Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä sanoo, ettei vielä ole oikea aika mennä naimisiin tai muuttaa edes yhteen, kuulemma "joskus sitten" on oikea aika
01.05.2021 |
Tiedän, pitäisi jo noilla otsikon spekseillä erota. Olen 42, mies 45, yhdessä kolme vuotta. Asutaan erikseen. Mies eronnut 10 vuoden avioliitosta, viikonloppuisä, mulla ei aiempaa avioliittoa eikä lapsia. Kätevä suhde miehelle, oma tila, oma vapaus, mutta kuitenkin saa kivan parisuhteen ja seksiä. Mä haluaisin noiden lisäksi yhteisen kodin ja mielellään myös naimisiin. Yhdessä asuminen olisi jo taloudellisestikin järkevää,hullua maksaa kahdesta asunnosta, samalla rahalla saataisiin parempi jos maksettaisiin puoliksi. Lisäksi mulla on toive ihan oikeaan vakiintuneeseen suhteeseen, mikä mulle tarkoittaa avioliittoa. Mies sanoo aina "no kyllä sitten myöhemmin", "ei ole oikea aika vielä", "mihin sulla on kiire" jne jne.
Ja tosiaan TIEDÄN, ettei fiksu nainen katselisi tuollaista "kattellaan" miestä niinkuin nyt olen tehnyt. Toki rakastan miestä ja olen häneen kiintynyt, siksi ero tuntuu vaikealta mutta myönnän, vaikea erota myös siksi että 40+ vuotiaana tuntuu ahdistavalta sekä jäädä loppuiäkseni yksin tai joutua taas pyörittäämään Tinderiä. Mies on monin tavoin hyvä, hyvännäköinen, hyvät elintavat, kohtelias, vastuullinen,fiksu, älykäs, joten vähempään en enää tyytyisi mutta tuskin samanlaista pakettia enää saisin. Ahdistaa ja siksi varmaan avaudun pikku skumppapäissä tänne tästä.
Kommentit (263)
Älä nyt hyvä ihminen ainakaan pelmahda paksuksi, sitä mies vonkaa ja sitten se on siinä. Kyllä nuo haarukkamiehet tunnetaan. Heillä pitää olla aina joku nainen, entinen tai nykyinen, kylillä lisää, sillä joillakin on aina kuukautiset, niin voi singota seuraavaan. Varo, miehesi voi vielä olla jopa yhteydessä ex-äänsä, sillä se muistuttaa montaa miestä heidän äidistään. Miehellä pitää olla monensorttista naista, ja ne ovat nämä: äitihahmo, kolmen tähden michelinkokki, h...ra sängyssä, monitoimikone kotona, katsos, kun yhdestä ja samasta naisesta ei ole näihin kaikkiin rooleihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elli Esimerkki kirjoitti:
Aijjettä! Luin koko ketjun läpi. Mielenkiintoisia näkökulmia. Olen itse lähes samassa tilanteessa kuin AP. Olen seurustellut lähes kaksi vuotta miehen kanssa, jonka kanssa elämä on ihanaa. Meillä on läheisyyttä, huumoria, luottamusta ja tulemme todella hyvin juttuun. Aika harvoin tullut mistään sanomista ja mies on minulle täydellinen tyyppi. Vietämme viikosta yhdessä noin 5-6 vuorokautta, toki omat harrastukset ja työt menee siinä, mutta vietämme laatuaikaa iltaisin ja nukumme yhdessä. Kummallakin on silti oma asunto. Tapaamme molempien perheitä ja ystäviä. Elämme siis ihan normaalia parisuhdearkea.
Mies kertoi kuitenkin jo heti suhteen alussa, ettei halua muuttaa yhteen pitkään aikaan, ei välttämättä ikinä. Tämä kävi ilmi kun keskustelimme ensi kertaa siitä, mitä kumpainenkin suhteelta haluaa. Tämä keskustelu käytiin siis muutaman kuukauden tapailun jälkeen. Syyksi tälle mies kertoi että haluaa säilyttää mahdollisuuden vetäytyä omiin oloihinsa ja ei halua viettää kaikkea aikaa yhdessä.
Tässä kohden kun asiasta ensi kerran keskusteltiin, en ollut itsekään miettinyt vielä yhteen muuttoa ja suhtauduin suhteeseemme siten, etten itsekään vielä silloin tiennyt haluanko muuttaa yhteen vai en. Lisäksi ajattelin että ei kai minkään suhteen pidä noudattaa mitään tiettyä kaavaa.
Mutta nyt parin vuoden jälkeen olen ryhtynyt ajattelemaan tätä itsekin enemmän. Nytkin vietämme valtaosan ajasta yhdessä "asuen" ja arkea jakaen, ja tämä miehen omasta tahdosta ja halusta, niin olen ryhtynyt omassa päässäni miettimään että onkohan miehen ajatukset kehittyneet tämän suhteen. Itse olen alkanut tuntea tarvetta asua yhdessä. Arki helpottuisi. Lisäksi olen alkanut kaipaamaan enemmän sellaista pysyvyyttä, jota yhdessä asuminen mielestäni tarkoittaisi. Oltaisiin enemmän Me. Olisi meidän koti, ei minun ja sinun kodit.
Otin asiaa varovasti esiin kuitenkin nyt kun olen alkanut pohtimaan asiaa itsekseni ja tein sen varovasti tunnustellen. Hän ei näe tarvetta muuttaa tätä kahden asunnon taktiikkaa, eikä siis halua muuttaa yhteen.
Nyt kun kävi ilmi, ettei miehen ajatukset ole asian suhteen muuttuneet niin väkisinkin olen ryhtynyt ajattelemaan etten ole tarpeeksi hyvä, mies ei ole tarpeeksi rakastunut ja juurikin tässä ketjussa esiin tullut ajatus siitä että "rakastan sinua, mutta en tarpeeksi". Mies on korostanut että olen hänen elämänsä tärkein ihminen ja olen tärkeä osa hänen elämäänsä ja kaikki päätökset tehdään yhdessä ja haluaa ottaa minut kaikessa huomioon... Mutta silti tämä aiheuttaa nyt minulle ahdistusta. Enkä osaa edes sanoa miksi. Vietämme ihan tarpeeksi aikaa yhdessä, meillä on ihanaa, enkä halua että tämä asia "pilaa" mitään välillämme. Mutta se on alkanut pilata, koska ahdistun nyt aina kun jompikumpi "lähtee", vaikka edelleen kuten sanottu, vietämme valtaosan ajasta yhdessä.
En osaa sanoa mitä yhteenmuuttaminen edes muuttaisi, toisi vain sen "meidän kodin" ja tietyn pysyvyyden. Miksi siis yhtäkkiä tein siitä niin ison ongelman? Asiasta, jonka mies teki selväksi jo alussa, ja jonka hyväksyin ja josta alkuun ajattelin että se voisi olla ihan ok. Vaikka kuinka luen näitä hyviä kokemuksia kahden asunnon parisuhteista ja siitä ettei ole vain yhtä kaavaa, jota parisuhteen tulee noudattaa, niin silti tunnen jääväni nyt jostain paitsi ja tunnen että en ole riittävän hyvä.
Vau, tunsin teksisi sydämessäni! Olen itse seurustellut miehen kanssa 3 kk (+ tapailua) ja itse pelkään kans, että vaikka yhteenmuuttamisesta on puhuttu niin kun aika tulee, pyrkisi vetäytymään asiasta... Alustavasti olemme siis puhuneet, että ainakin 1,5 vuotta pitäisi seurustella ja ehkä siinä kohtaa voisi olla ajankohtainen. Mies puhuu asiasta (sekä naimisiin menon mahdollisuudesta) mutta toisaalta rivien välistä tulee myös viestiä, että pitää jalkaa visusti jarrulla.
Miehet ajattelee tätä asiaa joksikeen eri tavalla kuin naiset. Se, ettei halua muuttaa yhteen, ei tosissaan välttämättä tarkoita ettetkö olisi hänelle tärkeä. Miehet vain arvostavat niin kovasti sitä vapautta mikä tulee yksin asumisesta. Joten on varsin ymmärrettävää, että heistä olisi helpompi jatkaa kyseistä asumisjärjestelyä. Naisena taas huomaan, että yhdessä asumin ja kihloihin meneminen merkitsevät minulle tietynlaista turvallisuutta ja yhteyttä/läheisyyttä, mistä syystä itse en ole valmis joustamaan tästä asiasta. Toki, tässä vaiheessa en olisi itsekään valmis muuttamaan yhteen mutta viestisi herätteli minut ajattelemaan asiaa.
Itselläni yhteen muuttaminen ja naimisiin meno ovat kynnyskysymyksiä, joten en ole valmis jatkamaan seurustelua loputtomiin. Olemme toki puhuneet tästä myös miehen kanssa. Takarajani minulla on n. 2-3 vuoden kohdalla; olen siinä iässä, että pitää alkaa miettimään lasten tekoa, joten en voi odottaa loputtomiin. En kuitenkaan aio painostaa miestäni asiassa. Elän toivossa, että kun aika tulee niin hän on yhtä innoissaan naimisiin menosta kuin minä :) Ainakin on jo ottanut puheeksi mahdolliset lapsiluvut, avioehdot yms. joten kyse ei ole siitä, että pyrkisi pyyhkimään aiheen maton alle.
Aijjettä! Luin koko ketjun läpi. Mielenkiintoisia näkökulmia. Olen itse lähes samassa tilanteessa kuin AP. Olen seurustellut lähes kaksi vuotta miehen kanssa, jonka kanssa elämä on ihanaa. Meillä on läheisyyttä, huumoria, luottamusta ja tulemme todella hyvin juttuun. Aika harvoin tullut mistään sanomista ja mies on minulle täydellinen tyyppi. Vietämme viikosta yhdessä noin 5-6 vuorokautta, toki omat harrastukset ja työt menee siinä, mutta vietämme laatuaikaa iltaisin ja nukumme yhdessä. Kummallakin on silti oma asunto. Tapaamme molempien perheitä ja ystäviä. Elämme siis ihan normaalia parisuhdearkea.
Mies kertoi kuitenkin jo heti suhteen alussa, ettei halua muuttaa yhteen pitkään aikaan, ei välttämättä ikinä. Tämä kävi ilmi kun keskustelimme ensi kertaa siitä, mitä kumpainenkin suhteelta haluaa. Tämä keskustelu käytiin siis muutaman kuukauden tapailun jälkeen. Syyksi tälle mies kertoi että haluaa säilyttää mahdollisuuden vetäytyä omiin oloihinsa ja ei halua viettää kaikkea aikaa yhdessä.
Tässä kohden kun asiasta ensi kerran keskusteltiin, en ollut itsekään miettinyt vielä yhteen muuttoa ja suhtauduin suhteeseemme siten, etten itsekään vielä silloin tiennyt haluanko muuttaa yhteen vai en. Lisäksi ajattelin että ei kai minkään suhteen pidä noudattaa mitään tiettyä kaavaa.
Mutta nyt parin vuoden jälkeen olen ryhtynyt ajattelemaan tätä itsekin enemmän. Nytkin vietämme valtaosan ajasta yhdessä "asuen" ja arkea jakaen, ja tämä miehen omasta tahdosta ja halusta, niin olen ryhtynyt omassa päässäni miettimään että onkohan miehen ajatukset kehittyneet tämän suhteen. Itse olen alkanut tuntea tarvetta asua yhdessä. Arki helpottuisi. Lisäksi olen alkanut kaipaamaan enemmän sellaista pysyvyyttä, jota yhdessä asuminen mielestäni tarkoittaisi. Oltaisiin enemmän Me. Olisi meidän koti, ei minun ja sinun kodit.
Otin asiaa varovasti esiin kuitenkin nyt kun olen alkanut pohtimaan asiaa itsekseni ja tein sen varovasti tunnustellen. Hän ei näe tarvetta muuttaa tätä kahden asunnon taktiikkaa, eikä siis halua muuttaa yhteen.
Nyt kun kävi ilmi, ettei miehen ajatukset ole asian suhteen muuttuneet niin väkisinkin olen ryhtynyt ajattelemaan etten ole tarpeeksi hyvä, mies ei ole tarpeeksi rakastunut ja juurikin tässä ketjussa esiin tullut ajatus siitä että "rakastan sinua, mutta en tarpeeksi". Mies on korostanut että olen hänen elämänsä tärkein ihminen ja olen tärkeä osa hänen elämäänsä ja kaikki päätökset tehdään yhdessä ja haluaa ottaa minut kaikessa huomioon... Mutta silti tämä aiheuttaa nyt minulle ahdistusta. Enkä osaa edes sanoa miksi. Vietämme ihan tarpeeksi aikaa yhdessä, meillä on ihanaa, enkä halua että tämä asia "pilaa" mitään välillämme. Mutta se on alkanut pilata, koska ahdistun nyt aina kun jompikumpi "lähtee", vaikka edelleen kuten sanottu, vietämme valtaosan ajasta yhdessä.
En osaa sanoa mitä yhteenmuuttaminen edes muuttaisi, toisi vain sen "meidän kodin" ja tietyn pysyvyyden. Miksi siis yhtäkkiä tein siitä niin ison ongelman? Asiasta, jonka mies teki selväksi jo alussa, ja jonka hyväksyin ja josta alkuun ajattelin että se voisi olla ihan ok. Vaikka kuinka luen näitä hyviä kokemuksia kahden asunnon parisuhteista ja siitä ettei ole vain yhtä kaavaa, jota parisuhteen tulee noudattaa, niin silti tunnen jääväni nyt jostain paitsi ja tunnen että en ole riittävän hyvä.