Lähipiirissä nyt monta avioeroa. Onko se tämä korona-aika vai 40-vuotiskriisit?

(kolme veljestä ovat sittemmin löytäneet uudet parisuhteet; yhdellä on pitkäaikainen, mutta välillä on/off-tilanteessakin ollut suhde, yksi on väljässä mutta kuitenkin pitkäaikaisessa suhteessa (mies ja puolisonsa asuvat välillä töiden takia eri paikkakunnilla) ja vanhin meni uudestaan naimisiinkin. Muutenkin veljekset elävät kyllä kukin omaa elämäänsä. Mutta tuo ensimmäisen liiton avioeron samanaikaisuus kaikilla kolmella veljeksellä yllätti.)

Sanoisin, että harvoin puolison vaihto parantaa elämän laatua pysyvästi. Ero jättää jälkensä ja vaikka myöhemmin olisi halua palata entiseen liittoon, niin se ei tahdo onnistua. Liian paljon tapahtunut eron jälkeen jättäen kipeitä haavoja.

Vierailija kirjoitti:

Entäs me nelikymppiset joilla ei ole ensimmäistäkään liittoa menossa saati mukuloita? Mites me sitten kriiseillään?

Teidän ainoa vaihtoehto, luonnollisestikin, on juosta maraton.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että harvoin puolison vaihto parantaa elämän laatua pysyvästi. Ero jättää jälkensä ja vaikka myöhemmin olisi halua palata entiseen liittoon, niin se ei tahdo onnistua. Liian paljon tapahtunut eron jälkeen jättäen kipeitä haavoja.

No tämä. Varsinkin jos on käsittelemättömiä asioita, joita kantaa suhteesta toiseen. Avain onneen ei olekaan uusi rakkaus, vaan itsensä tutkiskelu, toimintatapojen muutos, terapia. Mutta, jos ei näe omia ongelmiaan, ei ota vastuuta omista tunteistaan ja onnestaan, voi olla umpikujassa, mihin meneekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitähän tapahtuu jatkuvasti ,että ihmiset ihastuu/rakastuu vieraisiin. Kas kun se ”ruoho on vihreämpää aidan

toisella puolella” . Se ihastus ja rakastuminen häipyy viimeistään 1000pv kuluttua tai siinä uusperheviidakossa.

Viisaita ovat ne ihmiset , jotka antavat sen ihastumisen ja rakastumisen( ruusunpunaiset lasit silmillä) , mennä ohi. Älykkäät eivät hötkyile, riko 15 vuotta rakentamaansa pehettä, kotia , murskaa lasten ja puolison mieltä, vaan ymmärtävät ,että arki tulee VARMASTI jokaiseen parisuhteeseen, kun yhdessä asutaan .

Erittäin tavallista on , että nämä haksahtajat eroaa, sitten uudelleen ja uudelleen ja paskat välittävät lasten kärsimyksistä.

Ja sit muka ihmetellään kun psykiatriset sairaalat on tupaten täynnä näitä nuoria raukkoja.

Tämä! Ollaan niin hukassa itsensä kanssa, ei jakseta syventyä parisuhteessa ja nähdä, että pettäminen se vasta kaiken hajottaakin. Sitten revitään kaikki auki, tulokset sen mukaisia: lapset rikki, koulu ym. menee huonosti, terapiaa, asunto myyntiin, suhteet sukuun, ystäviin jne. kiikkulaudalla… ja lopulta rikotaan oma mielenterveys ja muu terveys esim. sukupuolitaudeilla hyppimällä suhteesta toiseen!

Mutta, kun asenne on mitä välii, kun mä haluun, saan kun oon ” aikuinen”, joka saa tehdä mitä vaan miettimättä yhtään pidemmälle elämää. Sitten niissä suhteissa ollaan lopulta samoissa lähtökuopissa sama rumba uudestaan!

Tässä taas itketään kulissien perään, kun menee talo myyntiin!!! Jos puoliso ei oikeasti enää saa mitään yhteiselämästä, niin pitääkö jäädä koska muuten muut paheksuu eroa ja talo menee alta? Se jäämistä vaativa on yhtä itsekäs; mitä välii toisen tarpeilla, minä olen tyytyväinen, sinun pitää tyytyä minuun ja materiasta en luovu. Joskus se ruoho vaan on vihreämpää aidan toisella puolella (yksin tai toisen kanssa). 

Etkö saakaan haluamaasi henkilöä eroamaan? Kyllähän se kiukuttaa.

Onko ukkos heittämässä sua pihalle talostaan? Kyllähän se kiukuttaa.

Joku on varmaan sanonut tämän jo, mutta en jaksa lukea koko ketjua niin sanon varalta: Kotona oleminen vaikuttaa paljon. Nykyään useimpien elämä on tosi kiireistä ja ollaan koko ajan menossa. Ei ehkä huomata että ollaan kasvettu ihan erilleen. Sitten kun sen puolison kanssa joutuukin olemaan yhtäkkiä 24/7, niin huomaa ettei mitään rakkautta olekaan eikä oikeastaan mitään yhteistäkään. Omassa lähipiirissä on kans eronnut korona-aikana useampi parikymmentä vuotta yhdessä ollut pari, joista ei olisi ikinä aiemmin uskonut että eroavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan tavallista, tuskin korona vaikuttaa. Nelikymppisen vaihtoehdot: avioero, maratonin juokseminen, iltatähti. 

No voi helkkari! Mä täytän 40 enkä halua erota miehestäni (ollaan oltu vasta 5 naimisissa ja ihan rakastuneita), inhoan juoksemista enkä halua lapsia :D Ostin kyllä jo urheilullisen auton, täyttääköhän tunnusmerkit? :D 

Kriiseissä ostellaan aina, kuten moottoripyöriä, autoja, taloja, mökkejä ja matkoja. Yritetään sitä kriisiä unohtaa ja ajatellaan jo elämän rajallisuutta (kerrankos täällä eletään), mistä se kriisi siis kumpuaakin. 😊

Onhan tuo yksi tapa. Toiset muuttaa tiheästi kun eivät kykene olemaan paikallaan pitkään, joku matkustaa maanisesti, toinen keräilee/shoppaa kirppareilla tyhjyyteensä.

Tavallaan rahan puute voi olla siunaus.

Sehän ei silti estä pakenemista ja itsepetosta.

Eipä ole kukaan eronnut, päinvastoin jo vuosia aiemmin eronneet ovat löytäneet uusia kumppaneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitähän tapahtuu jatkuvasti ,että ihmiset ihastuu/rakastuu vieraisiin. Kas kun se ”ruoho on vihreämpää aidan

toisella puolella” . Se ihastus ja rakastuminen häipyy viimeistään 1000pv kuluttua tai siinä uusperheviidakossa.

Viisaita ovat ne ihmiset , jotka antavat sen ihastumisen ja rakastumisen( ruusunpunaiset lasit silmillä) , mennä ohi. Älykkäät eivät hötkyile, riko 15 vuotta rakentamaansa pehettä, kotia , murskaa lasten ja puolison mieltä, vaan ymmärtävät ,että arki tulee VARMASTI jokaiseen parisuhteeseen, kun yhdessä asutaan .

Erittäin tavallista on , että nämä haksahtajat eroaa, sitten uudelleen ja uudelleen ja paskat välittävät lasten kärsimyksistä.

Ja sit muka ihmetellään kun psykiatriset sairaalat on tupaten täynnä näitä nuoria raukkoja.

Tämä! Ollaan niin hukassa itsensä kanssa, ei jakseta syventyä parisuhteessa ja nähdä, että pettäminen se vasta kaiken hajottaakin. Sitten revitään kaikki auki, tulokset sen mukaisia: lapset rikki, koulu ym. menee huonosti, terapiaa, asunto myyntiin, suhteet sukuun, ystäviin jne. kiikkulaudalla… ja lopulta rikotaan oma mielenterveys ja muu terveys esim. sukupuolitaudeilla hyppimällä suhteesta toiseen!

Mutta, kun asenne on mitä välii, kun mä haluun, saan kun oon ” aikuinen”, joka saa tehdä mitä vaan miettimättä yhtään pidemmälle elämää. Sitten niissä suhteissa ollaan lopulta samoissa lähtökuopissa sama rumba uudestaan!

Tässä taas itketään kulissien perään, kun menee talo myyntiin!!! Jos puoliso ei oikeasti enää saa mitään yhteiselämästä, niin pitääkö jäädä koska muuten muut paheksuu eroa ja talo menee alta? Se jäämistä vaativa on yhtä itsekäs; mitä välii toisen tarpeilla, minä olen tyytyväinen, sinun pitää tyytyä minuun ja materiasta en luovu. Joskus se ruoho vaan on vihreämpää aidan toisella puolella (yksin tai toisen kanssa). 

Etkö saakaan haluamaasi henkilöä eroamaan? Kyllähän se kiukuttaa.

Onko ukkos heittämässä sua pihalle talostaan? Kyllähän se kiukuttaa.

Ei ole, eikö epätoivoinen vonkaamisesi tuota tulosta? Kyllähän se kiukuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa tulee ilmi että ihmiset pariutuvat liian nuorina ja hankkivat perheen. Eläkää sinkkuina ja yksin älkääkä alkako kakskymppisinä kotileikkeihin! Monet on jo alle kolmikymppisenä ^saavuttaneet^ kaiken ja sitten ihmetellään miten tylsää on kun ikää on vasta 30v ja kaikki nähty ja koettu. Sitten laitetaan elämä paskaksi ja lapset kärsii...

Näistä pareista suurin osa on saanut lapset 28-35-vuotiaina eli ei mitenkään nuorina. Eli ei se siitä ole lienee kyse. Enemmänkin siitä, että 10-20 vuotta on joillekin ehkä joku maksimi saman ihmisen kanssa. En tiedä.

Ap

Mitä jos kumppani on alunperinkin valittu vauvakuumeisena? On haluttu joku siihen rinnalle hoitamaan pesää ja nyt kun lapset alkavat pärjäämään omillaan, ei parisuhteella ole enää pohjaa.

Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta onhan avioliitto ja pariutuminen toisen välineellistämistä, vaikka muka rakkaudeksi kutsutaan. Halutaan jotain itselle, puoliso, lapsi, hyvän elämän kulissi jne. Kaikki perustuu itsekkyyteen lopulta. Sitten kun nämä on toiselta saatu, huomataan ettei se ollutkaan rakkautta vaan itsekkyyttä.

Entä jos molemmat haluavat samoja asioita? Eikö ne toteuta paremmin kahdestaan? Eivät kaikki suhteet perustu kaupankäynnille vaan yhteistyölle. Nuo ne kestävämpiä ovatkin.

Ihme w t sakkia täällä kyllä tuntuu pyörivän. Ei minun tuttavapiirissäni kukaan ole eronnut, nyt korona-aikaan tai aiemminkaan. Millä perusteilla te oikein valitsette niitä puolisoitanne?

Vierailija kirjoitti:

Varmasti osittain sattumaa tai ikään liittyvää. Olen itsekin 36-vuotias, kaksi lasta jotka 10- ja 12-vuotiaita. Hyväpalkkaisessa ja vakaassa työsuhteessa. Jotenkin on alkanut itsekin miettiä että mitäs nyt. Periaatteessa mitään suurta vikaa ei suhteessa ole, mutta jotenkin on alkanut kaipaamaan jotain muuta. Mutta vielä tämä ei ole edennyt ajatusta pidemmälle.

Toki yksi asia on saattanut ihan koronan takia tulla. Nimittäin jos molemmat tekevät etänä töitä. Tätä on nyt mennyt jo yli vuosi. Se on pitkä aika jos kökkii kotona puolison kanssa 24/7. Varmasti etätyöt tuonneet eripuraa perheisiin

Voi kun suhteen alkaessa voisi tietää kuka on tällainen "mitään suurta vikaa ei ole, mut kaipaan jännitystä elämään" -tyyppi. Vois ideaalimaailmassa ne löytää toisensa, joilla on oikeasti tavoitteena sitoutua ja ne, jotka hyppii oman jännityksen perässä, voisivat sopia määräaikaisissa huumasuhteissa.

Ikävä yllätys aina niille, jotka kuvittelee elävänsä kestävässä suhteessa, kun kaikki on hyvin.

Meillä oli kiva perhe, kaksi fiksu ja tervettä alakoululaista ja vietettiin mukavaa perhe-elämää. Mies halusi kuitenkin vaihtelua elämään ja kuulemma työkaveri oli hauskempi kuin minä. Hän sitten otti eron ja muutti reilun välimatkan päähän. Lapsistaan on ollut kiinnostunut varsin vähän, kerta pari vuodessa tapaamista riittää. Uusi puolisonsa ei pidä lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Ihme w t sakkia täällä kyllä tuntuu pyörivän. Ei minun tuttavapiirissäni kukaan ole eronnut, nyt korona-aikaan tai aiemminkaan. Millä perusteilla te oikein valitsette niitä puolisoitanne?

Mitähän sakkia itse olet? Etkö tiedä, että tilastojen valossa n. 30-40 % avioliitoista päättyy eroon? Kai ymmärrät, että tuohon kuuluu aika monenlaista avioliiton solmijaa, jos ero on mielestäsi w t n merkki

Ja ei, en ole noissa tilastoissa. Enkä ole avoliitostakaan eronnut koskaan. Samassa liitossa elänyt saman ihmisen kanssa, mutta ymmärrän, ettei asiat ole aina mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että harvoin puolison vaihto parantaa elämän laatua pysyvästi. Ero jättää jälkensä ja vaikka myöhemmin olisi halua palata entiseen liittoon, niin se ei tahdo onnistua. Liian paljon tapahtunut eron jälkeen jättäen kipeitä haavoja.

Olisi hyvä jos tutkittaisiin tätä asiaa: kuinka paljon ja kuinka monella se ero oikeasti tosiaan parantaa elämänlaatua pitkällä tähtäimellä.

Veikkaan, että ani harvalla. Ne syyt monella on muualla kuin siinä parisuhteessa ja kun niitä ei työstetä... Mutta voisihan tulos olla toki toinenkin.

Eihän tuollainen tutkimus kestäisi päivänvaloa. Ei nykyään tutkita asioita tiedonintressi lähtökohtana, vaan tiettyjä käsityksiä tukemaan ja kenellekään ei saa tulla paha mieli tiedosta.

Kyllä tuttavapiirissäni eroon päätyneiden liitot ovat olleet järkyttävän huonoja vuosikausia, vaikka lähes kaikki ovat niitä parisuhdeterapiassa pelastaa tuloksetta.

Eron jälkeen helpotus on ollut suuri, eikä kukaan ole katunut.

Moni mies tajuaa tuossa iässä, että.meni naimisiin väärän naisen kanssa. Miehet pelkäävät, että jäävät ilman perhettä, hätäilevät ja menevät naimisiin naisen kanssa joka osoittaa kiinnostusta mieheen. Kun lapset on tehty ja tajuttu ettei siedä vaimoaan, niin sitten erotaa ja nautitaan elämästä.

Ero huonosta liitosta on jotenkin helpompi hyväksyä kuin ero hyvästä liitosta. Me olla ex miehen kanssa edelleen kavereita, ei ole oikeastaan koskaan ollut riitaa. Hyvin oltaisiin voitu jatkaa perheenä ja koskaan ei oltu missään terapiassa kuin kaikki oli päällisin puolin hyvin. Ero oli miehen päähänpisto ja pääsi siinä lapsiperheen vastuunkantajan roolista eli haki helpompaa elämää.