Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien koti kuin kaatopaikka
27.04.2021 |
He itsekin valittavat kuinka on tyylitöntä ja sotkuista. Mutta eivät kertakaikkiaan vaan tee asialle mitään. Itse olisin varmaan viikossa raivannut vanhat kodinkoneet ja huonekalut kierrätyskeskukseen, pessyt ikkunat ja ehkä jopa maalannut seinät, mutta he eivät millään saa tuollaista aikaiseksi. Miten lapsenlapsiakaan uskaltaa tuoda sinne sotkun sekaan kylään? Toisaalta se on heidän koti, enkä itse voi alkaa ryhtyä toimeen. He eivät myöskään millään raaski luopua jostain vanhasta nuhjuisesta kamasta mikä on kulkuväylällä tai ullakolla pölyttymässä. Mikään järkipuhe ei mene perille.
Kommentit (25)
Ja sitten kuitenkin samaan aikaan tulee valitusta että on sotkuista ja ei täältä löydä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan laiskuuttakin voi olla. Vanhempani sanovat aina noihin että "siivoa sinä", "pese sinä se", "vie sinä se pois", "ota sinä se tavara".
Ovat joskus vielä pulassa rojujensa kanssa, kompastelevat niihin varmaan vanhoina ja murtuu lonkat ja muut. En minä ole niitä heidän sotkujaan ilmaiseksi siellä siivoamassa. He ovat nyt terveitä, mutta itsekkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat kuvittelee, että heidän romuillaan on arvoa. Ei, kukaan ei halua niitä edes ilmaiseksi, vaan on ihan kaatopaikkakamaa. Mutta eivät anna auttaa raivaamisessa. Ihanaa sitten itsekin jo vanhana raivata niitä...
Pyydä paikalle ammattiraivaaja ja antiikkiliikkeestä joku, joka arvioi hinnan.
Tässä on tietysti se vaara, ettei rojusta saa "tarpeeksi " rahaa. Onneksi on myös kuolinpesien ja vinttitavaroiden netto-ostajia, jotka hakevat koko kuorman.
Meillä tehtiin noin, kun äitini muutti omakotitalosta kerrostaloon. Tarjous oli 1500e, eli sen verran äitini olisi pitänyt maksaa raivauksesta + vaihtolavat 2kpl. Noh, raivattiin itse, meni vuosi...
Ei vanhempi, mutta isotätini. Hän ei eläessään antanut kenenkään hoitaa siivouksia, tai heittää pois mitään, ei mitään. Hän eli melkein 90 vuotiaaksi ja hamstrasi koko elämänsä kamaa minkä ehti. Hänen kuoltuaan isäni peri koko talorähjän ulkorakennuksineen. Siivosimme paikkoja melkein vuoden. Siinä huushollissa ei heitetty mitään pois, ei kertakaikkiaan mitään. Löytyi esimerkiksi pari muovikassillista kukkapakettien naruja, sievästi rullille solmittuina. Löytyi keksipaketti jostain 50- luvulta ja lampaanrasvaa puutiinusta ulkovajasta aikaan sisällissota. Pussitolkulla kynittyjen kanojen höyheniä ja kellari täynnä sälykkeitä ja mehuja kanssa alkaen vuodesta 1952. Romuja romujen perään tyhjistä säilyketölkeistä polkupyöriin.
Kaiken lisäksi se talo oli romun lisäksi täynnä antiikkia, joten mitään ei voinut heittää pois tuosta vain. Minkä tahansa mytyn sisällä saattoi lymyilla vaikka 1700-luvulta peräisin oleva solmioneula, kultainen sellainen. Suuremmista esineistä nyt sitten puhumattakaan. Vanhaa Arabiaa ja jopa kiinalaista antiikkia. En ikinä unohda sitä possakkaa, jota käytiin läpi.
Joo yleensä joku käsittämätön reaktio tulee täälläkin jos ihan vaan ehdotan että viedään ullakolta vaikka pois joku vanha kaappi. Siis se reaktio vaan on ihan järjenvastainen. Normaalisti ihminen voisi ajatella että nojoo, eipä tuota enää tarvitse, ja sitten raahataan se yhdessä pois ja viedään kierrätykseen. Mutta täällä naureskellaan että joo siellä se on eikä tykätä siitä kaapista mutta ei me nyt viedä sitä mihinkään. Tai ihan suututaan.