Kouluikäisten kotiäitejä paikalla?

Itselleni ei riittäisi, tarvitsen aikuista seuraa ja älyllisiä haasteita. Olisihan se hävytöntä heittää korkeakouluopinnot hukkaan ja jäädä kotiin.

Kukin tyylillään. Kolme lasta on hyviksi aikuiseksi kasvanut vaikka töissä olenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksipä juuri kannattaa ihan itsekin tienata, eikä heittäytyä miehen elätettäväksi!

Heittäytyä miehen elätettäväksi 😂. Joopa joo. Kukaan ei heittäydy mihinkään, jos on kotiäiti.

Hahaha, vähä-äly ei edes tajua tilannettaan. 

Kylläpä jonkun kotiäitiys voi pistää jollakin pään sekaisin. Ihmisen pas*amaisuudella ei näköjään ole rajoja kun anonyymina kirjoittelee.

-eri

Ei tämä ole mikään kilpailu!

Ettekö voi jättää vain toisenne rauhaan ja toteuttamaan sellaista äitiyttä, jota haluatte.

Tärkeintä on oma ja lasten onnellisuus - keinoja ja väyliä siihen on monia!

Peace and Love.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ystäväni tai läheiseni tekisi ko. ratkaisun, ihmettelisin ja kyseenalaistaisin aivan samalla tavalla, että onko hän ymmärtänyt asemansa, että jää tyhjän päälle jos jotain odottamatonta sattuu.

Suomessa ei kukaan jää tyhjän päälle.

Ei ne tuet riitä kuin kädestä suuhun elämiseen. Saavutettu elintaso pitää säilyttää, ja silloin ne omat tulot on tarpeen. Esimerkiksi että on varaa yksinkin ylläpitää omakotitaloa sekä kustantaa lasten harrastukset.

No kyllä yh saa vähintään pari tonnia, sillä pärjää hyvin ja pitää mm. omakotitaloa.

Kokemusta on.

Ap, voisitko ehkä ryhtyä opiskelemaan jotain itsesäsi kiinnostavaa asiaa avoimessa yliopistossa (tai muualla, vaikka kansalaisopistossa). Siellä suoritetut opinnot voivat aikanaan johtaa jopa tutkintoon. Eivätkä missään tapauksessa mene hukkaan. Tarjolla on runsaasti verkko-kursseja, joten asuinpaikka tai pitkä matkakaan ei ole este.

Opiskelu - paitsi virkistää ja kehittää itseäsi - on hyödyksi, jos jossain vaiheessa päätät siirtyä työelämään. Jos sinulla on jo jokin ammatti tai koulutusta hankittuna, voit täydentää ja ajantasaistaa osaamistasi pienin vaivoin kotiäidin työn ohessa.

Ja sitten voit äimistelijöille sanoa, että suoritat tavoitteellisesti yliopisto-opintoja. - Tavoite voi näin aluksi olla sekin, että tällä tavoin kätevästi tukit kyselijän suun.

Tiedän miltä voi tuntua, kun ihminen, jolle asia ei mitenkään kuulu, kyseenalaistaa ihmisarvosi ja siihenastisen elämäsi kotiäitiyden perusteella. - Kiinnostavaa oli, miten eräskin ihminen alkoi suorastaan vihata minua, kun lasten kasvettua työllistyin ja siinä ohella hankin maisterin paperit (ja kotiäitinä ollessa harrastin pikkuhiljaa tuota tavoitteellista opiskelua, aluksi harrastuspohjalta). - Siihen asti hän oli sietänyt minua hyvin, koska saattoi kohdella minua alentuvasti juuri kouluttamattomuuteni perusteella.

Tsemppiä sinulle! Omille lapsilleni oli tärkeää, että heidän kouluun mentyäänkin olin paljon läsnä heille kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti monissa muissa maissa esim. keski-euroopassa naiset voivat jäädä kotiin vaikka loppuiäkseen ilman että se herättää mitään kummastelua tai puolituntemattomien "huolta" hänen tulevaisuudestaan.

Kai se on jotenkin perisuomalainen ajattelu että vain palkkatyön kautta ihmisellä on jotain arvoa, tuosta ajattelusta olisi kyllä jo aika päästä irti. Tämähän näkyy yhtä lailla suhtautumisessa työttömiin, vammaisiin, vanhuksiin, kun eivät tuota mitään niin ovat monien silmissä pohjasakkaa ja vähempiarvoisia.

Minusta tämä taas kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta ja naisen asemasta täällä suomessa naisen asema on paljon tasavertaisempi miehiin nähden verrattuna moniin muihin maihin. Nainen on paljon itsenäisempi täällä, mikä on myös hyvä asia. Naisen tulee turvata oma tulevaisuus ja olla riippumaton miehestä, tai tähän on suomalainen yhteiskunta kovaa vauhtia menossa.

Kotiäitivuosinani minusta tuli puolikkaan omakotitalon omistaja. Ei mikään huono korvaus lastenhoitotyöstä ja kotityössä olin tasa-arvoinen puolisoni kanssa - rahat olivat yhteisiä.

Aikanaan kun siirryin työelämään, vastassani oli kiukkuinen, hierarkkinen naisvaltainen ala. Sain todella tutustua siihen, mitä tarkoittaa epätasa-arvo. - No, tilanne korjaantui, kun pikku hiljaa kouluttauduin ja pätevöidyin alalleni. Kun menee koulutuksessa ohi kotiäitimenneisyyttä halveksivien työkavereiden, mahdollinen haukku siirtyy selän taakse, eikä enää tee haavaa :D

(Ja miehen kanssa rahat ovat edelleen yhteisiä...)

Itse olen ollut pitkänlinjan kotiäiti, siitä huolimatta, että minulla on korkeakoulututkinto ja ehdin olla 7 vuotta koulutustani vastaavassa työssä ennen kotiäitiyttä. Jäin kotiäidiksi, koska lapsemme syntyivät pienellä ikäerolla, meillä ei ole sellaisia sukulaisia, jotka koskaan voisivat auttaa arjessa ja koska miehellä on aina ollut erittäin paljon aikaa vaativa työ. Meillä omaisuus on yhteistä, minulla on paljon sijoituksia ja säästöjä, omaisuutta ja mies tienaa 30 000-40 000 kk. Olemme viettäneet laadukasta elämää. Me ja lapset olemme harrastaneet, matkustaneet, mökkeilleet jne. Olen tyytyväinen ja onnellinen. Olen välillä työskennellyt osa-aikaisesti ja suoritan lisäopintoja. Osalta ihmisistä tai oikeammin sanottuna naisilta olen saanut kitkeriä kommentteja. Pahin kiihkoilija oli laittanut lapsensa kysymään meille: ”Mikset ole töissä kuten muutkin ihmiset”. Kotona oli tätä surkuteltu selvästi, ei lapsi olisi tiennyt ja ennen kaikkea lapsia tämmöinen ei kiinnosta. Mutta minä en kateellisista välitä. Olen aina ollut riippumaton ja teen sitä mikä itselleni ja perheelle on eduksi. Myöskään minulla ei ole tapana murehtia muiden asioita tai kontrolloida muita. Tässäkin ketjussa paistaa osalla läpi mt-ongelmat. Ja kauhea yksinkertainen ajattelu, että vain minun tapa elää on oikea. Jokainen tekee ratkaisut omista lähtökohdistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti monissa muissa maissa esim. keski-euroopassa naiset voivat jäädä kotiin vaikka loppuiäkseen ilman että se herättää mitään kummastelua tai puolituntemattomien "huolta" hänen tulevaisuudestaan.

Kai se on jotenkin perisuomalainen ajattelu että vain palkkatyön kautta ihmisellä on jotain arvoa, tuosta ajattelusta olisi kyllä jo aika päästä irti. Tämähän näkyy yhtä lailla suhtautumisessa työttömiin, vammaisiin, vanhuksiin, kun eivät tuota mitään niin ovat monien silmissä pohjasakkaa ja vähempiarvoisia.

Minusta tämä taas kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta ja naisen asemasta täällä suomessa naisen asema on paljon tasavertaisempi miehiin nähden verrattuna moniin muihin maihin. Nainen on paljon itsenäisempi täällä, mikä on myös hyvä asia. Naisen tulee turvata oma tulevaisuus ja olla riippumaton miehestä, tai tähän on suomalainen yhteiskunta kovaa vauhtia menossa.

Kotiäitivuosinani minusta tuli puolikkaan omakotitalon omistaja. Ei mikään huono korvaus lastenhoitotyöstä ja kotityössä olin tasa-arvoinen puolisoni kanssa - rahat olivat yhteisiä.

Aikanaan kun siirryin työelämään, vastassani oli kiukkuinen, hierarkkinen naisvaltainen ala. Sain todella tutustua siihen, mitä tarkoittaa epätasa-arvo. - No, tilanne korjaantui, kun pikku hiljaa kouluttauduin ja pätevöidyin alalleni. Kun menee koulutuksessa ohi kotiäitimenneisyyttä halveksivien työkavereiden, mahdollinen haukku siirtyy selän taakse, eikä enää tee haavaa :D

(Ja miehen kanssa rahat ovat edelleen yhteisiä...)

Oliko mahdollisedti kyseessä hoitoala tai varhaiskasvatus? Niissä molemmissa tuntuu olevan työilmapiirissä paljon mätää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti monissa muissa maissa esim. keski-euroopassa naiset voivat jäädä kotiin vaikka loppuiäkseen ilman että se herättää mitään kummastelua tai puolituntemattomien "huolta" hänen tulevaisuudestaan.

Kai se on jotenkin perisuomalainen ajattelu että vain palkkatyön kautta ihmisellä on jotain arvoa, tuosta ajattelusta olisi kyllä jo aika päästä irti. Tämähän näkyy yhtä lailla suhtautumisessa työttömiin, vammaisiin, vanhuksiin, kun eivät tuota mitään niin ovat monien silmissä pohjasakkaa ja vähempiarvoisia.

Minusta tämä taas kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta ja naisen asemasta täällä suomessa naisen asema on paljon tasavertaisempi miehiin nähden verrattuna moniin muihin maihin. Nainen on paljon itsenäisempi täällä, mikä on myös hyvä asia. Naisen tulee turvata oma tulevaisuus ja olla riippumaton miehestä, tai tähän on suomalainen yhteiskunta kovaa vauhtia menossa.

Kotiäitivuosinani minusta tuli puolikkaan omakotitalon omistaja. Ei mikään huono korvaus lastenhoitotyöstä ja kotityössä olin tasa-arvoinen puolisoni kanssa - rahat olivat yhteisiä.

Aikanaan kun siirryin työelämään, vastassani oli kiukkuinen, hierarkkinen naisvaltainen ala. Sain todella tutustua siihen, mitä tarkoittaa epätasa-arvo. - No, tilanne korjaantui, kun pikku hiljaa kouluttauduin ja pätevöidyin alalleni. Kun menee koulutuksessa ohi kotiäitimenneisyyttä halveksivien työkavereiden, mahdollinen haukku siirtyy selän taakse, eikä enää tee haavaa :D

(Ja miehen kanssa rahat ovat edelleen yhteisiä...)

Oliko mahdollisedti kyseessä hoitoala tai varhaiskasvatus? Niissä molemmissa tuntuu olevan työilmapiirissä paljon mätää.

Ei ollut, mutta muutoin naisvaltainen ala ja viime vuosisadan puolella. Tuolloin tasa-arvo ja feministiset aatteet olivat teoriassa jokaisen huulilla, mutta käytännössä todellakaan ei - edes niiden käytännöissä, jotka jopa julkisesti olivat näiden arvojen edelläkävijöitä ja puolestapuhujia. :D

Ennen tuota duunia tein myös hoitoalan töitä ja sama meno. Esim. tervehtiminen ei juuri kuulunut käytäntöihin ylempien ja alempien kesken. Esimiehet toki yleensä tervehtivät.

Olin aikoinaan kotiäitinä lasten ollessa koulussa. Jos joku jotain viitsi ihmetellä, vastasin yksinkertaisesti: Meillä on varaa siihen eikä lasten tarvitse lähteä kouluun yksinäisen aamun jälkeen eikä tulla tyhjään kotiin koulupäivän päätteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se suurin ihmetyksen aihe on se, että olet ns. tyhjän päällä jos miehellesi tapahtuu jotain. Eli sinulle ei kerry esimerkiksi eläkettä, ja voi olla köyhät ajat tiedossa jos jäät yksin eläkepäiviä viettelemään. Myös jos jäät yksin vielä työikäisenä, miten yhtäkkiä työllistyt? On kovin lyhytnäköistä elellä niin että olet tyytyväinen, kun tällä hetkellä pärjäät miehesi ansioiden turvin.

Tätä varten on olemassa leskeneläke ja lapseneläke...

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se suurin ihmetyksen aihe on se, että olet ns. tyhjän päällä jos miehellesi tapahtuu jotain. Eli sinulle ei kerry esimerkiksi eläkettä, ja voi olla köyhät ajat tiedossa jos jäät yksin eläkepäiviä viettelemään. Myös jos jäät yksin vielä työikäisenä, miten yhtäkkiä työllistyt? On kovin lyhytnäköistä elellä niin että olet tyytyväinen, kun tällä hetkellä pärjäät miehesi ansioiden turvin.

Voi myös olla fiksu ja hoitaa asiansa kuntoon. Minun miehelleni oli itsestään selvää, että hän maksoi koko ajan minulle yksityistä eläkettä, joka tällä hetkellä on jo huomattavasti suurempi kuin keskiverto suomalainen eläke. Lisäksi teimme vahvistetun sopimuksen elatuksesta avioeron varalta eikä meillä tietenkään ole avioehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti monissa muissa maissa esim. keski-euroopassa naiset voivat jäädä kotiin vaikka loppuiäkseen ilman että se herättää mitään kummastelua tai puolituntemattomien "huolta" hänen tulevaisuudestaan.

Kai se on jotenkin perisuomalainen ajattelu että vain palkkatyön kautta ihmisellä on jotain arvoa, tuosta ajattelusta olisi kyllä jo aika päästä irti. Tämähän näkyy yhtä lailla suhtautumisessa työttömiin, vammaisiin, vanhuksiin, kun eivät tuota mitään niin ovat monien silmissä pohjasakkaa ja vähempiarvoisia.

Minusta tämä taas kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta ja naisen asemasta täällä suomessa naisen asema on paljon tasavertaisempi miehiin nähden verrattuna moniin muihin maihin. Nainen on paljon itsenäisempi täällä, mikä on myös hyvä asia. Naisen tulee turvata oma tulevaisuus ja olla riippumaton miehestä, tai tähän on suomalainen yhteiskunta kovaa vauhtia menossa.

Kotiäitivuosinani minusta tuli puolikkaan omakotitalon omistaja. Ei mikään huono korvaus lastenhoitotyöstä ja kotityössä olin tasa-arvoinen puolisoni kanssa - rahat olivat yhteisiä.

Aikanaan kun siirryin työelämään, vastassani oli kiukkuinen, hierarkkinen naisvaltainen ala. Sain todella tutustua siihen, mitä tarkoittaa epätasa-arvo. - No, tilanne korjaantui, kun pikku hiljaa kouluttauduin ja pätevöidyin alalleni. Kun menee koulutuksessa ohi kotiäitimenneisyyttä halveksivien työkavereiden, mahdollinen haukku siirtyy selän taakse, eikä enää tee haavaa :D

(Ja miehen kanssa rahat ovat edelleen yhteisiä...)

Oliko mahdollisedti kyseessä hoitoala tai varhaiskasvatus? Niissä molemmissa tuntuu olevan työilmapiirissä paljon mätää.

Vähän ohi aiheen, mutta aika käsittämätöntä, että hoitoala ja varhaiskasvatus työpaikkona hirveitä. Luulisi ihmisiä työkseen hoitavia olevan empaattisia toisilleen.

Tosin kirkon työntekijät kuuleman mukaan ovat pahimpia työpaikkakiusaajia. On tainnut kymmenen käskyä unohtua!

Mun äiti oli kotiäiti, kunnes kaikki lapset oli kouluiässä. Meitä oli useampi, joten se oli hänelle aika monen vuoden rasti. Nyt on jäämässä eläkkeelle, ja eläke on tietysti aika pieni. Ei silti kadu mitään, sanoo aina, että ne oli hänen elämänsä parhaat vuodet. Itsekin koen, että se oli meille hyvä ratkaisu. En silti ehkä tekisi samaa, vaikka olen kyllä päättänyt, että jos joskus saan lapsia, niin päiväkotiin niitä ei laiteta, ei ainakaan kovin pieninä. Mieheni, joka on tehnyt vuosia töitä varhaiskasvatuksessa, on ehdottomasti samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea ”omaa” on riittänyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisten ihmisten raha-asiat eivät minulle kuulu, ja enemmän tuossa kuviossa ihmetyttää se, että joku ”tyytyy” noin vähään elämässä. Tottakai lapset ja perhe ovat varmasti meille kaikille se maailman tärkein juttu, mutta kyllä minä nautin (ja tarvitsen?) myös jotain omaa perheen lisäksi. Onnistumisen tunteita, sosiaalisia kontakteja, vuorovaikutusta ja välillä menestystä ja kehujakin. Vastapainoa lapsiperhe-elämälle ja omia juttuja perheen lisäksi.

Olen onnellinen kun elämässäni ovat nämä molemmat aspektit: työ ja perhe, ja vaikea kuvitella minkälaista olisi, jos olisi vain toinen.

Ajatusmaailmasi on yksinkertainen ja muita alentava. Vaikka joku olisi 20 vuotta kotiäitinä, hänellä ehtii olla paljon työelämää ennen ja jälkeen lasten ja siihen korkeakoulutus päälle. Itse olin 15 vuotta kotiäitinä. Sitten perustin menestyvän yrityksen. Ennen lapsiani suoritin yliopistotutkinnon ja olin töissä 10 vuotta. Vietin onnelliset kotiäitivuodet, jotka olivat täynnä elämää. Opiskelua, harrastuksia, matkoja, lasten harrastuksia ja heidän kouluaan ym. Että vähään en ole tyytynyt ja kaikkea ”omaa” on elämässä

ollut aina. Paras ”saavutukseni” on fiksut ja hyvinvoivat lapset.

Ja sinä vähä-älyinen typerys oikeasti haukut muita yksinkertaisesta ja muita alentavasta ajatusmaailmasta? Ei taida isosti sinulla korvien välissä liikkua?

Kommenttiesi perusteella ei sinulta kauhalla voi vaatia, kun lusikalla on annettu.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli kotiäiti, kunnes kaikki lapset oli kouluiässä. Meitä oli useampi, joten se oli hänelle aika monen vuoden rasti. Nyt on jäämässä eläkkeelle, ja eläke on tietysti aika pieni. Ei silti kadu mitään, sanoo aina, että ne oli hänen elämänsä parhaat vuodet. Itsekin koen, että se oli meille hyvä ratkaisu. En silti ehkä tekisi samaa, vaikka olen kyllä päättänyt, että jos joskus saan lapsia, niin päiväkotiin niitä ei laiteta, ei ainakaan kovin pieninä. Mieheni, joka on tehnyt vuosia töitä varhaiskasvatuksessa, on ehdottomasti samaa mieltä.

Munkin äiti oli kotiäiti kunnes nuorempi siskoni meni kouluun. Kadehdin aina niitä lapsia, jotka olivat olleet päiväkodissa. Olisi ollut mahtavaa, jos joka päivä olisi ollut paljon leikkikavereita, askartelua ym. (Silloin 70-80 luvuilla ei vanhemmat paljon panostaneet lapsiin. Jotain värikyniä ja paperia oli, mutta siinä se.) Oma lapseni meni päiväkotiin kaksi-vuotiaana (ja halusin hänet juurikin päiväkotiin, en perhepäivähoitajalle). Iloisena hän sinne jo vuosia mennyt. On ainoa lapsi, joten todellakin kaipaa muiden lasten seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se suurin ihmetyksen aihe on se, että olet ns. tyhjän päällä jos miehellesi tapahtuu jotain. Eli sinulle ei kerry esimerkiksi eläkettä, ja voi olla köyhät ajat tiedossa jos jäät yksin eläkepäiviä viettelemään. Myös jos jäät yksin vielä työikäisenä, miten yhtäkkiä työllistyt? On kovin lyhytnäköistä elellä niin että olet tyytyväinen, kun tällä hetkellä pärjäät miehesi ansioiden turvin.

Tätä varten on olemassa leskeneläke ja lapseneläke...

Lähes 90 % leskeneläkkeistä on alle 1000 €/kk.

Jos eroat miehestäsi, et ole myöhemmin oikeutettu leskeneläkkeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli kotiäiti, kunnes kaikki lapset oli kouluiässä. Meitä oli useampi, joten se oli hänelle aika monen vuoden rasti. Nyt on jäämässä eläkkeelle, ja eläke on tietysti aika pieni. Ei silti kadu mitään, sanoo aina, että ne oli hänen elämänsä parhaat vuodet. Itsekin koen, että se oli meille hyvä ratkaisu. En silti ehkä tekisi samaa, vaikka olen kyllä päättänyt, että jos joskus saan lapsia, niin päiväkotiin niitä ei laiteta, ei ainakaan kovin pieninä. Mieheni, joka on tehnyt vuosia töitä varhaiskasvatuksessa, on ehdottomasti samaa mieltä.

Munkin äiti oli kotiäiti kunnes nuorempi siskoni meni kouluun. Kadehdin aina niitä lapsia, jotka olivat olleet päiväkodissa. Olisi ollut mahtavaa, jos joka päivä olisi ollut paljon leikkikavereita, askartelua ym. (Silloin 70-80 luvuilla ei vanhemmat paljon panostaneet lapsiin. Jotain värikyniä ja paperia oli, mutta siinä se.) Oma lapseni meni päiväkotiin kaksi-vuotiaana (ja halusin hänet juurikin päiväkotiin, en perhepäivähoitajalle). Iloisena hän sinne jo vuosia mennyt. On ainoa lapsi, joten todellakin kaipaa muiden lasten seuraa.

Meitä oli neljä aika pienillä ikäeroille, joten leikkitovereita oli, ja etenkin isosiskoni kanssa mulla oli vahva yhteinen maailma. :) Vanhin sisarukseni koetettiin laittaa päiväkotiin, mutta hän ei yhtään viihtynyt siellä ja kaipasi joka päivä vain pois, niin ei häntä sitten sinne pakotettu, kun joka tapauksessa äiti oli kotona hoitamassa nuorempia. Oma temperamenttini oli varsinkin varhaislapsuudessa todella arka, joten uskon, että olisin itsekin vain ahdistunut päiväkodissa. Esikoulu sitten oli jo kivaa.

Meillä panostettiin siinä mielessä paljon kotihoitoon, että käytiin paljon esim. metsässä, tehtiin kaiken maailman perunapainantaa, luettiin ja piirreltiin. Mutta aika itseohjautuvaa se enimmäkseen oli, välineitä oli tarjolla, mutta äiti ei sinänsä mitenkään hirveästi puuttunut siihen mitä tehtiin, keksittiin yleensä aika hyvin itse tekemistä. Ja neljän sisaruksen kanssa onnistui hyvin isommatkin kauppaleikit ja muut. Varmasti olisi ollut erilaista ainoana lapsena ja riippuu varmasti pitkälti lapsen temperamentista minkälainen hoito on parasta. Itse olen vain kuullut niin paljon kauhutarinoita päivähoidosta, että en näe sitä vaihtoehtona ennen kuin lapsi on tyyliin 4-5-vuotias. Mieli saattaa toki muuttua, jos olisikin vain yksi lapsi, joka kipeästi kaipaisi seuraa.

-se jolle vastasit

Suurin osa naisista sanoo, ettei haluaisi olla kotona. Suurin osa kuitenkin sanoo lopettavansa työnteon, jos olisi varaa/voittaisi lotossa. Pikkuinen ristiriita. Eikö lottovoittajana sitten kaipaakaan niitä älyllisiä haasteita ja työyhteisöä?

Terkuin 52v nainen, joka jäi kotiin 25 vuotta sitten keskituloisen miehen vaimona mutta joka nyt on miljönääri (kiitos miehen uran ja avioehdon puutteen) ja edelleen kotona. Tylsää ei kuitenkaan ole ja sosiaalisia kontaktejakin riittää.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli kotiäiti, kunnes kaikki lapset oli kouluiässä. Meitä oli useampi, joten se oli hänelle aika monen vuoden rasti. Nyt on jäämässä eläkkeelle, ja eläke on tietysti aika pieni. Ei silti kadu mitään, sanoo aina, että ne oli hänen elämänsä parhaat vuodet. Itsekin koen, että se oli meille hyvä ratkaisu. En silti ehkä tekisi samaa, vaikka olen kyllä päättänyt, että jos joskus saan lapsia, niin päiväkotiin niitä ei laiteta, ei ainakaan kovin pieninä. Mieheni, joka on tehnyt vuosia töitä varhaiskasvatuksessa, on ehdottomasti samaa mieltä.

Tuttava LTO laittoi lapset pph:lle hoitoon, mennessään itse töihin.