Vanhempien koti kuin kaatopaikka

Sama juttu. Mun vanhemmilla on jääkaappeja kaksi ja toinen on olohuoneessa. Olohuoneessa on lisäksi kolme eri sohva ryhmää. Heillä kyllä tosi tilava koti mutta tavaraa ihan liikaa. Ikää heillä yli 70-vuotta.

Minun vanhempani ovat vielä alle 70v ja hyvässä kunnossa. Ihan hyvin pystyisivät tekemään nuo asiat, eli apua eivät tarvitse. Mutta joku muu siinä mättää että eivät ryhdy toimeen. Harmittaa että talo menee oikeastaan pilalle heidän laiminlyönnistään. Esimerkiksi lika on paikoittain pinttynyt niin pahasti ettei lähde irti. En ymmärrä eivätkö ajattele edes sitä että tuo talo on meidän lasten perintö aikanaan. Eivät välitä pitää huolta? Mutta omakin asumisviihtyvyys näyttää kärsivän.

Mun vanhemmilla vähän sama. Kaikki ylimääräinen viedään vintille tai mökille. Tällä hetkellä yrittävät kaupata mulle sänkyään koska haluavat uuden. Kieltäydyin ja nyt miettivät miten sen saisi mahtumaan mökille. :D (vastaus ei v*ttu mitenkään :D)

Jos he itsekin myöntävät, että on sotkuista, niin ehkä he innostuisivat siivoamaan ja viemään turhaa tavaraa pois, jos joku muu tekisi aloitteen? Ehkä kyse on siis vain siitä, että he kokevat urakan liian raskaaksi jo ajatuksen tasolla?

Jos kyseessä on henkinen vaikeus luopua vanhoista tavaroista, asia voi olla hankalampi.

Faith kirjoitti:

Jos he itsekin myöntävät, että on sotkuista, niin ehkä he innostuisivat siivoamaan ja viemään turhaa tavaraa pois, jos joku muu tekisi aloitteen? Ehkä kyse on siis vain siitä, että he kokevat urakan liian raskaaksi jo ajatuksen tasolla?

Jos kyseessä on henkinen vaikeus luopua vanhoista tavaroista, asia voi olla hankalampi.

Yleensä taustalla on ajattelu, että kaikkea voi vielä tarvita ja mistään ei voi siksi luopua. Se tekeekin siivoamisesta vaikeaa kun kaikki täytyy säilyttää. 

Taitaa olla niin, että jossain vaiheessa tavaroiden runsaus tuo turvallisuudentunteen tullessaan.

Itse teen pikku hiljaa niin kutsuttua kuolinsiivousta, toisin sanoen vähennän tavaraa niin paljon kuin mahdollista.

Mun vanhemmat kuvittelee, että heidän romuillaan on arvoa. Ei, kukaan ei halua niitä edes ilmaiseksi, vaan on ihan kaatopaikkakamaa. Mutta eivät anna auttaa raivaamisessa. Ihanaa sitten itsekin jo vanhana raivata niitä...

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat kuvittelee, että heidän romuillaan on arvoa. Ei, kukaan ei halua niitä edes ilmaiseksi, vaan on ihan kaatopaikkakamaa. Mutta eivät anna auttaa raivaamisessa. Ihanaa sitten itsekin jo vanhana raivata niitä...

Tätä mäkin odotan kauhulla. Varsinkin kun vanhemmat kyyneleet silmissä painottaa melkein jokaisen tavaran kohdalla, että tätä ei saa sit ikinä myydä/heittää pois koska tää saatiin vuonna 1983 kumminkaimalta tuparilahjaksi. Kaikella on joku nyyhkytarina, että miksi ei voi luopua. -.-

Mun anoppilassa sama tilanne. Talo on täynnä tavaraa ääriään myöten. Sekä isot ulkorakennukset. Ja mökki. Ja siellä olevat ulkorakennukset. Jatkuvasti haalii silti lisää eikä heitä mitään pois.

En tiedä mitä aukkoa sielussaan hän yrittää paikata tuollaisella käytöksellä. Siivo anopin kotona on kauhea. Oikein inhottaa, kun sukat tarttuu lattiaan, joka puolella isoja pöly- ja koirankarvakasoja. Mutta eipä tuollaisessa tavararöykkiössä esim pölyjen pyyhintä ole kovin yksinkertainen juttu.

Jotkut lahjaesineet jotenkin ymmärrän, mutta kun säilötään rikkinäisiä huonekaluja ja kodinkoneita, homeisia mattoja, risaisia aikakauslehtiä, leluja joista joku osa kadonnut, loputtomasti pahvilaatikoita, viilipurkkeja, muovipusseja. Ja sitten kaiken romun keskeltä saattaa löytyä tuiki tärkeä aarre, se Pirkolta muinoin häälahjaksi saatu raanu. No miksi on siellä romun seassa, jos on niin tärkeä??

Minä ihmetten miten joku kotihoito aikanaan toimii noissa romutaloissa?

Kenen homma on raivata sen verran, että rollaattorilla pääsee kulkemaan, että pystyy tiskaamaan jne?

Mun vahempien koti on tosi siisti. Keittiön tasoilla on ainoastaan kahvin keitin ja leivän paahdin. Missään ei ylimääräisiä lehti-tai muita kasoja. Kaikki vanhat jutut mikä ei meitä lapsia tai aikuisuuden kynnyksellä olevia lapselapsiaan kiinnosta , eikä he itse tarvitse , ovat myyneet sujuvasti pois tori.fi kautta.

Mökki ts ” kakkoskoti” ,siis uudehko heillä myös on ja sinne eivät ole vieneet mitää vanhaa roinaa , lukuunottamatta muutamia kauniita antiikki juttuja. Astiat, tekstiilit ym ovat laadukkaita ja tarkalla harkinnalla hankittuja. Viihtyisää ja tyylikästä.

Ett sellaisiakin 70/80 - kymppisiäkin on.

Sano että haluat auttaa ja ehdotat jotain pientä kohdetta. He saattavat suostua.

Usein ihmisillä on erilaisia traumoja jotka vaikuttavat taustalla.

Tiedän kokemuksesta.

Vanhemapi ovat 79-vuotiaita. Äiti ei enää nää silmän rappeuman vuoksi ja isän selkä ei taivu. Tästä seuraaakin se, että lattiat ovat todella likaiset ja siellä täällä on pudonneita pieniä asioita. Myös kaikki käsin tiskattavat astiat ovat oiekasti likaisia. Aina käydessäni puhdistan lattioita ja tiskaan uudestaan astian, jota tarvitsen.

Olen miettinyt, oikeuttaako näkökyvyn heikkeneminen ja silmäsairaus mihinkään apuun? Äiti ei esim kaupassa nää hedelmavaa'an numeroita.

Vierailija kirjoitti:

Sano että haluat auttaa ja ehdotat jotain pientä kohdetta. He saattavat suostua.

Usein ihmisillä on erilaisia traumoja jotka vaikuttavat taustalla.

Tiedän kokemuksesta.

Mun äiti suuttuu, jos tulee yhtään puhetta, että jotain pitäisi heittää pois.

Kannattaa muistaa että yleensä 70v ikäisillä näkö on jo heikentynyt ettei likaa edes näe tai ympäristöön on niin tottunut ettei huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat kuvittelee, että heidän romuillaan on arvoa. Ei, kukaan ei halua niitä edes ilmaiseksi, vaan on ihan kaatopaikkakamaa. Mutta eivät anna auttaa raivaamisessa. Ihanaa sitten itsekin jo vanhana raivata niitä...

Pyydä paikalle ammattiraivaaja ja antiikkiliikkeestä joku, joka arvioi hinnan.

Tässä on tietysti se vaara, ettei rojusta saa "tarpeeksi " rahaa. Onneksi on myös kuolinpesien ja vinttitavaroiden netto-ostajia, jotka hakevat koko kuorman.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemapi ovat 79-vuotiaita. Äiti ei enää nää silmän rappeuman vuoksi ja isän selkä ei taivu. Tästä seuraaakin se, että lattiat ovat todella likaiset ja siellä täällä on pudonneita pieniä asioita. Myös kaikki käsin tiskattavat astiat ovat oiekasti likaisia. Aina käydessäni puhdistan lattioita ja tiskaan uudestaan astian, jota tarvitsen.

Olen miettinyt, oikeuttaako näkökyvyn heikkeneminen ja silmäsairaus mihinkään apuun? Äiti ei esim kaupassa nää hedelmavaa'an numeroita.

Isäsi näkee, miksi ei osallistu?

Vierailija kirjoitti:

Sano että haluat auttaa ja ehdotat jotain pientä kohdetta. He saattavat suostua.

Usein ihmisillä on erilaisia traumoja jotka vaikuttavat taustalla.

Tiedän kokemuksesta.

Olen iteasiassa ehdottanut kyllä monesti. Pari kaappia itse järjestelinkin heidän puolestaan. Valitettavasti se ei inspiroinut heitä itseään siivoamaan itse omia sotkujaan. En tosiaan tiedä miten he aikovat pärjätä sitten kun ovat 80v tai jos alkaa tulemaan jotain vaivaa. Eivät jotenkin yhtään ajattele noin. Ja on se vähän ikävä ottaa puheeksikin että hei, te vanhenette ja kuolettekin joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemapi ovat 79-vuotiaita. Äiti ei enää nää silmän rappeuman vuoksi ja isän selkä ei taivu. Tästä seuraaakin se, että lattiat ovat todella likaiset ja siellä täällä on pudonneita pieniä asioita. Myös kaikki käsin tiskattavat astiat ovat oiekasti likaisia. Aina käydessäni puhdistan lattioita ja tiskaan uudestaan astian, jota tarvitsen.

Olen miettinyt, oikeuttaako näkökyvyn heikkeneminen ja silmäsairaus mihinkään apuun? Äiti ei esim kaupassa nää hedelmavaa'an numeroita.

Isäsi näkee, miksi ei osallistu?

Osallistuu todellakin. Mutta ei tee kaikkea. Ei voi olla äidin opaskoira liikkuessa.