Lue keskustelun säännöt.
Huusitteko synnytyksessä?
03.05.2021 |
Saako synnytyksessä huutaa kurkku suorana jos siitä on apua? Ei kai kukaan voi olla niin pikkumainen ja kieltää huutamasta?
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Havuja Perkele! Tulihan sitä sitten pitoa.
Kuopusta väkertäessäni kiroilin kuin juoppo Alkossa. "Antakaa ny prkl jotain litkua edes, tollot ja taulapäät...". Mies siinä yritti jotain hymistellä, sekös mua ärsytti: "Tuu sä jätkä tähän, niinku olis jo, säääääääähän tääääään karmeuden oooooooooot aikaansaanukkin". On tätä naurulla muisteltu ja pikkuisella on jo kolme sisarustakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni kivunlievitys niin nappiin, ettei tullut tarvetta huutaa. Edes ponnistusvaihe ei varsinaisesti sattunut, oli lähinnä tosi rankkaa ja onhan se paineen tunne ikävä.
Mutta en kyllä yhtään ihmettele, että joku joka ei ole saanut puudutusta/jolla se ei toimi tms. huutaa. Nostan hattua teille ketkä siihen ilman epiduraalia olette pystyneet.
Minä en nosta. Luomutouhu on typeryyttä ja nostaa sekä vauvan että kaikkien läsnäolijoiden stressitasoa hirvittävästi. Lisää hapenpuutteen, vauvan lonkka- ja olkavammojen riskiä.
Puuduttaminen on tehtävä ajoissa, ennen kuin kipu muuttuu sietämättömäksi. Silloin puudute ei enää ehdi vaikuttaa. Sensijaan kun puudutus on ajoissa pyydetty, kanyyli on selässä valmiiksi ja puudutetta voi helposti lisätä tarvittaessa.
Älä valehtele. Tutkimukset epiduraalin vaikutuksesta vauvaan ja myös synteettisen oksitosiinin tarpeesta kun synnytys pysähtyy puudutteeseen kertovat toista. Ei tietenkään kaikilla. Mutta turhaan solvaat ”luomutouhuksi” toisia synnyttäjiä.
En huutanut kummassakaan synnytyksessä. En edes kiroillut. Keskityin hengittämiseen, ponnistamiseen ja yritin kuunnella ohjeita.
Minä huusin ja kovaa. Olin pyytänyt etukäteen suunniteltua sektiota, koska epiduraalipuudutus ei sovi minulle. En sitä saanut. Sitten alkoi synnytys. Sain ilokaasua, jota kiskoinkin kaksin käsin. Jossain vaiheessa puhkottiin kalvoja ja annettiin kai spinaalipuudutus (vai mikä se on, mikä törkätään tuonne haaruksiin?). En kuitenkaan avautunut koko aikana kuin pari senttiä. Vauva pyrki ulos. Sattui aivan p e r k e l e e s t i. Lopulta lääkärien työvuoro vaihtui ja seuraava lääkäri totesi todella tylysti, että ei kai tässä auta muu kuin lähteä sektioon, kun vauvan sydänäänet alkoivat vaimeta. Olin ihan pää sekaisin mutta tajusin, että minua kärrätään jonnekin. Aina kun supistus tuli, huusin puolitiedottomana tuskasta. Lääkäri huusi minulle joka kerran takaisin, että ole hiljaa täällä äläkä huuda. Leikkaussaliin pääsemisestä ja nukuttamisesta minulla ei ole mitään muistikuvaa.
Seuraavan kerran heräsin, kun minut herätettiin teholla ja paineltiin vatsaa - sattui! - ja todettiin, että vieläkin veri lentää, ei muuta kun taju pois vain taas. Muutaman kerran heräsin näin, kunnes lakkasin vuotamasta ja hengitysletku vedettiin risoista pihalle. Olivat olleet jo ottamassa kohtua kokonaan pois, mutta onneksi verenvuoto lakkasi.
Kyselin myöhemmin, saisinko seuraavaan synnytykseen sen suunnitellun sektion. En kuulemma saa, aina yritetään ensin alakautta. No, se ratkaisi meidän perheen lapsiluvun. Mieskään ei ollut kiinnostunut ryhtymään vastasyntyneen ja taaperon yksinhuoltajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Havuja Perkele! Tulihan sitä sitten pitoa.
Kuopusta väkertäessäni kiroilin kuin juoppo Alkossa. "Antakaa ny prkl jotain litkua edes, tollot ja taulapäät...". Mies siinä yritti jotain hymistellä, sekös mua ärsytti: "Tuu sä jätkä tähän, niinku olis jo, säääääääähän tääääään karmeuden oooooooooot aikaansaanukkin". On tätä naurulla muisteltu ja pikkuisella on jo kolme sisarustakin.
Siis tietty Esikoista väkertäessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huusin kuin syötävä ja niin huusi synnyttäjä naapurihuoneessakin. Vähän jopa nauratti siinä jossain kohtaa, mutta valmista tuli. En ehtinyt saamaan kivunlievitystä tai siis anestesialääkäri ei ehtinyt paikalle. Älkää luottako siihen, että kivunlievitystä saa synnytyksessä, äidit ovat pahnanpohjimmaisia siinä asiassa, eikä synnyttäjien kärsimyksellä ole mitään väliä.
No mutta varmaan olemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että jos päivystävän anestesialääkärin pitää mennä joko auttamaan lähes liiskautunutta kolarin uhria tai antamaan epiduraalia tavallisesti etenevään synnytykseen, niin on ihan oikein, että synnyttäjä on "pahnanpohjimmainen"? Toisella on kipuja, toinen tekee ku.olemaa.
Tietysti, mutta resursseistahan tässä on kysymys. Synnyttäjillä ei ole väliä.
Siihen lienee tosiaan matkaa, että olisi varaa pitää lukuisia päivystäviä anestesialääkäreitä odottelemassa, valitettavasti.
Kysymys on halusta, ei niinkään rahasta, mutta niin kauan kuin suostumme siihen, että synnyttäviä äitejä kohdellaan huonosti, niin myös tapahtuu.
En huutanut, koska en tuntenut mitään tarvetta sellaiseen, vaan pikemminkin käperryin itseeni ja puhuminenkin tuntui epämiellyttävältä. Kirosin kyllä jonkun verran avautumisvaiheessa, mutta se oli vain sellaista mutinaa. Mutta epiduraali teki sitten ihmeitä, ja ennen kaikkea vauhditti avautumista, mäkin avauduin parissa tunnissa neljästä kymmeneen senttiin kun sain tauon kivusta epiduraalin avulla. Ennen ponnistusta sitä sitten vielä lisättiin, ja ponnistusvaiheessa vaan naureskelin ja olin tosi hyväntuulinen ja voimissani. Samoin synnytyksen jälkeenkin. Tuntuu että kaikki ajoitukset meni just nappiin esikoisen synnytyksessä, toivotaan samaa seuraavaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En huutanut vaikka kätilö hoki että "nyt huudat oikein lujaa, nyt huudat..." Olin aika epiduraalipökkyrässä ja mieleen on jäänyt ainoastaan se, että huomion vei mies joka valitti epämukavista oloista. Miten hänelle ei oltu viitsitty laittaa sänkyä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En huutanut enkä kokenut sitä mitenkään tarpeelliseksi. Lähinnä yritin keskittyä hengittämään syvään supistusten aikana, ponnistaminen taas oli niin rankkaa että huutaminen olisi varmaan vaan vienyt kaikki voimat.
Tämä. Kehossa ei ollut yhtään ylimäärästä energiaa, jota olisi voinut pistää huutamiseen.
Älä pahastu mutta mihin ne voimat meni?
Miksi alapeukut??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En huutanut enkä kokenut sitä mitenkään tarpeelliseksi. Lähinnä yritin keskittyä hengittämään syvään supistusten aikana, ponnistaminen taas oli niin rankkaa että huutaminen olisi varmaan vaan vienyt kaikki voimat.
Tämä. Kehossa ei ollut yhtään ylimäärästä energiaa, jota olisi voinut pistää huutamiseen.
Älä pahastu mutta mihin ne voimat meni?
En ole tuo kirjoittanut, mutta itsellä menivät voimat siihen, että supistukset alkoivat 28 h ennen lapsen syntymää ja epiduraalinkaan vietyä kivut en saanut nukahdettua edes hetkeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huusin kyllä. Synnytys kesti vuorokauden, 22 tuntia jaksoin hyvin huutamatta. Ponnistusvaiheen lopussa repesin pahasti ja koin niin kovaa tuskaa, että en ole tuntenut sellaista koskaan ennen tai koskaan sen jälkeen, ja siksi huusin kivusta ja pelosta ja siksi, että en todellakaan pystynyt puhumaan ja kertomaan miltä tuntuu.
Ja kyllä tosiaankin minua kiellettiin huutamasta. Kätilö sanoi, että "älä huuda, säästä vaan nyt voimat synnyttämiseen". Ei minulla ollut voimien riittämisen kanssa mitään ongelmia! Ongelma oli se, että ratkesin todella tuskaisesti kahtia.
Pyysin kyllä kivunlievitystä ajoissa. Niitä epiduraaleja tai muitakaan puudutteita ei kuitenkaan määräänsä enempää voi antaa, ja viimeiset 10 tuntia meni sitten ilman. Näin ainakin sanoivat kun huusin että koskee ja pyysin apua.
En voi kuvitella että jos jollekin tehtäisiin vaikka amputaatio ilman puudutusta, niin siinä arvosteltaisiin huutamista, mutta synnytyksessä on toisin.
Nyt kyllä kätilö kidutti sinua ihan tarpeettomasti. Ei mennyt kyllä kuin oppikirjasta, jos olit 10 tuntia ilman puudutusta. Rääkkäystähän tuo on. Vaatikaa se pudendaalipuudutus. Sen olisi voinut tuossa vähintäänkin tehdä. Jokainen kätilö pystyy sen antamaan ilman lääkäriä tai tehkää valitus, jos ei anna.
Epiduraalia voi lisätä monta kertaa. Hirveää, miten huonosti tuossa on kivunlievitys hoidettu. Huutakaa ihan niin paljon kuin sielu sietää, jos ette saa tarvittavaa puudutusta.
”Häpyhermon puudutus (pudendaalipuudutus)
Häpyhermon puudutuksella, jonka tekee synnytyslääkäri tai kätilö, pystytään poistamaan synnytyskanavan alaosan ja ulkosynnyttimien alueen kipuja ponnistusvaiheessa. Ponnistusvaihe ja välilihan leikkauksen (episiotomian) ompelu saadaan usein melko kivuttomiksi. Äidin ja sikiön riskit ovat vähäiset. Tätä puudutusta käytetään yleensä lisänä muille puudutuksille. Puudutus voi saada aikaan myös lihassäikeiden puutumista, mikä voi heikentää ponnistusvoimaa. ”
Puudutus hidastaa yleensä synnytystä. Kun on synnytetty noinkin pitkään, alkaa kätilön intresseissä olla lähinnä se, että saadaan elävä vauva ulos ilman viime hetken hätäsektiota.
Huutamisesta ei kyllä kätilön pitäisi sanoa mitään. Itse varmaan pot.kai.sisin sitä, jos kieltäisi huutamasta ja väittäisin että oli vahinko.
Mahtaako muuten synnyttäjät kohdistaa useinkin v-ä-ki-val-taa kätilöön? Minulla tulee tosi helposti berserkkiraivo ja sen mukaiset reaktiot jos koen olevani fyysisesti uhattuna, ja synnytyksen kipu+päätään aukova kätilö voisi olla aika valitettava yhdistelmä sen kätilön kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koittakaapa seuraavan kerran isolla asialla vessassa huutaa samalla kun ponnistatte kakkaa ulos. Mikä on tulos?
Huutaminen lisää alaspäinsuuntautuvaa painetta vatsaonteloon, eli kaiken järjen mukaan myös työntää vaivaa (tai kakkaa) ulospäin?
Ei tarvitse edes huutaa, avatkaa suunne ja hengittäkää kuin huutaisitte, tunnette sen paineen vatsaontelossa.
En usko että huusin, luulen ennemmin vaikeroineeni tai ulisseeni jossain kohtaa. Niin sumuista on, etten kyllä muista tarkkaan. Molemmat käynnistettiin. Ekassa epiduraali ehti vaikuttaa oikein hyvin ja ponnistusvaiheessa varmaan lähinnä murisin. Toisessa kohdunsuu avautui tyyliin 8 cm 20 minuutissa ja loppu oli yhtä sekavaa mössöä, epiduraali ei ehtinyt vaikuttaa ja vauva vain puski ulos, vaikka olisi pitänyt pidätellä. Ihan hyvät muistot molemmista kuitenkin jäi, ihanat kätilöt Kättärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En huutanut, kun vaimo olis saattanut säikähtää.
Minulla on varmaan vääränlainen kudostyyppi synnytystä ajatellen, koska ponnistusvaihe on aiheuttanut järkyttävää kipua kummassakin synnytyksessä. Avautumisvaihe on ollut melkein siedettävä ponnistamiseen verrattuna. Sain kummassakin kerran annoksen puudutetta, mutta vaikutus ei kestänyt ponnistamiseen saakka. Huusin ja luulin kuolevani ja kerta kaikkiaan vaan repeäni joka paikasta sinne synnytyssaliin. Kolmatta kertaa en halua synnyttää!
Huusin totta kai, kuin keihäänheittäjä, niissä synnytyksissä, joissa oli nopea, kivulias ponnistusvaiheen runttaus. Auttoi, enkä lupia kysellyt.
En huutanut. Olen kerran synnyttänyt, 10 vuotta sitten.
Ekassa hitaammassa epiduraalisynnytyksessä en huutanut. Toinen tuli nopeasti ja voimakkaasti, ei voinut olla huutamatta. Eikä kiinnostanut kyllä saiko huutaa vai ei. Eikä huutaminen kyllä ainakaan vaikeuttanut synnytystä.
Huutoitkin kun supistukset oli pahimmillaan. Sitä välillä ikään kuin irtaantui ruumistaan kivun aikana ja tarkkaili tilannetta ulkopuolelta. Siinä itsekseni naureskelin, että tästä tilanteesta tulee mieleen ihan joku sota kohtaus, jossa sotilaalta amputoidaan jalkaa ilman kivunlievitystä, huusin ihan siihen malliin :D. Sitten palasin takaisin kehooni ja jatkoin huutamista ja itkemistä.
En ottanut epiduraalia ja se oli ihan tietoinen valinta, koska olin kuullut niin monta kokemusta siitä, kuinka epiduraali oli pilannut synnytyksen jotenkin. Ja minulla on ollut todella pahoja kuukautiskipuja ihan kuukautisten alkamisesta asti, kipu ei siksi pelottanut, koska olin jo tottunut kärsimään kerran kuussa kamalia kipuja.
Onneksi nuo minun huutoitku supistukset saatiin kuriin kohdunkaulan puudutteella aika nopeasti. Sain kaksi tuntia olla kivutta, kätilö katseli käyrältä, että ei ihme että teki noin kipeää, sullahan tulee supistuksia kuin tykinkuulia, ei lainkaan taukoja välissä :D Sitten alkoikin ponnistusvaihe, joka kyllä taas teki kipeää, mutta ei niin paljon kuin nuo supistukset.
Oli muuten kiva huomata, että kuukautiskivut ovat kadonneet synnytyksen jälkeen. Nykyään pystyn elämään ihan normaalia elämää kuukautisten aikana. Kyllä kannatti olla raskaana ja synnyttää☺️
Koittakaapa seuraavan kerran isolla asialla vessassa huutaa samalla kun ponnistatte kakkaa ulos. Mikä on tulos?