Anoppi tyrkyttää meille kaikkia vanhoja astioita, mies ei uskalla kieltäytyä

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain vanhempi polvi on saanut hankkia itse haluamansa astiat? Ja sitten seuraavan polven koko elämä jää välistä elämättä, kun joutuu käyttämään vanhan polven vanhoja huonekaluja ja astioita? Pitäisihän tuollainen kieltää jo laissa.

Elämä jää välistä elämättä jonkun astiaston takia? No siitä on kyllä turha syyttää astiastoa tai edes sitä anoppia.

Vierailija kirjoitti:

Annas kun minä ennustan: sinulle sattuu ikävä tapaturma, jossa astiat tippuvat pihakivetykselle ja menevät rikki. Onneksi ihmisille ei käy mitään.

Voisko tämä olla suunnitelma B, jos ei A onnistu, nimittäin yritys myydä nuo astiat? Ne kun ovat aika monelle suorastaan aarre? Jotkut nyt vaan arvostavat perintönä eteenpäin meneviä asioita ja tavaroita. Tietenkin niiden pitää olla ehjiä ja astiastonkin kokonainen tai sellainen, jota voi täydentää. Arabiaa, jonka valmistus jatkuu sukupolvelta toiselle.

Anoppi tarkoittaa vaan hyvää, ei se piruillakseen kenenkään autotallia halua täyttää. Ymmärrystä vähän nyt, ja tarvittaessa topakasti mutta ystävällisesti tietenkin se ""Kiitos, mutta meillä on jo tarvittavat astiat, ja kotimme täynnä tavaraa yms. joten emme pysty ottamaan vastaan, vaikka ihania ovatkin".

Ottakaa myykää jos arabiaa.Tai muuta niille on markkinat.Jos itselle ei kelpaa.Kyllä mulle kelpais.Pojalleenkin tunne arvo.Et vaan ymmärrä.

Miehen mielipiteellä ei taas ole väliä...

Vierailija kirjoitti:

Miksi vain vanhempi polvi on saanut hankkia itse haluamansa astiat? Ja sitten seuraavan polven koko elämä jää välistä elämättä, kun joutuu käyttämään vanhan polven vanhoja huonekaluja ja astioita? Pitäisihän tuollainen kieltää jo laissa.

Onhan toi ärsyttävä ongelma, mutta mua vähän nauratti toi, että "koko elämä jää välistä elämättä", jos ei pääse ostamaan uusia astioita. :D

Mullakin on täällä näemmä yks käyttämätön elämä käsissä; juon mummin kupista kahvia ja istun isävainaan nojatuolissa. 

Minä joskus kysyin äidiltäni yhtä käyttöastiaa, jonka itse olin ostanut hänen rikkomansa tilalle, mutta hän otti nokkaansa eikä antanut vaikka hänellä oli useita ja kaapit täynnä. Sen jälkeen en koskaan tehnyt samaa virhettä. Ostin sitten uuden oman kappaleen.

Toisessa tilanteessa tarjosi useita kammottavia halpiskukkavaaseja kyllä, en edes säälistä huolinut niitä. Sinne nekin jäi kaappeja täyttämään.

Sitten hänelle tuli tarve muuttaa palvelutaloon, ja kas, minun olisi pitänyt tyhjentää koko talo. Mitään ei olisi saanut heittää pois. Hmm. Minnekähän sen kaiken toonan olisi sijoittanut?

Epäloogista koko homma.

Alkakaapa vähitellen tajuta, et tasa-arvo tarkoittaa sitä, et se mies saa päättää ihan yhtä vahvasti mitä astioita kotona on. Vaikka ne olis rumat. Ja anopilta.

Vierailija kirjoitti:

Ei uskalla?? No tuo on jo pelokkuuden huippu.

Joo, näitä on. Minunkin exä ei uskaltanut laittaa äidilleen vastaan, vaan se yritti päsmäröidä meidänkin perheen asioita. Minä olin sitten se, jolle ei kelvannut mikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annas kun minä ennustan: sinulle sattuu ikävä tapaturma, jossa astiat tippuvat pihakivetykselle ja menevät rikki. Onneksi ihmisille ei käy mitään.

Voisko tämä olla suunnitelma B, jos ei A onnistu, nimittäin yritys myydä nuo astiat? Ne kun ovat aika monelle suorastaan aarre? Jotkut nyt vaan arvostavat perintönä eteenpäin meneviä asioita ja tavaroita. Tietenkin niiden pitää olla ehjiä ja astiastonkin kokonainen tai sellainen, jota voi täydentää. Arabiaa, jonka valmistus jatkuu sukupolvelta toiselle.

Anoppi tarkoittaa vaan hyvää, ei se piruillakseen kenenkään autotallia halua täyttää. Ymmärrystä vähän nyt, ja tarvittaessa topakasti mutta ystävällisesti tietenkin se ""Kiitos, mutta meillä on jo tarvittavat astiat, ja kotimme täynnä tavaraa yms. joten emme pysty ottamaan vastaan, vaikka ihania ovatkin".

Kyllä vaan meille anoppi yritti tuputtaa jotain kattolamppuja ja räsymattoja kommentilla ”nää ei enää sovi meille kun ostettiin uusi sohva mutta kyllä nämä teillä välttää oikein hyvin”

Ja me ollaan lähes viiskymppinen pari, lapsetkin jo aikuisia. Asuntolaina maksettu ja itse ollaan talomme sisustettu. Ymmärtäisin jos oltaisiin ensimmäiseen kotiin muuttava nuoripari

Aterimet nyt ainakin saman tien pois, kerran veitset puuttuvat. Haarukat ja lusikat menevät kierrätyskeskuksesta kyllä, niistä voi askarrella vaikka mitä.

Astiasto takaisin anopille tai jos ei itse halua, myyntiin tai kierrätykseen.

Joka porukassa on se joku, joka työntää vanhaa tavaraansa muille. Tuo pahimmillaan tuliaisiksi.

MInä vain kiitän ja vien roskiin/kierrätyskeskukseen/ myyn eteenpäin. Ei niiden takia kannata jäädä tuskailemaan. Kyse kun on enemmänkin tunnesyistä hillotusta tavarasta ja kun siitä omistaja päättää luopua hän usein myös unohtaakin tavarat. Ei minulta ole kukaan jälkikäteen kysellyt käytänkö jotakin tavaraa vai ei. 

NIinpä pakkaa anopin astiat laatikkoon ja vie varastoon "jäähtymään". Ostat sen sinulle mieluisan astiaston. Ja jos anoppi kyselee sanot, että mietit vielä mihin käyttöön otat ne anopin astiat. Ja kysyt samalla, että jos anoppi tahtoo voi tietysti ottaa takaisinkin. 

Miehesi olisi pitänyt sanoa ei ja todeta äidilleen, että vaimo miettii nyt ihan toisenlaista astiastoa ja katotaan sitten myöhemmin halutaanko vielä lisää astioita.

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä, että ihmiset säilyttää roskaa. Roskaahan se on, jos ei itselle kelpaa. Miksi antaisi lapsilleen sitten?

Jokainen kuolee. Anoppikin on ajatellut varmaan asiaa ja miettinyt miten hänen astioilleen ja kamoilleen käy. Kaikilla ei todellakaan ole kaapeissaan mitään roskaa, vaan tosi arvokastakin esineistöä, jonka haluaa eteenpäin omille lapsilleen perintönä jättää.

Vanheneminen tuo monenlaisia ajatuksia mieleen ja yksi niistä on tämä "en itse enää tarvitse ja kohtahan mä täältä lähden". Enää ei myöskään käydä perheenä  anoppilassa kylässä ja syödä ison ruokapöydän ääreen suvun voimin, joten ne anopin "kalleudet" eivät ole käytössä koskaan.  

Eikö sen verran voisi kunnioittaa puolison äitiä, että hoitaisi tämän asian tyylikkäästi, vaikka astiat minne tahansa päätyisivätkin. Ja aina ne joku ottaa, maailma on täynnä köyhiä ihmisiä. Ei voi olla oikea huoli ja näin suuri närästys.

Vaimoni äiti, eli anoppini ainoa harrastus on kaupoissa tarjousten perässä juokseminen. Torstai on viikon paras päivä kun tulee lidliin uudet tarjoukset. Ei siinä, varmaan säästää pitkän pennin kun ostaa punalaputettuja ruokia pakkaseen mutta sitten välillä yrittää tyrkyttää meille kaikkia löytöjänsä. Tiedän, että tarkoittaa hyvää mutta täysin tarpeettoman tavaran kohdalla se menee hukkaan. Myös hänen rahansa kun ei sille hänen antamalleen tavaralle ole käyttöä. Osa on myyty kirpputorilla mutta on sekin vähän hölmöä, että hän ostaa meille jonkun kamalan kipon tokmannilta tarjouksesta 8 eurolla ja sitten me viedään se myöhemmin kirpputorille ja saadaan 1-2 euroa. Kaikille huono diili.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annas kun minä ennustan: sinulle sattuu ikävä tapaturma, jossa astiat tippuvat pihakivetykselle ja menevät rikki. Onneksi ihmisille ei käy mitään.

Voisko tämä olla suunnitelma B, jos ei A onnistu, nimittäin yritys myydä nuo astiat? Ne kun ovat aika monelle suorastaan aarre? Jotkut nyt vaan arvostavat perintönä eteenpäin meneviä asioita ja tavaroita. Tietenkin niiden pitää olla ehjiä ja astiastonkin kokonainen tai sellainen, jota voi täydentää. Arabiaa, jonka valmistus jatkuu sukupolvelta toiselle.

Anoppi tarkoittaa vaan hyvää, ei se piruillakseen kenenkään autotallia halua täyttää. Ymmärrystä vähän nyt, ja tarvittaessa topakasti mutta ystävällisesti tietenkin se ""Kiitos, mutta meillä on jo tarvittavat astiat, ja kotimme täynnä tavaraa yms. joten emme pysty ottamaan vastaan, vaikka ihania ovatkin".

Kyllä vaan meille anoppi yritti tuputtaa jotain kattolamppuja ja räsymattoja kommentilla ”nää ei enää sovi meille kun ostettiin uusi sohva mutta kyllä nämä teillä välttää oikein hyvin”

Ja me ollaan lähes viiskymppinen pari, lapsetkin jo aikuisia. Asuntolaina maksettu ja itse ollaan talomme sisustettu. Ymmärtäisin jos oltaisiin ensimmäiseen kotiin muuttava nuoripari

Juu, ymmärrän toki nämä "kuolinsiivousta tekevät tai omakotitalosta palvelutalon yksiöön muuttavat anopit", jotka koettavat saada kamojaan vaikka väkisellä jollekin. Mietin vain noita useimmiten ihania astiastoja, eli jumituin niihin :)

Kurjaa on tämä, olen itsekin joutunut kieltäytymään joistain todella kammottavista hirvityksistä, kuten arviolta sata kiloa painava "rahkamatto" vuosikymmenten takaa.

Pistä kierrätykseen, joku voi ilahtua. Osata sellaiset astiat kuin haluat, mutta OMILLA rahoilla, ei miehen.

Mies "meni kertomaan..."

Ja "meni käymään vanhemmillaan mitään kertomatta"

Eiköhän tämä kerro teidän suhteestanne ihan tarpeeks. Säälin miestäsi.

Ja mikäs ihme sua estää hävittämästä niitä?

Vierailija kirjoitti:

Pistä kierrätykseen, joku voi ilahtua. Osata sellaiset astiat kuin haluat, mutta OMILLA rahoilla, ei miehen.

Etkä varmana pistä yhtään minnekään ilman miehen kanssa asiassa saavutettua yhteisymmärrystä. Mikä teitä pirttihirmuakkoja vaivaa?

Lopusta samaa mieltä. Omilla rahoillasi voit ostaa mitä haluat.

Jos mies on ne hyväksynyt, niin kuka sinä olet sanomaan, että ne pitää hävittää? Eikö miehellä ole mitään sananvaltaa edes jossain astioissa? 

Vierailija kirjoitti:

Ja mikäs ihme sua estää hävittämästä niitä?

Se, että ne on miehen omaisuutta. Ainakin näin toivon, ku näitä lukee

Ohis