Hyväosaisuus kasautuu pariutumisenkin kautta
Tästä on ollut monta juttua nyt viime aikoina lehdessä. Olemme palaamassa sääty-yhteiskuntaan ja omien havaintojeni mukaan näin on ollut jo kauan. Korkeakoulutetut, hyvätuloiset ja varakkaat pariutuvat keskenään ja heidän lapsensa samoin.
Samanlainen kehitys koskee älykkyysosamäärää (länsimaissa ÄO on laskussa) eli koska pariutuminen tapahtuu suurin piirtein samanlaisen älyllisen tason sisällä, hyväosaisten lasten ÄO nousee ja huono-osaisten laskee pitkällä tähtäimellä.
Älykkyysosamäärähän liittyy korkeampiin tuloihin ja koulutukseen eli ylemmissä tulo- ja koulutusluokassa ÄO on keskimäärin korkeampi. (Kyse on siis korkeammasta koulutusasteesta ja tuloluokasta yhdessä, mistä muodostuu linkki ylempään keskiluokkaan ja yläluokkaan (=korkeat tulot eivät nosta yhteiskuntaluokkaa).
Kapitalismi mahdollistaa tämäntyyppisen evoluution entistä tehokkaammin, koska pariutumismarkkinat ovat globaalit. Ne ovat sitä sekä keskimääräisissä tuloluokissa että alimmissa, ja tämä on historian valossa harvinaista (yläluokkahan on aina pariutunut globaaleilla parisuhdemarkkinoilla).
Kommentit (266)
Älykkyysosamäärää vaikuttaa myös terveyteen ja elinikään. Erityisesti sosiologia on kyllä tässä osoittautunut ideologiseksi tiedonjarruksi jättäessään noin helpon mittarin pois keinovalikoimasta. ÄO:han on todella helppo mitata ja yksiselitteinen. Näin meiltä puuttuu tietoa siitä, miten ÄO:hon vaikuttaa esimerkiksi lapsuusiän ravinto, huonon ravitsemuksen kasautuminen alimpiin yhteiskuntaluokkiin jne. Olisi ollut sosiologian tehtävä tutkia niitä asioita. Ap
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö sinun mielestäsi yläluokan ja akateemisen keskiluokan alkaa kiertää lähiökapakoissa etsimässä pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä pariutumistarkoituksessa?
Eiköhän se vaan ole parempi, että luuserit toilailevat keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö sinun mielestäsi yläluokan ja akateemisen keskiluokan alkaa kiertää lähiökapakoissa etsimässä pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä pariutumistarkoituksessa?
Miten tämä liittyy aloitukseen? Ap
Vierailija kirjoitti:
Pariutuminen saman yhteiskuntaluokan sisällä on hyvin rationaalista. Yhteiskuntaluokka kun vaikuttaa myös sellaisiin asioihin kuten käsitykseen perheestä, vanhemmuudesta tai lasten kasvatuksesta. Harva ylemmän keskiluokan edustaja haluaa tehdä lasta esim. alaluokkaisen kanssa, jolle panostaminen lasten harrastuksiin ja koulushoppailu on vierasta.
Hassua, että rationaalisuuden rinnalla on nykyään romanttisen rakkauden ideaali. Itse en puhuisi rationaalisuudesta, vaan enemmän biologiasta eli meillä on biologinen vaisto pariutua "oikein" lasten vuoksi. Varhaisen vuorovaikutuksen häiriöt, jotka tuottavat alempaa hierarkkista asemaa ihmisyhteisöissä tosin häiritsevät tuota biologista vaistoa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Persuista ei saa keskustella MUTTA naisista saa vinkua. Toista kohtaan ollaan topakkana vihapuheen suhteen toisen ryhmän ollessa vapaata riistaa.
Logiikka?
Missä nyt (viha)puhuttiin naisista? Ei ainuttakaan ketjua palstalla jossa ei joku näkisi persuja.. Tympeää.
Vastaus ap:lle, että voi olla noin, mutta ylemmät luokat lisääntyvät vähemmän kuin alemmat (joita on enemmän muutenkin), joten ongelmaksi tulee ettei kaikille riitä oman tasoista puolisoa, siten ollaan joko ilman tai otetaan puoliso joka ei ole omaa 'luokkaa' tai lähdetään ulkomaille hakemaan sitä.
Luin jo pari vuotta sitten juttua tästä. Liittyi silloin lasten ja nuorten eriarvoistumiseen. Mutta onhan se selvää, että kahden suurituloisen vanhemman lapsilla on erilainen elintaso ja erilaiset mahdollisuudet kuin kahden pienituloisen vanhemman lapsilla.
'En tavatessamme tiennyt enkä vieläkään tiedä puolisoni tuloja enkä omaisuutta tai velkoja.'
Mielestäni tämä on jossakin määrin vaarallinen lähtökohta suhteelle, sen verran luottamusta on oltava että nuo asiat on puolin ja toisin tiedossa, oli tulo- ja varallisuuseroja tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Pariutuminen saman yhteiskuntaluokan sisällä on hyvin rationaalista. Yhteiskuntaluokka kun vaikuttaa myös sellaisiin asioihin kuten käsitykseen perheestä, vanhemmuudesta tai lasten kasvatuksesta. Harva ylemmän keskiluokan edustaja haluaa tehdä lasta esim. alaluokkaisen kanssa, jolle panostaminen lasten harrastuksiin ja koulushoppailu on vierasta.
Totta. Ihan lasten kasvatuksessakin voi tulla ongelmia, jos toinen kannustaa lapsia opiskelemaan ja toinen taas pitää opiskelua "herrojen metkuina". Nimimerkillä omakohtaista kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus ap:lle, että voi olla noin, mutta ylemmät luokat lisääntyvät vähemmän kuin alemmat (joita on enemmän muutenkin), joten ongelmaksi tulee ettei kaikille riitä oman tasoista puolisoa, siten ollaan joko ilman tai otetaan puoliso joka ei ole omaa 'luokkaa' tai lähdetään ulkomaille hakemaan sitä.
Niin, aloituksessahan toin esille juuri sen, että myös muut kuin yläluokan jäsenet voivat nykyisin pariutua globaaleilla parisuhdemarkkinoilla, mikä on aidosti uusi asia historian valossa.
Se ei ole uutta, että jäädään lapsettomiksi, vaan kaikissa tunnetuissa yhteiskunnissa yksin elävillä on ollut jokin paikka. Vähävaraisuus esimerkiksi on aina tuottanut yksin elämistä ja perheettömyyttä, vaikka tästä usein puhutaan "uutena asiana".
Lyhyellä perspektiivillä sinkkuuden lisääntyminen johtuu siitä, että tasa-arvo on nyt saavuttanut lakipisteensä pohjoismaissakin, muuallahan kapitalismi on saanut tuottaa yhteikuntarakennetta edelleen vapaasti ja vapaammin kuin sääty-yhteiskunta eli kapitalismi ei ole kovin hierarkkinen järjestelmä. Kykyjen mukaisesti etenemistä ei periaatteessa pysäytä mikään yhteiskunnallinen järjestys. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuista ei saa keskustella MUTTA naisista saa vinkua. Toista kohtaan ollaan topakkana vihapuheen suhteen toisen ryhmän ollessa vapaata riistaa.
Logiikka?Missä nyt (viha)puhuttiin naisista? Ei ainuttakaan ketjua palstalla jossa ei joku näkisi persuja.. Tympeää.
Tämä ketju.
Sekä: vaimoni entiset, miksi miehen pitää olla pitkä sekä joukko muita naisiin kohdistuvia ketjuja. Miehille täytyy antaa oikeus jakaa käskyjä sekä arvostella, muutoin keskustelu poistuu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pariutua köyhän kanssa?
Jos ei saa hyvätuloista kumppania, niin kaksi köyhää pärjää yhdessä paremmin kuin yksi. Kaksi köyhää voi jopa rikastua tai ainakin siinä säästää vähän enemmän, kun asuu yhdessä. Lisäksi rakkaus, yhteensopivat geenit, harrastukset, elämäntapa, halu perustaa perhe voi tukea tätä päätöstä. Vai pitäisikö koko ikänsä olla yksin vain siksi, ettei ole rahakas menestyjä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat aina olleet tarkkoja siitä etteivät koskaan pariudu alaspäin, mutta pariutuvat kyllä reippaasti ylöspäin jos mahdollisuus on. Naiset myös uskovat yhteiskuntaluokkiin miehiä vahvemmin ja miettivät jatkuvasti ovatko he nyt nousseet korkeampaan luokkaan.
Tuo korostuu nyt kun keskiluokka on selkeämmin jakautunut kahtia ylempään ja alempaan.
Toisaalta miehetkin ovat tarkempia gold diggereiden kanssa kuin ennen koska tietoisuus naisten todellisesta luonteesta on lisääntynyt.
Mikä naisten todellinen luonne? Mielestäni naisten 'todellinen luonne' on monipuolistunut. Aikanaan, kun naisella ei saanut olla omia tuloja tai omaa omaisuutta, naisen oli löydettävä mies, joka halusi hänet elättää.
Nykyään naisen tuloja ja omaisuutta määrää nainen itse, ja siksi naiset ovat paljon heterogeenisempi ryhmä kuin aiemmin.
Gold diggereitä on toki aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta yhä useampi nainen haluaa omat rahat itselleen. Väittäisin, että valtaosa naisista haluaa rahoittaa elämänsä itse.
Vain lasten ollessa pieniä, talouden tulot katsotaan yhteisiksi. Eikä välitetä siitä, tuoko rahat taloon mies vai nainen. Koti-isyyden arvostus nousee koko ajan.Toki olen nainen joka haluaa elättää itsensä, joten olen hieman puolueellinen. Enhän minä tiedä, olenko yksin mielipiteeni kanssa :D
Jotkut naiset vetää tämän jopa ihan äärimmäisyyksiin eikä halua käyttää miehen rahoja edes silloin kun hoitaa kotona yhteisiä lapsia. Ja maksavat suurimman osan lastenkin kuluista omasta pussistaan ettei vaan vahingossakaan mennä miehen lompakolle.
Kaikki tuntemani koulutetut naiset haluavat olla taloudellisesti itsenäisiä ja tienata omat rahansa, tai jos joku ajattelee toisin niin ei ole ainakaan kehdannut sitä myöntää. Ovat myös valmiita tarvittaessa elättämään miestä, mutta ei kukaan ehdoin tahdoin halua elättäjäksi ryhtyä. Koulutettu nainen haluaa miehen jolla on ammatti ja ura ja suunta elämälleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariutuminen saman yhteiskuntaluokan sisällä on hyvin rationaalista. Yhteiskuntaluokka kun vaikuttaa myös sellaisiin asioihin kuten käsitykseen perheestä, vanhemmuudesta tai lasten kasvatuksesta. Harva ylemmän keskiluokan edustaja haluaa tehdä lasta esim. alaluokkaisen kanssa, jolle panostaminen lasten harrastuksiin ja koulushoppailu on vierasta.
Hassua, että rationaalisuuden rinnalla on nykyään romanttisen rakkauden ideaali. Itse en puhuisi rationaalisuudesta, vaan enemmän biologiasta eli meillä on biologinen vaisto pariutua "oikein" lasten vuoksi. Varhaisen vuorovaikutuksen häiriöt, jotka tuottavat alempaa hierarkkista asemaa ihmisyhteisöissä tosin häiritsevät tuota biologista vaistoa. Ap
En sanoisi, että ihmiset pariutuvat "oikein". Usein kumppani on seksuaalisesti miellyttävä, mutta myös toisintaa lapsuudenkodin suhdedynamiikkaa, joka ei usein ole terve. Tässä haetaan korjaavaa kokemusta mutta huonosti se usein menee. Puhutko samasta asiasta? En oikein ymmärrä mitä alemmalla hierarkkisella asemalla tarkoitat, ja minusta ilmiö ei häiritse biologista vaistoa, se vaan yhdistyy ja sekoittuu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus ap:lle, että voi olla noin, mutta ylemmät luokat lisääntyvät vähemmän kuin alemmat (joita on enemmän muutenkin), joten ongelmaksi tulee ettei kaikille riitä oman tasoista puolisoa, siten ollaan joko ilman tai otetaan puoliso joka ei ole omaa 'luokkaa' tai lähdetään ulkomaille hakemaan sitä.
Niin, aloituksessahan toin esille juuri sen, että myös muut kuin yläluokan jäsenet voivat nykyisin pariutua globaaleilla parisuhdemarkkinoilla, mikä on aidosti uusi asia historian valossa.
Se ei ole uutta, että jäädään lapsettomiksi, vaan kaikissa tunnetuissa yhteiskunnissa yksin elävillä on ollut jokin paikka. Vähävaraisuus esimerkiksi on aina tuottanut yksin elämistä ja perheettömyyttä, vaikka tästä usein puhutaan "uutena asiana".
Lyhyellä perspektiivillä sinkkuuden lisääntyminen johtuu siitä, että tasa-arvo on nyt saavuttanut lakipisteensä pohjoismaissakin, muuallahan kapitalismi on saanut tuottaa yhteikuntarakennetta edelleen vapaasti ja vapaammin kuin sääty-yhteiskunta eli kapitalismi ei ole kovin hierarkkinen järjestelmä. Kykyjen mukaisesti etenemistä ei periaatteessa pysäytä mikään yhteiskunnallinen järjestys. Ap
Tämän viestini "pihvi" oli siis se, että historian tutkimuksen näkökulmasta ollaan palaamassa vanhaan eli sääty-yhteiskuntaan, mikä on mielenkiintoista. Pariutuminenhan on ollut yksi säädellyimpiä asioita ihmisyhteisöjen historiassa ja varattomien, kouluttamattomien lisääntyminen on nähty säätelemistä vaativana ja välttävänä asiana, köyhäinhoidon ja sosiaalityön historia on tästä hyvä esimerkki. Ap
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti ÄO on aina määrittänyt pariutumista niin kuin nytkin, vaikka sitä ei pysty tutkimaan. Ap
Täälläkin on älykkyyskeskusteluissa todettu, että kun ÄO-ero kasvaa riittävän suureksi, ei toisen seurassa oikein viihdy enää. Matalammalla ÄOlla ei ymmärrä, mistä toinen puhuu ja itse ei pysty antamaan keskusteluun omaa panostaan, nyökkäilee ja myötäilee vain. Älykkäämpi taas joutuu koko ajan selittämään itselleen selviä asioita eikä pääse esittämään varsinaista asiaansa kun toinen ei tajua edes perusteita. Vitsitkään eivät mene perille; toiselle kaikki on alakoululaisen pieruhuumorin tasolla ja toiselle satiirin hienoudet eivät aukene.
Keskiälykkäällä on tässä mielessä parhaat mahdollisuudet löytää älyllisesti sopiva kumppani mutta mitä lähemmäs jakauman reunoja mennään, sitä harvemmassa mahdollisuudet ovat. Toisaalta kovin matalalla älykkyydellä kaikki resurssit saattavat mennä elämästä selviämiseen eikä partnerin hakemiselle riitä paukkuja. Huippuälykkäät taas ovat verkostoituneet kansainvälisesti jo kauan ennen Internetiä ja pääsevät etsimään kumppania suuremmalta alueelta.
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.

Yksinkertaisin selitys on usein oikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pariutua köyhän kanssa?
Jos ei saa hyvätuloista kumppania, niin kaksi köyhää pärjää yhdessä paremmin kuin yksi. Kaksi köyhää voi jopa rikastua tai ainakin siinä säästää vähän enemmän, kun asuu yhdessä. Lisäksi rakkaus, yhteensopivat geenit, harrastukset, elämäntapa, halu perustaa perhe voi tukea tätä päätöstä. Vai pitäisikö koko ikänsä olla yksin vain siksi, ettei ole rahakas menestyjä?
Eikös tässä koko jutussa ollutkin niin, että köyhät pariutuvat keskenään, keskituloiset keskenään ja suurituloiset keskenään? Ja tästä syntyy hyväosaisuuden kasaantuminen
- eri -
Pitäisikö sinun mielestäsi yläluokan ja akateemisen keskiluokan alkaa kiertää lähiökapakoissa etsimässä pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä pariutumistarkoituksessa?