Mitä odotatte ystävältä?

Vierailija kirjoitti:

Että en halua kuulla kritiikkiä tai vastakkaisia mielipiteitä. En mieheltä, perheeltä enkä ystäviltä.

Minusta todellinen ystävä taas on sellainen, joka uskaltaa ottaa mahdollisesti mieleni pahoittavan asian nätisti puheeksi, jos se omaksi parhaakseni.

Tietynlaista kaksisuuntaisuutta ja vuorovaikutteisuutta. Esim jos olen aina se joka ehdottaa että nähdäänkö ja toinen ei koskaan tee aloitetta niin alkaahan se jossain kohtaa kyrsimään.

Luottamuksellisuus lienee sanomattakin selvää, että ystävälle pitää pystyä uskomaan asioitaan tai vaikka lainaamaan asuntoaan ilman että tulee ikäviä yllätyksiä.

Lojaalisuutta siinä mielessä että ystävä ei ole vain aurinkoisen päivän ystävä, ja ystävyys ei nojaudu pelkästään yhteiseen työhön tms tekijään. Ystävä vastaa puhelimeen myös sateisena päivänä (vaikka ei ystävänkään pidä mitä tahansa sietää).

Rehellisyyttä. Ystävä on se joka sanoo päin naamaa jos toimit hölmösti tai perseilet.

En ole odottanut mitään, ehkä keskustelua. Mutta jotkut eivät olleet koskaan missään avuksi, millään tavalla (paitsi ehkä perheelleen) ja ei ole enää yhteydenpitoa. Itsestäni on jopa enemmän apua vaikka keskustellen tai fyysisesti kevyesti hetken. Nykyihmiset kai haluavat etteivät muut ole vaivaksi, mutta todellisuudessa ihmisillä on vaivoja ja fyysisiä asioita joskus hoidettavana. Haluan että voisin luottaa eri tilanteissa niihin joiden kanssa on tekemisissä, jos ei voi luottaa niin miksi ollaan yhdessä. En ole kovin vaativa, mutta realismi on silti olemassa. Ihminen jolla on rahaa ja tukea perheestä ei ymmärrä sinkkujen tilannetta hyvin, miten haavoittuva se on. 

Toisaalta voi todeta että jos on ystävä, joka voi neuvoillaan pahentaa asioita, ei ole hyvä keskustelukumppani. Osa on aika pihalla (ainakin nuorena), asioiden oikeista laidoista ja antaa kuin ohjelmoituja näkemyksiä. Jos auttaa toisen ehdoilla, se on eri asia, ei neuvo ja tyrkytä. Tai sitten ei. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävä kirjoitti:

Samanhenkisyyttä ja vastavuoroisuutta. Silloin ystävyyssuhde antaa sen minkä ottaakin. Olen varmaan onnekas, kun minulla on paljon ystäviä. Olen onnistunut säilyttämään nuoruuteni kaverit ja saanut aikuisiällä jopa uusia.

Miksi vaadit vastavuoroisuutta? Et sinä silloin ole oikea ystävä. Oikea ystävä on toisen kanssa, koska pitää hänestä, ei saadakseen itselleen jotain tältä. Eikö pelkkä seura riitä sinulle? Et ole aito, hyvä ystävä. Olet itselleni ahnehtiva mulke ro. Mitäs, jos ystävältäsi ovat voimat lopussa, mutta pitäisi sinun seurastasi, niin vain sulle kelpaa pelkkä vastavuoroisuus? Oksettavaa, eikä aitoa ystävyyttä.

Sinä et ole oikea ystävä, jos oikeasti kuvittelet, että ystävyys on yksisuuntaista.

Kirjoittaja ei sanonut vaativansa sitä, mutta minä ohiksena vastaan, että minusta puhua ystävyydestä ja yksisuuntaisuudesta samassa lauseessa, ei toimi.

Tietenkin kummankin pitää saada siitä jotain hyvää. Ei vaan toisen. Toiselta otetaan ja otetaan ja hän vaan antaa ja antaa ja kaikki on muka hyvin? Millainen on tämä siellä toisella puolella oleva henkilö? Ei ainakaan ystävä. Vaan pelkkä ottaja.

Kohta molemmilla on voimat lopussa.

Olet lokki, joka itsekkäästi selittelee kaikenmaailman jaksamisia. Jos sinulla ei ole voimia vastavuoroisuuteen, niin miksi kehtaat ottaa vastaan sen toisen huomion ja avun? Et ole niin ihmeellinen, että sinut kuuluu asetettaa kaiken keskipisteeksi.

Vierailija kirjoitti:

VÄHINTÄÄN sitä ettei ghostaa. On todella huonoa käytöstä jättää vastaamatta viesteihin.

Tämä. Haluaisin oikeasti sellaisen ystävän, joka ei rasitu siitä, että häneen ottaa yhteyttä.

Haluaisin sellaisen ekstrovertin ystävän, jolla ei kuitenkaan ole jo paljon ystäviä, eikä siksi olisi aikaa minulle.

Joka jaksaisi puhua maratoonipuheluita. Tavata tuntikausia ja jopa monta kertaa kuussa. Tykkäisi tehdä ja matkustaa ja todellakin vastaisi yhteydenottoihin.

Tällaiset ihmiset ovat todella harvinaisia. Nykyisin kaikki haluavat korkeintaan viestitellä ja siinäkin monen tunnin tauoilla. Tapaamisiin pääsee kerran puolessa vuodessa ja silloinkin tunnin, jossain kahvilassa.

Sen lisäksi haluaisin, että ei aina tarvitse olla niin positiivinen ja miettiä kummankaan, että olenko tänään raskasta seuraa.

Haluaisin, että minulle voisi soittaa ja minä voisin soittaa, sekä hyvissä, että huonoissa asioissa. Ja puhua kaikesta, vaikka ei olisi sen kummempaa asiaa.

Tämän lisäksi haluaisin kokea etten ole rasite ja kelpaan mukaan vähän kaikkialle. Hän kysyisi mukaan niihin omiinkin menoihin. Tyyliin, ollaan menossa porukalla lintsille, kiinnostaako lähteä jne.

Puolin ja toisin pyyteetöntä ystävyyttä. Kuka jaksaa olla jatkuvasti ystävyyden ylläpitäjä tai olkapäänä vain silloin kuin toiselle vain sopii.

Odotan ystävältä ystävällisyyttä :) Että kummankin kuulumisia voidaan jutella luottamuksella ja ilman tuomitsemista. Tietenkään kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ystävyydessä pitää pystyä hyväksymään se että asioista voidaan olla eri mieltä eikä se haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä kirjoitti:

Samanhenkisyyttä ja vastavuoroisuutta. Silloin ystävyyssuhde antaa sen minkä ottaakin. Olen varmaan onnekas, kun minulla on paljon ystäviä. Olen onnistunut säilyttämään nuoruuteni kaverit ja saanut aikuisiällä jopa uusia.

Miksi vaadit vastavuoroisuutta? Et sinä silloin ole oikea ystävä. Oikea ystävä on toisen kanssa, koska pitää hänestä, ei saadakseen itselleen jotain tältä. Eikö pelkkä seura riitä sinulle? Et ole aito, hyvä ystävä. Olet itselleni ahnehtiva mulke ro. Mitäs, jos ystävältäsi ovat voimat lopussa, mutta pitäisi sinun seurastasi, niin vain sulle kelpaa pelkkä vastavuoroisuus? Oksettavaa, eikä aitoa ystävyyttä.

Sinä et ole oikea ystävä, jos oikeasti kuvittelet, että ystävyys on yksisuuntaista.

Kirjoittaja ei sanonut vaativansa sitä, mutta minä ohiksena vastaan, että minusta puhua ystävyydestä ja yksisuuntaisuudesta samassa lauseessa, ei toimi.

Tietenkin kummankin pitää saada siitä jotain hyvää. Ei vaan toisen. Toiselta otetaan ja otetaan ja hän vaan antaa ja antaa ja kaikki on muka hyvin? Millainen on tämä siellä toisella puolella oleva henkilö? Ei ainakaan ystävä. Vaan pelkkä ottaja.

Kohta molemmilla on voimat lopussa.

Olet lokki, joka itsekkäästi selittelee kaikenmaailman jaksamisia. Jos sinulla ei ole voimia vastavuoroisuuteen, niin miksi kehtaat ottaa vastaan sen toisen huomion ja avun? Et ole niin ihmeellinen, että sinut kuuluu asetettaa kaiken keskipisteeksi.

Toisaalta, miten vastavuoroinen ystävyys eroaa vaihtokaupasta? Jos toinen ei voi antaa mitään vastineeksi, koska on sairas tai masentunut, niin siihenkö ystävyys loppuu? Onko se kuin ksuppasuhde, jossa lasketaan valuuttaa?

Ystävä ei vinoile aroista asioista.

Ystävyydessä ei pitäisi lähteä siitä mitä odottaa toiselta, vaan mitä itse antaa. Aivan kuten missä tahansa ihmissuhteessa. Katso ensin peilistä itseäsi ja sitten vasta toista. 

Sitä, etten ole ystävän likasanko, ettei hän pura pahaa oloaan muhun haukkumalla mua ja hyökkäämällä henkisesti kimppuuni. Eli hyväntahtoisuutta ja minun puolella olemista odotan. Yksi entinen ystävä laukoi kauheita juttuja ja arvostelujaan tekstiviesteissään, en jaksanut enää odotellen, milloin tulee seuraava räjähdys (mt-häiriöitä taustalla, mutta silti).  Odotan myös lojaalisuutta.

Odotan, että ystäväni on kiinnostunut elämästäni ja kuuntelee kun puhun. Odotan, että hän ilahtuu kun kutsun kylään tai järjestämiini juhliin, eikä keksi muuta menoa päälle. Toki joskus voi olla  jo aiemmin sovittua menoa, mutta tärkeiden hetkien jakaminen syventää ystävyyttä, joten jatkuva kieltäytyminen väkisinkin vie meitä toisistamme poispäin. Kaikilla meillä on arkikiireemme. Ystävältä silti odotan, että viestittelemme joka kuukausi ja näemme vähintään kaksi kertaa vuodessa, jos samassa maassa asumme.

Vastaavasti itse priorisoin ystävääni jos hänellä on syntymäpäivät, vaikea hetki elämässä tms. Selitys "olen introvertti, en voi aina (=moneen kuukauteen) olla tavoitettavissa" saa minut laittamaan tyypin mappi ööhön.

Jos laitat omat tarpeesi jatkuvasti minun edelle, miksi minä priorisoisin sinua?

Eli tärkeimpänä: se mille annat aikaasi kertoo arvoistasi. Jos et anna aikaa ystäville, et arvosta ystävyyttä. Tällöin ei kannata myöskään soitella mulle, jos on vaikea hetki elämässä.

Minua monesti ahdistaa liian läheinen ystävyys. Viihdyn sellaisten ystävien kanssa, jotka kunnioittavat, antavat tilaa ja elävät itsenäistä elämää. Nähdään mieluummin harvakseltaan, eikä todellakaan joka päivä tai viikko soitella. Ahdistun ripustautumisesta ja "ollaan samikset" -meiningistä.

Samaa kuin puolisolta, ilman romantiikkaa ja seksuaalista aspektia. Lojaaliutta, rehellisyyttä, luotettavuutta, hauskaa seuraa, keskusteluja, halua viettää aikaa yhdessä, asioiden jakamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä kirjoitti:

Samanhenkisyyttä ja vastavuoroisuutta. Silloin ystävyyssuhde antaa sen minkä ottaakin. Olen varmaan onnekas, kun minulla on paljon ystäviä. Olen onnistunut säilyttämään nuoruuteni kaverit ja saanut aikuisiällä jopa uusia.

Miksi vaadit vastavuoroisuutta? Et sinä silloin ole oikea ystävä. Oikea ystävä on toisen kanssa, koska pitää hänestä, ei saadakseen itselleen jotain tältä. Eikö pelkkä seura riitä sinulle? Et ole aito, hyvä ystävä. Olet itselleni ahnehtiva mulke ro. Mitäs, jos ystävältäsi ovat voimat lopussa, mutta pitäisi sinun seurastasi, niin vain sulle kelpaa pelkkä vastavuoroisuus? Oksettavaa, eikä aitoa ystävyyttä.

Sinä et ole oikea ystävä, jos oikeasti kuvittelet, että ystävyys on yksisuuntaista.

Kirjoittaja ei sanonut vaativansa sitä, mutta minä ohiksena vastaan, että minusta puhua ystävyydestä ja yksisuuntaisuudesta samassa lauseessa, ei toimi.

Tietenkin kummankin pitää saada siitä jotain hyvää. Ei vaan toisen. Toiselta otetaan ja otetaan ja hän vaan antaa ja antaa ja kaikki on muka hyvin? Millainen on tämä siellä toisella puolella oleva henkilö? Ei ainakaan ystävä. Vaan pelkkä ottaja.

Kohta molemmilla on voimat lopussa.

Olet lokki, joka itsekkäästi selittelee kaikenmaailman jaksamisia. Jos sinulla ei ole voimia vastavuoroisuuteen, niin miksi kehtaat ottaa vastaan sen toisen huomion ja avun? Et ole niin ihmeellinen, että sinut kuuluu asetettaa kaiken keskipisteeksi.

Toisaalta, miten vastavuoroinen ystävyys eroaa vaihtokaupasta? Jos toinen ei voi antaa mitään vastineeksi, koska on sairas tai masentunut, niin siihenkö ystävyys loppuu? Onko se kuin ksuppasuhde, jossa lasketaan valuuttaa?

Riippuu vähän onko masentuneisuus pysyvä tila. Jos ihminen on jatkuvasti negatiivisella mielialalla, niin ystävät kaikkoavat aika tehokkaasti ympäriltä. Eikä vaan ystävät, vaan puoliso ja sukulaisetkin pahimmassa tapauksessa.

Itse olen jotenkin kyllästynyt "ystävieni" vaatimuksiin.

Ja olen saanut pettyä heihin kerta toisensa jälkeen.

Parempi kun en odota heiltä enää mitään ja parempi kun he eivät vaadi minulta mitään.

Onneksi on parempiakin ystäviä.

mistä tunnet sä ystävän . . 

Rehellisyyttä ja luotettavuutta.

Pillua