Lähipiirissä nyt monta avioeroa. Onko se tämä korona-aika vai 40-vuotiskriisit?

Lapset ovat monella tuon ikäisellä tarpeeksi isoja, ei tarvitse enää pakon sanelemana olla ihmisen kanssa, joka ei enää tunnu sellaiselta, jonka kanssa haluaisi jakaa elämänsä. Pikkulapsivuodet on pakko puskea läpi, koska yksin ei jaksa arkea tai edes selvitellä asioita eroa varten. 

Miten joku edes ihmettelee asiaa? Nykyään on mahdollista sekä sosiaalisesti että taloudellisesti erota, naistenkin. Lisäksi romanttinen sen oikean löytäminen ja ikuinen elämä yhdessä on täyttä höttöä ja jopa biologian vastaista. Varsinkin jos nuorena on pariuduttu ja hankittu lapset ei ole ehtinyt kypyä ihmisenä ja vaipparallin keskellä ajatus sen hoitamisesta yksin tai edes eron käytännön asioiden hoitamisesta tuntuu uuvuttavalta. Kun tämä vaihe on ohi on enemmän aikaa ja on muokkautunut ihmisenä ja ehkä elämä puolison kanssa ei vain enää tunnu tyydyttävältä, kiinnostuksen kohteet ja senteet ovat erilaiset ja vetovoima on kadonnut. Ajatus tulevien aktiivisten vuosien jumittamisesta suhteessa voi tuntua masentavalta. Enemmän ihmettelen niitä, jotka ottavat eron henkilökohtaisena loukkauksena ja haluavat jäädä roikkumaan suhteeseen, joka selkeästi ei ole kovin antoisa. Ollaanko niin kiinni kulisseissa vai pelätäänkö, että leimautuu surkeaksi puolisoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa tulee ilmi että ihmiset pariutuvat liian nuorina ja hankkivat perheen. Eläkää sinkkuina ja yksin älkääkä alkako kakskymppisinä kotileikkeihin! Monet on jo alle kolmikymppisenä ^saavuttaneet^ kaiken ja sitten ihmetellään miten tylsää on kun ikää on vasta 30v ja kaikki nähty ja koettu. Sitten laitetaan elämä paskaksi ja lapset kärsii...

Näistä pareista suurin osa on saanut lapset 28-35-vuotiaina eli ei mitenkään nuorina. Eli ei se siitä ole lienee kyse. Enemmänkin siitä, että 10-20 vuotta on joillekin ehkä joku maksimi saman ihmisen kanssa. En tiedä.

Ap

Mitä jos kumppani on alunperinkin valittu vauvakuumeisena? On haluttu joku siihen rinnalle hoitamaan pesää ja nyt kun lapset alkavat pärjäämään omillaan, ei parisuhteella ole enää pohjaa.

Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta onhan avioliitto ja pariutuminen toisen välineellistämistä, vaikka muka rakkaudeksi kutsutaan. Halutaan jotain itselle, puoliso, lapsi, hyvän elämän kulissi jne. Kaikki perustuu itsekkyyteen lopulta. Sitten kun nämä on toiselta saatu, huomataan ettei se ollutkaan rakkautta vaan itsekkyyttä.

Parisuhde ja lapset eivät voisi vähempää kiinnostaa, on kivaa elää omaa, vapaata elämää!

N40

Vierailija kirjoitti:

Entäs me nelikymppiset joilla ei ole ensimmäistäkään liittoa menossa saati mukuloita? Mites me sitten kriiseillään?

Ostatte urheiluauton ja hankitte huomattavasti nuoremman seuralaisen. 

Korona.

Kannattaa valita puoliso tarkasti, miesten suurin virhe on mennä naimisiin väärän naisen kanssa. Vaikka aloite tulee naiselta, niin 90% näissä avioliitoissa mies on ollut onneton ja miettinyt avioeroa.

Vierailija kirjoitti:

Entäs me nelikymppiset joilla ei ole ensimmäistäkään liittoa menossa saati mukuloita? Mites me sitten kriiseillään?

Joudutaan kriiseilemään tässä raastavan vapauden tuskassa.. ;)

En syytätäsii koronaa sen enempää kuin talviinfluenssaakaan, vaan toimia, joiden tekosyyksi on laitettu korona

Minun ystäväpiirissäni ollut näitä paljon myös. Ehkä poikkeusolot saattaneet olla laukaiseva tekijä, mutta säröt ovat varmasti olleet jo olemassa ja ero ollut horisontissa muutenkin parin vuoden sisällä.

Kaikkien kohdalla en yksityiskohtia tiedä, mutta ne jotka ovat oma-aloitteisesti asiaa avanneet, on kaikilla ollut syynä se, että puoliso on löytänyt uuden. Tätä ei varmasti korona ole aiheuttanut, kyllä se ah niin ihana harrastuskaveri on ollut kiinnostava jo aikaisemminkin, ehkä sitä on sitten alkanut viestittelemään ihan uudella tavalla tmv. kun ei ole siellä harrastuksissa enää tavattu ja kotona kiristää...

Vierailija kirjoitti:

Okei. Kun on itse tässä ihan tyytyväisenä puolison kanssa (tuntuu vastarakastuneelta edelleen) 15 vuoden jälkeen, eikä maraton, iltatähti tai erokaan kiinnosta. Niin ehkä siksi ihmettelen myös. Ymmärrän kyllä perheiden erilaisuudet.

Ap

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että upeaa, jos noin on. Kannattaa kuitenkin olla kiinnostunut myös siitä puolisosta ja hänen ajatuksistaan. Jos toinen on vahvasti rakastunut niin toinen ei välttämättä uskalla sanoa. Siinä vaiheessa, kun itse erosin ja vietin villiä sinkkuelämää niin usko miehiin romahti aika lailla. Oli todella monia "rakastuneita perheenisiä", jotka pettivät puolisoitaan mennen, tullen ja palatessa. Naisten sinisilmäisyys oli uskomatonta. Ja joo, tunnustan etten itsekään juuri paremmin käyttäytynyt, vaikka sinkku olinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa tulee ilmi että ihmiset pariutuvat liian nuorina ja hankkivat perheen. Eläkää sinkkuina ja yksin älkääkä alkako kakskymppisinä kotileikkeihin! Monet on jo alle kolmikymppisenä ^saavuttaneet^ kaiken ja sitten ihmetellään miten tylsää on kun ikää on vasta 30v ja kaikki nähty ja koettu. Sitten laitetaan elämä paskaksi ja lapset kärsii...

Näistä pareista suurin osa on saanut lapset 28-35-vuotiaina eli ei mitenkään nuorina. Eli ei se siitä ole lienee kyse. Enemmänkin siitä, että 10-20 vuotta on joillekin ehkä joku maksimi saman ihmisen kanssa. En tiedä.

Ap

Mitä jos kumppani on alunperinkin valittu vauvakuumeisena? On haluttu joku siihen rinnalle hoitamaan pesää ja nyt kun lapset alkavat pärjäämään omillaan, ei parisuhteella ole enää pohjaa.

Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta onhan avioliitto ja pariutuminen toisen välineellistämistä, vaikka muka rakkaudeksi kutsutaan. Halutaan jotain itselle, puoliso, lapsi, hyvän elämän kulissi jne. Kaikki perustuu itsekkyyteen lopulta. Sitten kun nämä on toiselta saatu, huomataan ettei se ollutkaan rakkautta vaan itsekkyyttä.

Tämä on totta. Niin moni nainen kuin mieskin tuntuu automaattisesti ajattelevan että normaaliin elämään kuuluu lapsiperhe, jolloin täytyy oikean ikäisenä etsiä "joku" johon tyytyy ja hankkia ne lapset sen kanssa.

Moni sitten toteaakin jossain kohtaa että haluaa elämäänsä rakkautta, uusia kokemuksia tai muuta, ja eroaa. Vaihtoehto tässä vaiheessa voisi olla avoin suhde esimerkiksi, jolla eron voisi estää, mutta useimmat eivät sellaista halua. Ihmiset on kumman konservatiivisia ihan tottumuksesta. Seksiä vuosia pihtaavat ajattelevat, että vaikka minä en halua, ei kukaan muukaan saa täyttää kumppanini tarpeita. Olet ilman tai erotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs me nelikymppiset joilla ei ole ensimmäistäkään liittoa menossa saati mukuloita? Mites me sitten kriiseillään?

Meette liittoon ja yritätte mukulaa. Mun tuttavapiirissä on kolme tällaista tapausta. 😀

Täällä yksi raskaana oleva 40 v, jolla uusi mies. Kyllä meitä on ja suosittelen muillekin, jotka eivät ekalla tai tokalla kierroksella perheellistynyt.

Vierailija kirjoitti:

Nyt löytyy innokkaita sinkkumammoja tinderissä siis.

Ne on ollut vähällä seksillä ja nyt sitä sitten halutaan. Tarjontaa naisista on enemmän kuin koskaan. Ne ei myöskään halua sitoutua

Ihmettelin itsekin samaa ja nyt, samana keväänä, olen itsekin eroamassa. Niin se elämä vain yllättää.

Voisin ihan hyvin kuvitella tilanteen myös omalle kohdalleni. Olen ollut kohta 20-vuotta naimisissa, olen nyt 42-vuotias. Lapsista toinen on 19 ja nuorempi 16. Koko tämän 20 vuotta olen laittanut kaikki muut perheenjäsenet itseni edelle. Jos en saisi tulevaisuudessakaan tilaa itselleni ja omille jutuilleni, niin mitä muuta vaihtoehtoa olisi kuin erota? Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että kasvava itsekkyyteni ei tunnu perheenjäseniäni juuri haittaavan, joten parisuhteeni mitä todennäköisimmin tulee kestämään tämänkin kriisivaiheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan tavallista, tuskin korona vaikuttaa. Nelikymppisen vaihtoehdot: avioero, maratonin juokseminen, iltatähti. 

No voi helkkari! Mä täytän 40 enkä halua erota miehestäni (ollaan oltu vasta 5 naimisissa ja ihan rakastuneita), inhoan juoksemista enkä halua lapsia :D Ostin kyllä jo urheilullisen auton, täyttääköhän tunnusmerkit? :D 

Kriiseissä ostellaan aina, kuten moottoripyöriä, autoja, taloja, mökkejä ja matkoja. Yritetään sitä kriisiä unohtaa ja ajatellaan jo elämän rajallisuutta (kerrankos täällä eletään), mistä se kriisi siis kumpuaakin. 😊

Ensin rakennetaan kauheasti jotain, ja sitten pitää alkaa ainakin henkisesti purkamaan asioita. Kun huomaa että hei, tässä tää pikkulapsivaihe meni ja mitäs nyt. Kalenteriin voi katsoa ja todeta että ei enää tule yhtään nuoremmaksi. 

Itse erosin pitkästä suhteesta pettämiseni seurauksena jo heti kolmenkympin (kriisin) jälkeen eikä onneksi oltu tehty lapsia. Voi sitten exä perustaa ihanan ikuisen ydinperheen paremman naisen kanssa jonka löysi heti. Toivottavasti tajuaa olla lopulta kiitollinen pettämisestäni, muutenhan hän ei olisi löytänyt tuota paljon parempaa naista vaan olisi jumiutunut minuun ehkä jopa loppuelämäksi. Onni onnettomuudessa.

Nyt ajattelin rauhassa deittailla eri ihmisiä ja katsoa, jos vielä viitsisi hankkia yhden lapsen yksin. Kumppania tuskin ehtii enää löytyä niin että ehtisi tutustua tarpeeksi vanhemmuuden jakamiseen, mutta ehkä se on hyvä niin kun en ehkä kuitenkaan ole sitä tyyppiä joka uskoo sitoutuvansa yhteen mieheen koko loppuelämäksi.

Odotan mielenkiinnolla lähipiirin neljänkympin erobuumia tai että tuleeko sitä, niin en olisi enää se musta lammas eli ainoa joka on eronnut. Mutta tuskin sellaista tulee, oma lähipiiri on sellaista ydinperhe uskovaista, kunnollista sakkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa tulee ilmi että ihmiset pariutuvat liian nuorina ja hankkivat perheen. Eläkää sinkkuina ja yksin älkääkä alkako kakskymppisinä kotileikkeihin! Monet on jo alle kolmikymppisenä ^saavuttaneet^ kaiken ja sitten ihmetellään miten tylsää on kun ikää on vasta 30v ja kaikki nähty ja koettu. Sitten laitetaan elämä paskaksi ja lapset kärsii...

Näistä pareista suurin osa on saanut lapset 28-35-vuotiaina eli ei mitenkään nuorina. Eli ei se siitä ole lienee kyse. Enemmänkin siitä, että 10-20 vuotta on joillekin ehkä joku maksimi saman ihmisen kanssa. En tiedä.

Ap

Mitä jos kumppani on alunperinkin valittu vauvakuumeisena? On haluttu joku siihen rinnalle hoitamaan pesää ja nyt kun lapset alkavat pärjäämään omillaan, ei parisuhteella ole enää pohjaa.

Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta onhan avioliitto ja pariutuminen toisen välineellistämistä, vaikka muka rakkaudeksi kutsutaan. Halutaan jotain itselle, puoliso, lapsi, hyvän elämän kulissi jne. Kaikki perustuu itsekkyyteen lopulta. Sitten kun nämä on toiselta saatu, huomataan ettei se ollutkaan rakkautta vaan itsekkyyttä.

Oli muuten tosi hyvin sanottu ja oivallettu! Jotain ihan uuttakin saa vielä lukea. 

Tuosta juuri on kysymys, voisiko kukaan rakastaa kauhean pitkään jos se ei johda mihinkään? Omat halut on kuitenkin. Ja toisaalta, rakastuminen ei ole pitkäkestoinen juttu, ainakaan kaikilla. Ja varmaan rakastaminenkin on sitten sopimus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan tavallista, tuskin korona vaikuttaa. Nelikymppisen vaihtoehdot: avioero, maratonin juokseminen, iltatähti. 

Okei. Kun on itse tässä ihan tyytyväisenä puolison kanssa (tuntuu vastarakastuneelta edelleen) 15 vuoden jälkeen, eikä maraton, iltatähti tai erokaan kiinnosta. Niin ehkä siksi ihmettelen myös. Ymmärrän kyllä perheiden erilaisuudet.

Ap

Tilanteet muuttuvat äkkiä. Ystävänikin oli sitä mieltä että näin 17v jälkeenkin vielä ihan vastarakastuneita ollaan, kunnes sai puhelun miehensä sivusuhteen mieheltä, että sun miehes ja mun vaimo vehtaavat keskenään. Aika rytinällä tuli sitten pilvilinnat alas. Kannattaa ymmärtää tämäkin ;)

Juuri näin, moni ero tuntuu vieläkin tulevan yllätyksenä sille toiselle osapuolelle. Ja jos nyt ilkeästi kärjistän, niin sellaisille naisille, jotka eivät ole ehkä pistäneet itsestään huolehtimista agendalleen ja ovat sitä mieltä, että suhdehan voi hyvin kun on lapset, talo, mökki ja matkustellaan Kreikkaan joka kesä ja sellaisille miehille, jotka eivät ikinä tee mitään suhteen eteen, miten voi olla ongelmia kun on niin helppo olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa tulee ilmi että ihmiset pariutuvat liian nuorina ja hankkivat perheen. Eläkää sinkkuina ja yksin älkääkä alkako kakskymppisinä kotileikkeihin! Monet on jo alle kolmikymppisenä ^saavuttaneet^ kaiken ja sitten ihmetellään miten tylsää on kun ikää on vasta 30v ja kaikki nähty ja koettu. Sitten laitetaan elämä paskaksi ja lapset kärsii...

Näistä pareista suurin osa on saanut lapset 28-35-vuotiaina eli ei mitenkään nuorina. Eli ei se siitä ole lienee kyse. Enemmänkin siitä, että 10-20 vuotta on joillekin ehkä joku maksimi saman ihmisen kanssa. En tiedä.

Ap

Mitä jos kumppani on alunperinkin valittu vauvakuumeisena? On haluttu joku siihen rinnalle hoitamaan pesää ja nyt kun lapset alkavat pärjäämään omillaan, ei parisuhteella ole enää pohjaa.

Kiinnostava ajatus. Tämä sopii hyvin yhteen sen tiedon kanssa, että suomalaiset naiset suosivat naisellisempia miehiä kuin naiset muualla maailmassa. Tästä on tehty tutkimus vuonna 2013, löytyy googlella.

Voisi johtua siitä, että suomalainen kulttuuri vaatii naisen tasaveroista osallistumista työelämään, joten nainen tarvitsee ja haluaa rinnalleen riittävän naisellisen miehen, joka on kiinnostunut lasten ja kodin hoitamisesta.

Keski-iässä voi sitten vaihtaa miehekkäämpään, kun lapset on hoidettu.