Lähipiirissä nyt monta avioeroa. Onko se tämä korona-aika vai 40-vuotiskriisit?

Käyttäjä38452 kirjoitti:

Jotenkin aalloissa nuo erouutiset tulee.

Itse olen 48 vuotias ja lapsi 15v ja olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 25 vuotta.

Ystäväpiirissämme oli n. 10 vuotta sitten iso erojen aalto, semmoisilla henkilöillä, jotka alkaneet seurustelemaan 16-22 vuotiaana ja tehneet lapset nuorena (kuitenkin pitkä suhde takana). Tekisi mieli sanoa, että n. 40% ystäväpariskunnista erosi. Monta oli myös eron partaalla, mutta ovat yhdessä tänäkin päivänä.

Itselläni on hyvä mies ja parisuhde, mutta etätyöt ja arki kyllä tympii ja välillä tulee ihme fiiliksiä ja oma mieleni ankea. Yritän kuitenkin ajatella niin, että tämän oman tyytymättömyyteni elämääni kohtaan ei johdu parisuhteesta vaan yksinkertaisesti siitä, että kaikki elämä nyt pyöriin vain kodin ympärillä (etätyö, vapaa-aika ja perhe). Kaikki se muu, tutut harrastukset, elokuvissa yms käynti, ystävien tapaaminen ja varsinkin minulle tärkeät minireissut puuttuu. Noita edellemainittuja tarvitsisin arjen vastapainoksi.

Meilläkin näitä nuoresta asti yhdessä olleiden eroja kertyi jokunen vuosi sitten tuttavapiirissä todella paljon ja jotenkin tuntui, että kun yksi aloitti, sitten niitä muita tuli tulvimalla perässä. Parikymmentävuotta sitten oli päinvastainen ilmiö, kun tuntui, että kun ensimmäiset kaveriporukasta menivät naimisiin, yht'äkkiä kaikkien muidenkin oli pakko. Nyt tästä tiiveimmästä kaveriporukasta on enää alkuperäisessä liitossa meidän lisäksemme enää yksi toinen pariskunta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs me nelikymppiset joilla ei ole ensimmäistäkään liittoa menossa saati mukuloita? Mites me sitten kriiseillään?

No sitä avioliittoa ja lapsia!

Me muut ollaan se jo nähty, jotain uutta meille kiitos

N36

Onks pakko jos ei haluu?

Uusfeminismi ja muu naisten voimaantumispaska ovat juurisyyt.

Nainen haluaa aina vain parempaa ja luo itselleen illuusion että voi sellaista myös saada.

Mites viidenkympin villitys? Erotaanko silloin yhtä paljon?

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan tavallista, tuskin korona vaikuttaa. Nelikymppisen vaihtoehdot: avioero, maratonin juokseminen, iltatähti. 

Tää on niin totta. Valitsin iltatähden. N55+

Itsellä ero oli mielessä kun olimme olleet puolisoni kanssa n. 17v

Toki kyse oli siitä, että olin ihastunut toiseen ja myös täysi intohimon puute omassa suhteessa.

Onneksi olin niin järkevä kuitenkin, että tajusin, että ihastuksen takia suhteen romuttaminen ei ole järkevää.

Meillä on miehen kanssa tosi hyvä parisuhde muuten, huumorintajumme, elämänarvomme ja se, mitä haluamme tulevaisuudessa on samankaltaiset, eli vaikka sitä intohimoa ei toista kohtaan olekaan niin se kaikki muu painaa vaakakupissa niin paljon, että sitä ei halua rikkoa.

Ei ole havaittavissa omassa tuttavapiirissä. Eroajat erosivat jo kolmikymppisinä.

Moni pariskunta on nykyäänkin yhdessä lasten takia, vaikka suhde olisi jo kuollut. Moni myös ajattelee että on hyvä hetki erota, kun lapset ovat jo isoja (eli teinejä). Ohiksena, että tuohan ei edes ole totta, teini ottaa eron usein hyvin raskaasti. Kannattaisi odottaa siihen asti, kun lapset ovat oikeasti aikuisia, siis 20-v->

Eiköhän tuo Bill ja Melinda Gatesin erokin johdu ihan samasta syystä. Heidänkin nuorin lapsensa on nyt jo 18-v., joten näivettyneen parisuhteen voi lopettaa.

Ihmiset eivät jostain syystä osaa hoitaa suhdettaan lastenkasvatuksen aikana. Näköjään se ei onnistu edes maailman rikkaimmilta, joilla olisi kyllä rahaa lastenhoitajiin ja laatuaikaan.

Itse hoidin eroni kolmekymppisenä, nyt nelikymppisenä ajattelin mennä yliopistoon. Mitä keksii viisikymppisenä, sitä en vielä tiedä mutta odotan mielenkiinnolla.

Itse hoidin eroni kolmekymppisenä, nyt nelikymppisenä ajattelin mennä yliopistoon. Mitä keksii viisikymppisenä, sitä en vielä tiedä mutta odotan mielenkiinnolla.

Ja kyllä, asiat tapahtuu ryppäissä tuttavapiirissä tai esim. naapurustossa. Yksi kun vaihtaa puolisoa tai autoa, seuraa toinen perässä, jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan tavallista, tuskin korona vaikuttaa. Nelikymppisen vaihtoehdot: avioero, maratonin juokseminen, iltatähti. 

Okei. Kun on itse tässä ihan tyytyväisenä puolison kanssa (tuntuu vastarakastuneelta edelleen) 15 vuoden jälkeen, eikä maraton, iltatähti tai erokaan kiinnosta. Niin ehkä siksi ihmettelen myös. Ymmärrän kyllä perheiden erilaisuudet.

Ap

Tilanteet muuttuvat äkkiä. Ystävänikin oli sitä mieltä että näin 17v jälkeenkin vielä ihan vastarakastuneita ollaan, kunnes sai puhelun miehensä sivusuhteen mieheltä, että sun miehes ja mun vaimo vehtaavat keskenään. Aika rytinällä tuli sitten pilvilinnat alas. Kannattaa ymmärtää tämäkin ;)

Vierailija kirjoitti:

Sitähän tapahtuu jatkuvasti ,että ihmiset ihastuu/rakastuu vieraisiin. Kas kun se ”ruoho on vihreämpää aidan

toisella puolella” . Se ihastus ja rakastuminen häipyy viimeistään 1000pv kuluttua tai siinä uusperheviidakossa.

Viisaita ovat ne ihmiset , jotka antavat sen ihastumisen ja rakastumisen( ruusunpunaiset lasit silmillä) , mennä ohi. Älykkäät eivät hötkyile, riko 15 vuotta rakentamaansa pehettä, kotia , murskaa lasten ja puolison mieltä, vaan ymmärtävät ,että arki tulee VARMASTI jokaiseen parisuhteeseen, kun yhdessä asutaan .

Erittäin tavallista on , että nämä haksahtajat eroaa, sitten uudelleen ja uudelleen ja paskat välittävät lasten kärsimyksistä.

Ja sit muka ihmetellään kun psykiatriset sairaalat on tupaten täynnä näitä nuoria raukkoja.

Tämähän johtuu siitä että tuo suhde on se ensimmäinen vakava suhde, joka on kestänyt jo pitkään. Kun sitä suhdetta on tarvottu yli 10v kriisistä kriisiin, niin alkaa miettimään että olisiko elämällä minulle jotain muutakin tarjottavaa? Vielä kun olen nuorehko, ja kiivastunteinen?

Se on jo niin nähty se lapsiperhe-elämä, joka asettuu uomiinsa, ja intohimo häviää arjen haasteisiin. Jotkut joo alkavat treenaamaan siihen maratoniin, mutta usealle käy myös niin että hullaannutaan johonkin ihanan raikkaaseen uuteen ihmiseen! Ja miehille vielä monesti useammin niin että tämä uusi nainen on hieman nuorempi, ja haluaa niitä lapsia että oltaisiin miehen edellisen perheen kanssa samalla viivalla, ja sitten se on menoa se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni eroo 4 kympin hujakoilla.

Mutta johtuuko se enemmän omasta kriiseilystä kuin parisuhteesta? Tullaanko siinä kasvokkain elämän lyhyyden kanssa ja sen kanssa, mitä kaikkea on vielä kokematta? Moniko hakeutuu terapiaan eron sijasta? Parisuhdehan voi olla kuitenkin ihan hyvä.

Voi olla että ihminen tajuaa ettei haluakaan elämältään vain "ihan hyvää parisuhdetta". Voi tajuta yhtäkkiä haluavansa loppuelämältään jotain ihan muuta. Nelikymppisenä tämä vaihe yleensä tulee jos on koskaan tullakseen. Silloin tehdään ne loppuelämän isot käännökset, muutetaan pk-seudulta lappiin, tai aletaan tuottaaan ekoluomulampaan villaa.

Ihmiset tarvitsevat aikaa kasvaakseen itsekseen, yleensä siihen menee vuosikymmeniä. Jos ei tunne itseään, ei voi rakastaa muita oikeasti, sitä vaan suoritetaan perussetti avioliittoa ja lapsia. Sitten yhtäkkiä huomaakin kasvaneen ja vastaan tulee oikea rakkaus, joka ei tarvi suoritekulisseja. Se voi olla itsenäisyys sinkkuna tai uusi, oikea rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa tulee ilmi että ihmiset pariutuvat liian nuorina ja hankkivat perheen. Eläkää sinkkuina ja yksin älkääkä alkako kakskymppisinä kotileikkeihin! Monet on jo alle kolmikymppisenä ^saavuttaneet^ kaiken ja sitten ihmetellään miten tylsää on kun ikää on vasta 30v ja kaikki nähty ja koettu. Sitten laitetaan elämä paskaksi ja lapset kärsii...

Näistä pareista suurin osa on saanut lapset 28-35-vuotiaina eli ei mitenkään nuorina. Eli ei se siitä ole lienee kyse. Enemmänkin siitä, että 10-20 vuotta on joillekin ehkä joku maksimi saman ihmisen kanssa. En tiedä.

Ap

Mitä jos kumppani on alunperinkin valittu vauvakuumeisena? On haluttu joku siihen rinnalle hoitamaan pesää ja nyt kun lapset alkavat pärjäämään omillaan, ei parisuhteella ole enää pohjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan tavallista, tuskin korona vaikuttaa. Nelikymppisen vaihtoehdot: avioero, maratonin juokseminen, iltatähti. 

No voi helkkari! Mä täytän 40 enkä halua erota miehestäni (ollaan oltu vasta 5 naimisissa ja ihan rakastuneita), inhoan juoksemista enkä halua lapsia :D Ostin kyllä jo urheilullisen auton, täyttääköhän tunnusmerkit? :D 

Minä ikisinkku nelikymppinen lapseton nainen aloitin joogan ja ostin itselleni kalliin pelitietokoneen. En olisi aiemmin tehnyt mitään tällaisia hankintoja, vaikka olisi ollut rahaa :D

Kun puoliso valitaan ulkonäön ja pituuden, ei luonteenpiirteiden perusteella, ei ihme että suuri osa suhteista päätyy muutaman vuoden päästä eroon. Ne jotka ei päädy, kiristelee hampaitaan ja vihaa puolisoaan katkerasti ihan vaan lasten parasta ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan tavallista, tuskin korona vaikuttaa. Nelikymppisen vaihtoehdot: avioero, maratonin juokseminen, iltatähti. 

Tästä listasta unohtui irtiotto oravanpyörästä eli alanvaihto joogaopettajaksi/hyvinvointivalmentajaksi/tmv. Voidaan toteuttaa joko eat pray love-henkisen Balille suuntautuvan matkan yhteydessä tai sitten ihan koto-Suomen joogaretriiteillä.

Noinhan se menee. Kolmekymppiseen mennessä tehää lapset ja kun lapset "isoja" eli pärjää muutenkuin rattilla  työntäessä jokapaikkaan eli koululaisia, vanhemmat eroaa. Halutaan oma elämä ja nuoruus takaisin. Lapset viikko-viikko systeemillä ja omaa aikaa saa sen koko viikon. Kuulostaa varmasti houkuttelevalta jokaiselle eroa pohtivalle.

Etsitään uusi puoliso, mietitään mahdollista uutta lasta. Mutta jaksaminen vähäisempää kun ikä lähellä 40 ja uudestaan koko rumbaan lähteminen ei houkuta. Uuden puolison kanssa ehdään kivoja juttuja, harjoitellaan uusioperhettä. Lopulta sekin hajoaa ja hups, ollaan eläkeiän kynnyksellä.

Erosin, kun lapset olivat 6- ja 10 -vuotiaita. Yhteistä taivalta takana 14 vuotta. Tuossa vaiheessa oli jo selvää, ettei miestä kiinnosta suurista puheista huolimatta perhe-elämä. Olin yksin rämpinyt vauva-ajat, synnytyksen jälkeiset masennukset, allergiat ja lasten erityistarpeisiin liittyvät tutkimukset ja hoidot kaiken sen perusarjen lisäksi. Miestä ei kiinnostanut. Ehdotin pariterapiaa moneen otteeseen, mutta se ei sopinut. Iskin miehelle käteen avieropaperit paria vuotta ennen lopullista eroa, mutta tämäkään ei havahduttanut häntä. Tuossa vaiheessa lasten tilanne oli jo selkiintynyt ja rauhoittunut, jolloin tajusin ettei tällaisessa perhe-elämässä ole mitään järkeä. Millaisen parisuhdemallin annan lapsille, kun isä elää ihan omaa elämäänsä ja muu perhe omaansa? Tämän oivalluksen jälkeen laitoin tuumasta toimeen. Ulkopuolisilta tuli toki paskaa niskaan, kun jätin hyvän miehen ja rikoin perheen. Eihän mies edes hakannut tai juonut. Paitsi kerran löi humalassa ja tissutteli kaikki vapaa-ajat ja valvotti muuta perhettä.