Lue keskustelun säännöt.
Yli 30v tyttärelleni ei ole ystäviä eikä koskaan ollut miesystävää
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
No minä oon melkein 40v eikä koskaan ole ollut miestä. Hyvin on mennyt, eli ei tarvitse olla huolissaan. Mieluummin yksin kuin huonon kumppanin kanssa.
Ja muutenkin musta tuntuu, että seurustelu seurustelun takia on jotenkin vanhanaikaista. Eri asia jos törmäisi jonkinlaiseen "sielunkumppaniin" jonka kanssa synkkaisi kaikin tavoin... Sellainen on vain äärimmäisen harvinaista.
Oletko 40v vai 4v?? Ihan kuin lukisisi satukirjaa.. Muutamasta hassusta rivistä ei voi analysoida, mutta katkeruuttaa paistaa läpi rivien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä oon melkein 40v eikä koskaan ole ollut miestä. Hyvin on mennyt, eli ei tarvitse olla huolissaan. Mieluummin yksin kuin huonon kumppanin kanssa.
Ja muutenkin musta tuntuu, että seurustelu seurustelun takia on jotenkin vanhanaikaista. Eri asia jos törmäisi jonkinlaiseen "sielunkumppaniin" jonka kanssa synkkaisi kaikin tavoin... Sellainen on vain äärimmäisen harvinaista.Oletko 40v vai 4v?? Ihan kuin lukisisi satukirjaa.. Muutamasta hassusta rivistä ei voi analysoida, mutta katkeruuttaa paistaa läpi rivien.
Jahas. Millä tavalla katkeruus paistaa läpi? Sinunko mielestäsi oikeesti olisi parempi tyytyä kumppaniin joka ei oikeasti miellytä? On se sinkkuus ja vapaus näköjään vaan joidenkin mielestä niin hirveä asia.
Vierailija kirjoitti:
Miksei ole töissä?
Onko irtisanottu?
Hakeeko töitä tai opiskeleeko työllistyäkseen?
SEllainen ala että töitä ei löydä helpolla
t.ap
Vierailija kirjoitti:
Et koskaan näe tyttäresi ystäviä?
Missä voisit heitä edes nähdä, jos et kulje tyttäresi perässä vahtimassa häntä koko ajan?
Luulisi että joksus heistä kuulisin, tai tyttäreni sanoisi että on menossa ystävänsä kanssa sinne tai tänne?
T.AP
Vierailija kirjoitti:
Onko aloittajalla itsellään aina ollut työpaikka ja vilkas sosiaalinen elämä? Onko myös lasta ohjattu tähän suuntaan?
On olemassa myös ihmisiä, jotka elävät onnellisina ilman läheisiä ystäviä ja töitä.
Olen sosiaalinen ja on ystäviä ja naapurit joiden kanssa pidän yhteyttä. En ole puuttunut tyttäreni ystävyyssuhteisiin?
t.AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa se on hänen oma valintansa, että näin on?
Ap, oliko tyttäresi teiniaikoina kiltti vai j ännä tyttö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä oon melkein 40v eikä koskaan ole ollut miestä. Hyvin on mennyt, eli ei tarvitse olla huolissaan. Mieluummin yksin kuin huonon kumppanin kanssa.
Ja muutenkin musta tuntuu, että seurustelu seurustelun takia on jotenkin vanhanaikaista. Eri asia jos törmäisi jonkinlaiseen "sielunkumppaniin" jonka kanssa synkkaisi kaikin tavoin... Sellainen on vain äärimmäisen harvinaista.Oletko 40v vai 4v?? Ihan kuin lukisisi satukirjaa.. Muutamasta hassusta rivistä ei voi analysoida, mutta katkeruuttaa paistaa läpi rivien.
Jahas. Millä tavalla katkeruus paistaa läpi? Sinunko mielestäsi oikeesti olisi parempi tyytyä kumppaniin joka ei oikeasti miellytä? On se sinkkuus ja vapaus näköjään vaan joidenkin mielestä niin hirveä asia.
"Eikä koskaan ole ollut miestä" ja "kanssa synkkaisi kaikin tavoin..." kertoo kaiken tarvittavan, että miten ihmeessä te voitte löytää sen "sielunkumppanin", jos te ette ole edes seurustellut/tavaillut vai mitä nimitystä haluatte käyttää, koska "seurustelu" on vanhanaikaista.
En minäkään koskaan kertoile äidille mitä olen ystävien kanssa tehnyt, koska asun eri paikkakunnalla kuin äitini eikä hän tunne heitä, tuntuisi jotenkin oudolta höpistä ystävistäni jotka ovat äidille tuiki tuntemattomia.
Pitää tähän sivusta kirjoittaa, että itsellä sama tilanne. Tosin nuorempi vielä olen. Lapsena oli kavereita jonkin verran. Sitten muutto ja myöhemmin kiusaamista. Olin vähän ujo ja itseluottamus kärsi kiusaamisesta, joten en enää niin paljon uskaltanut hakeutua muiden seuraan. Lukiossakin vielä kiusattiin ja paljon samaa porukkaa. Olin siis todella yksinäinen aina yläkoulusta lukioon saakka. Tähän vielä kasvatuksesta, että ihan tavallisesti minua on kasvatettu, mutta kotona vähän sellainen tuomitseva ilmipiiri ja en saanut tukea tai apua, kun olisin tarvinnut ja jäin omilleni. Nyt myöhemmin nuo ikävät kokemukset vaikuttavat edelleen ja jännitän paljon kaikkea ja en osaa tutustua muihin. Muuten olen aika tavallinen ihminen ja haluan kohdella muita hyvin. Olen vaan tavallaan kasvanut yksinäisyyteen. En ehkä olisi tälläinen ja näin arka ilman noita kokemuksia, koska minulla oli joskus paljonkin rohkeutta. Sen takia minusta on kamalaa jos joku tuomitsee ihmisen jolla ei ole ystäviä, koska ei siinä ihmisessä välttämättä mitään suurta vikaa ole ja moni asia vaikuttaa. Niillä ilkeillä on monesti myös seuraa, vaikka eivät ansaitsisikaan. Sori ohis, mutta tavallaan aloitus voisi olla minusta.