Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä sanoo, ettei vielä ole oikea aika mennä naimisiin tai muuttaa edes yhteen, kuulemma "joskus sitten" on oikea aika
01.05.2021 |
Tiedän, pitäisi jo noilla otsikon spekseillä erota. Olen 42, mies 45, yhdessä kolme vuotta. Asutaan erikseen. Mies eronnut 10 vuoden avioliitosta, viikonloppuisä, mulla ei aiempaa avioliittoa eikä lapsia. Kätevä suhde miehelle, oma tila, oma vapaus, mutta kuitenkin saa kivan parisuhteen ja seksiä. Mä haluaisin noiden lisäksi yhteisen kodin ja mielellään myös naimisiin. Yhdessä asuminen olisi jo taloudellisestikin järkevää,hullua maksaa kahdesta asunnosta, samalla rahalla saataisiin parempi jos maksettaisiin puoliksi. Lisäksi mulla on toive ihan oikeaan vakiintuneeseen suhteeseen, mikä mulle tarkoittaa avioliittoa. Mies sanoo aina "no kyllä sitten myöhemmin", "ei ole oikea aika vielä", "mihin sulla on kiire" jne jne.
Ja tosiaan TIEDÄN, ettei fiksu nainen katselisi tuollaista "kattellaan" miestä niinkuin nyt olen tehnyt. Toki rakastan miestä ja olen häneen kiintynyt, siksi ero tuntuu vaikealta mutta myönnän, vaikea erota myös siksi että 40+ vuotiaana tuntuu ahdistavalta sekä jäädä loppuiäkseni yksin tai joutua taas pyörittäämään Tinderiä. Mies on monin tavoin hyvä, hyvännäköinen, hyvät elintavat, kohtelias, vastuullinen,fiksu, älykäs, joten vähempään en enää tyytyisi mutta tuskin samanlaista pakettia enää saisin. Ahdistaa ja siksi varmaan avaudun pikku skumppapäissä tänne tästä.
Kommentit (263)
241/263
|
02.05.2021 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistät tietenkin tinderin laulamaan jo näin etukäteen! Sitten jos siellä tärppää, niin eroat. Saat kai sinäkin elää omalla tavallasi, kun hänkin kerran elelee omalla tavallaan?
Itse sanoin miehelleni vuoden jälkeen, että selvä homma, minä haluan suhteen jossa ei katsella, vaan muutetaan saman katon alle, ja mennään myös naimisiin, että ikävä jos sinä et samaa halua. Ei kai tässä sitten auta kuin erota, niin ei tuhlaannu kummankaan aikaa. Yhdessä ollaan asuttu nyt 6v ja oltu 5 v naimisissa.
Kumpikin omalla tavallaan? Niin että toinen hakee aktiivisesti Tinderistä, touhuillen selän takana, ja toinen nyt ei vaan halua naimisiin, vaikka voi silti olla uskollinen yhden naisen mies?
Ei tuossa nyt auta kuin lähteä eri teille, jos lopulliseen kysymykseen saa kieltävän vastauksen. Eikä se ole "kattellaan", vaan kyllä tai ei, sillä nyt on tarpeeksi katteltu jo. Aikuisen miehen pitää pystyä keskustelemaan. Nyt tuo on vain aikavaras. Hoitelee omia nautintojaan. Kenties ap kokkailee, pyykkäilee ja makkarissa tekstiilit heiluu. Aivan ihannesuhde..... miehelle.
Ap ei tunnu pettäjätyypiltä.
Mitäs pettämistä se on jos tutustuu uusiin ihmisiin? Erikoista jos pettämiseksi lasketaan se että katselee tarjontaa, kuten mieskin on vapaa tekemään, ja sitoutumishaluttomuus kielii kyllä siitä että katselee löytyisikö parempaa.
En ole ketjua sanasta sanaan lukenut, mutta minusta ap ei ole antanut ymmärtää, että mies "katselisi tarjontaa". Itse asiassa ap on aivan liian vähän kertonut heidän suhteestaan ja sitoutumisestaan ja siksi epäilen häntä trolliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle parisuhde tuntuu olevan väline saavuttaa sellainen elämä ja unelmat mistä itse haaveilee. Eikä siinä mitään pahaa tietenkään.
Tällöin kuitenkin kannattaa siirtyä seuraavaan jos ensimmäinen ei täytä niitä haaveita mitä itselleen tahtoo. Seuraava voi täyttääkin. Ja etsiessä voi myös käydä niin, että kohtaa rakkauden. Silloin kaikki asiat muuttuvat. Toinen muuttuu yksilöksi, jolla on omat yksilölliset halut, pelot ja tarpeet. Niitä alkaa kuunnella ja kunnoittaa. Toinen ei olekaan enää vain väline omien haaveiden toteuttamiseksi. Toisen elämästä pyrkii tekemään niin hyvää kuin mahdollista, huolimatta siitä vaikka se tarkoittaisikin että oma elämä ei silloin noudatakaan sitä kaavailtua polkua. Ja siinä tilanteessa se ei enää haittaa yhtään.
Vierailija kirjoitti:
"Aika monelle parisuhde tuntuu olevan väline saavuttaa sellainen elämä ja unelmat mistä itse haaveilee."
Enemmistölle naisista. Tässäkin ap tulkitsee että nyt mies saa jotain ap:lta (seksiä, yhdessäoloa). Eikä niin että molemmat saavat yhtä lailla.
Mies on väline jonka avulla saadaan laadukkaampi kämppä, korkeampi elintaso ja sosioekonominen status.
Olen lukenut läpi lähes koko tämän ketjun, ja yksi kantava teema monien naisten kommenteissa on se että koska tarinan mies "saa naiselta seksiä ja läheisyyttä" niin silloin pitää AP:n saada se yhteinen kämppä ja vihkiminen.
Eli AP siis näiden naisten mielestä ikään kuin ostaa/ansaitsee sen vihkisormuksen harrastamalla seksiä kyseisen miehen kanssa.
Kyse on siis käytännössä prostituutiosta. Vaihdetaan seksiä muihin aineettomiin hyödykkeisiin, tässä tapauksessa vihkivalaan ja yhteiseen asuntolainaan.
Kaikki ihmisten välinen toiminta on luilleen riisuttuna vaihtokauppaa.
Myös ystävyys ja rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Fiksu nainen nimenomaan haluaa tuollaisen suhteen eikä ota miestä rasitteeksi jokapäiväiseen elämään.
Rakastunut ihminen haluaa herätä rakkaansa vierestä joka aamu.
Tämä ketju on täynnä vihaisia epäluuloisia ihmisiä, jotka eivät uskalla muuta kuin puolivillaisen panosuhteen, koska ero(i)sta toipuminen on vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksu nainen nimenomaan haluaa tuollaisen suhteen eikä ota miestä rasitteeksi jokapäiväiseen elämään.
Rakastunut ihminen haluaa herätä rakkaansa vierestä joka aamu.
Tämä ketju on täynnä vihaisia epäluuloisia ihmisiä, jotka eivät uskalla muuta kuin puolivillaisen panosuhteen, koska ero(i)sta toipuminen on vaiheessa.
Viereen kaipaaminen on väkevämpi tunne kuin vieressä herääminen.
Vieressä joka minuutti kiehnääminen tappaa kaipauksen kokonaan.
Viisas mies kun ei halua naimisiin, ei halua toista kertaa tehdä samaa virhettä. Naimisiin menosta ei ole mitään hyötyä, mutta jos ero tulee, niin pahimmillaan menee puolet omaisuudesta.
Eli ei kannata odotella, että mies suostuisi menemään naimisiin. Jos suhde on siitä kiinni, niin ei muuta kuin erotkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksu nainen nimenomaan haluaa tuollaisen suhteen eikä ota miestä rasitteeksi jokapäiväiseen elämään.
Rakastunut ihminen haluaa herätä rakkaansa vierestä joka aamu.
Tämä ketju on täynnä vihaisia epäluuloisia ihmisiä, jotka eivät uskalla muuta kuin puolivillaisen panosuhteen, koska ero(i)sta toipuminen on vaiheessa.
Jos olisin mennyt avoliittoon jokaisen ihmisen kanssa, johon elämäni aikana ehdin rakastua, takana olisi nyt varmaan lähemmäs kymmenen avoliittoa. Pisin reilut neljä vuotta, lyhimmät +/- vuoden mittaisia.
Mutta onneksi en mennyt. Seurustelin, olin ihastunut, rakastunut, nautin yhdessäolosta, yhden kanssa suhde eteni avioliittoon asti. Valitettavasti sittemmin erosimme. Muiden(kin) kanssa huomasin ennenpitkää, että he eivät olekaan minulle loppuelämäkseni tarkoitettuja ihmisiä. Erosimme.
Kunnes parikymmentä vuotta avioeroni jälkeen tapasin nykyisen puolisoni ja rakastuimme. Pikkuhiljaa sitouduimme vahvasti. Emme miettineet yhteenmuuttamista ensimmäisinä vuosina. Nykyisin olemme avoliitossa, mutta toisinkin voisi olla.
Jos puolisoni olisi noin kymmenes ihminen, jonka kanssa olen innoissani sitoutumassa avoliittoon, niin kuinkahan uskottavana hän olisi pitänyt sitä, että hänen kanssaan parisuhde on todellakin vahvemmalla pohjalla kuin niissä, joissa olisin uskonut tuntevani toisen ihmisen jopa vajaan vuoden tuntemisella?
Rakastumisen tunne on voimakkaimmillaan suhteen alussa, itse olin valmis sitoutumaan vasta kun rakastuminen oli kehittynyt rakastamiseksi.
Itse en olisi sitoutunut mieheen, jolla olisi ollut taustallaan enemmän kuin yksi avo- tai avioliitto juuri samasta syystä; en olisi uskonut, että hän ottaisi meidän suhdettamme yhtään sen vakavammin kuin niitä aiempia, joissa on sännännyt saman katon alle.
Jäämällä tuohon suhteeseen kiellät itseltäsi mahdollisuuden löytää sellaisen suhteen jonka oikeasti haluat. Kyllä sun ikäisesi löytää miehen ihan hyvin ja kun nytkin kerran maksat kaiken yksin ei ero tule edes vaikuttamaan taloudelliseen tilanteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viisas mies kun ei halua naimisiin, ei halua toista kertaa tehdä samaa virhettä. Naimisiin menosta ei ole mitään hyötyä, mutta jos ero tulee, niin pahimmillaan menee puolet omaisuudesta.
Eli ei kannata odotella, että mies suostuisi menemään naimisiin. Jos suhde on siitä kiinni, niin ei muuta kuin erotkaa.
Siinä on esimerkki huonosta miehestä. Miten kaikki on miehen omaisuutta, myös se naisen tienaama, jos ero tarkoittaa että nimenomaan ja vain mies menettää puolet omaisuudestaan? Miksi mies kokee, että kun kaksi tienaa, niin silti kaikki omaisuus on vain miehen?
Jos yksinoloa pelkää, ei kannata jäädä sellaisen kumppanin kanssa yhteen, joka ei tykkää tarpeeksi. Koska se toinen lopulta löytääkin sen naisen joka oikeasti kelpaa, ja ap jää kuin nalli kalliolle. Siinä sitten kiva iässä 50+ aloittaa etsintä uudestaan.
Noita on vaikka kuinka paljon, ensin venytään suhteessa jossa yhteenmuutto ja sitoutuminen tuntuu raskaalta ja väärältäkin. Sitten löytyy se oikeasti rakas, ja sen kanssa kaikki on helppoa, ja suhde kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle parisuhde tuntuu olevan väline saavuttaa sellainen elämä ja unelmat mistä itse haaveilee. Eikä siinä mitään pahaa tietenkään.
Tällöin kuitenkin kannattaa siirtyä seuraavaan jos ensimmäinen ei täytä niitä haaveita mitä itselleen tahtoo. Seuraava voi täyttääkin. Ja etsiessä voi myös käydä niin, että kohtaa rakkauden. Silloin kaikki asiat muuttuvat. Toinen muuttuu yksilöksi, jolla on omat yksilölliset halut, pelot ja tarpeet. Niitä alkaa kuunnella ja kunnoittaa. Toinen ei olekaan enää vain väline omien haaveiden toteuttamiseksi. Toisen elämästä pyrkii tekemään niin hyvää kuin mahdollista, huolimatta siitä vaikka se tarkoittaisikin että oma elämä ei silloin noudatakaan sitä kaavailtua polkua. Ja siinä tilanteessa se ei enää haittaa yhtään.
Vierailija kirjoitti:
"Aika monelle parisuhde tuntuu olevan väline saavuttaa sellainen elämä ja unelmat mistä itse haaveilee."
Enemmistölle naisista. Tässäkin ap tulkitsee että nyt mies saa jotain ap:lta (seksiä, yhdessäoloa). Eikä niin että molemmat saavat yhtä lailla.
Mies on väline jonka avulla saadaan laadukkaampi kämppä, korkeampi elintaso ja sosioekonominen status.
Olen lukenut läpi lähes koko tämän ketjun, ja yksi kantava teema monien naisten kommenteissa on se että koska tarinan mies "saa naiselta seksiä ja läheisyyttä" niin silloin pitää AP:n saada se yhteinen kämppä ja vihkiminen.
Eli AP siis näiden naisten mielestä ikään kuin ostaa/ansaitsee sen vihkisormuksen harrastamalla seksiä kyseisen miehen kanssa.
Kyse on siis käytännössä prostituutiosta. Vaihdetaan seksiä muihin aineettomiin hyödykkeisiin, tässä tapauksessa vihkivalaan ja yhteiseen asuntolainaan.
Mitäköhän ketjua olet mahtanut lukea? Suurin osa kommenteista on sitä mieltä, että JSSAP tai tyydy tilanteeseen, koska miehen ei ole mikään pakko muuttaa yhteen tai mennä naimisiin,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 21 v, kun kävin sen aikaisen poikaystävän kanssa läpi toiveet.
Kerroin haluan mennä naimisiin ja saada esikoisen viim 25 vuotiaana.
Me erottiin ennen sitä, saman sanoin seuraavalle.
Ekoilla treffeillä ei tarvi sanoa mitä haluan, mutta on viim vuoden päästä hyvä käydä läpi olenko vaan tapailemassa vai onko tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suosittele jatkamaan, jos nykyinen järjestely ei sulle sovi. Olin itse ihan yhtä naiivi kuin sinäkin ja mies roikotti mua lyhyessä narussa yli 10 vuotta, kunnes löysi 20 vuotta nuoremman likan, jonka kanssa muutti heti yhteen, meni naimisiin ja teki lapsen.
Tämä on ahdistava ajatus. Olen tosi pahoillani puolestasi.
ap
Koin itse saman, tapailimme parisen vuotta. Oli aina kiire eikä aikaa tahtonut löytynyt. No sitten löytyikin tarpeeksi kiinnostava jonka kansaa sitten yhtäkkiä aikaa löytyikin. Sittemmin ovat eronneet ja mies on alkanut kysellä että mitäs mulle kuuluu…ei kiitos enää. Meni pitkään päästä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap joutuu omasta mielestään tyytymään suhteeseen jossa hänen toivomansa asiat ei toteudu, se voi kääntyä häntä itseään vastaan vielä myöhemmin ja koko sinä aikana kun hän tyytyy, hän ei ole vapailla markkinoilla löytämässä parempaa. Toisaalta voi olla että mitään parempaa ei koskaan tuukaan. Mutta toisaalta, sekin voi olla parempaa että kunniottaa ja arvostaa omia haaveitaan siten että tekee elämässä niille tilaa jolloin niillä on edes mahdollisuus toteutua. Tottakai se on riski. Muutos aina on ja ihmisillä on tarve takertua aina siihen mitä on nyt, olo se huonoa tai vielä huonompaa, siinä pelossa että tilanne voi vielä jopa huonontua. Vaikka tosiasiassa kukaan ei tiedä huomisesta ja tilanne voi huonontua muiden tekemien päätösten perusteella vaikka kuinka itse pelaisi varman päälle.
Tämmösiä ajatuksia tämä minulla herätti. En osaa sanoa mikä olisi kannattavaa tehdä tässä tilanteessa ja mikä ei. Omassa elämässä, reilu 40 vuotiaana, aika pitkälle koko elämänsä elänyt tyytyneenä melko hyvään olen päättänyt että enää en tyydy vaan tavoittelen vain niitä asioita mitkä saa sydämeni laulamaan ilosta. Ja ihan samat pelot edelleen on mukana, mutta paljon tässä matkalla on vahvistuttukin. Koen nykyään sen todella arvokkaana että saan tehdä mitä haluan.
Joka tapauksessa, jos ap vielä luet tätä niin voimia tilanteeseen. Uskon että tiedät jo sydämessäsi vastauksen.
Kyllä se on niin että parisuhteessa kummankin toiveet on yhtä tärkeitä eli nyt näyttää siltä että mies hallitsee ja tehdään hänen mukaansa. Pitemmän päälle aiheuttaa sinulle katkeruutta. Nyt kissa pöydälle ja asetat reunaehdot suhteelle. Jos ei sovi niin lopeta suhde. Voi olla että pienen ajattelutauon jälkeen mies huomaakin kuinka tärkeä olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle parisuhde tuntuu olevan väline saavuttaa sellainen elämä ja unelmat mistä itse haaveilee. Eikä siinä mitään pahaa tietenkään.
Tällöin kuitenkin kannattaa siirtyä seuraavaan jos ensimmäinen ei täytä niitä haaveita mitä itselleen tahtoo. Seuraava voi täyttääkin. Ja etsiessä voi myös käydä niin, että kohtaa rakkauden. Silloin kaikki asiat muuttuvat. Toinen muuttuu yksilöksi, jolla on omat yksilölliset halut, pelot ja tarpeet. Niitä alkaa kuunnella ja kunnoittaa. Toinen ei olekaan enää vain väline omien haaveiden toteuttamiseksi. Toisen elämästä pyrkii tekemään niin hyvää kuin mahdollista, huolimatta siitä vaikka se tarkoittaisikin että oma elämä ei silloin noudatakaan sitä kaavailtua polkua. Ja siinä tilanteessa se ei enää haittaa yhtään.
Koskeeko tämä sama tuota miestä myös? Että hän sen oikean kanssa tallaakin eri polkua mitä oli suunnitellut, eli meneekin naimisiin ja muuttaa yhteen vaikkei ollut niin ajatellut tekevänsä? Vai koskeeko tämä vain naista ?
Tämä koskee jokaista. Mutta pointti onkin se, että kun oikeasti rakastat jotakuta, et mieti rakastaako hän sinua tai mitä hän tekee sinun eteesi. Pointti on se, mitä itse teet rakastettusi eteen.
Tämä on hirveän vaikea ajatus monelle nykymaailmassa, missä suurin pelko on joutua altavastaajaksi tai "kynnysmatoksi" tai ylipäätään antaa pyyteetöntä rakkautta eteenpäin saamatta siitä mitään palkkioksi. Mutta on kasvattavaa todella hetken miettiä, miksi ei voi rakastaa ilman niitä odotuksia, vaatimuksia ja kaavoja mitä itse on rakentanut ja mitä täälläkin jaetaan. Jos oikeasti sitten rakkauttaan annettuaan jää kynnysmatoksi ja hyväksikäytetyksi, seuraavaksi pohdinnan aiheeksi luontevasti astuu se, miksi rakastui hyväksikäyttävään ihmiseen ja onko se tunne todella rakkautta, mitä tuota hyväksikäyttäjää kohtaan tunsi, ja miksi.
Minulla ainakin oli niin voimakas suojeluvietti omien lasteni kohdalla, että tiesin heti eron jälkeen, että en voi muuttaa yhteen kenenkään miehen kanssa, ennen kuin lapseni lähtevät omilleen. Mikäli olisin yhteen muuttanut uuden kumppanin kanssa, olisin joka tapauksessa aina laittanut lapset miehen edelle ja tarkkaillut enemmän tai vähemmän tiedostaen, miten mies lapsia kohtelee. Jos olisi syntynyt ristiriitoja tai lapset olisivat ilmaisseet inhonsa uutta kumppania kohtaan, olisin ottanut sen vakavasti ja luultavasti minunkin tunteeni olisivat saattaneet laimeta häntä kohtaan. En yhtään ihmettelisi, vaikka näistä olisi tullut tilanteita, joissa olisin ajanut miehen luotani, tavalla tai toisella. Onneksi tapasin miehen, joka hänkin on yh ja suhtautuu erittäin suojelevasti omiinsa, eikä halunnut alkaa mihinkään uusperheyritelmiin. Vaikka se uusi kumppani olisi minulle miten rakas tahansa, lapsille hän on vieras ihminen, jonka kanssa heidät pakotetaan asumaan, heidän omassa kohdissaan. Ei ole missään taattu, että lapset ja tämä uusi ihminen ovat soveltuvia asumaan yhdessä. Lisäksi minä olisin kahden tulen välissä jakamassa aikaani toisiinsa ehkä vihamielisesti suhtautuvien, mutta minulle rakkaiden ihmisten välillä. Kerta kaikkiaan tuskallinen tilanne olisi ollut elää arkea tuollaisessa tilanteessa.
Mieti vielä ap, miksi haluat niin voimakkaasti naimisiin ja miksi haluat muuttaa yhteen. En tarkoita, että olisi väärin haluta niin. Mekin olemme muuttamassa yhteen, kunhan viimeisetkin nuoret lähtevät pesästä. Kaipaus toisen luo ja iholle voi olla todella voimakas, lähes kaiken nielevä halu. Tai sitten voi olla pelkoja, että kaikki hyytyy ja laimenee, tai ettei koskaan pääse kokemaan sellaista suhdetta, jossa asutaan yhdessä tai että menettää tuon ihanan miehen. Tässä yhtälössä on kuitenkin myös lapsia, ja ennen kuin on omia lapsia, voi olla vaikea ymmärtää kuinka syvästi ne saattavat vaikuttaa kaikkeen vanhemman tekemisiin ja ajatuksiin. Sinä olisit rakentamassa ensimmäistä kertaa yhteistä elämää ja yhteistä kotia. Mies taas on sen osuuden jo kokenut ja lapset tehnyt, eikä hänellä ole sellaista perheen perustamisen ja kodin rakentamisen paloa, mitä sinulla on.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin oli niin voimakas suojeluvietti omien lasteni kohdalla, että tiesin heti eron jälkeen, että en voi muuttaa yhteen kenenkään miehen kanssa, ennen kuin lapseni lähtevät omilleen. Mikäli olisin yhteen muuttanut uuden kumppanin kanssa, olisin joka tapauksessa aina laittanut lapset miehen edelle ja tarkkaillut enemmän tai vähemmän tiedostaen, miten mies lapsia kohtelee. Jos olisi syntynyt ristiriitoja tai lapset olisivat ilmaisseet inhonsa uutta kumppania kohtaan, olisin ottanut sen vakavasti ja luultavasti minunkin tunteeni olisivat saattaneet laimeta häntä kohtaan. En yhtään ihmettelisi, vaikka näistä olisi tullut tilanteita, joissa olisin ajanut miehen luotani, tavalla tai toisella. Onneksi tapasin miehen, joka hänkin on yh ja suhtautuu erittäin suojelevasti omiinsa, eikä halunnut alkaa mihinkään uusperheyritelmiin. Vaikka se uusi kumppani olisi minulle miten rakas tahansa, lapsille hän on vieras ihminen, jonka kanssa heidät pakotetaan asumaan, heidän omassa kohdissaan. Ei ole missään taattu, että lapset ja tämä uusi ihminen ovat soveltuvia asumaan yhdessä. Lisäksi minä olisin kahden tulen välissä jakamassa aikaani toisiinsa ehkä vihamielisesti suhtautuvien, mutta minulle rakkaiden ihmisten välillä. Kerta kaikkiaan tuskallinen tilanne olisi ollut elää arkea tuollaisessa tilanteessa.
Tämä. Minulla oli sama periaate; ei uusperhettä, ei lapsellisen eikä lapsettoman miehen kanssa. Aikuiset voivat sitoutua toisiinsa rikkomatta lasten arkea.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin oli niin voimakas suojeluvietti omien lasteni kohdalla, että tiesin heti eron jälkeen, että en voi muuttaa yhteen kenenkään miehen kanssa, ennen kuin lapseni lähtevät omilleen. Mikäli olisin yhteen muuttanut uuden kumppanin kanssa, olisin joka tapauksessa aina laittanut lapset miehen edelle ja tarkkaillut enemmän tai vähemmän tiedostaen, miten mies lapsia kohtelee. Jos olisi syntynyt ristiriitoja tai lapset olisivat ilmaisseet inhonsa uutta kumppania kohtaan, olisin ottanut sen vakavasti ja luultavasti minunkin tunteeni olisivat saattaneet laimeta häntä kohtaan. En yhtään ihmettelisi, vaikka näistä olisi tullut tilanteita, joissa olisin ajanut miehen luotani, tavalla tai toisella. Onneksi tapasin miehen, joka hänkin on yh ja suhtautuu erittäin suojelevasti omiinsa, eikä halunnut alkaa mihinkään uusperheyritelmiin. Vaikka se uusi kumppani olisi minulle miten rakas tahansa, lapsille hän on vieras ihminen, jonka kanssa heidät pakotetaan asumaan, heidän omassa kohdissaan. Ei ole missään taattu, että lapset ja tämä uusi ihminen ovat soveltuvia asumaan yhdessä. Lisäksi minä olisin kahden tulen välissä jakamassa aikaani toisiinsa ehkä vihamielisesti suhtautuvien, mutta minulle rakkaiden ihmisten välillä. Kerta kaikkiaan tuskallinen tilanne olisi ollut elää arkea tuollaisessa tilanteessa.
Mieti vielä ap, miksi haluat niin voimakkaasti naimisiin ja miksi haluat muuttaa yhteen. En tarkoita, että olisi väärin haluta niin. Mekin olemme muuttamassa yhteen, kunhan viimeisetkin nuoret lähtevät pesästä. Kaipaus toisen luo ja iholle voi olla todella voimakas, lähes kaiken nielevä halu. Tai sitten voi olla pelkoja, että kaikki hyytyy ja laimenee, tai ettei koskaan pääse kokemaan sellaista suhdetta, jossa asutaan yhdessä tai että menettää tuon ihanan miehen. Tässä yhtälössä on kuitenkin myös lapsia, ja ennen kuin on omia lapsia, voi olla vaikea ymmärtää kuinka syvästi ne saattavat vaikuttaa kaikkeen vanhemman tekemisiin ja ajatuksiin. Sinä olisit rakentamassa ensimmäistä kertaa yhteistä elämää ja yhteistä kotia. Mies taas on sen osuuden jo kokenut ja lapset tehnyt, eikä hänellä ole sellaista perheen perustamisen ja kodin rakentamisen paloa, mitä sinulla on.
Uusperheviritykset ovat hankalia, ja niitä kannattaa todella harkita. Se on vain järkevää ja muuten hyvä kirjoitus, mutta tuo merkkaamani kohta on mielestäni vähän ikävä ajattelutapa. Siinä vastuu omasta valinnasta kaadetaan lasten niskaan, lasten joilla ei ole mitään emotionaalisia tai kognitiivisia kykyjä tehdä valintaa aikuisen kumppanista aikuisen puolesta. Tiedän monta nuorta, jotka miettivät murrosiän kuohujen jälkeen, tuhosivatko vanhemman onnen kun eivät halunneet tälle uutta kumppania ja vanhempi sitten totteli heitä. Se on aika raskas taakka kantaa. Tällaisissa asioissa aikuisen pitää olla aikuinen, päättää itse asiansa ja kantaa päätöksestä vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin oli niin voimakas suojeluvietti omien lasteni kohdalla, että tiesin heti eron jälkeen, että en voi muuttaa yhteen kenenkään miehen kanssa, ennen kuin lapseni lähtevät omilleen. Mikäli olisin yhteen muuttanut uuden kumppanin kanssa, olisin joka tapauksessa aina laittanut lapset miehen edelle ja tarkkaillut enemmän tai vähemmän tiedostaen, miten mies lapsia kohtelee. Jos olisi syntynyt ristiriitoja tai lapset olisivat ilmaisseet inhonsa uutta kumppania kohtaan, olisin ottanut sen vakavasti ja luultavasti minunkin tunteeni olisivat saattaneet laimeta häntä kohtaan. En yhtään ihmettelisi, vaikka näistä olisi tullut tilanteita, joissa olisin ajanut miehen luotani, tavalla tai toisella. Onneksi tapasin miehen, joka hänkin on yh ja suhtautuu erittäin suojelevasti omiinsa, eikä halunnut alkaa mihinkään uusperheyritelmiin. Vaikka se uusi kumppani olisi minulle miten rakas tahansa, lapsille hän on vieras ihminen, jonka kanssa heidät pakotetaan asumaan, heidän omassa kohdissaan. Ei ole missään taattu, että lapset ja tämä uusi ihminen ovat soveltuvia asumaan yhdessä. Lisäksi minä olisin kahden tulen välissä jakamassa aikaani toisiinsa ehkä vihamielisesti suhtautuvien, mutta minulle rakkaiden ihmisten välillä. Kerta kaikkiaan tuskallinen tilanne olisi ollut elää arkea tuollaisessa tilanteessa.
Mieti vielä ap, miksi haluat niin voimakkaasti naimisiin ja miksi haluat muuttaa yhteen. En tarkoita, että olisi väärin haluta niin. Mekin olemme muuttamassa yhteen, kunhan viimeisetkin nuoret lähtevät pesästä. Kaipaus toisen luo ja iholle voi olla todella voimakas, lähes kaiken nielevä halu. Tai sitten voi olla pelkoja, että kaikki hyytyy ja laimenee, tai ettei koskaan pääse kokemaan sellaista suhdetta, jossa asutaan yhdessä tai että menettää tuon ihanan miehen. Tässä yhtälössä on kuitenkin myös lapsia, ja ennen kuin on omia lapsia, voi olla vaikea ymmärtää kuinka syvästi ne saattavat vaikuttaa kaikkeen vanhemman tekemisiin ja ajatuksiin. Sinä olisit rakentamassa ensimmäistä kertaa yhteistä elämää ja yhteistä kotia. Mies taas on sen osuuden jo kokenut ja lapset tehnyt, eikä hänellä ole sellaista perheen perustamisen ja kodin rakentamisen paloa, mitä sinulla on.
Uusperheviritykset ovat hankalia, ja niitä kannattaa todella harkita. Se on vain järkevää ja muuten hyvä kirjoitus, mutta tuo merkkaamani kohta on mielestäni vähän ikävä ajattelutapa. Siinä vastuu omasta valinnasta kaadetaan lasten niskaan, lasten joilla ei ole mitään emotionaalisia tai kognitiivisia kykyjä tehdä valintaa aikuisen kumppanista aikuisen puolesta. Tiedän monta nuorta, jotka miettivät murrosiän kuohujen jälkeen, tuhosivatko vanhemman onnen kun eivät halunneet tälle uutta kumppania ja vanhempi sitten totteli heitä. Se on aika raskas taakka kantaa. Tällaisissa asioissa aikuisen pitää olla aikuinen, päättää itse asiansa ja kantaa päätöksestä vastuu.
Tässähän aikuinen juurikin on päättänyt, ettei päästä tilannetta siihen, että lapset ja uusi kumppani joutuvat millään tavalla vastakkain. Lapset eivät siis joudu ottamaan kantaa vanhemman parisuhteeseen, ainakaan niin pitkään kuin lapset asuvat kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin oli niin voimakas suojeluvietti omien lasteni kohdalla, että tiesin heti eron jälkeen, että en voi muuttaa yhteen kenenkään miehen kanssa, ennen kuin lapseni lähtevät omilleen. Mikäli olisin yhteen muuttanut uuden kumppanin kanssa, olisin joka tapauksessa aina laittanut lapset miehen edelle ja tarkkaillut enemmän tai vähemmän tiedostaen, miten mies lapsia kohtelee. Jos olisi syntynyt ristiriitoja tai lapset olisivat ilmaisseet inhonsa uutta kumppania kohtaan, olisin ottanut sen vakavasti ja luultavasti minunkin tunteeni olisivat saattaneet laimeta häntä kohtaan. En yhtään ihmettelisi, vaikka näistä olisi tullut tilanteita, joissa olisin ajanut miehen luotani, tavalla tai toisella. Onneksi tapasin miehen, joka hänkin on yh ja suhtautuu erittäin suojelevasti omiinsa, eikä halunnut alkaa mihinkään uusperheyritelmiin. Vaikka se uusi kumppani olisi minulle miten rakas tahansa, lapsille hän on vieras ihminen, jonka kanssa heidät pakotetaan asumaan, heidän omassa kohdissaan. Ei ole missään taattu, että lapset ja tämä uusi ihminen ovat soveltuvia asumaan yhdessä. Lisäksi minä olisin kahden tulen välissä jakamassa aikaani toisiinsa ehkä vihamielisesti suhtautuvien, mutta minulle rakkaiden ihmisten välillä. Kerta kaikkiaan tuskallinen tilanne olisi ollut elää arkea tuollaisessa tilanteessa.
Mieti vielä ap, miksi haluat niin voimakkaasti naimisiin ja miksi haluat muuttaa yhteen. En tarkoita, että olisi väärin haluta niin. Mekin olemme muuttamassa yhteen, kunhan viimeisetkin nuoret lähtevät pesästä. Kaipaus toisen luo ja iholle voi olla todella voimakas, lähes kaiken nielevä halu. Tai sitten voi olla pelkoja, että kaikki hyytyy ja laimenee, tai ettei koskaan pääse kokemaan sellaista suhdetta, jossa asutaan yhdessä tai että menettää tuon ihanan miehen. Tässä yhtälössä on kuitenkin myös lapsia, ja ennen kuin on omia lapsia, voi olla vaikea ymmärtää kuinka syvästi ne saattavat vaikuttaa kaikkeen vanhemman tekemisiin ja ajatuksiin. Sinä olisit rakentamassa ensimmäistä kertaa yhteistä elämää ja yhteistä kotia. Mies taas on sen osuuden jo kokenut ja lapset tehnyt, eikä hänellä ole sellaista perheen perustamisen ja kodin rakentamisen paloa, mitä sinulla on.
Uusperheviritykset ovat hankalia, ja niitä kannattaa todella harkita. Se on vain järkevää ja muuten hyvä kirjoitus, mutta tuo merkkaamani kohta on mielestäni vähän ikävä ajattelutapa. Siinä vastuu omasta valinnasta kaadetaan lasten niskaan, lasten joilla ei ole mitään emotionaalisia tai kognitiivisia kykyjä tehdä valintaa aikuisen kumppanista aikuisen puolesta. Tiedän monta nuorta, jotka miettivät murrosiän kuohujen jälkeen, tuhosivatko vanhemman onnen kun eivät halunneet tälle uutta kumppania ja vanhempi sitten totteli heitä. Se on aika raskas taakka kantaa. Tällaisissa asioissa aikuisen pitää olla aikuinen, päättää itse asiansa ja kantaa päätöksestä vastuu.
Tässähän aikuinen juurikin on päättänyt, ettei päästä tilannetta siihen, että lapset ja uusi kumppani joutuvat millään tavalla vastakkain. Lapset eivät siis joudu ottamaan kantaa vanhemman parisuhteeseen, ainakaan niin pitkään kuin lapset asuvat kotonaan.
'
Niin, koska hän tietää, että jos näin kävisi, hän ei pystyisi itse tekemään omia päätöksiään. Se ei ole yhtään aikuismaisempi kuvio.