppiä.
Oletko ajatellut että jos menisit töihin kantamaan osuutesi perheen taloudesta, miehesi ei tarvitsisi tehdä niin pitkää päivää ja hän voisi olla myös läsnä lapsille? Lapsethan elävät nyt isätöntä elämää.
Nuo pitkät päivät ja matkustaminen kuuluvat mieheni ammattiin. Hän rakastaa työtään ja jatkaisi siinä normaalisti, vaikka menisinkin taas töihin. Kyse ei siis ole mistään lisätunteja raapivasta duunarista, joka koittaa ylläpitää elintasonsa pitkää päivää tekemällä. Hassua, että joku ajattelee näinkin. Ja eivät lapset elä isätöntä elämää, isä on vahvasti läsnä.
En ajatellut että miehesi on duunari joka riipii lisätunteja, mutta tokihan hän kokee elättämisen paineita eikä työajan lyhentäminen tule hänelle kyseeseen. Hän on kyllä varmasti myös perinteisen maskuliininen - hieman sovinistinenkin- persoona joka nauttii asemastaan. Ja sinun asemastasi. Mutta siis miten se isä on läsnä? Skypen kautta niillä työmatkoilla ja iltaisin?
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohiksena: mitä teet päivisin? Eikö sinulla ole ura haaveita? Etkö kaipaa sosiaalisia kontakteja, joita työssä tai opiskeluissa oleminen antaa? Mitä haluat elämältäsi? Olen varmaan samanlainen ihmettelijä, mistä ap kerroit.
Tätä minäkin mietin, eikö ole tarvetta omille onnistumisille, muuta kuin että tulipa hyvä nakkikeitto? Olen itsekin ollut pitkään kotona kun lapset olivat pieniä, mutta työelämä on minulle niin palkitsevaa että en haluaisi jäädä kotiin. Kyllä kai meilläkin siihen varaa olisi mutta en koe yhtään että haluaisin olla ilman henkilökohtaisia haasteita ja onnistumisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohiksena: mitä teet päivisin? Eikö sinulla ole ura haaveita? Etkö kaipaa sosiaalisia kontakteja, joita työssä tai opiskeluissa oleminen antaa? Mitä haluat elämältäsi? Olen varmaan samanlainen ihmettelijä, mistä ap kerroit.
Mulla on esim. puutarha ja eläimiä, mm. Hevosia joten työtä riittää. Urahaaveita ei ole ollut ikinä. En kaipaa sosiaalisia kontakteja.
T. Se jonka lapset 5v ja 10v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohiksena: mitä teet päivisin? Eikö sinulla ole ura haaveita? Etkö kaipaa sosiaalisia kontakteja, joita työssä tai opiskeluissa oleminen antaa? Mitä haluat elämältäsi? Olen varmaan samanlainen ihmettelijä, mistä ap kerroit.
Tätä minäkin mietin, eikö ole tarvetta omille onnistumisille, muuta kuin että tulipa hyvä nakkikeitto? Olen itsekin ollut pitkään kotona kun lapset olivat pieniä, mutta työelämä on minulle niin palkitsevaa että en haluaisi jäädä kotiin. Kyllä kai meilläkin siihen varaa olisi mutta en koe yhtään että haluaisin olla ilman henkilökohtaisia haasteita ja onnistumisia.
Esim. minulle riittää onnistumisiksi kotityöt, käsityöt, vapaaehtoistoiminta yms. Ja en kaipaa yhtään enempää sosiaalisia kontakteja. Me ihmiset ollaan niin kovin erilaisia ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisten ihmisten raha-asiat eivät minulle kuulu, ja enemmän tuossa kuviossa ihmetyttää se, että joku ”tyytyy” noin vähään elämässä. Tottakai lapset ja perhe ovat varmasti meille kaikille se maailman tärkein juttu, mutta kyllä minä nautin (ja tarvitsen?) myös jotain omaa perheen lisäksi. Onnistumisen tunteita, sosiaalisia kontakteja, vuorovaikutusta ja välillä menestystä ja kehujakin. Vastapainoa lapsiperhe-elämälle ja omia juttuja perheen lisäksi.
Olen onnellinen kun elämässäni ovat nämä molemmat aspektit: työ ja perhe, ja vaikea kuvitella minkälaista olisi, jos olisi vain toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ystäväni tai läheiseni tekisi ko. ratkaisun, ihmettelisin ja kyseenalaistaisin aivan samalla tavalla, että onko hän ymmärtänyt asemansa, että jää tyhjän päälle jos jotain odottamatonta sattuu.
Miksi kaikki aina olettavat että nainen jäisi tyhjän päälle jos mies lähtisi vaikka toisen matkaan? Meillä on kolme kouluikäistä lasta ja minä olen kotona, minun ja mieheni yhteisestä sopimuksesta ja tahdosta. Meillä on hyvä taloudellinen tilanne, ja minulle on säästetty omat säästöni kuten myös miehelleni. Ja eivät nämä säästöt suinkaan ole kaikki peräisin mieheni palkasta, naisilla kas kun voi olla taustalla vaikka perintöjä tai muuta vastaavaa. Ei aina kannata suoraan tuomita toisten ratkaisuja.
En ymmärrä näitä jotka ihmettelevät eikö kotona ole tylsää tms. EI todellakaan ole! Voin puuhastella omia harrastuksia, nautin kotitöistä ja vaikka sämpylöiden leipomisesta. En kaipaa lisää sosiaalisia kontakteja enkä haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä jotka ihmettelevät eikö kotona ole tylsää tms. EI todellakaan ole! Voin puuhastella omia harrastuksia, nautin kotitöistä ja vaikka sämpylöiden leipomisesta. En kaipaa lisää sosiaalisia kontakteja enkä haasteita.
Vastasit itse itsellesi alkuperäiseen kysymykseen. Me muut emme puolestamme ymmärrä, että joku ei tylsisty, jos päivät täyttää pelkästään kotitöillä, leipomisella ja harrastuksilla. Me siis työssäkäyvätkin teemme noita kaikkia, toki varmaan vähemmän kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kysely ja ihmettely on tuttua, koululaisten kotiäiti kun olen. Täällä kovasti pohditaan pärjäämistä, jos mies vaikka kuolisi tai lähtisi toisen matkaan. Meillä varallisuus ainakin mahdollistaa tämän ratkaisun ja olen ratkaisuun tyytyväinen. Mies tekee pitkää päivää ja matkustaa paljon, olen mielelläni kotona laittamassa lapset kouluun ja viemässä harrastuksiin. Sosiaalisista kontakteista ei ole pulaa, päivisin voi nääs harrastaakin ja tehdä esim vapaaehtoistyötä.
Jos pahin tapahtuisi, omaisuus jäisi minulle ja pärjäisin lasten kanssa.
Mullekin asiasta on ihmetelty ja suoraan päätäkin aiottu. Olen sanonut, että jos kerran on mahdollisuus ja olemme ratkaisuun tyytyväisiä niin miksei. Mieheni maksaa veroja niin paljon, että perheemme osalta verojenmaksu on kyllä hoidettu kalliimmin kuin monissa talouksissa. Tylsimmille olen sanonut suoraan, että pitävät vaan huolta omista asioistaan.
Jos olet itse ratkaisuun tyytyväinen, älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa. Myös perheellä on arvoa ja lapsesi varmasti muistavat hyvällä kotiäitiytesi. Tsemppiä.
Minä olen täsmälleen samassa tilanteessa. Meillä on yhteinen iso varallisuus, olen korkeasti koulutettu itsekin ja työssä ollut ennen lapsia pidempään. Nykyisin työntekoani voisi kutsua harrastukseksi. Meillä on ollut hyvä elämä, lapset menestyvät koulussa, nyt jo teini-ikä käsillä. Harrastamme paljon kaikkea mukavaa, olemme matkustaneet paljon paitsi nyt korona-aikana, mökkeilemme ja sukuloimme. Joskus aina kuulen myrkyllisiä kommentteja toisilta naisilta, mutta ne ovat merkityksettömiä minulle. Itse tiedän miten asiat ovat ja olen onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Toisten ihmisten raha-asiat eivät minulle kuulu, ja enemmän tuossa kuviossa ihmetyttää se, että joku ”tyytyy” noin vähään elämässä. Tottakai lapset ja perhe ovat varmasti meille kaikille se maailman tärkein juttu, mutta kyllä minä nautin (ja tarvitsen?) myös jotain omaa perheen lisäksi. Onnistumisen tunteita, sosiaalisia kontakteja, vuorovaikutusta ja välillä menestystä ja kehujakin. Vastapainoa lapsiperhe-elämälle ja omia juttuja perheen lisäksi.
Olen onnellinen kun elämässäni ovat nämä molemmat aspektit: työ ja perhe, ja vaikea kuvitella minkälaista olisi, jos olisi vain toinen.
Ajatusmaailmasi on yksinkertainen ja muita alentava. Vaikka joku olisi 20 vuotta kotiäitinä, hänellä ehtii olla paljon työelämää ennen ja jälkeen lasten ja siihen korkeakoulutus päälle. Itse olin 15 vuotta kotiäitinä. Sitten perustin menestyvän yrityksen. Ennen lapsiani suoritin yliopistotutkinnon ja olin töissä 10 vuotta. Vietin onnelliset kotiäitivuodet, jotka olivat täynnä elämää. Opiskelua, harrastuksia, matkoja, lasten harrastuksia ja heidän kouluaan ym. Että vähään en ole tyytynyt ja kaikkea ”omaa” on elämässä
ollut aina. Paras ”saavutukseni” on fiksut ja hyvinvoivat lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohiksena: mitä teet päivisin? Eikö sinulla ole ura haaveita? Etkö kaipaa sosiaalisia kontakteja, joita työssä tai opiskeluissa oleminen antaa? Mitä haluat elämältäsi? Olen varmaan samanlainen ihmettelijä, mistä ap kerroit.
Tätä minäkin mietin, eikö ole tarvetta omille onnistumisille, muuta kuin että tulipa hyvä nakkikeitto? Olen itsekin ollut pitkään kotona kun lapset olivat pieniä, mutta työelämä on minulle niin palkitsevaa että en haluaisi jäädä kotiin. Kyllä kai meilläkin siihen varaa olisi mutta en koe yhtään että haluaisin olla ilman henkilökohtaisia haasteita ja onnistumisia.
Esim. minulle riittää onnistumisiksi kotityöt, käsityöt, vapaaehtoistoiminta yms. Ja en kaipaa yhtään enempää sosiaalisia kontakteja. Me ihmiset ollaan niin kovin erilaisia ja hyvä niin.
Ei voi olla totta, että edelleen vuonna 2021 löytyy naisia, joille riittää onnistumisiksi kotityöt. 😂 Toivotko samaa myös tyttölapsellesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ystäväni tai läheiseni tekisi ko. ratkaisun, ihmettelisin ja kyseenalaistaisin aivan samalla tavalla, että onko hän ymmärtänyt asemansa, että jää tyhjän päälle jos jotain odottamatonta sattuu.
Suomessa ei kukaan jää tyhjän päälle.
Ei ne tuet riitä kuin kädestä suuhun elämiseen. Saavutettu elintaso pitää säilyttää, ja silloin ne omat tulot on tarpeen. Esimerkiksi että on varaa yksinkin ylläpitää omakotitaloa sekä kustantaa lasten harrastukset.
Varmaan omaa kotiäitiyttäni on arvosteltu selän takana, suoraan päin naamaa ei kukaan ole koskaan valittanut tai edes vihjaillut. En välitä toisten ajatuksista. Kuoleman varalta on henkivakuutus ja jos ero tulee niin jaettavaa varallisuutta löytyy. Olen korkeastikoulutettu, mutta ollut niin kauan poissa työelämästä, ettei kukaan enää palkkaisi minua töihin. Ja miksi edes veisin työpaikan joltakulta joka sitä oikeasti tarvitsisi. Näillä mennään.
Suomessa ei kukaan jää tyhjän päälle.